Riskimaa, osa 13
Talon asukkaat katsoivat nyt Alineaa. Miehet olivat vieläkin valppaina.
- Minä olen Alinea Adrerisintytär, tulen myös Sartarista, Alinea esittäytyi.
- Keitä te olette? Sarostip kysyi talon asukkailta.
- Olette saapuneet Ranolfin tilalle, yksi miehistä vastasi.
- Meidät on määrätty etsimään Kalffeja, Sarostip totesi.
- Kalfeja? yksi miehistä kysyi epäluuloisena.
- Niin, Kalfeja, Zist vahvisti.
- Mitä Kalfeja? mies kysyi.
- No niitä kadonneita, Zist vastasi.
- Vai niin. Kuka teidät lähetti? mies kysyi.
- Kukas sen miehen nimi oli? Sarostip pohti ja alkoi muistella. Oliko se joku Berran vai mikä?
- En minä muisssta, Zist tunnusti.
- Berra Thenganko teidät on lähettänyt? parrakas mies kysyi.
- Niin, Zist sanoi nyt varmasti. Ssse ssse oli.
- Olette siis etsimässä kadonneita Barlimania ja Androwia? mies kysyi vielä.
- Niin kai, Zist totesi.
Sarostip sanoi aivastaen:
- Niin.
- Käykää lietemme ääreen, parras mies kehotti ja laski keihäänsä alas. Minä olen Estvanos Ranolfin sukua.
Toisetkin näyttivät rauhoittuvan ja aseet pantiin pois.
- Kiitosss, Zist kiitti.
Seurue huomasi nyt, että talossa oleva nainen näytti olevan raskaana. Sarostip käveli peremmälle ja toiset tulivat myös sisään tupaan. Talon asukkailla oli tavalliset orlanthivaatteet yllään. Nurkassa näytti olevan kehto, jossa nukkui vauva.
- Liittykää jakamaan ateriamme, Estvanos kehotti matkalaisia.
Talon nainen tarjosi seurueelle soppaa kattilasta.
- Kiitos, Alinea kiitti.
- Kiitos vaan, Sarostip sanoi myös kohteliaasti ja otti sopan.
- Ei kiitosss, Zist kieltäytyi. Minä en sssyö kuin kalaa ja sssitäkin sssöin kovin paljon ässsken.
Sarostip alkoi syödä. Zist puolestaan tallusteli kehdon luokse ja katseli vauvaa. Tilan asukkaat katsoivat Zistiä ihmetellen. Alinea alkoi syödä. Tek otti myös soppaa. Bryggi puolestaan livahti sivummalle vain istuskelemaan. Nainen katseli Zistiä hiukan huolestuneena.
- Eikö pojalle soppa maita? yksi miehistä kysyi Reinieriltä.
- Öhöm, Zist, Sarostip yskäisi merkitsevästi.
- Mitä? Zist kysyi ja Sarostip kääntyi katsomaan Sarostipia.
- Ei mitään, Sarostip sanoi ja viittoi Zistiä pois kehdolta.
- Mitä nyt? Zist kysyi uudestaan Sarostipilta.
Sarostip huokasi Zistin kysymykselle.
- Mistäs meinaatte Kalfit löytää? yksi miehistä kysäisi Alinealta.
- Kuuletkos hei? yksi miehistä kysyi Reinieriltä.
- En oikein tiedä, Alinea vastasi miehelle. Emme ole oikeastaan saaneet mitään tarkempaa tietoakaan missä he ovat. Tiedättekö te yhtään minne suuntaan he ovat edes lähteneet?
- Huu, Reinier sanoi nyt vihdoinkin reagoiden.
Alinea katsahti Reinieriin.
- Eipä tiedetä, mies vastasi Alinealle. Teidän kannattaa varmaan kysyä Kalfin tilalta.
Alinea nyökkäsi. Zist kääntyi taas katselemaan vauvaa.
- Edpä diedä, olen vähän duhainen, mudda kai midä voisin vähän tosiaan syödä, Reinier sanoi flunssaisella äänellä.
- Onko sinne vielä pitkä matka tästä? Alinea tiedusteli keskustelukumppaniltaan.
- Siinä olisi, nainen sanoi Reinierille ja ammensi soppaa.
- Kalfit asuvat tuossa naapurissa, parrakas mies vastasi Alinealle.
Alinea nyökkäsi.
- Menette vain joen yli, niin siellä heidän tilansa on, partamies lisäsi. Mutta kyllä nyt on liian myöhä. Teidän on parasta jäädä yöksi meidän vieraiksemme.
Alinea vastaa hymyillen:
- Se olisi mukavaa.
- Juu, kiitosss, Zist sanoi.
- Kiitos minunkin puolesta, Sarostip kiitti.
- Sinä olet liskolainen vai kuinka? yksi miehistä sanoi Zistille.
- Juu, minä olen lissskolainen, Zist vahvisti.
Parrakas Estvanos nyökkäsi seurueen kiitoksille.
- Tuletko Paviksesta? mies kysyi Zistiltä.
- En, Zist vastasi.
Mies kohottaa kulmiaan ja kysyi:
- Onkos liskolaisia muuallakin?
- On, Zist vakuutti. Minä tulen Mutaruven kylästä.
- Mikähän sekin lienee, mies mutisi. Kauppaatkos sinä ongenkoukkuja? hän kysyi Zistiltä.
Sarostip niiskutteli nuhaisena. Tek söi hiljaisena ruokaansa. Bryggi nojaili seinää vasten mietteissään.
- En, Zist vastasi.
- Minulla oli tapana hankkia liskolaisilta ongenkoukkuja, mies kertoi. Ne menivät hyvin kaupaksi Jokipuolella, hän jatkoi mietteliäänä.
- Minä osaan valmissstaa ruukkuja, Zist totesi ylpeänä. Ne ovat oikein hienoja. Minun isssäntäni opetti.
- Ruukkuja nyt osaa tehdä kuka vain, mies sanoi väheksyvästi.
- Mutta minä olen oikein taitava sssiinä, Zist sanoi.
- Eihän sellaisilla ruukuilla mitään tee, mies väitti. Toista ovat hyödyllisen ongenkoukut.
- Niin, Zist myönsi. Minulla kyllä on muutama ylimääräinenkin.
- Ovatko ne hyvälaatuisia? mies kysyi epäilevänä.
- No katssso, Zist kehotti ja ojensi vyöstään muutaman koukun.
Mies otti koukut ja tutkiskeli niitä suutaan mutristellen.
- Liskonnahasta saisi tyylikkäitä kukkaroita, toinen mies sanoi pilke silmäkulmassa.
- Eikä sssaisi, Zist kiisti.
- Varmasti saisi, mies väitti.
- Onko tässä jossain siltaa minkä avulla voisi päästä joen yli? Alinea kysyi.
- Minusssta ei, Zist sanoi miehelle.
- Haluatko, että kokeilen? Olen tehnyt sellaista ennenkin, nahkuri kun olen, mies sanoi humoristinen pilke silmissään.
- Jyrkännejoen yli kulkee silta, Estvanos vastasi Alinealle.
- Ei tarvitssse, minun isssäntä teki minun tutuissstani kaikenlaisssta, Zist sanoi nahkurille. Minä en pitänyt sssitä.
- Isäntäsi? nahkuri sanoi kysyvästi.
Kolmas mies siirtyi Sarostipin viereen ja kysäisi:
- Mikäs sinä taas olet miehiäsi?
- Hän oli oikein todella mahtava, viisssasss ja yssstävällinen dracolisssko, Zist sanoi kääntyessään katselemaan vauvaa.
- Dracolisko! nahkuri huudahti. Niistä en tekisi kyllä yhtään mitään, tuppaavat olemaan ilkeää porukkaa.
- No mikäs minä, Sarostip häneltä kysyneelle miehelle hieman väsyneenä miehelle.
- Eivät kyllä yleensssä, Zist vastasi nahkurille. Heitä on vain oikein hankala ymmärtää.
- Jotta oletkos ammattimiehiä? kolmas mies kysyi Sarostipilta.
- Mitä minä olen kuullut, niin eräs mies teki dracoliskonnahasta hatun, nahkuri kertoi. Tyylikäs oli, mutta ne liskon pirut suuttuivat.
- No, maanviljelijähän minä vain olen, Sarostip sanoi kysyjälle.
- Hän tuli kai hakemaan nahkansssa takaisssin vai mitä? Zist arveli.
- Tosin nyt olen vain valavieraana Vaaralinnoituksessa, Sarostip lisäsi.
- Minähän arvasin! kolmas mies huudahti. Olen Miklas Checka, myös alan miehiä!
- Niin se likainen otus teki, nahkuri myönsi Zistille. Ne ovat arvaamattomia ja mielipuolisia otuksia, joista ei ole kuin harmia.
- No onkos ollut hyviä satoja? Sarostip kysyi mieheltä.
- Saisi sataa enemmän, Miklas sanoi päätään pudistaen. Ja kohtuullisemmin, sillä joskus tulee kyllä rankkasateita, mutta liian kuivaa tuppaa olemaan.
- Arvaamattomia he kyllä ovat mutteivät mielipuolia tai pahoja! Zist huudahti nahkurille.
Alinea lopetti syömisen.
- Ei niistä kunnon ihminen piittaa, nahkuri sanoi Zistille.
- Ahaa, Sarostip totesi Miklakselle.
- Ei ihminen, Zist sanoi nahkurille.
- Karua maata tämä on, mutta kyllä siitä laihan leivän saa, Miklas sanoi Sarostipille.
- Mutta minäpäs kuule tiedän, mikä on vielä dracoliskonnahkaa huonompaa ainetta, nahkuri sanoi Zistille.
- Mikä? Zist kysyi.
- Walktapus, nahkuri vastasi dramaattisesti ja huokaisi.
- Voi olla, Zist arveli.
- Tunsin kerran erään kollegan, joka käytti walktapuksennahkaa, nahkuri sanoi surumielisesti. Ajatteli siitä uutta muotivalttia. Sai halvalla joltakin hiipparilta ostettua.
Alinea meni istumaan naisen luokse ja kysyi tältä:
- En kuullutkaan sinun nimeäsi?
- Vaan huonosti kävi, huonosti kävi, nahkuri puheli päätään pudistaen.
- Olen Perina, nainen sanoi hiljaa Alinealle.
- Kyllähän te tiedätte, mitä siitä tyhmyydestä seuraa, nahkuri rupatteli.
- Juu, Zist vakuutti.
Alinea puhui itsekin hiljempaa:
- Olen Alinea. Teillä näyttää olevan vauva.
- Ei, walktapuksennahkaan minä en koske, ennen vaikka dracoliskonnahkaan, nahkuri vakuutteli.
- Onhan meillä, nainen sanoi Alinealle hymyillen. Ja toinen tulossa, hän lisäsi vatsaansa taputtaen.
Alinea hymyili.
- Kolmas on jo nukkumassa, nainen jatkoi.
- Dracoja ei kannata tappaa, he kun eivät pysssy kuolleina, Zist sanoi nahkurille.
- Kyllä ne kuolevat, nahkuri vastasi Zistille. Ovat vain pirullisen kostonhimoisia liskoja, jos niitten toverin tappaa.
- Juu mutta ne tulevat takaisssin, Zist väitti.
- Olisi ihana saada itsekin lapsia, mutta pitäisi saada joku tila ensin missä asua, Alinea kertoi naiselle.
- Niin, kaverit tulevat kostamaan, nahkuri myönsi.
- Ei, ne herää henkiin, Zist väitti.
- Ei tämä tilallakaan mitään herkkua ole, Perina sanoi surumielisesti hymyillen Alinealle.
- Pötyä, nahkuri tuhahti Zistille.
- Minä olen asssunut dracojen luona viisssitoisssta vuotta, Zist vakuutti.
- Ei se nahka mihinkään katoa, nahkuri sanoi. Kuolleena se lisko pysyy. Mutta toista se on walktapuksen kanssa.
- No kannattaa olla iloinen, että on näinkin hieno talo, Alinea sanoi Perinalle. Matkalla on näkynyt monta huonommassa kunnossa olevaa.
- Tiedättekös te kaikki, minkä näköinen se on? nahkuri kysyi yleisesti.
- Siis mikä? Sarostip kysyi.
Perina nyökkäsi Alinealle ja sanoi:
- Winnan tila on huonossa kunnossa.
Zist istahti kehdon viereen.
- Itse asun tällä hetkellä telttakylässä linnoituksella, Alinea sanoi Perinalle.
- Olivat kadonneet vain joskus talvella, Perina lisäsi.
Alinea nyökkäsi.
- Walktapus, nahkuri täsmensi Sarostipille mahtipontisesti.
Perina vilkaisi huolestuneena Zistiin päin, mutta Zist ei huomannut katsetta.
- Voin mennä sanomaan hänelle, ettei ole vauvan lähellä jos haluat, Alinea lupasi Parinalle. Ymmärrän kyllä jos olet huolestunut. Itsekin olisin.
Perina nyökkäsi kiitollisena. Alinea meni Zistin luokse.
- Olettekos te nähneet sellaista? nahkuri kysyi taas ääntään korottaen.
- En tiedä, Sarostip sanoi nahkurille, eikä kovin kiinnostuneena.
Zist käänsi katseensa Alineaan. Tämä sanoi liskolaiselle hiljaa:
- Zist, voisitko mennä hieman sivummalle. Perina on huolestunut siitä mitä sinä saattaisit tehdä lapselle, niin olisitko niin kiltti ja menisit hieman sivummalle?
- Entäs sinä, liskolainen? nahkuri kysyi mahtaillen.
- En ole nähnyt, Zist vastasi.
- Entäs sinä, poika? nahkuri kysyi Reinieriltä itsetyytyväisenä.
- En minä tee sssille mitään, Zist vakuutti Alinealle.
- Mutta olisit nyt kerrankin kiltti ja menisit hieman sivummalle, Alinea suostutteli Zistiä. Tiedät varmaan, että kaikki eivät luota liskolaisiin kovinkaan paljoa.
- Emmä, Reinier vastasi lyhyesti nahkurille.
- Ähh, Zist sanoi ja asteli kauemmassa kehdosta.
- Minun täytyy sitten kertoa tietäväisenä miehenä, nahkuri sanoi rintaansa röyhistellen.
- Kiitos, Alinea kiitti Zistiä.
- Walktapus on kaoottinen mustekalamies, nahkuri selitti.
Alinea kurkkasi hetkisen vauvaa ja palasi sitten takaisin Perinan luokse. Zist istahti naisten luokse.
- Se on niin pirullinen otus, että sen tappaminen on mahdotonta, nahkuri sanoi dramaattisesti.
- En minä olisssi sssille mitään tehnyt, Zist mutisi naisille.
- Niin se nahkakin kasvoi uudelleen walktapukseksi, nahkuri sanoi päätään pudistellen. Se oli ikävä yllätys varomattomalle kollegalle.
- Enpä tiedä, ovatko nämä koukut yhtä laadukkaita kuin Paviksen liskolaisten, koukkuja tarkastellut mies sanoi ja ojensi koukut Zistille.
Zist otti koukut ja sujautti ne kiinni vyöhönsä.
- Eivät samanlaista laatutyötä, mies lisäsi Zistille.
- Jaa, Zist sanoi.
- Osaavat näemmä Paviksen serkkusi paremmin luutaidon salat, mies totesi Zistille.
Sarostip lähti pois pöydästä ja meni sivummalle istuskelemaan. Tek oli jo syönyt ja meni Alinean viereen.
- Varmaankin, Zist myönsi.
- Ettekös yhtään Winnojen katoamista tutki? nahkuri kysyi.
- Emme, Sarostip vastasi sivummalta.
- Sssen teki tuhkahaamu, Zist ilmoitti.
- Mitäh? nahkuri kysyi ihmeissään.
- Eikö niin, Sssaro? Zist haki tukea.
- En nyt olisi niin varma, Sarostip vastasi.
- Mitäs luikuria te nyt laskette? nahkuri kysyi naurahtaen.
- En minä tiedä, mutta Bryggi niin väitti, Zist vastasi.
- En minä ole moisesta kuullutkaan, nahkuri tuhahti.
Alinea kysäisi Perinalta:
- Kuinkas kauan te olette olleet täällä?
- Taitaa olla saman tason juttuja kuin kuolleista heräävät dracoliskot, nahkuri hohotti.
- Johan me täällä taidamme toista vuotta asua, Parina vastasi Alinealle.
- Niin kai, Zist tunnusti. Minä en olisssi tehnyt mitään pahaa vauvalle.
- Älä sinä liskolainen usko kaikkea, mitä sanotaan, nahkuri sanoi opettavaisesta Zistille. Eivät kaikki satuolennot ole totta, eivätkä liskot herää kuolleista.
- Me tosin nähtiin se haamu, mutta ei se takaa että se olisi vienyt Winnat, Sarostip totesi nahkurille.
- Miltäs maa sinusta on näyttänyt? Miklas kysyi Sarostipilta.
- En jaksssa väitellä, Zist sanoi.
- Näittekö oikein? nahkuri kysyi otsaansa rypistäen. Sehän nyt on jo sitten eri asia. Höpöjuttuihin ei kannata uskoa, mutta minkä näkee, siihen voi jo uskoakin.
- Siis tarkoitatko miltä viljelys maa on näyttänyt vai sitä miltä tämä paikka yleensä näyttää? Sarostip kysyi Miklakselta.
- Kovaa oli kotona, Perina huokasi Alinealle hiljaa.
Alinea nyökkäsi.
- Sitä tietysti, jotta miltä maa alan miehen silmässä vaikuttaa, Miklas vastasi Sarostipille.
- Minä en olisssi tehnyt mitään pahaa vauvalle, Zist toisti kovemmalla äänellä, kun naiset eivät tuntuneet kuuntelevan.
Perina katsahti Zistiin hieman alta kulmain.
- No ei se kyllä kovin hyvältä näytä, Sarostip myönsi Miklakselle. Matkan alkupäässäkin maa oli aika paljon soista.
- Kauankos te olette olleet meidän kauniissa Riskimaassa? nahkuri kysyi hieman ironisesti ja kovalla äänellä yleisesti seurueelta.
- En kovin kauaa, Sarostip vastasi.
- Niin, suota saa kyllä painaa nurin, niin että niska paukkuu, Miklas myönsi. Ja metsää saa pistää kumoon urakalla.
- Kun saavuin Vaaralinnoitukseen niin muutaman päivän jälkeen jouduinkin lähtemään tälle matkalle, Sarostip sanoi nahkurille.
- Minä en olisssi tehnyt mitään pahaa vauvalle, Zist toisti vielä kovemmalla äänellä, kun naiset eivät sanoneet mitään.
- Thoh, eipä tänne nyt ole matka eikä mikään Vaaralinnoituksesta, nahkuri sanoi Sarostipille.
- Ei niin, Sarostip myönsi. Eli se tarkoittaa että en ole ollut Riskimaassa kovin kauaa.
- Ymmärrän, ymmärrän, Miklas sanoi. Vaan aiotkos maata saada? hän kysyi Sarostipilta.
- En ole asiaa vielä miettinyt, Sarostip vastasi varovasti.
- Zist, anna jo asian olla, Alinea kehotti.
- Mutta kun en minä tee ikinä mitään ilkeää, Zist valitti. Minusssta ei ole mukavaa josss kaikki luulevat että olen ilkeä tai jotakin.
Alinea ja Perina kuiskivat jotakin hiljaa. Alinea katseli epäilevästi Zistiä.
- Eihän nyt sellaista luulla! nahkuri huudahti. Eihän paha nahkakaan kukkaroksi suostu menemään, hän lisäsi Zistille silmää iskien ja virnistäen.
- En minä halua kukkaroksssi, Zist kiisti.
Bryggi näytti nukahtaneen seinän viereen.
- Niinhän ne elukatkin sanoo, nahkuri sanoi sukkelasti ja iski silmää veikeästi.
- Niin kai, Zist myönsi.
- Kyllä täältä laihan leivän nykii maasta, Miklas puheli Sarostipille.
- Niin, Sarostip myötäili.
- Kuulehan, kun potkaiset tyhjää, niin lupaisitko nahkasi minulle? nahkuri kysyi Zistiltä niin, ettei tiennyt, oliko hän tosissaan vai laskiko vain leikkiä.
- Hmmm, en, Zist vastasi.
- Jos Alinea ja Reinier perustavat sen tilan, niin voisin alkaa ehkä tekemään hommia siellä, Sarostip sanoi Miklakselle aika hiljaa.
- Minä elän varmasssti pitempään kuin sssinä, vaikken olekaan hyvä arvioimaan ihmisssten ikää, Zist sanoi nahkurille. Ja minä aion palata vielä kotikyläänikin jossskusss.
Miklas nyökkäsi Sarostipille ja sanoi:
- Minulta toki liikenee aina neuvoja alan miehelle.
- Onpas suuret tavoitteet! nahkuri huudahti Zistille ja nauroi. Mutta jos sattuisit kupsahtamaan täällä, niin saisinko nahkasi? hän kysyi Zistiltä.
- Riippuu sssitä paljonko sssuossstut maksssamaan, Zist vastasi.
- Selvä, Sarostip sanoi Miklakselle hieman hymyillen.
- En kai minä nyt vainajalle maksaisi, nahkuri naurahti. Eihän vainaja tarvitse kuin kuparilantin, jotta voi maksaa Lautturille. Mutta se olisi kuule kunnianosoitus, jos tekisin nahastasi komean kukkaron, hän nauroi Zistille.
- Mutta maksssaisssit nyt ja josss minä lähden täältä ennen kuolemaani maksssan takaisssin, Zist ehdotti nahkurille.
- Enhän minä nyt siitä maksa, että tekisin kukkaron, nahkuri sanoi paheksuvasti. Ajattele mieluummin, että minä en vaadi siitä edes maksua, että tekisin nahastasi kukkaron, kun kuolet!
- No ei sssitten, Zist totesi.
- Nyt olisi aika tämän tuvan painua pehkuihin, parrakas Estvanos sanoi nyt.
- Minä en pidä sssitä että katssselette minua noin ja luulette että minä olen ilkeä, Zist totesi naisille.
- Totta turiset Estvanos ystäväiseni, nahkuri sanoi kovaan ääneen. Voi liskolaisystäväni, et sinä ole ilkeä, jos lupaat kuoltuasi nahkasi minulle, hän sanoi ja taputti pikkuista Zistiä olkapäälle.
Perina nousi ylös ja asteli kehdolle. Hän nosti lapsen ylös varovasti ja käveli sisempään huoneeseen.
- No ssselvä, mutta minä en kyllä kuole pitkään aikaan, Zist sanoi itsevarmasti nahkurille.
- Sanasta liskolaista ja sarvesta härkää, nahkuri sanoi ja puristi Zistiä kädestä sopimuksen merkiksi.
- Mutta minä haluan sinulta jotakin kun sinä kuolet, Zist vaati.
- Hah, hah, nahkuri nauroi Zistille. Ihmisennahasta ei saa mitään kunnollista aikaan. Eikä se sitä paitsi ole sopivaakaan.
- Ei niin, Zist myönsi.
Estvanos nousi ylös ja sanoi tiukasti:
- Nyt nukkumaan, jotta jaksetaan töitä huomenna.
- Mutta minä sssaan sssinulta vaikka yhden hopearahan jos kuolet ennen minua, käykö? Zist ehdotti nahkurille.
- Heh, heh, nahkuri nauroi. Kun minä kuolen, minä kuolen pennittömänä.
- Jaa, Zist sanoi hämmentyneenä..
- Köyhänä synnyin ma ihmisparka, köyhänä lähtevä oon, nahkuri lausui mahtipontisesti.
Sarostip otti paitansa pois, otti huopansa ja kävi istumaan nurkkaan jalat ristissä kääriytyneenä huopaansa.
- Ress, Estvanos sanoi vielä tiukempaan sävyyn nahkurille.
- Selvä, selvä, mennään yöpuulle, nahkuri sanoi naureskellen.
- No ei sssitten, Zist sanoi nahkurille.
Nahkuri ja Miklas lähtivät toiseen huoneeseen.
- Saatte nukkua tässä tulisijan vieressä, Estvanos sanoi toisille.
Zist nyökkäsi.
- Onko teillä vällyt mukana? Estvanos kysyi.
- Ei minulla ainakaan, Zist sanoi.
- Minulla ainakin, Sarostip totesi haukotellen.
- Tek voisi tarvita itselleen, mutta minulla kyllä on omani, Alinea sanoi.
- Odottakaapas hetki! huusi nahkuri toisesta huoneesta.
Hän tuli kohta kantaen pinoa erilaisia nahkoja, kaikki käsiteltyjä. |