Ehilmin valo, osa 55
Sir Ferant leirissä
- Maistakaapa, sir Lujakäsi kehotti ja ojensi sir Ferantia kohti keppiä, johon oli työntänyt lihaa.
Sir Ferant otti kepin ja maistoi lihaa. Se vaikutti olevan aika kärventynyttä, mutta sir Ferantilla oli jo aikamoinen nälkä.
- No olen parempaakin maistanut, sir Ferant sanoi ja jatkoi syömistä.
- Siinäkö kaikki? sir Lujakäsi kysyi ärtyneesti.
- Voisin ottaa toki lisää, sir Ferant sanoi hieman törkeästi ja maiskutteli.
- Minähän sanoin hallitsevani grillauksen, kuten ritarin kuuluu, sir Lujakäsi sanoi mahtipontisesti ymmärtäen ilmeisesti sir Ferantin puheet kehuiksi.
- Hyvä niin, sir Ferant sanoi. Olisiko sinulla muuten antaa minulle edes lainaksi tikaria tai puukkoa?
- Mihinkä olette aseenne hukannut, ritari? sir Lujakäsi kysyi kulmiaan kurtistaen.
- Taisi se Ayzabel sen rikkoa, sir Ferant vastasi.
- Mitä te naiselle aseita annatte? sir Lujakäsi kysyi paheksuvasti.
- No pikemmin hän sen otti, sir Ferant sanoi. No, onko sinulla antaa?
- Vasta sen jälkeen, kun olen pitänyt teille nuhdesaarnan, sir Lujakäsi ilmoitti.
- Kerro lisää, sir Ferant kehotti.
- Tulen ilmoittamaan teistä herrallenne, sir Lujakäsi sanoi.
- Sepä mukavaa, sir Ferant sanoi.
- Hänen täytyy rangaista teitä, koska olette palveluksessa puutteellisin varustein, sir Lujakäsi ilmoitti.
Samassa Ayzabel ilmestyi kuin aave metsästä leiriinne.
- Teidän on ymmärrettävä, että tämä on vakava asia, sir Lujakäsi jatkoi Ayzabeliä huomaamatta.
Sir Ferant nousi ylös ja huudahti ilahtuneena:
- Ayzabel!
Sir Lujakäsi näytti ärtyneeltä ja käännähti ympäri.
- Vihdoinkin! Ayzabel huudahti sir Ferantille.
Sir Ferant hymyili hetken mutta muutti sitten katseensa vakavaksi.
- Meillä on kiire, Ayzabel, sir Ferant sanoi koittaen kuulostaa tärkeältä ja vakavalta. Paroni on pulassa!
Ayzabel harppasi sir Ferantin luokse ja katsoi tätä miettivästi.
- Mitä Daegam on nyt taas tehnyt? hän kysyi hiukan ärtyneesti.
- Pahat ja voimakkaat miehet ottivat meidät vangeiksi! sir Ferant kertoi. He suunnittelivat meidän surmaamista, mutta onneksi pääsin pakoon, hän selitti kiihtyneenä. Paroni on vielä vankina ja meidän on pakko kiirehtiä!
- Keitä ne miehet ovat? Ayzabel kysyi.
- Heillä oli jotkin huput päissään, mutta kovia sotureita olivat! sir Ferant sanoi. Lähdetään jo! hän huudahti anovasti ja katsoi myös sir Lujakättä anovasti.
- Lieneekö heitä paljon? sir Lujakäsi tiedusteli. Ehkä apujoukot olisivat tarpeen.
- Näin vain viisi, sir Ferant ilmoitti.
- Sellaisesta ei ole vastusta, Ayzabel tuhahti.
- Ei heitä varmaan enempää ole, ja onhan meillä Ayzabel, sir Ferant sanoi hymyillen.
- Mennään, kultaseni, Ayzabel sanoi ja tarttui sir Ferantista kiinni.
- Minä voin viedä meidät sinne, sir Ferant sanoi nyökäten.
- Turhaa, Ayzabel totesi ja kietoi kätensä sir Ferantin ympärille tiukasti.
Sitten hän lähti nousemaan ilmaan.
- No käy se näinkin, sir Ferant sanoi hymyillen, vaikkei ollut kovin mieltynyt tilanteesta. Tuonne päin! hän huudahti osoittaen suuntaa, josta oli tullut.
Sir Lujakäsi jäi äimistelemään alas harmissaan. Ayzabel lähti lentämään sir Ferantin neuvomaan suuntaan eikä katsonut taakseen. Sir Ferant neuvoi suuntaa parhaansa mukaan ja kysyi siinä välissä ystävällisesti:
- No mitä olet puuhaillut?
- Etsinyt tietysti sinua, kultaseni, Ayzabel vastasi.
- Miksi vaivautua? sir Ferant kysyi.
- Kunhan saamme tämän homman hoidettua, rankaisen sinua, kun lähdit seikkailemaan, Ayzabel lisäsi merkitsevästi.
- En lähtenyt seikkailemaan! sir Ferant huudahti hieman pelästyneenä. Minä ja Daegam jouduttiin vedestä suoraan niitten miesten vangiksi! Tulin heti luoksesi kun pääsin, sir Ferant lisäsi vakuuttavasti ja viehättävästi hymyillen.
- Hmp, Ayzabel tuhahti. Katsotaan nyt, mitä sinulle keksin.
- Tiedätkös muuten, että aion ryhtyä sen erään naisen palvojaksi, sir Ferant sanoi. Hänen, jonka tapasimme silloin sinun ulottuvuudessasi. Kauniin ja viehättävän pyhän Calanarin oppiin aion.
- En ja sinä ryhdyt vain minun palvojakseni, Ayzabel kivahti.
Sir Ferant ei ollut kuulevinaankaan Ayzabelin kivahdusta vaan selitti hurmiossa:
- Jätän aseet ja tuon rauhaa, kuten sir Kennard. Autan apuani tarvitsevia. Ja levitän pyhän Calanarin oppia!
- Hullu, Ayzabel tuhahti. Minä pieksen sinusta tuollaiset hullutukset pois.
- Jos vielä vahingoitat minua, niin teen itsemurhan! sir Ferant kivahti Ayzabelille ja nyt tunteella.
- Minä en anna sinun tehdä sitä, Ayzabel sanoi huvittuneesti. Henkesi on minun ja vain minun omani.
Sir Ferant ärisi jotain ja alkoi murjottaa. Ayzabel naurahti ja silitti sir Ferantin poskea ilmassa lentäessään.
Vielä oli paljon matkaa edessä, mutta Ayzabel näytti nyt keskittävän tarkkuutensa lentämiseen. Sir Ferant oli muuten hiljaa mutta neuvoi kulkemansa reitin välillä vähän oikaisten. Alhaalla näkyi pari kertaa talonpoikapartioita, mutta ne eivät edes yrittäneet ahdistella heitä, pikemminkin juoksivat kauhuissaan karkuun.
Vihdoin kaksikko alkoi olla niin lähellä, että luostari tulisi pian näkyviin.
- Laskeudu, sir Ferant kehotti.
Ayzabel lähti laskeutumaan pitäen sir Ferantista yhä kiinni. Sitten he pääsivät maahan metsään ja Ayzabel suuteli rajusti sir Ferantia, joka yllättäen vastasi suudelmaan. Ayzabel naurahti pehmeästi ja irrotti huulensa sir Ferantin huulista.
- Näytä tietä, hän komensi.
Sir Ferant lähti kävelemään reippaasti kohti luostaria.
- Marssitaan vain suoraan, niin he pelkäävät, sir Ferant sanoi ja johdatti suoraan Ayzabeliä luostariin.
- Stop tykkänään, Ayzabel sanoi ennen kuin he ehtivät luostarin luokse ja tarttui sir Ferantista kiinni. Meidän täytyy suunnitella, jotta maksimoimme tuhon.
- Äh, turhuutta, sir Ferant sanoi matkien Ayzabelin ääntä. Mennään vain suoraan luostarin pihalle ja haasta heidän johtaja, muut varmaan antautuvat heti. Heidän johtaja on joku Humbert.
- Hölmö, Ayzabel tuhahti. Sinne täytyy hyökätä äkisti ja yllättäen. Paras on toimia yöllä.
- Ei, sir Ferant sanoi asiantuntevasti. Tunnen nämä. He ovat kunniallisia pohjimmiltaan ja eivät kieltäydy kaksintaistelusta, ja ilman johtajaa he ovat kuin lampaat ilman paimenta.
- Mistä sinä heidät tunnet? Ayzabel kysyi epäluuloisena.
- He ovat olleet riesa meille ja olen kuullut heistä, sir Ferant valehteli.
- Missä Daegam sitten on? Ayzabel kysyi.
- Toverini sir Hacon on taistellut monesti heitä vastaan ja kertonut taistoista, sir Ferant valehteli vakuuttavasti. Daegam on vankina luostarissa, mutta jos voitat heidän johtajan, niin varmasti saamme Daegamin vapaaksi.
- Missä siellä? Ayzabel kivahti.
- No tyrmässä tietenkin! sir Ferant huudahti. Luota minuun, hän sanoi anovasti. Vai pelkäätkö? sir Ferant kysyi silmää iskien. Taidat pelätä.
- Missä on tyrmä? Ayzabel kysyi sir Ferantin puheesta piittaamatta.
- Sisällä luostarissa, sir Ferant sanoi. Meidän täytyy toimia, koska Humbert sanoi tovereilleen, että Daegam ja minut surmattaisiin tänään! Pakko tehdä jotain ennen kuin on liian myöhäistä!
Ayzabel nousi lentoon ja kohosi puiden tasolle tarkkailemaan.
- Missä noista rakennuksista? Ayzabel kysyi hiljaa ylempää.
- Siellä päärakennuksessa, sir Ferant vastasi. Mennään jo! Saatamme olla nyt jo myöhässä!
- Siellä on vartijoita pihalla, Ayzabel totesi. Nitistän heidät helposti.
Sir Ferant nyökkäsi ja lähti reippaasti kävellen kohti luostaria. Ayzabel laskeutui ja sanoi:
- No, mennään sitten, kultaseni.
Hän tarttui sir Ferantista kiinni, vaikka tämä pyrki portille. Ayzabel piteli sir Ferantista kiinni ja nousi ilmaan ottaen tämän mukanaan. Hän lisäsi vauhtia lentoonsa ja lensi sir Ferantin kanssa luostarin muurien yli kohti päärakennusta.
Alhaalla pihalla oli ehkä puoli tusinaa aseistettua talonpoikaa. Sir Ferant huusi niin kovaa kuin pystyi:
- Hahaa! Me tulimme!
Talonpojat huusivat kauhuissaan Ayzabelin nähdessään. Tämä oli taas punainen väriltään.
- Humbert esiin! sir Ferant huusi.
Yksi talonpojista ampui jousellaan, mutta peloissaan hän ei edes osunut. Ayzabel piteli sir Ferantia siten, että hän suojasi tätä ruumiillaan.
Talonpojat huusivat alhaalla hälytystä. Kolme rohkeinta kävi Ayzabelin kimppuun, kun tämä laskeutui talon oven luokse. Sir Ferant livahti sivummalle.
Ayzabel vetäisi nopeasti tikarinsa esiin ja se muuttui silmissä suureksi miekaksi. Ayzabel ei välittänyt edes torjua hyökkääjien keihäitä, jotka kimposivat vaarattomasti Ayzabelistä.
- Humbert esiin! Me tulimme! sir Ferant huusi niin kovaa kuin pystyi.
Ayzabel heilautti miekkaansa ja se silpoi yhdellä iskulla kaksi talonpoikaa. Kolmas lähti kiljuen karkuun ja Ayzabel nakkasi hymyillen miekkansa talonpojan selkään. Sir Ferant juoksi keskelle pihaa, kauemmas päärakennuksesta.
- Älä tapa turhaan heitä, odottakaamme johtajaa, sir Ferant sanoi.
Porttirakennuksesta ilmestyi lisää talonpoikia, jotka jähmettyivät katsomaan kauheaa Ayzabeliä ja kaatuneita tovereitaan. Ayzabelin miekka singahti Ayzabelin käteen verisenä.
Sir Ferant seisoi tukevasti keskellä pihamaata ja huusi vielä:
- Humbert esiin!
Hän risti kätensä rinnalle mahtipontisesti.
Ayzabel potkaisi päärakennuksen oven auki ja työntyi sisään huutaen sir Ferantille:
- Ala tulla, kultaseni!
Sir Ferant jäi pihalle. Ayzabel käännähti ovelta ja huusi hänelle vihaisesti:
- Tottele!
- Tule itse tänne ja odottakaamme johtajaa! sir Ferant huusi Ayzabelille.
Päärakennus oli L-kirjaimen muotoinen talo, jonka toisessa päässä oli aika korkea torni. Taloa vastapäätä oli pääportti, joka oli lukittu. Talonpoikia lähestyi päärakennuksen kulmalta. He olivat tulossa porttirakennuksesta ja aikoivat ilmeisesti käydä sir Ferantin kimppuun rohkenematta tulla Ayzabelin lähelle. Sir Ferant seisoi kädet rinnallaan mahtipontisesti eikä välittänyt talonpojista.
- Hölmö! Ayzabel karjaisi ja juoksi sir Ferantin luokse.
Talonpojat pysähtyivät.
- Haetaan Daegam ja häivytään, Ayzabel ärähti ja tarttui sir Ferantiin kovakouraisesti.
- Hakekaa inkvisiittori Humbert! sir Ferant huusi talonpojille.
Ayzabel ärähti ja kiskoi sir Ferantin pääovelle. Talonpojat lähestyivät pelokkaina keihäät tanassa. Muutama nuoli lensi Ayzabeliä kohti, mutta ne joko eivät osuneet tai kimposivat pois.
Inkvisiittoria ei näkynyt missään, vaikka äänien oli täytynyt kuulua sisällekin. Sen sijaan tuvassa, joka oli etuovesta heti ensin, oli talonpoikia keihäineen. Sir Ferant seurasi lammasmaisesti Ayzabeliä, kun näemmä ei voinut muutakaan.
Talonpojat kävivät Ayzabelin kimppuun tämän vetäistyä oven kiinni. Ayzabel torjui talonpojat leikiten ja heilautti muutaman kerran miekkaansa silputen heidät. Ayzabelin miekka näytti tekevän vielä kamalampaa jälkeä kuin silloin ritareita vastaan. Sir Ferant potkaisi oven auki.
- Hups, hän sanoi vahingoniloisesti.
Ayzabel ärähti ja vetäisi oven uudelleen kiinni ja tempasi sir Ferantin pois.
- Missä Daegam on? Ayzabel kysyi uhkaavasti.
- Tänne päin, sir Ferant sanoi ja lähti johdattamaan Ayzabeliä kirkkoon.
Ayzabel pakotti sir Ferantin nyt kulkemaan edellä.
- Me tulimme Humbert! sir Ferant huusi täysillä matkalla.
Hän aukaisi kirkon oven.
Oven takana oli kirkkohuone, jossa sir Ferant oli aikaisemmin käynyt. Siellä oli alttari ja puulaatikko, jossa olivat luut. Muutama munkki rukoili sivummassa. Alttarin edessä sen sijaan oli suuri pronssinen häkki. Siellä olivat Daegam, Kudast ja Ganrist. Huoneen kattoon näytti ilmestyneen jonkinlaisia kankaita. Sivummassa oli portaat, jotka johtivat torniin. Seinillä oli yhä seinämaalauksia ja sellaista.
Vankilassa
Daegam mutisi kirosanoja pimeydessä. Aika kului verkkaiseen, kun vangit istuivat toimettomina.
- Pakenemisen yrittäminen on varmaankin suhteellisen turhaa? Ganrist kysyi. Vartijat varmaan nappaisivat meidät pian vaikka ovesta pääsisimmekin.
- Pitäisi saada jotain aseita ennen kun on mitään järkeä koittaa vartijoiden ohitse, Daegam totesi.
- Minulla on taikuutta, jolla voimme liikkua nopeammin, Kudast ilmoitti.
- Ei se nopeus ratkaise, Daegam sanoi. Vartijat ovat jo valmiiksi valppaana kun on tapahtunut paljon.
- Eivät he silti välttämättä ole tarpeeksi valppaina, Kudast epäili. Ja oven takana on vartijoita, jotka eivät varmasti osaa odottaa hyökkäystä tästä suunnasta ja heiltä saatte sitten aseet.
- Minusta se ei ole kannattavaa, Daegam vastusti.
- Omalla taikuudellani voisin saada sammutettua soihtuja, mutta vain vähitellen, käytävältä, Ganrist kertoi. Etu olisi meidän joiden silmät ovat tottuneet pimeään. Mutta soihtuja lienee turhan paljon siihen nähden että ehtisin niitä tarpeeksi nopeasti sammuttaa.
Kudast huokaisi synkkänä:
- Tehän sen päätätte.
- Ihan turha on murehtia, vieras mies sanoi pimeästä. Kääntymällä voitte saavuttaa ikuisen elämän.
- Miksi sinä olet täällä? Ganrist kysyi.
- Vallanpitäjät pelkäävät minua, mies vastasi. Mutta minä tiedän, mitä muutosta täytyy tapahtua.
Ganrist hymähti.
Samassa oven suunnasta kuului kolahdus ja se aukesi. Oven takana näytti seisovan aseistettuja talonpoikia keihäät tanassa. Vartijoita oli ehkä tusinan verran ja he olivat selvästi varuillaan. Daegam katsoi ovelle.
- Vauhtia, ulos, saastat! yksi miehistä huusi.
Ganrist nousi ylös ja käveli oviaukolle päin rauhallisesti. Daegam lähti ulos. Kudast nousi kömpelösti ylös yhdellä jalalla ja lähti ovelle puoliksi nilkuttaen, puoliksi pomppien metallijalallaan.
- Pitäkää kädet ylhäällä! vankeja komennettiin.
Daegam nosti laiskasti kädet ylös. Nel nousi ylös ja sanoi:
- Nyt se lähtö tuli. Saamme ainakin aikaan komean rovion.
Hän nostaa myös kätensä ylös alistuneesti. Ganrist laittoi kädet pään päälle. Kudast piti käsiään ylhäällä silloin, kun ei joutunut ottamaan niillä tukea seinästä.
Vangit piiritettiin ja heitä uhattiin koko ajan keihäillä. Nel heitettiin tylysti takaisin tyrmään. Vangit ehtivät vielä kuulla hänen ällistyneen äännähdyksensä, kun heitä alettiin johdattaa ylös. Koko ajan vangit saattoivat nähdä keihäänteriä ympärillään. Ne välillä koskettivat ja tuuppivat heitä eteenpäin.
Vangit johdatettiin ylös tupaan ja sieltä sitten huoneeseen, joka ilmeisesti oli jonkinlainen kirkko. Huoneen katto näytti verhotun jonkinlaisella kankaalla. Siellä oli seinämaalauksia ja alttari.
Daegam katseli, näkyikö muita vahteja talonpoikien lisäksi. Huoneessa näkyi myös rukoilevia munkkeja. Alttarin luona seisoi joku mies, joka oli pukeutunut kaapuun ja peittänyt hupulla kasvonsa.
Alttarilla näytti olevan suurehko puulaatikko.
Vangit hätisteltiin alttarin luokse. Kaapumies tarkasteli heitä kylmillä silmillään. Hän heilautti sitten kättään ja samassa katosta siirtyivät kankaat alttarin takaa syrjään ja sieltä laskeutui alas suurehko pronssinen häkki. Sitä nähtävästi laskettiin pronssisilla ketjuilla jostakin kankaan ja huoneen katon väliin jäävästä tilasta.
Kaapumies meni häkille ja avasi sen oven pienellä avaimella. Sen jälkeen hän heilautti vankeja ja häkkiä kohti kädellään. Daegam ei lähtenyt liikkeelle miehen huitomisesta huolimatta, ei myöskään Ganrist.
- Vauhtia! yksi vartijoista ärähti ja tökkäisi Daegamia kevyesti keihäällään.
Vartijat vaikuttivat nyt jokseenkin hermostuneilta, mutta heidän keihäänsä osoittivat yhä vankeja kohti.
Daegam ärähti hieman ja katsoi vahtia vihaisesti mutta lähti sitten menemään häkin luokse. Paronin lähtiessä häkkiin Kudast seurasi perässä horjahdellen. Ganrist seurasi myös. Kaapumies katsoi kylmästi sivusta eikä näyttänyt varovan vankeja yhtään samalla tavalla kuin vartijat.
Kaapumies viittasi vankeja menemään sisälle häkkiin. Daegam astui häkkiin ja Ganrist seurasi perässä. Kudast astui häkkiin tavalla, joka muistutti lähinnä kaatumista. Kaapumies sulki häkin oven ja lukitsi sen pienellä avaimellaan.
Vaikka häkki oli aika iso, siellä ei ollut suorastaan ruhtinaallisesti tilaa. Vangit saattoivat nyt huomata, että häkin jokaisessa tangossa näytti olevan riimuja. Lukossa niitä oli erityisen paljon.
Kaapumies antoi merkin ja talonpojat lähtivät pois vaikuttaen selvästikin helpottuneilta. Vangit jäivät kirkkohuoneeseen häkkiin kaapumiehen ja muutaman rukoilevan munkin kanssa. Kaapumies polvistui alttarin eteen rukoilemaan hiljaa. Kukaan ei näyttänyt kiinnittävän häkkilintuihin huomiota.
Rukoilevat munkit olivat selvästi rokarilaisia, kuten saattoi tonsuurista havaita. Sen sijaan kaapumiehestä oli vaikeampi saada selvää, koska hän oli täysin yksinkertaiseen kaapuunsa verhoutunut.
Daegam katseli häkistä kaapumiestä.
Kaapumies näkyi olevan vieläkin polvillaan rukoilemassa. Kudast istui häkin nurkassa synkkä ilme kasvoillaan.
Yksi munkeista nosti katseensa ja katsoi vankeja. Hän irvistää heille julmasti.
Ganrist pyrki pysymään muiden takana piilossa ja elehti ja mutisi jotain. Hänen kädestään lähti hehkua. Hehku voimistui hieman ja katosi sitten. Samassa salama osui laatikosta Ganristin käteen ja käräytti sitä pahasti. Ganrist kivahti ja kaatui lattialle vaikeroimaan.
Daegam katsoi vaikeroivaa Ganristia ja kysyi hiljaiseen ääneen:
- Mitä oikein yritit?
- Sammuttaa liekkejä, Ganrist vaikeroi.
Vankeja katsonut munkki irvisti ja huusi:
- Pyhä Serill näyttää mahtiaan!
Kaapumies ei näyttänyt kiinnittävän tapaukseen huomiota, jatkoi vain rukoilua.
Aika kuului vankien ollessa häkissä. Välillä jokunen munkki poistui ja jokunen tuli tilalle. Kaapumies jatkoi vain rukoiluaan väsymättömänä.
Aikaa oli kulunut pitkään, kun vangit alkoivat samassa kuulla jotakin vaimeaa melua jostakin ulkoa. Kaapumies nousi ylös ja nyökkäsi kuin itsekseen. Hän laski kätensä puulaatikolle ja avasi sen kannen. Vangit näkivät laatikon kannen alta paljastuvan jonkin voimakkaan hehkun.
Kohta kuului taistelun ääniä tuvan suunnasta. Sitten kuului vaimea huuto:
- Me tulimme Humbert!
Kaapumies livahti vikkelästi alttarin taakse piiloon jättäen vangit alttarin eteen häkkiin. Munkit jatkoivat rukoiluaan.
Samassa tuvan ovi aukesi ja vangit näkivät sir Ferantin ilmestyvän sieltä Ayzabel kannoillaan. Ayzabelillä oli kädessään verinen miekkansa. Sir Ferant oli aseeton.
Daegam helpottui nähdessään Ayzabelin.
- Moi, sir Ferant sanoi.
- Tulitte hyvään aikaan, Daegam totesi. Päästäkää meidät pois tästä häkistä!
Ayzabel tönäisi sir Ferantin häkkiä kohti. Sir Ferant kaatui maahan Ayzabelin tönäisystä.
- Missä se kuulustelija on? sir Ferant kysyi Daegamilta.
Munkit jatkoivat rukoiluaan keskeytyksestä huolimatta.
- Tuolla alttarin takana piilossa, Daegam sanoi.
Ayzabel astui häkkiä kohti miekka valmiina ja varuillaan. Daegam koetti päästä mahdollisimman kauas siitä suunnasta, johon Ayzabel aikoi iskeä. Hän sanoi hieman peläten:
- Kaapumiehellä on kyllä avainkin.
Kudast pysytteli paikallaan nurkassa katsellen tapahtumia jännittyneenä.
- Humbert perkele tee tehtävästi nyt! sir Ferant huusi maasta.
Samassa kaapumies huppuineen ilmestyi alttarin takaa. Hän teki kädenliikkeen ja samassa katosta kankaat lennähtivät pois alttarin luota. Katosta putosi salamannopeasti suuri häkki Ayzabelin ympärille, eikä tämä valppaudestaan huolimatta ehtinyt kuin hypähtää kuin liian myöhään. Ayzabel iskeytyi häkin tankoja vasten ja ilmassa kuului kaamea jysähdys. Ayzabel lennähti taaksepäin huudahtaen. Sir Ferant oli jäänyt häkin ulkopuolelle.
Daegam katsoi ympärilleen huolestuneena. Sir Ferant nousi maasta arvovaltaisesti pyyhkien vaateista likaa.
Kaapumies huudahti jotakin vieraalla kielellä ja Ayzabelin kasvoille levisi raivokas ilme. Ayzabel puristi miekkaansa - ja sen koko tuntui kasvavan vielä entisestään. Ayzabelin miekka alkoi myös hehkua voimakkaasti raa'an voimakasta magiaa. Huoneessa olijat pystyivät jopa aistimaan sen ilmassa.
Samassa katosta leijui alas kaksi muuta kaapumiestä, joiden välissä leijui ilmassa jonkinlainen ristikko. Ayzabel huudahti raivokkaasti ja iski häkkiä miekallaan. Kuului hirveä räjähdys ja huoneessa olijat tunsivat ilmassa valtavan maagisen tärskyn. Ayzabel huusi ilmeisesti tuskasta, eikä häkki näyttänyt kärsineen ollenkaan. Sen sijaan Ayzabelin miekan voima tuntui himmenneen.
Sir Ferant nauroi paskamaisesti ja huusi Ayzabelille ilosta, suoranaisesti riemusta kiljuen:
- Kuole helvetin narttu!
Ayzabel huusi raivosta ja paiskasi miekkansa kaapumiestä kohti häkin raosta. Kaapumies ei ehtinyt liikahtaakaan, kun hirvittävällä voimalla ladattu ase kulki hänen lävitseen jättäen ammottavan aukon miehen ruumiiseen. Kaksi katosta laskeutunutta toimi nopeasti ja iski ristikon seinään uponneen miekan päälle.
- Tappakaa se nopeasti! sir Ferant huusi toisille kaapumiehille.
Ayzabel näytti kiskovan maagisesti miekkaansa. Se iskeytyi ristikkoon ja miehet paiskautuivat taaksepäin. He kuitenkin saivat yli-inhimillisin ponnisteluin pidettyä miekkaa niin, ettei Ayzabel saanut sitä. Miehet iskivät miekan lattian ja ristikon väliin painaen epähuomiossa ristikon miekan lävitseen saaneen kaapumiehen jalan päälle.
Sir Ferant käveli kuolleen kaapumiehen luo ja etsi avainta. Kaapumiehet olivat keskittyneet pitelemään ristikkoa paikoillaan vastustaen ylös pyrkivää miekkaa. Ayzabel oli jännittynyt henkiseen kamppailuun häkissään.
Sir Ferant löysi avaimen ja kurkkasi samassa miehen hupun taakse, minkä jälkeen hän hieman virnuillen tuli häkin luo.
- Jopas jopas, sir Ferant sanoi sovitellen avainta lukkoon. Ayzabelin kaverit ovat saapuneet, hän sanoi ja aukaisi häkin samassa.
Kaapumiehet painoivat alas miekkaa, jonka vastustelut tuntuivat heikkenevän. Vangit näkivät, että ristikko tuntui kuin imevän voimaa miekasta muuttumatta silti itse mitenkään maagisemman tuntuiseksi. Ayzabel huusi voimattomana raivosta, kun hänen miekkansa ponnistelut hiipuvat.
Daegam odotteli oven vieressä levottomana oven avausta ja kysyi:
- Tiedätkö ketä nuo miehet ovat?
- Joo, niitä ruskeita vadeleita, sir Ferant sanoi.
Hän aukaisi häkin oven ja siirtyi Ayzabelin häkin eteen, tosin turvallisen matkan päähän. Daegam työnsi oven auki ja astui ulos häkistä nopeasti. Kudast lähti ripeästi ulos kirkkohuoneesta kiertäen Ayzabelin häkin ja kaapumiehet sopivan kaukaa.
Ayzabel katsoi häkistä raivosti irvistäen. Kaapumiehet olivat vielä ristikon kimpussa.
- Mitäs nyt sanot huora! sir Ferant huuteli Ayzabelille.
Ganrist lähti häkistä Kudastin perään. Sen sijaan munkit näyttivät makaavan liikkumattomina maassa.
- Odotahan, kun pääsen pois! Ayzabel karjaisi sir Ferantille.
Sir Ferant nauroi. Ayzabel ryntäsi päin häkkiä ja paiskautui rajusti takaisin jysähdyksen saattelemana.
- Palaa takaisin nussimaan tulisia rovioita, sir Ferant sanoi vihaisesti ja lähti toisten perään.
Ayzabel huusi raivoissaan jotakin vieraalle kielellä.
- Mitä täällä on oikein tekeillä? Ganrist huudahti.
Daegam meni katsomaan kaapumiestä ja vetäisi miehen hupun taakse.
Sir Ferant tuntui erittäin iloiselta, suorastaan vahingoniloiselta Ayzabeliä kohtaan.
Kaapumiehet nostivat samassa ylös ristikon. Miekka jäi maahan liikkumattomana. Se näytti enää vain varsin surkealta ja vaatimattomalta kapistukselta. Sen kokokin oli pienentynyt.
- Eiköhän lähdetä, sir Ferant sanoi toisille. Ei tuon huoran voihketta viitsi kuunnella, hän lisäsi varsin kovaan ääneen osoittaen sanat ilmeisesti Ayzabelille.
Kaapumiehet laskivat ristikon maahan Ayzabelin häkin viereen. Ayzabel ryntäsi sir Ferantia kohti, mutta häkin seinä paiskasi hänet taas takaisin. Sir Ferant ei luonut edes katsettakaan taakseen vaan poistui kirkkohuoneesta.
- Kuka hän oikein on? Ganrist kysyi osoittaen Ayzabeliä.
Daegam havahtui ja sanoi:
- Lähdetään pois täältä.
- Missä teidän varusteet on? sir Ferant kysyi toisilta.
Daegam lähti kävelemään pois huoneesta ripein askelin. Ganrist lähti myös menemään pois huoneesta. Ayzabelin häkki kohosi vähän ilmaan ja miehet alkoivat työntää varovasti ristikkoa häkin ja lattian väliin.
Seurue suuntasi tuvan suuntaan Daegamin johdolla. Tuvassa näkyi melkoinen verilöyly: siellä oli ehkä viiden talonpojat ruumiit, jotka olivat aika palasina.
- Käteni on käyttökelvoton, Ganrist sanoi. En pysty taistelemaan ellei joku paranna minua.
Daegam katsoi Ganristin kättä. Kudast katseli nopeasti jotakin asetta tuvasta. Tuvassa lojui talonpoikien keihäitä. Yhdellä näytti olevan jousi ja nuoliakin. Kudast poimi yhden keihäistä ja juoksi ulos.
- Hei, annapas kun minä, sir Ferant sanoi ystävällisesti Ganristille ja täysin eri sävyllä kuin aikaisemmin.
Ganristin käsi näyttää aika kärsineeltä. Sir Ferant loitsi jotain mutta ei tuntunut onnistuvan. Hän aloitti alusta, muttei onnistunut vieläkään vaan aloitti vielä sitkeästi uudestaan.
Daegam katsoi itselleen keihään ja otti hieman tuntumaa siitä parilla heilautuksella Sir Ferant sai vihdoin parannettua Ganristia hieman.
- Koitan vielä, mutta en ole kovin hyvä, sir Ferant sanoi Ganristille ja alkoi taas loitsia.
Daegam käveli Ferantin viereen katsomaan tämän loitsimista. Sir Ferant loitsi pitkään ja hartaasti mutta sai vihdoin yhden epäonnistumisen jälkeen taas parannettua hieman.
- Kiitos, Ganrist kiitti. Meitä ei ole esitelty. Sir Ganrist, hän sanoi ja nyökkäsi syvään sir Ferantille.
- Olen sir Ferant, sir Ferant sanoi hymyillen Ganristille. Oletko varma, että voit käyttää nyt kättäsi? Voin yrittää vielä parantaa, mutta voimani ovat aika heikot.
- Kyllä tämä jo toimii taas. Se taisi kärähtää aika pahasti. Säästä voimasi tärkeämpiin asioihin, Ganrist sanoi ystävällisesti.
Kirkon suunnasta kuului jysähdyksiä.
- Molemmat ottaa keihään ja lähdetään, Daegam määräsi.
- En käytä aseita enää, sir Ferant sanoi paronille. Muistatkos, aion vihkiytyä pyhän Calanarin oppiin.
Ganrist otti keihään. Daegam pudisti päätään ja katsoi sir Ferantia kuin hullua ja lähti sitten ulos. Ganrist virnisti leveästi ja juoksi sitten perään hymyillen. Sir Ferantkin seurasi virnuillen.
Seurue pääsi ulos. Ilmeisesti oli iltapäivä, koska oli valoisaa tai ainakin suhteellisen valoisaa vuodenaikaan nähden. Ulkona oli pihalla oli ehkä tusinan verran aseistettuja talonpoikia, mutta he näyttivät olevan kovin epätietoisia ja pelokkaita. Maassa lojui myös kolme varsin pahaan kuntoon hakattua ruumista.
Sir Ferant käveli kohti portteja ja huusi talonpojille:
- Inkvisiittori Humbertin nimeen päästäkää meidät menemään.
Talonpojat mutisivat eivätkä tehneet tilaa. Daegam vilkaisi, näkyisikö maassa parempia aseita kuin keihäs, mutta seurasi sir Ferantia. Parempia aseita ei ollut näkyvissä.
- Humbert rankaisee teitä, jos ette tottele hänen käskyään! sir Ferant uhosi talonpojille ja käveli määrätietoisesti eteenpäin.
- Hän on liitossa paholaisen kanssa, yksi miehistä huudahti ja osoitti sir Ferantia keihäällään.
- Hän tappaa parasta aikaa paholaista, sir Ferant huusi takaisin.
Muutama muukin mieskin sai nyt rohkeutta ja lähestyi sir Ferantia. Daegam ärjäisi vihaisena:
- Perkele! Joudutte kaikki hirsipuuhun, ellette väisty!
Hän asteli sitten keihäs valmiina talonpoikia kohti. Talonpojat pysähtyivät epävarmoina.
Sir Ferant käveli pelkäämättä portteja kohti, vaikka hänellä ei ollut aseita eikä panssaria. Ganrist seurasi hieman epätietoisena. Talonpojat väistyivät epävarmoina tieltä. Näytti siltä, että heidän taistelutahtonsa oli jokseenkin lamaantunut.
Sir Ferant käveli portille. Portti oli lukittu yksinkertaisella salvalla. Sir Ferant nosti salvan ja avasi portit sitten. Portit olivat aika raskaat, mutta sir Ferant sai niitä auki sopivasti.
- Missäs Kudast muuten on? sir Ferant kysyi samassa.
- Hän juoksi ulos, mutta ei meillä ole aikaa etsiä häntä, Daegam vastasi. Parempi lähteä pois täältä ennen kuin kuollaan itsekin.
Sir Ferant nyökkäsi.
- Tunnen tien, seuratkaa, hän sanoi ja lähti juoksemaan kevyesti.
Daegam lähti seuraamaan sir Ferantia mutta sanoi heti:
- En minä ala pitkään juoksemaan tässä haarniskassa.
Luostarin lähellä oli metsää, jonne seurue pääsi nopeasti. Talonpojilla ei näyttänyt olevan suurta halua ajaa heitä takaa.
- Ai niin, sir Ferant sanoi ja hidasti vauhtiaan reippaaseen kävelyyn.
- Kuka ihme se punainen nainen oli? Ganrist kysyi.
- Sir Lujakäsi on vielä siellä sillalla ja pitää leiriä siellä, sir Ferant sanoi kävellessään. Siellä on pari hevosta ja ruokaa.
Daegam vastasi Ganristille:
- Ayzabel Hän änki mukaamme sankarimatkalta. Emme oikeastaan voineet estää häntä, kun hän oli niin voimakas.
- Kudastin hevonen on myös tuolla metsässä ja Gildon myös, Ganrist sanoi. Jos ovat.
- Näytä tietä, sir Ferant sanoi Ganristille.
Ganrist lähti johdattamaan seuruetta leirille, jossa oli Gildonin viimeksi nähnyt. Daegam seurasi muita ja sanoi:
- Toivottavasti Ayzabel saadaan kukistettua. Muuten olemme vainaita. |