Ehilmin valo, osa 53
Daegam tuli joukon perässä keskustellen sir Lujakäden kanssa.
Sade jatkui vieläkin, kun seurue kulki eteenpäin. Daegam kiihdytti vauhtiaan ja tuli takaisin sir Ferantin luokse. Sir Lujakäsikin liittyi joukkoon katsellen Ayzabeliä kummastelevasti.
Daegam kysyi sir Ferantilta:
- Osaatko yhtään sanoa kauanko matka kestää vielä?
- Saatamme olla jossain illan tienoilla perillä, sir Ferant sanoi ratsailla.
- Selvä, Daegam totesi.
Aamupäivä kului matkatessa pieniä teitä pitkin. Ihmisiä ei ollut paljonkaan liikkeellä sateen vuoksi. Sade haittasi näkyvyyttä ja teki matkanteon aika ikäväksi. Sir Ferant näyttää aika mietteliäältä ratsastaessaan. Daegam mutisi jotain sateesta.
Joskus puolen päivän aikaan seuruetta lähestyi takaapäin joku joukko, jossa oli muutama hevonen ja jalkaisin kulkevia miehiä. Sir Ferant jatkoi ratsastamista ja kiristi vauhtia. Daegam koetti hiukan katsella, keitä takaa tuli, mutta kiihdytti sitten sir Ferantin vauhtiin.
Toinen joukko näytti lisäävän vauhtia. Sir Ferant katsoi joukkoa ja koetti nähdä, keitä he oikein olivat. Sade haittasi näkyvyyttä ja seurue ei erottanut toisista muuta kuin että he olivat viittoihin sateelta suojautuneet. Hevosilla näytti olevan jotakin kevyttä kuormaa mukanaan.
- Onkohan heillä jotain asiaa meille? sir Ferant kysyi ja hidasti vauhtiaan.
- Varmaan parempi pysähtyä, Daegam totesi ja pysähtyi.
Sir Ferant pysähtyi kokonaan ja käänsi hevosensa ympäri. Daegam käänsi myös hevosensa ympäri ja astui muutaman askelen lähemmäksi tulijoita.
Toinen seurue saavutti Daegamin seurueen pian ja nämä huomasivat, että seurue oli Bas miehineen. Lisäksi hevosten selkään oli sidottu kolme nyyttiä, jotka näyttivät liikahtelevan.
- Hei, Daegam sanoi.
Bas astui Daegamin luokse ja sanoi tervehtimättä:
- Olemme löytäneet leijonasielut.
- Ovatko he nyyteissä? Daegam kysyi ja laskeutui hevosen selästä maahan.
Bas nyökkäsi ja murahti.
- Haluan nähdä heidät, Daegam sanoi.
Bas viittasi miehilleen ja nämä paljastivat nyytteihin sidottujen kasvot. Daegam asteli lähemmäs nyyttejä ja kysyi:
- Miksi olette sitoneet heidät?
- He eivät olisi muuten tulleet mukaan, Bas vastasi.
Daegam katseli vankeja.
- Luulin, että he olisivat olleet halukkaita mukaasi, mutta ei kai sitten, Daegam tuumi.
- Paroni, meidän olisi hyvä jatkaa nyt matkaa, sir Ferant sanoi vähän kärsimättömästi.
- Anna vain lupasi viedä heidät, Bas sanoi. Olemme lähdössä kotimaahamme Esroliaan.
- Pakkohan minun on pitää lupaukseni, Daegam sanoi. Autoit minua ja nyt on minun vuoroni auttaa sinua. Kiitos avustasi ja oli hyvä, että olit apuna. Minun pitää tästä nyt lähteä.
Daegam lähti takaisin hevoselleen ja nousi ratsaille. Sir Ferant käänsi hevosensa takaisin toiseen suuntaan ja lähti jo hiljattain ratsastamaan. Bas nyökkäsi ja he kääntyivät takaisinpäin.
- Mitä tämä oikein oli? sir Lujakäsi kummasteli.
Daegam käänsi hevosensa ja lähti ratsastamaan sir Ferantia kiinni. Sir Ferant odotti paronin mukaan ja lähti ratsastamaan sitten taas tiukassa tahdissa. Daegam vastasi sir Lujakädelle:
- Tuo mies pelasti henkeni muutaman kertaa. Palkaksi olin luvannut hänelle muutaman hänen maastaan olevan kansalaisen takaisin.
- Ymmärrän, sir Lujakäsi sanoi. Maaorjien sielut eivät ole kovin arvokkaita lahjoja.
Daegam jatkoi ratsastustaan vastaamatta mitään sir Lujakädelle. Sir Lujakäsikään ei sitten sanonut muuta, rahnutti vain kostunutta partaansa.
Sade jatkui päivän mittaan, kun seurue kulki tietä pitkin. He ohittivat pieniä kyliä ja maaorjien matalia majoja. Maasto muuttui soisemmaksi, kun he etenivät. Välillä tie tahtoi olla aika kehno soisen maaston vuoksi, kun sade oli sitä vielä kastellut.
Seurue saapui iltapäivän aikana jonkin joen luokse. Siellä oli silta, mutta se vaikutti varsin kuluneelta ja huteralta. Joki tuntui virtaavan aika vuolaana sateen vuoksi. Missään ei näkynyt ihmisten asumuksia ja tiekin oli kehno ja varsin vähän käytetyltä vaikuttava.
Sillan lähellä Daegam laskeutui ratsailta. Myös sir Ferant laskeutui ratsailta.
- Onko tämä varmasti oikea reitti? Daegam kysyi.
- On, mutta huonokuntoisempi, sir Ferant sanoi paronille.
Daegam lähti ylittämään siltaa taluttaen hevostaan. Sir Ferant katsoi vähän epäillen paronia ja siltaa.
Daegam ja hevonen olivat päässeet sillan keskivaiheille, kun se alkoi äkkiä huojua. Daegam koetti pitää tasapainoaan ja jatkoi matkaansa, vaikka silta tuntuikin kallistuvan.
Samassa silta huojahti aivan kallelleen ja Daegam ja hevonen suistuivat jokeen. Sir Ferant hätkähti. Daegam huudahti lentäessään jokeen. Rannalla olijat olivat kuulevinaan jostakin veden suunnasta käkättävää naurua.
Sir Ferant katseli epävarmana naurun suuntaan ja paronia. Panssarit näyttivät painavan Daegamia pohjaan. Daegam koetti räpiköidä vedessä varusteet päällä, mutta touhu näytti alun alkaenkin aivan toivottomalta.
- Paroni hukkuu! sir Lujakäsi huudahti tekemättä itse kuitenkaan mitään.
Sir Ferant katseli ympärilleen epätoivoisena. Daegam katosi jonnekin veden alle. Sir Ferant juoksi kohti jokea ja hyppäsi jokeen paronin suuntaan.
Virta tarttui sir Ferantiin voimakkaana. Hän ei tuntunut löytävän Daegamia ja itsekin tuntui joutuvan virran vietäväksi.
Viimein sir Ferant pääsi kahlaamaan sentään jossakin rantaan ja kiskomaan itsensä ylös vedestä, mutta Daegamista ei näkynyt jälkeäkään. Sir Ferantin olo oli aivan märkä ja hyytävän kylmä. Silta näkyi kauempana. Sir Ferant huomasi, että se näytti olevan taas aivan suorassa. Lujakäsi tähyili jokeen päin. Ayzabel lensi joen yllä ilmeisesti sir Ferantia etsien.
Sir Ferant käveli kauemmas joesta, pidemmälle rantaan. Hän koetti piiloutua Ayzabeliltä ja päästyään piiloon hän alkoi tarkkailla sieltä siltaa ja Ayzabeliä.
Ayzabel lenteli joen yllä ja koetti löytää sir Ferantia. Sir Lujakäsi oli jäänyt sillalle hevosten kanssa. Sir Ferant hieroi itseään lämpimäksi.
Ayzabel näytti menevän kauemmas ja tähysteli rannoillekin. Sir Ferant pysytteli piilossaan. Ayzabel ei tuntunut löytävän häntä vaan katosi jonnekin sateeseen.
Sir Ferant tarkkaili sitten Lujakättä ja lämmitteli itseään. Sir Lujakäsi seisoi odottamassa katsellen jokeen. Sir Ferantilla tuntui olevan hurjan kylmä kosteissa vaatteissaan. Sade ei yhtään auttanut asiaa.
Sir Ferant lähti metsän turvissa kävelemään takaisin, katsoi tiestä suunnan ja arvioi, kauanko linnaan menisi kävellen. Kävellen hän ei ehtisi takaisin enää ennen iltaa, mutta lähti silti kävelemään linnaa kohti. Kun hän oli kadottanut sillan ja muut näkyvistään, sir Ferant palasi tielle ja alkoi hölkätä tietä pitkin linnaan.
Sir Ferantilla oli todella kylmä ja märkä olo. Sellaisena matka ei kovin mukavasti luonnistunut, mutta hän arveli, että ehkä juokseminen laittaisi veren kiertämään ja lämmittäisi ja olihan hänellä oivallinen tilaisuus karata Ayzabeliltä.
Sir Ferant katseli juostessaan, että näkyisikö maatiloja tai maaorjien taloja, joissa näkyisi hevosia. Joku maatalo pian näkyi ja sir Ferant lähti juosten sinne. Se muodostui parista rakennuksesta eli eläinsuojasta ja päärakennuksesta. Maatila vaikutti aika vaatimattomalta. Ihmisiä ei ollut näkyvissä.
Sir Ferant meni päärakennuksen ovelle ja koputti siihen. Kohta oven tuli avaamaan joku maalaisvaatteita pitävä mies.
- Päivää, sir Ferant sanoi kylmissään miehelle. Onko teillä paronin miehelle lainata hevosta?
Mies katseli häntä epäluuloisesti ja sanoi:
- Ei ole hevosia antaa kenellekään.
- Tuon sen takaisin, sir Ferant sanoi miehelle.
- Ei ole antaa, mies sanoi.
- Vai niin, kiitos kuitenkin, sir Ferant sanoi ja lähti juosten jatkamaan matkaa.
Mies jäi katsomaan epäluuloisesti hänen peräänsä. Sir Ferantin jalat tuntuivat kylmästä kankeilta ja hän hytisi kulkiessaan eteenpäin.
Sir Ferant havaitsi jossakin vaiheessa jossakin metsien yllä hahmon, joka taisi olla Ayzabel leijailemassa. Sir Ferant livahti nopeasti metsän suojaan. Oli alkanut jo hiukan pimentyä ja se auttoi häntä. Sir Ferant oli silti vieläkin aivan viluissaan mutta koetti silti piiloutua mahdollisimman hyvin. Hän pysyi piilossaan ja tarkkaili Ayzabeliä sieltä.
Ayzabel katosi jonnekin sateeseen sir Ferantin näkyvistä. Satoi yhä. Sir Ferant lähti sitten metsän suojassa kevyesti hölkäten tien suuntaan ja tarkkaili koko ajan Ayzabelin varalta. Nyt alkoi pimeä jo laskeutua. Matkaa oli vielä puolet jäljellä.
Sir Ferant palaili lähemmäksi tietä, ettei eksyisi, mutta pysyi metsän laidassa ja juoksi. Hän oli jo aivan uuvuksissa matkasta ja kylmyydestä mutta jatkoi silti ja ajatteli, että eiköhän pian joku maatalo ilmestyisi. Muutama maaorjien matala maja siinä näkyikin pian. Sir Ferant etsi silti parempaa.
Kohta sir Ferantin askeleet olivat uupuneet ja hänen silmänsä alkoivat jo lumpsua. Niinpä sir Ferant meni sitten lähemmälle hökkelille. Se oli maakuoppaan tehty tölli.
Sir Ferant meni suoraan sisään. Siellä näkyi olevan joitakin ihmisiä nukkumassa likaisella lattialla. Sir Ferant käpertyi itsekin nukkumaan lattialle. Kukaan ei tuntunut heräävän hänen tuloonsa. Sir Ferant nukahti sitten pian hytisten kylmyydestä märissä vaatteissaan.
Sir Ferant heräsi joskus aamulla ihmisten ääniin. Hänellä oli kuuma olo ja silti hän hytisi. Sir Ferant näki ihmisten katselevan häntä. He olivat ryysyisiä maaorjia.
Sir Ferant nousi ylös hitaasti. Hänen katseensa tuntui jotakin omituiselta ja vääristävältä. Sir Ferant tunsi olonsa heikoksi ja hänen jalkansa horjuivat.
- Anteeksi tällainen tunkeilu, sir Ferant selitti maaorjille.
Maaorjat tuijottivat häntä.
- Taidan tästä lähteä, sir Ferant selitti epävarmalla äänellä ja lähti hoipertelemaan pois.
Hänen jalkansa tuntuivat huojuvan kummasti. Maakaan ei tuntunut pysyvän paikoillaan. Sir Ferant koetti silti hoiperrella tielle. Se otti kovasti voimille ja sir Ferant kellahti maahan majasta ulos päästyään.
Sir Ferant mutisi jotain siinä maassa, koetti nousta ylös ja lähteä sitten uudelleen kävelemään. Hän ei tahtonut päästä oikein ylöskään, kun jalat eivät olleet vakaat. Hänen olonsa oli kovin kuumeinen.
Sir Ferant makasi maassa. Maaorjat tulivat hänen luokseen ja yksi heistä koetteli tämän otsaa. Sir Ferant tunsi, että häntä kutitti.
- Pitää päästä linnaan, sir Ferant mumisi.
- Hourailee, hän kuuli jonkun sanovan.
- Pyhä Calanar, auta, sir Ferant sanoi, kun ei parempaa keksinyt.
Sir Ferant tunsi, kuinka häneen tartuttiin ja häntä kannettiin sisälle. Joku laski jotakin kosteaa sir Ferantin otsalle ja hänen suuhunsa kaadettiin pahalta maistuvaa vettä. Sir Ferantin olo oli aivan sekava ja kuumeinen ja hän näki todella kummallisia juttuja, sekavia muotoja ja kuvioita.
Jossakin vaiheessa sir Ferantilta kysyttiin jotakin nimeä.
- Ferant, hän mumisi. Sir Ferant.
Jossakin vaiheessa sir Ferant tunsi, kuinka hänet riuhtaistiin rajusti ylös ja sidottiin. Hänen olonsa oli sekava, mutta häntä raahattiin jonnekin. Sir Ferant koetti katsoa ja edes hahmottaa, kuka raahasi. Ilmeisesti ne olivat joitakin talonpoikia, mutta ihme kyllä heillä oli sarvet, siivet ja kasvot, jotka värjyivät oudosti.
- Minne te viette minua? sir Ferant kysyi.
Hän tunsi jonkun sivaltavan häntä kipeästi suulle. Sir Ferant näki värjyvät kasvot ja pitkät torahampaan edessään ja parahti.
- Keitä te olette? sir Ferant kysyi ja alkoi rimpuilla.
Kasvot katosivat ja sen sijaan sir Ferant näki taivaan, joka näytti kuin helvetiltä. Sir Ferant rimpuili vielä enemmän ja koetti nousta ylös. Häntä iskettiin ja hän menetti tajuntansa.
Daegam joessa
Daegam joutui veteen. Virta tuntui olevan vuolas ja se kiskoi Daegamia. Hänen varusteensa vetivät häntä pohjaan. Daegam koetti uida rantaan mutta vajosi pohjaa kohti uintiyrityksistään huolimatta.
Daegam kamppaili veden alla varsin avuttomana. Viimein hän sai kiinni virran viedessä häntä jostakin rannan oksasta, joka roikkui veden yllä. Daegam koetti sitten vetää itseään rantaan ja saikin raahattua itsensä rannalle aivan märkänä, väsyneenä ja kurjana. Sade vain jatkui, kun Daegam raahautui pienen matkaa rannasta poispäin ja jäi makaamaan maahan hengästyneenä koettaen siinä saada voimiansa takaisin.
Viimein Daegamin voimat alkavat hiukan palailla. Hän hytisi silti kylmästä ja hänen olonsa oli aivan märkä. Daegam nousi pystyyn ja koetti katsella, missä toiset tai hänen hevosensa olivat. Hän näytti olevan sillä puolella, johon he olivat olleet menossa, mutta muita ei näkynyt, eikä Daegam oikein tiennyt, miten pitkälle hän oli ajautunut. Missään ei näkynyt ihmisiä tai rakennuksia sen enempää kuin mitään tietäkään. Soista metsää sen sijaan oli.
Daegam lähti kävelemään jokea vastavirran suuntaan takaisin tielle päin. Joka puolella näkyi vain samanlaista soista metsää. Daegamin miekka oli vielä tallella mutta varsin märkänä. Hänen askeleensa olivat kankeita, kylmän kangistamia, mutta Daegam koetti silti jaksaa eteenpäin.
Daegam ei tiennyt, kuinka kauan hän oli kävellyt, kun hän saapui sillan luokse. Toisella puolella ei näkynyt enää hevosia tai Daegamin seuralaisia. Silta oli sen sijaan suorana, mutta mitään jälkiä ei erottunut sillan sieltä puolen. Vähitellen oli alkanut hämärtää.
Daegam lähti kävelemään tietä eteenpäin eikä ylittänyt siltaa. Joki jäi pian taakse ja Daegam kulki hämärtyvässä illassa.
Vihdoin Daegam näki jonkin yksinäisen talon tien varressa. Hän meni ulko-ovelle, joka oli suljettu. Daegam koputti oveen voimakkaasti. Hän kuuli jostakin sisältä kolahduksen. Sitten ovea raotettiin varovasti. Joku kaapuun pukeutunut mies ilmestyi siihen. Hän näytti hermostuneelta.
Daegam työnsi oven auki ja astui sen jälkeen sisälle.
- Hei, mitä te nyt! mies huudahti pelästyneenä.
Daegam huomasi nyt, että mies oli pukeutunut jonkinlaisen munkin kaapuun. Sisällä talossa hän huomasi myös jonkun nuoren naisen makailemassa sängyllä. Nainen kiljaisi Daegamin nähdessään.
- Tipuin jokeen ja tarvitsen lämpimän paikan nukkua, Daegam ilmoitti. Hevoseni lähti ties minne enkä pääse takaisin kotiini.
- Ette, ette voi tulla tänne, munkki sanoi miltei paniikissa.
- Ketä te muka olette? Daegam kysyi ja sulki oven.
Nainen kiljaisi vielä ja piiloutui peitteiden alle.
- Menkää pois, menkää pois, mies hoki kauhuissaan.
Daegam katsoi vain miestä ja sanoi:
- En. Siellä sataa ja sairastun varmasti jos menen ulos nukkumaan. Sanokaa ketä te olette. Ja missä minä edes olen.
- Nämä ovat sir Durrin maita, mies sanoi nopeasti. Mennään ulos puhumaan, hän kehotti peloissaan.
- Siellä sataa, Daegam totesi.
- Ette voi olla täällä, mies sanoi kiihkeästi.
Daegam katsoi, näkyikö sisällä mitään tulta. Tulta ei näkynyt, mutta huoneessa oli tulisija. Talossa oli vain yksi huone, eikä sekään ollut kovin iso.
- Miksi muka en voi olla? Daegam kysyi. Ja sano kuka te olette.
- Menkää nyt pois, mies kehotti nopeasti ja hermostuneesti.
Daegam alkoi kasata puita tulisijaan niin, että siihen voisi sytyttää tulen.
- Menkää nyt pois, mies sanoi kimeästi.
- Älä typeriä puhu, Daegam kivahti. Ette halua minun kuolemani syitä niskoillenne.
Mies vilkaisi paniikinomaisesti naisen suuntaan. Nainen oli kätkeytynyt peitteiden alle.
- Teidän täytyy sitten vannoa, ettette puhu tästä kenellekään, mies sanoi kiivaasti ja pelokkaasti.
- Ketä te olette? Daegam kysyi.
- Vannokaa! mies huudahti rajusti.
Daegam karjahti takaisin:
- Minä en vanno sinulle mitään! Vastaa kysymykseeni! Kuka olet!
- Vanno ensin! mies huusi kimeästi.
- Jos kerrot minulle missä täällä oleva rokarien luostari on, Daegam sanoi.
- Kerron! mies huudahti. Vanno!
Daegam hymähti ja sanoi:
- Kyllä minä vannon sinulle, että en kerro sinun olevan naisten kanssa. Jos siitä tässä nyt on kyse.
Mies näytti hiukan huojentuneelta.
- Vanno se Jumalan kautta, mies vielä vaati.
- Mitä sinä olet vaatimaan jumalan kautta vannomaan, Daegam tuhahti. Itsekin petät juuri lupauksiasi.
Mies näytti pelästyneeltä ja vaati:
- Vanno, mies!
- Jos ei pelkkä sanani riitä, niin en minä välitä, Daegam sanoi. Pysyn kuitenkin täällä.
Mies näytti pelokkaalta ja sanoi:
- Sitten en opasta sinua minnekään.
- Aivan sama, Daegam vastasi. Jumalani nimeen en vanno pilkallisia lupauksia.
- Miksi sinä luostarille haluat? mies kysyi epäluuloisena.
Daegam koetti saada tulta syttymään niillä tuluksillaan.
- Minun asiani eivät kuulu sinulle, hän sanoi. Eikä tuon naisen tarvitse tuolla peloissaan tutista.
- Sinulla ei ole mitään oikeutta tunkeutua tänne, mies sanoi töykeään sävyyn.
Daegam naurahti. Mies perääntyi pelokkaana naisen luokse.
Kun Daegam oli saanut tulen syttymään, hän alkoi katsoa tarkemmin munkkia ja naista. Nainen uskaltautui kurkistamaan peitteiden alta. Mies puhui hänelle jotakin hiljaa.
- Kumpi teistä asuu tässä talossa? Daegam kysyi ja tarkasteli miestä ja naista.
Mies oli ehkä kolmekymppinen. Nainen oli selvästi nuorempi, ehkä parikymppinen tai sitäkin nuorempi. Mies oli pukeutunut munkinkaapuun ja hänellä oli tummat hiukset. Hän vaikutti aika laihalta mutta jäntevältä. Naisesta oli vaikeampi sanoa mitään, mutta hänelläkin oli tummat hiukset.
Daegam toisti kysymyksen:
- Kumpi teistä asuu täällä?
- Mitä se sinulle kuuluu? mies kysyi vihamielisesti.
- Haluan tietää, Daegam vastasi.
- Se ei kuulu tippaakaan tuollaiselle kulkurille, mies sanoi uhmakkaasti.
Daegam naurahti uudelleen ja sanoi:
- Tarvitsen huovan.
- Ei meillä ole sinulle huopaa antaa, mies sanoi vihamielisesti.
Daegam sanoi vihaisena:
- Sinuna parantaisin asennettasi. En jaksa tällaista pelleilyä enää kauaa.
- Mene luostariin sitten hakemaan yösijaa, mies tiuskaisi.
- Lähdin aamupäivällä linnalta ja kuljin sateessa siihen pirun sillalle saakka ja sitten tipuin siitä alas, Daegam tokaisi. Miltei hukuin jokeen ja menetin hevoseni ja kaikki sen selässä olevat varusteet. En jaksa enää matkata minnekään luostarille.
Mies katseli häntä vihaisesti ja sanoi:
- Käy sitten siihen lattialle maaten.
Daegam alkoi riisua panssaria ja katseli miestä vihaisesti. Mies meni vuoteeseen peitteiden alle pitäen Daegamia silmällä.
- Täällä siis ei ole minulle huopaa? Daegam kysyi ja koetti katsella ympärilleen, näkyisikö missään mitään paikkaa, jossa voisi olla huopa.
- Ei, mies sanoi jyrkästi ja mulkoili Daegamia.
Huone oli aika paljas vuodetta lukuun ottamatta. Kauempana oli hiukan heiniä lattialla.
Daegam katseli kaksikkoa vihaisena. Mies mulkoili häntä ja nainen puolestaan oli piilossa miehen takana ja peitteiden alla.
Daegam asteli sängyn luokse ja katseli, millaiset peitteet miehellä ja naisella oli. Nainen päästi pienen kiljaisun Daegamin astellessa lähemmäs. Mies kohottautui ylös. Heillä näytti olevan pari säkkikankaista peittoa.
- Nouse ylös mies, Daegam käski ja asteli kauemmas tulisijan viereen.
- Pysy loitolla, kulkuri, mies käski ääni väristen.
- Ja tule tänne, Daegam käski. Minulla on sinulle asiaa.
Mies nousi vastahakoisesti ja epäluuloisena ja tuli varovasti Daegamin luokse. Daegam kuiskasi sitten miehelle:
- Anna selitän sinulle tilanteeni. Satun olemaan näiden alueiden paroni. Paroni Daegam Ornim. Minulla on täällä tärkeä tehtävä ja minä en todellakaan saa sairastua. Otan täksi yöksi tuon sängyn, sen peitteet ja tarvitsen naisen pitämään minut lämpimänä.
Mies huudahti kauhistuneena. Daegam sanoi ihan ääneen:
- En halua käyttää väkivaltaa, mutta voin kyllä taltuttaa sinut.
- Jos käyt kimppuuni, käytän taikavoimiani, mies uhkasi perääntyen.
Daegam naurahti ja kysyi:
- Luuletko, etten omaa mahtavampaa taikuutta?
- Jumala rankaisee sinua, jos yrität käydä kimppuuni, mies sanoi pelokkaasti.
Daegam hymähti ja sanoi:
- Ymmärrätkö tilanteeni ja vaatimukseni?
- Olet kurja rosvo, jos yrität sellaista, mies sanoi uhmakkaasti.
- Jos vielä sanot minua rosvoksi, annan sinut hirtettäväksi, Daegam ärähti. Määräsin jo tänään kuusi miestä hirteen. Yksi petollinen munkki ei tuota lisää tuskia minulle.
- Sinulla ei ole oikeutta tuollaiseen, mies sanoi vihaisesti.
- Minulla on oikeus kaikkeen! Daegam huusi.
- Valahtelet, kurja rosvo! mies huudahti.
Daegam lähti astelemaan vihaisena miestä kohti. Mies perääntyi ja alkoi loitsia. Daegam rymisti miehen päälle karjaisten. Mies ei ehtinyt saada loitsuaan valmiiksi, kun Daegam kaatoi hänet maahan.
- Älä loitsi mitään! Daegam kielsi.
- Mene pois! mies huusi.
Nainen kiljui sängyssä peitteiden alla.
- Käänny ympäri! Daegam ärähti miehelle.
Mies ei totellut vaan yritti ylös. Daegam koetti työntää miehen takaisin maahan ja pakottaa tämän mahalleen. Mies pääsi kuitenkin irti Daegamin otteesta ja ylös maasta. Hän ryntäsi vuoteelle ja sieppasi pienen veitsen.
Daegam ärähti, asteli varusteidensa luo ja otti miekan esille. Mies perääntyi vuoteen luokse ja sanoi:
- Jumala kirotkoon sinut!
- Heitä veitsesi pois ja mene maahan makaamaan, Daegam käski. Joudun sitomaan sinut.
- Pysy loitolla! mies huusi.
Nainen oli painautunut pelokkaasti miestä vasten.
- Maahan! Daegam ärähti. Kuolet muuten hullu munkki!
Daegam lähti astelemaan miekka valmiina miestä kohti.
- Vereni tulee päällesi! munkki huudahti puristaen veistään.
- Olen uinut veressä kun olen niittänyt kaaosta tieltäni, Daegam tokaisi. Mene nyt maahan tai kadu sitä koko elämäsi.
- Pysy loitolla! Naiseeni et koske! mies huudahti ääni väristen.
- En minä häntä raiskaa! Daegam huusi. Minulla on sentään vaimo! Tarvitsen häntä vain vierellä, että pysyn lämpimänä! En minä tänne asti omasta linnastani tule naisia hakemaan!
Samassa nainen säntäsi kiljaisten pois peitteiden alta ja ovea kohti. Hän oli alasti. Daegam koetti estää naista, mutta nainen onnistui välttämään hänen otteensa ja mies vielä pääsi tarraamaan Daegamiin kiinni.
Daegam huusi raivosta ja iski miestä nyrkillään. Hän osui vatsan seutuville ja mies kaatui vaikertaen maahan. Nainen oli kuitenkin ehtinyt jo ulos ovesta.
- Hullu akka! Daegam ärisi ja lähti juoksemaan naisen perään.
Mies makasi vaikertaen maassa. Nainen näkyi katoavan juuri pimeyteen. Daegam juoksi perään ja huusi: - Tule takaisin!
Daegam kadotti naisen pimeässä jonnekin. Lisäksi sade sai hänen olonsa taas kosteaksi ja kylmäksi. Daegam huusi sitten pimeyteen:
- Voit tulla takaisin talolle. En minä sinuun koske.
Vastausta ei kuulunut, joten Daegam lähti sitten reipasta vauhtia takaisin talolle, ettei vilustuisi lisää. Hän pääsi talon ovelle ja meni sitten sisälle.
Sisällä mies näytti vieläkin vaikertavan maassa vatsaansa, johon Daegam oli antanut kovan tällin. Daegam meni ottamaan miehen kaavusta vyönä toimivan köyden, käänsi miehen mahalleen ja sitoi tämän kädet selän taakse. Mies vaikersi Daegamin sitoessa häntä muttei ainakaan enää tehnyt vastarintaa.
Daegam sitoi vielä vyöllään miehen jalat yhteen. Mies makasi sitten vain vaikertaen. Daegam alkoi sitten loitsia Parannusta. Sen onnistuttua miehen voihke hiukan vaimeni. Daegam loitsi toistamiseen muttei onnistunut. Hän ärähti ja alkoi sitten loitsia uudestaan muttei onnistunut vieläkään.
- Kaikkea sitä joutuu junttien takia kärsimään, Daegam jupisi.
Hän loitsi vielä viimeisen kerran Parannuksen, mutta sekään ei onnistunut. Mies katseli häntä vihaisesti.
- En voi parantaa sinua enempää, Daegam ilmoitti. Minun pitää säästää taikuuttani.
Mies ei vastannut mitään, katseli vain Daegamia vihaisesti. Daegam meni istumaan miehen viereen. Mies riuhtoi siteitään.
- Lopeta tuo, Daegam käski. Voin kyllä hakata sinua lisää jos haluat.
- Jokainen iskusi maksetaan tuhatkertaisena, kun kuolet ja joudut helvettiin, mies ärähti lopettaen siteiden riuhtomisen.
- Koitan saada sinua kuntoon niin sinä vain haluat kuolla, Daegam sanoi. Jos nyt menisin ja kuolisin, niin koko sukunikin saisi kirouksen niskaan. Et tiedäkään kuinka hankalaa minulla on ollut.
Mies ei vastannut mitään, katsoi Daegamia vain kuin olisi tahtonut tappaa tämän katseellaan. Daegam nauroi miehelle ja sanoi:
- Saisit tulla järkiisi. Jos olisin täällä raiskaamassa ja tappamassa, niin en parantaisi sinua. Viiltäisin kurkkusi auki ja heittäisin metsään.
- Tarvitset minua oppaana ja siksi säästät henkine, mies tiuskaisi.
Daegam naurahti ja sanoi:
- Täältä lähtee vain yksi tie. Osaan kyllä kävellä sitä pitkin eteenpäin.
Mies naurahti vuorostaan ivallisesti ja kysyi:
- Luuletko tosiaan sitä pitkin pääseväsi luostarille?
- No ainakin löydän jonkun joka tietää missä se on, Daegam vastasi. Ja jos en löydä, niin haen linnastani muutaman miehen ja he näyttävät missä se on. Nämä alueet ovat minulle vielä tuntemattomia, kun en ole kauaa ollut paronina.
Mies nauroi Daegamille huvittuneena. Daegam meni seisomaan tulen viereen ja koetti kuivatella itseään. Siinä oli miellyttävän lämmintä. Daegamin panssarit olivat vain kostuneet ikävästi.
- Kahdesti tätä ennen minua ei olla uskottu paroniksi, Daegam sanoi. Ensimmäisellä kerralla joudin kahdeksi päiväksi sellin pohjalle ja vaimoltani leikattiin kaksi sormea irti... Toisella kerralla ei onneksi tapahtunut mitään kovin ikävää.
Mies mutisi jotakin epäselvää.
- Minähän olen se, joka kaoottisen paroni Brenankin kukisti, Daegam jatkoi. Itse kreivi nosti minut paroniksi vanhan paronin tilalle. Kai Brenan kuolemasta sentään täällä ollaan kuultu?
Daegam levitteli panssareita lähemmäksi tulta. Mies pysyi vaiti.
- Vielä kun olin ritari, niin silloinkin minut heitettiin tyrmään, Daegam puheli. Eipä ole sen suhteen asiat muuttuneet.
Hän koetti hiukan levitellä muitakin tavaroita tulen ympärille ja kävi viemässä miekan sängynreunaa vasten nojaamaan.
- Mikä se nainen on sinulle? Daegam kysyi. Rakastaja? Huorasi?
Mies ei vastannut.
- Toivottavasti hän tulee takaisin, Daegam tuumi.
- Toivottavasti ei! mies ärähti.
- Hän sairastuu pahasti jos jää ulos, Daegam totesi.
- Parempi sairastua kuin joutua jumalattoman maantierosvon raiskaamaksi, mies suorastaan sylkäisi suustaan.
Daegam meni istumaan nuotion viereen ja sanoi:
- Jos näiden viivästelyjen takia linnassani yksi tyttö kuolee nälkään, niin sitten tulen tappamaan sinut henkilökohtaisesti.
- Hullu, mies tuhahti.
- Luulin selviäväni tästä matkasta vähin vaivoin ja jätin pienen tytön lukittujen ovien taakse, Daegam sanoi. Hän ei sieltä pääse pois kuin minun avaimillani. Pakko minun oli hänet lukita. Tyttö ei edes osaa puhua meidän kieltämme.
Mies mumisi jotakin epäselvää.
Kohta Daegam oli kohtuullisen kuiva. Tulen ääressä oli sitten siunattua lämmitellä. Daegam meni sitten istumaan sinne sängylle. Mies mulkoili häntä ja Daegam katsoi miestä.
- Jos naisesi ei tule tänne takaisin pääseekö hän jonnekin lähistölle suojaan? Daegam kysyi.
- Älä luulekaan, että kertoisin, mies tuhahti.
- Haluan vain tietää tuleeko se nainen tänne takaisin vai ei, Daegam sanoi. Jos hän pääsee lähistöllä jonnekin suojaan niin voin sitten mennä nukkumaan.
- Mene pois vain, mies tuhahti.
- Minne? Daegam kysyi.
- Toivon totisesti, että joku toinen rosvo sattuu tänne ja tappaa sinut, mies sanoi.
Daegam naurahti ja sanoi:
- Olen selvinnyt jättimäisistä hirviöistä, niin enköhän muutamasta rosvostakin selviä.
- Tulkoon soturienkeli viiltämään kaulasi katki, kun nukut, mies mutisi.
Daegam kävi sitten pitkäkseen sänkyyn. Hän laittoi peitteitä päälle mutta ei alkanut nukkua. Mies makasi lattialla ja tuijotti Daegamia vihamielisesti. Daegam huokaisi sitten ja makaili siinä ja odotteli.
Kohta alkoi olla jo aika myöhä. Daegam sanoi puoliääneen:
- Siitä on kyllä jo pitkä aika kun viimeksi tunsin naisen kehon minua vasten.
Sitten hän sulki silmänsä. Mies kuului liikahtavan. Daegam nosti päätään ja katsoi, mitä mies teki. Mies tuijotti Daegamia vihaisesti. Hänen kaljunsa loisti nuotionvalossa.
- Koita nukkua, Daegam kehotti.
Mies tuhahti. Daegam laski sitten taas päänsä ja sulki silmät. Hän oli siinä vielä hetken hereillä silmät kiinni, mutta kun ei mitään tapahtunut, niin hän alkoi nukkua. Daegam nukahti nopeasti. Vuoteessa oli mukavan lämmintä ja oli siinä vielä naisen tuoksuakin.
Daegam heräsi joskus aamulla virkistyneenä. Mies näytti nukkuvan lattialla sikeästi köysissä. Daegam nousi sitten ylös ja alkoi laittaa varusteita päälle. Mies havahtui niihin ääniin ja avasi silmänsä. |