Ehilmin valo, osa 37

Seurue kulki alueella, jossa kasvoi puita enää niukemmin ja enemmän ruohoja ja matalaa kasvillisuutta. Ajantaju tuntui jotenkin epätodelliselta jälleen. Väsymys ei sinänsä hirveästi painanut, mutta sir Kennardissa oli silti melkoinen kantaminen. Onneksi mies ei sentään kouristellut samalla tavalla kuin linnassa. Inkvisiittori kulki ensimmäisenä, vähän edellä muista. Sir Ferant tukee joukon hännillä Ayzabeliä ja Bas kulki viimeisenä.
Seurue ei tiennyt, kuinka kauan he olivat kulkeneet, kun he havaitsivat jossakin edessäpäin tasankoa halkovan joen, jonka ympärillä oli tiheää kasvillisuutta. Lähemmäksi saapuessaan seurue erotti joen rannalta jonkin lahonnäköisen töllin keskellä pitkää heinikkoa. Töllin vieressä oli vanhalta vaikuttava laituri ja laituriin oli sidottu kiinni jonkinlainen lautta, joka koostui mädiltä vaikuttavista tukeista.
Inkvisiittori suuntasi tölliä kohti. Toiset seurasivat perässä. Kärpäset ja muut hyönteiset surisivat rehevässä kasvillisuudessa. Muuten oli kuitenkin aika äänetöntä, kun seurue lähestyi tölliä. Tölli tuntui matalasta koostaan huolimatta aika synkeältä. Seurue erotti jo aika lähelle päästyään töllin oviaukossa seisovan jonkun mustan hahmon.
Inkvisiittori pysähtyi. Daegam käveli hänen rinnalleen. Sir Ferant pysähtyi myös ja katsoi hahmoa. Hahmo oli hiukan kumarassa ja hän näytti pukeutuneen pitkään ja hyvin mustaan kaapuun. Se ulottuu hänen jalkoihinsa asti ja huppu peittää hänen päätään. Jopa kasvot olivat jonkinlaisen kankaan peitossa ja vain silmät näkyivät. Inkvisiittori pisti kätensä miekkansa kahvalle ja kysyi mieheltä:
- Kuka olet?
Outo seisoja käänsi katseensa inkvisiittoriin päin, muttei sanonut mitään. Hänen kätensä olivat mustan paidan ja mustien hansikkaiden verhoamat. Inkvisiittori käveli lähemmäksi. Daegam käveli muutaman askelen hänen jäljessään ja Kudast seurasi herraansa. Musta henkilö vain seisoi oviaukossa töllin puolella seuraten heidän lähestymistään.
Inkvisiittori käveli noin kolmen metrin päähän hahmosta ja Daegam pysyi hänen rinnallaan. Kudast jäi kaksikon taakse. Tumma hahmo ei näyttänyt kavahtavan tulijajoukkoa, vaan pysyi yhä siinä tuijottaen tulijoita.
- Kuka olet? inkvisiittori kysyi mieheltä.
- Olen Lautturi, hahmo vastasi kumealla äänellä.
Kudast voihkaisi hiljaa. Daegam katsoi laiturissa olevaa lauttaa. Lautta näytti kovin vanhalta ja melkein hajoamispisteessä olevalta. Sen tukit olivat lahonneita. Joki puolestaan oli melkoisen leveä ja vaikutti myös vuolaalta. Itse tölli näytti kurjalta ja rappiolle jätetyltä.
Sir Ferant käveli laiturin suuntaan sanoen:
- No, mitä me tähän nyt jäädään.
- Et varmaankaan osaisi neuvoa meitä Calanarin luokse, Daegam kysyi hahmolta. Pitäisi joku meri löytää ja sen takana hän kai jossain on. Kuulemma mahtava parantaja.
- Minä tunnen tiet, Lautturi sanoi kumealla äänellä.
- Voit sitten kertoa mihin suuntaan meidän pitäisi mennä, Daegam ehdotti.
- Minusta tuntuu että emme halua ylittää tuota jokea, Kudast sanoi vaisusti.
- Sunnista ei ole apua, vaan oppaasta, Lautturi vastasi Daegamille kumealla äänellä, josta ei erottanut pahemmin tunteita.
Sir Ferant kokeili epävarmana jalallaan laiturin kuntoa. Se tuntui kestävän sir Ferantin askeleen.
- No onko täällä sitten jotain hyvää opasta? Daegam kysyi.
- Kyllä on, Lautturi vastasi.
- Arvon Lautturi, lähdetkö sinä opastamaan meitä sitten tämän Calanarin luo? sir Ferant kysyi laiturin luota.
Lautturi pudisti sir Ferantin sanoille päätään. Maelcum vilkuili ympärilleen kärsimättömän näköisenä.
- Mitähän vaadit siitä että opastat meitä? Kudast kysyi Lautturilta.
- Vaadin palkkioksi hinnan, tämä vastasi.
- No kuka täällä sitten on se hyvä opas? Daegam kysyi vilkuillen ympärilleen. Ja se hinta on?
- Jotakin arvokasta, Lautturi vastasi Daegamille.
Talon ympäristössä ei näkynyt oikein mitään erikoista. Kovasti oli vain ruohojen peitossa pihamaakin.
- Ja mitä se arvokas on? sir Ferant kysyi.
- Sen päätätte te, Lautturi vastasi.
- Meillä ei kyllä taida olla mitään kovinkaan arvokasta mukana tai toki riippuu siitä mitä sinä pidät arvokkaana, Daegam sanoi.
- Jos arvaan oikein kuparikolikko voisi olla hyvä, Kudast ehdotti.
Daegam katsoi Kudastiin.
- Te päätätte, mitä maksatte, ja saatte kyydin sen mukaan, Lautturi ilmoitti.
Daegam kysyi Kudastilta:
- Oletko aivan varma?
- En, Kudast vastasi. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä että emme halua ylittää tuota jokea.
- Ei ainakaan tuolla lautalla, Daegam totesi.
Sir Ferant tähyili joen toiselle puolelle.
- Emme halua ylittää jokea yhtään millään, Kudast sanoi.
- Te ette siis opastaisi meitä muualle kuin tuon joen toiselle puolelle? Daegam kysyi.
- Minä en, mutta joku muu voisi opastaa, Lautturi vastasi kumeasti.
- Onko kymmenen hopearahaa hyvä summa? inkvisiittori kysyi.
- Te sen päätätte, Lautturi vastasi.
- Kertokaa kyydin laadusta, inkvisiittori kehotti.
- Ei mennä tuolla lautalla tätä jokea yli, Daegam päätti. Jatketaan matkaa.
- Te päätätte, haluatteko lautalleni vai ettekö, Lautturi sanoi.
Sir Ferant käveli takaisin muiden luo laiturilta. Daegam katsoi joen virtaussuuntaa ja lähti sitten jatkamaan matkaansa joen virtaa myöden itään.
- Tulkaa, Daegam kehotti.
Kudast seurasi Daegamia. Sir Ferant meni Ayzabelin vierelle ja seurasi muita hänen rinnallaan. Toisetkin kulkivat mukana. Lautturi jäi katsomaan seurueen kulkua. Virta jatkui vuolaana ja leveänä tasangon halki. Lautturin mökki jäi pian taakse.
- Se Lautturi oli selvästi joku kieroutunut mies, Daegam epäili. Ei tuollaisiin kannata luottaa. Varsinkin kun hän puhui ihan kummia.
Kulku jatkui taas määrättömän ajan halki yksitoikkoisen tasangon. Joki välillä hiukan kääntyili ja muutti suuntaa, mutta ilmeisesti seurue oli matkalla itään päin. Ilma oli lämmin ja oli valoisaa taittaa matkaa. Hyönteiset pörräsivät ruohikossa, jota seurue taittoi lakoon kulkiessaan.
Sir Ferant naurahti kohta hieman ja nosti kädet ylös katsoen Ayzabeliin:
- Hyvä on hyvä on.
Ayzabel vaikutti jo paljon paremmalta ja pystyi kävelemään kohtuullista tahtia. Hänen käsiensä iho oli jo aika selvästi punertavaa ja hänen kasvonsakin olivat alkaneet parantua.
- Bas, oletko sinä kotoisin Estalista? Kudast kysyi.
- Joo, Bas vastasi lyhyesti.
Bas kantoi keihästä ja kilpeä selässään ja asteli notkein askelin eteenpäin pysytellen porukan viimeisenä ja katsellen tarkkaavaisesti ympärilleen. Missään ei näkynyt ihmisiä tai muitakaan merkkejä sivistyksestä. Eläimiäkään ei juuri näkynyt, eikä mitään ihmeellistä.
- Kuikka tai jokin sellainen, Kudast jutusteli Basille. Etkös olekin? Tai joksikin sellaisiksi teitä kutsuttiin. Jonkin hengen mukaan.
- Pötyä, Bas murahti. Minä seuraan Pyhää Basmolia. Hän hallitsi muinoin koko maailmaa. Ja silloin leijonat hallitsivat koko luontoa.
Bas vaikeni jatkaen kulkuansa.
Vihdoin seurue erotti edestäpäin soista maastoa ja meren, johon joki näytti laskevan. Se oli vielä kaukana, mutta näkyvissä aavan tasangon ylitse. Joen vierustakin oli jo aika soista. Seurue suuntasi hiukan kauemmaksi joesta, jotta he pysyisivät tukevalla maalla.
Seurue saapui lähemmäs meren rantaa ja erotti jonkin suurikokoisen linnun tepastelevan siinä rannassa veteen katsellen. Lintu oli upean kullanhohtoinen. Sen nokka oli arvokkaan käyrä ja kullankertainen. Linnun siivet olivat voimakkaat, mutta ruumiin kanssa sopusuhtaiset. Sen päälaella oli upeita ja värikkäitä töyhtöjä, kun taas jalat olivat voimakkaat ja kynnet terävät. Se oli kooltaan hiukan ihmistä suurempi.
Sir Ferant katseli mielenkiinnolla lintua. Maelcum puolestaan katseli lintua epäluuloisena ja sanoi:
- Onpas se pirun iso.
Bas murahti jotakin. Piispa vilkaisi Daegamiin päin, joka katseli ympärilleen. Kudast katseli lintua ja näytti pohtivan. Mitään muuta erityistä ei näkynyt. Vähän matkan päässä oli joen soista suistoaluetta.
Lintu tepasteli siinä rannalla ja näytti aivan kuin ihailevan itseään vedenpinnasta, johon aurinko sen piirteet heijasti. Lintu ei näyttänyt huomanneen tulijoita tai sitten ei kiinnittänyt heihin huomiota.
- Tietääkö kukaan mikä tuo lintu oikein on? Daegam kysyi.
Piispa pudisti päätään.
- En tiedä, inkvisiittori vastasi.
- Komea otus, sir Garin totesi.
- Ei ainakaan mikään normaali lintu, herra paroni, sir Ferant huomautti.
- Siitä saisi kauniita koristeita, sir Garin lisäsi.
- En usko myöskään, että tuo lintu on myöskään ihan puolustuskyvytön, sir Ferant epäili.
- Mmmm, Kudast mutisi ja käveli sitten lähemmäs lintua.
- Kyllä nyt muutama ritari tuollaisen linnun voittaa, sir Garin väitti.
Sir Ferant naurahti hieman:
- Se voi vaikka lentää pakoon, ja minkä takia me sitä vastaan taisteltaisiin?
Lintu ei näyttänyt kuulevan Kudastin lähestymistä tai piittaavan siitä.
- Päivää, Kudast sanoi linnulle.
Lintu käännähti Kudastiin päin ja aukaisi nokkansa sanoen:
- Päivää, itsellesi.
Daegam hämmentyi.
- Mitä helvettiä! Maelcum huudahti.
Inkvisiittori katseli ihmeissään. Bas murahti. Sir Ferant katsoi ihmeissään ja kysyi:
- Mistä lähtien linnut ovat alkaneet puhumaan?
Lintu käänsi sitten taas katseensa veteen ja ihaili itseään.
- Mitenkäs, kaunis päivä, Kudast puheli linnulle.
- Luonnotonta, sir Garin mutisi.
- Kaunis päivä, muttei minua kauniimpi, lintu vastasi Kudastille kääntämättä katsettaan vedestä.
- No, ota huomioon, että olemme sankarimatkalla, inkvisiittori sanoi sir Ferantille.
- No jopa on lintu, helvetin iso ja puhuukin vielä, Maelcum kummasteli ääneen.
Sir Ferant raapii päätään.
- No enpä tiedä, Kudast sanoi linnulle.
- Myönnä pois, että sulkani ovat aurinkoakin kauniimmat, lintu kehotti Kudastia.
Sir Ferant tuhahti:
- Onpas itserakas lintu.
- Voipi olla, Kudast myönsi epämääräisesti.
- Ah, tätä on ilo katsella, lintu sanoi pöyhistellen siinä rannalla.
- Mutta kukas sinä olet? Kudast kysyi.
- Minä olen maailman kaunein ja komein lintu, lintu vastasi. Olen maailman keisarin suosikki. Olen lintujen joukossa valioyksilö. Olen koko lajini kuningas ja maailman kaunein lintu.
Sir Ferant kiinnostui linnusta lisää ja asteli sen luo kysyen:
- Tiedätkö miten voimme päästä Calanarin tykö?
- Minä ja kansani osaamme lentää mihin tahansa, lintu vastasi sulkiaan pörhistäen.
Sir Ferant innostui:
- Ai että voisitte viedä meidät ihan sinne vai?
- Enpä usko, Kudast epäili. Ei hän tuo millään jaksaisi kantaa meitä kaikkia.
Sir Ferant katsoi Kudastiin:
- Hän sanoikin jotain kansastaan.
- Me voisimme viedä teidät mihin vain, mutta silloin saattaisin liata sulkani, lintu sanoi sir Ferantille. Ja miksi maksaisi vaivaa rehkiä, kun olen keisarin suosikki.
- En usko että voisitte kantaa meitä, Kudast epäili.
- No rehkiikö muut kansastasi välittämättä sulkien likaantumisesta? sir Ferant kysyi linnulta.
- Ei, muu kansani lentää vapaana taivaansinessä, lintu vastasi. Me olemme maailman uljaimpia lintuja ja minä olen lajini valioyksilö.
Sir Ferant katseli toiveikkaana Daegamia. Tämä katsoi sir Ferantia ja kysyi:
- Mitä?
Sir Ferant tuhahti ja heilautti sittenkin kättään tajuten typerän ajatuksensa realistisuuden.
- Sinä taidat vain kehuskella omiasi, jolle kerran voi todistaa sitä viemällä meitä Calanarin luo, Kudast sanoi linnulle.
- En minä vaivaudu likaisten ihmisten vuoksi kutsumaan kanssani kokoon, lintu tuhahti.
- Eivätpä taida pystyä, Maelcum epäili ja asteli veden ääreen.
- Sitä paitsi mieluummin minä ihailen kaunista ulkomuotoani täällä kuin lennän likaisiin paikkoihin, lintu jatkoi.
- Ette taidakaan olla niin hienoja lintuja, Kudast arveli. Kun kerran ette jaksa muutamaa ihmistä kantaa.
- Me olemme hienoja ja kauniita lintuja, keisarin suosikkeja, lintu väitti ja ihaili taas kuvaansa vedenpinnasta.
- Minkä keisarin? Daegam kysyi.
- Keisari Ehilmin, lintu vastasi sulkiaan sipaisten.
Maelcum kauhaisi käsillään hieman vettä juotavaksi.
- Sehän sinä olet, lintu lisäsi Daegamille.
- Aivan, Daegam sanoi.
Sir Ferant kummasteli linnun puheita.
- Mahtavatko pysyä suosikkeina, jos eivät keisaria auta, Maelcum tuumaili.
- No entäpä jos keisari käskee sinua kuljettamaan meidät minne haluamme? Kudast kysyi linnulta.
- Sitä vain tässä mietiskelin, että en tiedä onko sellainen lintu suosikkini, joka ei raaski siipeäänkään liikuttaa sen vuoksi, jos minä häntä pyydän, Daegam sanoi.
- Olemme liian jaloja kuljettamaan likaisia ihmisiä ja sen tietää keisarikin, lintu vastasi pöyhkeästi.
Daegam tuhahti.
- Laiskoja te olette, Kudast sanoi.
- Meidän työmme ei ole rehkiä, niin keisari on päättänyt, lintu vastasi Kudastille.
- Keisari voi muuttaa päätöksiään, sir Ferant huomautti.
Daegam katseli hieman tympääntyneenä sir Ferantia ja Kudastia.
- Keisari on kaiken lyönyt kiveen, eikä mikään ole muuttuva, lintu vastasi.
- Sanokaa, mistä voisimme päästä tämän meren yli, Daegam pyysi. Te varmasti tiedätte jos täällä jokin tapa siihen on.
Lintu ei vastannut mitään, katseli vain kuvajaistaan vedestä.
- Kuulitko lintu? Daegam toisti. Mistä täällä voisi päästä meren yli?
- Ylikasvanut kalkkuna, Maelcum murahti kävellessään takaisin sir Kennardin luo.
- Ette te meren yli päästä, lintu sanoi laiskasti. Te ette ole lintuja. Saati sitten niin kauniita kuin minä, lintu sanoi ihailevalla äänellä.
- Tiedätkö onko täällä sitten jossain mahtavaa parantajaa? Daegam kysyi.
- Ei täällä sellaisia ole, lintu vastasi. Vain kaukana keisarin hovissa. Merten takana. Ah, miten kaunis sulkapeitteeni onkaan!
- Jatketaan matkaa, Daegam päätti. Linnusta ei ole meille mitään hyötyä.
- Olenpas tuota kyllä kauniimpiakin lintujakin nähnyt, Maelcum tuhahti.
Daegam lähti kävelemään meren rantaa pitkin eteenpäin. Kudast seurasi häntä.
- MINÄ olen kaikkein kaunein, lintu vastasi Maelcumille.
- Valetta, Maelcum väitti.
- Turhaan te mitään täältä etsitte, täällä on vain erämaata, lintu sanoi. Silmäsi ovat sokeat, jos et näe kauneuttani, se sanoi Maelcumille.
- Voin vaikka todistaa väitteeni, Maelcum vakuutti.
- Miten muka? lintu tuhahti.
- Näytän sinulle, Maelcum vastasi.
Daegam pysähtyi odottamaan muita.
- No? lintu tuhahti.
- Auta meitä ensin, Maelcum ehdotti. En minä muuten sinulle viitis kertoa.
- En minä teitä jaksa auttaa, kun tuuli vain heiluttelee huuliasi, lintu vastasi Maelcumille.
- Ei sitten, Maelcum tokaisi. Et sinä kauneudessa sille mahda mitään, sanonpa vaan.
- Meren toisella puolella olisi kauniimpiakin lintuja, Kudast vakuutti. Veisit meidät sinne niin näyttäisin ne.
- Todista väitteesi, lintu vaati.
- Kynittynäkin ne olisivat sinua kauniimpia, Maelcum jatkoi.
- Minä olen matkannut meren toisella puolen. Ei siellä mitään kauniimpia lintuja ole, lintu väitti.
- Pidä sitten pääsi, mutta tiedä että kaunein sinä et ole, Maelcum sanoi.
- Valheesi ovat huonoja ja jätän en omaan arvoonsa, lintu vastasi.
- Et lähimainkaan, Maelcum sanoi ja käveli pois Kennardia kantaen.
Kudast loitsi. Lintu katseli taas itseään meren pinnasta.
- No aina kannattaa yrittää, Kudast mutisi ja lähti muiden perään.
- Eipä se sitten niin tyhmä ja turhamainen ollutkaan, Maelcum totesi. Noh, ei voi mitään.
Seurue jatkoi sitten matkaa ja lintu ja joki jäivät pian taakse. Meren ranta jatkui tasaisena ja aallot olivat melko rauhallisia. Ilma oli lämmin ja ilmassa tuntui meren suolainen tuoksu. Pieni tuuli välillä puhalsi, mutta kaikkiaan oli melko rauhallista.
Seurue ei tiennyt, kuinka kauan he olivat taivaltaneet, kun he näkivät edessäpäin lintuparven lentelevän rannan yllä ja noukkivan välillä jotakin rannan pinnasta. Seurue oli silti vielä aika kaukana, eivätkä he erottaneet, mitä lintuja kiinnostavaa siellä oikein oli. Daegam suuntasi lähemmäksi ja toiset seurasivat perässä.
Lähemmäksi tullessaan seurue näki, että rannalla oli pieniä kilpikonnia, jotka ryömivät merta kohti. Linnut kuitenkin nappailivat niitä suuhunsa ja syövät niitä. Linnut olivat pienempiä kuin rannalla kohdattu omahyväinen lintu, mutta silti epätavallisen suuria. Linnut olivat väriltään tummia ja niillä oli terävät nokat ja kynnet.
Kudast poimi maasta kiven ja heitti yhtä linnuista sillä. Kivi ei kuitenkaan osunut vikkelään lintuun.
- Mitä sinä nyt niitä kivittämään? Maelcum kysyi.
- No, tuota edellistä lintua olisi pitänyt kivittää, sen verran omahyväinen se oli, Kudast vastasi. Joten korjaan asian ja heitän noita, hän jatkoi, poimi maasta uuden kiven ja heitti sen osumatta taaskaan.
- Mielenkiintoinen ajattelutapa, Maelcum tuumi.
- Lopeta tuo, Daegam käski aseenkantajaansa. Tulevat pian nokkimaan meitä.
Bas murahti. Sir Ferant katsoi Kudastin puuhia ihmeissään.
- Niin, turha herättää moisten petojen huomiota, sir Garin säesti.
- No ei sitten, Kudast myöntyi. Jatketaanko sitten matkaa?
Daegam lähti jatkamaan matkaa kiertäen linnut. Toiset seurasivat perässä. Linnut eivät häirinneet seuruetta, kun he kiersivät ne. Linnut näyttivät keskittyneen ateriaansa. Pian lintujen kirkuna jäi taakse ja ranta jatkui taas pitkänä ja hiljaisena.
- Jokos se nainen on saanut kunnolla selitettyä miksi meidän sieltä laivasta piti paeta? Maelcum kysäisi.
Sir Ferant totesi Maelcumille:
- Enpä ole kysynyt.
- Pistä se selittämään, inkvisiittori sanoi Ferantille.
- Minulle tuo kun jäi vähän epäselväksi, Maelcum totesi.
Sir Ferant katsoi kysyvästi Ayzabeliä. Ayzabel vain kohautti olkapäitään eikä vastannut mitään.
- Kummasti sitä soperrusta silloin riitti, Maelcum sanoi.
- No selittäisit nyt, kun tämä arvon herra tahtoo tietää, sir Ferant maanitteli.
- Sano että selittää miksi meidän piti paeta, inkvisiittori käski.
- Olisivat tappaneet, Ayzabel sanoo jo aikaisempaa sujuvammin.
Hänen huulensakin näyttävä jo paremmilta.
- Sinut, vai meidät? sir Ferant kysyi.
- Kaikki, Ayzabel vastasi.
Sir Ferant nyökkäsi hyväksyttävästi ja totesi:
- Siinä on tarpeeksi hyvä selitys, arvon inkvisiittori.
- Miksi he olisivat halunneet tappaa? inkvisiittori kyseli edelleen.
Ayzabel ei vastannut mitään vaan jatkoi vain matkaa.
- Ettei vaan ole nainen meitä sotkenut omiin ongelmiinsa heidän kanssa? Maelcum epäili.
Ayzabel ei vastannut mitään siihen.
- Hei! inkvisiittori huudahti. Nainen. Kerro miksi he olisivat halunneet tappaa meidät.
Ayzabel vain tuhahti ja jatkoi kävelyä.
- Kerro! inkvisiittori vaati.
- Eivät kai he meitä syyttä olisi tappanut? Maelcum epäili. Pistää tämä touhu epäilyttämään.
Ayzabel pysyi vain hiljaa.
- Hei, antakaa hänen olla, sir Ferant kehotti.
Inkvisiittori kävelee Ayzabelin luokse. Sir Ferant asettui inkvisiittorin ja Ayzabelin väliin.
- Eikö se viimekerta muistuta sinua mistään, inkvisiittori? sir Ferant kysyi.
- Nainen! Nyt kerrot miksi he olisivat halunneet tappaa meidät, inkvisiittori huusi Ayzabelille.
- Tahtoisin vain selityksen siihen miksi helvetissä joudun kantamaan tätä raatoa ympäri maita ja mantuja, vaikka laivassa meillä oli kaikki hyvin, Maelcum säesti.
Daegam pysähtyi. Inkvisiittori yritti työntää sir Ferantia sivuun, mutta tämä ei väistynyt vaan sanoi vakavana:
- Arvon inkvisiittori, pyydän, mene pois.
Ayzabel loi uhkaavan katseen inkvisiittoriin ja työnsi kätensä kaapunsa sisään. Inkvisiittori vetäisi miekkansa nopeasti esiin. Sir Ferant pysytteli inkvisiittorin ja Ayzabelin välissä.
- Lopettakaa! sir Ferant huudahti.
Ayzabel loi inkvisiittorin miekkaan halveksivan katseen.
- Tähän mennessä tuo nainen on tuonut vain ja ainoastaan ongelmia, Maelcum sanoi.
- Haluatko välttämättä leikkiä urhoollista ritaria niin kuin Kudast ja puolustaa rakastaan? inkvisiittori kysyi sir Ferantilta.
Sir Ferant tuhahti inkvisiittorille:
- En tahdo, mutta en tahdo myöskään nähdä sinua kuolleena maassa.
- Tiedä mitä valheita hän on meille syöttänyt, Maelcum sanoi sivumpaa.
Inkvisiittorin suu vääntyi pieneen hymyyn sir Ferantin sanojen jälkeen. Kudast katseli sivusta kiistaa. Bas katseli myös tilannetta ottamatta keihästä käteensä.
- Miksei hän kerro jos ei ole mitään salattavaa? inkvisiittori kysyi sir Ferantilta.
- Viime kerralla sinä nilkutit pois kuin koira häntä koipien välissä, arvon inkivisiittori, sir Ferant muistutti.
Maelcum laski sir Kennardin maahan ja meni myös naisen eteen selvästi ärtyneenä.
- Ferant, sinuna en ärsyttäisi häntä, Daegam varoitti.
- Tahdon selityksen, Maelcum vaati. Vai onko sinulle edes sellaista, hän tuhahti naiselle.
Inkvisiittori katseli sir Ferantia vihaisena. Ayzabel katsoi Maelcumia tuimasti.
- Ja en tahdo loukata sinua, arvon inkvisiittori, sir Ferant virkkoi. Mutta tiedän mistä puhun.
- Tällä kertaa minä lyön takaisin, inkvisiittori vastasi.
Sir Ferant tuhahti inkvisiittorille:
- Ja tiedätkö mitä? En epäile yhtään ettei hän sinulle mitään sano sinun käytöksen jälkeen.
- Väisty sinä nyt siitä, inkvisiittori sanoi sir Ferantille ja alkoi työntää häntä sivuun.
- No miksei se selitä edes sinulle! Maelcum huudahti.
Sir Ferant huokaisi ja väistyi sivuun.
- Pysykää kauempana! Ayzabel käski ääni väristen.
- Puhuuhan hän viimeinkin, inkvisiittori tokaisi.
Sir Ferant katsoi paronia ja pyysi:
- Käske tuo inkivisiittori pois tuolta.
- Ferant, ole hiljaa, Daegam komensi.
Inkvisiittori asteli lähemmäs Ayzabeliä.
Sir Ferant tuhahti ja katsoi huolissaan kehittyvää tilannetta.
- Minulta alkaa jo kärsivällisyys loppua, Maelcum sanoi. Tuleeko selitystä miksi meidän piti lähteä laivasta?
- Minä tiedän kyllä että sinulla on se tikari siellä kaavun alla, inkvisiittori sanoi Ayzabelille.
Ayzabel perääntyi pitäen kättänsä kaapunsa alla ja katsoen inkvisiittori tuimasti. Inkvisiittori piti miekkaansa valmiina.
- Olisivat tappaneet, Ayzabel vastasi Maelcumille katsomatta tähän.
- Ala selittää nainen! inkvisiittori ärähti.
- Miksi olisivat tappaneet? Maelcum kysyi. Miksi, miksi, miksi?
- Vadeleita, Ayzabel sanoi vain.
- Ja nämä vadelit ovat...? Maelcum sanoi kysyvästi ja vilkaisi muita.
Inkvisiittori lähestyi Ayzabeliä miekka valmiina.
- Älä tule, Ayzabel varoitti inkvisiittoria ja perääntyi.
Sir Ferant liikuskeli paikoillaan levottomasti.
- Ala selittää nainen! inkvisiittori ärjyi.
Ayzabel vetäisi nyt kaapunsa sisältä tikarin ja sanoi:
- Pois tai käy huonosti!
Toisen kätensä Ayzabel sujautti kaapunsa sisään.
- Mistä tiedät että he tahtoivat tappaa meidät? Maelcum kysyi.
- Vadeleita, Ayzabel vastasi seuraten valppaana inkvisiittoria.
- Mitä nämä vadelit ovat ja miksi he meidät tahtoisivat tappaa? Maelcum kysyi.
Sir Ferant sanoi väliin:
- No oletko varma, että he olisivat meitä edes vieneet sinne minne meidän pitäisi päästä? Olivat aika epäilyttäviä kun eivät päästäneet edes hytistä pois.
Ayzabel huokaisi tuskastuneena.
- No on tämä salailu vielä epäilyttävämpää, Maelcum vastasi sir Ferantille.
Sir Ferant tuhahti Maelcumille:
- Sinä saisit vielä mädäntyä siellä tyrmässä!
Inkvisiittori huitaisi miekallaan Ayzabelin tikariin. Tikarille ei kuitenkaan käynyt mitään.
- Sinä kun et siitä päätä, Maelcum sanoi sir Ferantille.
- Etkä sinä päätä siitä mitä Ayzabel sanoo, sir Ferant vastasi.
- Ala selittää nainen! inkvisiittori karjui.
Ayzabel huudahti ja huitaisi tikarillaan inkvisiittoria kohti raivokkaasti. Inkvisiittori kuitenkin huitaisi tikarin syrjään. Ayzabelin hurja isku teki silti loven inkvisiittorin miekkaan. Sir Ferant kääntyi katsomaan taistelua.
- No nyt se perkele käy jo kimppuunkin, Maelcum murahti.
Sir Ferant tuhahti Maelcumille:
- Inkvisiittori sen aloitti.
- No jos ei hyvällä kerro niin sitten pahalla, Maelcum vastasi.
Samassa Ayzabelin tikarin terä alkoi pidentyä ja sen kahvakin alkoi kasvaa. Maelcum veti miekkansa esiin. Sir Ferant veti myös miekkansa esiin ja astui Maelcumin eteen.
- Lopettakaa! Daegam huusi määräävästi ja alkoi lähestyä paria vetäisten miekkansa huotrasta.
Maelcum katsoi vuoroin paronia vuoroin naista. Sir Ferant laittoi miekan takaisin huotraan ja kääntyi taistelun puoleen taas.
Inkvisiittori löi Ayzabelin tikariin miekallaan, mutta tikarille ei käynyt taaskaan mitään. Ayzabelin tikari oli kasvanut jo leveän miekan kokoiseksi ja hän sohaisi raivokkaalla pistolla inkvisiittoria. Inkvisiittori torjui, mutta Ayzabelin isku iski inkvisiittorin miekan sivuun ja tuikkasi tätä jalkaan. Panssarit kuitenkin pysäyttivät terän.
Maelcum aikoi lähteä kiertämään Ayzabelin selustaan. Sir Ferant kuitenkin pysäytti hänet.
- Lopeta se riehuminen ja selitä, Maelcum vaati.
Sir Ferant otti Maelcumista kiinni ja veti hänet pois naisen luota.
- Pakkohan tuo piru on saada aisoihin, Maelcum tuskaili.
- Inkvisiittori sen aloitti! sir Ferant huudahti. Antaa kärsiä nyt, minä varoitin.
Daegam alkoi loitsia päästyään muutaman metrin päähän taistelijoista. Kudast istahti maahan ja katseli rähinää.
- Pitäähän siitä nyt ottaa selko mitä valheita tämä nainen on meille syöttänyt, Maelcum mutisi.
Ayzabelin miekka kasvoi yhä ja nyt se oli jo bastardimiekan kokoinen. Ayzabel tosin käytteli sitä helponoloisesti yhdellä kädellä. Inkvisiittori huitaisi miekkansa Ayzabeliä kohta, mutta tämä torjui iskun. Ayzabel huudahti ja iski inkvisiittoria takaisin. Ayzabelin isku oli hirvittävä ja toiset olivat näkevinään miekassa maagisen säihkeen. Vaikka inkvisiittori otti iskun miekallaan vastaan, Ayzabelin miekka oli jo lähellä tunkea inkvisiittorin haarniskan läpi. Inkvisiittori lennähti iskun voimasta taaksepäin.
Maelcum pisti miekkansa huotraan ja yritti lähestyä Ayzabeliä. Sir Ferant piti Maelcumista kiinni. Daegam epäonnistui loitsussaan ja alkoi loitsia uudestaan tuskastuneen näköisenä.
- Päästä irti ennen kuin käyn väkivaltaiseksi, Maelcum uhkasi sir Ferantia.
- Sinä et tuonne mene! sir Ferant huudahti.
Inkvisiittori pysyi pystyssä vaikka lennähtääkin taaksepäin, mutta hän perääntyi hieman.
- Tuo elukka pitää saada aisoihin, Maelcum sanoi.
Sir Ferant tuhahti. Kudast alkoi pohtia, pitäisikö hänen sekaantua tilanteeseen. Ayzabel vetäytyi taaksepäin pitäen raivokkaan katseensa inkvisiittorissa.
- Jos vaikka myöntäisit inkivisiittori, että et pärjää hänelle, sir Ferant ehdotti.
Inkvisiittori loitsi. Daegam teki samoin ja onnistui tällä kertaa loitsussaan. Daegamin ennestäänkin suuret lihakset paisuivat yliluonnollisten kokoisiksi.
- Mene sinä ja rauhoita tuo raivohullu, Maelcum sähähti sir Ferantille.
- Pysy kaukana! Ayzabel huusi inkvisiittorille.
Inkvisiittori ei siitä piitannut vaan hyökkäsi raivokkaasti Ayzabeliä kohti.
- Molemmat noista ovat raivohulluja, sir Ferant tuhahti.
Daegam rupesi irrottamaan kilpeään kädestä. Inkvisiittori löi Ayzabeliä, mutta Ayzabel torjui. Inkvisiittorin isku oli kuitenkin niin kova, että Ayzabel lennähti taaksepäin sen voimasta.
- Päästä irti minusta, Maelcum kehotti sir Ferantia. En minä häntä satuta.
- Et mene kyllä minnekään, sir Ferant sanoi ja päästi irti, mutta astui samalla Maelcumin eteen.
Daegam tiputti kilven maahan ja lähti kiertämään taistelun sivustaan. Hän huusi raivoissaan:
- Lopettakaa taisteleminen! Meillä ei ole aikaa tällaiselle riehumiselle!
Yllättäen Ayzabel kohosi ilmaan. Hän leijui metrin korkeudessa ja katseli inkvisiittoria raivokkaasti. Inkvisiittori pysyi paikoillaan.
- Tapelkaa te ihan rauhassa, minä menen edeltä, tulkaa perässä kun saatte tappelunne loppumaan, Kudast sanoi ja lähti jatkamaan matkaa meren rantaa pitkin.
Ayzabel alkoi loitsia jotakin. Daegam lähti astelemaan naista kohti ja muutti lähestymisensä juoksuksi.
- Pysy kaukana! Ayzabel sähähti Daegamille heilauttaen miekkaansa.
- Ei se perkele rupea selittämään, Maelcum ärisi. Tiedä mihin salajuoniin on meidät punonut.
Daegam pysähtyi noin kahden metrin päähän ja sanoi Ayzabelille:
- Jos et nyt rauhoitu ja laskeudu alas, niin kiskon sinut tänne maahan ja sitten sinulla EI OLE HAUSKAA!
Ayzabel leijui kauemmaksi Daegamista pitäen miekkaansa valmiina.
- Et pysty, hän sähähti.
Daegam asteli Ayzabelin perässä pitäen saman välimatkan.
- Älä tule lähemmäksi! Ayzabel ärähti.
- Voin repiä kätesi ja jalkasi irti, jos niin tahdon, Daegam uhkasi. Laita miekkasi pois ja laskeudu. En halua yhtään enempää ruumiita.
- Päästä minut ohi, Maelcum ärähti sir Ferantille.
Inkvisiittori lähti sir Ferantin luokse ja huusi tälle:
- Päästä hänet!
- Pysy kaukana! Ayzabel kehotti Daegamia eikä laskeutunut.
Sir Ferant päästi Maelcumin menemään tuhahtaen. Maelcum lähti kiertämään Ayzabelin taakse. Inkvisiittori lähti Ayzabeliä kohti kävellen. Ayzabel lähti vetäytymään kohti merta. Sir Ferant katsoi kolmea isoa miestä naisen perässä.
- Jos aiot kulkea vielä kanssamme, niin sinulla olisi hyvä olla parempi asenne meitä kohtaan, Daegam sanoi Ayzabelille. Sano yksinkertaisesti miksi meidät olisi tapettu? Koska kansasi on niin hullu ja haluaa tappaa kaikki muut!
Ayzabel nakkasi niskojaan ja tuhahti:
- He ovat vadeleita.
Daegam pysähtyi.
- Ellen ole erehtynyt, sinäkin olet vadeli! inkvisiittori huusi Ayzabelille.
- Selvä, Daegam sanoi. He ovat sitten jotain helvetin vadeleita. Nyt kaikki ovat iloisia JA HELVETTI LÄHDETÄÄN JATKAMAAN MATKAA!
Ayzabel loi halveksivan katseen inkvisiittoriin ja nyökkäsi.
- Joten mikä tekee sinusta erilaisen! inkvisiittori karjaisi.
Daegam kävi hakemassa kilpensä ja sanoi vihaisesti:
- Arvon inkvisiittorin olisi parasta olla nyt hiljaa, ellei halua itse menettää mitään osia. Me jatkamme nyt matkaa.
Ayzabel loi vain vihaisen katseen inkvisiittoriin eikä vastannut. Sir Ferant lähti Daegamin perään pudistellen päätään. Kudastia ei enää näkynyt.
- Aiotteko te ottaa tuon akan vielä mukaan? inkvisiittori kysyi Daegamilta, joka kiinnitti kilpensä takaisin käteen.
- Olisivat antaneet palaa, Maelcum mutisi ja marssi ärtyneenä takaisin sir Kennardin luo.
- No ainakin hädän tullessa hänellä on maaginen miekka, Daegam tuumi vaikuttaen vihaiselta. Ties mitä helvetillisiä kansoja tässä vielä tavataan!
Inkvisiittori lähti jatkamaan matkaa miekka kädessään.
- Nainen, tuletko vielä mukaamme? Daegam kysyi.
Sir Ferant katsoi Ayzabeliä. Maelcum heitti muristen sir Kennardin olkapäälleen ja lähti matkaamaan inkvisiittorin perään. Ayzabel nyökkäsi Daegamille katsoen sir Ferantiin päin. Daegam käveli piispan ja sir Garinin luokse ja lähti siten jatkamaan matkaa heidän kanssaan. Sir Ferant kohautti olkapäitään. Bas lähti Daegamin ja muiden perään.
Ayzabel laskeutui maahan ja lähti sir Ferantia kohti kiertäen teidät muut. Sir Ferant odotti Ayzabeliä tuima ilme kasvoillaan. Ayzabelin miekka alkoi kutistua. Ayzabel saapui sir Ferantin luokse ja työnsi tikariksi kutistuneen miekkansa kaapunsa sisään jättäen kätensä sinne. Sir Ferant katsoi Ayzabeliä silmiin ja puhui hänelle hiljaisella äänellä. Inkvisiittori mumisi edessäpäin jotain sir Ferantista ja Ayzabelistä.
- Katsokin että se pysyy kurissa, Maelcum tuhahti.
Kun Daegam oli kulkenut jo jonkin matkaa, hän huusi sir Ferantille:
- Tule sieltä jo! Se on käsky! NYT!
Sir Ferant lähti hitaasti tulemaan muiden perään ja puheli kiivaasti Ayzabelin kanssa.
- Kohta kääntää tuon Ferantinkin meitä vastaan, Maelcum jupisi kulkiessaan.
Matka jatkui ja ilma oli lämmin. Sir Ferant puheli vieläkin Ayzabelin kanssa kiivaasti. Ranta jatkui, eikä sen loppua näkynyt. Sir Ferant koetti lähteä kirimään vauhtia toisiin, mutta Ayzabel pysäytti hänet. Pian taivas alkoi tummeta ja tuuli voimistui. Meren aallot alkoivat voimistua. Sir Ferant jatkoi kiivasta keskustelua kulkiessaan seurueen hännillä Ayzabelin kanssa.
Synkät pilvet alkoivat ripotella vettä seurueen päälle tihuttaen. Sir Ferant lopetti puhumisen Ayzabelin kanssa ja lähti tulemaan joukkoa kohti hiljattain. Aallot löivät jo sen verran korkeina, että ne heittivät pärskeitä seurueen päälle. Niinpä seurue suuntasi hiukan kauemmaksi rannasta. Kudastia ei näkynyt missään. Ilmeisesti hän oli ottanut oikein pitkän etumatkan toisiin. Tai sitten jotakin pahempaa...
Matka jatkui sateen tihuttaessa seurueen niskaan ja tehden heidän olonsa ikäväksi. Matkalaiset tunsivat olevansa jo kovin märkiä, kun he haistoivat ilmassa savua. Sade haittasi näkyvyyttä, kun Daegam koetti katsella ympärilleen etsien savua silmillään.
Jonkin ajan kuluttua seurue näkikin savua kohoavan edestäpäin. Seurue suuntasi heti sitä kohti. Sitten he saivat jo näkyviinsä kivisen talon jonkinlaisen pienen kumpareen päällä. Sen katossa olevasta aukosta näytti nousevan savua. Talolle näytti johtavan polku mereltä päin.
Inkvisiittori lähti polkua pitkin taloa kohti ja muut seurasivat häntä. Inkvisiittori pisti miekkansa vihdoin huotraan.
Talo näytti olevan oikeastaan suurempi kuin miltä se kauempaa katsottuna oli näyttänyt. Sen leveys oli useita kymmeniä metrejä ja se oli muodoltaan neliskulmainen. Talo oli silti aika matala, aivan ilmeisesti yksikerroksinen. Sen etuseinällä näytti olevan kaksi puista ovea. Ketään ei näkynyt ulkosalla.
Daegam käveli vasemmalle ovelle. Sir Ferant ja Ayzabel kulkivat joukon viimeisenä ja Daegam jäi ovelle odottamaan heitä. Ayzabel oli vetänyt hupun kasvojensa suojaksi ja kädet hihoihin. Sir Ferant käveli Daegamin vierelle oven luo. Ayzabel jäi taaemmas.
Daegam koputti ovea. Hetken kuluttua ovi aukesi ja oviaukossa seisoi joku haarniskoitu ritari miekka kädessä. Hänen kasvonsa olivat parrakkaat ja ilme tuima. Ritarin haarniskassa oli selvästi maagisia lumouksia, kuten miekassakin.
- Iltaa, Daegam tervehti.
Ritari katsoi Daegamia ja vetäisi sitten oven kiinni. Daegam hämmentyi.
- Olipa epäkohtelias, sir Ferant hämmästeli.
Daegam koputti uudestaan oveen. Oven takaa kuului kolahdus, mutta muuta ei tapahtunut. Daegam lähti astelemaan toiselle ovelle.
- Me emme kai ole tervetulleita tänne, paroni, sir Ferant epäili ja katseli samalla, miten pääsisi katolle.
Daegam koputti toiseen oveen, mutta mitään vastausta ei kuulunut. Sir Ferant vinkkasi Maelcumia lähemmäs. Daegam koputti oveen uudestaan ja kovempaa. Nyt ovi aukesi ja siinä seisoi joku aika tavallisiin maalaisvaatteisiin pukeutunut mies, joskin vaatteiden kuosi oli kovin outoa. Mies oli myös parrakas ja hänen kätensä näyttivät raskaassa työssä olleilta.
- Onko tänne tullut lähiaikoina miestä? Daegam kysyi.
Mies huudahti pelästyneesti Daegamin nähdessään ja paiskasi oven kiinni.
- Paroni, tulisitko tänne? sir Ferant pyysi.
Daegam asteli sir Ferantin luokse.
- Katsotaan tuolta katolta sisälle, että mitä siellä on, sir Ferant sanoi. Nostaisitko minua, herra paroni?
- Ajattelitko katon läpi nähdä? Daegam kysyi katsoen katolle, josta nousi savua.
- Siellä on aukko, sir Ferant selitti.
- Eikö Maelcum jaksa sinua nostaa? Daegam kysyi. No kai voimme nostaa sinut sitten yhdessä.
Daegam käveli talon viereen.
- Bas, tule auttamaan, sir Ferant kehotti.
Bas murahti eikä tehnyt elettäkään auttaakseen.
- Kyllä se nyt tästä kahden miehen auttamana menee, Daegam sanoi ritarilleen.
Maelcum kuitenkin vain jurotti sateessa sir Kennardia kantaen.
Daegamin avustuksella sir Ferant pääsi kömpimään katolle. Hän kuiskasi katolta tarjoten kättään Daegamille:
- Jos joku auttaisi, niin tulisit sinäkin?
- Mene sinä nyt yksin, Daegam kehotti. En jaksa.
Sir Ferant hävisi katolle.
Daegam koetti pysytellä talon vieressä hieman sateelta suojassa. Talon seinät eivät tosin paljon sateelta suojanneet, tuulelta tosin hiukan. Piispa näyttää hiukan harmistuneelta sateen vuoksi. Inkvisiittori alkoi koputtaa oikeanpuoleiseen oveen todella äänekkäästi. Ayzabel oli vähän matkan päässä toisista. Maelcum laski sir Kennardin märkään maahan ja sanoi:
- On se nyt perkele jos ei sisään pääse.
- Nainen, keitä täällä asuu? Daegam kysyi.
- Avatkaa! inkvisiittori huusi ja jatkoi oven hakkaamista.
- Olisiko täällä takaovea, Maelcum mutisi ja lähti kiertämään taloa vasemmalta puolelta.
Ayzabel kohautti olkapäitään ja sanoi hiljaa:
- Ehkä enrovalineita.
Inkvisiittori jatkoi oven hakkaamista. Sir Ferantin ääni kuului katolta:
- Varokaa paroni. Talon vasemmalla puolella on ritareita aseissa, aseet esiin nopeasti.
Daegam vetäisi miekkansa esille.
- Varokaa... kuului katolta ja ääni sitten vaimeni.
Maelcum oli ennättänyt juuri seinän vasemmalle kulmalle. Daegam rupesi loitsimaan, muttei onnistunut. Inkvisiittori vetäisi miekkansa ja alkoi kiinnittää kilpeään käteensä. Maelcum palasi ripeästi takaisin talon nurkalta vetäen miekkansa. Inkvisiittori rupesi loitsimaan.
- Huomasivat perkele, Maelcum kirosi.
Samassa kulman takaa syöksyi esiin puoli tusinaa aseistettua ritaria. Heidän aseensa ja panssarinsa olivat selvästi maagisia ja heidän joukossaan oli Daegamille oven avannut mies. Maelcum hamusi kilpeä selästään. Daegam loitsi uudestaan ja tällä kertaa lihakset tuntuivat taas paisuvan mielettömiksi.
Ritarit asettuivat nurkan lähelle järjestykseen ja ottivat keskelleen jonkin miehen, jolla näytti olevan hyvin hieno viitta. Viittamiehellä ei ollut aseita lainkaan, mutta hän näytti aika ylhäiseltä. Daegam käveli etummaiseksi, mutta piti hyvää välimatkaa silti. Viittamies sanoi seurueelle jotakin aivan vieraalla kielellä.
- En ymmärrä sinua, Daegam sanoi viittamiehelle.
- Laskekaa aseenne, mies käski vaihtaen kielen seurueelle ymmärrettäväksi.
- Keitä te olette? Daegam yritti kysyä.
- Laskekaa aseenne, mies toisti.
- Vastaa kysymykseeni! Daegam ärähti.
- Laskekaa aseenne, viittamies kehottaa.
Maelcum vilkuili selkänsä taakse toista kulmaa kohti.
- Aiotteko vangita meidät? Daegam kysyi.
Sir Ferant kurkisti miekka kädessä viittamiehen pään yläpuolella.
- Riippuu asianhaaroista, viittamies vastasi Daegamille.
- Me emme tahdo teille pahaa, Daegam vakuutti. Olemme täällä etsimässä tapaa päästä meren yli. Siellä on tarvitsemamme parantaja, joka voisi parantaa sairaan ystävämme.
- Laittakaa aseenne pois ja osoittakaa rauhantahtonne, viittamies kehotti.
Sir Ferant oli valmiina loikkaamaan alas. Daegam kuitenkin laittoi miekkansa huotraan. Inkvisiittori laittoi miekkansa epäillen ja hitaasti huotraan.
- Laskekaa te nyt aseenne, Daegam kehotti.
Ayzabel pysytteli kaapunsa suojassa. Maelcum kiepautti miekkaansa ja pisti sen huotraan.
- Tahdon tietää, keitä olette, viittamies sanoi käskevästi.
Sir Ferant ravisti päätään katolla.
- Matkalaisia, jotka etsivät parannusta ystävälleen, Daegam vastasi.
Sir Ferant nyökkäsi katolta varovaisesti.
- Kertokaa nimenne, sukunne ja arvonne, viittamies kehotti.
- Olen sir Phedrus Horicce, Arkatin inkvisiittori, inkvisiittori ilmoitti.
Daegam siirsi kätensä jo valmiiksi miekan kahvalle sanoen:
- Olen Daegam Ornim ja arvoni on paroni.
Sir Ferant oli valmiina loikkaan.
- Maelcum Ziondub, Maelcum esittäytyi.
- Olen Tulisauvan sukua, Ornimin piispa, piispa ilmoitti.
- Minun nimeni on Esmond Garinin sukua, sir Garin sanoi ylpeästi. Olen hänen armonsa paronin linnanvouti, hän jatkoi vähemmän mahtavasti, kun linnaa ei ollut mailla eikä halmeilla.
- Se nyt riittää teille, Daegam tokaisi. Keitä te olette?
Sir Ferant osoitti Ayzabeliä ja ravisti päätään jyrkästi.
- Ette ole vieläkään ilmaisseet arvoanne, viittamies sanoi ärtyneesti.
- Tämä riittää teille, Daegam sanoi. Nyt sanotte keitä te olette.
- Ja keitä nuo miehet ovat? viittamies kysyi ja osoitti Basia ja Ayzabeliä. Ja entä tuo? hän jatkoi osoittaen sir Kennardia.
Kun vastausta ei heti tullut, viittamies komensi:
- Vastatkaa!
- Tuo mies, Daegam sanoi osoittaen Basia, on matkallemme liittynyt seikkailija joka on luvannut auttaa meitä parannuksen etsimisessä. Hänen nimensä on Bas. Maassa makaava mies on sir Kennard. Hän on ritari joka on vakavasti sairas ja hänelle etsimme parannusta.
- Tuo nainen on joku vadeli joka roikkuu meidän perässä, inkvisiittori tokaisi osoittaen Ayzabeliä.
Viittamies huudahti kuullessaan inkvisiittorin lausahduksen. Kaikkien ritarien katseet kiinnittyivät Ayzabeliin. Sir Ferant oli valmiina taistoon, jos sellaista tulisi. Daegam iski kovaa nyrkillään inkvisiittoria. Nyrkki osui aika kovalla voimalla inkvisiittoria vatsaan, mutta isku kipristyi panssareihin. Inkvisiittori kuitenkin hätkähti hieman.
Kaksi ritareista syöksähti kohti Ayzabeliä viittamiehen viittauksesta. Bas sieppasi keihään sulavasti selästään. Piispa perääntyi. Sir Garin huudahti pelästyneesti. Daegam veti miekkansa huotrasta ja huusi:
- Pysähtykää!
Ritarit eivät hidastaneet vauhtia, vaan syöksyivät Ayzabeliä kohti, joka näytti jähmettyneen paikalleen.
- Pysähtykää! Daegam huusi. Isken jos ette pysähdy!
Ritarit eivät näyttäneet ymmärtävän tai sitten he eivät piitanneet.
- Hän on meillä mukana pelkkänä huorana! Daegam huusi. Älkää käsittäkö väärin!
Ritarit eivät pysähtyneet silti. Bas seisoi keihäs kädessään valmiina toimintaan. Daegam ei voinut muuta kuin seisoa paikallaan, kun ritarit saapuivat Ayzabelin eteen. Sir Ferant asteli hieman taaemmas katolla. Daegam puri hieman huultaan ja palasi muiden luokse miekka esillä.
Ritarit nappasivat kiinni Ayzabelistä, joka seisoi jähmettyneenä paikallaan. Samassa oikean kulman takaa ilmestyi esiin kaksi raskaita jalkajousia pitelevää ritaria ja heidän takanaan oli joku hienoon viittaan pukeutunut aseistumaton mies. Jalkajouset olivat täynnä lumouksia, kuten vasamatkin. Daegam katsoi inkvisiittoria vihaisesti ja kuiskasi tälle jotakin.
Toinen ritareista riuhtaisi kovakouraisesti hupun Ayzabelin kasvoilta. Hämmästyksekseen seurue huomasi, että Ayzabelin hupun alta paljastuivat vaaleat kasvot, joissa ei näkynyt mitään jälkiä palovammoista. Ritarit päästivät Ayzabelistä irti. Sir Ferant pysytteli katolla niin, että muut eivät huomanneet.
- Mitä tämä tarkoittaa? ensimmäinen viittamies kysyi Daegamilta uhkaavasti.
Inkvisiittori kuiskasi Daegamille jotain.
- Inkvisiittorilla on vain jotain ihmeellistä naista vastaan, Daegam vastasi. Älkää suuremmin välittäkö hänen puheistaan.
- Onko hän mielipuoli? viittamies kysyi.
- Ei, Daegam vastasi.
- Hän on vadeli, inkvisiittori väitti.
- Miksi hän puhuu noin kummia? viittamies kysyi kiinnittämättä huomiota inkvisiittorin sanoihin.
- Hän on myöntänyt sen itsekin että on vadeli, inkvisiittori sanoi.
- Phedrus, ole hiljaa, Daegam ärähti. Ymmärrän, että haluat hänet kuoliaaksi, mutta sinä et onnistu siinä tuolla tavalla.
- Hän osaa vain jotain taikuutta mikä muuttaa hänet ihmiseksi, inkvisiittori sanoi.
- Hän on päästään vialla, viittamies totesi.
- Mutta älkää nyt hänestä välittäkö, Daegam kehotti.
- Miksi olet antanut hänelle aseet? viittamies kysyi Daegamilta.
- Ne ovat omasta takaani, inkvisiittori vastasi. Enkä ole hänen käskynalaisensa.
Viittamies teki pienen kädenliikkeen ja Ayzabelin kimppuun käyneet ritarit lähtivät inkvisiittoria kohti miekat käsissään.
- Olet siis talar? viittamies kysyi Daegamilta.
Maelcum tuijotti liikkumatta viittamiestä. Daegam astui muutaman askeleen poispäin inkvisiittorista, joka otti miekkansa esille.
- Älkää tehkö hänelle mitään, Daegam pyysi. Hän on kyllä ihan järjissään, mutta ei vain pidä naisesta.
Viittamies sanoi nopeasti jotakin toiselle viittamiehelle ja viittasi ritareita pysähtymään. Toinen viittamies ryhtyi lausumaan tavattoman voimallisilta kuulostavia sanoja. Ritarit seisoivat aika lähellä Daegamia ja muita. Loitsiminen tuntui kestävän aika pitkään, mutta vihdoin toinen viittamies päättää sen. Ensimmäinen viittamies rypisti otsaansa tyytymättömänä. Toinen viittamies ryhtyi loitsimaan uudelleen.
- Ette te minua helpolla saa haltuunne loitsuillanne, inkvisiittori uhosi.
Bas murahti. Sir Garin näytti hermostuneelta. Ayzabel seisoi vain paikoillaan katse maahan luotuna. Sadevesi oli kastellut hänen letitetyt mustat hiuksensa.
Toinen viittamies päätti loitsunsa. Inkvisiittori kaatui lamaantuneena maahan. Nyt toinen viittamies nyökkäsi tyytyväisenä. Kaksi ritaria asteli nyt inkvisiittorin luokse ja nosti hänet maasta.
- Mitä te teitte hänelle? Daegam kysyi.
- Hänet on tehty vaarattomaksi, ensimmäinen viittamies vastasi.
- Voitteko te nyt sanoa ketä te olette? Daegam kysyi.
- Haluan nyt tietää, oletko talar, kuten epäilen, viittamies vastasi Daegamille.
Daegam empi hieman, mutta sanoi sitten varmana:
- Kyllä.
- Niin minäkin, viittamies ilmoitti. Talar Claudian.
Daegam nyökkäsi.
- Mitkä ovat näiden muiden kastit? viittamies kysyi.
Daegam katsoi muita järjestään hieman empien. Viittamies katsoi Daegamia odottavasti.
- Hän ja hän, Daegam sanoi osoittaen maassa makaavaa sir Kennardia ja Maelcumia, ovat holareita. Hän, Daegam osoitti piispaa, on zzabur. Muut ovat sitten mukana erinäisistä syistä, jotka ovat jo tulleet esille.
Viittamies rypisti otsaansa ja osoitti Basia kysyen:
- Mikä hän on kastiltaan?
- Holari, Daegam vastasi.
Viittamies nyökkäsi ja sanoi:
- Saatte tulla luoksemme suojaan sateelta.
Ironista kyllä, kaikki seurueen jäsenet olivat jo aika märkiä.
- Hyvä, mutta minulla on vielä sanottavaa, Daegam sanoi.
- Tulette ilmeisen kaukaa? viittamies sanoi kysyvästi.
Ritarit ovat riisuneet inkvisiittorin aseista ja sitoivat nyt hänen käsiään ja jalkojaan selvästi maagisilla köysillä.
- Siirsimme aluksi katolle erään miehistäni, koska en tiennyt millaista tervetuliaista täältä saamme, Daegam ilmoitti. Katolla on ritarini Ferant. Hän on myös holari. Anteeksi nyt, mutta aina ei voi luottaa siihen, että jokaisessa talossa on ystävämielisiä henkilöitä.
Viittamies nyökkäsi ja sanoi:
- Voit käskeä hänet alas.
- Tule alas Ferant, Daegam kehotti.
Sir Ferant tiputtautui katolta nopeasti alas. Muutamat ritarit nyökkäsivät hiukan hyväksyvästi sir Ferantille, joka laittoi miekkansa huotraan ja kumarsi viittamiehelle:
- Arvon talar Claudian.
- Horalinne voivat mennä horalien tiloihin, talar Claudian sanoi Daegamille.
Daegam nyökkäsi.
- Zzaburinne voi mennä meidän zzaburimme tiloihin, talar jatkoi. Ja sinä saat liittyä seuraani, hän lisäsi nyökäten Daegamiin päin.
- Selvä, Daegam sanoi.
- Entä tuo vanha mies? talar kysyi äkäten sir Garinin.
- Hän on dronar, Daegam vastasi kerkeästi.
Talar nyökkäsi.
- Hän saa mennä dronariemme seuraan. Tule mukaani, talar kehotti Daegamia.
Inkvisiittori oli sidottu ja kaksi sotilasta nosti hänet maasta ja lähti kantamaan kohden vasenta kulmaa. Daegam lähti talarin kanssa samaan suuntaan. Saattajarotarit ryhmittyivät heidän ympärilleen.
- Maelcum, katso, että Kennard pääsee myös sisälle, Daegam vielä käski.
Maelcum nyökkäsi. Daegam ja talar saatettiin vasemman nurkan taakse, jonne inkvisiittoriakin kannettiin. Toinen kaapumies nyökkäsi lyhyesti piispalle, joka lähti hänen kanssaan oikealle nurkalle. Toinen kaapumies ja piispa katosivat oikean nurkan taakse.
Loput seurueesta jäivät talon eteen. Pari jalkajousiritaria otti jalkajousensa ja lähti kulkemaan kohti talon vasenta sivustaa. Bas murahti hiukan tyytymättömänä. Sir Ferant käveli Ayzabelin luo. Maelcum nosti vaivalloisesti Kennardin mukaansa ja kysyi:
- Niin että mihin?
Ayzabel vetäisi hupun päähänsä ja poisti kasvoiltaan nöyrän ilmeen. Hänen silmänsä säihkyivät vihaa, kun hän vilkaisi nopeasti kahta poistuvaa ritaria.
- Horalien tilat on siis missä? sir Ferant esitti kysymyksen.
Maelcum kohautti olkapäitään. Sir Ferant tarjosi kättään Ayzabelille ja tämä tarttui siihen.
- Veikkaisin, että ne tilat on täälläpäin, sir Ferant arveli ja talutti Ayzabeliä oikealle ovelle.
- Tämä on kerrassaan sopimatonta, sir Garin mutisi.
Sir Ferant koputti oveen. Kukaan ei tullut avaamaan ja ovi tuntui olevan lukossa, kun sir Ferant koetti sitä. Sade oli muuttunut rankemmaksi. Sir Ferant tuhahti:
- Jäädään sitten tänne.
- No kokeile tuota toista, Maelcum kehotti.
Sir Ferant tuhahti takaisin:
- Kokeile itse.
- No voi perkele, Maelcum kirosi, pudotti sir Kennardin maahan ja koetti avata vasenta ovea.
Ovi aukesikin. Sen takana näkyivät olevan ulkona olleet ritarit. Siellä oli neliömäinen huone, joka oli neljäsosa koko talosta.
- Onko nämä horalien tilat? sir Ferant kysyi ritareilta.
Ritarit eivät vastanneet, eivätkä näyttäneet kiinnittävän tulijoihin huomiota. Sir Ferant asteli käsi kädessä Ayzabelin kanssa sisään.
- No tänne kai me sitten, Maelcum mutisi ja raahasi sir Kennardin sisään.
Seurue huomasi inkvisiittorinkin makaavan siteissä eräällä seinustalla. Hänen katseensa oli vieläkin tyhjä. Bas tuli sisälle toisten perässä, kuten myös sir Garin ja Ayzabel. Yksi ritareista kuitenkin työnsi sir Garinin ulos tämän vastalauseista huolimatta.

Ehilmin valo, osa 38.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja