Ehilmin valo, osa 36
Oven takaa paljastui kammio, joka oli pimeä. Kuitenkin sen seinillä hehkui paljon riimuja ja muutenkin se vaikutti hyvin maagiselta paikalta. Daegam koetti katsella sisälle Maelcumin ja metalliesineen ohi. Huoneessa oli muutama metallista valmistettu tuoli ja pöytä. Sen kaikilla seinustoilla näytti olevan ovet, eteläseinällä jopa kaksikin. Seurue oli murtautunut sisään pohjoisesta ovesta. Ketään ihmisiä ei huoneessa näkynyt, mutta siellä näytti taikuus hohtavan voimakkaana.
- Tuolta ei päästä ulos, Daegam totesi. Mennään kokeilemaan toista ovea.
Kudast nyökkäsi. Maelcum peruutteli pois oviaukosta. Inkvisiittori käveli kammioon valonlähde mukanaan ja kokeili avata toista eteläistä ovea. Toiset seurasivat häntä. Ayzabel asteli tuskaisesti huoneeseen. Eteläinen ovi ei kuitenkaan auennut, eikä liioin mikään muukaan ovi. Inkvisiittori potkaisi vielä ärtyneenä itäistä ovea, mutta se ei auttanut mitään. Ayzabel lysähti istumaan yhdelle tuoleista.
- Koitetaan avata ovia tuolla lentävällä esineellä, Daegam ehdotti.
Inkvisiittori siirtyi sivuun ja myös Daegam siirtyi pois ovien luota. Maelcum havahtui ja ajoi sisälle kammioon.
- Tämä on jumalatonta, sir Garin mutisi päätään pudistellen ja pysyi kaukana lentävästä härvelistä.
- Minkä minä näistä murran? Maelcum kysyi.
- Päätä itse, Daegam vastasi.
Maelcum mietti hetken ja kurvasi sitten täyttä vauhtia itäistä ovea kohti. Laite ei täydellä vauhdillakaan liikkunut kovin kovaa, mutta se lähestyi silti ovea. Sen nokka osui sitten itäiseen oveen ja oven metalliin alkoi painautua leveä rako. Oven metalli rusahti rikki ja laitteen runko työnsi sitten taas oven pois paikoiltaan.
Oven takaa paljastui se valaistu huone, jossa seurue kävi taistelun koneesta. Ruskean miehen ruumis lojui verilätäkössä lähellä sen huoneen pohjoista ovea.
- Pois, toiset kuulivat Ayzabelin sanovan tuskaisesti.
Maelcum peruutti pois kääntäen ajopelin läntistä ovea päin. Hän työnsi vivun pohjaan ja mennä jyristeli ovea kohti. Koneen nokka pirstoi nyt läntisen oven ja runko paiskasi oven syrjään. Oven takaa paljastui suuri ja pimeä huone, jossa oli metallilaatikoita taas päällekkäin, ilmeisesti samanlainen huone kuin aikaisemmatkin. Riimuhuoneesta tuleva valo ei vain riittänyt valaisemaan huoneesta kuin hiukan oven edustaa. Inkvisiittori asteli huoneeseen, mutta palasi pian takaisin.
- Murra toinen noista ovista, inkvisiittori kehotti ja osoitti eteläisiä ovia.
Maelcum nyökkäsi ja ajoi päin vasenta eteläistä ovea. Ovi rusahti taas koneen voimasta hajalle ja sen takaa paljastui taas suuri laatikkohuone. Inkvisiittori asteli huoneeseen Daegam kannoillaan ja pian takaisin.
- Murra tuo toinen ovi, inkvisiittori sanoi Maelcumille.
- Pois, Ayzabel sanoi kovempaa, vaikka puhuminen tekikin hänelle varmasti kipeää.
Maelcum peruutti hieman ja ajoi oikeanpuoleista ovea päin. Oikeanpuoleinen ovi rusahti hajalle ja sieltä paljastui se huone, jossa oli pöytä ja tuoleja. Sir Ferant katseli menoa ensimmäisestä huoneesta ja sanoi:
- Miten olisi, jos Maelcum ajelee tuolla härvelillä sen oven kumoon, jonka takaa kuului jyrinää.
- Pois, Ayzabel sanoi mahdollisimman kovaa ja voihkaisi kivusta.
- No pois, pois, mutta mihin? Maelcum kysyi.
Sir Ferant tuhahti, kun muut eivät näyttäneet kuuntelevan hänen ehdotustaan.
- Taika, Ayzabel sanoi ja heilautti heikosti kädellään ympäri huonetta.
Inkvisiittori kosketti yhtä riimuista, mutta vetäisi sitten sormensa pois. Ayzabel nousi horjuvasti pystyyn.
- Näytä tietä, akka, inkvisiittori sanoi Ayzabelille.
Sir Ferant kääntyi katsomaan vihaisena inkvisiittoria. Ayzabel asteli horjuen seinustalle, jossa näytti olevan erityisen paljon riimuja. Hän kosketti seinää. Ayzabel voihkaisi tuskaisesti, sillä kosketus tuntui tekevän kipeää. Daegam katseli ihmeissään Ayzabelin touhuamista.
Samassa riimujen hehku alkoi voimistua. Huoneessa olijat kuulivat korvissaan jonkinlaista vaimeaa ja kumeaa jytinää. Seinät tuntuivat lähtevän pyörimään ympäri tai sitten se oli vain riimujen hehku. Oli miten oli, seinät tuntuivat muuttuvan kokonaan riimujenhehkuksi, eikä oviakaan näkynyt. Sir Ferant katsoi ylpeänä Ayzabelin toimia. Seurue tunsi voimakkaan taikuuden jysähdyksen ja sitten he huomasivat seisovansa ulkoilmassa jonkin kallionseinämän vieressä. Huone, jossa he olivat, näytti kokonaan kadonneen. Samoin laite, jota Maelcum käytti.
Sir Ferant huudahti iloisena:
- Hienosti toimittu Ayzabel!
Seurueen ympärille näytti avautuvan hiukan metsäistä maastoa, mutta missään ei ollut merkkiäkään paikasta, jossa he aikaisemmin olivat olleet.
- Hyvä Jumala! sir Garin puuskahti pelästyneestä.
Kudast katseli hämmentyneenä ympärilleen. Ayzabel voihkaisi ja otti kalliosta tukea horjuvasti. Sir Ferant kantoi sir Kennardia, mutta käveli nyt nopeasti Ayzabelin luokse ja tuki häntä. Bas murahti epäluuloisesti. Maelcum manaili menetetyn ajokkinsa perään.
- Kellään tietoa missä me oikein olemme? Daegam kysyi.
Piispa pudisti päätänsä. Daegam koetti katsella ympärilleen.
- No onneksi emme enää ole siellä Vadellien luona vai mitä olivatkaan, sir Ferant sanoi onnitellen samalla Ayzabeliä iloisena.
Maastossa ei näkynyt mitään ihmisten tekemää, vain metsäistä maastoa niin pitkälle kuin silmä kantoi ja korkean ja jyrkän kallion, jonka juurella seurue oli, toisella puolella.
- No minne nyt, herra paroni? sir Ferant kysyi.
Daegam katseli ympärilleen mietiskelevän näköisenä.
- Herra paroni, voisimme kiivetä kallion päälle ja sieltä voisimme nähdä jotain, sir Ferant ehdotti.
- Se kestäisi aivan liian kauan, emmekä pysty samalla kantamaan muita mukana, Daegam huomautti.
- Sepäs oli temppu, Maelcum mutisi katsellessaan ympärilleen.
Sir Ferant ehdotti vielä:
- Osa voisi jäädä alas. Koska sama meidän olisi sinne kiivetä ja katsoa minne olisi viisainta mennä kuin hortoilemaan vain metsään.
- Ainut reitti taitaa olla vain tästä suoraan eteenpäin, Daegam arveli. Kyllä sieltä jotain tulee taas vastaan, kunhan vain kävellään tarpeeksi kauan. Jos vuorelta jonnekin haluaisi nähdä, pitäisi kiivetä aika korkealle.
Inkvisiittori lähti kävelemään eteenpäin ja pisti valoa hohtavan miekkansa huotraan.
- No tehän sen tietenkin päätätte, paroni, sir Ferant sanoi.
Daegam mietiskeli.
- Tästä vain metsään, Daegam päätti. Turha sitä on kiipeillä minnekään.
Hän lähti kävelemään eteenpäin ja Kudast seurasi perässä. Piispa seurasi Daegamia, kuten huokaileva sir Garinkin. Sir Ferant katsoi mietiskelleen vuorta. Bas kulki joustavin askelin porukan loppupäässä. Maelcum lähti vihellellen muiden mukaan. Ayzabel lähti seuraamaan toisiaan kovin horjuvasti. Sir Ferant lähti kantamaan sir Kennardia.
Vähän aikaa Ayzabelin meno katseltuaan Maelcum kysyi:
- Eikös tuollekin voisi jotkut paarit tuolta metsästä tehdä?
- Hyvä idea, Daegam totesi.
Sir Ferant tuki Ayzabeliä ja kaikki paitsi inkvisiittori hidastivat vauhtiaan. Inkvisiittori piti kovempaa vauhtia ja kulki porukan edelle pitäen muut kuitenkin näkyvissä.
- Ei kenelläkään kirvestä satu olemaan? Maelcum kysyi. Voisin tästä jonkinlaiset paarit koettaa askarrella.
- Tai jos joku kantaa sir Kennardia, niin voisin kantaa itse Ayzabeliä, sir Ferant ehdotti ja katsoi naista kysyvästi.
Ayzabel nyökkäsi väsyneesti.
- Maelcum, kannatko sinä sir Kennardia? sir Ferant ehdotti.
- No jos nainen kestää kantamisen niin käyhän se sekin, Maelcum tuumi. Voin minä Kennardia kantaa.
Sir Ferant laski selästään sir Kennardin ja antoi Maelcumin ottaa hänet. Daegam pysähtyi odottamaan muita. Sir Ferant nosti Ayzabelin syliinsä ja jatkaa matkaa hymyillen Ayzabelille:
- Näin se käy.
Ayzabel huokasi väsyneesti ja sulki silmänsä pitäen kiinni sir Ferantista, vaikka se ilmeisesti kipeää tekikin. Maelcum siirsi kilven selästään roikkumaan etupuolelle ja otti Kennardin selkäänsä. Kovin nopeasti seurue ei päässyt etenemään, kun kahdella heistä oli taakat.
Seurueen kulkiessa tuntui taas ajantaju hiukan katoavan. Ilmeisesti kuitenkin koko ajan oli päivä, kun seurue kulki halki metsäisen maaston. Missään ei näkynyt merkkejä ihmisestä, mutta metsä oli sen verran harvaa, että seurueella ei ollut hankaluuksia.
- Vankityrmästä kuormajuhdaksi, Maelcum ähisi taakkansa alla.
- No anteeksi vain, kun en itse kahta jaksa kantaa, sir Ferant sanoi terävästi.
Jonkin ajan päästä inkvisiittori lisäsi seurueen edellä vauhtiaan, melkein hölkkäsi eteenpäin. Sir Ferant mutisi itsekseen. Daegam kummasteli inkvisiittorin menoa.
- Näkyykö siellä jotain! Daegam huusi inkvisiittorille.
Tämä ei vastannut, mutta kääntyi hieman syrjään kulkusuunnasta.
- Antaa mennä vaan, voimmehan sitten kiljunnasta päätellä onko siellä jotain petoja, Maelcum sanoi ironisesti.
Daegam kuitenkin suuntasi inkvisiittorin perään, joskin tavallista tahtia. Sir Ferant kantoi Ayzabeliä.
- Mikäs se sieltä pilkottaa? Maelcum huokaisi kohta.
- Kai se joku kivitorni on, Daegam arveli tiiraillen kasvillisuuden sekaan.
Toisetkin erottivat nyt kivitornin edessäpäin puiden keskellä. Se vaikutti kovasti hylätyltä, koska mitään merkkejä ihmisistä ei ollut näkyvissä ja tornin ympäristö oli kasvillisuuden peitossa. Inkvisiittori näytti pysähtyneen tornin eteen. Sir Ferant paineli inkvisiittoria kohti, mutta tajusi sitten Ayzabelin sylissään ja hidasti hieman vauhtiaan. Inkvisiittori avasi tornissa olevan lahonneen puuoven ja astui sisälle torniin.
Daegam jatkoi samaa tahtia muiden kanssa. Sir Ferant jäi jonkin matkan päähän tornista, kun taas Daegam, Kudast, piispa ja Bas astelivat tornille asti. Maelcum laski sir Kennardin maahan ja venytteli hieman. Myös sir Garin jättäytyi pois pääjoukosta. Sir Ferant istahti puun viereen ja piti Ayzabeliä sylissään. Maelcum heitti kilpensä ja kypäränsä maahan ja kellahti pitkäkseen.
- Ei, tämä ei ole mahdollista, sir Garin mutisi hermostuneesti. Tämä on kestämätöntä, hän valitti.
Sir Ferant tuhahti:
- Miten niin muka?
- Olemme jossakin Jumalan hylkäämässä erämaassa, sir Garin valitti. Täällä ei ole edes palvelijoita.
Maelcum pötkötteli maassa pitkin pituuttaan silmät suljettuina. Sir Ferant tuhahti sir Garinille:
- No kuole sitten siihen. Emmepä ole ainakaan enää siellä "laivassa".
- Siellä oli sentään sivistyneitä ihmisiä, sir Garin sanoi valittavasti.
- No mene sitten sinne, jos niin heitä kaipaat, sir Ferant vastasi.
- Täällä ei ihmisiä ollenkaan, Maelcum virkkoi. Mieluummin minä ainakin täällä olen.
- Mutta paikka, jossa ei ole ihmisiä on aivan luonnoton, sir Garin valitti. Ei Jumala ihmistä ole luonut elämään yksin.
- Joskin ryyppy kelpaisi, Maelcum totesi.
Sir Ferant naurahti ja väänsi Garinin sanoista vitsiä:
- Luonnossahan me olemmekin.
- Tämä ei ole naurun paikka, sir Garin sanoi paheksuvasti. Me kuolemme vielä tänne villipetojen keskelle.
- No, parannustahan me sir Kennardille etsimme ja en usko, että sitä sieltä laivasta olisi saanut, sir Ferant sanoi ja silitteli samalla hellästi Ayzabelin hiuksia.
- Kanna sinä tuota Kennardia niin ei tarvitse yksinäisyyttä valittaa, Maelcum tokaisi sir Garinille. Siinä sinulle matkakumppani, jolle saa jutella, hän mutisi.
Sir Garin loi paheksuvan katseen Maelcumiin ja huokaisi. Sir Ferant katsoi hieman virnistäen Maelcumin suuntaan.
- Missä? Ayzabel mutisi vaivalloisesti.
Sir Ferant katsoi Ayzabeliä silmiin ja vastasi:
- Olemme nyt ainakin poissa sieltä laivasta, kuten tahdoit.
- Ja villipetojakaan sinun ei tarvitse pelätä, koska ne tulevat kylläisiksi syötyään joukon etunenässä keikkuvan inkvisiittorin ensiksi, Maelcum irvaili sir Garinille.
Sir Ferant katsoi odottaen sir Garinin reaktioita.
- Ei laiva, Ayzabel kuiskasi heikosti.
Sir Ferant jatkoi silittämistä ja sanoi Ayzabelille:
- Älä puhu.
Sir Garin katsoi paheksuvasti Maelcumia ja sanoi:
- Teidän pitäisi olla kunnioittavampi hänen armoaan inkvisiittoria kohtaan.
- Ai jotain Arkatin palvojaa kohtaan? sir Ferant tuhahti halveksuttavasti.
Maelcum haukotteli syvään ja vääntäytyi istualleen.
- Pyhä Arkat teki suuria tekoja, vaikka lankesikin hyveen polulta, sir Garin sanoi sir Ferantille opettavaisesti. Inkvisiittori seuraa Pyhän Arkatin hyvää oppia. Ja siksi häntä tulee kunnioittaa ritarin.
Sir Ferant mutisi hampaittensa välistä:
- Jos seuraa... Minä en mitään Arkatin palvojia kunnioita!
- Teidän olisi syytä, ritari, sir Garin sanoi ankarasti.
- Samapa tuo on minulle mitä se palvoo, Maelcum jupisi noustessaan ylös.
Sir Ferant tuhahti sir Garinille:
- Mene sinä siitä häntä palvomaan.
- Herra inkvisiittori on tehnyt varmasti paljon suurempia tekoja kuin te tulette koskaan tekemään, sir Garin valisti sir Ferantia.
- No... niin kai, sir Ferant mutisi.
- Kerropas meille omista suurista teoistasi, Maelcum kehotti sir Garinia ja keräili tavaransa maasta.
- Minun suurimmat tekoni ovat jo historiaa, sir Garin sanoi arvokkaasti. Nuorempana seurasin itseään paronia. Ja nuoruudessani hänen isäänsä.
- Kuten mitä sitten teit? sir Ferant kysyi.
Maelcum katseli tornia ja kysyi:
- Löysivätköhän he jotain?
- Olen kyllä minäkin paronia seurannut ja enpä menisi kehuskelemaan, sir Ferant tokaisi.
- Otin osaa monen monituisiin taisteluihin, sir Garin sanoi arvokkaasti. Menestyin niin hyvin, että herrani uskoi minulle linnansa hoidon. Ne olivat aikoja ne, jolloin kaikki oli hyvää ja selkeää.
- Ai kaoottinen paroni oli hyvää vai häh? sir Ferant kysyi.
- En minä niin sanonut, sir Garin vastasi ärtyneesti. Vanhan paronin aikana vain linna toimi kunnolla.
- Minä taisin palvella liian hyvin, kun tyrmään heitettiin, Maelcum mutisi ja istui alas.
- Mutta hieman saa sellaisen käsityksen, sir Ferant sanoi.
- Silloin ei ollut kaltaisianne nokkavia ritareitakaan, sir Garin tuhahti. Paroni piti väkensä kurissa ja nuhteessa.
Ayzabel kuunteli toisten keskustelua hiljaisena.
- Olen kyllä paronille uskollinen ja totteleva, mutta jollekin pirun Arkatin jätökselle en! sir Ferant huudahti.
- Inkvisiittori palvelee hänen armoaan paronia, joten teidän on oltava häntä kohtaan nöyrä, sir Garin sanoi ankarasti.
- En ole, sir Ferant kiisti. Ei inkvisiittori ole minun herrani eikä tule olemaan. Ja nöyrä en ole muuta kuin paronille!
- Teidän tulee kunnioittaa inkvisiittoria hänen saavutustensa vuoksi, sir Garin sanoi.
Sir Ferant mutisi hiljaa:
- Teidän kaltaisia hännystelijöitä nyt mihinkään tarvitsee.
- Hän on taistellut pahoja hirviöitä vastaan ennen kuin olitte syntynytkään, sir Garin jatkoi.
Ayzabel osoitti heikosti kädellään tornia ja kysyi:
- Mikä?
Sir Ferant kohautti olkapäitään:
- Joku torni. Älä rasita sillä päätäsi, lepää vain.
Ayzabel pudisti päätään ja kysyi:
- Kenen?
- Enpä tiedä, sir Ferant vastasi.
Sir Ferant jatkoi vielä sir Garinille:
- Voisi se sinun arvon inkvisiittori osoittaa sitä kunnioittamisen arvoisia asioita nykyäänkin. Aika töykeältä hän minusta tuntuu.
- Brithinit? Ayzabel kysyi hermostuneesti ja viittasi torniin.
Sir Ferant katsoi kummissaan Ayzabeliä:
- Brithinit? Mitä ne on?
- Kieleni enrovalinit, Ayzabel sanoi tuskaisesti.
- Suuret teot vaativat tiukkaa luonnetta, sir Garin puolusteli.
Sir Ferant katsoi ihan kummissaan Ayzabeliä:
- Mitä sinä höpiset?
Sir Garinille sir Ferant jatkoi:
- No eipä hän paroniakaan kohtaan ole ollut kovin ystävällinen tai totteleva.
- Hän on hyvin mahtava ja siksi ehkä joskus särmikäs, sir Garin vastasi.
- Pah, sir Ferant tuhahti. Ehkä joskus? Hän on aina!
- Hän on joutunut kohtaamaan kauhuja, joita ette voisi kuvitellakaan, sir Garin huomautti. Sellaiset eivät voi olla jättämättä jälkeään ihmiseen.
Sir Ferant ärähti:
- Jos sinä tietäisit mitä minä olen joutunut kohtaamaan, olisit hiljaa.
- Ayzabel, mitä sanoit brithineistä? Maelcum kysyi.
- Teidän sopii teititellä, sir Ferant, sir Garin sanoi ärtyneesti. Ette tunnu oppineen edes alkeellisimpia ritaritapoja.
Sir Ferant murahti.
- Brithinit? Ayzabel sanoi ja viittasi torniin.
- Kyllä minä sentään taistella osaan! sir Ferant huudahti. Toisin kuin sinä!
- Mitä heistä? Maelcum kysyi Ayzabeliltä. Heidän torninsa?
- Taistella osaavat maantierosvotkin, sir Garin tuhahti.
- Ehkä, Ayzabel vastasi Maelcumille.
- Ritari erottuu ritaritavoillaan ja uljaudellaan, sir Garin jatkoi. Ritarin kunnia erottaa hänet rosvosta tai muusta jumalattomasta olennosta.
- Jospa käyn katsomassa mihin he jäivät, Maelcum keskeytti riitelyn.
- Kuka se pelasti Ayzabelin roviolta! sir Ferant huudahti. Sinä vain hännystelit kuset housussa paronin takana!
- Sir Ferant, viimeisen kerran muistutan teitä käyttäytymään ritarille sopivalla tavalla! sir Garin tulistui.
Maelcum nousi ylös ja lähti tornia kohti:
- Älkäähän käykö täällä toistenne kurkkuihin kiinni.
- Teidän pitää suhtautua kunnioittavasti vanhempiinne ja ylempiinne! sir Garin vaati.
Sir Ferant jäi sanattomaksi.
- Tulen tekemään teistä ilmoituksen paronille, ellette paranna käytöstänne, sir Garin läksytti sir Ferantia. Ritariksi eivät sovi sellaiset, jotka eivät pysty alistumaan kuriin.
Sir Ferant yritti muodostaa sanaa suullaan, mutta ei saanut sanottua mitään. Sir Ferant sanoi sitten hieman häpeissään:
- No anteeksi vain, arvon sir Garin, minulla on hieman pinna kireällä kuten huomaat.
- Hyväksyn anteeksipyyntönne, jos lupaatte jatkossa käyttäytyä kunnioittavammin herra inkvisiittoria kohtaan, sir Garin sanoi hiukan leppyneenä.
Sir Ferant tuhahti:
- En varmasti.
Maelcum sulki tornin oven ja palasi takaisin muiden luo. Hän sanoi:
- Enpä viitsi tuonne pimeään lähteä haparoimaan.
- Teidän täytyy, sir Garin sanoi painokkaasti sir Ferantille.
- En, sir Ferant kieltäytyi.
Samassa Daegam ja muut astelivat ulos tornista.
- Onko teistä edes ritariksi? sir Garin kysyi ärtyneesti sir Ferantilta. Kun ette näytä oppineet yhtään mitään ritaritavoista.
- ON! sir Ferant huudahti. No minusta ei ikinä tulekaan mitään perseennuolijaa!
- Teidän tulisi osoittaa se myös käytöksellänne, sir Garin sanoi.
Sir Ferant ärtyi entisestään ja nousi ylös.
- Ritarin on noudatettava tiettyjä tapoja, sir Garin jatkoi.
Sir Ferant tuhahti.
- Mitäs täällä tapahtuu? Daegam kysyi.
- Ja jos mies ei niitä osaa, hänestä ei ole ritariksi, sir Garin jatkoi vihaisesti.
- Olen samaa mieltä, inkvisiittori sanoi sir Garinille.
- Herra paroni, ritarinne on käyttäytynyt hyvin epäkunnioittavasti, sir Garin ilmoitti Daegamille. Olen yrittänyt valistaa häntä, mutta mies ei tunnu uskovan.
Sir Ferant katsoi muualle Daegamista.
- Mitä hän nyt on tehnyt? Daegam kysyi.
- Hän puhuu hyvin epäkunnioittavasti herra inkvisiittorista, sir Garin vastasi. Eikä suostu teitittelemään minua. Tuo on aivan epäkunnioittavaa käytöstä!
Sir Ferant kurtisti kulmiaan ja katsoi sir Ferantia.
- On aivan totta että nämä ritarit, varsinkaan tämä ei osaa ritarien tapoja, inkvisiittori sanoi osoittaen sir Ferantia.
Sir Ferant tuhahti, mutta sir Garin nyökkäsi ponnekkaasti.
- Tästä ei ruveta nyt kinastelemaan, Daegam päätti. Jatketaan matkaa.
- No löytyikö sieltä edes mitään? Maelcum kysäisi.
- Muistakaakin tämä vastaisuudessa, sir Garin sanoi painokkaasti sir Ferantille.
- Siellä oli joku vanha mies joka sanoi, että meren toisella puolella on joku mahtava ja hyvä parantaja, Daegam kertoi.
Sir Ferant julisti karjaisten:
- En varmasti!
Daegam katsoi sir Ferantia vihaisesti.
- Nainen ainakin mainitsi jotain brithineistä, Maelcum huomautti.
Sir Ferant vältteli Daegamin katsetta.
- Herra paroni, minun on esitettävä vastalauseeni ritarinne käytöksen johdosta, sir Garin sanoi muodolliseen sävyyn Daegamille.
- Miten hän on edes päässyt ritariksi, kun uhoaa ylempiään, inkvisiittori tuhahti.
- Siitä ei keskustella NYT! Daegam ärähti. Meillä on täällä muuta tekemistä.
- Muistakaa tämä, sir Ferant, sir Garin sanoi valistavasti. Teidän on lopetettava kinastelunne.
Sir Ferant tuhahti.
- Maelcum, olit sanomassa jotain? Daegam sanoi kysyvästi.
- Nainen mainitsi, että torni saattoi olla brithineiden, Maelcum vastasi. Tai jotain siihen suuntaan.
Daegam katsoi piispaa kysyvästi. Piispa rypisti kulmiaan ja sanoi:
- Brithinit ovat jumalattomia ateisteja jossakin kaukana pohjoisessa. He ovat turmeltunut jäänne Danmalastanin puhtaalta mantereelta.
Daegam nyökkäsi. Myös Maelcum nyökkäsi ja sanoi:
- Heitä on ainakin Loskalmista etelään.
- Meidän tulisi nyt löytää meri, jonka takana on sitten se parantaja, Daegam totesi.
- Tuo kuulostaa järkevältä, herra paroni, sir Garin sanoi nyökäten. Missä on parantaja, siellä on muutakin sivistystä.
- Mitä teemme, paroni? piispa kysyi.
Daegam loi katseen kaikkiin joukon jäseniin ja sitten sanoi:
- Lähdemme tästä kai sitten jatkamaan matkaamme.
- No, ei muuta kuin etsimään sitä merta, inkvisiittori kehotti.
Sir Ferant käveli Ayzabelin luo ja nosti hänet syliinsä. Ayzabel salli hänen tehdä sen.
- Eipä ole ennen tarvinnut merta oikein etsimällä etsiä, Maelcum mutisi.
- Kudast voisi nyt auttaa Maelcumia kantamaan Kennardia, Daegam määräsi.
- Minä otan jaloista, Maelcum sanoi ja tarttui sir Kennardiin.
Sir Kennard näytti vieläkin kivulloiselta ja aivan muissa maailmoissa olevalta. Kudast auttoi Maelcumia. Daegam odotti, että muut olivat valmiita ja sitten lähti matkaamaan suuntaan, jonne he olivat viimeksikin menossa.
Matka jatkui samaa verkkaista tahtia kuin aikaisemminkin. Sir Ferant seurasi muita viimeisenä mutisten hiljaa. Metsäinen maasto tuntui jatkuvan loputtomiin. Jossakin vaiheessa tuntui taivas synkkenevän. Vaikutti siltä, että pian alkaisi sataa. Yhäkin seurue vaelsi metsässä löytämättä ihmisiä tai mitään muutakaan poikkeavaa. Metsämaastokin oli kovin tasaisen yksitoikkoista.
Sitten yllättäen kuin aivan tyhjästä seurueen eteen ilmestyi kolme miestä mustissa hupullisissa kaavuissa. Seurue pysähtyi. Miehillä oli miekat vöillään ja kilvet heillä näytti olevan käsissään, tosin pienet sellaiset. He ovat kaikki mustapartaisia ja aika kalpeita miehiä.
Daegam otti miekkansa kahvasta kiinni. Yksi miehistä otti askeleen eteenpäin ja sanoi seurueelle jotakin vieraalla kielellä. Sir Ferant laski Ayzabelin maahan ja kipitteli paronin rinnalle. Sir Ferant laittoi myös käden miekan kahvalle. Maelcum ja Kudast laskivat otteensa sir Kennardista. Daegam astui askeleen eteenpäin ja kysyi:
- Keitä te olette?
Etummainen mies sanoi huonolla ralialla:
- Te ei puhu minun kieli?
- Ikävä kyllä, emme puhu, Daegam vastasi.
- Antaa meille, mies sanoi. Heti. Kuuluu meille.
- Mitä te haluatte? Daegam kysyi.
- Mikä meidän, mies vastasi. Pian, hän lisäsi ja asetti kätensä uhkaavasti miekkansa kahvalle.
Daegam kysyi ärtyneesti:
- Mikä on teidän? Osota vaikka sormella!
Daegam oli selvästikin menettämässä hermonsa.
- Laatikko, mies sanoi käskevästi. Heti meille.
Toiset miehet astuivat hiukan sivummalle kädet miekkojensa kahvoilla. Maelcum heilautti kilpensä selästään ja asettaa sen paikoilleen. Kudast astui pari askelta taaksepäin. Inkvisiittori laittoi kilpensä paikoilleen. Vieraat miehet vetivät miekkansa esiin. Sir Ferant repäisi miekan ulos huotrasta ja astui paronin rinnalle. Daegam laski laatikon maahan ja vetäisi miekkansa esille.
- Ei varoita kauan, mies sanoi uhkaavasti. Ei pärjää. Arkat vastaan.
Inkvisiittori veti miekkansa hitaasti huotrastaan ja kurtisti kulmiaan miehen sanat kuulleessaan. Miehen miekassa näytti olevan lumouksia.
- Keitä te siis olette? Daegam kysyi ja laittoi miekkansa takaisin huotraan.
- Me Pyhä maa, mies sanoi. Antaa, mikä meidän.
Daegam nosti laatikon maasta ja kysyi:
- Eli laatikko kuuluu teille, ettekä ole mitään rosvoja?
- Me Arkat, laatikko meidän, mies sanoi uhkaavasti. Antaa heti!
- Selvä, Daegam sanoi epäröivästi ja ojensi laatikkoa.
Inkvisiittori pisti miekkansa huotraan. Samassa Daegam vetäisi kuitenkin laatikon takaisin ja kysyi:
- Mistä teidän, että olet Arkat? |