Ehilmin valo, osa 31
Illalla Daegam ja Kudast olivat paronin huoneistojen suuressa salissa sir Garinin seurassa. Kudast istui tuolilla aika synkkänä.
- Sir Garin, voisitteko kertoa minulle tästä linnasta ja niistä tavoista joita täällä on ollut ennemmin? Daegam pyysi.
- Mielelläni, herra paroni, sir Garin sanoi ja hänen synkkä ilmeensä kirkastui.
- Olen hieman hukassa, kun en oikein tiedä tämänlaisesta elämästä yhtikäs mitään, Daegam tunnusti.
- Vanhan paronin aikoina kaikki oli täsmällistä ja järjestyksessä, sir Garin aloitti.
Daegam nyökkäsi.
- Paroni itse oli usein poissa linnastaan, mutta kaikki toimi vuosikausien perinteiden mukaisesti, sir Garin jatkoi innokkaasti muistelua. Silloin ei olisi tullut kuuloonkaan kaikenlaiset piispan oikuttelut. Myös paronin vasallit olivat siivosti ja verot tulivat ajoissa. Toista se on nyt, kun minkäänlaisia uutisia ei ole saapunut sir Kesterin mailta. Eivätkä muutkaan vasallit ole suvainneet edes saapua tervehtimään uutta paroniaan, sir Garin jatkoi hiukan kiihtyneenä. Ritareitakin on kerrassaan vajaalukuinen määrä linnan miehityksenä! hän huudahti harmissaan.
- Eihän tällaisessa joukolla voi enää taata edes linnan turvaa kirottuja idän pakanoita vastaan, saati sitten talonpoikien turvallisuutta! sir Garin pauhasi. Ja sitten kaiken huipuksi täällä linnassa tapahtuu vaikka mitä kummallisuutta eikä meillä ole enää yhteyttä Sudenveren kirkkoonkaan! Kurjaa, kurjaa, sir Garin valitti.
- Asiat ovat siis todella huonosti, Daegam totesi.
- Näin kurjasti asiat eivät ole olleet koskaan paronikunnassa, sir Garin tunnusti.
- Ensiksi olisi hyvä pyyhkäistä mädäntyneet pois joukosta ja tarkistaa ettei kukaan ritareista ole kaoottisia, Daegam sanoi. Tiedä vaikka osa vasalleistakin olisi kaoottisia...
- Voisiko niin olla? sir Garin kysyi käsiään väännellen.
- Voi olla, Daegam vastasi. Ja jos ritareita tosiaan on lian vähän, niin heitä pitää palkata sitten lisää, vai onko sille jotain syytä miksi heitä on niin vähän?
- Ritareita on paljon Sudenveressä, kun vanha paroni otti sinne suuren saattojoukon, sir Garin selitti.
- Ovatko he vieläkin siellä? Daegam kysyi.
- Kyllä, ilmeisesti, sir Garin myönsi. Vanha paroni ei heitä kai poiskaan lähettänyt, hän lisäsi kuivasti.
- No joku pitää lähettää hakemaan heidät sieltä, Daegam arveli.
- Voimmeko luopua yhdestäkään miehestä, jota tarvitaan linnan puolustamisessa? sir Garin epäili.
- Heidät kuitenkin pitää saada sieltä takaisin jollain konstilla, Daegam vastasi.
- Pitäisikö meidän lähettää siis nyt joku heitä hakemaan? sir Garin kysyi.
- No voiko asiaa luottaa muille kuin ritareille? Daegam kysyi.
- Ei ainakaan vääräuskoisille talonpojille, sir Garin sanoi heti.
Daegam nyökkäsi.
- Ja keitäpä muita voisimmekaan lähettää? sir Garin jatkoi. Pappejakaan ei ole ainoatakaan, ei edes apupoikia.
- Totta, Daegam myönsi. Tietääkö kukaan minne he ovat menneet?
- Ei mitään tietoa, sir Garin vastasi. Lienevät piispan juonessa mukana.
- Sitä minäkin ajattelin, Daegam totesi.
Samassa sir Ferant ryntäsi huoneeseen ja huudahti:
- Herra paroni, eräs saattueen miehistä on kuollut ja kahdella on kovat kivut, tulkaa!
Sir Garin hätkähti, kuten myös itse linnaherrakin.
- Tulkaa pian! sir Ferant kiirehti.
- Sir Ferant, kuinka te noin ryntäätte huoneeseen, sir Garin sanoi tiukasti.
Daegam nousi pöydästä ja lähti menemään käskien:
- Näytä tietä.
Sir Ferant lähti Daegamin perään ja siirtyi näyttämään tietää. Kudast nousi ja seurasi Daegamia. Sir Garin lähti mukaan hiukan harmissaan.
- Anteeksi, mutta tämä on tärkeää, sir Ferant sanoi sir Garinille johdattaessaan porukkaa nopeasti.
Seurue kulki kapean käytävän halki ja saapui pieneen huoneeseen. Siellä näytti olevan kolme Daegamia hänen mailleen saattanutta ritaria. Yksi täyttää makaavan liikkumattomana, mutta kaksi muuta kieriskelee tuskissaan lattialla. Koko huoneesta uhoaa aivan hirveä ulostuksen haju, joka oli kerrassaan karmea. Sir Ferant jäi oven lähelle.
- Mitä täällä on tapahtunut? Daegam kysyi.
- Heillä on ilmeisesti jokin tauti, sir Ferant vastasi. Tämä on tauti voi levitä muihin ritareihin, hän lisäsi nenäänsä pidellen.
Kudast piteli nenäänsä ja katseli ritareita.
- Aaah! toinen ritareista vaikersi ja hänen kätensä raapivat kivistä lattiaa.
- Pitäisikö näille tehdä jotain, herra paroni? sir Ferant kysyi.
- Eikä kenelläkään taida olla mitään tietoa mistä se tauti on tullut? Daegam kysyi.
- Tämäkin vielä! sir Garin voihkaisi.
- En tiedä, herra paroni, sir Ferant vastasi Daegamille nenäänsä pidellen ja heiluttaen kättään hajun takia.
- Ovatko he tehneet mitään normaalista poikkeavaa täällä? Daegam tiedusteli. Missä he muuten yöpyivät?
- Sairaus alkoi jo tunteja sitten ja se vaikutti aivan vaarattomalta, mutta sitten se voimistui ja sairaat siirrettiin tänne, sir Ferant selitti. Ritarit yöpyivät muitten ritareitten kanssa samoissa tiloissa. Meidän pitäisi katsoa varmaan ettei muut ritarit ole saaneet tartuntaa, herra paroni.
- Kyllä, Daegam myönsi.
- Sir Garin, tiedätkö onko täällä lähettyvillä ketään hoitajaa? sir Ferant kysyi.
- Ei, kirottua, kun kaikki papit ovat poissa, sir Garin tuskaili.
- Meidän on pakko lähettää joku hakemaan ritarit Sudenverestä ja lähettää samalla viesti kreiville ja kertoa hänelle kuinka pahasti asiat ovat täällä, Daegam sanoi.
- Eihän tästä voi ulkopuolisille kertoa! sir Garin kauhistui. Teiltä menisi maine, herra paroni!
- Niin, meidän on keksittävä jotain muuta, sir Ferant vahvisti. Pitäisikö meidän käydä tiedustelemassa muilta ritareilta, että onko heillä huono olo, herra paroni?
- Onhan sekin alku, Daegam vastasi.
- Toivottavasti tauti ei ole päässyt leviämään, sir Ferant sanoi. Tehdään jotain, herra paroni, heillä on kovat tuskat!
- Tämä on pahojen henkien työtä, sir Garin totesi.
- Voisiko shamaani olla avuksi? sir Ferant kysyi.
Toisen ritarin silmät pullistuivat ja huoneessa olijat kuulivat hänen suoliensa pitävän kamalaa ääntä yrittäessään tyhjentyä.
- Tässä tilanteessa meillä ei taida olla heille tarjota mitään muuta kuin nopeampi kuolema, Daegam sanoi.
- Mitä te puhutte, sir Ferant! sir Garin huudahti järkyttyneenä. Pakanoiden puoleenko olette kääntymässä!
- Jotain on pakko tehdä, tuo on kamalempi tapa kuolla kuin miekan lävistämänä! sir Ferant huudahti. No lähetetään joku hakemaan sitten pappeja ja lisää ritareita Sudenverestä!
- He eivät ehdi ajoissa, sir Garin epäili. Ja linnassa on jo vajaa miehitys.
- He kaikki sairastuivat samoihin aikoihin? Daegam kysyi.
- Kyllä kai, sir Ferant vastasi. No jotain on tehtävä, herra paroni. Päättäkää te.
- Heidät kannattaa tappaa, Daegam ilmoitti raskaasti. Pääsevätpähän helpommalla. Ei tässä muuta nyt voi.
- Minä voin lähteä hakemaan apua Sudenverestä, Kudast lupautui.
Sir Ferant piteli nenäänsä vieläkin ja katsoi säälivänä ritareita.
- Ferant tai Kudast. Lopettakaa heidät, Daegam määräsi ja osoitti kahta maassa makaavaa ritaria.
Seurue näki suorastaan, kuinka toisen ritarit vatsa pullisteli ja ilmaan pääsi kamalaa hajua. Sir Ferant otti miekan vyöltään ja asteli ritareitten luo. Sir Garin perääntyi ovelta ja samoin teki Daegam. Kudast asteli ulos huoneesta.
- Pyhän Ehilmin siunausta, sir Ferant lausui ja survaisi samalla miekan ritarin päähän.
Sir Ferant asteli toisen luo ja asetti miekan pään kohdalle.
- Pyhän Ehilmin siunausta, hän lausui taas ja survaisi miekan päähän.
Huoneen lattia vain tuli yhä sotkuisemmaksi, kun luunsirpaleita ja aivomassaa pursusi survaisuilla. Iskut eivät heti tappaneet ritareita, vaan nämä tarvitsivat useita survaisuja. Vielä senkään jälkeen, kun päät olivat mössöinä, suolet eivät lopettaneet kipristelemistä. Vielä kuolemankin jälkeen miesten vatsat nousivat ja laskivat.
Inhottavan työn tehtyään sir Ferant lähti nopeasti pois ja sanoi katsoen lattiaan:
- Se oli pakko tehdä, muuten he olisivat kokeneet kauheamman kuoleman, herra paroni.
Daegam nyökkäsi.
- Minä lähden hakemaan apua Sudenverestä, Kudast toisti Daegamille.
Ferantin miekan terä oli aivan veressä ja aivomassassa.
- Saanko jostain jotain johon voin pyyhkiä miekkani? sir Ferant pyysi vieläkin jokseenkin järkyttyneenä työstään.
- Hakekaa itse, sir Garin tiuskaisi sir Ferantille ärtyneesti.
- Meidän on pakko saada tänne jotain avustuksia, Daegam sanoi. Se perkeleen piispa tietää millaisessa jamassa olemme.
Sir Ferant lähti pois.
- Jotakin on tehtävä, sir Garin myönsi. Ehkä voisin lähettää poikani tätä tehtävää suorittamaan? hän ehdotti. Hän on luotettava ritari ja voittaa varmasti kaikki vaikeudet.
- Eli siis se mustapartainen mies joka oli kovasti meitä pidättämässä kun tulimme tänne? Daegam kysyi.
- Pojallani on tosiaan musta parta, sir Garin sanoi vaivautuneena ja vilkaisi Kudastiin päin.
- Hän ei varmasti lähde, Kudast sanoi ääni vihaa tihkuen. Ei hän edes pystyisi lähtemään nyt.
- Hän lähtee, jos minä niin määrään, sir Garin sanoi tiukasti.
Samassa sir Ferant ilmestyi takaisin miekka puhtaampana ja sanoi:
- Muilla miehillä ei ollut mitään vaivoja ja tauti ei ainakaan tullut ruuista, herra paroni.
Daegam nyökkäsi sir Ferantille.
- Minä voin mennä, olen varmasti muita nopeampi, Kudast sanoi taas.
Sir Ferant asteli paronin viereen.
- Poikani on paras tähän tehtävään, sir Garin ilmoitti kiireesti.
Daegam sanoi sir Garinille:
- Poikasi voi lähteä matkaan ja koettaa saada tehtyä jotain hyödyllistä vaihteeksi, jos hän on vain siinä kunnossa, että hän voi lähteä.
- Luotatko häneen? Kudast kysyi Daegamilta.
- Hän on kunnossa, sir Garin vakuutti. Ja hän palvelee teitä uskollisesti. Kuten me kaikki, sir Garin lisäsi.
- Jos en voi luottaa häneen, niin turha minun olisi häntä täälläkään pitää, Daegam vastasi Kudastille.
- Tästä ei kannata alkaa kiistelemään, sir Ferant sanoi. Tärkeintä on saada ne ritarit ja papit tänne niin pian kuin vain voi, hän lisäsi tuimana.
- Lähden heti lähettämään poikani matkaan, sir Garin ilmoitti.
Hän kumarsi lyhyesti Daegamille ja poistui sitten.
- Mitä me nyt teemme, herra paroni? sir Ferant kysyi.
- Nyt on se asia hoidettu, Daegam totesi. Pitäisi tarkistaa onko täällä linnassa yhtään kaoottista ritaria, mutta se on hyvin hankalaa, kun täällä ei taida olla lainkaan mitään papistoa.
- Se olisi viisainta tällä hetkellä, sir Ferant vahvisti.
- Sitten ne salareitit pitäisi tutkia paremmin, Daegam jatkoi. Ne siis missä mekin olimme loukussa.
- Minä en ole ainakaan nähnyt mitään epäilyttävää ritareissa, herra paroni, sir Ferant sanoi..
- Ei Brenaniakaan epäilty ennemmin, Daegam muistutti. Sitä ei koskaan tiedä missä kaaos piilee.
- En usko ainakaan, että ritareista kukaan olisi kaoottinen, he ovat kunnon väkeä, herra paroni, sir Ferant vakuutteli.
- Joka tapauksessa ne tunnelit on tutkittava, ja on parasta vahtia tyrmissä olevaa ovea ja sitten muita mahdollisia paikkoja minne sieltä voisi päästä pois, Daegam sanoi. Kaoottiset sotilaat voivat tulla sitä kautta tänne linnaan sisälle tuosta vain. Olen nähnyt omin silmin, kun muutamia ritareita tuli sieltä.
Sir Ferant nyökkäsi ja kysyi:
- Käynkö laittamassa ritareita sinne vartioon, herra paroni?
- Kyllä, Daegam vastasi.
Sir Ferant kumarsi ja poistui.
- Minä voisin tarkistaa ritarit, jos vain saisit heidät kaikki yhteen paikkaan, Kudast ehdotti.
- Sitä vähän ajattelinkin, Daegam sanoi. Voisit kokeilla liikkua ihan normaalisti heidän joukossa. Ruokalassa ja harjoitusalueilla.
- Silloin liian moni voisi jäädä tarkastamatta, Kudast huomautti.
- On liian vaarallista kerätä kaikkia samaan paikkaan, Daegam totesi. Silloin ei olisi missään vahteja ja ties minkälaisilla kainoilla se perkeleen piispa tänne näkee.
- No minä voin sitten aloittaa heti, Kudast suostui.
- Ritareita on varmana eniten samassa paikassa silloin yöpymistiloissa, kun he ovat menneet nukkumaan, Daegam sanoi.
- Niin, Kudast myönsi. Tarkastan heidät sitten siellä. Mutta haluaisin tutkia rauhassa piispan huonetta. Siellä voisi olla jotakin hyödyllistä.
- Tuskin tarvitsen sinua juuri nyt, niin voit kyllä mennä tekemään sitä mitä haluat, Daegam lupasi. Jos siellä joku vahti hätistelee sinua, niin sano että sinulla on minun lupa.
- Hienoa, Kudast sanoi ja asteli piispan huoneiden suuntaan.
- Olen itse huoneistoissani tai sitten kappelissa, Daegam huusi Kudastin perään.
Samassa sir Ferant saapui takaisin nopeasti kävellen.
- Herra paroni, tiedätkö mitä sir Malot Garinille on tapahtunut? sir Ferant kysyi heti. Hän näytti loukkaantuneen, ritari lisäsi perään.
- Eli siis sille mustapartaiselle miehelle, joka pidätti meidät kun saavuimme tänne? Daegam kysyi.
- Hmm. Juuri hänelle, sir Ferant vastasi.
- No jos tarkoitat sitä, että hänet on hakattu huonoon kuntoon, niin kyllä, Daegam sanoi.
- Hän tuntui hieman vihaiselta, ja ei suostunut puhumaan niistä ritareista, jotka olisi pitänyt laittaa vartioimaan viemärin suita, herra paroni, sir Ferant selitti ja menin aivan paronin viereen.
Daegam nyökkäsi. Sir Ferant kovensi ääntään:
- Pitäiskö asialle tehdä jotain?
- Tiedätte varmaan missä hän on tällä hetkellä? Daegam kysyi.
- Huoneessaan, sir Ferant vastasi. Mutta hän on kai lähdössä.
Sir Ferant hätkähti.
- Hae Kudast sinne, Daegam käski. Kudast on piispan huoneistolla. Muuten ovatko hänen huoneet siinä aivan piispan huoneistojen yläpuolella?
Sir Ferant lähti kuitenkin jo Kudastin luokse juoksu jalkaa, eikä vastannut. Daegam mutisi itsekseen:
- No olisi sentään voinut vastata.
Daegam lähti kävelemään reippaasti huoneeseen, jossa he olivat käyneet hakemassa tavaransa.
Sir Ferant kaivohuoneessa
Sir Ferant pääsi ongelmitta kammioon, jossa sijaitsi kaivo ja josta johti ovi piispan kammioon. Siellä piispan kammion oven luona seisoi kaksi ritaria vartiossa.
- Onko Kudast kulkenut tästä? sir Ferant kysyi ritareilta.
- Kuka? toinen ritareista kysyi otsaansa rypistäen.
- Eräs ritari, sir Ferant vastasi.
- En tiedä, mitä ritaria tarkoitat, vartija vastasi sir Ferantille.
- Anteeksi, sir Ferant sanoi ja poistui nopeasti.
Sir Ferant yritti muistella, mistä paroni kehotti häntä Kudastin hakemaan. Hän muisti sen ja suuntasi piispan huoneita kohti ja saapui kaivohuoneeseen. Vartijat seisoivat edelleen piispan ovella.
- Onkos tästä siis kulkenut ketään ritaria, tai edes käynyt täällä? sir Ferant kysyi. Äskettäin.
- Sir Tivarel on sisällä, ritari vastasi.
Sir Ferant vilkaisi kaivoon.
- Eli ei ketään muuta? hän kysyi ja katsoi ritareita epäillen.
- Ei muita, ritari vakuutti.
Sir Ferant katseli huoneen seiniä ja tunnustelee niitä. Ritarit katselivat häntä hieman ihmeissään. Sir Ferant jatkoi tutkimista siitä huolimatta, muttei löytänyt mitään. Niinpä sir Ferant lähti etsimään sir Malot Garinia, mutta törmäsikin Garinin perheen huoneiston luokse johtavissa portaissa Daegamiin.
- Paroni en löytänyt Kudastia, sir Ferant ilmoitti nopeasti.
Daegam nyökkäsi ja sanoi:
- Ei sillä niin väliäkään.
- Pitäiskös meidän tai minun käydä vielä sen Malotin puheilla? sir Ferant kysyi.
- Hän lähti jo, Daegam vastasi.
- Kysyitkö minne? sir Ferant kysyi.
- No luultavasti Sudenvereen, Daegam vastasi.
Samassa Garinin perheen ovi aukesi ja sir Esmond Garin asteli sieltä ulos Daegamin ja sir Ferantin suuntaan. Nämä kääntyivät hänen suuntaansa. Sir Ferant kuiskaili Daegamille.
- Herra paroni, sir Garin sanoi nyökäten.
Daegam sanoi Ferantille puoliääneen:
- Miten niin.
Ääneen Daegam sanoi:
- Sir Garin.
Sir Ferant kuiskaili lisää.
- Poikani otti tehtävän kiitollisen vastaan, sir Garin selitti. Tehtävä on siis hyvässä hoidossa.
Daegam nyökkäsi.
- Nyt kun nämä asiat ovat hoidossa voisimme kai jatkaa sitä mistä meidät keskeytettiin? Daegam ehdotti.
- Niin, herra paroni? sir Garin sanoi kysyvästi.
Sir Ferant siirtyi taaemmaksi.
- Eli siis voisitte kertoa minulle lisää kaikenlaista miten asiat täällä ennen ovat olleet ja muusta sellaisesta, Daegam täsmensi.
- Mitä te vielä haluatte tietää? sir Garin kysyi huokaisten.
- Vasallit eivät siis ole maksaneet lainkaan veroja? Daegam kysyi.
- Ei nyt ihan niinkään, mutta he eivät ole pitäneet mitään yhteyttä linnaan, sir Garin totesi vaikuttaen harmistuneelta.
Sir Ferant sanoi takaa:
- Anteeksi kun keskeytän, mutta mistä se voisi johtua?
- Kenties epävakaista ajoista, sir Garin arveli. Kun kaikki asiat tuntuvat olevan sekaisin.
- Totta, Daegam myönsi.
- Pitäisikös jonkun käydä siellä? sir Ferant kysyi.
- Enkä tiedä, ovatko kaikki vasallit edes palanneet Sudenverestä, sir Garin sanoi.
- Asiat ovat nyt todella pahasti sekaisin, Daegam totesi.
Sir Ferant huokaisi.
- Vanhan paronin aikoina kaikki oli niin hyvää ja selkeää, sir Garin huokasi päätään puistaen.
Sir Ferant nyökkäsi.
- Vanha paroni olikin kaoottinen itse, Daegam sanoi hiukan sarkastisesti. Nyt vain tuntuu, että kaikkialla ympärillä on sekaisin.
- Emme voi varmaan tehdä vielä mitään asialla, kun ei ole varaa lähettää ritareita ulos linnasta, sir Ferant totesi.
- Alkaisi muuten olla jo illallisaika, sir Garin vihjasi. Ehkä haluatte nauttia päivällisenne salissanne?
- Voisin vaikka syödä siellä kerrankin, Daegam päätti.
- Tulenko mukaan, herra paroni? sir Ferant kysyi.
- Kai minä nyt sentään yksin osaan syödä, Daegam tuhahti. Minulla on muutenkin paljon ajateltavaa, niin haluaisin olla yksin.
- Kyllä, herra paroni, sir Ferant sanoi samalla kumartaen ja poistuen ruokasaliin päin.
Ruokasalissa
Sir Ferant saapui ruokasaliin, jossa oli kohtuullisesti ritareita ruokailemassa ja puheensorinaa oli paljon. Hän huomasi Kudastinkin istumassa hiukan sivummassa. Sir Ferant suuntasi Kudastiin päin ja samalla tervehti muita ritareita.
- Saanen istua samaan pöytään, Kudast? sir Ferant kysyi.
- Jos haluat, Kudast vastasi.
Sir Ferant istahti Kudastin viereen.
Samassa Maelcum maleksi sisään paperinipun kanssa. Ferant sanoi huokaisten samalla:
- Ne sairastuneet olivat tosiaan säälittävä tapaus.
- Niin olivat, Kudast myönsi.
Kudastin ja Ferantin pöytään toivat piiat höyryäviä ruokia.
- Kiitän, sir Ferant sanoi ja otti ruokaa samalla.
- Mitä täällä oikein tapahtuu? Maelcum kysyi. Löysin kolme ilkeässä kunnossa olevaa raatoa yläkerrasta, hän lisäsi ja istahti pöytään.
Sir Ferant sanoi surullisesti:
- He ovat sairastuneet.
Piiat toivat Maelcumillekin ruokaa.
- Siis olivat, sir Ferant korjasi.
Maelcum katseli ruokaa hieman epäillen.
- Ei se ruoasta tullut, Maelcum, sir Ferant vakuutti.
Sir Ferant söi ruokaa ja joi samalla.
- Mitäs nuo paperit ovat? hän kysyi osoittaen papereita.
- Erään linnaprojektin papereita. Minun luomukseni, Maelcum vastasi, asetti paperit pöydälle ja joi hiukan. Nyt taitaa kuhista niitä perhanan ogreja.
- Hmm. Meidän pitää varmaan odottaa täällä tekemättä mitään ennen kuin ritarit ja papit saapuvat, sir Ferant arveli syöden samalla ruokaa. Kudast, mitenkä päädyit paronin seuraan?
Maelcum söi hieman lihaa epäilevä ilme kasvoillaan.
- Missä paroni on? Maelcum kysäisi.
- Hän on huoneessaan, Kudast vastasi.
- Omassa salissaan, myös sir Ferant huikaisi syönnin välissä.
Maelcum nyökkäsi ja sanoi taputtaen papereita:
- Pitäisi näyttää näitä hänelle.
- Mitä niissä tarkemmin sanoen oikein on? sir Ferant uteli.
- Piirustukset ja muuta tietoa, Maelcum vastasi.
- Mennään vaikka paronin luo syönnin jälkeen? sir Ferant ehdotti juoden välillä.
- Minä tästä lähden, Kudast sanoi ja häipyi.
- Kävin tuolla suuressa paroninsalissa ja siellä oli ovi sepposen selällään, Maelcum kertoi. Mitähän siellä oli tapahtunut?
- En tiedä, sir Ferant vastasi. Paroni sanoi, että menee sinne. Pitäisikös meidän käydä tarkistamassa, ettei ole tapahtunut mitään ikävää?
Eräs ritari ilmestyi siihen sir Ferantin ja Maelcumin luokse ja kysyi:
- Saanko liittyä seuraanne, sir Ferant?
- Kyllä saatte, sir Ferant toivotti ilahtuneena.
- Eräs vartija kertoi minulle, että te olitte juoksennelleet sieltä poispäin, Maelcum sanoi sir Ferantille.
- Niin, sir Ferant totesi Maelcumille. Sir Kenric, mitäs olet puuhaillut, sitä normaalia vai? hän kysyi ritariin päin kääntyen.
- Hah, sitäpä sitä, ritari naurahti ja iski silmää.
Hän istuutui siihen sir Ferantin ja Maelcumin luokse.
- Onko jotain uusia vai, tiedäthän? sir Ferant vinkkasi takaisin ritarille iskien silmää.
Maelcum siirsi papereita syrjään ritarin katseilta.
- Joo, yhden uuden olen löytänyt ja se on nyt vakituisena, sir Kenric sanoi virnistäen. Rotua piisaa, hän lisäsi iskien silmää.
- Tunnenkohan minä hänet? sir Ferant kysäisi.
- Ah, et taida, sir Kenric totesi päätään pudistellen. Ei uskoisi siitä, että on pelkkää talonpoikaista sukua.
Sir Ferant söi lisää ja kuiskasi jotakin Maelcumille.
- Rinnat ovat kuin meloonit ja muuten... Ah, se on vasta poikaa... ei kun tyttöä, sir Kenric selosti virnistellen.
- Tiedetään, sir Ferant naurahti.
Maelcum kaatoi viiniä kurkustaan alas ja pyyhki suunsa kämmenselkäänsä kysyen sitten sir Ferantilta:
- Jokos olet valmis?
- Olen, tavataan myöhemmin Kenric, sir Ferant sanoi iskien vielä silmää ja nousi ylös.
Maelcum keräsi paperinsa ja nousi.
- Lähdetään, Maelcum, sir Ferant kehotti.
Hän lähti kävelemään pois salista. Maelcum murahti ja seurasi.
- No Maelcum, oletkos käynyt täällä tämän linnan ulkopuolella lähiaikoina? sir Ferant kysyi.
- Enpä oikeastaan, Maelcum vastasi. Vasta sieltä tyrmästä pääsin. Sain kuitenkin kuulla hyvästä jousentekijästä, joten pitää varmaan vierailla.
- Niin, voisin lähteä mukaan, mutta minulla on ainakin huomenna vartiovuoro, sir Ferant sanoi.
Kaksikko saapui paronin huoneen ovelle, joka oli kiinni. Sir Ferant koputti oveen ja astui Maelcumin taakse. Maelcum kuitenkin avasi ronskisti oven ja astui sisälle. Sir Ferant meni perässä.
Oven takaa paljastui paronin suuri sali. Siellä istui Daegam suuren pöydän ääressä. Daegamilla oli edessään iso kasa kulhoja, joissa on monenlaisia ruokalajeja. Kaksi piikaa tarjoili ruokia Daegamille.
Sir Ferant sulki oven tullessaan sisään ja kumarsi paronille ovelta. Maelcum asteli lähemmäs ja sanoi:
- Tässä olisi näitä papereita siitä linnasta.
Sir Ferant katseli piikoja hymyillen.
- Keskustellaan niistä myöhemmin, Daegam sanoi.
Maelcum nyökkäsi. |