Ehilmin valo, osa 26
Daegam käänsi katseensa takaisin sylissään olevaan Milinaan, joka oli vieläkin tajuttomana. Vanki istahti lattialle tutkimaan kahleitaan. Koroke loi yhä kirkasta valoa huoneeseen. Vanki huokasi:
- Jos tästä selviän niin hankkiudun uuden paronin puheille ja sen jälkeen syön ja nukun vähintään viikon.
Daegamkin huokaisi ja kysyi:
- Mitäs asiaa sinulla olisi uudelle paronille?
- Olisi hieman tietoja epäilyttävästä toiminnasta täällä hänen maillaan, vanki vastasi.
- Minusta tuntuu, että täällä linnassakin on jo ihan tarpeeksi kaikenlaista epäilyttävää, Daegam totesi.
- Olin nimittäin Brenanin palveluksessa ja valvoin erään pienehkön linnakkeen rakennustoimia kunnes törmäsin erittäin epämiellyttäviin henkilöihin, vanki selitti.
- Missäs tämä linnake sijaitsee? Daegam kysäisi.
- Etelässä lähellä rämettä, vanki vastasi.
- Niin muuten, Daegam oivalsi. En tainnut kuulla nimeäsi?
- Ai, eipä tässä ole tainnut olla aikaa esittäytyä, vanki sanoi. Maelcum on nimeni.
- Minun nimeni on Daegam Ornim, ja mitä aikaan tulee, niin nyt sitä ainakin on, Daegam puolestaan sanoi.
Maelcum katseli Milinaa ja kysyi:
- Onko hän pahassakin kunnossa?
- Hänellä on jokin viilto niskassa, mutta se ei tunnu olevan kovinkaan vakava, Daegam vastasi. Pahinta on se, kuin häneltä puuttuu kaksi sormea. On hyvin ikävää, että tämä tapahtui juuri hänelle.
Daegam huokaisi ja jatkoi:
- Olisin tyytyväisempi jos se vaikka olisi tapahtunut minulle.
- Niin, harmi että pitää tuollaista mennä noin kauniille naisella tapahtumaan, Maelcum myönsi.
Hän nakkasi kahleet sylistään viereensä ja sanoi:
- Mitäpä minä näilläkään tekisin.
- Hänelle on tapahtunut lähiaikoina kaikenlaista ikävää suurimmaksi osin minun takiani, Daegam tunnusti.
- Mitäs varten sinä muuten täällä juoksentelit pitkin tyrmän käytäviä? Maelcum kysyi.
- Pitkä tarina, mutta lyhyesti sanottuna ritarit juoksivat perässäni, koska luulivat minua valehtelijaksi, Daegam vastasi.
Vankilaan johtavalta ovelta kuului jyskytystä, mutta se ei näyttänyt aukeavan.
- Väittivät huijariksi, Daegam jatkoi. Sanoivat, että en mukamas ole itse Daegam Ornim ja minun muka pitäisi olla Sudenveressä vielä.
- Saapa nähdä miten kauan saamme täällä lojua, Maelcum totesi. Onhan tämä tosin vaihtelua omalle sellilleni.
- En usko, että tuo ovi tuosta aukee, ennen kun se kaapuun pukeutunut mies haluaa, Daegam epäili. En kyllä ikinä olisi uskonut saavani täältä näin tylyä kohtelua heti ensimmäisenä päivänä, tai olisihan sen pitänyt arvata, kun täällä niitä kaaoksen palvojia on...
Oveen jyskytettiin taas, mutta tuloksetta.
- Jep, itsekin sain melko tylyn kohtelun, kun Brenan määräsi minut tyrmään, Maelcum sanoi. Kuten varmaan huomaatkin.
Daegam nyökkäsi ja lupasi:
- Jos vain täältä pääsemme pois, ja saan selvitettyä asiani kuntoon, niin lupaan, että vapautan sinut vankeudestasi.
- Siitä olisin ikuisesti kiitollinen, Maelcum totesi.
- Kuten näet, tarvitsen suuresti apua, ennen kuin saan kitkettyä kaaoksen pois näiltä alueilta ja minusta tuntuu, että sinusta voisi olla paljonkin apua, Daegam sanoi.
- Autan mielelläni kaikin mahdollisin keinoin, Maelcum lupasi.
- Hyvä, Daegam sanoi.
- Eipä minua taideta enää tämän linnan palveluksiinkaan kelpuuttaa, Maelcum totesi kuivasti.
Daegam naurahti hieman ja selitti:
- Jos ei vielä tullut selväksi, niin minä siis olen näiden alueiden uusi paroni.
Maelcum tuijotti Daegamia.
- No se muuttaa asioita, hän totesi. Jos haluat kaaoksen pois näiltä main, se ogreja kuhiseva linnoitus voisi olla hyvä paikka aloittaa.
Jälleen oveen jyskytettiin.
Maelcum vilkaisi ovea ja sanoi:
- Kylläpäs siellä ollaan sinnikkäitä.
- Luultavasti sinne pitäisi iskeä aika pian, Daegam laskelmoi. Voi olla, että kaaoksen palvojista suurin osa menee väijymään jonnekin rämeelle piiloon.
- Se on heille melkoinen voimavara, Maelcum myönsi. Hehän voivat harjoittaa sen suojissa vaikka mitä.
- Teksteissä mihin olen törmännyt matkani aikana ovat vain huolestuttaneet minua, Daegam totesi. En pidä siitä lainkaan, että niissä puhutaan kaikenlaisista demoneista. Sellaisia vastaan ei ole järkevää lähteä taistoon ilman mitään hyvää suunnitelmaa.
Daegam laski Milinan varovaisesti lattialle ja meni ovelle. Taas ovea jyskytettiin, tällä kertaa aikaisempaa kovempaa.
- Olisikohan tuosta korokkeesta mitään apua, Maelcum pohti. Sinähän tiesit niistä jotain?
- Minä niistä mitään tiedä, Daegam vastasi. Kuulin vain ohimennen mitä ne saattaisivat olla. En siis tiedä niistä mitään.
Maelcum nyökkäsi ja nojautui taaksepäin seinää vasten sulkien silmänsä. Daegam laittoi salvan kiinni ja avasi sen sitten taas uudelleen. Ovea jyskytettiin koko ajan kovaa, mutta salvan poissaolosta huolimatta se ei näyttänyt aukeavan lainkaan. Hiukan ovi tärähteli, mutta se tuntui olevan valtavan jykevää tekoa. Daegam totesi puoliääneen:
- Ei tuo ovi ole kiinni ainakaan tämän takia.
Jokin tuntui tosiaan pitävän ovea kiinni. Daegam kääntyi ympäri ja katseli koko huonetta tutkien, löytyisikö jotain epäilyttävää. Katseltuaan hetken huonetta Daegam palasi istumaan ja nosti Milinan takaisin syliinsä. Maelcum kampesi itsensä ylös ja sanoi:
- Taidanpa käydä vielä siellä huoneessa, josta löysin kahleet.
Daegam nyökkäsi. Maelcum tökki ovea ja puheli:
- Noh, mikäs tähän on tullut. Annatkos sen puukon niin kokeilen.
Ovi liukui kuitenkin auki tönäisystä, mutta tuntui painuvan takaisin kiinni heti, kun siitä päästi irti.
- Eipä sitä taidetakkaan tarvita, Daegam totesi.
- Päästäisitkö... minut alas? Milina pyysi tultuaan tajuihinsa.
Daegam käänsi katseensa Milinaan.
- Kas vain, Maelcum totesi.
- Sinä olet elossa! Daegam huudahti.
Milina nousi istumaan. Maelcum siirtyi ovelta muiden lähelle ja kyykistyi maahan.
- Mikä on olosi? Daegam tiedusteli Milinalta.
- Kehno, Milina vastasi ja ravisutti hieman päätään.
- Mikä on viimeinen asia jonka muistat? Daegam kysyi.
- Uhh, Milina sanoi ja katseli ympärilleen.
- Haluatko olla hetken rauhassa? Daegam kysyi. Olet varmaan hyvin huonossa kunnossa. Tosin, täältä ei pääse pois, niin emme voi kyllä sinua mitenkään jättää yksin miettimään asioita.
- Missä täällä on? Milina kysyi.
- Olen hyvin pahoillani siitä, että jätin sinut yksin siihen niiden ritarien keskelle, Daegam pahoitteli. Olisihan se pitänyt arvata, että Taran lähtee juoksemaan perääni.
Milina tuijotti oikeaa kättään.
- Olemme linnan tyrmissä, Maelcum selitti.
- Kuka sinä olet? Milina kysyi.
- Olen Maelcum, vanki, Maelcum vastasi.
- Mistä hyvästä? Milina kysyi. Ja missä muut ovat? hän lisäsi ja katseli taas ympärilleen.
- Syyttömänä minut vangittiin, Maelcum totesi. Sain selville liikaa paronin touhuista.
- Kudastista en yhtään tiedä, Daegam vastasi Milinalle. Taran on varmaankin... ainakin toivottavasti hoidettavana. Hän jäi taistelemaan huonolla aseistuksella montaa ritaria vastaan, mutta kyllä sinä hänet tunnet. Ei suostunut perääntymään, vaikka kuinka käskin.
- Missä... sormeni ovat? Milina kysyi heikosti.
Oveen jyskytettiin kovasti.
- Sinun kannattaisi vain levätä, Maelcum kehotti Milinaa. Saattaa olla jonkin verran verenhukkaa.
- Kyllä minä selviän, Milina vastasi.
- En tiedä. Tulit tänne huoneeseen tuon laatan avulla, Daegam sanoi osoittaen huoneen keskellä olevaa laattaa. Ja sinä tulit sieltä jonkun valkokaapuisen miehen kanssa. Olit tosin maassa makaamassa ja sinulta puuttui sormet jo silloin. Emme ikäväksemme saaneet sitä valkopukuista pelkuria kiinni, koska hän hallitsi hyvin vahvaa taikuutta. Olen hyvin pahoillani sinun sormiesi takia. Minun ei olisi pitänyt lähteä juoksemaan.
Milina tuijotti kättään.
- Luultavasti sormesi saadaan palautettua taikuuden avulla, Daegam lohdutti.
Vieläkin oveen jyskytettiin, mutta sitten jyske lakkasi.
- Taidanpa nyt siellä huoneessa vielä käydä, Maelcum ilmoitti ja suuntasi ovea kohti.
- Ritarit ovat avuttomasti yrittäneet avata tuota ovea jo jonkin aikaa, Daegam kertoi Milinalle. Se on lukittu jollakin loitsulla.
- Minä voin hoitaa sen, Milina totesi ja nousi hitaasti seisomaan.
Maelcum työnsi toista ovea auki, mutta antoikin sitten oven alla ja kääntyi katsomaan Milinaa.
- Kiitos, Milina kiitti.
Hän piteli päätään ja käveli ovelle katsomaan sitä. Daegam kävi nostamassa maasta kypärän ja hanskansa ja tuli seisomaan Milinan viereen.
- Pitäisikö tuo avata? Milina kysyi. Sehän on auki?
- No jos haluamme tältä pois ritarien luokse, Daegam vastasi. Kuten sanoin. Se on kiinni loitsun avulla. Mutta siis. Ei meidän tännekään kannata jäädä. Täältä ei pääse yhtään minnekään muualle kuin takaisin muiden sellien luokse taikka tuonne toiseen takahuoneeseen, missä ei tunnu olevan mitään erityistä.
- No jos astut taaksepäin ja annat minulle hieman rauhaa, niin koitan murtaa tuon lumouksen, Milina ehdotti.
Daegam astui taaksepäin. Maelcum katseli kiinnostuneena, kun Milina veti syvään henkeä ja kävi mumisemaan loitsua. Hetken päästä Milina laski kätensä alas ja hengitti taas tasaisemmin.
- Mmm, Milina mutisi.
- Onnistuiko? Daegam kysyi.
- Ovea suojaa jonkin maaginen olento, Milina totesi. Myös oven karmit ovat lumottu pitämään se kiinni.
- No tästä ainakin pitäisi päästää, Maelcum sanoi ja osoitti peukalollaan ovea vieressään.
- Voin kyllä yrittää murtaa tämän lumouksenkin, mutta tuo olento huolestuttaa minua, Milina sanoi.
- Sinun on varmaan parasta ainakin kerätä hieman voimia sitä ennen, Daegam ehdotti.
- Käyn varmuuden vuoksi täällä tarkistamassa, Maelcum ilmoitti, työnsi ovea ja livahti sisään.
- Vaikuttaa myös siltä, että loitsija on ollut hieman huolimaton, Milina sanoi. Tuo loitsu vain pitää ovea kiinni, ei suojaa sitä. Mutta taas jälleen, en tiedä tuosta olennosta.
- Eli ovea ei siis voi hajottaa ennen kuin se henki on pois ovesta? Daegam kysyi.
- Siitä en voi olla varma, mutta en menisi yrittämään sen hajottamista, Milina vastasi. Tuo henki on aivan liikaa ainakin minulle.
- No sitten sinun ei kannata yrittää mitään epätoivoista, Daegam totesi. Olet muutenkin huonossa kunnossa, niin en kestäisi sitä jos taas menisit vielä huonompaan kuntoon.
- Sinun kestämisesi tuskin on se olennaisin asia tässä, Milina sanoi tympeämmällä naamalla.
- Voisiko olla mahdollista, että tässä ovessa on joku tapa miten sen saa auki, vaikka siinä onkin nuo loitsut pitämässä sitä kiinni? Daegam tiedusteli. Tarkoitin, että on parasta sinulle, jos et koeta mitään typerää. Jos on selvää, että olento on sinua vahvempi, niin ei ole järkeä yrittää voittaa sitä.
- Ehkäpä voisin yrittää venyttää ovea hajottamatta sitä, Milina pohti.
- Häh? Daegam ihmetteli.
- Kääriä sitä kasaan kuin kangasta, Milina täsmensi. Se ei ehkä kiinnostaisi tuota olentoa, en usko sen olevan kovin älykäs.
- Kunhan et vain vaaranna itseäsi, Daegam varoitti.
- Vaaransin jo itseni kun tulin tänne kanssanne, Milina sanoi katsellen oikeaa kättään.
- Olen hyvin pahoillani tuon takia... ja monen muunkin asian takia, Daegam pahoitteli. Kun pääsemme täältä pois, pidän huolen siitä, että sinulle palautetaan sormet takaisin.
- Koskakohan viimeksi kykenin itse tekemään valintoja omasta elämästäni? Milina tuhahti.
Samassa Maelcum palasi huoneeseen ja piti kädessään jotain. Hän sanoi:
- Löysin jotain.
Milina ja Daegam kääntyivät tulijaan päin. Maelcumin kädessä näytti olevan - jokseenkin veltoksi muuttunut kalju ihmisenpää! Koko pää tuntui veltolta. Se oli ilmeisesti kuulunut miehelle, vaikka pää oli aika huonokuntoinen.
- Hyi helvetti, Maelcum sanoi.
- Mitä ihmettä! Daegam huudahti.
- Löysin sen lattialta pöydän vierestä, Maelcum selitti. Melkein kompastuin siihen.
- Vie se takaisin, Daegam käski. Emme kaipaa täällä kenenkään päitä. Oliko siellä miehen ruumista?
- Anna minä nyt tutkin tätä, Maelcum sanoi ja käänteli päätä käsissään.
Daegam huokaisi.
- En minä muuta löytänyt, Maelcum sanoi. Konttailin pöydän allakin tuloksetta. Miksei tämä haise?
Daegam asteli ripeästi muutamia askelia Maelcum luokse ja katsoi lähempää päätä. Maelcum väänsi suun auki ja totesi:
- Terävät hampaat.
- Ogreja, Milina mutisi.
- Ei kieltä, Maelcum totesi.
Daegam viilsi puukollansa hieman pään poskea. Posken naarmusta tippui jotakin vihreää nestettä.
- Tämä paikka kuvottaa minua, yritän avata tuon oven, Milina sanoi ja kääntyi oveen päin.
- Pöytä, kahleita ja irtopää, Maelcum puheli. Kummallista.
Daegam kääntyi ja kysyi Milinalta:
- Oletko aivan varma että haluat?
Maelcumille Daegam sanoi:
- Vie se pää pois.
- Olen varma, etten halua jäädä elämään tänne, Milina vastasi. Onko sinulla parempaa ideaa?
- No ei oikeastaan. Älä sitten satuta itseäsi, Daegam varoitti.
Maelcum lähti pää kainalossa toista ovea kohti ja viskasi pään sen taakse. Daegam tuli muutaman askelen verran lähemmäs Milinaa, mutta jätti hänelle hänen tarvitsemansa rauhan. Maelcum köhi ja sylkäisi maahan.
Milina loitsi ja loitsittuaan hän nosti molemmat kätensä ovea kohti. Milina väänsi oikealla kädellään ilmassa rannettaan pyrittäen. Daegam seurasi tarkoin Milinan toimia. Oven puu alkoi hiljalleen taipua. Milina pinnisti lihaksiaan ja veti ovea tasaisesti kasaan. Daegam laittoi kypärän päähänsä ja pisti hansikkaat käteen.
- Kuin pullapitkoa pyörittäisi, Milina mumisi.
Puu rasahteli Milinan loitsun alta ja sieltä kuoriutui jonkinlainen pronssilevy, jota puu ja pronssivahvistukset olivat suojanneet. Levyssä näkyi myös runsaasti riimuja. Kesken loitsun Milina jalat pettivät ja hän lyyhistyi polvilleen.
- Gah! Milina ähkäisi.
Daegam meni Milinan viereen olvilleen ja kysyi huolestuneena:
- Oletko kunnossa?
- Hmph. Se huomasi sittenkin, Milina mutisi. Olen kyllä.
Ovesta retkotti nyt puoliksi rullalle taittunut puulevy.
- Hyvä, Daegam sanoi.
Maelcum horjahteli muutaman kerran ja meni katsomaan ovea lähempää.
- Varo sitä levyä, Milina varoitti.
Levy näytti olleen puukuoren sisällä ja se oli koko oviaukon mittainen. Levyssä oli riimuja ja muutamat niistä hehkuivat himmeästi. Jos jotakin saattoi levystä päätellä, niin siihen oli ladattuna runsaasti taikavoimaa. Maelcum mutisi:
- Noista minä en kyllä ota mitään selkoa.
- Anna niin autan sinut istumaan selkä seinää vasten, Daegam huolehti.
- Tässä on ihan hyvä, Milina vastasi.
- Ei sitten, Daegam sanoi, nousi seisomaan ja meni katsomaan lähempää ovea.
Ovi näytti aika irvokkaalta puoliksi riisuttuna. Milina laskeutui maahan makaamaan. Daegam otti sivulle taittuneesta puuosasta kiinni ja koetti heilutella sitä hieman. Puulevynpuolikas irtosi pois, koska taivutus oli heikentänyt sitä sen verran. Daegam viskasi puun lattialle.
- Minä lepään nyt hetken, Milina ilmoitti.
Daegam kävi nostamassa puun lattialta ja sanoi puoliääneen:
- Ei tämä kyllä viimeksikään toiminut.
- Uskaltaisikohan tuota alkaa vielä puukolla sorkkimaan? Maelcum kysyi.
Daegam käveli oven viereen ja tempaisi puun palalla pronssista kohtaa olan takaa.
- En suosittelisi, Milina yritti varoittaa.
Pronssilevy kumahti iskusta, mutta muuta ei näyttänyt tapahtuvan. Sen sijaan ovea alettiin taas jyskyttää. Daegam tiputti puupalan takaisin maahan.
- Eipä taida saada noilla kahleillakaan pieksämällä ihmeempiä aikaan, Maelcum arveli.
Daegam koetti veistää puuta puukon kanssa. Puukko tuntui saavan siitä vuoltua palasen irti.
- Miksi vuolet puuta? Maelcum kysyi lattialla maaten.
- Kokeilin vain, Daegam vastasi ja tutkiskeli oven karmeja.
- Lumous joka pitää oven kiinni on niissä oven reunoissa, Milina selitti. Ajattelin yrittää sen lumouksen kumoamista kunhan olen levännyt tarpeeksi.
Daegam nyökkäsi ja sanoi:
- Luulisi nyt ritarien tajuavan edes hakea jonkun hieman heitä viisaamman ovea katsomaan. Ei tuota ovea hakkaamalla avata. Ihmetyttää vain, että missä vaiheessa ovi oikein lumottiin kiinni.
- Lumous ehkäpä oli siinä alusta asti, Milina arveli.
Samassa keskellä olevasta korokkeesta alkoi säteillä maagista voimaa. Milina nousi istumaan ja kääntyi katsomaan. Myös Daegam kääntyi ympäri ja Maelcum tuijotti koroketta. Kolmikko huomasi jonkin hahmon muodostuvan korokkeen päälle. Daegam meni Milinan viereen. Hahmo tuntui aineellistuvan nopeasti. Daegam puristi kätensä nyrkkiin ja Milina tuijotti koroketta.
Hahmo näytti olevan jokin pieni lepakko, joka nousi siivillään nopeasti ylös korokkeelta. Seurue kuuli sen siipien läpytyksen. Samalla korokkeen valo alkoi himmetä. Maelcum katseli ymmällään.
- Sen jälkeen kun tuo valo syttyi alkoi tapahtumaan kummia, Daegam sanoi. Ehkä pääsemme täältä pois kun tuo on sammunut kokonaan.
- Se on varmaan vain kiintopiste jollekin siirtymäloitsulle, Milina epäili. Muistat varmaan sen kiekon, jonka löysimme kreivin luota.
- Tiedän. Tiedän, Daegam mutisi. Sinä tulit tänne tuon avulla.
- Se pappi toi minut? Milina kysyi.
- Kyllä, Daegam myönsi. Minusta tuntuu, että tuo lepakko ei tiedä hyvää meille.
Lepakon nahkaiset siivet pitivät läpätystä, mutta muuten oli hiljaista, koska oven jyskytyskin oli lakannut. Huoneeseen oli tullut jo hämärää ja lepakko erottui enää tummana hahmona katonrajassa.
- Emme voi tehdä sille mitään, eivätkä asiat voisi muutenkaan mennä huonommin, Milina totesi.
- Mennään oven viereen, Daegam kehotti. Jos vaikka saisimme sen auki heti kun valo on sammunut.
- Minua vain ihmetyttää, että miksi olen vielä elossa, Milina hämmästeli.
- Paransin sinut, kun tulit tänne, Daegam selitti.
- Et ymmärtänyt mitä tarkoitin, Milina tokaisi. Sen miehen piti uhrata minut jumalalleen.
- Meidän on varmaan parasta mennä oven lähettyville, Daegam sanoi taas. Tänne tulee sysipimeää kun tuo valo sammuu.
- Voisi olla hyvä ajatus, Maelcum myönsi.
- Tuolla toisessa huoneessa on pöytä, kahleita ja pää, Daegam sanoi. Siellä varmaan on tehty uhrauksia. Milina, nousisitko ylös?
Daegam tarjosi kättä auttaakseen Milinan ylös. Milina nousi ylös ottaen tukea Daegamista omalla vajavaisella kädellään.
- Mietityttää josko siellä olisi ollut vielä jotain, Maelcum pohti. En tutkinut lattiaa kovin tarkkaan. Täytyisi vaan saada sinne valoa.
- Minä en kykene loitsimaan mitään hetkeen, Milina ilmoitti.
- Sinun pitää saada seuraavaksi lepoa, Daegam huolehti.
- Jos kumpaakin ovea pidettäisiin auki sinne voisi ehkä tulvia hieman valoakin, Maelcum suunnitteli.
Daegam käveli hieman hajalla olevan oven luokse ja koetti avata sitä tuloksetta. Sen sijaan oven riimut kiiltelivät hiukan. Huone oli kohta pimentynyt täysin. Valoa oli enää vain aivan hiukan.
- Taitaapa olla vain myöhäistä, Maelcum totesi.
- Tai sitten voisimme vain laatia jotain soihduntapaista poista puunpaloista, Milina ehdotti.
- Saatteko niitä syttymään mitenkään? Maelcum kysyi.
- No se on kuivaa puuta, Milina vastasi.
Pienikin valonkajastus katosi nyt korokkeesta. Huoneessa olijat kuulivat jossakin huoneen katonrajassa lepakon siipien läpsytyksen.
- Tarkoitin, että millä ne aiot sytyttää, Maelcum sanoi Milinalle. Kai teiltä jotain taikuutta siihenkin löytyy?
- Minulla on kyllä tulukset mukana, Daegam muisti. Ei vain tullut mieleen aikaisemmin.
Daegam rupesi ottamaan tuluksiaan esille vyöltään.
- No ne lienevät paras vaihtoehto, Milina totesi.
Saatuaan tulukset esille Daegam koetti löytää maasta puunpalasta, jolla oli lyönyt oveakin.
- Puu itsessään ei syty kovin hyvin, Milina huomautti pimeässä.
- Voinhan taas repiä räsyistäni palasen, Maelcum ehdotti.
- Koittakaa saada jotain aikaiseksi, menen nukkumaan tuonne seinän viereen, Milina sanoi.
- Missä ihmeessä se puu on? Daegam tuskaili lattialla hapuillen. En löydä sitä tästä maasta mistään.
Milina käveli seinälle ja kävi makaamaan maahan.
- Sepä mahtavaa, Maelcum sanoi. Etkö lyönyt sillä ovea? Jospa se on sen vieressä?
- Löytyihän se puu, Daegam ilmoitti helpottuneena.
- Hyi hemmetti kun nämä vaatteeni haisevatkaan, Maelcum sanoi ja repi suikaleita vaatteistaan.
- Pidä vähän pienempää meteliä, Daegam kehotti.
Hän kävi istumaan lattialle Maelcumin lähelle ja kysyi puoliääneen:
- Annatkos niitä vaatteenpalasia?
Maelcum ojensi tukun palasia. Daegam kietaisee muutaman palasen puun ympärille, asetteli muutaman puun vierelleen ja rupesi iskemään kipinää tulusten kanssa. Huoneessa olijat havaitsivat lepakon siipien läpsytyksen loppuneen. Daegam yskäisi muutaman kerran, sai tulen syttymään kankaisiin ja siirsi puupalan kankaiden päälle. Tulen valossa Daegam koetti nähdä, missä lepakko oli.
- Tahdotko että minä käyn katsomassa toisessa huoneessa vielä soihdun kanssa? Maelcum kysyi.
- Mene sinä tämän tulen kanssa katsomaan sitä huonetta, Daegam kehotti. Jään vahtimaan tänne, jos täällä tapahtuu jotain.
Daegam nyökkäsi vielä.
- Selvä, Maelcum sanoi.
Daegam ojensi Maelcumille palavaa puupalikkaa.
- Kyllä minä kerron, jos täällä jotakin tapahtuu, Milina sanoi.
Maelcum otti palikan vastaan ja suuntasi ovelle. Hän työnsi oven auki ja meni sisään. Daegam meni istumaan seinää vasten hieman lähemmäs Milinaa. Ovea jyskytettiin taas. Daegam huokaisi.
- Mistä tiedätte, että siellä on ritarit? Milina kysyi.
- No he jahtasivat meitä tänne, Daegam vastasi.
- Miksi me sitten haluamme heidän käsiinsä? Milina ihmetteli.
- Haluammeko jäädä tänne? Daegam kysyi. Eivät he tiedä sitä. Tuskin edes tietävät mitä oven tällä puolella on.
- Ja jos se yksi mies kerran kykenee siirtymään tänne magialla, niin miksi nuo jyskyttävät ovea? Milina ihmetteli.
Huoneessa ei ollut enää mutta valoa kuin metallilevyn riimujen heikko hehku.
- Brenan oli kai rakennuttanut linnakkeitakin hänen kaoottisille apulaisilleen, Daegam sanoi. Hän on varmaankin salannut tällaiset asiat normaaleilta ritareilta aika hyvin.
- Syystäkin, Milina totesi.
- Mutta siis, Daegam sanoi. En tiedä minne koettaisimme päästä, jos emme koeta päästä takaisin normaalin linnan puolelle. Täällä ei ole mitään ruokaa tai vettä. Emme selviä täällä kauaa.
- No katsotaan mitä se vanki löytää, Milina kehotti.
- Tiedätkö sinä mistä sinä tulit tähän huoneeseen? Daegam kysyi. Siis. Osaatko yhtään sanoa mikä on viimeinen muistikuvasi ennen kuin menetit tajuntasi?
- Se pappi vei minut johonkin torniin, Milina muisteli. Siellä hän sanoi vuodattavansa vereni ja uhraavansa minut jumalalleen.
- Tekikö se mustapartainen mies sinulle jotain? Daegam kysyi.
Samassa Maelcum asteli varovasti soihtua suojaten sisään.
- Löysitkö mitään? Daegam kysyi heti.
Milina kääntyi myös katsomaan Maelcumiin päin.
- Löytyi sieltä kattoon kahlehdittuna ruumis, Maelcum kertoi. Ei se kuitenkaan ollut sen pään omistaja vaan pää oli omasta takaa. Niskassa pistojälki ja ogre se ei tainnut olla. Ruumis oli nuoren miehen.
- Milina, Daegam sanoi varovasti. Sinullakin on piston jälki niskassasi.
- Mikä ihmeen pistonjälki? Milina ihmetteli.
Maelcum lähestyi soihdun kanssa Milinaa.
- Niskassasi on umpeutunut haava, jos muistan oikein, Daegam sanoi.
- En muista mitään sellaisesta, Milina vastasi.
- Katsotaanpa, Maelcum sanoi ja toi soihdun lähemmäs.
Daegam tuli myös lähemmäs Milinaa.
- Antakaa olla, sen olemattomuus tai olevuus ei muuta mitään, Milina sanoi hieman ärtyneenä.
- Ei sitten, Daegam sanoi ja palasi takaisin istumaan.
Maelcum istahti lattialle tuijottaen soihdun liekkiä.
- Jos sinä vahdit täällä hetken, niin kävisin itse katsomassa mitä tuolla huoneessa on, Daegam sanoi.
- Sopii, Maelcum suostui ja ojensi soihdun.
Daegam otti soihdun vastaan ja kehotti:
- Pidäkin sitten huolta, ettei täällä tapahdu mitään. |