Ehilmin valo, osa 24
- Minun pitäisi käydä hakemassa hevoseni, Daegam sanoi.
Kudast lähti kävelemään hevosensa kanssa poispäin.
- Eikö Kudast tuo sitä? Taran kysyi.
- Miksipä et siis tekisi niin? Milina kysäisi Daegamilta.
- Lähdetäänpä sitten tästä tielle. Siellä on parempi kulkea, ja sitä kautta löydän hevoseni paremmin.
Daegam katsoi Milinaan ja kysyi:
- Vai onko täällä jotain mitä vielä pitäisi tehdä?
- Lähdetään vaan, Taran suostui.
- Oletko kadottanut hevosesi? Milina ihmetteli.
- En, Daegam vastasi. Jätin sen tuonne metsän laitaan, kun lähdin tulemaan tänne metsään.
- Ai jaa, Taran totesi.
Milina kohautti olkiaan ja sanoi:
- Miten vain. No lähtekäämme sitten.
Milina kävi kävelemään eteenpäin ja Daegamkin suuntasi tietä kohti. Taran lähti mukaan kohennellen miekkaansa.
- Minne me ollaan nyt menossa? Taran kysyi. Kun Kudast palaa siis?
- Ornimiin? Daegam ehdotti. Toki jos teillä on joku muu paikka mielessä, niin sanokaa vain.
- Ei minulla muita paikkoja ole, herrani, Taran sanoi.
- Minä olen tässä vain Kudastin pyynnöstä, Milina totesi. Menen minne on tarvis.
Seurue saapui kohta tielle ja Daegam katseli vasemmalle ja oikealle hevostaan tähystellen.
- Hevoseni on tästä varmaan hieman Viherlinnaan päin, Daegam arveli. Ja jätin sen hieman metsään, jottei ihan jokainen näkisi sitä tieltä.
Milina huokaisi ja sanoi:
- Noh mennään sitten hakemaan se sieltä. Sinä varmaankin näytät tietä.
Daegam lähti kävelemään tietä itään.
- Jäädäänkö odottamaan me tähän? Taran kysyi.
- Kai te nyt voitte tulla mukaani, vai haluatteko te jäädä tähän seisomaan? Daegam kysyi.
- Ihan miten vaan, Taran sanoi.
- Kudastilla kuitenkin nyt kuluu tehtävässään jonkin aikaa, Daegam lisäsi.
- Minä voisin ainakin jäädä vaikka tähän, Milina sanoi. Etköhän sinä yksinkin selviä.
Daegam nyökkäsi ja jatkoi matkaansa.
- Pieni lepohetki tekee hyvää tuon yöunen jäätyä niinkin lyhyeksi, Milina totesi serkulleen ja istui nojailemaan puuta vasten.
Taran jäi seisoskelemaan Milinan luokse valppaana.
Jonkin ajan kuluttua Daegam palasi takaisin tietä pitkin ratsastaen hevosellaan. Päästyään Milinan ja Taranin lähelle hän laskeutui hevosensa selästä. Milina haukotteli hieman.
- Ai löysit hevosesi, Taran totesi Daegamille.
- Se oli siellä minne sen olin jättänytkin, Daegam vastasi.
Hän laskeutui hevosensa selästä ja talutti hevosensa tien viereen.
- Ja nyt sitten? Milina kysyi.
- Ootetaanko Kudastia? Taran kysyi.
- Voimme odotella Kudastia, taikka sitten voimme lähteä eteenpäin, Daegam totesi. Voisi tosiaan olla ihan viisasta odottaa. Parempi liikkua isommassa porukassa, niin on turvallisempaa.
Daegam kävi istumaan puuta vasten ja Milinakin istuskeli. Taran jäi seisoskelemaan valppaana.
- Tässä kyllä voi kestää tuntejakin, niin ehkä Taran sinun kannattaisi istua vain, Daegam ehdotti.
- En minä istu, Taran sanoi. Jonkun täytyy olla valppaana. Niitä voi ilmestyä niitä ogresalamurhaajia vaikka!
- Niistä tulikin mieleen, Daegam muisti. Milina, voisitko kertoa hieman tarkemmin mitä silloin tapahtui kun kimppuunne hyökättiin? Ymmärrän kyllä jos et halua puhua siitä.
- Milloin? Milina kysyi. Mikä niistä kerroista?
Daegam katseli olkansa yli metsään hieman epäilevästi ja vastasi:
- Silloin, kun minä, Taran ja Tanertam olimme metsässä.
- Huoneeseemme ilmestyi kaksi miestä, toinen kaavussa, toinen panssarissa, Milina kertoi. Tapoin toisen, mutta toinen pääsi pakoon. Miten niin?
- Hmm, Daegam mutisi. No ajattelin vain kysyä. Minusta on ihan hyvä puhella mieluummin kuin istua hiljaa.
- Joo, kerro kaikki, Milina, Taran kehotti.
- Tosin, ei sinun tarvitse jos et halua, Daegam sanoi Milinalle. Kokemus ei varmaan ollut niitä mukavimpia.
- Mitä nyt vielä? Milina ihmetteli. Voin minä vielä sanoa, että käytin aseena paperiveistä, mutta mitä te oikein sitten haluatte kuulla?
Daegam hämmentyi hieman kuullessaan asevalinnan.
- Ei minulla muutakaan käyttökelpoista siellä ollut, Milina selitteli.
Daegam nyökkäsi ja Taran naurahti. Daegam huokasi.
- Milina on kova taistelemaan, Taran totesi. Hän on oppinut minulta.
Daegam naurahti hieman ja Milinakin hymyili hieman paljastukselle.
- Ihan hyvä vain, että osaa puolustaa itseään jos tarve tulee, Daegam sanoi. Ei sitä koskaan tiedä mitä voi tapahtua.
Daegam vilkaisi olkansa yli metsään.
- Minä kyllä puolustan Milinaa uhkia vastaan, Taran vakuutti rehvakkaasti.
Daegam nyökkäsi. Milina venytteli hieman siinä istuskellessaan ja kummasteli:
- Missähän se Kudast viipyy?
- Kudast on sitten hidas, Taran tuhahti.
- Silloin kun ensimmäisen kerran jouduimme taistelun niiden rosvojen kanssa, niin ammuit heidän johtajansa jousellasi, Daegam sanoi Milinalle. Mistä sinä sellaisia taitoja olet oppinut?
- Varmaan Taran opettanut, Milina virnisti.
- Kaipa sitten, Daegam myönsi.
- En minä osaa hyvin jousella ampua, Taran tunnusti. Milina osasi kyllä jo silloin ampua, kun hän tuli luokseni.
Daegam katsahti Milinaan mietteliäs ilme kasvoillaan.
- Kuten jo sanoin, niin ei minusta ole elämään linnassa koruompelijana, Milina sanoi. Vaikka kyllä sitäkin osaan, hän hymähti.
Daegam nyökkäsi ja kysyi Milinalta:
- Kukaan sinua pyytänyt elämään koruompelijana linnassa?
- Sinä? Milina ehdotti.
- En minä ainakaan sellaista muista, Daegam vastasi. Olenko pyytänyt sinua koruompelijaksi? Linnaani olen pyytänyt, mutta en toki sinua korunompelijaksi pakottaisi. Mutta mitä sinä minun puheitani enää kuuntelisit. Olethan tulossa nytkin mukaan vain Kudastin takia? Daegam sanoi kysyvästi ja virnisti hieman.
- Ja minun, Taran sanoi.
- Niin, niin olen, Milina myönsi. Ja naisella ei linnassa paljoa muuta tekemistä tuppaa olemaan, olen kuullut. Ainakaan kun raahaat minulle mukaan sen esiliinankin.
- Mitä? Daegam kysyi hämmentyneenä.
- Se Lynette, muistanet? Milina vastasi.
- Niin, Daegam muisti. Hänkään ei tullut mukaamme käskystäni. Kreivi päätti asiasta itse.
- Mutta taas jälleen olisit voinut sanoa haluavasi muita palvelijoita, Milina huomautti.
Daegam naurahti hieman. Milina kohautti olkiaan:
- Vaan omapa on asiasi, sinulle hän jää.
- Olisinko? Daegam kysyi. Tilanne jossa kuulin, että hän on tulossa mukaamme oli se, kun kävin hakemassa sitä lupaa kreiviltä, ja senkin hän vain mainitsi lopuksi ohimennen.
- Totta kai olisit voinut, Milina vakuutti. Mutta kuten sanottu, ei ole minun ongelmani, ettei sinulla ole omaa tahtoa.
Daegam hymähti ja sanoi:
- Minulla ei ole paljoakaan valtaa alueitteni ulkopuolella. Olen uskollinen kreiville, ja luotan häneen päätöksiinsä. Eikä minulle tullut siinä tilanteessa edes mielenkään valittaa asiasta yhtään. Meillähän oli sentään kiire auttamaan Kudastia.
Daegam katsahti tietä länteen. Milina huokaisi ja nosti myös katseensa samaan suuntaan kuin Daegamkin. Tarankin näytti pitkästyneeltä. Aikaa oli kulunut puolisen tuntia Kudastin lähdöstä. Daegam katsahti pikaisesti metsään ja sanoi:
- Voimme toki lähteäkin, jos ette halua odottaa. Hänellä nimittäin näyttää kestävän jonkin aikaa, vai pitäisikö meidän käydä katsomassa onko siellä jokin vialla?
- Kudast on sitten hidas, Taran tuhahti.
- No eihän hän vielä kauaa ole pois ollut, ottaen huomioon, että hänellä on se nainenkin siellä, Milina huomautti.
Daegam nyökkäsi.
- Kyllä Kudastin pitäisi silti olla nopeampi, Taran moitti.
- Matkoihin menee joku viisitoista minuuttia, ellei enemmänkin, Daegam alkoi laskeskella. Hänen kuitenkin pitää odotella pakkaamiset ja muut sellaiset jutut.
- Ja mikäs tässä odotellessa, Milina totesi.
Hän nosti laukustaan kirjan syliinsä ja kävi lukemaan sitä.
- Niin mikäs tässä, Daegam myönsi ja samalla katsahti olkansa yli ja huokaisi.
- Mikä se on? Taran uteli serkultaan.
- Tämä on se sama kirja jota aina luen, Milina hymyili. Edelleen kuuluu minun yksityisyyteeni.
Daegam naurahti hieman ja sanoi:
- Olisihan se pitänyt arvata.
Milina nosti kysyvän katseensa Daegamiin.
- Pöh, Taran sanoi.
- Mitä? Daegam kysyi. No se tuntuu jotenkin loogiselta minulle, että...
Milina jatkoi kirjan lukemista.
- Anteeksi jos nyt taas loukkasin sinua jotenkin, Daegam sanoi Milinalle ja huokaisi taas.
- Sinä et Daegam osaa miellyttää naisia, Taran sanoi. Sinä olet jotenkin aina niin hienostumaton, hän virnisti.
Daegam hämmentyi hieman Taranin tokaisusta, mutta vastasi:
- Kai se sitten niin on. En vain tiedä mitä pitäisi tehdä.
- En minäkään tiedä, Taran myönsi.
Milina ei kiinnittänyt huomiota keskusteluun, vaan pidän sen kirjassaan.
- Ehkä Milina tietää, mikä sinua vaivaa? Taran sanoi suunnaten sanansa serkulleen.
- Haluaa varmaan hieman rauhaa lukeakseen kirjaansa? Daegam arveli.
- Milina? Taran sanoi.
- Minulla vain ei ole lisättävää keskusteluunne, Milina mumisi korottamatta katsettaan.
Daegam huokaisi ja Taran kohautti olkapäitään.
- Sinä tarvitsisit jonkun muun neuvoja, herrani, Taran sanoi.
- Sitä on kyllä vaikea tehdä jotain, jos ei tiedä miten se tehdään, Daegam tunnusti. Kaipa hienostuneet tavat ja sen sellaiset sitten ovat hyviä asioita..
Samassa seurue huomasi Kudastin tulevan tietä pitkin kaksi ratsua kannoillaan. Toisen selässä oli yksi kamarineidoista ja toisen selässä joku keski-ikäinen naisihminen, jonka kasvot olivat vakavat ja jonka hiuksen huivi peittää tiukasti. Nainen istui Milinan hevosen selässä.
- Vihdoinkin, Daegam ilahtui ja nousi seisomaan.
Taran katsoi tulijoihin päin ja Daegam teki samoin. Milina laittoi lukemansa kirjan laukkuunsa ja nousi seisomaan puun juurelta Kudast ja muut olivat nyt toisten luona. Kudastin mukana oleva kamarineito katsahti tielläodottajiin.
- Auttaisitteko minut alas, sir Kudast? hän pyysi muodollisesti.
Kudast hyppäsi ratsunsa selästä ja auttaa neidon alas. Kamarineito riensi Milinan luokse ja niiasi.
Daegam katsoi keski-ikäiseen naiseen ja sanoi:
- Aamupäiviä.
Milina katseli hymyillen tulijoita, erityisesti niiaavaa kamarineitoa, Lynetteä.
- Tässä olen, emäntä, Lynette sanoi.
- Ja vielä sulhasesi saattamana, huomaan, Milina totesi.
Lynette karahti punaiseksi ja Milina virnisti hänelle.
Daegam kysäisi keski-ikäiseltä naiselta:
- Ketäs te olette?
- Rouva Arbella, nainen vastasi hiukan tuikeasti.
Daegam nyökkäsi ja kysyi:
- Ja tulit mukaan, koska?
- Saatan neiti Lynetteä ja huolehdin hänen kunniastaan, nainen vastasi kuivasti.
Daegam nyökkäsi.
- Eikös lähetä? Taran tokaisi.
Daegam katseli hieman hevosia ja mietti. Milinan hevosen selässä näytti olevan myös naistensatula.
- Hevosellani näyttää olevan jo ratsastaja, Milina totesi.
Daegam nyökkäsi ja sanoi:
- Joidenkin pitää ratsastaa samalla hevosella.
- Minun kanssani mahdutte, Arbella sanoi Milinalle. Voitte tulla seuraani, paronitar.
- Ilmeisesti se lienee ainoa vaihtoehto, Milina sanoi ja nousi hevosensa selkään Arbellan seuraan.
- Voit kyllä tulla minunkin kanssa, Daegam sanoi Milinalle ja huokaisi.
Kudast auttoi Lynetten takaisin ratsunsa selkään. Lynette nousi ratsunsa selkään ja nyökkäsi Kudastille kiitokseksi. Daegam katsahti metsään ja nousi hevosensa selkään. Tarankin nousi nyt ratsaille.
- Lähdetään, Daegam sanoi ja lähti ratsastamaan eteenpäin.
- Joo, Taran sanoi ja lähti liikkeelle.
Toisetkin lähtivät matkaan.
Matkan aikana Milina luki kirjaa ja soitteli hieman huiluaan. Hän myös syötti haukkaansa ja leikki sen kanssa, mutta pysyi omissa oloissaan. Daegam koetti olla Milinalle auttavainen ja muutenkin ystävällinen, vaikka onnistumisesta ei ollut takeita. Daegam ehti puhdistaa aseensakin vihdoin verestä.
Arbella osoittautui matkan aikana kovin uskonnolliseksi ja hurskaaksi palvelijattareksi. Hän oli kaikenlisäksi rokarilainen ja jakeli jokseenkin auliisti Milinalle ja Lynettelle neuvoja siitä, kuinka naisen sopisi käyttäytyä. Erityisesti Arbella muuten paheksuu Milinan haukkaa tyyliin "Eihän tuollainen ole naiselle sopivaa!".
Lynette pysytteli emäntänsä luona ja oli kerkeä auttamaan häntä tarvittaessa. Kudast roikkui koko ajan Lynetten lähettyvillä. Arbella tietysti vahti silmä kovana Lynetteä, joka näytti moisesta kiusaantuneelta.
Matkan aikana seurue kulki Viherlinnan ohitse ja saapui Ornimin maille eräänä iltapäivänä, mutta alkoi olla sitten jo ilta, kun he saapuivat itse linnan luokse.
Brenanin maiden alkupuoli oli aika kivikkoista ja vuoristoista. Sen jälkeen alkoivat viljavammat maat ja kyliä oli tiheämmin. Matkalla jotkut kyliä hallitsevat ritaritkin osuivat seurueen luokse vakuuttaen uskollisuutta Daegamille. Maat näyttivät joka tapauksessa ihan hyvältä, vaikka näin talvella peltoja oli vaikea arvioida. Seutu vaikutti kohtuullisen vauraalta, joskin kylät olivat toki pitkälti maaorjien hökkeleitä. Mutta aateliston kartanot ja linnat olivat kohtuullisen komeita.
Seurueelle tarjottiin myös innolla saattojoukkoa. Samalla Arbella sai hevosen ja Milina puolestaan vaihtoi itselleen miestensatulan, vaikka Arbella vastustikin, että Milina käyttäisi moista siveetöntä satulaa, kun paronitar ei kerran ollut mikä tahansa tytönheilakka. Daegam huomautti naiselle, että hänen kannatti huolehtia enemmän Lynettestä, eikä niin suuresti paronittaresta, joka varmaan tiesi mikä on hänelle hyväksi.
- Ei todellakaan aivan mikä tahansa, vaan juuri tällaista satulaa käyttävä, Milina sanoi tiukasti Arbellalle.
Arbella mutisi vielä jotakin synnistä ja huonoista elämäntavoista, mutta Milina sanoi kuitenkin satulan.
Saattueesta seurue keskusteli hiukan. Taran huomautti, ettei ritareista tiennyt, saattoiko heihin luottaa.
- Taran, emme tiedä voiko hevosiimmekaan luottaa, Milina totesi. Tahi tiehen jota seuraamme. Parempi vain toivoa parasta.
- Mutta joku niistä voi olla salamurhaaja, Taran huomautti.
- Tuskinpa, Milina epäili. Ja sinähän hoitelisit sen jo rutiinilla.
- En minäkään voi tunnistaa niitä noin vain, Taran vastasi. Kyllä minä ne muuten hoitelisin. Mutta en minäkään voi nukkuessani vahtia, Taran jatkoi.
- Otamme mukaan saattueen, ja sillä se, Daegam päätti. Parempi vain, että on enemmän porukkaa jos tulee tiellä väijytys. Sitä ne todennäköisemmin yrittää.
- Entä jos joukossa on salamurhaaja, Taran tivasi.
- Entä jos ja vielä entä jos! Daegam vastasi. Parempi ottaa saattue mukaan, kuin jättää ottamatta. Uskoisit nyt kerrankin herraasi.
- Sinun kaulasihan ne sitten ensimmäisenä katkaisevat, Taran mutisi.
- Yrittävät katkaista, Daegam korjasi.
Taran ei kuitenkaan vastustellut sitten enempää ja viisi kokenutta ritaria liittyi seurueeseen saattojoukoksi.
Ilta alkoi jo lähestyä, kun seurue matkasi Ornimin maita. Linna oli jo kohtuullisen lähellä. Alamaiset olivat kerääntyneet välillä tienvarteen osoittamaan kunnioitusta herralleen. He olivat suurimmaksi osaksi resuisia ja laihoja maaorjia. Maaorjat kumartelivat ja kohottelivat hattujaan nöyrinä tien varressa seurueen kulkiessa ohi.
Sitten seurue näki synkkenevässä illassa edessäpäin linnan jykevät muurit ja linnan ympärillä myös muurien ympäröimän kaupungin. Linnan läheltä alkoi suo ja linna oli rakennettu joen varteen. Linnan kohdalta joen yli kulki myös vankka silta. Itse linna oli kohtuullisen kokoinen kivilinna, joka sijaitsi kaupungin ympäröimänä ja joen varren kivisellä maaperällä. Kaupungin portit olivat vielä auki ja sinne johti tie, jota pitkin seurue ratsasti.
Seurue ratsasti kaupunkiin, jossa joukko herätti suuresti huomiota. Ihmiset näkyivät heti oivaltavan, keitä tulijat olivat, mutta he näyttivät jokseenkin varautuneilta. Kaupungissa seurue näki paljon selvästi vauraita ja vapaita porvareita. Maaorjia ei näkynyt lainkaan kaupungissa, eikä samanlaista nöyryyttä kuin peltojen varsilla. Ei sillä, että ihmiset olisivat erityisen röyhkeiltäkään vaikuttaneet, mutta varovaisilta ja varautuneilta. Lapset olivat enemmän innoissaan kuin aikuiset ja tuijottivat silmät pyöreinä joukkoa, jolle viiden ritarin saattue antoi toki arvokkuutta.
Linna häämötti kohta seurueen edessä, mutta sen suuret portit näyttivät olevan kiinni. Seurue saattoi silti havaita vartijoiden katselevan muureilta. Kaupunkilaiset eivät olleet seuranneet linnan luokse. Portit pysyivät kiinni, kun seurue oli saapunut linnan luokse. Daegam huudahti muureilla oleville vahdeille:
- Avatkaa portit!
- Keitä olette? muureilta huudettiin.
- Olen paroni Daegam Ornim, Daegam vastasi.
- Asiasta ilmoitetaan eteenpäin, muureilta huudettiin.
Portit kuitenkin pysyivät kiinni.
Kohta muureilta huudettiin seurueelle:
- Poistukaa hyvän sään aikana!
- Mitäh! Daegam huusi ällistyneenä.
Kudastin leuka loksahti auki. Milina kävi nauramaan. Taran näytti yllättyneeltä. Daegam katsahti Milinaan. Arbella katsoi Milinaa paheksuvasti.
- Olit oikeassa, maillasi on pieni ongelma, Milina nauroi.
- Paronittaren ei sovi nauraa, Arbella sanoi paheksuvasti.
- Pienen pieni ongelma, Kudast totesi.
Daegam nyökkäsi vakava ilme naamallaan.
- Mistä nyt tehdään? Kudast kysyi.
- Miksi, ette päästä minua sisälle omaan linnaani! Daegam huusi muureille. Avatkaa ne portit NYT!
- Poistukaa, tai annamme ampua teitä! muurilta uhattiin. Temppunne eivät tepsi!
Nyt loksahti Daegamin omakin suu auki.
- Mennäänkö väkisin? Taran kysyi taistelunhaluisena.
- Väitättekö, että minä EN ole paroni Daegam Ornim? Daegam huusi muureille vihaisesti.
- Poistukaa heti tai ammumme, muureilta vastattiin vain.
Daegam katsahti muihin ja sanoi vihaisena:
- Meidän ei kyllä kannata ruveta uhoamaan linnaa.
- Kyllä minä portin murran, kunhan Milina tekee lumouksen miekkaani, Taran vakuutti.
Daegam huokaisi.
- Epäilen, Kudast sanoi.
- Enkö murrakin, Milina? Taran kysyi.
- Viimeisen kerran, poistukaa, huijarit! muurilta huudettiin. Seuraavaksi saatte nuolikuuron päällenne!
- Todellakin murrat, Milina sanoi serkulleen.
Daegam käänsi hevosensa.
- Mitäs minä sanoin! Taran huudahti.
- Millä perustein syytätte meitä huijareiksi? Milina huusi ylös. Saanen tiedustella motiiveitanne?
Samassa muureilta lennähti nuoli Milinaa kohti. Se osui kuitenkin vain tämän ratsun eteen.
- Tulkaa! Daegam huudahti.
Kudast lähti ratsastamaan rauhallisesti pois päin linnasta.
- Eivät he meitä nyt sisälle päästä, Daegam sanoi. Parempi tulla uudestaan.
- Pakenet omasta linnastasi? Milina kysyi Daegamilta.
- Hyökkäätkö sinä yksin linnaa vastaan? Daegam kysyi.
Taran näytti empivältä.
- En, kunhan ihmettelin, eihän se minun linnani ole, Milina vastasi ja lähti ratsastamaan Daegamin perään.
Lynette ja Arbella lähtivät heti pois.
Kaupungissa näytti olevan jokin kivinen kirkolta vaikuttava rakennus ja seurue ratsasti sitä kohti Daegam ohjaamana. Ihmiset näyttivät nyt pysyttelevän kauempana ja joillakin näkyi jopa keihäitä ja muuta aseistusta.
- Minä voin lähteä hiukan tutkimaan linnaa yöllä, Kudast ilmoitti.
- Minä tulen mukaan, Taran innostui.
- Et tasan tule! Kudast vastasi.
- Tämä on Jumalan langettama rangaistus synneistä, Arbella totesi hurskaasti.
- Tasan tulen! Taran huudahti.
- ET! Kudast sanoi vastaan.
- Taran, tarvitsen varmaankin sinun apuasi illalla ja yöllä, Milina sanoi.
- Olkaa hiljaa! Daegam käski ja katseli muita. Ehkä on parempi puhua näistä asioista jossain muualla.
- Minä haluan mukaan, Taran sanoi itsepintaisesti.
- Menemme nyt kirkkoon, Daegam sanoi ja laskeutui hevosensa selästä, sillä seurue oli päässyt juuri kirkolta näyttävän rakennuksen luokse. Voitte odottaa täällä, jos haluatte. Käyn sisällä hoitamassa pari asiaa.
Kudast laskeutui hevosen selästä ja lähti auttamaan Lynetteä alas ratsunsa selästä. Lynette laskeutui sorjasti alas ratsailta ja soi Kudastille pienen hymyn. Daegam lähti kävelemään ripeästi ja vihoissaan kirkkoon sisälle.
- Jään hevoseni selkään, Milina sanoi ja sen tekikin.
Arbella jäi myös ratsaille.
- Teidän on ajateltava syntejänne, paronitar, Arbella sanoi ankarasti. Jumala rankaisee meitä teidän synneistänne, hän jatkoi.
Milina nyökkäsi rouvalle.
- Kääntykää siis Pyhän Menenan malliin, Arbella kehotti Milinaa. Sillä nainen joka mieheksi tahtoo, hän Helvetin kadotukseen on joutuva.
Kudast otti kyyhkyn reppunsa päältä ja silitti sitä mietteissään.
- Naisen on oltava nöyrä ja paronittaren näytettävä mallia valtakunnan alemmille naisille, Arbella sanoi tuikeasti.
- Olen aivan tyytyväinen naisena oloon, saanen vakuuttaa, Milina vastasi. Ja nöyryys on sitä, mitä oletan lähinnä alamaisiltani. Joihin te taidatte lukeutua täällä ollessanne?
- Jumala on yllä kaikkien, Arbella sanoi rohkeasti. Ken Jumalan lakia ei noudata, ei hän pääse Helvetistä, vaikka olisi mitä sukua tahansa.
Kudast mutisi hiljaa jotakin.
- Synti on synti vaikka voissa paistettaisiin, Arbella jatkoi. Eikä synti ole jäävä rankaisematta. Synnin palkka on turmio ja kadotus.
Daegam asteli kirkosta ulos hyvin vihaisena.
- Kun joukossamme syntinen on, niin Jumala kostaa, Arbella sanoi.
- Mikä on, herrani? Taran kysyi.
Päästyään hevosensa luo Daegam nousi sen selkään. Kudast auttaa Lynetten tämän ratsun selkään ja kiipesi sitten omansa selkään.
- Sattuisitteko tietämään missä täällä on Pyhän Ehilmin kirkko? Daegam kysyi ja katseli ympärilleen.
Ihmiset vetäytyivät kauemmaksi, eikä kukaan vastannut mitään. Taran pudisti päätään.
- Synnin palkkana kaikki on oleva hankalaa, Arbella sanoi hiljaa.
- Mitä teemme, herrani? Taran kysyi.
- Sinä siellä! Daegam huudahti ja osoitti erästä miestä siinä lähistöllä.
- Mennäänkö linnaan väkisin? Taran kysyi.
Daegam lähti hitaasti ratsastamaan miestä kohden. Mies väistyi heti sivumpaan ja perääntyi Daegamin edestä.
- Sano, missä täällä on Pyhän Ehilmin kirkko, Daegam käski.
- Linnassa, mies vastasi ja livahti pois.
Daegam huokaisi.
- Hienoa, Kudast sanoi kuivasti.
Daegam palasi muiden luokse.
- Hyökätäänkö jo linnaan? Taran kysyi.
- Ei, Daegam vastasi.
- Ei, ei vielä, Milina säesti.
- Höh, Taran harmitteli.
- Mennään vaikka jonnekin majataloon, Kudast ehdotti. Pois kadulta.
- Menen käymään uudestaan vielä siellä portilla, Daegam ehdotti. Teidän ei välttämättä kannata tulla mukaan. He saattavat ampua tällä kertaa hieman enemmänkin. Niin. Voi kyllä olla, ettei kovinkaan moni halua majoittaa meitä. |