Ehilmin valo, osa 19
Kreivitär istui sängyllä selvästi järkyttyneenä ja poissa tolaltaan. Daegam nousi seisomaan ja katseli hieman ympärilleen, millaista jälkeä sviittiin oli tullut taistelun jälkeen. Lihaskimpun ruumis lojui lattialla ja ruumiista valui verta arvokkaalle matolle. Kudast oli myös omalta osaltaan valuttanut verta lattialle. Ritareita oli huoneessa muutama ja lisää käytävässä.
- Tämä körilään ruumis varmaan kannattaisi viedä pois, Daegam esitti osoittaen ruumista.
- Selvä, ritarit sanoivat.
He ryhtyivät kantamaan raatoa pois huoneesta.
- Te teitte suuren palveluksen meille, kreivi sanoi vakavana Milinalle.
- Olen todella pahoillani, teidän armonne, Milina pahoitteli. Meidän olisi pitänyt tarkistaa huone aiemmin.
- Tämä oli varmasti Brenanin temppuja, kreivi sanoi. Minun olisi pitänyt antaa tarkastaa paikat uudelleen.
Milina sanoi ohitse nopeasti ritareille:
- Haluaisin tutkia ruumiin myöhemmin nopeasti, ettehän polta sitä vielä?
- Emme, neiti, yksi ritareista sanoi. Kannamme ruumiin aluksi alakertaan, hän lisäsi.
Milina nyökkäsi kreiville ja sanoi:
- Ehkäpä huomenna tai ylihuomenna pohdimme asiaa tarkemmin? Nyt mielestänne vaimonne ansaitsee sekä huomionne että hetken rauhan.
Daegam käännähti kannoillaan ja suuntasi tiensä kaapille, josta köriläs oli tullut ulos.
- Niin, vaimoni on tosiaan järkyttynyt, kreivi totesi.
Daegam nyökkäsi. Hän kävi tarkistelemaan kaappia.
- Haluan, että te menette kertomaan tapahtuneesta paroneille, kreivi ilmoitti. Tehkää selväksi, ettei minulla tai vaimollani ole hätää.
Milina niiasi kreiville ja alkoi poistua huoneesta.
- Neiti de Lucan, kreivitär kuiskasi heikosti.
- Niin kreivitär? Milina kysyi kääntyen tämän puoleen.
Daegamkin kääntyi kreivin ja kreivittären suuntaan. Taran laittoi nyt miekkansa pois, jota hän oli pitänyt koko ajan esillä.
- Huolehtikaa kamarineidoista, kreivitär kehotti heikosti Milinaa.
Milina nyökkäsi kreivittärelle luvaten:
- Tottakai teidän armonne.
Kreivitär nyökkäsi kiitokseksi.
- Voitte nyt poistua, kreivi sanoi seurueelle. Jatkakaa juhlintaa ja kertokaa tapahtumista paroneille.
Daegam kumarsi kreiville ja sitten kävi nostamassa kilpensä ja kypäränsä ennen kuin lähti pois. Milina poistui huoneesta niiaten vielä kerran. Taran seurasi Daegamin perässä. Ritaritkin tulivat pois huoneesta ja sulkevat oven. Heitä jäi käytävälle vahtiin aikaisempaakin enemmän.
Päästyään ulos huoneesta Daegam katseli hieman haarniskaansa, joka oli aika verinen.
- Minun varmaan pitäisi käydä pesemässä tätä ennen kuin tulen takaisin juhlasaliin, hän arveli.
- Toihan on ihan makeen näköinen, Taran sanoi. Ja minulle ei riittänyt tapettavaa, hän lisäsi nyreästi.
- Ihan hyvä vain, Milina mutisi.
Daegam katsoi Tarania hieman kummeksuvasti ja virkkoi:
- Te varmaankin tästä nyt menette takaisin juhliin?
- Minun miekkani olisi tehnyt siitä ukosta nopeammin selvää, Taran mutisi. Kun on Milinan lumoukset ja kaikki.
Milina nyökkäsi Daegamille ja sanoi:
- Hoidan paroneille puhumisen.
Daegam nyökkäsi.
- Mennäänkö takaisin juhliin, Milina? Taran kysyi.
- Minä liityn sitten sinne takaisin, kunhan olen saanut hieman pestyä tätä haarniskaa, Daegam ilmoitti.
Taran otti askeleen portaikkoa kohti.
- Pitää ensin löytää jostain paikka jossa sen voin tehdä, Daegam sanoi ja lähti portaita alas.
Milina nyökkäsi Taranille ja lähti myös takaisin juhliin. Serkukset kulkivat alakertaan ja sitten sisäpuutarhan läpi juhlasaliin.
Kaikkien katseet kääntyivät heihin, kun Milina ja Taran astuivat sisään ja ihmiset alkoivat supista keskenään. Milina käveli takaisin paikalleen suuren pöydän ääreen. Taran seurasi hänen rinnallaan. Paronien katseet seurasivat heitä, kun serkukset astelivat pöytään.
- Olemme kuulleet pelottavia huhuja, paroni Viherlinna sanoi heti. Että kreivi aiottiin murhata!
- Kovin kehno yritys, taas, Milina sanoi paroneille ja istui alas tuolilleen. Nyt hänen armonsa on kuitenkin täysin turvassa.
- Se on erittäin hyvä uutinen, paroni Viherlinna totesi. Mitä on tarkkaan ottaen tapahtunut? Olemme kuulleet vain hurjia huhuja.
- Salamurhaaja oli onnistunut, Milina aloitti ja mietti hetken, piiloutumaan kreivin huoneessa olevaan kaappiin. Huomasimme tämän kuitenkin ajoissa, eikä panikoitunut murhamies onnistunut saamaan hengiltä kuin itsensä.
- Miten piiloutuminen on mahdollista? paroni Dorig hämmästeli. Tällähän on pidetty tiukkoja tarkastuksia.
- Brenan ilmeisesti onnistui salakuljettamaan miehen, Milina vastasi. Hänellä oli siihen tarpeeksi valtaa.
- Kirottua, paroni Ort murahti päätään pudistaen. Toivonpa tosiaan, että seuraava Brenan paroni on kunnollisempi yksilö.
- Kaikeksi onneksi petturit ovat harvassa, mutta sitäkin enemmän vahinkoa he saavat aikaiseksi, Milina sanoi.
- Kyllä, Brenan teki kamalan synnin noustessaan herraansa vastaan, paroni Viherlinna totesi. Ajat ovat kyllä pahat, kun moista syntiä esiintyy.
- Mikä se murhaaja oli sitten miehiään? paroni Dolios uteli Milinalta.
Milina siemaili viiniään varovasti ja vastasi:
- Vaikea sanoa, ruumis tutkitaan vasta myöhemmin. Emme keskittyneet kyselemiseen.
- Kuka sen roiston surmasi? paroni Dorig kysyi.
- Sir Daegam, tietysti, Milina vastasi hymyillen. Miehellä ei ollut mitään mahdollisuuksia.
- Sir Daegam? paroni Dorig kysyi. Kuka hän on?
- Viherlinnan ritari, hän joka taisteli Brenaniakin vastaan, Milina selitti.
- Sir Ornim, paroni Viherlinna tarkensi.
- Ah, sir Ornim, paroni Dorig ymmärsi. Hän, joka surmasi petturi-Brenanin?
Milina nyökkäsi paronille.
- Kertokaa ihmeessä, kuinka tämä tappotyö tapahtui, paroni Dolios pyysi ja hymyili Milinalle hurmaavasti.
- Teidän tulee kysyä sir Ornimilta itseltään, Milina sanoi ja katseli viinilasiaan. Tapahtuma ei ollut sellainen, johon minulta löytyisi sanoja.
- Juuri teiltä haluan kuulla tarinan, en keneltäkään muulta, paroni Dolios pyysi kiihkeästi. Ritareilla on tapana suurennella tekojaan, mutta kauniin naisen suusta kuulee totuuden.
- Mutta valitettavasti tapahtumaa kuvaavat sanat eivät ole sopivia tulemaan naisen suusta, Milina huomautti.
- Oh, noin kaunis ja nokkela neito toki osaa kuvata mitä tahansa, paroni Dolios imarteli.
- Kuitenkin sanat jäävät sanomatta, ainakin tältä illalta, Milina kieltäytyi. En halua ajatella tapahtunutta tarkemmin.
- Voi kertokaa, neiti, kertokaa! paroni Dolios pyysi. Nyt heti saisimme kuulla tuoreen version ilman kaunisteluja. Uskomme rehellisyyteenne, kaunis neiti.
Kamarineidot tirskuivat paronin kohteliaisuuksille.
- Olkoon, Milina vastasi vastahakoisesti. Kudastin hämättyä murhaajaa Sir Ornim syöksyi tämän kimppuun voimalla, jonka laista löytyy vain harvalta ritarilta. Hän sivalsi miehen jalan lähes irti, pakottaen mokoman luhistumaan lattialle. Pari nopeaa iskua myöhemmin salamurhaajasta oli jäljellä vain verinen kasa lihaa.
Milina joi lisää viiniä.
- Miten loistavaa! paroni Ort huudahti. Tuollaisia miehiä me ortilaiset olemme, hän sanoi repien hampaillaan lihaa luusta.
- Mitä tämä sir Kudast teki? paroni Dorig kysyi Milinalta.
- Uskollisena aseenkantajana hän hämäsi vihollista ostaakseen herralleen aikaa saattaa sivulliset turvaan, Milina vastasi.
- Se on oikeamielistä toimintaa, paroni Dorig totesi.
- Olin ymmärtänyt, ettei hän ollut ollenkaan hyvä palvelija, paroni Mendos sanoi kysyvästi Milinalle.
Milina naurahti:
- Palvelija hän on kaikin puolin saamaton. Mutta hänhän onkin ritarin aseenkantaja.
Milina pudisteli päätään valittavaisena ja lisäsi:
- Ei kamarineitoni.
Kamarineidot hihittivät.
- Sinun aseenkantajasi, Jenefer kuiskaa Milinalle punastuen.
- No ei ainakaan sinun, Milina huomautti Jeneferille. Vaikka kuinka yrittäisit.
Jenefer punastui ja kikatti sitten hämillään.
- Mitä te itse teitte tilanteessa, kaunis neiti? paroni Dolios kysyi Milinalta.
- Katselin sivusta, tietysti, Milina hymähti paronille. Sir Ornimin ollessa läsnä ei muiden tarvitse juurikaan aseistetuista miehistä huolehtia.
- Teillä on aina vahvoja käsiä tukenanne, paroni Dolios sanoi Milinalle.
- Mitä se puhe panttivangista oli? paroni Ort kysyi. Sellaista olin kuulevinani huhuissa.
- Mies kuvitteli pitävänsä minua vankinaan, Milina sanoi kohauttaen olkiaan. Näin kykenimme urkkimaan häneltä hieman enemmän tietoa irti.
- Mitä hänestä saitte irti? paroni Viherlinna kysyi.
- Emme juurikaan mitään, mitä emme olisi jo tienneet, Milina vastasi. Hänhän tietysti kuvitteli Brenanin olevan vielä elossa.
- Hah, mikä typerys, paroni Ort tuhahti ja ahtoi suuhunsa kanankoipea.
Saliin oli ilmestynyt musikantteja viihdyttämään illallista.
- Mitä muuta se lurjus kertoi? paroni Dorig kysyi.
- Vain sen, että me olimme jo käytännössä kuolleita, Milina hymyili. Hän kuulemma oli kyvykäs hoitelemaan kenet vain.
Paroni Ort tuhahti halveksivasti.
- Sellaista ne roistot aina kuvittelevat, hän sanoi.
- Mitä muuta siitä roistosta irtosi? paroni Dorig tiedusteli.
Milina pudisti päätään ja vastasi:
- Sir Ornim oli liian nopea.
- Kertoiko hän jotakin Brenanista? paroni Dorig kysäisi.
- Ei, hän vain hämmästyi kuullessaan Brenanin kuolemasta, Milina vastasi ja katsahti kamarineitoihin.
Kamarineidot hihittivät.
- Kreivitär kehotti minua katsomaan, että te neitokaiset vetäydytte huoneeseenne ennen yötä, Milina sanoi neidoille.
- Mälsää, Ositha sanoi. Nyt on juhlan aika, ei nyt nukuta.
- Ei vielä ole keskiyö, ei mitään kiirettä, Milina toppuutteli neitoja. Mutta kunhan ette katoa yöksi minnekään, hän jatkoi katsoen erityisesti Jeneferiä hieman läpitunkevasti.
Jenefer katsoi Milinaa punastuen ja hihitti epävarmasti.
- Saitteko selville sitä, onko salaliitto vielä Brenania laajempi? paroni Viherlinna kysäisi Milinalta.
- Se loppui luultavasti Brenaniin, Milina vastasi.
- Luultavasti, paroni Dorig tuumi.
- Mikään ei tietysti sulje suuremman salaliiton mahdollisuutta pois, mutta mikään ei kyllä kannatakaan sitä, Milina jatkoi. Eikä pelossa eläminen helpota ketään.
- Entä saitteko viitteitä, olivatko kirotut seshnelalaiset asialla, kaunis neiti? paroni Dolios kysyi.
Milina pudisti päätään.
- En ole kuullut mitään seshnelalaisiin viittaavaa, hän sanoi. Mutta eikö heillä ole enemmän tai vähemmän näppinsä kaikessa likaisessa, Milina lisäsi virnistäen. Silti lieneekö tämä nyt sopivaa? On kreivin häät ja me puhumme murhayrityksistä.
- Yhdet häät ja yhden salamurhaajan hautajaiset, paroni Dolios sanoi virnistäen Milinalle.
Samassa salissa kuului kohahdus, sillä Kudast oli ilmestynyt juuri saliin. Kudast oli tietysti hiukan verisennäköinen, mutta käveli yllättävän sujuvasti äsken myrkytyksestä kärsineeksi ja asteli pöytään. Kamarineidot hihittivät Kudastin huomatessaan.
- Nukuitko hyvin? Milina kysyi Kudastilta.
- En, Kudast vastasi lyhyesti.
Kamarineidot kikattivat Kudastin vastaukselle.
- Te olette tehnyt hienon teon, kun uhrauduitte isäntänne edestä, paroni Ort sanoi juhlallisesti Kudastille.
Kudast istahti entiselle paikalleen ja vastasi:
- Kiitos, herra paroni.
- Kuulimme, että olette ollut huono palvelija, mutta olittekin urhea aseenkantaja, paroni Dorig sanoi. Tämä neiti on ylistänyt tekojanne, hän lisää viitaten Milinaan.
Milina hymyili Kudastille ja tämä virnisti takaisin.
- Kuinka se tekonne teitte? paroni Ort kysyi Kudastilta. Olemme kuulleet vasta neiti de Lurenilta joitakin yksityiskohtia, hän lisäsi.
- Miten niin? Kudast kysyi.
- Siis kuinka kävitte sen roiston kimppuun? paroni tiedusteli Kudastilta.
- Juoksin, Kudast vastasi lyhyesti.
Milina katsoi paroni Ortia hieman paheksuen ja poimi pöydästä itselleen hieman syötävää.
- Mitä sitten teitte? paroni Ort kysyi Kudastilta.
- Hyvä paroni, tämä kaunis neiti on de Lucan, ei de Luren, paroni Dolios sanoi pudistaen päätään paheksuvasti.
- Entä mikä oli tämän miehen osuus? paroni Dorig kysyi Taranilta.
- Minä vain löin häntä miekallani ja silloin neiti de Lucan pääsi livahtamaan pakoon ja sir Ornim onnistui ilmeisesti iskemään miehen maahan, Kudast selitti.
- Hieno teko, paroni Ort sanoi taputtaen Kudastia olalle ja ryypäten pikarista. Ai, oliko se tosiaan de Lucan? hän kysyi otsaansa rypistäen.
Paroni Ort näytti selvästi juoneen viiniä eniten pöydässä.
- Kyllä se on, paroni Dolios sanoi ja taputti Milinan kättä.
- Taidan mennä katsomaan jos siitä murhaajasta olisi saatu jotain selville, Milina sanoi ja nousi pöydästä. Te neidit olette sitten kunnolla, olettehan? hän kysyi kamarineidoilta.
Kamarineidot vain hihittivät.
- Minä en tainnut tehdä mitään siinä tilanteessa, Taran vastasi nyt kysymykseen.
Milina lähti kävelemään ulos salista.
- Minä tulen mukaan, Milina, Taran sanoi ja seurasi serkkunsa perässä.
Samassa Daegam tuli sisään puutarhaan johtavasta ovesta haarniska puhtaana ja pysähtyi ovelle hetkeksi. Ihmisten keskuudessa kuului kohahdus, kun Daegam astui sisään. Kaikkien katseet kiinnittyivät häneen ja keskustelut vaimenivat. Milina ja Taran olivat juuri laskeutuneet korokkeelta alas. Heidät huomattuaan Daegam lähti kävelemään heidän luokseen. Alhaalla salissa kuului pientä kuiskailua, kun ihmiset katselivat Daegamia.
- Terve! Taran huikkasi Daegamille.
Daegamin kohdalle päästyään Milina sanoi:
- Olen menossa katsomaan sitä murhaajaa. Koita tulla toimeen paronien kanssa.
- Minä menen Milinan mukaan, Taran lisäsi.
Daegam huokaisi hieman ja nyökkäsi.
- Ja Daegam, Milina sanoi.
- Niin? Daegam kysyi.
- Jos en palaa suhteellisen aikaisin, vaan keskityn johonkin muuhun, niin aja nuo neitokaiset petiin - heidän omaan huoneeseensa nukkumaan, siis, Milina sanoi hyvin hiljaa. Kamarineidot, hän tarkensi vielä.
Daegam näytti hieman närkästyneeltä. Milina kuitenkin hymyili Daegamille ja sanoi:
- Tiesinhän minä, että sinä ymmärtäisit.
Daegam nyökkäsi. Milina lähti ulos salista Taran kintereillään ja Daegam lähti kävelemään takaisin paikalleen korokkeelle.
Milina ja Taran saapuivat puutarhaan, jossa ei näkynyt ruumista.
- Minne ritarit puhuivatkaan vievänsä ruumiin? Milina kysäisi Taranilta.
Milina hengitti syvään puutarhan raikasta ilmaa ja huokaisi.
- Tiedätkö Taran, hovielämä ei sovi minulle, liian toimintapainotteista, hän sanoi serkulleen.
- Ymmärrän, Taran vastasi.
Milina hymähti.
- He sanoivat vieneensä sen alas, Taran muisteli.
- Oletko vielä osallistumassa turnajaisiin? Milina kysyi.
- Joo, totta kai, Taran vakuutti.
- Luuletko pärjääväsi? Milina kysyi hieman kiusoitellen.
Samalla hän katseli ympärilleen, mutta puutarha näytti olevan aivan tyhjä ihmisistä. Niinpä Milina lähti kävelemään puutarhan läpi sisälinnan oville.
- Joo, kyllä mä aina pärjään, Taran naurahti.
- Katsotaan, jos löytäisimme jonkun jolta kysyä tästä "alapaikasta", Milina sanoi Taranille.
Puutarhasta johti neljä ovea: yksi aulaan, yksi saliin, yksi porraskäytävään ja yksi jonnekin muualle. Milina valitsi porraskäytävän ja hän ja Taran saapuivat sitten porraskäytävään. Portaiden edessä seisoi vartija ja hiukan sivumpaan oli jätetty salamurhaajan lihaksikas ruumis.
- Haluaisin tarkistaa ruumiin, Milina sanoi vartijalle.
- Tarkistakaa pois vain, vartija sanoi hiukan ihmetellen.
Ilmeisesti hän ei ollut tottunut siihen, että kauniit naiset saapuivat katselemaan ruumiita juhlavaatteissa.
Milina käveli vartijan ohi ruumin luokse ja kumartui sen ääreen, kuitenkin tarpeeksi kauas, ettei hän tahrinut mekkoaan. Ruumis makasi siinä nurkassa. Silmät katsoivat tyhjinä kattoon. Haavat olivat lakanneet vuotamasta verta. Milina ryhtyi loitsimaan. Loitsu kuitenkin katosi tyhjyyteen jättäen Milinan hieman närkästyneenä paikalleen. Vartijat katseli ihmeessään Milinan puuhia.
- Mitäs puuhaat? Taran kysyi serkultaan.
- Katson jos miehellä oli jotain maagista esinettä mukanaan jolla siirtyä tänne, Milina vastasi.
Hän kävi mumisemaan uudestaan. Tällä kertaa loitsu onnistui ja Milina hymyili hieman käydessään tarkkailemaan ruumista. Milina nosteli tikarinsa kärjellä hieman rääsyjä sivuun etsiessään ruumiista jotain. Hän kävi tarkkailemaan ruumiin reidessä olevaa pientä mustaa läiskää.
- Taran, katsopa tuota, Milina kehotti ja osoitti läiskää tikarillaan.
Läiskä näytti olevan jonkinlainen tatuointi. Se kuvasi ilmeisesti mustaa ja katkaistua kättä. Tatuointi oli melko pienikokoinen.
- Hmm, Taran mutisi tarkastellen tatuointia. Mitä lie tarkoittaakin.
Milina painoi kuvan mahdollisimman tarkasti mieleensä ja vastasi:
- En tiedä vielä, mutta aion ottaa selvää. Tanertam saa luvan nähdä tuon huomenna. Hän ehkä tietää.
- Voisiko olla jonkin salaseuran tai muun vastaavan merkki? Taran kysyi. Minä ainakin veikkaisin niin.
- Mies on ogre, Milina kuiskasi Taranille, niin ettei vartija kuullut.
- Täh? Taran kuiskasi takaisin.
Vartija katseli vieläkin kummastellen Milinan ja Taranin puuhia. Milina nyökkäsi Taranille ja nousi ylös kääntyen vartijan puoleen.
- Tällä miehellä oli ainakin jotain aseita mukanaan, minne ne on viety? Milina kysyi.
- En osaa sanoa, neiti, vartija vastasi. Hänet kannettiin tänne tuollaisena.
Milina pohdiskeli tovin ja kysyi sitten:
- Osaatteko sanoa hänet kantaneiden ritarien nimet tai olinpaikan?
- Luulen, että ainakin yksi heistä on nyt lepovuorossa, vartija tuumi.
- Pystyttekö neuvomaan minulle tien lepotiloihin? Milina kysyi.
- Hänet löydätte vartiotuvasta, kysykää vain sir Aldwinia, vartija vastasi. Vartiotupa on aivan aulan vieressä.
Taran tutki tarkasti tatuointia ja yritti muistella, oliko hän nähnyt sen jossakin. Milina nyökkäsi vartijalla sanoen:
- Kiitokset teille. Katsokaa ettei ruumis katoa ennen huomista iltaa. Toki sen saa johonkin tuosta viedä silti.
- Selvä, vartija sanoi ja kumarsi.
- Lähdetään, Milina sanoi Taranille ja käveli portaikosta takaisin pihalle.
Puutarhassa oli raikas tuoksu verrattuna ruumiiseen. Milina ja Taran kävelivät aulan vierellä olevalle ovelle, kovin rauhallisesti. Jokainen hetki puutarhassa oli hetki poissa murhamiehistä.
Kaksikko saapui aulaan. Siellä oli ovi ulos, puutarhaan, toiseen porrassaliin ja jonnekin muualle vielä yksi ovi - sekä neljä vartijaa huoneen kulmissa. Milina kävi lähimmän vartijan luokse.
- Viekö tuo ovi lepotiloihin? hän kysyi vartijalta osoittaen viimeistä ovea. Haluaisin nähdä sir Aldwinin.
- Kyllä vie, neiti, vartija vastasi.
Milina käveli sille ovelle ja katsoi, että Tarankin oli vielä hänen mukanaan, kuten olikin. Vartijat katsoivat serkuksi tarkasti. Milina avasi oven ja astui sisään.
Oven takana oleva huone näytti olevan melkoisen suuri, monta kertaa suurempi kuin jopa kreivin hääsviitti. Siellä oli useita kymmeniä vuoteita ritareille ja huoneessa nukkui useita ritareita. Pieni porukka näytti pelaavan noppaa pöydän ääressä. Heitä oli neljä ritaria ja joku nuorempi poika, joka vain katseli sivusta. Milina käveli pöydän ääreen ja katsoi, mitä mistä miehet pelasivat. Pöydällä oli kuparirahoja panoksina.
- Onko sir Aldwinia näkynyt? Taran kysyi.
- Nukkuu tuolla, yksi ritareista sanoi peliä keskeyttämättä ja viitaten nukkuviin päin.
- Kuka noista? Taran kysyi.
- Älkäämme herättäkö ritaria ellei ole tarvis, Milina sanoi Taranille.
- Miksi? Taran kysyi.
- Koska hän nukkuu, Milina vastasi serkulleen hymyillen.
- Kyllä toinen ritari saa.... Taran jupisi mutta totteli.
- Kyllä hän joutaa herätä, yksi ritareista murahti ja katsahti serkuksiin päin.
Hän huudahti hiukan hämmästyneesti ja toisetkin kääntyivät katsomaan. Kaikki tuijottivat Milinaa silmät pyöreinä.
- Siinäs kuulit, Taran sanoi serkulleen kiusoitellen.
Milina katsoi ritareita hieman hädissään ja kysyi:
- Emme kai keskeyttänyt mitään?
- Ettekö ole ennen naista nähnyt, mitä? Taran kummasteli.
- Ette toki, yksi ritareista vastasi Milinalle. Tänne vain harvoin eksyy kauniita naisia, hän jatkoi hymyillen. Kuulimme juuri päivän suuren sankarin kertovan täydellisestä naisesta ja sitten sellainen ilmestyy tänne, ritari lisäsi vielä hymyillen.
Taran naurahti ja Milina hymyili ritareille ja sanoi:
- Vai kävi Sir Ornim täällä.
- Kyllä, se oli sir Ornim, vartija sanoi hämmästyneenä. Mistä sen tiesitte?
- Tunnen miehen, Milina sanoi hymyillen.
- Siinä on kelpo mies, ritari sanoi.
- Siis kuka noista on sir Aldwin? Taran kysyi nukkuvia osoittaen.
- Poika, herätä sir Aldwin, yksi ritareista käski poikaa.
Tämä nousi ylös, kumarsi ja lähti nukkujien suuntaan. Poika näytti ravistelevan erästä miestä hereille ja tämä nousi ylös. Milina kääntyi katsomaan herännyttä miestä ja kysyi:
- Sir Aldwin?
Mies asteli unisena toisten luokse. Hän oli keskikokoinen ja aika pörröhiuksinen, melko tavallisennäköinen.
- Näillä oli jotakin kysyttävää, eräs ritareista ilmoitti.
- Pahoittelen herätystä, arvon ritari, Milina sanoi.
Sir Aldwin katseli Milinaa ja Tarania unisena.
- Mitä te haluatte? hän kysyi.
- Se murhamies, joka kannettiin alas aiemmin, Milina aloitti. Kaipaisimme hänen aseitaan ja mahdollisia tavaroita.
- Mitä? ritari kysyi pöllämystyneenä.
- Hänellä oli muistaakseni ainakin joku veitsi, Milina sanoi.
- Tota, ritari sanoi. Mistäs te nyt puhutte?
- Se lihaksikas murhamies, joka yritti tappaa neiti de Lucanin, Taran selitti.
- Hän joka oli salamurhaamassa kreiviä, Milina täsmensi ja katsoi miestä kysyvästi.
- Ai se ruumis? mies kysyi raaputtaen päätään.
- Niin, hänen aseensa ja mahdolliset tavarat, Milina vastasi. Haluaisin tutkia niitä.
- Ei kai sillä sellaisia ollu, ritari tuumi. Me heivattiin se sinne rappukäytävään.
- Olen varma, että oli, Milina muisteli. Ehkä ne sitten vain tippuivat matkalla.
- En mä ainakaan oo sellaisia nähny, ritari mutisi kynsien kainaloitaan.
- Pahoittelen herätystä, Milina sanoi ja niiasi hieman ritarille.
Hän kääntyi ja lähti pois. Ritari mutisi jotakin ja lähti takaisin nukkumaan. Toiset seurasivat Milinan sulokasta kulkua.
Aulassa seisoi vieläkin neljä vartijaa.
- Minne nyt? Milina kysyi Taranilta.
- Ihan sama, Taran vastasi.
Milina kysyi vartijoilta, että oliko linnassa kirjastoa.
- Kyllä, kirjasto on yläkerrassa, vartija sanoi. Mutta sinne pääsee vain kreivi - ja edesmennyt paroni.
- En haluaisi häiritä kreiviä tänä iltana, Milina sanoi. Olen varma, että hän sallisi minun kulkea sinne.
- Valitan, mutta avain on kreivillä, vartija sanoi.
Milina nyökkäsi vartijalle ymmärtäväisenä ja mietti. Taran odotteli hiljaisena, mitä Milina päätti tehdä. Milina käveli sitten takaisin juhlasaliin ajamaan kamarineidot nukkumaan. Taran seurasi kannoilla.
Milina ja Taran astelivat juhlasaliin. Daegam, Kudast, paronit ja kamarineidot olivat korokkeen pöydän ympärillä. Daegam ja paroni Ort seisoivat. Milina käveli korokkeelle Taran perässään. Daegamille tuotiin juuri viinipikari ja hän ilahtui hieman nähdessään Milinan. Paroni Ort näytti olevan hiukan tuiskeessa.
- Olenko menettänyt jotain? Milina kysyi.
- Malja sankariteolle! paroni Ort huudahti. |