Ehilmin valo, osa 10
Ritarit laskeutuivat ratsailta heitellen kokkapuheita. Rengit kiiruhtivat heti ottamaan vastaan ritarien hevosia, mutta Daegam kääntyi niin, että oli selin ritareihin nähden. Yksi kuudesta ritarista näytti olevan joukon johtaja.
Milina veti hupun päänsä ylle ja siirtyi istuskelemaan talon nurkalle varjoon. Myös Kudast asteli syrjään. Taran käveli juuri tallia kohti Filasimosta etsiäkseen.
Ritarijoukon johtaja antoi korvatillikan yhdelle tallipojista, joka hidasteli hänestä liikaa.
- Vauhtia, poika, mies ärähti.
Ritarit odottelivat, että hevoset oli viety talliin. Milina istuskeli vain varjoissa seuraillen sivusilmin, mitä pihalla tapahtui. Daegam seisoskeli pihalla ja lähti tallustelemaan Milinaa kohti.
- Ilmoittakaa niistä kahdesta ruumiista isännälle, ritarien johtaja käski yhtä alaistaan.
- Kyllä, sir, ritari, jolle käsky oli osoitettu vastaa, vastasi ja riensi majataloa kohti.
Toiset ritarit jäivät maleksimaan pihalle ja katselivat hiukan ympärilleen. Daegam meni istuskelemaan Milinan viereen.
- Hei, moukka, onko täältä yhtään ritareita kateissa? ritarien johtaja huusi Daegamille.
- Ei ainakaan minun tietääkseni, sir, Daegam vastasi nöyrästi.
- Hmp, ritari tuhahti.
Daegam istuskeli vain rauhassa ja katseli maata päin.
- Mitä lienevät hulluja, yksi ritareista sanoi toisille.
- Mistähän ne olivat tapelleet? yksi ritareista ihmetteli.
- Mistä niistä hulluista tietää, yksi sanoi.
Sisälle mennyt ritari palasi kohta parin miehen kanssa.
- Kuolleitako tiellä? yksi miehistä kysyi.
- Kyllä, kaksi miestä, jotka ovat tappaneet toisensa, ritarien johtaja vastasi. Huomasimme matkalla. Saatte luvan hoitaa ruumiit pois. Meillä ei ole halua tuhria moisiin käsiämme.
- Mitä miehiä he olivat? mies kysyi.
- Jotakin ritareita kai, johtaja vastasi. Toisella oli punaiset hiukset. Se kaveri oli saanut miekasta vatsaan. Todella sotkuinen kuolema.
Daegam kuiskasi Milinalle:
- Toivottavasti se punahiuksinen ei ole Filasimos. En kyllä sitten tiedä miten häntä voisi luulla ritariksi.
- Tuskinpa, Milina arveli. Enkä usko että hän jäisi taistelemaan miekan edessä.
- Se vatsaan iskun saanut oli onnistunut katkaisemaan toiselta kaulan, ritari jatkoi. Uskomaton temppu, mutta sellaisia sattuu.
Samassa Taran käveli talleilta Daegamin ja Milinan luokse.
- Minusta siinä oli jotakin aavemaista, sanoi yksi ritareista. En voi uskoa, että vatsaan miekasta saanut ehtisi katkaista toiselta kurkun.
- Mistä nuo puhuvat? Taran kuiskasi Milinalle ja Daegamille.
- Pahat henget ovat olleet asialla, ritari sanoi synkästi.
- Joistain tyypeistä jotka olivat tappaneet toisensa, Daegam vastasi. Luulevat ritareiksi.
- Kuulin jotakin punahiuksisesta, Taran huomautti. Ei kai...?
- Meidän isäntämme kyllä manaa pahat henget pois Jumalan avulla, toinen ulos tullut mies sanoi.
- Punaiset hiukset ovat merkki paholaisesta, ritari sanoi synkkänä. Hyvä, että moinen on kuollut.
- Vai että paholaisesta, Milina mumisi.
- No ei Filasimos nyt saisi edes mustelmaa miehelle, Daegam kuiskasi. Ei hän kenenkään kaulaa saisi katkaistuksi.
- Onko mahdollista että Filasimos...? Taran kysyi.
- Pitäisikö tästä ilmoittaa kirkolle? yksi ritareista kysyi hiukan epävarmana.
Muutkin näyttivät hiukan hermostuneilta kuultuaan pahoista hengistä ja paholaisesta.
- No, on se kyllä vähän vaikea ajatella Filasimosta taistelemassa ritarin kanssa, Taran naurahti.
- Isäntämme kyllä tutkii tapauksen, majatalon mies sanoi. Taitaa olla parasta, että hän tulee mukaamme, hän jatkoi hermostuneesti.
- Varataan mukaan ristejä, sillä pahoista hengistä ei aina tiedä, toinen majatalon mies sanoi.
- Missäköhän se Filasimos oikein sitten on? Taran ihmetteli. Katsoin jo tallista, ei ollut siellä.
- Tehkää mitä teette, mutta me menemme juomaan olutta, ritarien johtaja päätti.
Ritarit lähtivät kiireesti sisälle välittämättä enempää aprikoida asiaa, josta olivat päässeet eroon. Kaksi miestäkin palaili sisälle. Hetken kuluttua he palasivat mukanaan keihäät ja kahdesta laudasta naulattu risti ja jäivät odottelemaan pihalle.
- Pitäisi varmaan käydä katsomassa, Daegam arveli.
- Mitäs täällä tapahtuu? Taran kysäisi.
Daegam puhui edelleen hiljaisella äänellä:
- Niin. Mihin me nyt sitten menemme? Onko meillä nyt jotain suunnitelmaa mihin meidän pitäisi mennä? Jos he eivät salamurhaa epäile, niin tuskin sellaista sitten tuleekaan. Tai mitä sellaisiin rosvoihin nyt luottamista olisi.
Kohta pihalle asteli mies munkinkaapu yllään. Hän piti kädessään suurta miekkaa ja hänen kaapunsa oli harmaa. Milina vilkuili hieman epäluuloisena miestä.
- Mutta, onko teillä tässä nyt jotain ideoita mitä tehdään? Daegam kysyi toisilta. Itselläni ei ainakaan ole mitään ideoita. Toki voisimme mennä etsimään sitä Filasimosta jostain.
- Joo, mennään etsimään Filasimos, Taran ehdotti.
- Lähdetään, kaapumies sanoi kahdelle muulle. Jumalan rukouksien edessä pahat henget ovat voimattomia.
Toiset miehet näyttivät silti hermostuneilta, mutta kaapumies lähti astelemaan rivakasti portista. Hänen kaksi apulaistaan seurasivat perässä selvästikin vastentahtoisesti.
- Jotain ideoita missä Fila saattaisi olla? Daegam kysyi. Voisikohan hän olla se punahiuksinen?
- Vahvasti epäilen, mutta toisaalta... Milina mietiskeli.
- Hmm. Mennään katsomaan niitä ruumiita, Taran kehotti. Minulla on nimittäin kammottava aavistus.
Milina kääntyi Kudastiin päin ja kysyi:
- Onko meillä täällä vielä jotain tehtävää?
- Ei varmaankaan, Kudast vastasi lyhyesti.
Daegam nousi seisomaan ja meni laittamaan kärryt matkaamisvalmiuteen. Munkinkaapuinen ja hänen apulaisensa olivat jo kadonneet. He olivat kääntyneet siihen suuntaan, josta seurue oli tullut.
- Mennäänkö katsomaan niitä ruumiita? Taran kysyi kärsimättömästi.
Milina nyökkäsi Taranille ja hypähti vankkureihin. Taran hypähti myös ja Kudastkin kipusi kärryihin. Kärryt lähtivät naristen liikkeelle vanhojen konien vetäminä ja vauhti oli nyt entistäkin hitaampi. Daegam ohjasi kärryjä itse kävellen.
Seurue pääsi portista ulos kaikessa rauhassa. Joukko suuntasi kohti länttä.
- Kudast, mitä sinä tuumit, voisiko se olla Filasimos? Taran kysäisi.
- Voi hyvinkin, Kudast arveli. Punahiuksisia ei kuitenkaan ole aivan valtavasti.
- Ei niin, Taran myönsi.
Daegam sanoi vähän hiljempaa:
- Tarkistakaa onko varusteet vielä heinien joukossa, ja joku voisi tulla pois sieltä kärryiltä; tätä menoa nuo miehet pääsevät meiltä karkuun.
- Mutta miksi Filasimoksen kimppuun olisi käyty? Taran pohti.
- Hän osaa olla ärsyttävä, Daegam huomautti.
- No kyllä minä sen tiedän, mutta tappaa sen takia? Taran kummasteli.
Milina hymyilen hieman ja sanoi:
- Mutta ei hän sentään kuolemantuomion arvoinen ärsyttäjä ole. Niin, tuskinpa.
Kudast hyppäsi alas kärryistä.
- Taran, sinäkin varmaan jaksat kävellä, Daegam sanoi. Alas sieltä.
- Joo, Taran suostui ja hyppäsi alas.
Milina kaivoi heinistä jousensa ja nuolensa katsoen vain, että ne edes olivat olemassa. Kärryt alkoivat liikkua hiukan nopeammin painon kevennyttyä.
- Jos Filasimos olisikin tapettu, niin en usko että ärsyttämisen takia, Taran spekuloi.
- No mutta mitäs meidän olisi tässä tarkoitus tehdä sitten jos löydetään Filasimos? Daegam kysyi.
Seurue sai pidettyä miehet näkyvissään, vaikka he harppoivatkin ripeästi. Eikä matka ollut pitkäkään, kun he jo siirtyivät tien sivuun ja kumartuivat maahan kahden liikkumattoman hahmon ääreen.
- Jos se on Filasimos, on aika outoa että hän olisi saanut tappajansa hengiltä, Kudast huomautti. Hän ei kuitenkaan ole mikään taistelija.
- Kiinni siitä, että onko hän yhtenä kappaleen, Milina sanoi.
- Vaikka voihan Filasimoksestakin paljastua uusia puolia, Taran jatkoi huvittuneena. HEH.
Seurue saapui lähemmäksi ja huomasi tosiaan siellä sivummassa makaavan kaksi ruumista. Miehet olivat kerääntyneet niiden ympärille, mutta seurue ei vain nähnyt kunnolla ruumiita, kun miehet olivat edessä. Munkinkaapuinen näytti rukoilevan.
Daegam pysäytti kärryt vähän matkan päähän ja lähti kävelemään miesten luokse.
- Mennään sinne, Taran sanoi.
Miehet kuulivat tulijoiden askeleet ja kääntyivät heihin päin. Munkinkaapuinen rypisti otsaansa.
- Päevää, Daegam tervehti. Ketäs täällä on kaatuneena?
Taran osoitti ruumiita ja esitti rukoilevaa. Daegam astui hiukan lähemmäksi nähdäkseen ruumiit. Munkinkaapuinen mulkoili tulijoita epäluuloisesti. Kudast pysytteli hiukan kauempana.
Seurue huomasi nyt, että ruumiit olivat sellaisia kuin ritarit sanoivat. Mutta punapäinen ei näyttänyt olevan Filasimos, vaan selvästi lihaksikkaampi kaveri. Punapäisellä ei näkynyt mitään tunnuksia, mutta silti hän näytti aivan ritarilta. Toisella sen sijaan näytti olevan asepaidassa tunnuksetkin.
- Aiaiai, Daegam sanoi. Aika pahaa jälkeä. No jätämme teidät puuhiinne.
Daegam ja Taran kääntyivät poispäin. Munkinkaapuinen tuhahti ja Milina katsoi miehiä kysyvästi.
- Miksi te tänne tulitte? mies kysyi seurueelta. Ettekös te olleet majatalossani?
Daegam pysähtyi ja kääntyi mieheen päin vastaten:
- Oltiinhan me. Ollaan tässä menossa Sudenveriin.
- Ja tämä oli se paholaisen riivaama akka, munkinkaapuinen sanoi ilkeästi osoittaen Milinaa. Joko olet hakannut hänestä paholaisen pihalle? hän kysyi Daegamilta.
Milina katsoi ihmeissään miestä.
- Juu. Niin tein, Daegam vakuutti. Ainakin kovasti yritin.
- Miksi te sitten tänne tulitte? munkinkaapuinen kuulusteli Daegamia.
- Mut eikös tästä siis pääse Sudenveriin? Daegam hämmästeli esittäen tyhmää ja raapien hiukan päätään.
- Sudenveri on toisessa suunnassa, munkinkaapuinen sanoi. Tollo, hän tuhahti.
- No huh, Daegam puuskahti.
- Oletteko te aivan ääliöitä? munkinkaapuinen kysyi Taranilta.
- Ööööö, Taran sanoi.
- Anteeksi että häirittiin, Daegam pahoitteli.
- Minähän koitin sanoa, että se kaupunki on aivan toisessa suunnassa, Milina sanoi puoliääneen Daegamille.
- Ole sinä ny hiljaa siinä ämmä! Daegam kivahti. Sinä se tässä viimäseksi jotain tierät.
Munkinkaapuinen tuhahti taas ja kääntyi ruumiiden pariin. Daegam taas rupesi kääntämään kärryjä. Seurue kuuli munkinkaapuisen lukevan taas rukousta pahan hengen karkottamiseksi. He saivat kärryt käännettyä, eivätkä miehet näyttäneet heistä piittaavan. Daegam lähti menemään takaisin majatalolle päin. Kärryt kitisivät ja hevoset nostelivat koipiaan vastahakoisesti.
- Meidän ei enää parane pysähtyä majatalolla, ei ainakaan kovinkaan pitkäksi aikaa, Daegam huomautti.
Seurue sai jo majatalon näkyviinsä.
- Kudast, käy katsomassa majatalon pihalta ja tallista, sekä sisältä näkyykö siellä Filasimosta, Daegam käski aseenkantajaansa. Meidän ei enää parane mennä kärryjen kanssa sisälle.
- Selvä, Kudast sanoi.
- Ei se tallissa oo, Taran huomautti.
- No se on voinut nyt tässä vaikka mennä sinne, Daegam vastasi.
Kudast lähti kävelemään majataloon. Daegam ohjasi kärryjä hitaasti eteenpäin ja pysäytti ne sitten hieman porttien jälkeen.
Päivä oli päässyt jo puoleen väliin asti. Ehilmiä ei näkynyt taivaalla, muttei ollut mikään kamalan kylmä. Joku ratsumies lähti juuri majatalon pihasta ratsastamaan Sudenveren suuntaan.
Kudast käveli kohta majatalosta muiden luokse.
- En löytänyt häntä, aseenkantaja ilmoitti toisille.
Daegam huokaisi.
- Mihin helvettiin hän on mennyt? Taran sadatteli.
- No tässä nyt kannattaisi sitäkin ajatella, että mitä ME teemme nyt? Daegam totesi. Hän varmaankin osaa jotenkin selvitä ihan itsekseenkin.
- Epäilen, Taran sanoi.
- Eikö meidän pitänyt mennä sinne Sudenvereen tutkimaan asioita? Kudast muistutti.
- Voidaan me sinne mennä, mutta ei siellä paljoa ole mitä voitaisiin tehdä, Daegam arveli.
- Ensin etsitään Filasimos, Taran vaati.
- No ei sillä koiralla nyt niin väliä ole, Daegam tuhahti. Hän osaa selviytyä itsekin.
Seurue kuuli samassa rahinaa hiukan kauempaa metsän luota. Seurue kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja metsästä putkahtaa tielle juuri Filasimos, muttei yksin. Hänen seurassaan oli joku hienoihin vaatteisiin pukeutunut nuori nainen, iältään ehkei vielä kahdeksaatoistakaan. Nainen talutti hevosta.
- Tulkaa, herra, nuori neito sanoi juuri Filasimokselle. Haluatteko ratsastaa kanssani, urhea herra? hän kysyi.
- Jooooooooooo, mikä jottei, Filasimos suostui ja kiipesi hevosen selkään.
- Filas, olemme lähdössä... Nyt, Taran huudahti bardille.
Neito nousi Filasimoksen taakse ratsun selkään ja kietoi kätensä bardin ympärille. Filasimoksen seuralainen oli hyvin kaunis ja aika pienikokoinen. Hänellä oli kauniit vaaleat hiukset, jotka oli sidottu taakse. Filasimos ratsasteli muina miehinä tietä pitkin Sudenveren suuntaan ohi seurueen.
- Nyt on tapahtunut jotakin todella outoa, Taran kummasteli.
Daegam lähti menemään eteenpäin kärryineen.
Seurue huomasi, että neito suuteli Filasimosta poskelle.
- Te olette sitten urhea, herra, neito sanoi suorastaan palvovasti.
Daegam mutisi jotain itsekseen.
- Filasimos, mitä on tapahtunut? Taran yritti kysyä bardilta.
Filasimos ei vastannut ja kohta hän, hänen seuralaisensa ja hevonen katosivat seurueen näkyvistä. He näkivät vielä, kuinka Filasimos kannusti ratsuaan.
- No nyt on yksi ongelma vähemmän tällä reissulla, Daegam totesi kuivasti.
- Ja me ehdimme jo ajatella että hän on kuollut, Taran nauroi.
Matka jatkui tasaisen hidasta vauhtia. Majatalo oli kohta jäänyt jo kauas taakse, kuten myös Taranin tuleva appiukkokin. Hevosten kaviot iskivät tiehen ja rattaat narisivat.
- Minä pystyn tunnistamaan ogret joten jos seuraamme jotakuta heistä, ehkä keksimme miten todistaa että me emme polttaneet sitä majataloa, Kudast sanoi.
- Voipi olla, Daegam vastasi.
- Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, Milina kehaisi. Ensimmäinen toimivanoloinen jonka olen tähän mennessä kuullut
- Onko joillain jotain tekemisiä kaupungissa vielä? Daegam kysyi. Ne hevoset olisi hyvä saada takaisin.
- Minulla on pari asiaa hoidettavana siellä, Milina vastasi.
- Niin. Sinullahan oli siellä se joku vaate? Daegam muisteli.
- Muun muassa, Milina myönsi.
- Meidän pitää kuitenkin todistaa ettemme ole murhapolttajia joten eikö sekin ole tekemistä, Kudast totesi. Ja se onnistuu varmaankin kaupungissa parhaiten.
- Kyllä, mutta kannattaa ehkä hoitaa joitakin muita asioita ennen sitä, koska saatamme joutua taas lähtemään aika vikkelään, Daegam huomautti.
- Niin, Kudast vahvisti.
- Minä ehdotan että haemme hevosemme, Taran ehdotti.
- Se voisi olla hyvä idea mutta en usko että pääsemme niiden kanssa pois kaupungista salaa jos siihen tulee tarvetta, Kudast arveli.
- Minä kyllä maksoin hevoset vain päiväksi, Taran harmitteli. Montakohan päivää siitä nyt on, kun meidät vangittiin?
- No hevoset on vähän hankalia, Daegam pohti. Ei oikein sovi, että jokaisella landella olisi oma hevonen. No en silti usko että hevosille heti mitään tehdään. Niistä luultavasti halutaan joku summa korvaukseksi kun ovat olleet siellä yliaikaa.
- Ehkäpä hevoset voisi hakea ja yrittää myydä? Milina ehdotti. Ei niitä kannata sinne sille tallipojallekaan jättää.
- No ei, Daegam myönsi.
- Jos käymme kauppaamaan niitä herätämme turhaa huomiota, Kudast huomautti.
- Enkä minä muutenkaan halua myydä hevostani, Taran lisäsi.
Seurue alkoi jo lähestyä Sudenverta ja liikenne näytti käyneen vilkkaammaksi. Huomasi kyllä, että turnajaiset olivat ovella. Seurue sulautui silti aika hyvin joukkoon.
- No oikeastaan pari hevosta saadaan mukaan, jos vaihdetaan ne näihin luuskoihin, tai siis laitetaan ne vetämään kärryjä, Daegam suunnitteli.
- Oli miten oli, epäilen että meitä ei pahemmin edes yritetä etsiä tämän juhlatouhun keskeltä, Milina arveli. Väittäisin meidän olevan melko turvassa. Vartijoilla on juuri nyt parempaakin tekemistä.
Seurue sai jo kaupungin näkyviinsä. Portilla jonotti paljon väkeä ja vartijoilla oli täysi työ valvoa tulijoita.
- Noniin. Jokainen voisi keksiä itselleen jonkun toisen nimen, ihan varmuuden vuoksi, Daegam ehdotti. Vai onkohan se tarpeen?
- Miksi suotta? Milina vastusti. Tietääkö joku muka nimemme?
- Nooo... Ehkä siellä vankilassa joku vähän kailotti kenenkin nimiä sattui, Daegam vastasi. No vartijat tosin kuolivat.
- Kyllähän porttivahdit kysyivät nimemme, Kudast muistutti.
- Niin. Se on kyllä, Daegam myönsi.
Seurue liittyi portilla olevaan jonoon, joka oli pitkä mutta eteni jokseenkin rivakasti.
- Siis keksitäänkö nimet? Taran kysyi.
- Sovitaan että olemme tulossa turnajaisiin ja keksitään ne nimet, Kudast ehdotti.
- No minua voi sanoa vaikka Kediksi, Daegam ilmoitti. Olisi muuten ihan hyvä sanoa kanssa miksi meillä on kärryllinen heinää mukana?
Milina huokasi syvään. Jono eteni ja seurue pääsi koko ajan lähemmäksi porttia.
- Minä olen Serfiat Goyle, Taran päätti.
- Minä ole tästä eteenpäin vaikka Varel, Kudast sanoi.
- Olisi hyvä tietää, jos taas joutuu vain yksi henkilö sanomaan kaikkien nimet, Daegam totesi.
- No olkoon, Milina suostui. Sanokaa minua sitten vaikka vain Linaksi.
- No siis. Miksi meillä on nää heinät mukana? Daegam kysyi toisilta. Huvin vuoksi?
Nyt oli enää pari maalaismiestä seurueen edellä. He saivat selitettyä änkyttäen nimensä ja asiansa ja pääsivät jatkamaan. Nyt oli seurueen vuoro astua vartijoiden eteen. Potilla ei näkynyt olevan samaa vanhaa soturia, joka silloin oli vartiota johtamassa, kun seurue tuli viimeksi kaupunkiin. Nyt oli johtajana iso ja kookas mies, jonka suupielet näyttivät olevan alhaalla. Hän näyttää muutenkin aika happamalta.
- Nimet, kookas vartija kysyi joukolta, kun he astuivat portille.
- Minä olen Ked, tuo tuossa Serfal ja toi on Varel ja hän on Lina, Daegam selitti osoittaen kutakin nimen sanottuaan.
Kirjuri kirjasi nopeasti nimiä ylös, mutta kysyi sitten:
- Mitenkäs ne kaksi viimeistä menivät?
- Variel ja Lina, Daegam ilmoitti.
- Variel ja Lina, kirjuri toisti ja kirjoitti nimet ylös.
- Matkanne tarkoitus? vartiopäällikkö tiedusteli.
- No täällähän on ne turnajaiset, ni niitä tultiin kattelemaan, Daegam sanoi maalaisesti.
- Miksi heiniä? vartiopäällikkö kysyi tympääntyneenä.
- No ajattelin että niitä voisi vaikka saada myytyä jollekin, ja siinä on myös mukavasti ruokaa hevosille, ku nää syö aika paljon, Daegam selitti ja taputti toista hevosista.
- Tarkastakaa heinät, vartiopäällikkö käski alaisiaan. Ikivanha temppu kätkeytyä niihin, hän sanoi väsyneesti.
- No teillä tässä hommia kyl riittää muutenkin, mut ei kai täss sit mitään, Daegam sanoi hiukan hermostuen.
Yksi vartijoista asteli kärryjen luo pitkän keihään kanssa. Hän virnisti ja kohotti keihäänsä. Milina vilkuili hieman kysyvän näköisenä, josko pitäisi astua pois.
- Jos siellä joku on, niin kohta se kiljaisee, virnuileva vartija sanoi.
- Ei kiljase, Daegam vakuutti. Ei siellä ketää oo.
Vartija nauroi ja tuikkasi keihäänsä heinien läpi. Hän pisteli vielä muutaman kerran niitä ja siirtyi sitten sivuun.
- Voitte mennä, vartiopäällikkö ilmoitti ja vartijat väistyivät.
Daegam huokaisi hiukan ja sanoi:
- Kiitos, sir.
Seurue kulki portin läpi kaupunkiin ja vartijat kääntyivät katsomaan jo seuraavaa tulijaa.
- Mennään Vihreään ankkaan, Kudast ehdotti hiljaa. Siellähän niitä ogreja piti olla.
Daegam lähti vetämään kärryjä Vihreää ankkaa kohti. Kaduilla näytti olevan vilskettä.
- Nii muuten. Milina, kuinkas kalliita ne sun tilaamat vaatteet oli? Daegam kysäisi.
- Mmm. Kalliita, Milina mutisi.
Daegam naurahti hiukan ja Milina hymyili sanoen:
- Aivan liian kalliita.
- Sitä vähän pelkäsinkin, Daegam sanoi. Voi hiukan herättää huomiota kun haet ne.
- En usko, että se herättää huomiota, päinvastoin, Milina arveli. Kukaan tuskin epäilee minua tuhopolttajaksi kunhan saan ne päälleni.
- Mitäs muuta olet tilannut kuin vaatteita? Daegam kysyi.
- Omapa on asiani, Milina vastasi hieman virnistäen.
Seurue saapui pian Vihreän ankan lähistölle. Kukaan ei kiinnittänyt heihin ihmeellisempää huomiota.
- Taran, saisinko lainata miekkaasi hetkeksi? Milina pyysi.
- Miksi? Taran kysyi.
- Hei! Ei täällä saisi olla miekkoja, joten älä edes uneksi, Daegam kielsi hiljaa.
Kudast kävi loitsimaan jotakin.
- Voisin parantaa sen leikkauskykyä näin ennalta käsin, varmuuden vuoksi, Milina vastasi.
- Se on jo valmiiksi aivan tarpeeksi iso muutenkin, Daegam vastusti.
- Miten vain, voin minä voimani säästääkin, Milina totesi.
- Niin, mitenkäs sitten sisälle mennään? Daegam kysäisi. Jonkun varmaan täytyy jäädä näitä vahtimaan. Varmaan parikin voisi jäädä.
- Minulla ainakaan ei ole suurempaa halua astua tuonne sisään, Milina sanoi Vihreään ankkaan viitaten.
- Haluatko sinä Taran mennä sisälle? Daegam kysyi.
- Joo, miksen, Taran vastasi.
- No menet sisälle varmaan sitten Kudastin kanssa kun hänhän ne ogret tietää, Daegam päätti.
- Joo, Taran suostui. Onko siellä ogreja?
- No en minä tiedä, Daegam vastasi. Mene kattomaan, sehän tässä on homman idea.
- Joo, älysin, Taran vastasi. Siis Kudast, mennäänkö?
Kudast nyökkäsi ja lähti kävelemään hitaasti kohti majataloa. Taran seurasi häntä. Kudast ja Taran pääsivät majatalon ovelle. Daegam jäi seisoskelemaan hevosten viereen ja Milina istuskelemaan kärryjen reunalle. Daegam rupesi nojailemaan seinää vasten, mutta piti silti hevosten suitsista kiinni.
- Niin. Mitäs muuta sinä oikein olet tilaillut? Daegam kysäisi Milinalta. Ei kai mitään erityisen isoa tai näkyvää?
- En mitään ihmeellistä, mitä nyt yleensä kaupunkiin tullessa kaikenlaista, Milina vastasi vältellen.
- Eli siis jotain hyvinkin henkilökohtaista? Daegam kysyi.
- Ehkäpä, Milina vastasi.
Taran yritti avata majatalon oven, mutta se tuntui olevan lukittu.
- Ja mistä minä tietäisin mitä naiset ostelevat kun kaupunkiin pääsevät törsäämään. Kerro nyt edes jotain, Daegam pyysi huokaisten.
- Vaatteita lähinnä, sellaisia tarvikkeita joita ei matkalta saa, Milina kertoi. Ehkäpä kaipasin uuden peilin, saippuani saattoi olla loppu. Milloin mitäkin, hän lisäsi kohauttaen olkiaan Daegamille.
- No voitko edes kertoa jotain siitä mekosta minkä tilasit? Daegam kysyi. Noilla kahdella näyttää kestävän aikaa ton ovenkin kanssa
- Murranko oven? Taran kysyi Daegamilta.
- Häh? Daegam tuhahti. No et tietenkään.
- Älä, Kudastkin kielsi Tarania.
- Ei se muuten aukea, Taran totesi.
- Se on siis lukossa? Daegam kysyi.
- No ei meidän sinne pakko ole mennä, Kudast totesi. Se aukeaa varmaankin vasta illalla.
- Mitäs nyt tehdään? Daegam kysyi.
Kudast käveli takaisin kärryille.
- Koputetaan, Taran ehdotti.
- Älä koputa, Daegam kielsi. Mennään vaikka nyt ensiksi syömään.
- Ja saatamme me törmätä niihin muuallakin, Kudast lisäsi.
Samassa ovi raottui.
- Mitä? joku ääni kysyi ovenraosta.
- Päivää. Onko majatalo auki? Daegam kysyi.
- Ei ole. Tämä on kiinni. Menkää muualle, sama ääni, joka kuului selvästi miehelle, sanoi ja oven takana olija vetäisi oven kiinni.
- Olipas tyly, Taran hämmästeli.
- No mennään sitten jonnekin syömään, Kudast ehdotti.
- Ruoka voisi kieltämättä maittaa, Milina myönsi.
- Te kaksi voitte vaikka kävellä nyt välillä, niin ei rasiteta hevosia liikaa, Daegam kehotti. |