Dakoran Karaxalt

Historia
Dakoran syntyi Tiskoksen kaupungissa, Safelsterissa, erääseen köyhään aatelisperheeseen kolmantena lapsena. Hänen perheensä oli kaukaista sukua mahtavalle Nekandan perheelle, Tiskoksen hallitsevalle Monijumalaisen kirkon tukijalle.

Dakoran oli kolmesta veljeksestä nuorin, joten hänelle ei jäänyt muita mahdollisuuksia kuin kirkko tai sotaväki. Kirkko ei häntä kiinnostanut, mutta aseharjoitukset kyllä, joten luonnollinen valinta oli paroni Nekandan ritarijoukot. Nuori aatelinen oppi asetaitoja ja myös muutamia hyödyllisiä velholoitsuja. Hän sai taistelukokemusta useissa pienissä kahakoissa ja vähän suuremmissakin Daranin kerettiläisiä ja muita vihollisia vastaan.
Dakoranista taistelu ja armeija olivat kuitenkin kovin tylsiä, sillä niissä ei päässyt toteuttamaan omia oivalluksiaan, vaan piti tehdä täsmälleen, kuten päällikkö käski. Hän joutui riitoihin paroni Astor Nekandan kanssa ja katsoi parhaaksi lähteä koko kotimaastaan pois.

Ulkonäkö ja luonne
Dakoranin miekka Dakoran on hieman keskimittaista pidempi, tuimakatseinen mies, jolla on tummanruskeat hiukset ja vaaleanruskeat silmät. Hän pitää yllään barbaareilta hankkimaansa silmukkahaarniskaa ja pitää sen alla paksuhkoja vaatteita pehmusteina. Kypärässä on ollut ennen sarvet, mutta Dakoran irrotti ne, jottei päähine näyttäisi kuin miltäkin "krjalkin päältä".
Dakoran ei ole erityisen kärsivällinen, vaan hän saattaa suuttua herkästi, tosin yleensä aina jostakin syystä. Dakoran tietää olevansa useita muita ylhäisempi ja antaa ymmärtää sen, vaikkakaan ei haasta tahallaan riitaa. Hän vihaa turhaa odottelua ja valitsee mieluiten nopeimman keinon, vaikka se ei olisikaan helpoin.
Barbaareita kohtaan Dakoranilla ei ole niin paljon ennakkoluuloja kuin tiskoslaisilla yleensä. Hän pitää silti ammattimaisia ritareita parhaina, vaikka antaakin tunnustuksen huimapäisille orlanthitaistelijoille. Dakoran kunnioittaa syvästi kaikkia maagikoita, sillä kunnioitusta heitä kohtaan hänelle opetettiin jo lapsena. Maanviljelijöitä ja muita ruumiillisentyöntekijöitä hän halveksii, mutta arvostaa kauppiaita ja käsityöläisiä, joilla hänen kreivikunnassaan onkin kohtalaisesti vaikutusvaltaa.
Dakoran vihaa seshnelalaisia, sillä hänelle on opetettu, että he ovat vääräuskoisia inhotuksia, jotka veljeilevät krjalkien kanssa. Myös kaikki kaaosolennot Dakoran on valmis toimittamaan maanrakoon tai vielä syvemmällekin.

 

Pääsivu
RuneQuest
Seikkailut
Pelihahmot
Tarinat
Kartat
Lomakkeet
Käännökset
Irkkipelit
Muuta
Palaute
Vieraskirja
Dakoran Karaxalt, ihminen, mies, ikä 27, Monijumalaisen kirkon ritari
 

VMA   
R-R
KOK
ÄLY
MHT
NPP
ULK

13     
13
14
15
16
13
14

O jalka  
V jalka
Vatsa
Rinta
O käsi
V käsi
Pää

01-04  
05-08
09-11
12
13-15
16-18
19-20

01-03  
04-06
07-10
11-15
16-17
18-19
20

6/5      
6/5
6/5
6/6
6/4
6/4
6/5

Liike: 3
Väsymys: 3
Kestopisteet: 14
Taikapisteet: 16+5 (matriisi) =21
NPP IH: 3

Aseet ja panssari: Kokonaistaakka = 22,5. Väsymys = 3 (26 - 22,5).
Silmukkahaarniska (10 enc) pehmusteilla (3,5 enc), leveä miekka, tikari, lyhytjousi, 30 nuolen nuoli viini (1,5 enc), kapea kilpi.

Ase
Leveä miekka   

Tikari
Lyhytjousi
Kapea kilpi
IH  
7
8
3
8
Hyö/Tor 
77/31
43/21
55/21
16/67
Vahinko    
d8+1+d4
d4+2+d4   
d6+1
d6+d4
ENC/PP
1.5/10
0.5/6
0.5/5
5.0/16

Velhokyvyt (vapaa ÄLY 11): Intensiteetti 49.

Velholoitsut: Vahingon lisäys 49, Suoja vahingolta 44, Halvaus 39, Hehku 39.

Kyvyt ja bonukset:
Ketteryys +1: Heitto 50, Ratsastus 54
Kommunikointi +10: Puhetaito 51, Suostuttelu 51
Tieto +5: Arvon arviointi 34, Ensiapu 27, Ihmistieto 46, Yleistieto 46
Taikuus +13: Seremonia 30
Manipulointi +11:
Havainto +10: Etsintä 47
Salavihkaisuus -7:

Kielet: Ralia 76/41, kauppakieli 46/-, seshnegi 43/41.

Taikaesineet: Miekkaan on lumottu taikapistematriisi (5 TP), jota voivat käyttää vain Monijumalaisen kirkon jäsenet.

Tavarat: Veitsi, tulukset, 2 soihtua, säkki, viisi metriä köyttä, rahapussi, jossa 235 hopearahan arvoisia kolikoita, kirjoitusvälineet.