Almira Derevis

Historia
Almira syntyi esrolialaiseen kauppiasperheeseen noin kaksikymmentäviisi vuotta sitten Nochetin metropolissa. Hänen isänsä piti menestyvää sekatavarakauppaa, kun taas äiti oli keskittynyt yrttien myyntiin. Almiran äiti tunsi myös jonkin verran parannustaitoja, joten tyttökin päätti ryhtyä parantajan oppiin.

Perhe oli suhteellisen varakas, sillä kauppa kävi hyvin ja siksi Almira pääsi opiskelemaan parantajan taitoja paikalliseen Chalana Arroyn temppeliin. Almira liittyi Chalana Arroyn kulttiin. Hänestä tuli hyvä parantaja, kärsivällinen ja ystävällinen ja äidiltä opitut vähäisemmät taidot auttoivat asiaa.
Sitten tuli Almiran elämän käännekohta. Hän rakastui palavasti nuoreen noloslaiseen kauppiaaseen, joka vastasi nuoren naisen tunteisiin. Romanssi jatkui jonkin aikaa, mutta sitten nuori mies menehtyi juopuneiden seshnelalaisten merimiesten aloittamassa kapakkatappelussa.
Almira suri rakastansa ja päätti lähteä pois koko surullisesta kotikaupungistaan. Hän lähti vaeltamaan ja omistautui täysin jumalattarelleen parantamisen muodossa. Almira ei ole vieläkään unohtanut menetystään ja siksi hän on hiljainen ja hieman surullinen, mutta silti valmis parantamaan parannusta tarvitsevia.

Ulkonäkö ja luonne
Almira on kaunis pitkine vaaleine hiuksineen ja vihreine silmineen. Hän pitää yllään vaaleankeltaisesta vahvasta kankaasta valmistettua parantajanmekkoa, jossa on paljon taskuja yrteille ja muille parantajan tarvitsemille esineille. Lisäksi Almiralla on perinteinen valkoinen parantajanvyö, joka kulkee hänen olkansa poikki.
Kokemansa surullisen romanssin vuoksi Almira on hiljainen ja apea. Hän puhuu hiljaisella, mutta selvällä äänellä, joskin on mieluummin hiljaa. Almira on täysin kasvissyöjä, eikä pidä lihanmässäilystä. Mikäli hänet yritetään saada maistamaan "herkullista sianpotkaa", hän saattaa hermostua ja pitää vakavasävyisen esitelmän aiheesta "eläimelläkin on oikeus elämään".
Almira ei yleensä inhoa ihmisiä, mutta seshnelalaisia kohtaan hänellä on kaunaa ja lunarilaisista hän ei pidä, koska nämä ovat valloittaneet hänen kotimaansa. Muuten hän pyrkii ajattelemaan ihmisiä yksilöinä, eikä tuomitse heitä kovin ankarasti, elleivät he ole todella pahoja.
Väkivalta ei ole Almiran suosiossa, mutta hän ei ole aivan yhtä pidättyväinen sen suhteen kuin parantajat yleensä. Almira ei anna muiden vahingoittaa vangittuja, eikä hyväksy viattomien vahingoittamista. Hän ei halua myöskään ihmisiä tapettavan, mutta ei yleensä protestoi kovin voimakkaasti sitä vastaan.

 

Pääsivu
RuneQuest
Seikkailut
Pelihahmot
Tarinat
Kartat
Lomakkeet
Käännökset
Irkkipelit
Muuta
Palaute
Vieraskirja
Almira Derevis, ihminen, nainen, ikä 25, Chalana Arroyn noviisi
 

VMA   
R-R
KOK
ÄLY
MHT
NPP
ULK

10     
14
11
14
18
13
15

O jalka  
V jalka
Vatsa
Rinta
O käsi
V käsi
Pää

01-04  
05-08
09-11
12
13-15
16-18
19-20

01-03  
04-06
07-10
11-15
16-17
18-19
20

0/4      
0/4
1/4
1/5
0/3
0/3
1/4

Liike: 3
Väsymys: 20
Kestopisteet: 12
Taikapisteet: 18+12 (kristalli) =30
NPP IH: 3

Aseet ja panssari: Kokonaistaakka = 4,4. Väsymys = 20 (24 - 4,4).
Keltaisesta kankaasta valmistettu hupullinen parantajanmekko (1,4 enc), keskikokoinen kilpi, joka on koristeltu Harmonian riimuilla.

Ase
Keskikokoinen kilpi   
IH  
8
Hyö/Tor 
12/47
Vahinko    
d6
ENC/PP
3.0/12

Henkitaikuus (104% -ENC): Parannus 5, Hohto 3, Uni (3), Sitkeys 3.

Riimutaikuus (114% -ENC): Paranna vamma x2, Lohtulaulu x1, Kilpi x1 (kertakäyttöisiä).

Kyvyt ja bonukset:
Ketteryys +2: Heitto 37, Väistö 47
Kommunikointi +11: Laulu 46, Puhetaito 26
Tieto +4: Ensiapu 64, Paranna myrkytys 39, Paranna sairaus 44, Eläintieto 39, Ihmistieto 49, Kasvitieto 59, Mineraalitieto 39
Taikuus +14: Seremonia 39
Manipulointi +7:
Havainto +10: Kuuntelu 45
Salavihkaisuus -6:

Kielet: Esrolia 51/34, kauppakieli 36/-, solanthi 24/-, ralia 21/9.

Taikaesineet: Taikapistekristalli (12 TP) mekon taskussa.

Tavarat: Tulukset, veitsi, kirjoitusvälineet, taskuissa pieniä yrttipusseja ja haavasiteitä ja 120 hopearahan arvosta kolikoita.