Yövalon varjossa, osa 2

- Teidän on siis lähdettävä etsimään päitä, Kiva sanoi seurueelle. Päättäkää, minne aiotte ensimmäisenä suunnata.
- Milloin me tulemme takaisin? Korianteri kysyi.
- Sitten, kun olette saaneet neljä päätä, Kiva vastasi. Niitä ilman ei ole palaamista.
- Mihin lähetään ekana? Voria tiedusteli toisilta. Parantajia tapaamaan?
- Muta opastaa teidät halumaanne paikkaan, Kiva selitti. Muitakin paikkoja on, mutta minun ehdotukseni ovat parhaat. Teidän on paras liikkua yhtenä ryhmänä.
- Itse ajattelin käväistä Karjussa ja karjahduksessa, Yarr esitti.
- Myrskyhärkäläisiä. Minä en taida tulla sinne sisään, vastusti Voria.
- Se kuulostaa hyvältä, Korianteri puolestaan tokaisi. Käydään nyt aluksi vaikka siellä.
- Baarin myrskyhärät ovat tavallisesti aivan päissään, Kiva naurahti.
- Siihen minä luotankin, Korianteri sanoi virnistäen.
- Mutta valitkaa minkä paikan haluatte, Kiva jatkoi. Oma on henkenne. Ja muistakaakin tuoda porukkanne ruumiit minulle, jos satutte kuolemaan.
- Sinne Karjuun, vai? Voria kysyi hiukan vastahakoisena.
- Se kuulostaisi aika hyvälle, Yarr puolsi.
- No vaikka aluksi sinne, Korianteri myönsi. Vai onko muita ehdotuksia?
- Aloitetaan sieltä, Euridice sanoi päättäväisesti.
- Ajattelin jos jossain välissä käytäisiin katsomassa, onko sairaita uhreja Arroylla, Voria selitti. Mutta sinne Karjuun ekaksi sitten.
- Selvä, Kiva suostui. Muta, johdata heidät, Kiva kehotti vartijaansa.
Muta johdatti seurueen ulos kirjakaupasta. Hän itse kantoi painavaa ruumisarkkua mukanaan ja teeskenteli siten hautaustoimiston lähettiä.
- Voriahan voisi houkutella humalaisia uhreja syrjäkujalle, jossa me muut odotamme, Yarr keksi virnistäen.
- Kävi muuten tuo mielessä, Euridicekin ilmoitti.
- En oikein tiedä, Voria epäröi vastahakoisena.
- Hyvä ehdotus! Korianteri huudahti hymyillen ilkeästi ja katsellen Voriaa.
- Älä katso noin! Voria älähti tarttuen miekkansa kahvaan.
Muta laahusti tietä pitkin ja muut seurasivat häntä vähän matkan päässä. Jossakin näkyi muutama kulkuri pelaamassa noppaa ja katupojat leikkivät lämpimissä jätekasoissa. Kukaan heistä ei vaikuttanut sopivalta uhrilta.
Pian kuitenkin seurue huomasi hevosella ratsastavan ja painavaan haarniskaan sulkeutuneen miehen. Haarniska oli kaiverrettu täyteen Kuoleman ja Totuuden riimuja, joiden perusteella ratsastajan arvasi heti humaktiksi. Hevosta talutti jalan kulkeva palkkasoturi. Molemmat olivat menossa selvästikin kapakkaa kohti.
- Uskaltako tuollaista edes yrittää? Voria ihmetteli.
- Onkohan vähän liian voimakas tapettavaksi? Korianterikin kuiskasi Yarrille.
- Oli se Kettunarttukin aika paha, huomautti Voria.
- Parempi jättää rauhaan, Euridice ehdotti varovaisena.
- Juokohan tuo humakti? Voria pohdiskeli.
- Luultavasti ainakin hieman, otaksui Korianteri.
Palkkasoturi heitti suitset kapakan edessä olleeseen kiinnityspuomiin ja hoippui sisälle kapakkaan. Itse isäntä huojui hetken satulassa näyttäen yrittävän laskeutua. Sitten hän romahti maahan koko painava haarniska kolisten. Seurue näki haarniskamiehen lojuvan maassa niska luonnottomaan kulmaan vääntyneenä. Pudonnut ratsastaja ei liikkunut, makasi vain kädet levällään.
Seurue siirtyi lähemmäksi pudonnutta humaktia.
- Pitäisiköhän kaveria auttaa? Yarr mietti.
- Elätkö vielä? Korianteri kysyi humaktilta ja Yarr virnisti sille. Humakti ei kuitenkaan vastannut.
Yarr nosti humaktin pystyyn ja Euridice kiirehti auttamaan.
- Saatellaanko tuonne sivummalle? Voria ehdotti huvittuneena.
- Johonkin syrjään, Euridice vahvisti.
Samassa Korianteri nappasi humaktilta kypärän pois ja koki aikamoisen yllätyksen - päätä ei näkynyt lainkaan.
- Hä? Yarr huudahti. Euridicekin hyppäsi kauemmaksi ja Yarr päästi irti haarniskasta. Myös Korianteri perääntyi. Nyt kaikki huomasivat, että haarniskan sisällä olikin jonkinlainen nukke, joka oli kyhätty oljista ja riu'uista. Seurue oli tyrmistynyt.
- Lähdetäänpäs menemään ennen kuin on liian myöhästä, Voria kehotti.
- Mennään vaan, Yarrkin myöntyi.
- Taitaa olla väijytys, Korianteri arvioi.
Euridice vilkaisi ympärilleen ja huomasi ihmisten hämmästelevän seurueen tempausta ja jotkut jopa naureskelivat sille.
- Liian moni katsoo. Ei hyvä, ei hyvä, Korianteri tuskaili.
- Se on Berthold, Vross Haman nukke, yksi ihmisistä hekotteli. Monet ovat jo menneet halpaan.
- Niin, hän on varovainen salamurhaajien kanssa, toinen miekkonen lausahti.
- Kuka tämä Hama on? Voria kysyi ihmisiltä.
- Hän on eräs humakti, Vorialle vastattiin. Pelkää sairaasti salamurhaajia.
- Ah, Voria nyökkäsi.
Ihmiset alkoivat vähitellen hajaantua. Yarr ehdotti:
- Lähdetäänkö?
- Mihin sitten? Voria kysyi. Jatketaan matkaa?
- Sinne minne oltiin menossa, Yarr vastasi.
- Jätetään nukke lojumaan maahan, Euridice päätti.
- Jätetään siihen, Voriakin suostui.
- Käydäänkö katsomassa sisällä, vai mennäänkö jonnekin muualle? Korianteri tiedusteli.
- Lähdetään, Yarr murahti.
Muta johdatti jälleen seuruetta. He kulkivat pitkin Paviksen kiemuraisia katuja. Ohi vilahti mm. erikoisenmuotoinen, pyramidimainen Paviksen temppeli.
- Onkos Pavis yelmien kaveri? Voria kysäisi toisilta.
- Jaa-a, Yarr mutisi.
- Olisiko tuolla yhtään uhria, Voria pohti.
Ketään uhriksi sopivaa ei kuitenkaan näkynyt, joten matka vain jatkui. Teurastamojen ja nahkapajojen täyttämältä epämääräiseltä alueelta löytyi vihdoin Karhu ja karjahdus -niminen räkälä, monen Myrskyhärän palvojan kantapaikka. Oven yläpuolella oli kyltti, joka kuvasi karjuvaa karjua. Seurue seisoi lähellä kapakkaa pohtimassa strategiaa.
- Pitäisiköhän joku suunnitelma kyhätä, ennen kuin sisälle sännätään? Euridice esitti.
- Kuulostaisi hyvältä, Voria myönsi.
- Voria plus joku menee sisälle ja Voria houkuttelee jonkun ulos, missä loput odottaa ja se joku suojaa Voriaa, jos tarvitsee, Yarr esitti suunnitelmansa.
- Kuulostaa hyvältä, Korianteri innostui.
- Kyllä osaan itseänikin suojella, Voria tuhahti Yarrille ja katsoi tätä murhaavasti.
- No mene sitten yksin tuonne karjujen sekaan, vastasi Yarr kipakasti Vorialle.
- No... no... en, Voria mutisi. Korianteri hymyili tälle.
- Kuka lähtee Vorian kaveriksi? Yarr kysäisi.
- Voin mennä jos kukaan muu ei mene, Korianteri lupasi auliisti.
- Ok, Yarr hyväksyi Korianterin ehdotuksen.
- Meinaatko saada muutaman karjun mukaan, Korianteri? Euridice kysyi ironisesti.
- Lähteeköhän ne muuten näin nuoren mukaan? Voria epäröi arkana.
- Varmasti, Euridice sanoi tiukasti.
- En tiedä, Korianteri myönsi. Minulla ei ole paljon kokemuksia tällaisesta kimppatoiminnasta.
- Korianteri vaan tarkkailee, no tottakai lähtee, Yarr vakuutti. Ja Kori sitten seuraa Voriaa plus uhria vähän matkan päästä.
- No ei kai muukaan auta, Voria suostui tuumaan vastahakoisesti.
- Ja me odotellaan tuolla, Yarr sanoi osoittaen sivukujaa.
Voria ja Korianteri siis astuivat kapakkaan Euridicen ja Yarrin jäädessä ulos odottamaan.
- Mitenkäs me muut sitten asetutaan tänne kujalle? Yarr pohti. Patsastellaan vaan siinä ja odotetaan, että Voria plus uhri tulee hollille, vai?
- Jaa-a, varmaankin niin, Euridice myönsi.
- Milläs pää katkaistaan? Yarr jatkoi.
- Onkos sillä muuten väliä? tuhahti Euridice.
- Ei kai, Yarr arveli. Lyödäänkö ekana taju pois vai miten?
- Eli kohde voi olla kuollut, kun pää irrotetaan? Euridice tiedusteli. Vai?
- Saa, Yarr vahvisti. Tai voinhan minä tulla takaa ja käyttää kuristuslankaa, hän jatkoi virnistäen.
Euridice otti esiin terämyrkkynsä ja siveli lisä miekkansa terään.
- Yllätyshyökkäys takaa luulisi tehoavan, nainen arveli.
- Joo, mutta kuka hyökkää? Yarr kysyi.
- Sinä olet varmaankin minua voimakkaampi, Euridice naurahti.
- Miekalla vai kuristuslangalla? Yarr pohti. Olen kyllä aika pätevä tuon langan kanssa ja sitten kun uhri koittaa rimpuilla kuristuksesta pois, niin joku voisi tökätä sitä miekalla vaikka. Tehdäänkö niin, että minä kuristan sen ja te sitten tulette apuun jos tarvitsee?
- Voisi varmaankin kuristuslangalla, taistelusta lähtee liikaa ääntä, huomautti Euridice. Ja kaiken on tapahduttava nopeasti ja 100% varmuudella. Elleivät ne kaksi ole jo koko kapakkaa laittaneet matalaksi.
- Joo, minä voisin mennä tuonne hiukan kauemmaksi odottamaan, Yarr ehdotti. Ja sieltä sitten kävellä taakse ja kuristaa.
- Eihän meidän tarvitse piilossa olla, kunhan vain ohi menevät, niin sitten hyökkää, Euridice kehotti.
- Joo, Yarr myöntyi auliisti. No minä tuonne odottamaan.
Yarr meni kapakan kulmalle patsastelemaan. Pian sisältä alkoi kuulua huutoa, ilmeisesti humalaisen karjuntaa.
- Ei varmaankaan mitään hätää, Euridice arvioi ja molemmat jatkoivat odottamista.
- Mitähän ne siellä puuhastelevat? Euridice supisi hetken kuluttua Yarrille.
- Hmm, Yarr mutisi pitkästyneenä. Kylläpäs niillä kestää.
- Eihän yhden humalaisen Myrskyhärän viettelemisessä noin pitkää mene. Minäkin pystyisin parempaan, Euridice ärähti yhtä malttamattomana kuin Yarr.
- Joo, varsinkaan sillä rungolla, joka Vorialla on, mies virnisti irstaasti.

Kapakassa
Sisällä kapakassa istui kolme sarvikypäräistä miestä huteran pöydän ääressä. Heidän seurassaan oli neljäs romuluinen miehenkuvatus, jolla oli käsissään pronssiset nyrkkiraudat. Miehet hörppivät olutta suurista tuopeista. He kutsuivat heti Korianterin ja Vorian liittymään seuraan, mutta nämä eivät vaikuttaneet kovin innostuneilta. Näiden neljän miehen lisäksi näytti kapakassa olevan vain enimmäkseen teurastamojen työläisiä. Tiskin takana istui lihava baarimestari kiillottamassa laseja.
- No mies, näytä mitä osaat, Voria kuiskasi Korianterille.
- Tulkaapa juomaan! kehotti yksi sarvipäistä taas.
- Mitä teemme? Uhreja? Korianteri kuiskasi katsoen Voriaa.
- Tuota... Mene nyt juomaan. Ole vaan juovinasi, ehdotti Voria ja lähti kohti pöytää.
- Ei taida onnistua, Korianteri mutisi. No menen juomaan, hän sanoi sitten ja seurasi Voriaa.
- Hienoa! Naisia me tarvitaankin, yksi sarvipäistä virnisti Vorian nähdessään.
- Mitä nuorempi, sitä parempi, toinen totesi.
- Haluaisiko joku herroista... Voria nielaisi. Seuraa?
- Paljonkos maksaa? suurin sarvipäistä kysyi Korianterilta.
- En ole osallisena tähän varsinaisesti, Korianteri selitti. Hän hoitaa asiansa itse.
- Heh, onpas outo huora, yksi sarvipäistä nauroi. Voria puristi miekankahvaa ja puri hammasta.
- Onkos sillä vielä miekkakin? yksi häristä ihmetteli.
- Noin viehättävälle miehelle, vain 25 hopeaa, Voria sanoi.
Korianteri istahti yhdelle tyhjälle tuolille.
- Ei pojat, rakkaus on poikaa, yksi häristä sanoi uneksuvasti.
- Jos he ovat poikia, niin ovatko he sinun rakastettuja? Korianteri kysyi virnistäen.
- Liian kallista, suurin sarvipäistä totesi Vorialle. Me komeet pojat saadaan naiset ilmaiseksi.
- No sanotaan näin, Voria aloitti istahtaen suuren miehen syliin. Tarjoat minulle oluen ja viet asuntoosi, hän jatkoi rohkeasti silmää iskien.
- Ah, tuo on poikaa, suurin sarvipää virnisti.
- Mitä oikein väität? pienin miehistä karjaisi Korianterille.
- Ei mitään. Kunhan puhelen vaan itsekseni, Korianteri vastasi.
- Vittuiletko sinä minulle? pienin tivasi yhä aggressiivisesti. Hän nousi ylös tuoliltaan ja asteli hoippuen Korianterin luokse.
- Väitätkö sinä minua homoksi? pienin karjui.
- Puhun vain totuuden sanaa, Korianteri vastasi julkeasti. En muuta. Olen matkannut pitkän matkan ja saatan kuulostaa välillä vähän aggressiiviselta.
- Vai totta puhut! pikkumies kiljaisi raivoissaan. Nyt saat turpaasi!
Korianteri nousi seisomaan ja pikkumies haki suuren kirveensä.
- Rauhoitu! Korianteri yritti saada pikkumiehen perumaan selvästi väkivaltaiset aikeensa.
Voria yritti nousta ison miehen sylistä, mutta tämä tarrasi kiinni tyttöön.
- Päästä irti! Voria huudahti ikävien muistojen tulviessa hänen mieleensä. Iso mies ei kuitenkaan päästänyt irti.
- Älähän tuittuile, kultu, tämä vain sanoi.
- Peru vittu sanasi! pikkumies huusi kurkku suorana Korianterille.
- Perun sanani jos vain olet rauhassa, ulko-ovelle varmuuden vuoksi astellut Korianteri vastasi.
- Uhkailetko, kääkkä? huusi pikkumies.
- En uhkaile, Korianteri vakuutti.
Voria katsahti toveriinsa päin. Iso mies nappasi tytön käden tiukkaan otteeseen ja tämä yritti tuloksetta hapuilla miekkaansa ja pyristellä irti.
- Lenni, ota iisisti, rakkaudesta puhunut sarvipää kehotti vihaista pikkumiestä.
- Kuules iso mies, olet varmaankin hänen kavereitaan, Korianteri sanoi suurelle kaverille osoittaen pikkumiestä. Kuulutteko samaan ryhmään? entinen Lepakon pappi jatkoi halveksivasti.
- Jatkatko vaan vittuilua? pikkumies huusi kirvestään heiluttaen.
Iso mies työnsi kätensä Vorian paidankauluksesta sisään ja tämä puolestaan puri miestä korvaan. Iso mies karjaisi vihaisesti. Voria yritti pyristellä pakoon, mutta iso härkä painoi väkisin pienen Vorian syliinsä. Miehellä riitti tosiaan voimaa ja kokoa.
- Päästä irti tai ystäväni hakkaa sinut tuhannen... Voria tiuskaisi ahdistelijalleen. Yarr! hän huusi kaikin voimin.
- Rauhoitu ystäväiseni! Tai no mies, Korianteri koetti lieventää tilannetta.
- Peru sanasi, kääkkä! pikkumies karjui takaisin.
- Perun sanani, Korianteri myöntyi.
- Vanno se kautta Härän! pikkumies huusi vielä vaativasti.
- Mutta tuollaista en voi kestää! Korianteri huudahti isolle miehelle. Irti hänestä, saastainen iso sika! Vannon kautta härän että perun sanani! hän jatkoi taas pikkumiehelle.
- Sehän lupas antaa, iso mies tivasi pidellen rimpuilevaa Voriaa tiukasti sylissään.
- Ei täällä, ei nyt! Korianteri selitti. Teillä taisi olla joku sopimus?
- Olkoon tällä kertaa, pikkumies myöntyi Korianterin anteeksipyyntöön. Mutta minulle et enää vittuile tai saat kirveestä! pikkumies röyhisteli rintaansa kirves kädessään.
- Eiköhän me mennä hoitamaan hommat, kultu, iso sarvipää ehdotti Vorialle. Lopetat vaan ton pyristelyn.
- Malta nyt edes sinne asti, Voria pyysi jo nöyremmin.
- Minä haluan myös, nyrkkirautamies murahti. Naista mullekin.
- Johdatahan minut kotiisi, komistus, Voria kujeili isolle miehelle.
- Lopetatko rimpuilun? sarvipää kysyi epäluuloisena.
- Tiedän missä on samankaltainen nainen... toinenkin... Voin viedä sinut hänen luokseen, Korianteri ehdotti nyrkkirautamiehelle.
- Ah, tämä huokaisi. Tahdon sen naisen.
Iso mies puolestaan nappasi miekan pois Vorialta.
- Nyt et enää sohi tolla, hän murahti tyytyväisenä.
- Se on vaan rekvisiittaa, Voria muka tunnusti.
- Heh, suuri myrskyhärkä naurahti tunkien Vorian miekan omalle vyölleen. Sitten se ei haittaa.
- Odotetaan ensiksi hetki, ja katsotaan tämä toinen tilanne ensiksi loppuun, Korianteri ehdotti nyrkkirautamiehelle. Voimme lähteä heti heidän jälkeensä.
- No, odotetaan, mies myöntyi. Sen täytyy sitten olla ihan pikapano. Mulla on kiire töihin.
- No, mennäänkö? Voria kysyi isolta härältä luoden tähän keimailevan katseen.
Iso mies päästi tytön irti, mutta piti miekan itsellään. Mies murahti:
- Mennään.
- Näytä tietä, Voria pyysi
Vorian seuralainen tarttui tyttöä tiukasti kädestä.
- Tiedän sopivan paikan, mies ilmoitti. Hän lähti hoippumaan ovea kohti Voria käsipuolessaan.
- Katsopas tätä lassoa, mies rehvasteli Vorialle kaivaen lasson esiin. Tämä on yksi kuuluisista Wahan lassoista.
Voria oli olevinaan kiinnostunut miehen esittelystä.
- Lähdetään heidän jälkeen, eli nyt, Korianteri kehotti toista naisenkipeää. Tule, näytän tien.
Iso mies astui ulos Voriaa raahaten. Korianteri ja nyrkkirautamies seurasivat pian perässä.
- Osaan itsekin kävellä, Voria kivahti.

Ulkona jälleen
Yarrin puhuessa kapakan ovi aukesi. Ulos astui valtava sarvipäinen mies, joka piti Voriaa kädestä kiinni. Yarr odotti, että mies ja Voria olivat menneet ohitse ja seurasi sitten heitä sopivan välimatkan päässä.
- Tietystihän se piti se isoin sieltä hakea, Euridice mutisi itsekseen.
Mies hoippui sivukadulle päin. Yarr nappasi yhden kuristuslangan käteensä. Voria teeskenteli juuri kaatuvansa ja Yarr syöksähti eteenpäin. Hänen jalkansa ja iso ruhonsa pitivät pahaa ääntä, mutta uhri ei näyttänyt sitä kuulevan.
Yarr kietaisi kuristuslankansa suuren sarvipään kaulan ympärille ja kuristi tiukasti. Sarvipää yllättyi täysin, mutta yritti sitten hapuilla kuristajaansa. Voria puolestaan riistäytyi irti miehen otteesta. Yarrin ensimmäinen kiskaisu oli niin kova, että se miltei irrotti jo miehen pään.
Uhri yritti rimpuilla, muttei mahtanut mitään Yarrin isolle koolle ja valtaville voimille. Yarr jatkoi kuristamista ja miehen pää vierähti irti muusta ruumiista.
Voria sylkäisi miehen kasvoille. Yarr puolestaan tähyili Mutaa. Vartija tallusti porukan luokse ja Voria otti taas miekan itselleen takaisin. Yarr pani varovasti irrotetun pään Mudan arkkuun.
- Onhan tämä ukko varmasti myrskyhärkäläinen, eikä väärä ukko väärässä paikassa, Yarr virnuili.
- Kyllä ainakin jotkut siellä sisällä härästä höpisivät, Voria sanoi.
- Mitäs lopulle ruumiille tehdään? kysyi Yarr.
- Eikös sekin sinne laatikkoon? Voria otaksui.
- Eikös sinne laitettu vain uhrien päät ja meidän koko ruumis, jos joku meistä sattuu kuolemaan, Yarr huomautti.
- Eikös uhrien ruumiitkin pitänyt tuoda? tivasi Voria.
- Mitäs mieltä Euridice on? Yarr kysyi.
- Jos ne saisi johonkin piilotettua, Euridice pohti. Johonkin pimeään nurkkaan makaamaan, niin kaikki luulee, että se on vaan sammunut siihen.
- Joo, mutta pitikös uhrin koko ruumis laittaa arkkuun? Yarr kysyi Euridicelta.
- Ihan päätön juttu, tuhahti Voria.
- Mutta jos ne mahtuu arkkuun, niin sinnehän ne kannattaa laittaa, Euridice ehdotti.
- Joo, paitsi meiltä puuttuu vielä kolme päätä, Yarr huomautti kipakasti.
- Toivottavasti, Voria lausahti.
- Meinaatkos, että Korianteri ei tule takaisin? Yarr kysäisi hiukan huolestuneena.
- Ei kun jos tulisi vaikka pään kanssa, Voria sanoi optimistisesti.
- Pitäisi olla säkki, johon sen voisi laittaa väliaikaisesti, ettei tarvitse vyöllä pitää, Yarr naurahti.
Samassa suunnasta, jonne Korianteri katosi, alkoi kuulua kovaa huutoa. Euridice ja Voria sieppasivat nopeasti aseensa ja ryntäsivät äänen suuntaan.

Korianteri kujalla
Sillä aikaa Korianteri oli tullut ulos nyrkkirautoja käyttävä mies perässään. Hän johdatti uhrinsa sivukujalle, toiseen suuntaan kuin minne toiset menivät.
- Missä se nainen on? mies kysyi malttamattomana. Mua himottaa jo kovasti.
Korianteri ojensi vastaukseksi taskumattinsa nyrkkirautamiehelle otettuaan itse pienet huikat. Uhri otti aineen ahneesti vastaan ja kallisti rohkeasti. Korianteri tempaisi äkisti miekkansa esiin ja mojautti miestä yllättäen päähän. Tämä sai kolhun kalloonsa ja karjahti, muttei silti pyörtynyt iskusta. Taskumatti putosi maahan ja olut valui pois.
Mies tointui nopeasti ja iski Korianteria nyrkillään, mutta isku meni ihan hudiksi. Korianteri yritti vuorastaan taas tainnuttaa miehen, tosin osumatta tällä kertaa. Mieskin suti taas nyrkillään tyhjää.
Korianteri iski kolmannen kerran, vaan taaskaan sapeli ei osunut. Miehen nyrkki sen sijaan pamahti yllättäen Korianterin käteen, mutta tämän silmukka-cuirboulli torjui iskun melkein kokonaan. Korianteri tähtäsi vieläkin itsepäisesti miestä päähän, eikä taaskaan osunut. Mies sen sijaan huusi suureen ääneen.
Samassa Euridice ja Voria ilmestyivät paikalle. Nyrkkiraitamies yritti juuri mojauttaa Korianteri, mutta osuikin entisen Lepakon papin sijasta läheisen talon seinään ja kaatui yllättyneenä maahan. Voria käytti tilaisuutta hyväkseen ja säntäsi miehen luokse. Tyttö sujautti näppärästi kuristuslangan maahan kaatuneen kaulaan ja puristi voimalla. Mies menetti pian tajuntansa, eikä ehtinyt edes hangoitella vastaan. Mutta nyt alkoi jostakin kauempaa kuulua lähestyviä ääniä.
- Äkkiä pois täältä! Korianteri huudahti.
- Pää mukaan! Euridice kivahti hermostuneena.
Huudot tulivat yhä lähemmäksi. Euridice hakkasi miekallaan kiireesti pään kunnolla irti ruumiista. Veri roiskui ja Voria ryntäsi jo pakoon.
- Ei luultavasti tarpeellinen, Korianteri huomautti päästä. Ajattelin vain vähän lisäbonusta. Ei kuulu mihinkään uskontoon, jota jahtaamme.
-Ja nyt vasta sen sanot! ärjäisi Euridice vihaisena ja turhautuneena.
Korianteri säntäsi pakoon ja siinä samassa kujan päähän ilmestyi kaksi sarvipäistä miestä - päänsä menettäneiden uhrien kaverit kapakasta. He olivat tyrmistyneitä ja lamaantuivat paikoilleen päättömän ruumiin nähdessään. Euridice käytti tilaisuutta hyväkseen ja säntäsi karkuun. Sarvipäät huusivat ja lisää ihmisiä ilmestyi paikalle.
Kolmikko juoksi karkuun minkä ehti. Heillä oli pieni etumatka ja he käyttivät sitä ovelasti hyväkseen kiertämällä korttelin ympäri. Jahtaajat jatkoivat vain suoraan eteenpäin, kun taas thanatarilaiset kiersivät toiselle kujalle, jossa Yarr heitä odotteli Mudan kanssa.
- Mikäs kiire teillä on? Yarr kysyi tovereiltaan.
Kujan ohi viiletti juuri joukko Paviksen kuninkaallisen kaartin vartijoita, jotka eivät kuitenkaan huomanneet seuruetta.
- Johonkin rauhaan, Voria vain puuskahti.
- Älkää enää toiste tulko minun asioihini sorkkimaan, olkoon tämä viimeinen kerta! Korianteri meuhkasi.
- Nyt on tärkeämpääkin ajateltavaa kuin vain omat asiat, Euridice sanoi tiukasti.
- Saitteko hänen pään? Korianteri kysyi toisilta.
- Kyllä meillä yksi pää on, Yarr murahti.
- Se on hyvä, Korianteri totesi tyytyväisenä.
Toisen kujan luona parveili ihmisiä, jotka kauhistelivat raakaa surmatyötä.
- Vielä kolme tarvitse, mikäli kaikki meinaa palata takaisin, Yarr irvisti. Lähdetäänpäs menemään.
- Sopii, sanoi Voriakin.
- Joo, Korianterikin myönsi.
- Jaa minne? kysäisi Euridice.
- Parannustemppeli? Voria ehdotti innokkaasti.
- Se kuulostaa hyvältä, Korianteri tunnusti.
- Sinne siis, päätti Euridice.
- Ok, Yarrkin suostui.
- Vie meidät Arroyn temppelille, Voria kehotti ruumisarkkua kantavaa vartijaa.
- Kyllä, Muta vastasi kuuliaisesti ja lähti johdattamaan seuruetta ripeästi pois. Muta käytti kulkemisessa kiertoteitä. Matkalla seurue kuuli, kuinka ihmiset kauhistelivat kaupungilla tapahtunutta murhatyötä; uutiset näyttivät lukeneen nopeasti. Matkalla Voria otti kirjakaupasta löytämänsä parantajannauhan esiin ja piilotti kuristuslangan sen alle.
- Hmm. On tuo temppeli aika näkyvällä paikalla, Euridice huomautti, kun Chalana Arroyn temppeli tuli näkyviin.
Temppeli, joka oli toimi samalla myös sairaalana, oli valkoinen, kaksikerroksinen talo, jonka kaikki ikkunat olivat toisessa kerroksessa. Ovella seisoi muutama maallikkojäsen, jotka tunnisti leveistä valkoisista olkanauhoista. He olivat ilmeisesti vartiossa.
Seurueen seistessä tarkastelemassa rakennusta ryntäsi paikalle pari nahkatyöläisiltä näyttävää miestä, jotka kantoivat välissään kolmatta miestä. Tämä kannettu mies voihki tuskasta. Noviisihoitaja ryntäsi kiireesti paikalle ja loukkaantunut mies kannettiin nopeasti paareilla sisälle.
- Suunnitelman poikasta olisi tarjolla, Euridice sanoi hitaasti.
- Sepä hienoa, Korianteri ilahtui.
- Joku teeskentelee loukkaantunutta, ja joku toinen hakee paikalle muutaman parantajan. Sitten niiden kimppuun hyökätään ja naps, Euridice ehdotti. Pari päätä lisää. Eh?
- Ei ollut varmaankaan chalanat listassa, Voria huomautti.
- Joo, no unohdetaan suunnitelma, Euridice totesi sitten.
- Käyn katsomassa, Voria huikkasi ja lähti tuosta vain kävelemään kohti sairaalaa.
- Kuinka kauan olet siellä? Korianteri kysyi.
- Ihan hetken, Voria vastasi.
Ovella seisovat maallikot katsahtivat Voriaan, kun tämä saapui ovelle.
- Terve, sisar, he tervehtivät häntä.
- Hei, Voria vastasi tunnustelevasti.
- Et taida olla täkäläisiä? yksi maallikoista arveli. Mistä kaukaa tulet?
- Aina Lunarista asti, Voria tokaisi vakavana.
- Oh, parantajat hämmästelivät.
- Mistäpäin tarkemmin? yksi heistä uteli. Olen itsekin syntyisin Ydinalueelta, hän selitti.
- Kostaddista, vastasi Voria.
- Ah, minä olen syntynyt Glamourissa, parantaja selitti innokkaana.
- Ihmeelliset ovat jumalten tiet, Voria vastasi hurskaasti.
- No, käy sisään, sisko, muut kehottivat Voriaa.
- Minä tulen mukaasi, lunarilainen parantaja innostui.
Voria ja parantaja katosivat sisälle sairaalaan.
- Voisimme tässä samalla miettiä, mistä saisimme lisää uhreja, ehdotti Korianteri toisille.
- Hei mitenkäs se yksi epäluuloinen humaktilainen? Yarr ehdotti. Vieläköhän se olisi siellä kapakassa?
- Saattaisi toimia, Korianteri myönsi. No, mutta taitaa olla todellakin varuillaan. Tuskin päästään yllättämään.
- Juu, Yarr tunnusti.
- Harmittaa se viimekertainen kömmähdykseni, Korianteri harmitteli. Osun hurjasti häntä päähän sapelillani ja siltikään hän ei kuollut. Anteeksi siitä tapahtuneesta. Ja taskumattikin jäi sinne, Korianteri kirosi. Siis minne mennään seuraavaksi?
- Olisikohan niitä keihäsukkeleita missään? Yarr pohdiskeli.
- Ei taida olla muita mahdollisuuksia, Korianteri arveli.
- Varmaankin Yelmin tai Yelmalion temppelin läheisyydessä, Euridice huomautti.
- Niin. Eli siis mennään sinnepäin seuraavaksi? Korianteri kysyi.
- Hmm. Onkohan täällä paikkaa, jossa humaktilaiset kaksintaistelevat? Yarr mietiskeli. Sieltä voisi saada hyviä uhreja.
- Tuskin he antavat sinun irrottaa heidän päätään ja ottaa muistoksi, Korianteri sanoi ivallisesti. Vaikka voittaisitkin jonkun.
- En minä ihan sitä tarkoittanut, Yarr naurahti.
- Jos siellä olisi jo valmiita ruumiita, Euridice esitti toiveikkaana.
- Siis kytättäisiin siinä vieressä ja kateltaisiin, minne hävinnyt/voittaja menee/viedään, Yarr spekuloi. Sitten matkalla iskettäisiin. Jotain tuommoista ajattelin.
- Odotellaan ekana Voriaa, Euridice huomautti Yarrille.
- Ilman muuta, iso thanatarilainen sanoi heti.
- No, eli minne mennään seuraavaksi? Korianteri kysyi.
- Kuulostikos se humaktijuttu miltään? Yarr ehdotti.
- Jos täältä joku semmoinen paikka löytyy, niin voisi kokeilla, Euridice hyväksyi.
- No minulla ei ole paljon väliä mitä mennään tappamaan, Korianteri totesi omasta puolestaan.
- Hänhän sanoi olevansa siellä vain hetken, Korianteri mutisi kohta Voriaa tarkoittaen.

Voria sairaalassa
Sisällä näytti olevan heti jonkinlainen henkilökunnan huone. Siellä suorastaan parveili parantajia. Voria saattoi suorastaan tuntea heidän inhan hyväntahtoisuutensa ilmassa. Voria vilkuili ympärilleen nähdäkseen, olisiko ketään uhriksi sopivaa. Sellaisia ei kuitenkaan näkynyt. Sen sijaan lunarilainen parantaja tarjosi Vorialle yrttiteetä.
- Tämä on oma reseptimme, parantaja sanoi ylpeänä. Se poistaa väsymyksen ja auttaa jaksamaan.
Voria otti kupin vastaan ja maistoi teetä. Se oli aika makeaa.
- Tuskaa ja sairautta on maailma täynnä, parantaja huokaili. Onneksi me sentään voimme sitä hiukan lievittää. Miksi sinulla on muuten miekka? hän kysyi yllättäen hämmästyneenä.
- Löysin sen kadulta, epäilen sen olevan jonkun potilaan, Voria selitti liukkaasti.
- Niin tietysti, parantaja huokasi. Jospa kaikki aseet katoaisivatkin maailmasta. Minä kannatan myös Valkoista Kuuta, nainen tunnusti. Se tulee olemaan rauhan kuu.
- Niinpä, Voria nyökytteli.
- Kun Valkoinen Kuu nousee, kaikki aseet katoavat, lunarilainen parantaja esitti. Mutta sitä ennen meidän täytyy ahertaa. Voin viedä tuon kammottavan kapineen pois, hän ehdotti.
Voria ojensi miekan parantajalle, mutta tämä pudottikin sen heti käsistään.
- Huh, en voi koskea siihen, lunarilainen sanoi. Voisitko sinä viedä sen pois? Vaikka tuonne toimistoon, parantaja jatkoi viitaten erääseen oveen päin.
- Hyvä on, suostui Voria.
- Se on tuolla potilassalien takana, parantaja neuvoi.
Voria lähti osoitetulle ovelle, aukaisi sen ja astui sisään. Sen takaa paljastui huone, jossa oli useita vuoteita. Vuoteilla makaili potilaita, yhteensä seitsemän miestä. Kahdella näytti olevan vaatteissaan Kuoleman ja Totuuden riimuja ja he vaikuttivat sotilailta. Yhdellä oli Valon riimuja ja jonkinlainen univormu yllään. Kuudella potilaista näytti olevan raajoja kasvamassa, kun taas tämä univormupukuinen oli selvästikin parantelemassa palohaavojaan.
- Parantaja, voisitteko antaa jotakin lievittävää? palovammoja saanut pyysi kiihkeästi. Nämä ovat kovin kipeät, hän jatkoi nostellen raajojaan, jotka olivat siteiden peitossa.
Voria ryhtyi laulamaan Lohtulaulua. potilaat kuuntelivat hartaina. Palanut mieskin sulki silmänsä ja antautui laulun vietäväksi. Myös muut potilaat sulkivat silmänsä autuaina. Potilaat makasivat rentoutuneina silmät kiinni.
Nyt Voria toimi laulua silti lopettamatta. Hän laittoi käden palovammoja parantelevan suulle ja kietaisi kuristuslangan tämän kaulaan. Uhri yritti korahdella ja sätkiä, mutta tiukasti puristava kuristuslanka esti häntä päästämästä suusta pihahdustakaan. Lopulta ruumis lötkähti veltoksi, vaikka pää ei irronnutkaan.
Voria nosti kuristetun miehen ylös sängystä ja kantoi hänet nurkkaan lauluaan silti keskeyttämättä. Voria jatkoi laulua, mutta samaan aikaan alkoi hakata miekallaan mieheltä päätä irti. Verta valui kovasti, mutta pää irtosi. Tyttö jatkoi lauluaan kävellen pään kanssa potilashuoneen toiselle ovelle, jota ei ollut vielä tutkinut. Potilaat olivat autuaan tietämättömiä juuri tapahtuneesta veriteosta.
Voria avasi oven ja astui sisään pieneen huoneeseen. Siellä oli useita kaappeja, pieni pöytä ja tuoli. Ketään ihmisiä ei onneksi näkynyt. Voria asetti irrotetun pään suoraan pöydälle ja päästä valui verta. Sitten hän alkoi penkoa kaappeja, joista löytyy paljon lääketarpeita, haavasiteitä, pulloja, purnukoita ja kaikkea parantamiseen tarvittavaa.
Thanatarilainen nappasi joitakin pulloja ja kietoi uhrinsa pään paksuihin siteisiin. Sitten hän lähti nopeasti pois kävellen rauhallisen potilashuoneen läpi. potilaat näyttivät nukkuvan, eikä kukaan ollut huomannut julmaa veritekoa.
Voria avasi oven ja livahti henkilökunnan huoneeseen. Siellä oli parantajia leppoisasti rupattelemassa, mutta lunarilainen parantaja oli kadonnut. Voria hiippaili vaivihkaa huoneen läpi pää kainalossa. Jotkut parantajat katsoivat häneen, mutteivät ihmetelleet mitään. Voria selitti heille, että potilailla oli jokin hätä ja lähti heti ulos.

Jälleen ulkona
Voria astui ulos ja toiset huomasivat hänen kainalossaan erikoisen käärön.
- Lähetäänpäs menemään, Voria sanoi heti heille.
- Mitäs hait? Korianteri kysyi.
- Palkintoja, tyttö vastasi hänelle salaperäisesti.
- Mistä palkintoja sait? Korianteri kysyi.
Voria ei vastannut, vaan johdatti seurueen syrjäiselle kujalle. Siellä hän otti kääröstään esiin verisen pään ja sujautti sen nopeasti Mudan ruumisarkkuun virnistäen toisille.
- Miten sait tuon pään? Korianteri kysyi hämmästyneenä.
- Kenenkäs pää tuo on? Yarr kysyi myös.
- Kohteen, Voria vain totesi lyhytsanaisesti. Salavihkaisuus voittaa esteet.
Jostakin kauempaa alkoi kuulua huutoa, mutta se ei selvästikään koskenut seuruetta.
- Lähdetään, Voria kehotti.
- Erittäin hyvä vastaus, Yarr naurahti. Onkos täällä jotain paikkaa, jossa humaktilaiset kaksintaistelevat? hän jatkoi kohdistaen kysymyksensä Mudalle.
- Mitenkäs tuo Seitsemän äidin temppeli? Euridice ehdotti.
- Käyhän se, suostui Yarr.
- Ööö, Muta vastasi.
- Mulle käy, kunhan saadaan vaan päät kasaan, Korianteri letkautti.
- Joo, sinne, Euridice sanoi Mudalle.
Muta lähti laahustamaan ja toiset seurasivat perässä. Tällä kertaa matka ei ollut pitkä, koska Seitsemän äidin temppeli oli aivan lähistöllä. Temppeli oli suuri ja komea rakennus, joten lunarit eivät olleet selväsikään rahojaan säästelleet.
- Suunnitelmia? Voria tiedusteli toisilta.
- Mitäs kohteita tuolla oikein on? Yarr kysyi epäilevästi.
Samassa seurue huomasi, että Seitsemän äidin temppeliä vastapäätä seisoi varjoisalla kujalla sarvikypäräinen vanha mies. Miehellä oli kädessään pergamenttiarkki, johon hän toisinaan painoi merkin sormellaan. Mies näytti katselevan kulkevia ihmisiä.
- Olisiko tuo härkä? Yarr pohti ääneen.
- Oletteko hyviä hiipimään? Voria kysyi toisilta.
- En, Korianteri vastasi heti.
- Joo, varsikin tässä metallipanssarissa, Yarr vastasi ivallisesti.
- Jos hiivin kujalta niskaan, järjestättekö harhautuksen? Voria kysyi.
- Joo, Euridice suostui. Tosin se olisi hyvä saada pois näkyvältä paikalta.
- Mikäs siinä, Korianterikin hyväksyi. Ehdotuksia?
- Huono suunnitelma, Voria kuitenkin totesi katsellessaan ohitse kulkevia ihmisiä. Kor, olet lunari? tyttö jatkoi.
- Kyllä, Korianteri tunnusti.
- Käy katsomassa kaltaistesi temppelistä, Voria ehdotti.
- Kaltaisiani. Pah, Korianteri mutisi.
- Jos joku menee juttelemaan sen kanssa ja ottamaan selvää, mikä se on miehiään, Euridice ehdotti.
- Pidetäänpäs kiirettä suunnitelman kanssa, loitsut rullaa, Voria hoputti.
- No, voin käydä siellä, mutta voivat ihmetellä, miksi olen hajottanut haarniskani Lunarin tunnukset, Korianteri selitti. Joten saattavat hieman ihmetellä asiaa.
- Tosiaan, myönsi Voria.
- Joo, minun ei varmaankaan passaa näyttäytyä siellä, Euridice totesi myös.
Punaiseen kaapuun pukeutunut nainen käveli temppeliin. Vartiossa oleva vanha mies painoi sormellaan merkinnän pergamenttiin.
- Mutta jos tuolla on yksikin lunarilainen pappi, hän on saattanut kuulla minusta. Se ei olisi kivaa jos jäisin kiinni. Olenhan sentään kirottu, Korianteri sanoi katkerasti hymyillen. No mitäs tässä tehdään sitten?
- Miten olisi tuo äijä kujalla? Voria sanoi toisille.
- Hmm, mutisi Yarr.
- Eikös tuossa nyt ole hieman liian vilkasta, Korianteri huomautti.
- Osaattekos mitään käytännöllistä taikuutta? Voria kyseli kumppaneiltaan.
- Enpä juuri, Yarr ilmoitti kuivasti.
- Osaan parantaa, mutta mitä tarkoitat käytännöllisellä? Korianteri kysyi.
- Siis tähän tilanteeseen, Voria tarkensi.
- Hämäännys, Ajatusisku, Euridice luetteli.
- En osaa, Korianteri totesi lyhyesti.
- Hämäännys mieheen ja johdatetaan pois? Voria ehdotti. Hän astahti sivuun ja alkoi laulamaan. Ihmiset katselivat häntä hämmästyneenä, mutteivät juurikaan piitanneet tytöstä.
- Kerjäläistyttö, joku ohikulkija tuhahti.
- Ei mitään hajua taiteesta, Voria puuskahti lopettaen laulamisen.
- Minäpäs käyn kysymässä mieheltä, mitä hän täällä tekee, Korianteri tokaisi ottaen aloitteen käsiinsä.
- Joo, Euridice myöntyi.
Korianteri lähti kävelemään kohti vanhaa miestä. Tämä katsahti Korianteriin, muttei pelästynyt häntä. Korianteri pääsi miehen viereen ja kysyi tältä:
- Mikäs sinun hommasi täällä on? Mitäs sinä siihen merkkailet?
Mies katsahti Korianteriin ja sanoi:
- Minä olen Yarran Duve, urhea myrskyhärkäläinen.
- Sen huomasin, mutta mitä teet täällä? Korianteri kysyi uudelleen.
- Tehtävä on merkitä tähän kaikki temppelissä käyvät kaaoksenpalvojat, vanha mies selitti ylpeänä. Se on vastuullinen homma.
- Selvä se. Hyvää päivän jatkoa, Korianteri toivotti ja kääntyi pois.
Mies kaivoi pienen leivänpalan viittansa poimusta ja huikkasi poistuvan Korianterin perään:
- Jano tässä vain tulee.
Korianteri palasi toisten luokse ja Euridice ehdotti heti:
- Korianteri, lupaa tarjoa sille muutama tuoppi kapakassa. Jospa se lähtee mukaan.
- No millä minä sille tarjoan tuopillisia? Eihän minulla ole rahaa, Korianteri vastusteli.
- No ei kai sillä väliä, kunhan liikahtaa sijoiltaan, Euridice tuhahti. Hoidellaan se jossain sivukujalla.
- Onko teillä normaalia rahaa? Korianteri kysyi. Mustunutta ei kannata käyttää.
- Eipä ole, Yarr vastasi.
- Minulla on, ilmoitti Euridice.
- Mustunut ei käy, Korianteri huomautti uudelleen. Eli siis kunnollista rahaa?
- Minulla on, Euridice vastasi taas ja kaivoi pussistaan muutaman kirkkaan kolikon. Mutta hoidellaan se jossain sivukujalla.
- Joo, hoidellaan se kujalla, Yarr suostui.
- Kuulostaa hyvältä, Voriakin myönsi.
- No se käy mitä mainiommin. Siis se tappaminen. Hänhän on kohderyhmään kuuluva, Korianteri sanoi.
- No, joku menee nyt puhumaan sille miehelle, Euridice esitti.
- Menenkö minä uudestaan? Korianteri kysyi toisilta.
- Yarr näyttää eniten soturilta, huomautti Voria.
- Korianteri tai Voria, Euridice ehdotti.
- Aivan. Hän saa mennä, Korianteri myöntyi Vorian ehdotukseen.
- Kuka? Minäkö? Yarr kysyi hämillään.
- Juuri sinä, Voria tokaisi.
- Varsinaisesti minulla ei ole väliä kunhan joku menee, sanoi Korianteri.
- Mutta minä en voi käyttää rahaa, jos niin pitkälle mennään, Yarr vastusteli.
- No ei mennä, Euridice hymyili ivallisena.
- Et? Voria kysyi Yarrilta vahvistusta.
- En, tämä vastasi painokkaasti.
- Ei mennä, Korianteri sanoi. Kannattaa varmaan aluksi lähteä myrskyhärkien kantapaikan suuntaan.
- Siis ei mennä niin pitkälle, että rahaa tarvitaan, vaan hoidellaan se matkalla, Euridice täsmensi.
- Suunnitelma hyväksytty, Voria ilmoitti. Mutta vauhtia. Loitsut loppuu.
- No jos joku nyt menee tarjoamaan sille tuopillisen, niin katsotaan lähteekö se mukaan. Sitten ohjataan se sivukujalle ja teilataan, Euridice suunnitteli.
- No meikä menee, Yarr myöntyi vihdoin.
- Hyvä, Korianteri sanoi.
Yarr lähti kohti sarvipäätä. Sarvipää katseli lähestyvää Yarria.
- Kaverini kertoi, miten hyvää työtä teet, Yarr lausahti vanhalle miehelle.
- Kiitos, kiitos. Ymmärrän kyllä työni vastuulliseksi, sarvipää vastasi ylpeänä. Nuo kirotut lunarit vain kuljeskelevat kuin kaupungin herrat. Vaikka todellisuudessa ovat kirottuja kaaoksenpalvojia. Jonkun täytyy pitää ne kurissa.
- Joo, ne ansaitsivat pienen läksytyksen, Yarr myötäili. Eikös tuossa ala pikkuhiljaa jalat puutua, joten maistuisiko olut? hän jatkoi. Minä tarjoan.
- Olutta? mies kysyi ilahtuneena. Oletko tosissasi? Kurkkuni on kuiva kuin autiomaa.
- Kyllä, sen verran kovaa on työsi, Yarr sanoi.
- Ah, minnekäs mentäisiin? myrskyhärkä kysyi innokkaana. Voin toki keskeyttää työni hetkeksi. Kaaoksenpalvojat eivät karkaa.
- Miltäs Karju ja karjahdus kuulostaisi? kysyi Yarr. Sieltä saa kuulemma hyvää olutta, hän lisäsi.
- Se on todella hyvä mesta, sarvipää ilahtui. Meikäläisten kantapaikka. Muut eivät vain arvosta työtäni. Mutta mennään sinne. Sinä siis tarjoat?
- Minä, Yarr vahvisti. Eivät vain ymmärrä, hän lisäsi.
Sarvipää lähti kulkemaan Yarrin kanssa kapakan suuntaan. Voria livahti kärppänä heidän peräänsä. Korianteri ja Euridice seurasivat myös. Yarr johdatti myrskyhärän tarkoituksellisesti pienille ja haiseville kujille. Vanha mies ei näyttänyt piittaavan niiden löyhkästä - olihan hänelle olutta luvassa!
Yarr ja mies tulivat paikkaan, jossa ei juuri näkynyt ihmisiä. Yarr poimi salavihkaisesti kuristuslangan käteensä myrskyhärän rupatellessa joutavia hänelle. Kookas thanatarilainen jättäytyi hiukan jälkeen ja kietaisi äkisti kuristuslangan vanhan miehen ohuen kaulan ympärille. Lanka upposi lihaan ja mies korisi vaikeasti. Kuristuslanka tunkeutui kaulan läpi ja miehen pää putosi maahan. Silmät vain ehtivät hiukan lurpsahtaa irronneessa päässä.
- Kolme kasassa, enää yksi jäljellä, paikalle ilmestynyt Voria totesi.
Mutakin saapui paikalle ja Yarr pani irrotetun pään piiloon ruumisarkkuun.
- Piilotetaan ruumis, Voria ehdotti.
- Minne? Yarr kysyi.
- Lähdetään vaan menemää, Voria luopui ajatuksestaan.
Yarr työnsi nopeasti päättömän ruumiin satunnaiseen jätekasaan.
- No niin, enää yksi pää, Yarr totesi.
- Onko ehdotuksia? Korianteri tiedusteli.
- Mennään nyt tästä edes pois, ehdotti Yarr.
- Majatalosta vielä yksi? Korianteri kysäisi.
- Joo, siirrytään, Euridice myöntyi ja seurue lähti kuljeskelemaan pois.
- Joo mennään pois, Korianterikin sanoi.
- Haluaako Voria käyttää vielä viehätysvoimaansa? kysyi Yarr virnistäen.
- Enpä usko että humaktit lähtee minun mukaani, Voria vastasi.
- Mutta joku muu, Yarr yritti.
- Tiedän miten niitä tulisi minun perään ainakin tusina, Korianteri pilaili.
- Käydäänpä tarkistamassa Humaktin temppeli, Euridice ehdotti.
- Haastetaan humaktilainen reiluun yks ykköseen ja piestään se sitten porukalla, Yarr ehdotti hymyillen.
- Tuskin se sivukujalle tulee tappelemaan, Korianteri arveli.
- Niinpä, mutta paistaa se päivä risukasaankin, Yarr hymyili.
- Haastetaan se säikky humakti, Euridice esitti.
- Mikäs siinä, Korianteri totesi. Kuka haastaa?
- No en minä ainakaan, Voria sanoi heti.
- Onkos se pakko haastaa? ihmetteli Yarr.
- Ei ole, Korianteri totesi.
- Jaa-a, mitenkäs muuten? Euridice kysyi.
- Hmm, Yarr mutisi.
- Käydään katsomassa, jos temppelin luona on jotain häppeninkiä, Euridice päätti. Muta, Humaktin temppeliin.
- Kyllä, ruovvv, Muta sönkkäsi ja lähti johdattamaan seuruetta kohti Humaktin temppeliä.
- Siellä pitää sitten varoa, ettei ne huomaa meitä salamurhaajiksi, Yarr muistutti toisille.
Humaktin temppeli ei ollut kaukana. Se oli pitkänomainen rakennus. Temppelin ulkopuolelle oli kerääntynyt pieni väkijoukko. Joukon keskellä seisoi kaksi Humaktin kaksintaistelijaa sekundantit mukanaan. Paikalla oli myös tuomari, vanha mies, jolla oli musta kaapu ja suuri rautamiekka. Toinen taistelija oli kookas mies, toinen taas hienosti pukeutunut keikari. Pyhä kehä oli jo piirretty maahan ja Keikari ja Roikale aloittivat juuri taistelun.
- Ensimmäisen veripisaran vuodattanut olkoon voittaja, tuomari julisti.
Keikari viuhtoi säilällään ja kumarsi tyylikkäästi tuomarille. Roikale puolestaan murahti suljetun kypäränsä sisällä ja vetäisi isomiekkansa esiin. Keikari suuntasi heti jonkin loitsun Roikaleeseen, mutta se ei näyttänyt tepsivän. Roikale puolestaan käytti miekkaansa loitsua ja ase kimalteli ilkeästi.
Nyt Keikari pisti taitavasti Roikaletta panssarinaukosta kurkkuun, muttei surmannut tätä. Roikale karjahti raivosta, heilautti isomiekkaansa ja iski Keikarilta vasemman jalan irti, vaikka tämä oli jo voittanut kaksintaistelun vuodattamalla ensimmäiset pisarat verta. Keikari kaatui maahan tuskasta ulvoen. Voria naurahti tälle.
- Voria, Euridice sanoi.
Keikarin sekundantti astui eteenpäin ja sylkäisi Roikaleen päälle huitoen kovasti tuomarin suuntaan. Roikale tyytyi parantamaan päätään. Hänen sekundanttinsa puolestaan vetäisi isomiekkansa esiin ja heitti siihen loitsun.
- Olitkos joku parantaja? Euridice kysyi toisilta.
- Minä? Voria sanoi epäröivästi.
- Sinä, sinä, Euridice totesi.
- Joo, Voria myönsi.
Jotkut katsojista buuasivat Roikaleelle, koska tämä oli lyönyt vastustajaansa taistelun jo ratkettua. Toiset taas hurrasivat hänelle. Keikarin sekundantti vetäisi säilänsä esiin ja astui kohti Roikaletta ja tämän sekundanttia, joilla kummallakin oli isomiekat esillä. Tuomari puuttui kuitenkin nyt asiaan ja julisti Retup Mockin, Keikarin, voittajaksi. Lisäksi tuomari huusi parantajia.
- Voria, esitä parantajaa, Euridice sihahti tytölle.
Voria astui esiin ja käveli haavoittuneen luo vetäisten esiin parantajannauhan ja lääkepulloja. Tilanne vaikutti vielä kireältä, sillä Keikarin sekundantti uhmasi vieläkin Roikaletta ja tämän sekundanttia. Väkijoukko kannusti taistelijoita uuteen verenvuodatukseen.
- Ah, parantaja, tuomari virkkoi hätääntymättä. Kylläpäs toimitte nopeasti.
- Satuin paikalle, Voria valehteli.
- Hänet täytyy saada sairaalaan, tuomari sanoi viitaten jalkansa menettäneeseen Keikariin.
- Me voimme viedä, Voria vastasi viittoen tovereitaan lähemmäksi.
Yarr ja muut tulivat lähemmäksi ja Voria kumartui sitomaan Keikarin vuotavan haavan jotenkuten.
- Joko viedään sairaalaan? Yarr kysyi sitten.
- Nostakaa se hartioille, Yarr ja sinä, Voria vastasi osoittaen sekundanttia.
Yarr otti toisesta olkapäästä kiinni ja kävi nostamaan. Sekundantti nyökkäsi nopeasti ja tuli auttamaan. Haavoittunutta lähdettiin kuljettamaan kohti sairaalaa.
- Sivukujalla niskaan? Voria kuiskasi Euridicelle ja Korianterille.
Pian vastaan tuli pikkuinen syrjäkuja, jonka poikki seurue päätti oikaista.
- Pysähdytäänpäs, täytyy ottaa parempi ote, Yarr murahti sekundantille.
- Kurista sinä, minä isken miekalla, Korianteri kuiskasi Vorialle.
Voria vetäisi kuristuslangan esiin ja yritti pujottaa sen haavoittuneen puoleen kumartuneen sekundantin kaulaan. Silmukka kuitenkin lipsahti ohi ja sekundantti hätkähti. Euridice kaivoi miekan ja kilven esille ja Voria vetäisi miekkansa. Korianteri sivalsi sapelillaan sekundanttia jalkaan, mutta sai aikaan vain pienen haavan. Myös Euridice osui miestä aseellaan, mutta tämä ei haavoistaan huolimatta huutanut lainkaan.
Sillä aikaa Voria käytti miekkaansa haavoittuneeseen, joka menetti heti tajuntansa. Korianteri ja Euridice huitoivat aseillaan sekundanttia, mutta vain Euridicen miekka teki pienen naarmun. Sekundantti vetäisi juuri säilänsä esiin, kun Voria kääntyi haavoittuneen luota ja sivalsi miekallaan sekundantin vasemman käden miltei poikki. Veri tulvi ja mies lyyhistyi korahtaen maahan, muttei vieläkään huutanut apua. Hän vaikutti suorastaan mykältä.
- No niin, päät talteen, Yarr hoputti, joka oli jo irrottanut pään haavoittuneelta Keikarilta. Hän tunki irrotetun pään nopeasti Mudan arkkuun.
- Otetaanko ylimääräinen pää? Korianteri kysyi sekundanttiin viitaten.
- No, otetaan mukaan, Euridice ehdotti.
- Otetaan vaan, Voriakin myöntyi.
- En välttämättä suosittele, Korianteri vastusti. Saattaa olla eduksi, mutta se voi myös koitua kurittomuuden esimerkiksi ja sitten menee henki.

Yövalon varjossa, osa 3.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja