Yövalon varjossa, osa 1

Totuuden viikon villipäivän aamuna maan vuodenaikaan Thanatarin temppelissä lähellä Pavista seisoi neljä pelokasta maallikkoa pelottavien Thanatarin kultin johtajien edessä. Heillä oli hyvin erilaiset taustat, mutta maallikoiden olisi yhdessä onnistuttava Thanatarin kammotussa noviisiriitissä - päänmetsästyksessä. Jokaisen heistä olisi tuotava joko Yelmin, Yelmalion, Humaktin tai Myrskyhärän palvojan katkaistu pää temppeliin hyvitykseksi siitä kohtalosta, jonka Thanatar itse kärsi.
Yarr Varmasurma oli iso kuusi jalkaa pitkä lihaksikas korsto, eikä erityisen komea. Hän oli ollut aikaisemmin noviisi, mutta hänet oli alennettu maallikoksi erään inhottavan henkilön vuoksi. Yarrin yksi erikoinen tunnuspiirre olivat molemmissa korvissa olevat korvakorut.
Voria puolestaan oli hyvin lyhyt ja laiha, todella nuori tyttönen, jolla oli pitkät pehmeät hiukset ja suuret tummat silmät. Hän oli orpo ja paennut Lunarin imperiumista.
Euridice Hepatotes oli pitkä, laiha, eikä erityisen kaunis naispuolinen henkilö. Hän oli lunarilaista sukua, mutta Euridice oli erotettu keisarin palveluksesta.
Korianteri oli hieman alle 50-vuotias mies, karunnäköinen, kohtalaisen pitkä ja ylipainoinen. Hän oli ollut Punaisen Lepakon pappina ja Korianteri häädettiin sieltä, kun hän oli osoittautunut liian hyväksi työssään.
Temppelissä hallitsi Atyarin puolue, jota edusti Atyarin sarvi. Myös ylipapin tiedettiin olevan Atyarin kannattaja. Thanin puolue oli kasvamassa voimiltaan, joskin vielä Atyarin varjossa. Tätä ruumiillistumaa edisti Thanin käsi. Kolmas puolue oli nimellisesti Thanatar, mutta se oli voitettu vallankaappausyrityksessä. Sen seurauksena Thanatarin puolueen johtaja Thanatarin henki oli nyt Atyarin sarven piinattu orja.
Atyarin sarvi piti maallikoille pienen puheen, jossa hän kehitti heitä tuomaan vihollisten päät tuomittu Kivan valvonnassa. Aikaa annettiin viikko. Tilaisuus päättyi hiekan liian varhain ja hahmot sysättiin menemään, kun jonkinlainen taistelu alkoi. Hahmot laskeutuivat alas jyrkkää kuilua köyden varassa. Muut selvisivät ongelmitta, mutta viimeisenä laskeutunut Korianteri putosi kuutisen metriä, kun köysi äkkiä katkaistiin ylhäältä. Hän loukkasi pudotuksessa kätensä, mutta Voria pystyi onneksi parantamaan sen. Tästä alkoi hahmojen taival kohti päänhakua.
Seurue oli saapunut pyöreään tunneliin, jonka lattialla oli vettä. Siellä oli myös pieni proomu, jonka kannella oli puinen laatikko. Laatikon takana piilotteli pelokas paviaani, jonka silmät oli puhkaistu ja suu neulottu umpeen.

- Mitäs tässä tehtäisiin nyt? Korianteri ihmetteli. Kätenikin näyttää olevan kunnossa.
Voria, Yarr ja Euridice nousivat proomulle. Voria lähestyi laatikon takana piilottelevaa paviaania.
- Kuka... tai mikä olet? Voria kysyi siltä tajuten sitten kysymyksensä aika tyhmäksi, koska paviaanin suu oli neulottu umpeen.
Korianteri nousi proomulle ja lähestyi paviaania miekkaansa hamuillen. Voria asettui kuitenkin hänen tielleen.
- Toistan tässä vielä. Mitä me nyt tehdään? Korianteri kysyi muilta.
- Paras varmaan jatkaa matkaa, en halua tännekään jäädä, Euridice vastasi kuivasti.
Samassa paviaani nousi pois piilostaan ja alkoi sauvoa proomua myötävirtaan.
- En aio vahingoittaa paviaania, Korianteri lupasi Vorialle.
- Hyvä niin, vastasi Voria tuimasti.
Euridice vilkuili hiukan ympärilleen, kun virta kuljetti lauttaa. Voria puolestaan katseli tummaa ja likaista vettä, joka seurueen ympäröi. Yarr huomasi, että laatikko oli naulattu kiinni. Veden katseluun kyllästynyt Voria levitti sen päälle huopansa ja istahti sen päälle.
- Korianteri, mitä tarkoitat, että olit liian hyvä kultissasi? Voria kysyi. Haastoitko ylipapin?
- Kun Punainen Lepakko pillastui ja rupesi syömään kansalaisia, Korianteri vastasi. Niin, minä mahtavilla taidoillani käsittelin lepakkoa niin mahtavasti, että se alkoi väristä ja kumarrella minua. Ja siitäpä ylipappi ei pitänyt ja luultavasti näki minut uhkana hänelle Aikoi tappaa koko kultin melkein. Silloin hieman ajan päästä parin epäonnistuneen salamurhayrityksen jälkeen lähdin tänne. Ja jos epäilette tarinaani, niin saattaapa olla etten pysty sitä todistamaan, mutta miettikää sitä olenko valehtelija vai en.
Voria hihitteli Korianterin tarinalle.
- Korianteri, minut tehtiin koko jupakassa syntipukiksi! Euridice huudahti. Ja siksi olen nyt täällä, hän jatkoi katkerasti.
- Sepä ikävää, totesi Korianteri virnistäen. Sepä ikävää että olet joutunut siten tänne.
- Parempi täällä kuin Lepakon kidassa, Euridice vastasi kipakasti.
- No en minä Lepakkoa pelkää...Se pelkää minua! Korianteri puolestaan heitti.
- Meinaatteko tuoda humaktilaisen, myrskyhärkäläisen, yelmiläisen vai yelmaliolaisen pään? Yarr kysyi kohta toisilta.
- Yelmiläiset on lunarin ystäviä, sanoi Voria. Minkäs pään meinasit, Yarr, itse ottaa?
- Humaktin tai siis humaktilaisen ajattelin, Yarr vastasi.
- Jooh, Voria hymähti.
- Eräs nimeltä mainitsematon "kettunarttu" laverteli minusta ja niin minusta tehtiin maallikko ja näin ollen olen nyt täällä, Yarr kertoi. Ja minulla on hänelle maksamattomia kalavelkoja, petturit joutaakin hautaan!
- Mitä hän laverteli? kysäisi Voria.
Samassa Vorian alla oleva laatikko alkoi kolista. Aseet vedettiin esille, kun Voria putosi laatikon päältä sen kannen auetessa. Sieltä pomppasi ylös nainen, jonka kädessä oli lyhytmiekka ja kilpi.
- Kuka sinä olet ja mitä täällä teet? Korianteri huudahti.
- Tämä on meidän kaksintaistelumme, muut pysykööt siitä erossa! nainen huusi miekkansa esiin vetäneelle Yarrille Korianterista piittaamatta.
- Yarr, kuka tuo on? Voria ihmetteli.
Nainen irvisti rumasti Yarrille, vaikka olikin muuten aika kaunis. Hänellä oli panssarinsa päällä sudennahka. Euridice tähtäsi naista lintujousellaan.
- Antakaa minä hoidan tämän, Yarr pyysi. Euridice vilkaisi häntä hiukan epäröivästi.
- Luotan häneen, Korianteri sanoi Euridicelle laskien miekanteränsä maata kohti.
Nainen huitaisi miekallaan Yarria kohti, muttei osunut. Yarr taas huitaisi nyrkkiraudoitetulla nyrkillään, mutta hänkin halkoi vain ilmaa. Nainen huitaisi seuraavaksikin ohi. Yarr puolestaan mäjäytti naista nyrkkiraudallaan jalkaan. Naisen kovan panssari kuitenkin pysäytti lähes koko iskun, mutta se sai naisen vain raivostumaan lisää.
Nainen isku miekkansa Yarrin käteen, muta jälleen panssari suojasi ja seurauksena oli vain pieni lihashaava.
- Lopeta! Voria huudahti naiselle astuen hiukan eteenpäin.
- Antaa nyt heidän taistella, kerran molemmat sitä haluavat, Korianteri kehotti.
Samassa Euridice laukaisi jousensa, jonka vasama osui vierasta naista päähän. Se kuitenkin kimposi kypärästä vahinkoa tuottamatta. Nainen kuitenkin suuttui ja loitsi jotakin. Proomulle ilmestyi tumma alue, jonka kaikki tunnistivat varjoksi. Se asettui naisen ja muiden kuin Yarrin väliin. Yarr katsahti vihaisesti Euridicea.
- Mitäh! Korianteri karjahti Euridicelle. Mitä ihmettä sinä oikein teet!
- Mitä tässä pitäisi tehdä? tämä huusi. Seisoa ja odottaa että muut kuolevat!
- Molemmat haluavat taistella, ja ei sinulla ole oikeutta riistää sitä heiltä! Korianteri pauhasi.
Silloin Yarr iski naista nyrkkiraudalla vatsaan. Se haavoitti häntä, muttei pahasti. Nainen tavoitteli miekallaan Yarria. Tämä yritti väistää iskun, muttei suuren kokonsa vuoksi onnistunut. Miekka kilahti Yarrin rintapanssariin.
Sillä aikaa Voria isku eteensä ilmestynyttä varjoa. Hänen iskunsa oli todella kova ja koko pimeyden alkeisvoima haihtui yhdellä iskulla olemattomiin. Voria säpsähti itsekin lyöntinsä tehoa. Euridice vaihtoi taas jousensa miekkaan.
- Älkää keskeyttäkö tätä taistelua! Korianteri kehotteli Voriaa ja Euridicea.
Yarr tömäytti nyrkkinsä jälleen vieraan naisen jalkaan, mutta tuloksetta. Nainen iski Yarria, mutta tämä otti iskun vastaan nyrkkiraudalla ja virnisti.
- Hyvä! Korianteri huudahti innostuneena.
Yarrin nyrkkirauta halkoi ilmaa ja naisen miekka teki samoin. Sitten Yarrin nyrkki singahti naista kohti, mutta pysähtyi kilpeen.
Voria sai nyt odottelusta kyllikseen ja tuikkasi miekallaan naista. Se pysähtyi kuitenkin panssariin naarmuakaan tekemättä. Voria säpsähti iskuaan. Yarr puolestaan kaivoi miekan esille. Nainen huitaisi Yarria vihaisena sivulta tulleesta häiriöstä. Isku meni ohitse.
- Yarr, tarvitsetko apuani? Korianteri kysyi.
- En, Yarr murahti lyhyesti.
- Aivan! Joten muut voisivat laittaa miekkansa alas, eivätkä häiritse heitä enempää, Korianteri kehotteli toisia.
Yarr pisti naista jalkaan. Lyönti sai aikaan pienen verinaarmun. Nainen huitaisi, mutta miekka kolahti vasten Yarrin miekkaa. Voria huitaisi vielä kerran naista osumatta ja perääntyi sitten taistelevasta parista päätään pudistellen.
Yarr huitaisi tyhjää ja sai palkkioksi naiselta pilkallisen naurahduksen. Nainen iski Yarria suoraan käteen. Miekka upposi syvälle ja Yarr pudotti miekkansa tuskasta voihkaisten. Naisen kasvoille levisi tyytyväinen hymy. Yarr kuitenkin iski nyrkkiraudallaan naista suoraan panssareihin. Nainen vastasi, mutta tavoittaen vain ilmaa.
- Kirottua! Korianteri huudahti ja lähti etenemään naista kohti.
Voria pisti naista miekallaan vasempaan käteen. Se kilahti kuitenkin vain panssariin. Korianteri taas iski sapelillaan kokonaan ohitse.
- Kyllä minä tämän hoitelen, Yarr vakuutti hammastaan purren.
- Ihan tässä vaan varmistelen oman turvallisuuteni vuoksi, Korianteri selitti.
Yarr löi taas tyhjää.
- Petturit ansaitsevat kuolla, sanoi Voria iskien naista voimalla. Miekka upposi syvälle naisen jalkaan ja uhri itse kaatui kiljaisten proomun limaiselle kannelle. Voria päästi irti miekastaan ja perääntyi.
- Kuole kurja maan matonen! Korianteri karjaisi naiselle ja iski tätä. Sapeli osui naisen oikeaan käteen ja sai aikaan pienen naarmun. Nainen yritti miekallaan osua epätoivoisesti Yarriin, mutta turhaan.
- Tee kuten käsketään! Korianteri huusi naiselle. Joten kuole jo, äläkä yritä estää sen tapahtumista!
Yarr huitaisi nyrkkiraudallaan ohi.
- Yarr, heitä se nainen veteen, Voria huusi.
- Yhdellä kädelläkö? Yarr vastasi ivallisesti. Vaikka olenkin voimakas, niin en ole niin voimakas.
Voria yritti iskeä naista, mutta tikari osuikin vain proomun lautoihin. Korianteri taas kilautti sapelinsa naisen panssareihin. Nainen itse yritti epätoivoisesti loitsia jotakin Yarriin. Mutta tuloksetta. Euridice tyytyi seuraamaan tilannetta välinpitämättömänä.
- Kirottua! Kuole! KUOLE! Korianteri pauhasi.
Vihdoinkin Yarr sai mojautettua maassa makaavaa naista oikein kunnolla. Isku pirstoi luuta ja murskasi naisen oikean jalan. Nainen kirkaisi kerran ja lyyhistyi sitten lopullisesti. Hän näytti kuolleen lopultakin.
- Hah, Yarr naurahti omista kivuistaan huolimatta. Siitäs sai!
Paviaani kuulosteli varovasti hiljaisuutta. Yarr nosti miekkansa kannelta ja pani sen tuppeen terveellä kädellään. Toisetkin laittoivat aseensa pois.
- Pah! Euridice tuhahti. Senhän piti olla Yarrin ja naisen välinen taistelu.
- Mutta minä en halua menettää arvokasta liittolaista tässä vaiheessa matkaa! Korianteri huudahti närkästyneenä.
- Mitä sinä luulit minun tekevän? Yritin vain auttaa, Euridice vastasi kipakasti.
- Luulin että hän kykenee päihittämään naisen! huudahti Korianteri.
Voria kiskaisi miekkansa irti kuolleen naisen jalasta ja pani sen tuppeen. Paviaani ryhtyi taas sauvomaan proomua.
- Ei kukaan osaisi auttaa minua tämän käden kanssa? Yarr tiedusteli.
- Minä voin auttaa, Korianteri sanoi hanakasti.
- No autapas, Yarr murahti. Se roikkuu aika velttona.
- Katson mitä voin tehdä, Korianteri lupasi ryhtyen loitsimaan. Taikuus näytti parantavankin Yarrin käden kohtuulliseen kuntoon.
- Kiitos Korianteri, Yarr kiitti.
- Eipä kestä. Teen sitä missä olen hyvä, ylpeili Korianteri.
Yarr tutki naisen ruumista. Siltä löytyi pieni musta puusauva, jossa oli riimuja. Lisäksi naisen vaatteista löytyi 30 mustunutta hopearahaa. Hiusten seassa oli hopeinen kuristuslanka. Naisen vasemmassa jalkapohjassa näkyi Thanatarin merkki.
- Saankos katsella tuota lankaa hieman, Korianteri pyysi ja Yarr ojensi sen hänelle.
- Kettunarttu, oletan, Voria arveli katsellen naisen runneltua ruumista. Sitten Voria kippasi ruumiin veteen Korianterin virnistellessä. Ruumis kellui hetken ja vaipui sitten veden alle raskaan panssarin upottamana.
Euridice tutki laatikkoa, mutta se näytti olevan nyt aivan tyhjä.
- Miten jaetaan kamat? Voria kysyi.
- Korianteri ottakoon minun osuuteni maksuksi parantamisesta, Yarr lupasi.
- Tulee vanhat ajat... Ei mitään... selvä se. Käy minulle, Korianteri hyväksyi.
- Haluaisin sauvan, Voria ehdotti.
- Minulla ei ole sitä vastaan mitään, Korianteri vakuutti.
- Sopii minulle, Euridicekin ilmoitti. Jaetaan kolikot tasan.
- Minä en rahoja tarvitse, Yarr sanoi.
- No se on enemmän meille, Korianteri virnisti.
- Hyvin päätelty, Yarr tuhahti.
- Eli jokaiselle 10 kolikkoa? Euridice ja Korianteri sanoivat yhteen ääneen.
- Sovittu, vahvisti Voriakin.
Matka jatkui. Valottomassa tunnelissa ja haisevassa ja tummassa vedessä. Paviaaniorja sauvoi proomua väsymättä eteenpäin. Voria istahti kannelle. Muutama tunti kului lepäillessä.
- Tunsitko tätä naista, Yarr? Korianteri uteli.
- Valitettavasti, Yarr murahti.
Hiljaisuus laskeutui ja kaikki olivat mietteissään.
- Uskaltaakohan näitä rahoja käyttää missään? Voria pohdiskeli. Mahtavat olla vanhoja.
- Ei taida olla viisasta käyttää näitä rahoja, saattavat aiheuttaa hämminkiä, Korianteri totesi.
Samassa Voria säpsähti, kun paviaani alkoi puhumaan ommeltujen huuliensa välistä vaivalloisesti. Voria kuunteli paviaanin kertomusta siitä, kuinka Thanatarin puolue murskattiin ja paviaanista itsestään tuli orja. Se kertoi omaksi nimekseen Mixin. Voria näytti myötätuntoiselta paviaanin kärsimyksiä kohtaan.
- Jokaisella on oma asemansa tässä maailmassa, Korianteri filosofoi. Vaikka joskus sitä ei saakaan mitä itselleen kuuluisi. Voitko kertoa kuinka kauan tämä matka vielä kestää? Korianteri kysyi paviaanilta.
- Monta tunti, tämä vastasi.
Voria kävi pitkälleen huopansa päälle ja yritti nukkua. Vesi solisi ja matkaa taittui. Tunnit kuluivat. Aikaa oli kulunut kohta jo varmastikin kymmenen tuntia.
Äkkiä edestä alkoi kajastaa valoa. Ihmiset hätkähtivät ja nousivat ylös. Sokea paviaani jatkoi rauhassa sauvomista. Korianteri kaivoi taskustaan pronssisen jojon ja alkoi jojottelemaan. Valo lähestyi koko ajan. Tai pikemminkin seurue lähestyi valoa.
Pian proomu lipui kynttilöin valaistuun tunneliin. Valo oli todella kirkasta Thanatarin temppelin yövaloon verrattuna. Korianteri lopetti jojolla leikkimisen ja pani sen taskuunsa. Kaikki näkivät rannalla ihmisen, jonka iho oli tuhkanharmaa. Hänellä oli nokisia riepuja vaatteinaan.
Proomu tömähti rantaan ja Voria hyppäsi ensimmäisenä maihin. Toiset seurasivat perässä.
- Taidamme olla vihdoin perillä? Korianteri totesi kysyvästi.
- Kiivvaa, nokinen hahmo sanoi osoittaen luolan perällä olevaa oviaukkoa.
- Kiva? Voria kysyi.
Seurue lähti kohti oviaukkoa. Nokinen mies nousi proomuun ja paviaani alkoi taas sauvoa sitä. proomu katosi pian pimeyteen.
Oviaukon takaa paljastui lyhyt, kynttilöillä valaistu tunneli, joka päättyi oveen. Ovessa oli Kaaoksen riimu.
- Kuka haluaa mennä ekana? Voria kysyi.
- Naiset ensin? Korianteri ehdotti.
- Herrasmies avaa vain oven, Euridice huomautti.
Korianteri tempaisi oven auki. Sen takaa paljastui melko pimeä huone, jossa oli paljon rikottuja pulloja ja murrettuja pakkauslaatikoita. Keskellä huonetta oli graniittipaasi, jolla lepäsi puinen ruumisarkku. Arkku aukeni ja sieltä nousi kalpeaihoinen ja kurttuinen mies, jolla oli takkuinen parta. Hänen kaulansa oli pronssisen panssarin peitossa. Mies loikkasi arkusta ja pyyhki vaatteistaan multaa sitten hän sanoi:
- Olen valvojanne Kiva.
Yarr vetäisi miekan esiin ja Euridice perääntyi hiukan. Korianteri puolestaan vain virnisti.
- Pistäkääs aseet pois! Kivaksi esittäytynyt mies komensi. Yarr työnsi miekkansa tuppeen.
- Sinullapa on Kiva nimi, Korianteri naurahti.
- Teitä piti olla neljä, Kiva sanoi rypistäen otsaansa. Missä se yksi on?
Yarr ja Korianteri vilkuilivat ympärilleen, kuka oikein puuttui. Voria tuli nolona esiin varjoista, jonne oli piiloutunut.
- Ah, tyttö yritti leikkiä piilosta, Kiva sanoi huvittuneesti virnistäen. Täällä ei silmilleni hypitä, tiedä se, tyttö! hän jatkoi vakavampana.
- Nimi on Voria, Voria yritti.
- Sinä tottelet minua, tyttö! Kiva kivahti. Onko selvä?
- On, Voria sanoi vaisusti puristaen tiukasti miekan kahvaa.
- Älähän pelkää, tyttö, Kiva irvisti. Minä kyllä pidän sinusta huolta, hän jatkoi nauraen ilkeästi.
- Pysy kaukana! Voria huudahti.
- Mitä meidän pitää tehdä? puuttui Euridice keskusteluun.
- Seuratkaa minua, Kiva sanoi.
Kiva johdatti seurueen kellarista kirjakauppaan. Kun hän pääsi portaiden juurelle, Kiva haukkoi henkeä, käänsi katseensa ja vetäisi viittansa kasvojensa suojaksi. Samalla hän kähisi:
- Luukut! Luukut! Sulkekaa ikkunaluukut!
Avoimista ikkunoista paistoi sisään valoa ja Yarr kiirehti sulkemaan ne.
- Iso mies pelkää valoa, tuhahti Voria halveksivasti.
- Ovatko ne kiinni? Kiva kysyi suojaten itseään vieläkin viitalla.
- Ovat, Yarr vastasi.
Nyt Kiva uskaltautui jo katselemaan ympärilleen. Hän sanoi seurueelle:
- No, ymmärrätte varmaan, mitä teidän on tehtävä? Teidän on siis lähdettävä kaupungille hakemaan päät itsellenne.
- Ymmärretään, mutta mikä sinun osasi on tässä? Voria kysyi.
- Minä olen teiden noviisikokeenne valvoja, Kiva selitti. Avustan teitä. En voi ilmeisistä syistä liikkua ulkona valoisaan aikaan. Annan kuitenkin mukaanne vartijani Mudan. Mutaa! Kiva huusi.
Huoneeseen laahusti kömpelö hahmo. Kaikki tunnistivat sen vartijaksi. Vartijalla oli mukanaan suuri arkku.
- Tuonne arkkuun voitte sitten laittaa katkaisemanne päät, Kiva neuvoi. Ja muut tarpeelliset tavarat.
- Sehän on selvä, Yarr sanoi.
- Se ei sitten todellakaan ole minun arkkuni, huomautti Kiva vielä. Mutta nyt voitte ensiksi levätä täällä. Etsikää täältä ruokaa ja juomaa, minä en teitä palvele.
Voria lähti tutkimaan paikkoja ja Korianteri ja Yarr taas lähtivät etsimään syötävää. He löysivätkin ruokaa ja kaikki menivät yläkertaan popsimaan sitä. Yläkerrassa näytti olevan asuinhuoneisto. Voria livahti taas pian tutkimaan paikkoja, kun taas toiset keskustelivat ja esittivät arveluitaan Kivasta. Yö kului nukkuessa.
- Onko kellään narua tai köyttä? Voria kysyi aamulla.
- Ei, Yarr vastasi.
- Ei taida olemaan, Korianterikin arveli.
- Ei löydy minultakaan, Euridice sanoi myös.
- Ok, totesi Voria.
- Mistä lähetään päitä etsimään? Yarr tiedusteli.
- Heh. Kaupungiltapa tietysti, Kiva vastasi ivallisesti.
Korianteri lähti katselemaan kellariin. Euridice kysyi toisilta:
- Onkohan kenelläkään ideaa, miten oikein kuljetamme irtopäitä? Saattavat kadulla herättää huomiota.
- Laitetaan siihen arkkuun, Yarr huomautti.
- Te saatte laittaa ne arkkuun, Kiva vahvisti. Muta kantaa arkkua mukanaan.
- Ah, Euridice tuhahti nolona.
- Kiva, missä päin sijaitsee Chalana Arroyn temppeli? Voria uteli.
- Heh, Kiva naurahti. Hyvä tyttö, Chalana Arroyn temppeli on hyvä kohde. Muta opastaa teitä sitten.
Voria näytti toisille löytämäänsä Chalana Arroyn parantajan nauhaa.
- Juonikasta, tyttö, Kiva virnisti.
Silloin Korianteri palasi kellarista.
- Mutta voin neuvoa muitakin hyviä paikkoja, Kiva jatkoi. Vastineeksi haluan vain kaikkien tehtävässä kuolleiden ruumiit. Teidän on annettava ne Mudalle. Lisäksi minä tapan kaikki ne, jotka palaavat ilman päätä. Mutta Chalana Arroyn temppelin lisäksi hyviä paikkoja ovat Humaktin temppeli ja Seitsemän äidin temppeli. Ja yksi hyvä on myös Karhu ja karjahdus. Se on saastaisten myrskyhärkien juottola.
- Onko sillä merkitystä kenen pää se on? Korianteri kysyi Kivalta.
- Ei, kunhan se on oikeiden vihollisten, tämä vastasi. Siis Yelmin, Yelmalion, Humaktin tai Myrskyhärän palvojan.
- Mitä tärkeämpi heppu, sen parempi kai, Yarr esitti arvelunsa.
- Arvolla ei ole väliä, Kiva kertoi. Teidän on parasta tyytyä noviiseihin. Mutta Humaktin temppelillä on siis usein kaksintaisteluja.
- Mistä mahtaa löytyä Yelmin palvojia? Voria tuumi.

Yövalon varjossa, osa 2.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja