Yövalon varjossa

Totuuden viikon villipäivän aamuna maan vuodenaikaan Thanatarin temppelissä lähellä Pavista seisoi neljä pelokasta maallikkoa pelottavien Thanatarin kultin johtajien edessä. Heillä oli hyvin erilaiset taustat, mutta maallikoiden olisi yhdessä onnistuttava Thanatarin kammotussa noviisiriitissä - päänmetsästyksessä. Jokaisen heistä olisi tuotava joko Yelmin, Yelmalion, Humaktin tai Myrskyhärän palvojan katkaistu pää temppeliin hyvitykseksi siitä kohtalosta, jonka Thanatar itse kärsi.
Yarr Varmasurma oli iso kuusi jalkaa pitkä lihaksikas korsto, eikä erityisen komea. Hän oli ollut aikaisemmin noviisi, mutta hänet oli alennettu maallikoksi erään inhottavan henkilön vuoksi. Yarrin yksi erikoinen tunnuspiirre olivat molemmissa korvissa olevat korvakorut.
Voria puolestaan oli hyvin lyhyt ja laiha, todella nuori tyttönen, jolla oli pitkät pehmeät hiukset ja suuret tummat silmät. Hän oli orpo ja paennut Lunarin imperiumista.
Euridice Hepatotes oli pitkä, laiha, eikä erityisen kaunis naispuolinen henkilö. Hän oli lunarilaista sukua, mutta Euridice oli erotettu keisarin palveluksesta.
Korianteri oli hieman alle 50-vuotias mies, karunnäköinen, kohtalaisen pitkä ja ylipainoinen. Hän oli ollut Punaisen Lepakon pappina ja Korianteri häädettiin sieltä, kun hän oli osoittautunut liian hyväksi työssään.
Temppelissä hallitsi Atyarin puolue, jota edusti Atyarin sarvi. Myös ylipapin tiedettiin olevan Atyarin kannattaja. Thanin puolue oli kasvamassa voimiltaan, joskin vielä Atyarin varjossa. Tätä ruumiillistumaa edisti Thanin käsi. Kolmas puolue oli nimellisesti Thanatar, mutta se oli voitettu vallankaappausyrityksessä. Sen seurauksena Thanatarin puolueen johtaja Thanatarin henki oli nyt Atyarin sarven piinattu orja.
Atyarin sarvi piti maallikoille pienen puheen, jossa hän kehitti heitä tuomaan vihollisten päät tuomittu Kivan valvonnassa. Aikaa annettiin viikko. Tilaisuus päättyi hiekan liian varhain ja hahmot sysättiin menemään, kun jonkinlainen taistelu alkoi. Hahmot laskeutuivat alas jyrkkää kuilua köyden varassa. Muut selvisivät ongelmitta, mutta viimeisenä laskeutunut Korianteri putosi kuutisen metriä, kun köysi äkkiä katkaistiin ylhäältä. Hän loukkasi pudotuksessa kätensä, mutta Voria pystyi onneksi parantamaan sen. Tästä alkoi hahmojen taival kohti päänhakua.
Seurue oli saapunut pyöreään tunneliin, jonka lattialla oli vettä. Siellä oli myös pieni proomu, jonka kannella oli puinen laatikko. Laatikon takana piilotteli pelokas paviaani, jonka silmät oli puhkaistu ja suu neulottu umpeen.

- Mitäs tässä tehtäisiin nyt? Korianteri ihmetteli. Kätenikin näyttää olevan kunnossa.
Voria, Yarr ja Euridice nousivat proomulle. Voria lähestyi laatikon takana piilottelevaa paviaania.
- Kuka... tai mikä olet? Voria kysyi siltä tajuten sitten kysymyksensä aika tyhmäksi, koska paviaanin suu oli neulottu umpeen.
Korianteri nousi proomulle ja lähestyi paviaania miekkaansa hamuillen. Voria asettui kuitenkin hänen tielleen.
- Toistan tässä vielä. Mitä me nyt tehdään? Korianteri kysyi muilta.
- Paras varmaan jatkaa matkaa, en halua tännekään jäädä, Euridice vastasi kuivasti.
Samassa paviaani nousi pois piilostaan ja alkoi sauvoa proomua myötävirtaan.
- En aio vahingoittaa paviaania, Korianteri lupasi Vorialle.
- Hyvä niin, vastasi Voria tuimasti.
Euridice vilkuili hiukan ympärilleen, kun virta kuljetti lauttaa. Voria puolestaan katseli tummaa ja likaista vettä, joka seurueen ympäröi. Yarr huomasi, että laatikko oli naulattu kiinni. Veden katseluun kyllästynyt Voria levitti sen päälle huopansa ja istahti sen päälle.
- Korianteri, mitä tarkoitat, että olit liian hyvä kultissasi? Voria kysyi. Haastoitko ylipapin?
- Kun Punainen Lepakko pillastui ja rupesi syömään kansalaisia, Korianteri vastasi. Niin, minä mahtavilla taidoillani käsittelin lepakkoa niin mahtavasti, että se alkoi väristä ja kumarrella minua. Ja siitäpä ylipappi ei pitänyt ja luultavasti näki minut uhkana hänelle Aikoi tappaa koko kultin melkein. Silloin hieman ajan päästä parin epäonnistuneen salamurhayrityksen jälkeen lähdin tänne. Ja jos epäilette tarinaani, niin saattaapa olla etten pysty sitä todistamaan, mutta miettikää sitä olenko valehtelija vai en.
Voria hihitteli Korianterin tarinalle.
- Korianteri, minut tehtiin koko jupakassa syntipukiksi! Euridice huudahti. Ja siksi olen nyt täällä, hän jatkoi katkerasti.
- Sepä ikävää, totesi Korianteri virnistäen. Sepä ikävää että olet joutunut siten tänne.
- Parempi täällä kuin Lepakon kidassa, Euridice vastasi kipakasti.
- No en minä Lepakkoa pelkää...Se pelkää minua! Korianteri puolestaan heitti.
- Meinaatteko tuoda humaktilaisen, myrskyhärkäläisen, yelmiläisen vai yelmaliolaisen pään? Yarr kysyi kohta toisilta.
- Yelmiläiset on lunarin ystäviä, sanoi Voria. Minkäs pään meinasit, Yarr, itse ottaa?
- Humaktin tai siis humaktilaisen ajattelin, Yarr vastasi.
- Jooh, Voria hymähti.
- Eräs nimeltä mainitsematon "kettunarttu" laverteli minusta ja niin minusta tehtiin maallikko ja näin ollen olen nyt täällä, Yarr kertoi. Ja minulla on hänelle maksamattomia kalavelkoja, petturit joutaakin hautaan!
- Mitä hän laverteli? kysäisi Voria.
Samassa Vorian alla oleva laatikko alkoi kolista. Aseet vedettiin esille, kun Voria putosi laatikon päältä sen kannen auetessa. Sieltä pomppasi ylös nainen, jonka kädessä oli lyhytmiekka ja kilpi.
- Kuka sinä olet ja mitä täällä teet? Korianteri huudahti.
- Tämä on meidän kaksintaistelumme, muut pysykööt siitä erossa! nainen huusi miekkansa esiin vetäneelle Yarrille Korianterista piittaamatta.
- Yarr, kuka tuo on? Voria ihmetteli.
Nainen irvisti rumasti Yarrille, vaikka olikin muuten aika kaunis. Hänellä oli panssarinsa päällä sudennahka. Euridice tähtäsi naista lintujousellaan.
- Antakaa minä hoidan tämän, Yarr pyysi. Euridice vilkaisi häntä hiukan epäröivästi.
- Luotan häneen, Korianteri sanoi Euridicelle laskien miekanteränsä maata kohti.
Nainen huitaisi miekallaan Yarria kohti, muttei osunut. Yarr taas huitaisi nyrkkiraudoitetulla nyrkillään, mutta hänkin halkoi vain ilmaa. Nainen huitaisi seuraavaksikin ohi. Yarr puolestaan mäjäytti naista nyrkkiraudallaan jalkaan. Naisen kovan panssari kuitenkin pysäytti lähes koko iskun, mutta se sai naisen vain raivostumaan lisää.
Nainen isku miekkansa Yarrin käteen, muta jälleen panssari suojasi ja seurauksena oli vain pieni lihashaava.
- Lopeta! Voria huudahti naiselle astuen hiukan eteenpäin.
- Antaa nyt heidän taistella, kerran molemmat sitä haluavat, Korianteri kehotti.
Samassa Euridice laukaisi jousensa, jonka vasama osui vierasta naista päähän. Se kuitenkin kimposi kypärästä vahinkoa tuottamatta. Nainen kuitenkin suuttui ja loitsi jotakin. Proomulle ilmestyi tumma alue, jonka kaikki tunnistivat varjoksi. Se asettui naisen ja muiden kuin Yarrin väliin. Yarr katsahti vihaisesti Euridicea.
- Mitäh! Korianteri karjahti Euridicelle. Mitä ihmettä sinä oikein teet!
- Mitä tässä pitäisi tehdä? tämä huusi. Seisoa ja odottaa että muut kuolevat!
- Molemmat haluavat taistella, ja ei sinulla ole oikeutta riistää sitä heiltä! Korianteri pauhasi.
Silloin Yarr iski naista nyrkkiraudalla vatsaan. Se haavoitti häntä, muttei pahasti. Nainen tavoitteli miekallaan Yarria. Tämä yritti väistää iskun, muttei suuren kokonsa vuoksi onnistunut. Miekka kilahti Yarrin rintapanssariin.
Sillä aikaa Voria isku eteensä ilmestynyttä varjoa. Hänen iskunsa oli todella kova ja koko pimeyden alkeisvoima haihtui yhdellä iskulla olemattomiin. Voria säpsähti itsekin lyöntinsä tehoa. Euridice vaihtoi taas jousensa miekkaan.
- Älkää keskeyttäkö tätä taistelua! Korianteri kehotteli Voriaa ja Euridicea.
Yarr tömäytti nyrkkinsä jälleen vieraan naisen jalkaan, mutta tuloksetta. Nainen iski Yarria, mutta tämä otti iskun vastaan nyrkkiraudalla ja virnisti.
- Hyvä! Korianteri huudahti innostuneena.
Yarrin nyrkkirauta halkoi ilmaa ja naisen miekka teki samoin. Sitten Yarrin nyrkki singahti naista kohti, mutta pysähtyi kilpeen.
Voria sai nyt odottelusta kyllikseen ja tuikkasi miekallaan naista. Se pysähtyi kuitenkin panssariin naarmuakaan tekemättä. Voria säpsähti iskuaan. Yarr puolestaan kaivoi miekan esille. Nainen huitaisi Yarria vihaisena sivulta tulleesta häiriöstä. Isku meni ohitse.
- Yarr, tarvitsetko apuani? Korianteri kysyi.
- En, Yarr murahti lyhyesti.
- Aivan! Joten muut voisivat laittaa miekkansa alas, eivätkä häiritse heitä enempää, Korianteri kehotteli toisia.
Yarr pisti naista jalkaan. Lyönti sai aikaan pienen verinaarmun. Nainen huitaisi, mutta miekka kolahti vasten Yarrin miekkaa. Voria huitaisi vielä kerran naista osumatta ja perääntyi sitten taistelevasta parista päätään pudistellen.
Yarr huitaisi tyhjää ja sai palkkioksi naiselta pilkallisen naurahduksen. Nainen iski Yarria suoraan käteen. Miekka upposi syvälle ja Yarr pudotti miekkansa tuskasta voihkaisten. Naisen kasvoille levisi tyytyväinen hymy. Yarr kuitenkin iski nyrkkiraudallaan naista suoraan panssareihin. Nainen vastasi, mutta tavoittaen vain ilmaa.
- Kirottua! Korianteri huudahti ja lähti etenemään naista kohti.
Voria pisti naista miekallaan vasempaan käteen. Se kilahti kuitenkin vain panssariin. Korianteri taas iski sapelillaan kokonaan ohitse.
- Kyllä minä tämän hoitelen, Yarr vakuutti hammastaan purren.
- Ihan tässä vaan varmistelen oman turvallisuuteni vuoksi, Korianteri selitti.
Yarr löi taas tyhjää.
- Petturit ansaitsevat kuolla, sanoi Voria iskien naista voimalla. Miekka upposi syvälle naisen jalkaan ja uhri itse kaatui kiljaisten proomun limaiselle kannelle. Voria päästi irti miekastaan ja perääntyi.
- Kuole kurja maan matonen! Korianteri karjaisi naiselle ja iski tätä. Sapeli osui naisen oikeaan käteen ja sai aikaan pienen naarmun. Nainen yritti miekallaan osua epätoivoisesti Yarriin, mutta turhaan.
- Tee kuten käsketään! Korianteri huusi naiselle. Joten kuole jo, äläkä yritä estää sen tapahtumista!
Yarr huitaisi nyrkkiraudallaan ohi.
- Yarr, heitä se nainen veteen, Voria huusi.
- Yhdellä kädelläkö? Yarr vastasi ivallisesti. Vaikka olenkin voimakas, niin en ole niin voimakas.
Voria yritti iskeä naista, mutta tikari osuikin vain proomun lautoihin. Korianteri taas kilautti sapelinsa naisen panssareihin. Nainen itse yritti epätoivoisesti loitsia jotakin Yarriin. Mutta tuloksetta. Euridice tyytyi seuraamaan tilannetta välinpitämättömänä.
- Kirottua! Kuole! KUOLE! Korianteri pauhasi.
Vihdoinkin Yarr sai mojautettua maassa makaavaa naista oikein kunnolla. Isku pirstoi luuta ja murskasi naisen oikean jalan. Nainen kirkaisi kerran ja lyyhistyi sitten lopullisesti. Hän näytti kuolleen lopultakin.
- Hah, Yarr naurahti omista kivuistaan huolimatta. Siitäs sai!
Paviaani kuulosteli varovasti hiljaisuutta. Yarr nosti miekkansa kannelta ja pani sen tuppeen terveellä kädellään. Toisetkin laittoivat aseensa pois.
- Pah! Euridice tuhahti. Senhän piti olla Yarrin ja naisen välinen taistelu.
- Mutta minä en halua menettää arvokasta liittolaista tässä vaiheessa matkaa! Korianteri huudahti närkästyneenä.
- Mitä sinä luulit minun tekevän? Yritin vain auttaa, Euridice vastasi kipakasti.
- Luulin että hän kykenee päihittämään naisen! huudahti Korianteri.
Voria kiskaisi miekkansa irti kuolleen naisen jalasta ja pani sen tuppeen. Paviaani ryhtyi taas sauvomaan proomua.
- Ei kukaan osaisi auttaa minua tämän käden kanssa? Yarr tiedusteli.
- Minä voin auttaa, Korianteri sanoi hanakasti.
- No autapas, Yarr murahti. Se roikkuu aika velttona.
- Katson mitä voin tehdä, Korianteri lupasi ryhtyen loitsimaan. Taikuus näytti parantavankin Yarrin käden kohtuulliseen kuntoon.
- Kiitos Korianteri, Yarr kiitti.
- Eipä kestä. Teen sitä missä olen hyvä, ylpeili Korianteri.
Yarr tutki naisen ruumista. Siltä löytyi pieni musta puusauva, jossa oli riimuja. Lisäksi naisen vaatteista löytyi 30 mustunutta hopearahaa. Hiusten seassa oli hopeinen kuristuslanka. Naisen vasemmassa jalkapohjassa näkyi Thanatarin merkki.
- Saankos katsella tuota lankaa hieman, Korianteri pyysi ja Yarr ojensi sen hänelle.
- Kettunarttu, oletan, Voria arveli katsellen naisen runneltua ruumista. Sitten Voria kippasi ruumiin veteen Korianterin virnistellessä. Ruumis kellui hetken ja vaipui sitten veden alle raskaan panssarin upottamana.
Euridice tutki laatikkoa, mutta se näytti olevan nyt aivan tyhjä.
- Miten jaetaan kamat? Voria kysyi.
- Korianteri ottakoon minun osuuteni maksuksi parantamisesta, Yarr lupasi.
- Tulee vanhat ajat... Ei mitään... selvä se. Käy minulle, Korianteri hyväksyi.
- Haluaisin sauvan, Voria ehdotti.
- Minulla ei ole sitä vastaan mitään, Korianteri vakuutti.
- Sopii minulle, Euridicekin ilmoitti. Jaetaan kolikot tasan.
- Minä en rahoja tarvitse, Yarr sanoi.
- No se on enemmän meille, Korianteri virnisti.
- Hyvin päätelty, Yarr tuhahti.
- Eli jokaiselle 10 kolikkoa? Euridice ja Korianteri sanoivat yhteen ääneen.
- Sovittu, vahvisti Voriakin.
Matka jatkui. Valottomassa tunnelissa ja haisevassa ja tummassa vedessä. Paviaaniorja sauvoi proomua väsymättä eteenpäin. Voria istahti kannelle. Muutama tunti kului lepäillessä.
- Tunsitko tätä naista, Yarr? Korianteri uteli.
- Valitettavasti, Yarr murahti.
Hiljaisuus laskeutui ja kaikki olivat mietteissään.
- Uskaltaakohan näitä rahoja käyttää missään? Voria pohdiskeli. Mahtavat olla vanhoja.
- Ei taida olla viisasta käyttää näitä rahoja, saattavat aiheuttaa hämminkiä, Korianteri totesi.
Samassa Voria säpsähti, kun paviaani alkoi puhumaan ommeltujen huuliensa välistä vaivalloisesti. Voria kuunteli paviaanin kertomusta siitä, kuinka Thanatarin puolue murskattiin ja paviaanista itsestään tuli orja. Se kertoi omaksi nimekseen Mixin. Voria näytti myötätuntoiselta paviaanin kärsimyksiä kohtaan.
- Jokaisella on oma asemansa tässä maailmassa, Korianteri filosofoi. Vaikka joskus sitä ei saakaan mitä itselleen kuuluisi. Voitko kertoa kuinka kauan tämä matka vielä kestää? Korianteri kysyi paviaanilta.
- Monta tunti, tämä vastasi.
Voria kävi pitkälleen huopansa päälle ja yritti nukkua. Vesi solisi ja matkaa taittui. Tunnit kuluivat. Aikaa oli kulunut kohta jo varmastikin kymmenen tuntia.
Äkkiä edestä alkoi kajastaa valoa. Ihmiset hätkähtivät ja nousivat ylös. Sokea paviaani jatkoi rauhassa sauvomista. Korianteri kaivoi taskustaan pronssisen jojon ja alkoi jojottelemaan. Valo lähestyi koko ajan. Tai pikemminkin seurue lähestyi valoa.
Pian proomu lipui kynttilöin valaistuun tunneliin. Valo oli todella kirkasta Thanatarin temppelin yövaloon verrattuna. Korianteri lopetti jojolla leikkimisen ja pani sen taskuunsa. Kaikki näkivät rannalla ihmisen, jonka iho oli tuhkanharmaa. Hänellä oli nokisia riepuja vaatteinaan.
Proomu tömähti rantaan ja Voria hyppäsi ensimmäisenä maihin. Toiset seurasivat perässä.
- Taidamme olla vihdoin perillä? Korianteri totesi kysyvästi.
- Kiivvaa, nokinen hahmo sanoi osoittaen luolan perällä olevaa oviaukkoa.
- Kiva? Voria kysyi.
Seurue lähti kohti oviaukkoa. Nokinen mies nousi proomuun ja paviaani alkoi taas sauvoa sitä. proomu katosi pian pimeyteen.
Oviaukon takaa paljastui lyhyt, kynttilöillä valaistu tunneli, joka päättyi oveen. Ovessa oli Kaaoksen riimu.
- Kuka haluaa mennä ekana? Voria kysyi.
- Naiset ensin? Korianteri ehdotti.
- Herrasmies avaa vain oven, Euridice huomautti.
Korianteri tempaisi oven auki. Sen takaa paljastui melko pimeä huone, jossa oli paljon rikottuja pulloja ja murrettuja pakkauslaatikoita. Keskellä huonetta oli graniittipaasi, jolla lepäsi puinen ruumisarkku. Arkku aukeni ja sieltä nousi kalpeaihoinen ja kurttuinen mies, jolla oli takkuinen parta. Hänen kaulansa oli pronssisen panssarin peitossa. Mies loikkasi arkusta ja pyyhki vaatteistaan multaa sitten hän sanoi:
- Olen valvojanne Kiva.
Yarr vetäisi miekan esiin ja Euridice perääntyi hiukan. Korianteri puolestaan vain virnisti.
- Pistäkääs aseet pois! Kivaksi esittäytynyt mies komensi. Yarr työnsi miekkansa tuppeen.
- Sinullapa on Kiva nimi, Korianteri naurahti.
- Teitä piti olla neljä, Kiva sanoi rypistäen otsaansa. Missä se yksi on?
Yarr ja Korianteri vilkuilivat ympärilleen, kuka oikein puuttui. Voria tuli nolona esiin varjoista, jonne oli piiloutunut.
- Ah, tyttö yritti leikkiä piilosta, Kiva sanoi huvittuneesti virnistäen. Täällä ei silmilleni hypitä, tiedä se, tyttö! hän jatkoi vakavampana.
- Nimi on Voria, Voria yritti.
- Sinä tottelet minua, tyttö! Kiva kivahti. Onko selvä?
- On, Voria sanoi vaisusti puristaen tiukasti miekan kahvaa.
- Älähän pelkää, tyttö, Kiva irvisti. Minä kyllä pidän sinusta huolta, hän jatkoi nauraen ilkeästi.
- Pysy kaukana! Voria huudahti.
- Mitä meidän pitää tehdä? puuttui Euridice keskusteluun.
- Seuratkaa minua, Kiva sanoi.
Kiva johdatti seurueen kellarista kirjakauppaan. Kun hän pääsi portaiden juurelle, Kiva haukkoi henkeä, käänsi katseensa ja vetäisi viittansa kasvojensa suojaksi. Samalla hän kähisi:
- Luukut! Luukut! Sulkekaa ikkunaluukut!
Avoimista ikkunoista paistoi sisään valoa ja Yarr kiirehti sulkemaan ne.
- Iso mies pelkää valoa, tuhahti Voria halveksivasti.
- Ovatko ne kiinni? Kiva kysyi suojaten itseään vieläkin viitalla.
- Ovat, Yarr vastasi.
Nyt Kiva uskaltautui jo katselemaan ympärilleen. Hän sanoi seurueelle:
- No, ymmärrätte varmaan, mitä teidän on tehtävä? Teidän on siis lähdettävä kaupungille hakemaan päät itsellenne.
- Ymmärretään, mutta mikä sinun osasi on tässä? Voria kysyi.
- Minä olen teiden noviisikokeenne valvoja, Kiva selitti. Avustan teitä. En voi ilmeisistä syistä liikkua ulkona valoisaan aikaan. Annan kuitenkin mukaanne vartijani Mudan. Mutaa! Kiva huusi.
Huoneeseen laahusti kömpelö hahmo. Kaikki tunnistivat sen vartijaksi. Vartijalla oli mukanaan suuri arkku.
- Tuonne arkkuun voitte sitten laittaa katkaisemanne päät, Kiva neuvoi. Ja muut tarpeelliset tavarat.
- Sehän on selvä, Yarr sanoi.
- Se ei sitten todellakaan ole minun arkkuni, huomautti Kiva vielä. Mutta nyt voitte ensiksi levätä täällä. Etsikää täältä ruokaa ja juomaa, minä en teitä palvele.
Voria lähti tutkimaan paikkoja ja Korianteri ja Yarr taas lähtivät etsimään syötävää. He löysivätkin ruokaa ja kaikki menivät yläkertaan popsimaan sitä. Yläkerrassa näytti olevan asuinhuoneisto. Voria livahti taas pian tutkimaan paikkoja, kun taas toiset keskustelivat ja esittivät arveluitaan Kivasta. Yö kului nukkuessa.
- Onko kellään narua tai köyttä? Voria kysyi aamulla.
- Ei, Yarr vastasi.
- Ei taida olemaan, Korianterikin arveli.
- Ei löydy minultakaan, Euridice sanoi myös.
- Ok, totesi Voria.
- Mistä lähetään päitä etsimään? Yarr tiedusteli.
- Heh. Kaupungiltapa tietysti, Kiva vastasi ivallisesti.
Korianteri lähti katselemaan kellariin. Euridice kysyi toisilta:
- Onkohan kenelläkään ideaa, miten oikein kuljetamme irtopäitä? Saattavat kadulla herättää huomiota.
- Laitetaan siihen arkkuun, Yarr huomautti.
- Te saatte laittaa ne arkkuun, Kiva vahvisti. Muta kantaa arkkua mukanaan.
- Ah, Euridice tuhahti nolona.
- Kiva, missä päin sijaitsee Chalana Arroyn temppeli? Voria uteli.
- Heh, Kiva naurahti. Hyvä tyttö, Chalana Arroyn temppeli on hyvä kohde. Muta opastaa teitä sitten.
Voria näytti toisille löytämäänsä Chalana Arroyn parantajan nauhaa.
- Juonikasta, tyttö, Kiva virnisti.
Silloin Korianteri palasi kellarista.
- Mutta voin neuvoa muitakin hyviä paikkoja, Kiva jatkoi. Vastineeksi haluan vain kaikkien tehtävässä kuolleiden ruumiit. Teidän on annettava ne Mudalle. Lisäksi minä tapan kaikki ne, jotka palaavat ilman päätä. Mutta Chalana Arroyn temppelin lisäksi hyviä paikkoja ovat Humaktin temppeli ja Seitsemän äidin temppeli. Ja yksi hyvä on myös Karhu ja karjahdus. Se on saastaisten myrskyhärkien juottola.
- Onko sillä merkitystä kenen pää se on? Korianteri kysyi Kivalta.
- Ei, kunhan se on oikeiden vihollisten, tämä vastasi. Siis Yelmin, Yelmalion, Humaktin tai Myrskyhärän palvojan.
- Mitä tärkeämpi heppu, sen parempi kai, Yarr esitti arvelunsa.
- Arvolla ei ole väliä, Kiva kertoi. Teidän on parasta tyytyä noviiseihin. Mutta Humaktin temppelillä on siis usein kaksintaisteluja.
- Mistä mahtaa löytyä Yelmin palvojia? Voria tuumi.
- Teidän on siis lähdettävä etsimään päitä, Kiva sanoi seurueelle. Päättäkää, minne aiotte ensimmäisenä suunnata.
- Milloin me tulemme takaisin? Korianteri kysyi.
- Sitten, kun olette saaneet neljä päätä, Kiva vastasi. Niitä ilman ei ole palaamista.
- Mihin lähetään ekana? Voria tiedusteli toisilta. Parantajia tapaamaan?
- Muta opastaa teidät halumaanne paikkaan, Kiva selitti. Muitakin paikkoja on, mutta minun ehdotukseni ovat parhaat. Teidän on paras liikkua yhtenä ryhmänä.
- Itse ajattelin käväistä Karjussa ja karjahduksessa, Yarr esitti.
- Myrskyhärkäläisiä. Minä en taida tulla sinne sisään, vastusti Voria.
- Se kuulostaa hyvältä, Korianteri puolestaan tokaisi. Käydään nyt aluksi vaikka siellä.
- Baarin myrskyhärät ovat tavallisesti aivan päissään, Kiva naurahti.
- Siihen minä luotankin, Korianteri sanoi virnistäen.
- Mutta valitkaa minkä paikan haluatte, Kiva jatkoi. Oma on henkenne. Ja muistakaakin tuoda porukkanne ruumiit minulle, jos satutte kuolemaan.
- Sinne Karjuun, vai? Voria kysyi hiukan vastahakoisena.
- Se kuulostaisi aika hyvälle, Yarr puolsi.
- No vaikka aluksi sinne, Korianteri myönsi. Vai onko muita ehdotuksia?
- Aloitetaan sieltä, Euridice sanoi päättäväisesti.
- Ajattelin jos jossain välissä käytäisiin katsomassa, onko sairaita uhreja Arroylla, Voria selitti. Mutta sinne Karjuun ekaksi sitten.
- Selvä, Kiva suostui. Muta, johdata heidät, Kiva kehotti vartijaansa.
Muta johdatti seurueen ulos kirjakaupasta. Hän itse kantoi painavaa ruumisarkkua mukanaan ja teeskenteli siten hautaustoimiston lähettiä.
- Voriahan voisi houkutella humalaisia uhreja syrjäkujalle, jossa me muut odotamme, Yarr keksi virnistäen.
- Kävi muuten tuo mielessä, Euridicekin ilmoitti.
- En oikein tiedä, Voria epäröi vastahakoisena.
- Hyvä ehdotus! Korianteri huudahti hymyillen ilkeästi ja katsellen Voriaa.
- Älä katso noin! Voria älähti tarttuen miekkansa kahvaan.
Muta laahusti tietä pitkin ja muut seurasivat häntä vähän matkan päässä. Jossakin näkyi muutama kulkuri pelaamassa noppaa ja katupojat leikkivät lämpimissä jätekasoissa. Kukaan heistä ei vaikuttanut sopivalta uhrilta.
Pian kuitenkin seurue huomasi hevosella ratsastavan ja painavaan haarniskaan sulkeutuneen miehen. Haarniska oli kaiverrettu täyteen Kuoleman ja Totuuden riimuja, joiden perusteella ratsastajan arvasi heti humaktiksi. Hevosta talutti jalan kulkeva palkkasoturi. Molemmat olivat menossa selvästikin kapakkaa kohti.
- Uskaltako tuollaista edes yrittää? Voria ihmetteli.
- Onkohan vähän liian voimakas tapettavaksi? Korianterikin kuiskasi Yarrille.
- Oli se Kettunarttukin aika paha, huomautti Voria.
- Parempi jättää rauhaan, Euridice ehdotti varovaisena.
- Juokohan tuo humakti? Voria pohdiskeli.
- Luultavasti ainakin hieman, otaksui Korianteri.
Palkkasoturi heitti suitset kapakan edessä olleeseen kiinnityspuomiin ja hoippui sisälle kapakkaan. Itse isäntä huojui hetken satulassa näyttäen yrittävän laskeutua. Sitten hän romahti maahan koko painava haarniska kolisten. Seurue näki haarniskamiehen lojuvan maassa niska luonnottomaan kulmaan vääntyneenä. Pudonnut ratsastaja ei liikkunut, makasi vain kädet levällään.
Seurue siirtyi lähemmäksi pudonnutta humaktia.
- Pitäisiköhän kaveria auttaa? Yarr mietti.
- Elätkö vielä? Korianteri kysyi humaktilta ja Yarr virnisti sille. Humakti ei kuitenkaan vastannut.
Yarr nosti humaktin pystyyn ja Euridice kiirehti auttamaan.
- Saatellaanko tuonne sivummalle? Voria ehdotti huvittuneena.
- Johonkin syrjään, Euridice vahvisti.
Samassa Korianteri nappasi humaktilta kypärän pois ja koki aikamoisen yllätyksen - päätä ei näkynyt lainkaan.
- Hä? Yarr huudahti. Euridicekin hyppäsi kauemmaksi ja Yarr päästi irti haarniskasta. Myös Korianteri perääntyi. Nyt kaikki huomasivat, että haarniskan sisällä olikin jonkinlainen nukke, joka oli kyhätty oljista ja riu'uista. Seurue oli tyrmistynyt.
- Lähdetäänpäs menemään ennen kuin on liian myöhästä, Voria kehotti.
- Mennään vaan, Yarrkin myöntyi.
- Taitaa olla väijytys, Korianteri arvioi.
Euridice vilkaisi ympärilleen ja huomasi ihmisten hämmästelevän seurueen tempausta ja jotkut jopa naureskelivat sille.
- Liian moni katsoo. Ei hyvä, ei hyvä, Korianteri tuskaili.
- Se on Berthold, Vross Haman nukke, yksi ihmisistä hekotteli. Monet ovat jo menneet halpaan.
- Niin, hän on varovainen salamurhaajien kanssa, toinen miekkonen lausahti.
- Kuka tämä Hama on? Voria kysyi ihmisiltä.
- Hän on eräs humakti, Vorialle vastattiin. Pelkää sairaasti salamurhaajia.
- Ah, Voria nyökkäsi.
Ihmiset alkoivat vähitellen hajaantua. Yarr ehdotti:
- Lähdetäänkö?
- Mihin sitten? Voria kysyi. Jatketaan matkaa?
- Sinne minne oltiin menossa, Yarr vastasi.
- Jätetään nukke lojumaan maahan, Euridice päätti.
- Jätetään siihen, Voriakin suostui.
- Käydäänkö katsomassa sisällä, vai mennäänkö jonnekin muualle? Korianteri tiedusteli.
- Lähdetään, Yarr murahti.
Muta johdatti jälleen seuruetta. He kulkivat pitkin Paviksen kiemuraisia katuja. Ohi vilahti mm. erikoisenmuotoinen, pyramidimainen Paviksen temppeli.
- Onkos Pavis yelmien kaveri? Voria kysäisi toisilta.
- Jaa-a, Yarr mutisi.
- Olisiko tuolla yhtään uhria, Voria pohti.
Ketään uhriksi sopivaa ei kuitenkaan näkynyt, joten matka vain jatkui. Teurastamojen ja nahkapajojen täyttämältä epämääräiseltä alueelta löytyi vihdoin Karhu ja karjahdus -niminen räkälä, monen Myrskyhärän palvojan kantapaikka. Oven yläpuolella oli kyltti, joka kuvasi karjuvaa karjua. Seurue seisoi lähellä kapakkaa pohtimassa strategiaa.
- Pitäisiköhän joku suunnitelma kyhätä, ennen kuin sisälle sännätään? Euridice esitti.
- Kuulostaisi hyvältä, Voria myönsi.
- Voria plus joku menee sisälle ja Voria houkuttelee jonkun ulos, missä loput odottaa ja se joku suojaa Voriaa, jos tarvitsee, Yarr esitti suunnitelmansa.
- Kuulostaa hyvältä, Korianteri innostui.
- Kyllä osaan itseänikin suojella, Voria tuhahti Yarrille ja katsoi tätä murhaavasti.
- No mene sitten yksin tuonne karjujen sekaan, vastasi Yarr kipakasti Vorialle.
- No... no... en, Voria mutisi. Korianteri hymyili tälle.
- Kuka lähtee Vorian kaveriksi? Yarr kysäisi.
- Voin mennä jos kukaan muu ei mene, Korianteri lupasi auliisti.
- Ok, Yarr hyväksyi Korianterin ehdotuksen.
- Meinaatko saada muutaman karjun mukaan, Korianteri? Euridice kysyi ironisesti.
- Lähteeköhän ne muuten näin nuoren mukaan? Voria epäröi arkana.
- Varmasti, Euridice sanoi tiukasti.
- En tiedä, Korianteri myönsi. Minulla ei ole paljon kokemuksia tällaisesta kimppatoiminnasta.
- Korianteri vaan tarkkailee, no tottakai lähtee, Yarr vakuutti. Ja Kori sitten seuraa Voriaa plus uhria vähän matkan päästä.
- No ei kai muukaan auta, Voria suostui tuumaan vastahakoisesti.
- Ja me odotellaan tuolla, Yarr sanoi osoittaen sivukujaa.
Voria ja Korianteri siis astuivat kapakkaan Euridicen ja Yarrin jäädessä ulos odottamaan.
- Mitenkäs me muut sitten asetutaan tänne kujalle? Yarr pohti. Patsastellaan vaan siinä ja odotetaan, että Voria plus uhri tulee hollille, vai?
- Jaa-a, varmaankin niin, Euridice myönsi.
- Milläs pää katkaistaan? Yarr jatkoi.
- Onkos sillä muuten väliä? tuhahti Euridice.
- Ei kai, Yarr arveli. Lyödäänkö ekana taju pois vai miten?
- Eli kohde voi olla kuollut, kun pää irrotetaan? Euridice tiedusteli. Vai?
- Saa, Yarr vahvisti. Tai voinhan minä tulla takaa ja käyttää kuristuslankaa, hän jatkoi virnistäen.
Euridice otti esiin terämyrkkynsä ja siveli lisä miekkansa terään.
- Yllätyshyökkäys takaa luulisi tehoavan, nainen arveli.
- Joo, mutta kuka hyökkää? Yarr kysyi.
- Sinä olet varmaankin minua voimakkaampi, Euridice naurahti.
- Miekalla vai kuristuslangalla? Yarr pohti. Olen kyllä aika pätevä tuon langan kanssa ja sitten kun uhri koittaa rimpuilla kuristuksesta pois, niin joku voisi tökätä sitä miekalla vaikka. Tehdäänkö niin, että minä kuristan sen ja te sitten tulette apuun jos tarvitsee?
- Voisi varmaankin kuristuslangalla, taistelusta lähtee liikaa ääntä, huomautti Euridice. Ja kaiken on tapahduttava nopeasti ja 100% varmuudella. Elleivät ne kaksi ole jo koko kapakkaa laittaneet matalaksi.
- Joo, minä voisin mennä tuonne hiukan kauemmaksi odottamaan, Yarr ehdotti. Ja sieltä sitten kävellä taakse ja kuristaa.
- Eihän meidän tarvitse piilossa olla, kunhan vain ohi menevät, niin sitten hyökkää, Euridice kehotti.
- Joo, Yarr myöntyi auliisti. No minä tuonne odottamaan.
Yarr meni kapakan kulmalle patsastelemaan. Pian sisältä alkoi kuulua huutoa, ilmeisesti humalaisen karjuntaa.
- Ei varmaankaan mitään hätää, Euridice arvioi ja molemmat jatkoivat odottamista.
- Mitähän ne siellä puuhastelevat? Euridice supisi hetken kuluttua Yarrille.
- Hmm, Yarr mutisi pitkästyneenä. Kylläpäs niillä kestää.
- Eihän yhden humalaisen Myrskyhärän viettelemisessä noin pitkää mene. Minäkin pystyisin parempaan, Euridice ärähti yhtä malttamattomana kuin Yarr.
- Joo, varsinkaan sillä rungolla, joka Vorialla on, mies virnisti irstaasti.

Kapakassa
Sisällä kapakassa istui kolme sarvikypäräistä miestä huteran pöydän ääressä. Heidän seurassaan oli neljäs romuluinen miehenkuvatus, jolla oli käsissään pronssiset nyrkkiraudat. Miehet hörppivät olutta suurista tuopeista. He kutsuivat heti Korianterin ja Vorian liittymään seuraan, mutta nämä eivät vaikuttaneet kovin innostuneilta. Näiden neljän miehen lisäksi näytti kapakassa olevan vain enimmäkseen teurastamojen työläisiä. Tiskin takana istui lihava baarimestari kiillottamassa laseja.
- No mies, näytä mitä osaat, Voria kuiskasi Korianterille.
- Tulkaapa juomaan! kehotti yksi sarvipäistä taas.
- Mitä teemme? Uhreja? Korianteri kuiskasi katsoen Voriaa.
- Tuota... Mene nyt juomaan. Ole vaan juovinasi, ehdotti Voria ja lähti kohti pöytää.
- Ei taida onnistua, Korianteri mutisi. No menen juomaan, hän sanoi sitten ja seurasi Voriaa.
- Hienoa! Naisia me tarvitaankin, yksi sarvipäistä virnisti Vorian nähdessään.
- Mitä nuorempi, sitä parempi, toinen totesi.
- Haluaisiko joku herroista... Voria nielaisi. Seuraa?
- Paljonkos maksaa? suurin sarvipäistä kysyi Korianterilta.
- En ole osallisena tähän varsinaisesti, Korianteri selitti. Hän hoitaa asiansa itse.
- Heh, onpas outo huora, yksi sarvipäistä nauroi. Voria puristi miekankahvaa ja puri hammasta.
- Onkos sillä vielä miekkakin? yksi häristä ihmetteli.
- Noin viehättävälle miehelle, vain 25 hopeaa, Voria sanoi.
Korianteri istahti yhdelle tyhjälle tuolille.
- Ei pojat, rakkaus on poikaa, yksi häristä sanoi uneksuvasti.
- Jos he ovat poikia, niin ovatko he sinun rakastettuja? Korianteri kysyi virnistäen.
- Liian kallista, suurin sarvipäistä totesi Vorialle. Me komeet pojat saadaan naiset ilmaiseksi.
- No sanotaan näin, Voria aloitti istahtaen suuren miehen syliin. Tarjoat minulle oluen ja viet asuntoosi, hän jatkoi rohkeasti silmää iskien.
- Ah, tuo on poikaa, suurin sarvipää virnisti.
- Mitä oikein väität? pienin miehistä karjaisi Korianterille.
- Ei mitään. Kunhan puhelen vaan itsekseni, Korianteri vastasi.
- Vittuiletko sinä minulle? pienin tivasi yhä aggressiivisesti. Hän nousi ylös tuoliltaan ja asteli hoippuen Korianterin luokse.
- Väitätkö sinä minua homoksi? pienin karjui.
- Puhun vain totuuden sanaa, Korianteri vastasi julkeasti. En muuta. Olen matkannut pitkän matkan ja saatan kuulostaa välillä vähän aggressiiviselta.
- Vai totta puhut! pikkumies kiljaisi raivoissaan. Nyt saat turpaasi!
Korianteri nousi seisomaan ja pikkumies haki suuren kirveensä.
- Rauhoitu! Korianteri yritti saada pikkumiehen perumaan selvästi väkivaltaiset aikeensa.
Voria yritti nousta ison miehen sylistä, mutta tämä tarrasi kiinni tyttöön.
- Päästä irti! Voria huudahti ikävien muistojen tulviessa hänen mieleensä. Iso mies ei kuitenkaan päästänyt irti.
- Älähän tuittuile, kultu, tämä vain sanoi.
- Peru vittu sanasi! pikkumies huusi kurkku suorana Korianterille.
- Perun sanani jos vain olet rauhassa, ulko-ovelle varmuuden vuoksi astellut Korianteri vastasi.
- Uhkailetko, kääkkä? huusi pikkumies.
- En uhkaile, Korianteri vakuutti.
Voria katsahti toveriinsa päin. Iso mies nappasi tytön käden tiukkaan otteeseen ja tämä yritti tuloksetta hapuilla miekkaansa ja pyristellä irti.
- Lenni, ota iisisti, rakkaudesta puhunut sarvipää kehotti vihaista pikkumiestä.
- Kuules iso mies, olet varmaankin hänen kavereitaan, Korianteri sanoi suurelle kaverille osoittaen pikkumiestä. Kuulutteko samaan ryhmään? entinen Lepakon pappi jatkoi halveksivasti.
- Jatkatko vaan vittuilua? pikkumies huusi kirvestään heiluttaen.
Iso mies työnsi kätensä Vorian paidankauluksesta sisään ja tämä puolestaan puri miestä korvaan. Iso mies karjaisi vihaisesti. Voria yritti pyristellä pakoon, mutta iso härkä painoi väkisin pienen Vorian syliinsä. Miehellä riitti tosiaan voimaa ja kokoa.
- Päästä irti tai ystäväni hakkaa sinut tuhannen... Voria tiuskaisi ahdistelijalleen. Yarr! hän huusi kaikin voimin.
- Rauhoitu ystäväiseni! Tai no mies, Korianteri koetti lieventää tilannetta.
- Peru sanasi, kääkkä! pikkumies karjui takaisin.
- Perun sanani, Korianteri myöntyi.
- Vanno se kautta Härän! pikkumies huusi vielä vaativasti.
- Mutta tuollaista en voi kestää! Korianteri huudahti isolle miehelle. Irti hänestä, saastainen iso sika! Vannon kautta härän että perun sanani! hän jatkoi taas pikkumiehelle.
- Sehän lupas antaa, iso mies tivasi pidellen rimpuilevaa Voriaa tiukasti sylissään.
- Ei täällä, ei nyt! Korianteri selitti. Teillä taisi olla joku sopimus?
- Olkoon tällä kertaa, pikkumies myöntyi Korianterin anteeksipyyntöön. Mutta minulle et enää vittuile tai saat kirveestä! pikkumies röyhisteli rintaansa kirves kädessään.
- Eiköhän me mennä hoitamaan hommat, kultu, iso sarvipää ehdotti Vorialle. Lopetat vaan ton pyristelyn.
- Malta nyt edes sinne asti, Voria pyysi jo nöyremmin.
- Minä haluan myös, nyrkkirautamies murahti. Naista mullekin.
- Johdatahan minut kotiisi, komistus, Voria kujeili isolle miehelle.
- Lopetatko rimpuilun? sarvipää kysyi epäluuloisena.
- Tiedän missä on samankaltainen nainen... toinenkin... Voin viedä sinut hänen luokseen, Korianteri ehdotti nyrkkirautamiehelle.
- Ah, tämä huokaisi. Tahdon sen naisen.
Iso mies puolestaan nappasi miekan pois Vorialta.
- Nyt et enää sohi tolla, hän murahti tyytyväisenä.
- Se on vaan rekvisiittaa, Voria muka tunnusti.
- Heh, suuri myrskyhärkä naurahti tunkien Vorian miekan omalle vyölleen. Sitten se ei haittaa.
- Odotetaan ensiksi hetki, ja katsotaan tämä toinen tilanne ensiksi loppuun, Korianteri ehdotti nyrkkirautamiehelle. Voimme lähteä heti heidän jälkeensä.
- No, odotetaan, mies myöntyi. Sen täytyy sitten olla ihan pikapano. Mulla on kiire töihin.
- No, mennäänkö? Voria kysyi isolta härältä luoden tähän keimailevan katseen.
Iso mies päästi tytön irti, mutta piti miekan itsellään. Mies murahti:
- Mennään.
- Näytä tietä, Voria pyysi
Vorian seuralainen tarttui tyttöä tiukasti kädestä.
- Tiedän sopivan paikan, mies ilmoitti. Hän lähti hoippumaan ovea kohti Voria käsipuolessaan.
- Katsopas tätä lassoa, mies rehvasteli Vorialle kaivaen lasson esiin. Tämä on yksi kuuluisista Wahan lassoista.
Voria oli olevinaan kiinnostunut miehen esittelystä.
- Lähdetään heidän jälkeen, eli nyt, Korianteri kehotti toista naisenkipeää. Tule, näytän tien.
Iso mies astui ulos Voriaa raahaten. Korianteri ja nyrkkirautamies seurasivat pian perässä.
- Osaan itsekin kävellä, Voria kivahti.

Ulkona jälleen
Yarrin puhuessa kapakan ovi aukesi. Ulos astui valtava sarvipäinen mies, joka piti Voriaa kädestä kiinni. Yarr odotti, että mies ja Voria olivat menneet ohitse ja seurasi sitten heitä sopivan välimatkan päässä.
- Tietystihän se piti se isoin sieltä hakea, Euridice mutisi itsekseen.
Mies hoippui sivukadulle päin. Yarr nappasi yhden kuristuslangan käteensä. Voria teeskenteli juuri kaatuvansa ja Yarr syöksähti eteenpäin. Hänen jalkansa ja iso ruhonsa pitivät pahaa ääntä, mutta uhri ei näyttänyt sitä kuulevan.
Yarr kietaisi kuristuslankansa suuren sarvipään kaulan ympärille ja kuristi tiukasti. Sarvipää yllättyi täysin, mutta yritti sitten hapuilla kuristajaansa. Voria puolestaan riistäytyi irti miehen otteesta. Yarrin ensimmäinen kiskaisu oli niin kova, että se miltei irrotti jo miehen pään.
Uhri yritti rimpuilla, muttei mahtanut mitään Yarrin isolle koolle ja valtaville voimille. Yarr jatkoi kuristamista ja miehen pää vierähti irti muusta ruumiista.
Voria sylkäisi miehen kasvoille. Yarr puolestaan tähyili Mutaa. Vartija tallusti porukan luokse ja Voria otti taas miekan itselleen takaisin. Yarr pani varovasti irrotetun pään Mudan arkkuun.
- Onhan tämä ukko varmasti myrskyhärkäläinen, eikä väärä ukko väärässä paikassa, Yarr virnuili.
- Kyllä ainakin jotkut siellä sisällä härästä höpisivät, Voria sanoi.
- Mitäs lopulle ruumiille tehdään? kysyi Yarr.
- Eikös sekin sinne laatikkoon? Voria otaksui.
- Eikös sinne laitettu vain uhrien päät ja meidän koko ruumis, jos joku meistä sattuu kuolemaan, Yarr huomautti.
- Eikös uhrien ruumiitkin pitänyt tuoda? tivasi Voria.
- Mitäs mieltä Euridice on? Yarr kysyi.
- Jos ne saisi johonkin piilotettua, Euridice pohti. Johonkin pimeään nurkkaan makaamaan, niin kaikki luulee, että se on vaan sammunut siihen.
- Joo, mutta pitikös uhrin koko ruumis laittaa arkkuun? Yarr kysyi Euridicelta.
- Ihan päätön juttu, tuhahti Voria.
- Mutta jos ne mahtuu arkkuun, niin sinnehän ne kannattaa laittaa, Euridice ehdotti.
- Joo, paitsi meiltä puuttuu vielä kolme päätä, Yarr huomautti kipakasti.
- Toivottavasti, Voria lausahti.
- Meinaatkos, että Korianteri ei tule takaisin? Yarr kysäisi hiukan huolestuneena.
- Ei kun jos tulisi vaikka pään kanssa, Voria sanoi optimistisesti.
- Pitäisi olla säkki, johon sen voisi laittaa väliaikaisesti, ettei tarvitse vyöllä pitää, Yarr naurahti.
Samassa suunnasta, jonne Korianteri katosi, alkoi kuulua kovaa huutoa. Euridice ja Voria sieppasivat nopeasti aseensa ja ryntäsivät äänen suuntaan.

Korianteri kujalla
Sillä aikaa Korianteri oli tullut ulos nyrkkirautoja käyttävä mies perässään. Hän johdatti uhrinsa sivukujalle, toiseen suuntaan kuin minne toiset menivät.
- Missä se nainen on? mies kysyi malttamattomana. Mua himottaa jo kovasti.
Korianteri ojensi vastaukseksi taskumattinsa nyrkkirautamiehelle otettuaan itse pienet huikat. Uhri otti aineen ahneesti vastaan ja kallisti rohkeasti. Korianteri tempaisi äkisti miekkansa esiin ja mojautti miestä yllättäen päähän. Tämä sai kolhun kalloonsa ja karjahti, muttei silti pyörtynyt iskusta. Taskumatti putosi maahan ja olut valui pois.
Mies tointui nopeasti ja iski Korianteria nyrkillään, mutta isku meni ihan hudiksi. Korianteri yritti vuorastaan taas tainnuttaa miehen, tosin osumatta tällä kertaa. Mieskin suti taas nyrkillään tyhjää.
Korianteri iski kolmannen kerran, vaan taaskaan sapeli ei osunut. Miehen nyrkki sen sijaan pamahti yllättäen Korianterin käteen, mutta tämän silmukka-cuirboulli torjui iskun melkein kokonaan. Korianteri tähtäsi vieläkin itsepäisesti miestä päähän, eikä taaskaan osunut. Mies sen sijaan huusi suureen ääneen.
Samassa Euridice ja Voria ilmestyivät paikalle. Nyrkkiraitamies yritti juuri mojauttaa Korianteri, mutta osuikin entisen Lepakon papin sijasta läheisen talon seinään ja kaatui yllättyneenä maahan. Voria käytti tilaisuutta hyväkseen ja säntäsi miehen luokse. Tyttö sujautti näppärästi kuristuslangan maahan kaatuneen kaulaan ja puristi voimalla. Mies menetti pian tajuntansa, eikä ehtinyt edes hangoitella vastaan. Mutta nyt alkoi jostakin kauempaa kuulua lähestyviä ääniä.
- Äkkiä pois täältä! Korianteri huudahti.
- Pää mukaan! Euridice kivahti hermostuneena.
Huudot tulivat yhä lähemmäksi. Euridice hakkasi miekallaan kiireesti pään kunnolla irti ruumiista. Veri roiskui ja Voria ryntäsi jo pakoon.
- Ei luultavasti tarpeellinen, Korianteri huomautti päästä. Ajattelin vain vähän lisäbonusta. Ei kuulu mihinkään uskontoon, jota jahtaamme.
-Ja nyt vasta sen sanot! ärjäisi Euridice vihaisena ja turhautuneena.
Korianteri säntäsi pakoon ja siinä samassa kujan päähän ilmestyi kaksi sarvipäistä miestä - päänsä menettäneiden uhrien kaverit kapakasta. He olivat tyrmistyneitä ja lamaantuivat paikoilleen päättömän ruumiin nähdessään. Euridice käytti tilaisuutta hyväkseen ja säntäsi karkuun. Sarvipäät huusivat ja lisää ihmisiä ilmestyi paikalle.
Kolmikko juoksi karkuun minkä ehti. Heillä oli pieni etumatka ja he käyttivät sitä ovelasti hyväkseen kiertämällä korttelin ympäri. Jahtaajat jatkoivat vain suoraan eteenpäin, kun taas thanatarilaiset kiersivät toiselle kujalle, jossa Yarr heitä odotteli Mudan kanssa.
- Mikäs kiire teillä on? Yarr kysyi tovereiltaan.
Kujan ohi viiletti juuri joukko Paviksen kuninkaallisen kaartin vartijoita, jotka eivät kuitenkaan huomanneet seuruetta.
- Johonkin rauhaan, Voria vain puuskahti.
- Älkää enää toiste tulko minun asioihini sorkkimaan, olkoon tämä viimeinen kerta! Korianteri meuhkasi.
- Nyt on tärkeämpääkin ajateltavaa kuin vain omat asiat, Euridice sanoi tiukasti.
- Saitteko hänen pään? Korianteri kysyi toisilta.
- Kyllä meillä yksi pää on, Yarr murahti.
- Se on hyvä, Korianteri totesi tyytyväisenä.
Toisen kujan luona parveili ihmisiä, jotka kauhistelivat raakaa surmatyötä.
- Vielä kolme tarvitse, mikäli kaikki meinaa palata takaisin, Yarr irvisti. Lähdetäänpäs menemään.
- Sopii, sanoi Voriakin.
- Joo, Korianterikin myönsi.
- Jaa minne? kysäisi Euridice.
- Parannustemppeli? Voria ehdotti innokkaasti.
- Se kuulostaa hyvältä, Korianteri tunnusti.
- Sinne siis, päätti Euridice.
- Ok, Yarrkin suostui.
- Vie meidät Arroyn temppelille, Voria kehotti ruumisarkkua kantavaa vartijaa.
- Kyllä, Muta vastasi kuuliaisesti ja lähti johdattamaan seuruetta ripeästi pois. Muta käytti kulkemisessa kiertoteitä. Matkalla seurue kuuli, kuinka ihmiset kauhistelivat kaupungilla tapahtunutta murhatyötä; uutiset näyttivät lukeneen nopeasti. Matkalla Voria otti kirjakaupasta löytämänsä parantajannauhan esiin ja piilotti kuristuslangan sen alle.
- Hmm. On tuo temppeli aika näkyvällä paikalla, Euridice huomautti, kun Chalana Arroyn temppeli tuli näkyviin.
Temppeli, joka oli toimi samalla myös sairaalana, oli valkoinen, kaksikerroksinen talo, jonka kaikki ikkunat olivat toisessa kerroksessa. Ovella seisoi muutama maallikkojäsen, jotka tunnisti leveistä valkoisista olkanauhoista. He olivat ilmeisesti vartiossa.
Seurueen seistessä tarkastelemassa rakennusta ryntäsi paikalle pari nahkatyöläisiltä näyttävää miestä, jotka kantoivat välissään kolmatta miestä. Tämä kannettu mies voihki tuskasta. Noviisihoitaja ryntäsi kiireesti paikalle ja loukkaantunut mies kannettiin nopeasti paareilla sisälle.
- Suunnitelman poikasta olisi tarjolla, Euridice sanoi hitaasti.
- Sepä hienoa, Korianteri ilahtui.
- Joku teeskentelee loukkaantunutta, ja joku toinen hakee paikalle muutaman parantajan. Sitten niiden kimppuun hyökätään ja naps, Euridice ehdotti. Pari päätä lisää. Eh?
- Ei ollut varmaankaan chalanat listassa, Voria huomautti.
- Joo, no unohdetaan suunnitelma, Euridice totesi sitten.
- Käyn katsomassa, Voria huikkasi ja lähti tuosta vain kävelemään kohti sairaalaa.
- Kuinka kauan olet siellä? Korianteri kysyi.
- Ihan hetken, Voria vastasi.
Ovella seisovat maallikot katsahtivat Voriaan, kun tämä saapui ovelle.
- Terve, sisar, he tervehtivät häntä.
- Hei, Voria vastasi tunnustelevasti.
- Et taida olla täkäläisiä? yksi maallikoista arveli. Mistä kaukaa tulet?
- Aina Lunarista asti, Voria tokaisi vakavana.
- Oh, parantajat hämmästelivät.
- Mistäpäin tarkemmin? yksi heistä uteli. Olen itsekin syntyisin Ydinalueelta, hän selitti.
- Kostaddista, vastasi Voria.
- Ah, minä olen syntynyt Glamourissa, parantaja selitti innokkaana.
- Ihmeelliset ovat jumalten tiet, Voria vastasi hurskaasti.
- No, käy sisään, sisko, muut kehottivat Voriaa.
- Minä tulen mukaasi, lunarilainen parantaja innostui.
Voria ja parantaja katosivat sisälle sairaalaan.
- Voisimme tässä samalla miettiä, mistä saisimme lisää uhreja, ehdotti Korianteri toisille.
- Hei mitenkäs se yksi epäluuloinen humaktilainen? Yarr ehdotti. Vieläköhän se olisi siellä kapakassa?
- Saattaisi toimia, Korianteri myönsi. No, mutta taitaa olla todellakin varuillaan. Tuskin päästään yllättämään.
- Juu, Yarr tunnusti.
- Harmittaa se viimekertainen kömmähdykseni, Korianteri harmitteli. Osun hurjasti häntä päähän sapelillani ja siltikään hän ei kuollut. Anteeksi siitä tapahtuneesta. Ja taskumattikin jäi sinne, Korianteri kirosi. Siis minne mennään seuraavaksi?
- Olisikohan niitä keihäsukkeleita missään? Yarr pohdiskeli.
- Ei taida olla muita mahdollisuuksia, Korianteri arveli.
- Varmaankin Yelmin tai Yelmalion temppelin läheisyydessä, Euridice huomautti.
- Niin. Eli siis mennään sinnepäin seuraavaksi? Korianteri kysyi.
- Hmm. Onkohan täällä paikkaa, jossa humaktilaiset kaksintaistelevat? Yarr mietiskeli. Sieltä voisi saada hyviä uhreja.
- Tuskin he antavat sinun irrottaa heidän päätään ja ottaa muistoksi, Korianteri sanoi ivallisesti. Vaikka voittaisitkin jonkun.
- En minä ihan sitä tarkoittanut, Yarr naurahti.
- Jos siellä olisi jo valmiita ruumiita, Euridice esitti toiveikkaana.
- Siis kytättäisiin siinä vieressä ja kateltaisiin, minne hävinnyt/voittaja menee/viedään, Yarr spekuloi. Sitten matkalla iskettäisiin. Jotain tuommoista ajattelin.
- Odotellaan ekana Voriaa, Euridice huomautti Yarrille.
- Ilman muuta, iso thanatarilainen sanoi heti.
- No, eli minne mennään seuraavaksi? Korianteri kysyi.
- Kuulostikos se humaktijuttu miltään? Yarr ehdotti.
- Jos täältä joku semmoinen paikka löytyy, niin voisi kokeilla, Euridice hyväksyi.
- No minulla ei ole paljon väliä mitä mennään tappamaan, Korianteri totesi omasta puolestaan.
- Hänhän sanoi olevansa siellä vain hetken, Korianteri mutisi kohta Voriaa tarkoittaen.

Voria sairaalassa
Sisällä näytti olevan heti jonkinlainen henkilökunnan huone. Siellä suorastaan parveili parantajia. Voria saattoi suorastaan tuntea heidän inhan hyväntahtoisuutensa ilmassa. Voria vilkuili ympärilleen nähdäkseen, olisiko ketään uhriksi sopivaa. Sellaisia ei kuitenkaan näkynyt. Sen sijaan lunarilainen parantaja tarjosi Vorialle yrttiteetä.
- Tämä on oma reseptimme, parantaja sanoi ylpeänä. Se poistaa väsymyksen ja auttaa jaksamaan.
Voria otti kupin vastaan ja maistoi teetä. Se oli aika makeaa.
- Tuskaa ja sairautta on maailma täynnä, parantaja huokaili. Onneksi me sentään voimme sitä hiukan lievittää. Miksi sinulla on muuten miekka? hän kysyi yllättäen hämmästyneenä.
- Löysin sen kadulta, epäilen sen olevan jonkun potilaan, Voria selitti liukkaasti.
- Niin tietysti, parantaja huokasi. Jospa kaikki aseet katoaisivatkin maailmasta. Minä kannatan myös Valkoista Kuuta, nainen tunnusti. Se tulee olemaan rauhan kuu.
- Niinpä, Voria nyökytteli.
- Kun Valkoinen Kuu nousee, kaikki aseet katoavat, lunarilainen parantaja esitti. Mutta sitä ennen meidän täytyy ahertaa. Voin viedä tuon kammottavan kapineen pois, hän ehdotti.
Voria ojensi miekan parantajalle, mutta tämä pudottikin sen heti käsistään.
- Huh, en voi koskea siihen, lunarilainen sanoi. Voisitko sinä viedä sen pois? Vaikka tuonne toimistoon, parantaja jatkoi viitaten erääseen oveen päin.
- Hyvä on, suostui Voria.
- Se on tuolla potilassalien takana, parantaja neuvoi.
Voria lähti osoitetulle ovelle, aukaisi sen ja astui sisään. Sen takaa paljastui huone, jossa oli useita vuoteita. Vuoteilla makaili potilaita, yhteensä seitsemän miestä. Kahdella näytti olevan vaatteissaan Kuoleman ja Totuuden riimuja ja he vaikuttivat sotilailta. Yhdellä oli Valon riimuja ja jonkinlainen univormu yllään. Kuudella potilaista näytti olevan raajoja kasvamassa, kun taas tämä univormupukuinen oli selvästikin parantelemassa palohaavojaan.
- Parantaja, voisitteko antaa jotakin lievittävää? palovammoja saanut pyysi kiihkeästi. Nämä ovat kovin kipeät, hän jatkoi nostellen raajojaan, jotka olivat siteiden peitossa.
Voria ryhtyi laulamaan Lohtulaulua. potilaat kuuntelivat hartaina. Palanut mieskin sulki silmänsä ja antautui laulun vietäväksi. Myös muut potilaat sulkivat silmänsä autuaina. Potilaat makasivat rentoutuneina silmät kiinni.
Nyt Voria toimi laulua silti lopettamatta. Hän laittoi käden palovammoja parantelevan suulle ja kietaisi kuristuslangan tämän kaulaan. Uhri yritti korahdella ja sätkiä, mutta tiukasti puristava kuristuslanka esti häntä päästämästä suusta pihahdustakaan. Lopulta ruumis lötkähti veltoksi, vaikka pää ei irronnutkaan.
Voria nosti kuristetun miehen ylös sängystä ja kantoi hänet nurkkaan lauluaan silti keskeyttämättä. Voria jatkoi laulua, mutta samaan aikaan alkoi hakata miekallaan mieheltä päätä irti. Verta valui kovasti, mutta pää irtosi. Tyttö jatkoi lauluaan kävellen pään kanssa potilashuoneen toiselle ovelle, jota ei ollut vielä tutkinut. Potilaat olivat autuaan tietämättömiä juuri tapahtuneesta veriteosta.
Voria avasi oven ja astui sisään pieneen huoneeseen. Siellä oli useita kaappeja, pieni pöytä ja tuoli. Ketään ihmisiä ei onneksi näkynyt. Voria asetti irrotetun pään suoraan pöydälle ja päästä valui verta. Sitten hän alkoi penkoa kaappeja, joista löytyy paljon lääketarpeita, haavasiteitä, pulloja, purnukoita ja kaikkea parantamiseen tarvittavaa.
Thanatarilainen nappasi joitakin pulloja ja kietoi uhrinsa pään paksuihin siteisiin. Sitten hän lähti nopeasti pois kävellen rauhallisen potilashuoneen läpi. potilaat näyttivät nukkuvan, eikä kukaan ollut huomannut julmaa veritekoa.
Voria avasi oven ja livahti henkilökunnan huoneeseen. Siellä oli parantajia leppoisasti rupattelemassa, mutta lunarilainen parantaja oli kadonnut. Voria hiippaili vaivihkaa huoneen läpi pää kainalossa. Jotkut parantajat katsoivat häneen, mutteivät ihmetelleet mitään. Voria selitti heille, että potilailla oli jokin hätä ja lähti heti ulos.

Jälleen ulkona
Voria astui ulos ja toiset huomasivat hänen kainalossaan erikoisen käärön.
- Lähetäänpäs menemään, Voria sanoi heti heille.
- Mitäs hait? Korianteri kysyi.
- Palkintoja, tyttö vastasi hänelle salaperäisesti.
- Mistä palkintoja sait? Korianteri kysyi.
Voria ei vastannut, vaan johdatti seurueen syrjäiselle kujalle. Siellä hän otti kääröstään esiin verisen pään ja sujautti sen nopeasti Mudan ruumisarkkuun virnistäen toisille.
- Miten sait tuon pään? Korianteri kysyi hämmästyneenä.
- Kenenkäs pää tuo on? Yarr kysyi myös.
- Kohteen, Voria vain totesi lyhytsanaisesti. Salavihkaisuus voittaa esteet.
Jostakin kauempaa alkoi kuulua huutoa, mutta se ei selvästikään koskenut seuruetta.
- Lähdetään, Voria kehotti.
- Erittäin hyvä vastaus, Yarr naurahti. Onkos täällä jotain paikkaa, jossa humaktilaiset kaksintaistelevat? hän jatkoi kohdistaen kysymyksensä Mudalle.
- Mitenkäs tuo Seitsemän äidin temppeli? Euridice ehdotti.
- Käyhän se, suostui Yarr.
- Ööö, Muta vastasi.
- Mulle käy, kunhan saadaan vaan päät kasaan, Korianteri letkautti.
- Joo, sinne, Euridice sanoi Mudalle.
Muta lähti laahustamaan ja toiset seurasivat perässä. Tällä kertaa matka ei ollut pitkä, koska Seitsemän äidin temppeli oli aivan lähistöllä. Temppeli oli suuri ja komea rakennus, joten lunarit eivät olleet selväsikään rahojaan säästelleet.
- Suunnitelmia? Voria tiedusteli toisilta.
- Mitäs kohteita tuolla oikein on? Yarr kysyi epäilevästi.
Samassa seurue huomasi, että Seitsemän äidin temppeliä vastapäätä seisoi varjoisalla kujalla sarvikypäräinen vanha mies. Miehellä oli kädessään pergamenttiarkki, johon hän toisinaan painoi merkin sormellaan. Mies näytti katselevan kulkevia ihmisiä.
- Olisiko tuo härkä? Yarr pohti ääneen.
- Oletteko hyviä hiipimään? Voria kysyi toisilta.
- En, Korianteri vastasi heti.
- Joo, varsikin tässä metallipanssarissa, Yarr vastasi ivallisesti.
- Jos hiivin kujalta niskaan, järjestättekö harhautuksen? Voria kysyi.
- Joo, Euridice suostui. Tosin se olisi hyvä saada pois näkyvältä paikalta.
- Mikäs siinä, Korianterikin hyväksyi. Ehdotuksia?
- Huono suunnitelma, Voria kuitenkin totesi katsellessaan ohitse kulkevia ihmisiä. Kor, olet lunari? tyttö jatkoi.
- Kyllä, Korianteri tunnusti.
- Käy katsomassa kaltaistesi temppelistä, Voria ehdotti.
- Kaltaisiani. Pah, Korianteri mutisi.
- Jos joku menee juttelemaan sen kanssa ja ottamaan selvää, mikä se on miehiään, Euridice ehdotti.
- Pidetäänpäs kiirettä suunnitelman kanssa, loitsut rullaa, Voria hoputti.
- No, voin käydä siellä, mutta voivat ihmetellä, miksi olen hajottanut haarniskani Lunarin tunnukset, Korianteri selitti. Joten saattavat hieman ihmetellä asiaa.
- Tosiaan, myönsi Voria.
- Joo, minun ei varmaankaan passaa näyttäytyä siellä, Euridice totesi myös.
Punaiseen kaapuun pukeutunut nainen käveli temppeliin. Vartiossa oleva vanha mies painoi sormellaan merkinnän pergamenttiin.
- Mutta jos tuolla on yksikin lunarilainen pappi, hän on saattanut kuulla minusta. Se ei olisi kivaa jos jäisin kiinni. Olenhan sentään kirottu, Korianteri sanoi katkerasti hymyillen. No mitäs tässä tehdään sitten?
- Miten olisi tuo äijä kujalla? Voria sanoi toisille.
- Hmm, mutisi Yarr.
- Eikös tuossa nyt ole hieman liian vilkasta, Korianteri huomautti.
- Osaattekos mitään käytännöllistä taikuutta? Voria kyseli kumppaneiltaan.
- Enpä juuri, Yarr ilmoitti kuivasti.
- Osaan parantaa, mutta mitä tarkoitat käytännöllisellä? Korianteri kysyi.
- Siis tähän tilanteeseen, Voria tarkensi.
- Hämäännys, Ajatusisku, Euridice luetteli.
- En osaa, Korianteri totesi lyhyesti.
- Hämäännys mieheen ja johdatetaan pois? Voria ehdotti. Hän astahti sivuun ja alkoi laulamaan. Ihmiset katselivat häntä hämmästyneenä, mutteivät juurikaan piitanneet tytöstä.
- Kerjäläistyttö, joku ohikulkija tuhahti.
- Ei mitään hajua taiteesta, Voria puuskahti lopettaen laulamisen.
- Minäpäs käyn kysymässä mieheltä, mitä hän täällä tekee, Korianteri tokaisi ottaen aloitteen käsiinsä.
- Joo, Euridice myöntyi.
Korianteri lähti kävelemään kohti vanhaa miestä. Tämä katsahti Korianteriin, muttei pelästynyt häntä. Korianteri pääsi miehen viereen ja kysyi tältä:
- Mikäs sinun hommasi täällä on? Mitäs sinä siihen merkkailet?
Mies katsahti Korianteriin ja sanoi:
- Minä olen Yarran Duve, urhea myrskyhärkäläinen.
- Sen huomasin, mutta mitä teet täällä? Korianteri kysyi uudelleen.
- Tehtävä on merkitä tähän kaikki temppelissä käyvät kaaoksenpalvojat, vanha mies selitti ylpeänä. Se on vastuullinen homma.
- Selvä se. Hyvää päivän jatkoa, Korianteri toivotti ja kääntyi pois.
Mies kaivoi pienen leivänpalan viittansa poimusta ja huikkasi poistuvan Korianterin perään:
- Jano tässä vain tulee.
Korianteri palasi toisten luokse ja Euridice ehdotti heti:
- Korianteri, lupaa tarjoa sille muutama tuoppi kapakassa. Jospa se lähtee mukaan.
- No millä minä sille tarjoan tuopillisia? Eihän minulla ole rahaa, Korianteri vastusteli.
- No ei kai sillä väliä, kunhan liikahtaa sijoiltaan, Euridice tuhahti. Hoidellaan se jossain sivukujalla.
- Onko teillä normaalia rahaa? Korianteri kysyi. Mustunutta ei kannata käyttää.
- Eipä ole, Yarr vastasi.
- Minulla on, ilmoitti Euridice.
- Mustunut ei käy, Korianteri huomautti uudelleen. Eli siis kunnollista rahaa?
- Minulla on, Euridice vastasi taas ja kaivoi pussistaan muutaman kirkkaan kolikon. Mutta hoidellaan se jossain sivukujalla.
- Joo, hoidellaan se kujalla, Yarr suostui.
- Kuulostaa hyvältä, Voriakin myönsi.
- No se käy mitä mainiommin. Siis se tappaminen. Hänhän on kohderyhmään kuuluva, Korianteri sanoi.
- No, joku menee nyt puhumaan sille miehelle, Euridice esitti.
- Menenkö minä uudestaan? Korianteri kysyi toisilta.
- Yarr näyttää eniten soturilta, huomautti Voria.
- Korianteri tai Voria, Euridice ehdotti.
- Aivan. Hän saa mennä, Korianteri myöntyi Vorian ehdotukseen.
- Kuka? Minäkö? Yarr kysyi hämillään.
- Juuri sinä, Voria tokaisi.
- Varsinaisesti minulla ei ole väliä kunhan joku menee, sanoi Korianteri.
- Mutta minä en voi käyttää rahaa, jos niin pitkälle mennään, Yarr vastusteli.
- No ei mennä, Euridice hymyili ivallisena.
- Et? Voria kysyi Yarrilta vahvistusta.
- En, tämä vastasi painokkaasti.
- Ei mennä, Korianteri sanoi. Kannattaa varmaan aluksi lähteä myrskyhärkien kantapaikan suuntaan.
- Siis ei mennä niin pitkälle, että rahaa tarvitaan, vaan hoidellaan se matkalla, Euridice täsmensi.
- Suunnitelma hyväksytty, Voria ilmoitti. Mutta vauhtia. Loitsut loppuu.
- No jos joku nyt menee tarjoamaan sille tuopillisen, niin katsotaan lähteekö se mukaan. Sitten ohjataan se sivukujalle ja teilataan, Euridice suunnitteli.
- No meikä menee, Yarr myöntyi vihdoin.
- Hyvä, Korianteri sanoi.
Yarr lähti kohti sarvipäätä. Sarvipää katseli lähestyvää Yarria.
- Kaverini kertoi, miten hyvää työtä teet, Yarr lausahti vanhalle miehelle.
- Kiitos, kiitos. Ymmärrän kyllä työni vastuulliseksi, sarvipää vastasi ylpeänä. Nuo kirotut lunarit vain kuljeskelevat kuin kaupungin herrat. Vaikka todellisuudessa ovat kirottuja kaaoksenpalvojia. Jonkun täytyy pitää ne kurissa.
- Joo, ne ansaitsivat pienen läksytyksen, Yarr myötäili. Eikös tuossa ala pikkuhiljaa jalat puutua, joten maistuisiko olut? hän jatkoi. Minä tarjoan.
- Olutta? mies kysyi ilahtuneena. Oletko tosissasi? Kurkkuni on kuiva kuin autiomaa.
- Kyllä, sen verran kovaa on työsi, Yarr sanoi.
- Ah, minnekäs mentäisiin? myrskyhärkä kysyi innokkaana. Voin toki keskeyttää työni hetkeksi. Kaaoksenpalvojat eivät karkaa.
- Miltäs Karju ja karjahdus kuulostaisi? kysyi Yarr. Sieltä saa kuulemma hyvää olutta, hän lisäsi.
- Se on todella hyvä mesta, sarvipää ilahtui. Meikäläisten kantapaikka. Muut eivät vain arvosta työtäni. Mutta mennään sinne. Sinä siis tarjoat?
- Minä, Yarr vahvisti. Eivät vain ymmärrä, hän lisäsi.
Sarvipää lähti kulkemaan Yarrin kanssa kapakan suuntaan. Voria livahti kärppänä heidän peräänsä. Korianteri ja Euridice seurasivat myös. Yarr johdatti myrskyhärän tarkoituksellisesti pienille ja haiseville kujille. Vanha mies ei näyttänyt piittaavan niiden löyhkästä - olihan hänelle olutta luvassa!
Yarr ja mies tulivat paikkaan, jossa ei juuri näkynyt ihmisiä. Yarr poimi salavihkaisesti kuristuslangan käteensä myrskyhärän rupatellessa joutavia hänelle. Kookas thanatarilainen jättäytyi hiukan jälkeen ja kietaisi äkisti kuristuslangan vanhan miehen ohuen kaulan ympärille. Lanka upposi lihaan ja mies korisi vaikeasti. Kuristuslanka tunkeutui kaulan läpi ja miehen pää putosi maahan. Silmät vain ehtivät hiukan lurpsahtaa irronneessa päässä.
- Kolme kasassa, enää yksi jäljellä, paikalle ilmestynyt Voria totesi.
Mutakin saapui paikalle ja Yarr pani irrotetun pään piiloon ruumisarkkuun.
- Piilotetaan ruumis, Voria ehdotti.
- Minne? Yarr kysyi.
- Lähdetään vaan menemää, Voria luopui ajatuksestaan.
Yarr työnsi nopeasti päättömän ruumiin satunnaiseen jätekasaan.
- No niin, enää yksi pää, Yarr totesi.
- Onko ehdotuksia? Korianteri tiedusteli.
- Mennään nyt tästä edes pois, ehdotti Yarr.
- Majatalosta vielä yksi? Korianteri kysäisi.
- Joo, siirrytään, Euridice myöntyi ja seurue lähti kuljeskelemaan pois.
- Joo mennään pois, Korianterikin sanoi.
- Haluaako Voria käyttää vielä viehätysvoimaansa? kysyi Yarr virnistäen.
- Enpä usko että humaktit lähtee minun mukaani, Voria vastasi.
- Mutta joku muu, Yarr yritti.
- Tiedän miten niitä tulisi minun perään ainakin tusina, Korianteri pilaili.
- Käydäänpä tarkistamassa Humaktin temppeli, Euridice ehdotti.
- Haastetaan humaktilainen reiluun yks ykköseen ja piestään se sitten porukalla, Yarr ehdotti hymyillen.
- Tuskin se sivukujalle tulee tappelemaan, Korianteri arveli.
- Niinpä, mutta paistaa se päivä risukasaankin, Yarr hymyili.
- Haastetaan se säikky humakti, Euridice esitti.
- Mikäs siinä, Korianteri totesi. Kuka haastaa?
- No en minä ainakaan, Voria sanoi heti.
- Onkos se pakko haastaa? ihmetteli Yarr.
- Ei ole, Korianteri totesi.
- Jaa-a, mitenkäs muuten? Euridice kysyi.
- Hmm, Yarr mutisi.
- Käydään katsomassa, jos temppelin luona on jotain häppeninkiä, Euridice päätti. Muta, Humaktin temppeliin.
- Kyllä, ruovvv, Muta sönkkäsi ja lähti johdattamaan seuruetta kohti Humaktin temppeliä.
- Siellä pitää sitten varoa, ettei ne huomaa meitä salamurhaajiksi, Yarr muistutti toisille.
Humaktin temppeli ei ollut kaukana. Se oli pitkänomainen rakennus. Temppelin ulkopuolelle oli kerääntynyt pieni väkijoukko. Joukon keskellä seisoi kaksi Humaktin kaksintaistelijaa sekundantit mukanaan. Paikalla oli myös tuomari, vanha mies, jolla oli musta kaapu ja suuri rautamiekka. Toinen taistelija oli kookas mies, toinen taas hienosti pukeutunut keikari. Pyhä kehä oli jo piirretty maahan ja Keikari ja Roikale aloittivat juuri taistelun.
- Ensimmäisen veripisaran vuodattanut olkoon voittaja, tuomari julisti.
Keikari viuhtoi säilällään ja kumarsi tyylikkäästi tuomarille. Roikale puolestaan murahti suljetun kypäränsä sisällä ja vetäisi isomiekkansa esiin. Keikari suuntasi heti jonkin loitsun Roikaleeseen, mutta se ei näyttänyt tepsivän. Roikale puolestaan käytti miekkaansa loitsua ja ase kimalteli ilkeästi.
Nyt Keikari pisti taitavasti Roikaletta panssarinaukosta kurkkuun, muttei surmannut tätä. Roikale karjahti raivosta, heilautti isomiekkaansa ja iski Keikarilta vasemman jalan irti, vaikka tämä oli jo voittanut kaksintaistelun vuodattamalla ensimmäiset pisarat verta. Keikari kaatui maahan tuskasta ulvoen. Voria naurahti tälle.
- Voria, Euridice sanoi.
Keikarin sekundantti astui eteenpäin ja sylkäisi Roikaleen päälle huitoen kovasti tuomarin suuntaan. Roikale tyytyi parantamaan päätään. Hänen sekundanttinsa puolestaan vetäisi isomiekkansa esiin ja heitti siihen loitsun.
- Olitkos joku parantaja? Euridice kysyi toisilta.
- Minä? Voria sanoi epäröivästi.
- Sinä, sinä, Euridice totesi.
- Joo, Voria myönsi.
Jotkut katsojista buuasivat Roikaleelle, koska tämä oli lyönyt vastustajaansa taistelun jo ratkettua. Toiset taas hurrasivat hänelle. Keikarin sekundantti vetäisi säilänsä esiin ja astui kohti Roikaletta ja tämän sekundanttia, joilla kummallakin oli isomiekat esillä. Tuomari puuttui kuitenkin nyt asiaan ja julisti Retup Mockin, Keikarin, voittajaksi. Lisäksi tuomari huusi parantajia.
- Voria, esitä parantajaa, Euridice sihahti tytölle.
Voria astui esiin ja käveli haavoittuneen luo vetäisten esiin parantajannauhan ja lääkepulloja. Tilanne vaikutti vielä kireältä, sillä Keikarin sekundantti uhmasi vieläkin Roikaletta ja tämän sekundanttia. Väkijoukko kannusti taistelijoita uuteen verenvuodatukseen.
- Ah, parantaja, tuomari virkkoi hätääntymättä. Kylläpäs toimitte nopeasti.
- Satuin paikalle, Voria valehteli.
- Hänet täytyy saada sairaalaan, tuomari sanoi viitaten jalkansa menettäneeseen Keikariin.
- Me voimme viedä, Voria vastasi viittoen tovereitaan lähemmäksi.
Yarr ja muut tulivat lähemmäksi ja Voria kumartui sitomaan Keikarin vuotavan haavan jotenkuten.
- Joko viedään sairaalaan? Yarr kysyi sitten.
- Nostakaa se hartioille, Yarr ja sinä, Voria vastasi osoittaen sekundanttia.
Yarr otti toisesta olkapäästä kiinni ja kävi nostamaan. Sekundantti nyökkäsi nopeasti ja tuli auttamaan. Haavoittunutta lähdettiin kuljettamaan kohti sairaalaa.
- Sivukujalla niskaan? Voria kuiskasi Euridicelle ja Korianterille.
Pian vastaan tuli pikkuinen syrjäkuja, jonka poikki seurue päätti oikaista.
- Pysähdytäänpäs, täytyy ottaa parempi ote, Yarr murahti sekundantille.
- Kurista sinä, minä isken miekalla, Korianteri kuiskasi Vorialle.
Voria vetäisi kuristuslangan esiin ja yritti pujottaa sen haavoittuneen puoleen kumartuneen sekundantin kaulaan. Silmukka kuitenkin lipsahti ohi ja sekundantti hätkähti. Euridice kaivoi miekan ja kilven esille ja Voria vetäisi miekkansa. Korianteri sivalsi sapelillaan sekundanttia jalkaan, mutta sai aikaan vain pienen haavan. Myös Euridice osui miestä aseellaan, mutta tämä ei haavoistaan huolimatta huutanut lainkaan.
Sillä aikaa Voria käytti miekkaansa haavoittuneeseen, joka menetti heti tajuntansa. Korianteri ja Euridice huitoivat aseillaan sekundanttia, mutta vain Euridicen miekka teki pienen naarmun. Sekundantti vetäisi juuri säilänsä esiin, kun Voria kääntyi haavoittuneen luota ja sivalsi miekallaan sekundantin vasemman käden miltei poikki. Veri tulvi ja mies lyyhistyi korahtaen maahan, muttei vieläkään huutanut apua. Hän vaikutti suorastaan mykältä.
- No niin, päät talteen, Yarr hoputti, joka oli jo irrottanut pään haavoittuneelta Keikarilta. Hän tunki irrotetun pään nopeasti Mudan arkkuun.
- Otetaanko ylimääräinen pää? Korianteri kysyi sekundanttiin viitaten.
- No, otetaan mukaan, Euridice ehdotti.
- Otetaan vaan, Voriakin myöntyi.
- En välttämättä suosittele, Korianteri vastusti. Saattaa olla eduksi, mutta se voi myös koitua kurittomuuden esimerkiksi ja sitten menee henki.
Seurue oli nyt saanut kasaan viisi sopivaa päätä ja yhden ylimääräisen ja ne kaikki olivat Mudan ruumisarkussa.
- Lähdetäänpäs takaisin sinne kauppaan, Voria ehdotti.
- Mitäs noille kahdelle ekstrapäälle tehdään? Yarr kysyi. Heitetäänkö ihan kujalle vaan?
- Sinne vaan, Euridice vastasi.
- Kätketään nyt edes jotenkin, Voria kehotti.
Yarr otti turhan nyrkkirautamiehen pään ja sekundantin pään ja nakkasi ne kujalle.
- Ja sitten ei kun menoksi! Voria huudahti.
- Muta, kirjakauppaan kiitos, Yarr pyysi.
Muta lähti johdattamaan seuruetta kohti Korianterin Antikvaarista Kirjakauppaa. He kulkivat melko suoraa reittiä. Kirjakaupan luona odotti kuitenkin yllätys, sillä rakennusta piiritti suuri väkijoukko. Joukon keskellä, ihmisten päiden yläpuolella, näkyi keihäänkärkiä ja palavia soihtuja. Ihmiset vaikuttivat olevan todella kiihdyksissään.
Seurueen katsellessa väkijoukkoa tyrmistyneenä talon pohjakerroksessa leimahti liekki ja tuli alkoi levitä nopeasti. Kiva ilmestyi yhteen yläkerran ikkunoista kirkuen ja silmiään pidellen. Muta hiipi seurueen luokse ja kuiskasi:
- Joku on kavaltanut meidät vartijoille. Nyt ei ole jäljellä muuta turvapaikkaa kuin Teelo Norrin soppakeittiön alla oleva krarshtilaisten paikka. Sinne vartijat eivät tule. Krarshtin väki hallitsee sitä ja he ovat lahjoneet suurimman osan vartijoista. Sinne on vain yksi sisäänkäynti, ovi joka aukeaa Teelo Norrin soppakeittiön vierestä. Krarshtilaiset voivat lähettää sanan Atyarin Sarvelle...
- Muta, vie meidät sinne, Euridice kehotti vartijaa.
Tässä vaiheessa Kiva putosi vaatteet liekeissä parvekkeen lattian läpi ja iskeytyi katuun.
- Ota minut, Sielujen Noutaja, Kiva huusi pudotessaan.
Muta alkoi täristä, pudotti arkun ja alkoi mylviä:
- Krääh...herrani kutsuu...aaii... Minun pitää palata Odotuksen Huoneeseen... Menkää...aaarrrrgggghhhh!!!
Samalla arkun kansi aukeni ja päät vierivät kadulle! Vartijan iho halkeili ja liha irtoili suurina kappaleina, kun Muta kieriskeli mielettömänä kadun pinnassa. Sitten ruumis nytkähti viimeisen kerran ja alkoi samassa mädäntyä. Jotkut kirjakaupan paloa katselemaan kerääntyneistä ihmisistä olivat panneet merkille Mudan ällistyttävän lopun ja keskustelivat nyt vartijoiden kanssa viittoillen seurueen suuntaan.
- Mennäänpäs muualle, Korianteri suhahti.
- Nyt arkku mukaan ja vauhdilla eteenpäin, Euridice kehotti. Tai jokainen ottaa pään mukaan, hän perui. Jätetään arkku.
- Ok, Korianteri myöntyi.
Yarr nappasi yhden päistä kainaloonsa ja lähti vauhdilla eteenpäin. Euridice teki samoin ja kiiruhti pakoon. Korianterikin koppasi pään ja säntäsi juoksuun. Voria ei ottanut edes päätä, vaan liukeni ilman sitä. Vartijat tungeksivat kohti pakoon juoksevia hahmoja. Seurue juoksi kiireellä pakoon ja vartijoita haittasi sankka väkijoukko, joka ei erityisemmin väistellyt. Mutkikkailla kaduilla vartijat pysyivät hetken kannoilla, mutta seurue sai heidät sitten eksytettyä.
Porukka saapui Teelo Norrin soppakeittiölle. Siellä oli aika kova vilske, kun Teelo Norrin laupiaat sisaret jakoivat soppaa köyhille. Sivussa näytti olevan jonkinlainen varjoinen kellariovi, jota reunusti pari pylvästä. Oven vieressä seisoo yksikätinen, keski-ikäinen mies ja kolme nuorta soturia. Heillä oli kaikilla oranssit viitat, jotka oli koristeltu Ilman, Liikkeen ja Taidon riimuilla. Ihmisiä kulki näiden hämillistä näyttävien miesten ohi.
- Mitäs nyt? Yarr kysyi toisilta.
- Rynnitään vauhdilla sisälle, Euridice esitti.
- Yllätetään ne, Voria puolestaan ehdotti.
- Minä voin mennä ekana, ellei joku muu halua, Yarr lupautui.
- En usko sen toimivan, Korianteri kritisoi. Odottakaa.
- Niin? Yarr kysyi miekkaansa puristaen.
- Joku kuiskasi heille: "Ei se ole tämä.", Korianteri selitti jännittyneenä.
- Ketä ne on? Voria kysyi.
- Kuka kuiskasi ja kenelle? vaati Euridice selvitystä.
- Mistä minä tietäisin? Korianteri ihmetteli.
- Olikos orlanthit - kai nuo niitä ovat - niin siinä meidän kohdelistassa? Yarr kysäisi.
- Se kuuluu noitten pylväitten takaa, Korianteri selitti osoittaen oven sivuilla olevia suuria pylväitä. Luulisin ainakin.
- Oletteko varmoja, että se oli tuo ovi? Voria kysyi empien.
- No ei täällä muitakaan näy, Yarr huomautti tuikeasti.
- Mennäänkös sitten tuosta? Voria ehdotti.
- Ei kun tuonne, Yarr vahvisti.
- Mennään siitä sivuovesta ja kestetään seuraukset, Euridicekin tokaisi.
- Mennään, Voria kehotti. Ei se ota, jos ei anna.
- Mennään jonoon päät kainalossa? Korianteri kysyi vitsillä.
- Tuosta läpi, missä ovat ne ukot, Yarr murahti.
- Jep, sivuovelle, Euridice myönsi.
Seurue lähti urheasti astelemaan miehiä kohti. Miehistä se yksikätinen astui heidät huomatessaan eteenpäin ja sanoi:
- Korianteri, Ilma tarvitsee kykyjäsi; luovuta aseesi meille, niin sinulle ei tapahdu mitään pahaa. Luovuttakaa te muutkin aseenne ja katukaa tekojanne, niin teidät säästetään. Annamme siitä teille sanamme, sillä olemme armeliaita ja hurskaita ja oikeamielisiä ja meillä on voima tuhota teidät!
Yksikätisen miehen puhuessa toiset orlanthit vetivät aseensa esiin.
- Hah, Yarr naurahti halveksivasti ja otti askeleen taaksepäin.
- Tähän voisi alkaa jo tottua, Voria tuhahti.
Yllättäen Korianteri kuitenkin antoi kiltisti aseensa. Miehet ottivat ne vastaan ja sitoivat Korianterin tottuneesti. Yksi sotureista piti huolta Korianterista, kun toiset asettuivat vielä muita vastaan.
- Päästäkääs meidän ystävä menemään, niin säilytte hengissä, Voria uhkasi Euridice hapuillessa joustaan.
- Te muutkin, aseet pois, yksikätinen mies komensi. Lupaamme säästää henkenne.
- Taistellaan, Yarr kuiskasi toisille.
- Onko meillä aikaa siihen? kysyi Euridice.
- Entäs sitomisleikkeihin? Yarr puuskahti vastaukseksi.
- Nopeasti tapellaan, niinkö? Voria kuiskasi.
- Pudottakaa aseenne! yksikätinen käski jälleen. Heti aseet pois tai hyökkäämme.
Korianterin vanginnut mies lähti vankinsa kanssa kiertämään seuruetta kauempaa. Yarr vilkaisi Euridiceen, joka kuiskasi hänelle:
- Jos kokeilisin heittää Hämäännystä? Euridice ehdotti ja Yarr nyökkäsi. Heitän tuohon toiseen Hämäännyksen ja sitten rynnitään ovesta sisälle?
- Selvä se, Yarr vastasi.
- Mitenkäs Korianteri ja se toinen vartija? kuiskasi Euridice.
- Hoituu, Voria sihahti.
- Ok, Euridice totesi.
Voria kävi äkkiä Korianteria kuljettavan miehen kimppuun ja huitaisi tätä miekallaan. Isku osui vartijaa vatsaan ja tämä päästi ähkäisten Korianterin irti.
Sillä aikaa Euridice loitsi ja yksi ovella seisovista räpytteli silmiään. Hän näytti olevan aivan pyörällä päästään.
- Onnistui! Euridice kuiskasi tyytyväisenä.
- Hyvä, tokaisi Yarr ja kävi raivokkaasti yksikätisen miehen kimppuun. Yarrin miekka kuitenkin kohtasi vain tyhjää kohdassa, jossa miehen vasemman käden olisi pitänyt sijaita.
- Älä välitä, kohta olet vapaa, Voria huudahti Korianterille toiveikkaana.
- Päästäkää meidät sisään, ellette halua, että teille käy samoin, huudahti Yarr orlantheille heilauttaen katkaistua päätä.
Voria huitaisi taas miekallaan, muttei osunut vastustajaansa. Sitten tyttö perääntyi hiukan. Euridice puolestaan pysytteli vielä taustalla keskittyneenä.
Yksikätinen mies paukautti miekallaan Yarria suoraan päähän. Isku ei silti aiheuttanut mitään kovin vakavaa kovapäiselle Yarrille. Yarr yritti lyödä myös, vaan ohi meni. Yksikätinenkään ei saanut seuraavaa iskuaan perille.
Yksi vartijoista hyökkäsi Euridicen kimppuun, mutta suti vain ilmaa. Euridice yritti antaa takaisin samalla mitalla, mutta hänkään ei osunut. Euridice löi uudelleen, mutta vartija torjui miekan kilvellään. Vartija huitaisi puolestaan kokonaan ohi.
Vorian vastustaja huitaisi tyttöä osumatta kuitenkaan. Voria taas mutisi kiireesti loitsun. Korianteri laskeutui sillä aikaa Vorian maahan viskaamaa tikaria. Voria heilautti miekkaansa, vaan soturin kilpi oli välissä. Soturi halkoi ainoastaan ilmaa omalla leveällä miekallaan.
Yarrin miekka liikahti salamannopeasti ja iski yksikätisen miehen vatsaan. Tämän jalat pettivät ja mies kaatui maahan miekkaansa yhä puristaen. Yarr virnisti ilkeästi tekoselleen.
- Antaudu ja käske kavereitasi sivuun, niin saat elää, Yarr lausahti maassa makaavalle.
- Kaaossika, mies karjahti maasta.
- Hah, kuole sitten senkin rotta, Yarr karjahti.
Euridice iski miekallaan, joskin isku kolahti ainoastaan orlanthisoturin kilpeen. Tämä isku puolestaan Euridicea, joka kuitenkin otti iskun vastaan kilvellään kuin leikitellen. Euridice löi vuorastaan, mutta terä halkoi vain ilmaa.
Voria huitaisi ohi vastustajastaan. Soturi vastasi, mutta hänkin löi tyhjää. Vorian seuraava isku oli selvä huti.
Yksikätinen mies huitaisi Yarria maasta käsin osumatta kuitenkaan. Yarr antoi takaisin, mutta isku kilpistyi panssareihin.
- Luovuta, niin sinä ja kaverisi saatte elää, Yarr tiuskaisi yksikätiselle. Tämä ei kuitenkaan antautunut, vaan löi iskun, jonka Yarr sai vain vaivoin torjuttua.
Orlanthisoturi löi Euridicea ikävästi käteen. Tämän miekka putosi ja kädestä vuoti verta.
- Euridice! Voria huudahti. Soturi yritti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja seivästää Vorian miekallaan, muttei onnistunut aikeissaan. Voria löi takaisin ja onnistuikin haavoittamaan hiukan vastustajaansa. Tämä heilautti miekkaansa läheltä Voriaa.
Yarr kääntyi Euridicen vastustajaan päin ja iski tätä vasempaan jalkaan. Siihen tuli pieni naarmu, mutta vartija jätti aseettoman Euridicen rauhaan ja kääntyi vaarallisempaan vastustajaan päin.
- Sinä olet seuraava, Yarr ilmoitti soturille irvistäen.
Euridice mutisi loitsun parantaen kipeää kättänsä. Käsi tuli taikuuden vaikutuksesta jälleen toimintakuntoon. Nainen poimi nopeasti maasta miekkansa ja iski kostonhimoisesti vihollissoturia jalkaan.
Yarrin vastustaja iski Yarria, mutta tämä otti lyönnin vastaan miekallaan. Yarr huitaisi takaisin kuitenkaan osumatta. Sen sijaan Euridice pisti miekallaan miestä vasempaan käteen ilkeästi. Orlanthi yritti olla piittaamatta Euridisesta ja iski Yarria. Miekka ei kuitenkaan tavoittanut kookasta thanatarilaista. Euridice koetti auttaa Yarria, mutta väsyneenä hän osui vain maahan.
Voria löi vihollisestaan ohi. Myös tämä viuhtoi raivokkaasti osumatta tyttöön.
Samassa Korianteri sai vihdoin köydet poikki ja ryntäsi heti pystyyn. Entinen Lepakon pappi vetäisi esiin hihaan kätkemänsä kuristuslangan ja kietaisi sen takaapäin Vorian vastustajan kaulaan. Mies sätki hetken vastaan Korianterin "hellässä" syleilyssä, mutta menetti sitten tajuntansa. Korianteri ravisteli häntä vielä hetken ja piti kuristuslangan tiukalla. Uhrin pää vääntyi jo luonnottomaan asentoon ja homma oli sitä myötä selvä.
- Lainaan miekkaasi hieman, Korianteri sanoi kuolleelle uhrilleen ja virnisti ilkeästi.
Euridice huitaisi vastustajaansa ja miekka silpoi hiukan tämän jalkaa. Yarr yritti lyödä tältä mieheltä miekkaa kädestä rajulla iskulla, mutta orlanthin ote aseesta oli luja. Tämä iski miekalla kovasti Yarria, joka otti pelkäämättä iskun vastaan lyhytmiekallaan. Euridice tyytyi poistamaan väsymystään taikuudella.
Kun Korianteri oli hoidellut Vorian vastustajan, tyttö kävi yksikätisen miehen kimppuun, joka makasi vielä maassa, vaikka olikin parantanut itseään taikuudella. Vorian huitaisu meni kuitenkin ohi. Yksikätinen kömpi pystyyn ja sivalsi heti miekkansa tyttöä kohti. Terä viuhahti ohi haittaa aiheuttamatta.
Yarr iski miekallaan läheltä vastustajaansa, joskaan ei osunut. Euridice liittyi taas taisteluun mukaan virkeämpänä osuen hänkin silti ohi.
Voria ja Korianteri kävivät yksissä tuumin yksikätisen miehen kimppuun. Tämä ei mahtanut heille mitään, vaan Korianterin miekka viilsi miehen oikeaa jalkaa ja Vorian terä osui suoraan vatsaan. Mies kaatui voihkaisten maahan Korianterin salakavalan iskun ansiosta.
- Haha, Yarr naurahti nähtyään syrjäsilmällä vastustajien johtajan kaatuvan. Näin se homma etenee!
Yarr sai kuitenkin muuta mietittävää, sillä hänen ja Euridicen vastustaja oli vielä pystyssä ja antoi miekkansa laulaa. Yarr sai vain vaivoin torjuttua rajun iskun. Euridice puolestaan huiski ilmaa. Seuraavaksi Yarr osui miestä oikeaan käteen ja se sivallus oli jo tälle liikaa - haavojen heikentämä mies kaatui maahan veren virratessa haavoista.
Yksikätinen mies ei luovuttanut, vaikka jalka oli pettänyt. Hän iski Voriaa kohti ja kipinät sinkosivat, kun pronssi isku pronssia vastaan. Korianteri sivalsi taas sapelillaan salakavalasti ja terä viilsi yksikätisen oikeaa jalkaa. Yksikätinen mies korahti ja lyyhistyi kokonaan maahan.
Nyt oli pystyssä enää hämääntynyt mies, joka ei tiennyt, mitä olisi tehnyt. Hän katseli vain kummastellen ympärilleen.
- No niin sen kun kävellään ohi, Yarr totesi, kun reitti ovelle oli selvä.
- Euridice, oletko vielä haavoittunut? Korianteri kysyi.
- Selviän kyllä, tämä vastasi.
Voria laittoi miekan tuppeen ja lähestyi hämääntynyttä miestä.
- Ystävä, miksi et auttanut meitä taistelussa? Voria tivasi tältä.
- Mitä? mies kysyi ihmeissään.
- Et auttanut meitä. Vahdi nyt edes, ettei tule lisää hankaluuksia, Voria tiuskaisi miehelle ennen kuin lähti muiden perässä ovesta sisään.
- Hyvä on, mies huudahti vielä pelästyneenä.
Seurue laskeutui pitkä portaita alas. Niiden päässä oli ovi, joka näytti olevan lukittu, koska Yarr ei saanut sitä auki. Yarr tyytyi koputtamaan rauhallisesti ja Euridice piti lintujousensa valmiina, jos tulisi hankaluuksia. Ovi aukeni ja koko seurue astui sisälle.
Seurue astui sisälle uskomattoman synnin ja paheen maailmaan. Kaikkialla huoneessa oli paikan asiakkaita, nuori ja vanhoja, mutta kaikki hyvin irstaita. Heidän haluistaan huolehtivat purppuranpunaisiin viittoihin ja paperimassanaamioihin pukeutuneet isännät ja emännät.
Yksi asiakkaista oli korkea-arvoinen virkamies, joka pelkäsi paljastumista. Hänen vieressään jutteli pari rikasta kauppiasta illan huvituksista. aatelisen hulttiopoika hävitti perintöön pelipöydässä.
Nurkassa ruoskittiin nuoria poikia kuoliaaksi, vasemmalla elostelijat tappoivat hitaasti itseään huumeilla ja oikealla pelattiin uhkapeliä panoksena pelaajien raajat. Lavalla oudot mutantit harjoittivat irstautta satyyrin panhuilun säestyksellä. Seuraan hahmojen edessä pisteli kidutuskone uhrinsa hitaasti kuoliaaksi. Suosituin ohjelmanumero oli kuitenkin ohut puomi, jolla kaksi kilpailijaa kamppaili veitsiä heittämällä.
Punaiseen ja purppurankirjavaan naamioon pukeutunut pieni mies tervehti heti seuruetta:
- Tervetuloa Alamaailmaan, miten voimme palvella?
- Haluaisimme yhteyden Atyarin Sarveen, Voria tokaisi.
- Miksi? pikkumies kysyi epäluuloisena.
- Tärkeä viesti, vastasi Voria.
- Hmm. Me emme ole mikään viestinvälitystoimisto, krarshtilainen huomautti.
- Saimme tiedon, että voisit auttaa meitä, Voria selitti.
- Mutta miksi? pikkumies tivasi. Onhan teillä omakin talonne täällä.
- Toiminta täällä Paviksessa on paljastunut, kertoi Voria. Se on enää savuava raunio.
- Hmm, naamiomies mutisi. Voimme tietenkin lähettää viestin temppeliinne, mutta ette välttämättä ole perillä melko...hm...ainutlaatuisesta viestintäjärjestelmästämme. Kuten ehkä tiedätte, meillä on nuntius, joka toimii temppelissänne. Jos uhraamme Äiti Suulle ja kerromme uhrille vaikeuksistanne, sanansaattajamme näkee viestin näyssä ja kertoo sen varmasti isännällenne Atyarin Äänelle. Haluaako joku teistä ehkä ryhtyä uhriksi?
Voria katsoi vihjaavasti Korianteria, mutta kukaan ei sanonut mitään. Naamiomies tulkitsi tämän kielteiseksi vastaukseksi.
- Eipä tietenkään, hän totesi. No sitten teidän pitää ostaa meiltä orja uhrattavaksi. Paljonko olette valmiit maksamaan?
- Mitä! Tuolla pihallahan on se mies? Korianteri sanoi toisille kysyvästi.
- Käy nopsasti hakemassa, Voria ehdotti.
- Me emme ota tänne ulkopuolisia, pikkumies huomautti. Uhrien on oltava valikoituja.
- Paljonko pitää maksaa? Yarr kysyi nyreästi.
- Paljonko teillä on maksaa? kysyi mies vastaan.
- Pojat, paljonkos teillä on rahaa? tiedusteli Yarr toisilta.
- Mmm, Euridice mutisi tarkastellessaan rahatilannettaan.
- Ei mitään, paitsi tuhansien arvoinen tikari, Voria ilmoitti.
- Eiköhän se kelpaa, arveli Korianteri virnistäen.
- Valitan, kelpuutamme vain selvää rahaa, naamiomies pahoitteli.
- Muutama hassu kolikko, Euridice totesi kuivasti.
- 10 mustunutta hopearahaa ja yksi almurahake Viistavan kaupungista, Korianteri antoi oman selvityksensä.
- Hyvän orjan hinta liikkuu siinä kolmentuhannen kieppeissä, krarshtilainen selitti.
- Eipä halpa keikka, Yarr tuhahti.
- Kukas uhrautuu? Voria kysyi ilkeästi hymyillen.
- Onko teillä siis sen verran? pikkumies uteli.
- Olisikos mitään muuta mahdollisuutta kuin raha? Voria kysyi mieheltä silmää iskien.
- Pelkäänpä, että olemme ajautuneet umpikujaan, naamiomies arveli. Teillä ei ole varaa orjaan, enkä minä voi noin vain lahjoittaa sellaista teille; ette voi myöskään palata kadulle, koska piilopaikkanne on poltettu ja joutuisitte lähes varmasti vartijoiden kynsiin. Hmm... Nähdäkseni teillä on vain kaksi vaihtoehtoa. Voisimme ensinnäkin viedä teidät jotain salaista käytävää pitkin kaupunginmuurin ulkopuolelle ja päästää teidät siellä maan pinnalle, jolloin veisitte patikoida takaisin temppeliinne. Tai sitten - koska olen urheilumiehiä - voin päästää yhden teistä osallistumaan puukonheitoksi kutsuttuun peliimme. Jos edustajanne onnistuu saamaan yleisön puolelleen, annan uhriin tarvittavan orjan teille ilmaiseksi. Ottelijanne ei tarvitse edes voittaa, ainoastaan päästä yleisön suosioon.
- Tämä jälkimmäinen kuulostaa hyvälle, Yarr totesi kiinnostuneena. Tai siis paremmalle.
Naamioitunut krarshtilainen viittasi puomille, jolla kaksi humalaista tasapainoili ja viskeli veitsiä toisiaan kohti. Toinen kamppailijoista oli nuoriherra, jonka vaatteet olivat viinin ja oksennuksen tahrimat. Hänen vastustajansa oli kopea naikkonen, joka tyytyi vain mulkoilemaan halveksivasti tikareita hurjasti viskovaa vastustajaansa. Yleisö hurrasi naiselle tämän rohkeuden vuoksi.
Muutama tikari hipaisi naista, joka vain hiukan värähti. Yleisö taputti villisti ja nainen alkoi heitellä omia tikareitaan. Kaikki osuivat maaliin väistely-yrityksistä huolimatta ja viimeisen veitsen upotessa olkapäähän nuorukainen hyppäsi puomilta alas huutaen luovuttavansa. Nuori mies makasi voipuneena maassa parantaen itseään ja yleisö heitteli häntä halveksivasti kolpakoilla. Voittanut seikkailijatar lähti noutamaan palkintoaan.
- Todellinen urheilija, pikkumies sanoi ihailevasti tarkoittaen voittanutta naista. Mutta pelko pois, teidän edustajanne saa helpomman vastustajan - suurimman mahdollisen maalin. Suostutteko?
- Osaakos joku heittää veitsiä? Voria kysyi toisilta.
- Ei, Euridice vastasi.
- En, mutta ei se ole ennenkään estänyt, Yarr virnisti.
- Hetki, Korianteri pyysi. Kuka menee heittämään?
- Mitkä on säännöt? Voria tiedusteli krarshtilaiselta.
Krarshtilainen alkoi selittää pelin sääntöjä. Pelissä ei saanut pitää panssaria ja häviäjä oli luonnollisesti se, joka ensiksi puomilta tipahtaisi. Puomille nousemisen jälkeen kaikki loitsiminen oli kielletty, eikä yleisökään saanut loitsia tai heitellä esineitä areenalle.
- Kuulostaako hyvältä? naamiomies kysyi odottaen.
- Ette osaa heittää loitsuja? Voria kyseli muilta. Montako tikaria saa alkuun mukaan? hän jatkoi kohdistaen kysymyksen krarshtilaiselle.
- Niin monta kuin haluat, tämä vastasi lipevästi.
- Hetki, pyysi Korianteri. Kuka menee heittämään?
- Minä voin, Voria suostui. Olen luultavasti näppärin.
- Voria, et kestä osumia, Euridice huomautti.
- Osaatko yhtään? Korianteri kysyi Vorialta.
- En, tämä vastasi nolona.
- Yarr, oletko kuinka ketterä? kysyi Euridice.
- Keskiverto, iso thanatarilainen vastasi. Ei taida osata kukaan muukaan.
- Voisinko käyttää tikkoja? Korianteri kysyi krarshtilaiselta.
- Ei, se ei valitettavasti sovi, pikkumies vastasi pahoitellen.
- Minulla voisi olla ideantynkää, Euridice ilmoitti mietteliäänä kuiskien sitten muille. Ehdottaisin Yarria tasapainottelemaan. Hän kestää muutaman tikariosuman. Häneen voisi heittää Esiintyminen-loitsun ja näin voisi vedota naispuolisiin katsojiin.
- Tai minä, ulkonäkö muutenkin hyvä, pidän panssarin, heitän kolme veistä vuorossa.
- Saakohan Moninuolta heittää tikareihin ennen kun menee puomille? Korianteri pohti.
- Saa kai, Voria arveli. Ja onhan tämä salainen ase, hän jatkoi hihaansa taputtaen.
- Aseisiin ei siis muita loitsuja kuin ostettuja, tarkkakorvainen krarshtilainen huomautti.
- Eli siis ei saa käyttää omia loitsuja? Korianteri kysyi vielä.
- Ei, aseisiin ei omia loitsuja, naamiomies toisti. Vain seuraavia loitsuja on tarjolla maksusta: Salamanuoli, Suoja, Sitkeys, Koordinointi, Voimakkuus, Moninuoli, Hohto, Fanaattisuus, Tulinuoli.
- Fanaattisuus minuun, Voria pilaili.
- Ei taida olla varaa, Yarr epäili.
- Mutta mitä se maksaa? Korianteri kyseli.
- Niin, olen hyvä puhuja, Euridice huomautti. Voisin yrittää käännyttää yleisöä puolellemme.
- Fanaattisuuttako haluatte? krarshtilainen kysäisi ohimennen. Fanaattisuus on 50 L.
- Ne mitään kuuntele, Euridice mutisi itsekseen äkeänä.
- No olen itse pitänyt puheita Punaisen Lepakon porukalle, Korianteri selosti. Luulisi minulla olevan hieman enemmän taitoa, hän lopetti omahyväisesti.
- Oletteko kaikki täysissä voimissa? Voria kysyi.
- Hyvin pieni haava otsassa, Yarr ilmoitti.
- Tarvitsetko parannusta? Korianteri tiedusteli.
- No jos Yarr menee, Voria ehdotti.
- Sama se, Yarr vastasi olkapäitään kohauttaen.
- Yarr, heitänkö sinuun Esiintyminen-loitsun, jos se jotain auttaisi? Euridice esitti.
- Heitä pois, suostui Yarr. Tuskin siitä haittaakaan on.
- Keksin, Voria ilmoitti. Revin paidan auki edestä. Auttaisikohan?
- Mmm, Euridice mutisi vastaukseksi.
Euridice ryhtyi mumisemaan mantroja ja loitsi Yarriin Esiintymisen. Sitten hän loitsi itseensä. Korianteri puolestaan paransi Yarrin pienen haavan.
- Eli Yarr on meidän valinta? Voria kysyi vahvistukseksi.
- Hänhän on siis kilpailijanne? naamiomieskin tiedusteli Yarriin viitaten.
- No kai minä sitten menen, Yarr totesi.
- Hienoa, naamiomies sanoi hymyillen. Haluatteko ostaa loitsuja?
- Mitä ne maksavat? Korianteri kysyi.
- 20-50 lunaria, krarshtilainen vastasi. Loitsusta riippuen
- Ei ole rahaa, tunnusti Yarr.
- Hmm. Sitten on kai aika aloittaa, arveli pikkumies.
- Hoida homma kotiin, Voria huikkasi Yarrille.
- Toivokaa minulle hyvää onnea, Yarr murahti lähtien astelemaan puomia kohti.
Euridice siirtyi yleisön joukkoon kehumaan Yarrin taitoja ja nostattamaan tunnelmaa.
- Nähkää mahtava Yarr, urhea soturi! Euridice kailotti.
- Peli alkakoon, naamiomies lausahti.
Yarrilta riisuttiin aseet ja panssari. Hän sai käteensä kymmenen tikaria. Sitten saapui vastustaja - hidas ja kömpelö suurpeikko! Peikko kipusi kömpelösti puomin toiseen päähän ja mörisi yökielellä Yarrille luvan heittää ensimmäisen tikarin.
- Nähkää, kuinka hän peittoaa vastustajan kuin vastustajan, Euridice mesosi yleisön ympärillä, joka ei tosin vaikuttanut erityisen innostuneelta. Peikko putoaa alas puomilta yhdellä tikarilla. Huutakaa Yarrin nimeä, ja hän tekee niin!
- Osaisin hieman yökieltä, Korianteri kuiskasi Vorialle. Ärsytänkö peikkoa?
- Samoin, ärsytä vain, tyttö vastasi.
Voria lähti tiedustelemaan erästä asiaa naamiomieheltä.
- Mitä saisi olla, tyttöseni? krarshtilainen kysyi liukkaasti.
- Saammeko toisen yrityksen, mikäli Yarr epäonnistuu? kysyi Voria.
- Katsotaan, naamiomies vastasi välttelevästi.
Sillä aikaa Yarr oli kääntynyt selin peikkoon, vetäisi äkkiä housunsa alas ja näytti vähemmän kaunista takapuoltaan peikolle. Tämä vain tuijotti sitä tyhmänä.
- Heitä! peikko kehotti uudelleen yökielellä.
Yarr vetäisi housunsa ylös ja lähti juoksemaan puomia pitkin peikkoa kohti tikari kummassakin kädessä. Yarr syöksyi peikkoa kohti ja yritti pistää tikareillaan, mutta osui vain ilmaan. Peikko taas näytti aivan tyrmistyneeltä moisesta tempauksesta.
Yarr ehti lyödä uudelleen ja tikari osuikin suoraan peikon lihavaan vatsaan. Yarr ei ollut usko silmiään, kun tikari meni vain vatsan läpi. Peikon ruumis värähteli hetken ja haihtui sitten kokonaan. Sen paikalla Yarr näki kirjavaa naamiota käyttävän krarshtilaisen.
- Hä, Yarr älähti haukkoen henkeään hämmästyksestä.
Pienikokoinen krarshtilainen oli jo toipunut omasta hämmästyksestään ja pisti Yarria tikarilla. Yleisöä moinen röyhkeys miellytti kovasti ja ihmiset alkoivat pilkata hämmentynyttä Yarria. Tikarinpisto meni kuitenkin ohitse.
Nyt Yarr toipui jo ja puski koko valtaisan ruhonsa voimalla vastustajaa päin. Pieni mies oli kuin ilmaa raskastekoisen thanatarilaisen edessä ja krarshtilainen sinkoutui suoraan päin vastapäistä seinää lennettyään ensin ilman halki useita metrejä. Ilmat purkautuivat miehen keuhkoista ja pää näytti tömähtävän ilkeästi seinään.
- Ups, Yarr sanoi katuen liian suurta voimankäyttöään.
Yleisö oli kuitenkin jo hypännyt Yarrin puolelle odottamattomasta tempusta haltioituneena. Ihmiset hurrasivat raivokkaasti omaperäiselle tempulle ja Yarr tuuletti puomilla.
Maassa makaavan pikkumiehen luokse ryntäsi heti useita naamiomiehiä ja -naisia parantamaan häntä. Pikkumies oli selvästi vielä senkin jälkeen pyörällä päästään. Ilmalento oli ollut todella raju.
- Hyvä on, olette voittaneet, yksi naamiomiehistä totesi.
- Me voitimme? Voria huudahti hämmästyneenä.
- Antakaa viestinne, niin toimitan sen perille, krarshtilainen pyysi.
Yarr kipusi puomilta alas ja jatkoi tuulettamista yleisön joukossa. Ihmiset olivat aivan villeinä ja etenkin naiset puristelivat Yarria ketkä mistäkin ruumiinosista. Pikkumies taas kannettiin salista pois tajuttomana.
- Uskaltaako krarshtilaisiin luottaa? Voria kuiskasi Korianterille.
- No ei muutakaan mahdollisuutta ole, entinen Lepakon pappi kuiskasi takaisin.
- No, se viesti nyt, naamiomies kehotti kärsimättömänä.
- Sano sinä, Voria kuiskasi Korianterille.
- No asian on näin, että se kirjasto poltettiin, ja Kiva taisi kuolla siinä samalla, olemme luultavasti etsittyjä, ja tässä saattaa mennä hieman kauemmin, Korianteri lateli. Onko tuo hyvä? hän kysyi vielä tovereiltaan.
- Hyvä, Voria myönsi.
- Voisi mainita, että meillä on päät, Euridice huomautti vielä hiukan nyreänä.
- Voria, onko sinulla päätä? kysyi Korianteri.
- Ei ole, mutta saahan niitä, tyttö vastasi virnistäen.
Krarshtin pappi ottaa seurueen viestin vastaan, valitsi pullean nuoren pojan ja vei hänet huomaamatta pois. Viidentoista minuutin kuluttua hän palasi verisiä käsiään pyyhkien. Hän lausui naamionsa takaa:
- Ylistetty olkoon Ahmiva Äiti! Sain yhteyden nuntiukseemme ja hän on vienyt viestinne isännällenne, Atyarin Sarvelle. Sarvi käski meidän johdattaa teidät takaisin temppeliin salaisia tunneleita pitkin. Järjestän teille seurueen, sillä meidän tunneleissamme on paljon haaroja ja niihin on helppo eksyä.
Krarshtin pappi johdatti seurueen ulos ovesta, alas monia portaita pitkin ja lopulta kosteaan luolaan. Siellä oli pieni laituriin sidottu proomu, jossa istui kaksi ihmistä ja yksi broo. Kaikilla heillä oli kasvoillaan paperimassasta tehdyt naamiot.
Voria hypähti ketterästi proomulle. Euridice seurasi pitäen kuitenkin joustaan valmiina. Korianteri ja Yarr seurasivat naisia. Broo viittasi tulijoita istumaan proomun keskelle ja työnsi sitten ihmisten avustamana proomun irti laiturista. Alus lipui äänettömästi tunneliin. Tumma vesi liplatti proomun alla ja perässä ja keulassa olevat lyhdyt valaisivat proomua, joskin keskiosa jäi varjoon.
- Kuinka kauan kestää? Korianteri kysyi yökielellä broolta, joka kuitenkin vain pudisti päätään sanomatta mitään.
Matka taittui hiljaisuuden vallitessa. Krarshtilaiset eivät puhua pukahtaneet edes toisilleen. Seurue huomasi krarshtilaisilla olevan aseita mukana: verkkoja, miekkoja ja jopa aamutähti.
- Miksi nuo aseet? Voria kysyi epäluuloisena ja kuristuslankaansa sormeillen.
Broo pudisti jälleen vain päätään, eivätkä ihmisetkään vastanneet.
- Voimaa toiseen Terävyyteen? Voria kysyi kuiskaten Korianterilta.
- Vaikka kolmeen, tämä vastasi kuiskaten takaisin.
- Jos tulee tiukka, heitä miekkaani, Voria pyysi antaen tikarinsa Korianterille.
- Teen sen, jos tarvetta tulee, entinen Lepakon pappi lupasi.
Tunteja kului jälleen hiljaisuudessa. Thanatarilaiset tarkastelivat isäntiään, mutta näistä oli vaikea saada selvää, koska vaatteet ja naamiot peittivät heidät. Jäsenet alkoivat jo puutua. Yarr nousi seisomaan venytelläkseen, mutta broo viittoi häntä heti käskevästi istumaan. Iso thanatarilainen totteli kiltisti.
Kohta oli jo kuusi tuntia kulunut yksitoikkoista matkaa tumma vesi ainoana seuralaisena krarshtilaisten lisäksi. Proomun keinunta alkoi hiukan unettaa. Äkkiä Korianteri kuiskasi toisille valpastuen:
- Olkaa varuillanne, ne hipelöivät aseitaan.
Muut karistivat heti unensa ja muuttuivat valppaammiksi.
- Milloin olemmekaan syöneet viimeksi? Korianteri ihmetteli kohta.
- Silloin Kivalla, Yarr vastasi. Äh, hän murahti käyden pitkälleen kannelle.
- Olkaa valppaana! Euridice sihahti. Tuolla on jotain.
Voria vetäisi miekkaansa hiukan esiin ja nyökkäsi Korianterille.
- Tuolla on jotain! Euridice ilmoitti taas kuiskaten. Katossa.
Euridice ponkaisi äkisti pystyyn, tähtäsi lintujousella kattoon ja laukaisi. Jousen vasama ja muutama taika-ammus sinkoutuivat katon varjojen sekaan. Korianteri taikoi nopeasti Vorian miekkaan ja otti sitten aseensa esiin. Voria vetäisi aseensa esiin ja pomppasi pystyyn. Myös Yarr sieppasi miekkansa ja nousi ylös kannelta. Krarshtilaiset tempaisivat myös samassa aseensa ja kävivät seurueen kimppuun.
- Laskekaa luopiot aseenne! Yarr karjaisi pelottavasti krarshtilaisille.
- Ei me niitä vastaan tapella! Korianteri huudahti.
Krarshtilaiset kuitenkin syöksyivät asemittelöön, jolloin Korianteri totesi:
- Jaa, että sittenkin tapellaan!
Samassa ylhäältä sinkoutui jokin painava möykky suoraan Korianterin päälle. Tämä iski heti tunkeilijaa sapelillaan, vaikkei vielä oikein saanut kunnon käsitystä siitä, mikä hänen kimppuunsa oli iskenyt. Otukselta irtosi jalka ja Korianteri huomasi sen olevan outo, hämähäkkimäinen olento. Olento hoippui proomun laidalle veren vuotaessa. Sitten se putosi likaiseen veteen.
Euridice sysäsi jousensa syrjään ja veti miekan ja kilven esiin. Hän löi heti toista ihmistä rajusti oikeaan jalkaan. Ihmisen jalka petti ja tämä kaatui proomun limaiselle kannelle. Krarshtilainen yritti maasta käsin huitaista Euridice lyhytmiekallaan, mutta sutaisu meni ohi.
Broo heitti Yarrin yllä verkon, joka tarttui ikävästi kiinni ja jota Yarr ei miekallaan onnistunut torjumaan. Broo kiskaisi verkollaan Yarrin kumoon ja thanatarilainen kirosi vuohilaista.
Voria pisti miekallaan Yarrin kaatanutta broota vasempaan käteen. Broo urahti ja verkko putosi sen hervottomasta kädestä. Yarr sai nyt työnnetty verkon sivuun ja kömpi ylös. Hän sai heti kovan iskun broon aamutähdestä ja suistui jalka verisenä kannelle.
Toinen ihminen huitaisi Voriaa osumatta kuitenkaan. Voria keskittyi taas broohon ja iski sitä päähän. Broo ulvahti kivusta, muttei pyörtynyt. Se vain ravisteli vihaisena päätään ja heilautti aamutähtensä tyttöä kohti. Pelottava piikkipallo ei kuitenkaan osunut Voriaan.
Korianteri yritti sivaltaa sapelillaan pystyssä olevaa ihmistä, mutta ohi meni.
Euridice löi säälittää maassa olevaa krarshtilaista. Miekka silpoi uhrin vasemman jalan ja tämä menetti tajunsa. Toinen ihminen yritti heittää Euridicen päälle verkon, mutta tämä torjui verkon kilvellään. Euridice puolestaan iski miekkansa krarshtilaisen vatsaan. Ihmisen jalat pettivät ja hän kaatui maahan.
Korianteri kävi nyt broon kimppuun. Sapeli nirhaisi vuohilaisen oikeaa jalkaa ja sarvipää kaatui tajuttomana kovalle kannelle.
Voria huitoi miekallaan ilmaa yrittäessään tappaa maassa makaavaa ihmistä. Euridice pani paremmaksi ja huitaisi hurja ilme kasvoillaan ihmiseltä koko oikean käden irti. Lihanpala putosi veteen ja veri suihkusi katkenneesta kädentyngästä. Krarshtilainen kiljaisi kerran ja menetti tajuntansa.
Korianteri ryhtyi parantamaan Yarrin jalkaa ja onnistuikin saamaan sen siedettävään kuntoon.
- Kiitos Korianteri, Yarr murahti nousten vaivalloisesti pystyyn.
- Tikarini, kiitos, Voria sanoi Korianterille.
Kuolleiden krarshtilaisten ruumiit lojuivat proomun kannella verisinä.
- Heitetäänkö veteen vaan? Korianteri kysyi. Otetaanko maskit talteen?
- Ratsataanko nuo raadot? Voria puolestaan kysyi.
- Uskaltaako niihin koskea? Euridice epäröi. Ties mitä sairauksia omaavat.
- Voria, tarkoitat varmaan ritsataanko vai? Yarr huomautti.
- En, kun siis ryöstetään, tyttö vastasi. Aika sama kuitenkin.
- Olisihan se ihan hyvä tutkia mitä niillä on, mutta broo varmaan suoraan laidan yli ja kaikki mitä hän käytti, Korianteri pohdiskeli. En halua tauteja, hän lisäsi.
- Joo, tutkitaan muut paitsi broo, päätti Euridice.
Yarr tarttui sauvaan ohjatakseen proomua ja muut ryhtyivät tutkimaan ihmisten ruumiita. Niiltä ei kuitenkaan löytynyt mitään, lukuun ottamatta aseita.
- Töki nuo ruhot veteen, Voria kehotti Yarria.
- Otetaan aseet talteen, vaikka varmuuden varaksi, Euridice ehdotti.
- Joo, Yarr myöntyi.
- Mutta ruumiit jokeen, Euridice sanoi topakasti.
- Mutta hei odottakaas, Yarr huudahti.
- Niin? kysyi Voria.
- Ei kun ei mitään, Yarr vastasi. Kai ne ruumiit painuvat pohjaan, eivätkä kellu ja lillu jonnekin väärään paikkaan.
- Panssarit varmaan vetää pohjaan, Korianteri esitti.
- No ei kai niitä tähänkään kai viitsi jättää, Euridice huomautti.
- Yli laidan vaan, Yarr ehdotti.
Euridice työnsi ihmisten ruumiit arkailematta veteen. Broo sen sijaan tökittiin lyhytmiekkojen avulla pois proomulta. Broo molskahti komeasti veteen ja kaikki ruumiita katosivat pian pimeyteen. Liiat aseet viskattiin myös pois.
- Se kanssa saastuttaa koko joen, Yarr sanoi virnistäen broon raadosta.
- No nyt ainakin saa seistä, Korianteri totesi tyytyväisenä.
Muutkin tunsivat olonsa huojentuneeksi, kun krarshtilaiset eivät olleet enää vaiteliaina vahtimassa heitä. Korianteri kaivoi taskustaan jojon ja ryhtyi jojottelemaan.
Pian tunneli kuitenkin näytti jakautuvat kolmeen haaraan. Mikä niistä veisi temppeliin? Mihin muut veisivät? Sanotaan, että maan uumenet ovat täynnä Nälkäisen tunneleita.
- Mihin mennään? Yarr kysyi. Ideoita?
Korianteri ja Voria katselivat seiniä ja muutkin huomasivat nyt, että suuaukkojen yläpuolella oli jotakin kaiverrusta. Heikossa valossa ne olivat kuitenkin aivan liian epäselviä tarkasteltaviksi. Korianteri lopetti jojottelun ja työnsi jojon taskuunsa.
- Ohjataan lautta lähemmäs, Voria ehdotti.
- Voisimmeko mennä hieman lähemmäs? Korianteri pyysi myös.
- Yarr, yritä saada proomu lähemmäksi, vielä Euridicekin kehotti.
- Joo, joo, Yarr murahti ja ohjasi proomun lähemmäs suuaukkoja.
Nyt kaiverrukset näkyivät jo selvemmin. Vasemman suuaukon yläpuolelle oli kaiverrettu Maan, Veden ja Ihmisen riimut sekä jokin epäselvä neljäs riimu. Se saattoi olla Kaaos tai Pimeys. Keskimmäisen tunnelin riimut olivat Tuli, Taikuus, Maa ja Epäkuolema. Oikeanpuoleisen tunnelin yläpuolelta erottuivat vielä Kuoleman, Pimeyden ja Harmonian riimut. Siinä oli vielä neljäskin riimu, mutta se oli selvästikin hakattu myöhemmin pois.
- Olisiko se tuo, Voria tokaisi.
- Minun valintani olisi oikealle, Korianteri ilmoitti.
- Ai mikä? kysyi Yarr selvennystä Vorialta.
- No juuri tuo oikea, tyttö vastasi.
- Sinne sitten vai? Yarr kysäisi.
- No sinne sitten, Euridice päätti.
- Ei kai muukaan auta, Voria totesi.
Yarr ryhtyi sauvomaan lauttaa oikeanpuoleiseen tunneliin. Lautta totteli kiltisti ja lipui käytävään. Virta kuljetti jälleen seuruetta ja thanatarilaiset alkoivat lepäillä ja rentoutua.
- Siis jos tämä vie temppeliin, niin pitäisikö silloin kaikilla olla jo päät mukana? Korianteri kysyi.
- Eiköhän, Euridice sanoi epäröiden.
- Meiltä puuttuu yksi, Korianteri huomautti.
- Se on sitten sen ajan murhe, Euridice arveli.
Tunneli alkoi muuttua kapeammaksi, kun noin tunti oli matkattu. Kapeneminen jatkui, kun virta kuljetti proomua eteenpäin. Lopulta tunneli oli jo niin ahdas, ettei proomu päässyt enää etenemään.
- Mikäs nyt eteen? Voria ihmetteli.
- Onkos kellään köyttä tai jotain? Euridice kysyi.
- Osaakos kukaan uida? Yarr tiedusteli.
- Tästä ei hyvää seuraa, Euridice esitti pessimistisen arvion.
Samassa seurue huomasi kuitenkin katosta tulevan valoa. Näytti siltä, että yläpuolella oli jonkinlainen kaivo pyöreästä muodosta päätellen. Sen seiniin oli isketty jonkinlaisia pienoja.
- Voisiko joku käydä katsomassa mitä tuolla on? Korianteri kysyi.
- Käyn vilkaisemassa, Voria ilmoitti toisille lähtien heti kiipeämään ylös.
- Eikös peruuteta? Yarr ehdotti vastahakoisena.
- Odota nyt hetki, Korianteri pyysi.
- Reitti selvä, Voria huusi ylhäältä.
- Mitäs siellä ylhäällä on? Euridice huusi takaisin.
- Peltoa, vastasi Voria.
- Peltoa? Euridice kysyi epäuskoisena.
- Ei kai me sinne mennä? Yarr sanoi epäilevänä.
- Tule vaikka itse katsomaan, Voria kehotti.
- Temppelille meidän pitäisi kyllä päästä, Euridice mutisi.
- Lähdetään peruuttamaan, Yarr murahti.
- Ei vielä. Kaikilla ei ole päätä, Korianteri huomautti.
- Mistäs tähän hätään pään löydät? Euridice tiuskaisi.
- Olivatkohan nuo krarshtit edes meitä sinne viemässä? huusi Voria ylhäältä.
- No, meillä on aikaa tässä vielä reilusti ja luultavasti tuosta ei ole yli päivän matkaa kaupunkiin, Korianteri argumentoi.
- Ja missä on peltoa, on oltava ihmisiä, Voria täsmensi.
- Meinaatko, että marssitaan sinne kaupunkiin päät kainalossa? Yarr vastusti.
- Tulkaas mukaan, Voria huusi toisille ja katosi ulos. No? hän jatkoi kaivon reunalta.
- Hittoakos me siellä ylhäällä tehdään? Yarr tuhahti.
- Mennään temppeliin, Voria vastasi.
- Mistä tiedät, että sieltä pääsee sinne? kysyi Yarr kaivon reunalla keikkuvalta Vorialta.
- Kyllä minä tiedän, tyttö vakuutti.
- Epäilen, että mikään näistä tunneleista ei johdata temppeliin, arveli Korianteri.
Euridice hivuttautui lähemmäs Yarria ja kuiskasi jotakin tämän korvaan.
- Noh? Voria tiukkasi kyllästyneenä jaaritteluun. Toiset kuulivat Vorian askelten etääntyvän kaivolta.
- Ei kai tämä paatti tästä mihinkään katoa, Euridice totesi kuivasti. Voisihan käydä ylhäällä kurkkaamassa.
Korianteri lähti kiipeämään ylös pienoja pitkin ja Euridice seurasi heti perässä. Yarr kohautti olkapäitään, pani ohjaussauvan huolellisesti nojaamaan seinää vasten ja lähti myös kiipeämään ylös.
- Missäs viivyitte? Voria kysyi vähän matkan päästä kaivosta, kun Euridice ja Korianteri kömpivät ylös kaivosta. Tuolla on meidän temppeli, Voria jatkoi viitaten pohjoisessa siintäviin vuoriin.
Yarr kömpi kaivosta ylös. Juuri kun hän oli laskenut jalkansa tukevalle maalle, kuului kaivosta kolahdus. Yarr katsoi alas ja Euridicekin riensi tutkimaan asiaa. He näkivät, että kaivon yläreunasta oli irronnut muutama suuri kivi; ilmeisesti Yarrin paino oli löysännyt niitä. Kivet olivat rikkoneet proomun pohjan ja proomu vajosi hitaasti veden alle.
- Se siitä sitten, Euridice totesi kuivasti. Kävelyreissu tästäkin tuli.
- Joo, Yarr myönsi.
- Alkakaas nyt jo tulla! Voria huusi kauempaa. Seurue lähti kulkemaan Vorian perään.
Oli vasta aikainen aamu ja vielä jonkin verran hämärää. Yelm oli vasta nousemassa. Seurue näki pian kaivolta lähdettyään muutaman talon, joista kaksi vaikutti asuintaloilta. Ihmisiä ei näkynyt lainkaan.
- Olisi mukavaa päästä nukkumaan välillä, Korianteri totesi haukotellen.
Voria lähti hiippailemaan kohti talon ikkunaluukkuja. Hän yritti varovasti saada ikkunaluukkua auki, mutta keskeytti puuhansa kuullessaan talon oven aukeavan toisessa päädyssä. Sieltä kuului askeleita ja mutinaa.
Seurue seisoi talon kulmalla ja hei näkivät miehen kävelevän talon ovelta kohti pientä rakennusta, jonka saattoi arvata käymäläksi. Mies vaikutti selvästikin juuri heränneeltä maanviljelijältä. Hän vihelteli epämusikaalisesti. Thanatarilaiset painautuivat mahdollisimman näkymättömiksi, kuka seinää ja kuka maata vasten.
Voria loitsi mahdollisimman hiljaa jotakin kuristuslankaansa, joka kiilteli pelottavasti aamuauringon heikkojen säteiden valossa.
- Kannattaako näitä tappaa? Yarr kysyi hiljaa. Tuskin ovat niitä.
- Minulle loppujen lopuksi aivan sama, Euridice kuiskasi.
- Olisi mukavaa saada kunnon yöunet sängyssä, Korianteri huomautti. Varmaan on ruokaakin. Edessä on pitkä matka. Tarvitsemme ruokaa.
Voria livahti kärppänä miehen seuraamaan maanviljelijää. Mies katosi käymälärakennukseen ja Voria jäi kyttäämään käymälän nurkan taakse. Toiset puolestaan livahtivat talon toiselle puolelle, jotta heitä ei nähtäisi, kun mies lähtisi käymälästä.
- Mitä jos Voria ei onnistu kuristamaan häntä? Korianteri kysäisi pessimistisesti.
Seurue kuuli viheltelyä käymälän luota. Yarr vetäisi miekan valmiiksi esiin, Korianteri otti tikan käteensä ja Euridice otti paremman otteen jousestaan. Talon savupiipusta alkoi tupruta iloisesti savu. Viheltely lakkasi käymälän luona.
- Pitäisikö meidän vaimentaa kaikki vai jatkaa matkaa? Yarr pohti.
- Mennäänpäs katsomaan sisältä, mitä siellä tapahtuu, Korianteri ehdotti puolestaan.
- Jos pää on saatu, niin voisi jatkaa matkaa, arveli Euridice.
- Tarvitsemme ruokaa pitkään matkaan, Korianteri penäsi.
- Miksi meidän edes piti tänne ylös tulla? Euridice mutisi itsekseen.

Voria pääjahdissa
Voria kuuli maanviljelijän viheltelevän käymälässä. Lopulta ovi narahti ja mies astui ulos. Voria kävi heti takaapäin kimppuun kuristuslangan kanssa. Valitettavasti mies kumartui juuri hiukan laittaessaan housujansa kiinni. Voria sai siksi tilaisuuden yrittää uudelleen, koska mies ei ollut vielä huomannut häntä.
Tällä kertaa kuristuslanka solahti hienosti miehen kaulaan. Viheltely lakkasi kuin veitsellä leikaten. Mies ei juuri ehtynyt sätkiäkään, kun menetti jo tajuntansa. Voria raahasi uhrinsa hiukan sivumpaan. Hän kiskoi mieheltä likaisen paidan pois, joka oli hikinen ja likainen - maajussi ei tosiaankaan ollut turhan usein pessyt itseään. Seuraavaksi Voria hakkasi miekalla uhriltaan pään irti ja kietoi sen kuolleen paitaan.
Voria otti paketin kainaloonsa ja lähti takaisin tovereidensa luokse.

Kaikki jälleen yhdessä
Voria ilmestyi kulman takaa epämääräinen mytty kainalossaan.
- Kai veit sen lopun ruumiin vessan taakse tai jonnekin piiloon? Yarr kysyi heti Vorialta.
- Etäämmälle raahasin, tyttö vastasi. Hoidetaanko koko talo? Poltetaan ne kaikki!
- Mennäänkö hakemaan sisältä ruokaa, Korianteri ehdotti. He ovat varmaan erittäin vieraanvaraisia.
- Jos vaan jatketaan matkaa, Yarr murahti.
- Liian riskejä, jatketaan matkaa, Euridice kannatti Yarrin ehdotusta.
- Meillä ei ole ruokaa eikä vettä, Voria huomautti.
- Kai te nyt pari päivää kestätte syömättä, Yarr tuhahti lähtien kulkemaan peltoa kohti.
- Olemme olleet tässä jo muutenkin syömättä, nurisi Korianteri.
- Hyvä sinun on sanoa, kun on vararengasta, Voria valitti Yarrille.
- Meikällä on kuule kiinteä kroppa, että ole akka hiljaa ja ala laittaa töppöstä toisen eteen, Yarr sanoi uhkaavasti.
Seurue lähti kulkemaan peltoa pitkin hiljaisena. He kävelivät ripeää tahtia tietäen, ettei ruumis voisi olla ikuisuutta paljastumatta. Ohraa taittui jalkojen alla, mutta sepä ei thanatarilaisia haitannut. Välillä he kävelivät ojanpientaretta pitkin, jotta mahdollisten seuraajien homma hankaloituisi.
Parin tunnin matkan jälkeen seurue osui syrjäiselle kaivolle. He nostivat sieltä vettä ja virkistivät sillä itseään.
Vielä parin tunnin matkanteon jälkeen seurue huomasi taivaalla vrokhaukan.
- Ruokaa, Voria lausahti puhdistaessaan samalla miekkaansa.
Pian seurueelle kävi selväksi, että haukka seurasi heitä.
- Voi perse, Korianteri kirosi.
Haukka kaarteli liian korkealla jopa Euridicen lintujouselle. Haukka tarkkaili selvästikin seuruetta yläilmoista. Sitä näytti olevan aika mahdotonta eksyttää, koska haukalla oli korkealta niin laajat näköalat. Thanatarilaiset epäilivät kovasti, että haukka saattaisi olla jonkin riimutason auringonpalvoja lemmikki!
- Kirottu olkoon lintu, Korianteri voihkaisi. Takanamme on luultavasti vähän rankempaa kalustoa, ja minusta tuntuu että emme pysty pääsemään heiltä pakoon.
- Mitäs tehdään? Voria kysyi jo hiukan huolestuneena.
- Jäämmekö suosiolla taistelemaan, vai yritämmekö pakoon? Korianteri tiedusteli.
- Eikös sinulla ole enää ideoita, Voria? Yarr kysyi tytöltä.
- Valitaan joku hyvä matsipaikka, Voria ehdotti.
- Meinasit pärjätä niitä äijiä vastaan? Euridice kysyi ivallisesti.
- Tuskin pärjäämme riimulordille, arveli Yarrkin.
- Jos joku omaa yllätysedun, niin heillä se on, Korianteri myönsi. Me emme tiedä missä he ovat, mutta he tietävät missä me olemme.
Lintu kaarteli pahaenteisesti seurueen yllä.
- Onko meillä mahdollisuuksia? Voria kysyi.
- Olisikohan hyvä idea vaikka yrittää piilottaa päät? Euridice pohti. Emmehän me mitään ole tehneet, hän jatkoi ironiseen sävyyn.
- Ja olemme vain ohikulkumatkalla? Korianteri naurahti.
- Jos ehditään vuorille ennen kuin ne saavuttavat meidät, Yarr sanoi toiveikkaasti.
- Eiköhän tuo haukka näe, jos sitä koitetaan, Voria arveli.
- No tässä auta kuin karkuun mennä, Euridice totesi kuivasti.
- Emme pääse eroon heistä, sanoi Korianteri varmana. He tulevat luultavasti vaikka temppelille saakka.
Haukka seurasi thanatarilaisia itsepintaisesti.
- Eiköhän tuokin joskus lepää, Voria tuhahti harmissaan.
- Ei, Korianteri vastasi.
Haukka oli nyt seurannut thanatarilaisia jo tunnin. Äkkiä se näytti katoavan jonnekin. Kukaan ei silti huoannut helpotuksesta ja turhaa se olisi ollutkin, sillä haukka ilmestyi taas pian taivaanrantaan. Se löysi seurueen helposti ja kierteli jälleen heidän yläpuolellaan.
- Voisimme hajaantua, mutta silloin jakaisimme voimamme, Korianteri mietti.
- Yritetään päästä temppelille, Voria ehdotti itsepintaisesti.
- Me emme saa karistettua heitä kannoiltamme, ja he jaksavat pidempään kuin me, Korianteri selitti. Me emme myöskään jaksa temppelille saakka.
- Mitäs me sitten teemme? Euridice kysyi.
Voria istahti maahan ja sanoi:
- Tähänkö sitten jäädään odottamaan?
- Ei tuosta ole hyötyä, Voria, huomautti Korianteri jatkaen matkaansa.
Voria huomasi, etteivät muut aikoneet pysähtyä, joten hän nousi ja jatkoi myös matkaa.
- Sain tässä ajatuksen, Korianteri myhäili.
- Kerro toki muillekin, kehotti Euridice.
- Ei mitään Huono ajatus, Korianteri tunnusti.
- No ei tässä vaiheessa voi mikään enää mennä huonommin, Euridice sanoi kipakasti.
- Usko tai älä, mutta voi mennä, Korianteri vastasi.
- No onni on alaspäin menossa ja jyrkästi, joten kerro idea, ennen kuin on liian myöhäistä, Euridice vielä kehotti.
Kuiva ohra ratisi jalkojen alla, kun seurue yritti epätoivoisesti paeta lannistumatonta haukkaa. Lintu katosi taas hetkeksi, mutta palasi taas pian seuraamaan kulkijoita.
- Onko kenelläkään mitään ehdotuksia? Korianteri kysyi. He luultavasti eivät edes tarvitse tuota kirottua lintua. Me jätämme aika selvät jäljet. Eikö kellään ole mitään ajatuksia?
- Tehdään nyt jotain, Voria kehotti. Jos ne meitä seuraavat, ne saavat meidät kiinni eli mennään vaan? Ehdotan, että mennään ja luotetaan onneen.
- Mennään minne? Yarr kysyi ärtyisästi.
- Johonkin, Voria vastasi kipakasti. Tai sitten jäädään tähän odottamaan sitä riimulordia.
- Koko ajanhan ollaan vuorille menossa, Yarr tiuskaisi.
- No mitä mahdollisuuksia meillä sitten on, varmaan vielä ratsastavat, Voria tuhahti.
- Eipä huvittaisi jäädä heidän käsittelyyn, Euridice huomautti. Jatketaan kohti vuoria.
Kolme tuntia oli jo kulunut ja vrokhaukka katosi jälleen hetkeksi palaten pian takaisin. Neljäs tunti käynnistyi ja Yelm kohosi yhä korkeammalle. Haukka kaartelee kuin tuhoa ennustava korppikotka seurueen yllä.
- Valmistaudutaanko taisteluun? Voria kysyi.
- Ja meillä on jotain riimulordia vastaan paljon mahdollisuuksia? Euridice ihmetteli.
- Minulla saattaa olla idea, Korianteri ilmoitti mietteliäänä.
- No kerro, kehotti Euridice.
- Minulla on asiakirja joka on uudeksi peloriaksi, jonka Punaisen Keisarin kamariherra on allekirjoittanut, Korianteri selitti. Voisimme kätkeä päät ja esittää, että olemme täällä Lunarin asioilla.
- Hmm, saattaisi toimiakin, Euridice myönsi. Emme me kuitenkaan pääse niitä karkuun.
- Euridice, ammu tuo haukka minun raskaalla jalkajousellani, mikäli saamme sitä houkuteltua hiukan lähemmäksi, Yarr tokaisi äkisti.
- No lainaapas sitä varsijousta, Euridice tokaisi ymmärrettyään Yarrin oivalluksen. Tosin voisit ladata sen ensin.
- No jos et jaksa itse ladata, Yarr murahti, latasi jalkajousen ja ojensi sen Euridicelle.
Kantomatka tuntui olevan aivan äärirajoilla ja ammuntakulma olisi vielä ylöspäin.
- Mutta jos kokeilet tappaa lintua ja et onnistu, niin emme voi enää esittäytyä lunarilaisiksi, koska he saattavat hieman epäillä, Korianteri varoitti.
- Tuskin ne uskovat muutenkaan, Yarr arveli.
- No pitäisikö se sitten yrittää sitä toista taktiikkaa? Euridice kysyi toisilta. No ei kai se sitten auta kuin yrittää ampua?
- Päättäkää nyt jo! Voria kehotti.
- No kokeile, kyllä minä tästä selviän tavalla tai toisella, Korianteri suostui.
- Osaatko Salamanuolen? Voria kysyi Euridicelta.
- En, mutta Moninuolen, tämä vastasi. Noh, yrittänyttä ei laiteta!
Euridice tähtäsi ja laukaisi varsijousen. Jousesta sinkoutui neljä nuolta. Ensimmäinen meni ohi, mutta muut upposivat haukkaan. Haukan lento näytti päättyvän saman tien ja se putosi alas taivaalta verisenä myttynä.
- Jes! Voria huudahti riemuissaan. Menoksi?
- Jatketaan matkaa, Euridice käski ojentaen jousen takaisin Yarrille.
Kirottu Yelm oli noussut nyt kaarensa laelle ja seurue näki takanaan uhkaavasti lähestyvän pölypilven.
- Vauhtia töppösiin! Korianteri kehotti. Nyt he ovat vihaisia! Todella vihaisia.
Seurue juoksi minkä kintuistaan pääsi. He oikoivat ojien kautta, jotta jäljet peittyisivät. Lopulta pölypilvi katosi jonnekin taakse. Saattoi kuvitella, että pölypilven sai aikaan komppania sotilaita.
- Huh! Voria henkäisi helpottuneena.
Loppupäivä sujuikin sitten ilman välikohtauksia. Seurue yöpyi pellolla jättäen vartijat yöksi.
Aamu koitti jälleen ja matka jatkui. Seurue kulki nyt jo aavikkoista maastoa pitkin. Vain siellä täällä oli pensaita tai kaktuksia, mutta vuoret siinsivät jo kohtalaisen lähellä. Näitä kohti thanatarilaiset suuntasivat tarmokkaasti. Olo oli helpottunut, kun oli päästy pois ahdistavilta auringon mailta.
Vihdoin kallioinen maasto alkoi ja seurue kiipesi innolla kohti tuntemaansa temppelin sisäänkäyntiä. he lähestyivät paikkaa, jossa tiesivät sisäänkäynnin sijaitsevan syvässä halkeamassa. Lähestyttäessä paikkaa näkyi maassa ruumiita. Niitä näytti olevan kohtuullisen paljonkin.
Voria vetäisi miekkansa esiin ja loitsi siihen, Euridice otti hyvän otteen lintujousestaan ja Yarr latasi jalkajousensa. Korianterikin paljasti sapelinsa. Seurue tarkasteli ruumiita ja huomasi niiden joukossa myös Kivan toisen vartijan ruumiin. Muutenkin kuolleet vaikuttivat olevan lähes yksinomaan Atyarin puolueen jäseniä.
- Hmm, onkohan täällä nyt joku valtataistelu ollut käynnissä? Euridice pohti.
- Taasko herrasmiehet ensin? Korianteri kysyi, kun tuli aika jatkaa matkaa.
- Kyllä, Euridice virnisti.
Seurue nousi vielä ylemmäs. Heiden eteensä ilmestyi riippusilta, jonka takana temppelin suuaukko sijaitsi. Riippusillan toisella puolella näkyi ihmisiä työssä. Yksi heistä oli lähes kalju mies, toiset taas liikkuivat kömpelösti ja aika nykivästi. Heidät saattoi arvata hyvinkin zombeiksi. Zombit heittelivät ruumiita alas kalliolta. Mies puolestaan huomasi seurueen ja huudahti ystävällisesti:
- Tervehdys palanneille sankareille!
- Tervehdys! Euridice vastasi hiukan pidättyvästi.
- Miten sujui tehtävänne? mies jatkoi kuilun toiselta puolelta.
- Olkaa varuillanne, Korianteri kuiskasi toisille, mutta Voria pani miekkansa pois.
- Paremmin kuin hyvin, Euridice vastasi kaljulle miehelle pitäen yhä jousensa valmiina.
- Tulkaahan tänne, niin juhlitaan! mies kehotti. Olette tehneet kovan työn.
- Mitäs täällä on tapahtunut? Korianteri kysyi epäluuloisena.
- Olemme kunnioittaneet ja miellyttäneet jumalaamme suuresti teoillamme, kalju mies vastasi. Uhrimenoja, nähkääs.
- Kuolleethan ovat Atyarin palvojia, Voria huomautti toisille
Mies ei näyttänyt vaaralliselta, sillä hänellä ei ollut aseitakaan esillä. Niinpä Yarr kipaisi sillan ylitse toiselle puolelle. Mies tuli hymyillen Yarria vastaan ja puristi hänen kättänsä sanoen:
- Hienoa, että palaatte. Olemme odottaneet teitä kovasti. Pääsette juhlan keskipisteiksi.
- Hienoa, Yarr sanoi tyytyväisenä.
- Tässä on nyt kyllä koira haudattuna, Euridice kuiskasi Vorialle ja Korianterille, jotka olivat vielä sillan toisella puolella.
Euridice näytti olevan oikeassa, sillä kalju mies kietaisi äkisti kuristuslangan yllättyneen Yarrin kaulaan. Zombit lopettivat työnsä ja lähtivät laahustamaan siltaa kohti.
- Etkö voisi Hämäännyttää häntä? Korianteri kysyi kiireesti Euridicelta.
- Voisin, tämä vastasi.
Voria sen sijaan ryntäsi salamannopeasti sillan yli auttamaan Yarria, joka yritti turhaan riuhtoa itseään irti tappavasta langasta. Kookkaan thanatarilaisen suusta pääsi vain avutonta korinaa.
Voria ehti nopeasti tilanteeseen mukaan ja iski kaljupäätä miekallaan. Se isku suoraan rintaan ja mies kaatui maahan hellittäen otteensa Yarrista. Tämä kähisi vaivalloisesti:
- Kiitos, Voria.
- Hoitakaa ne zombit! Voria huusi Korianterille, joka oli kiirehtinyt apuun sapelinsa kanssa.
Korianteri iski säälittä maassa makaavaa kaljupäätä ja upotti sapelin tämän vatsaan. Mies vajosi kuolevan kasaan veren virratessa haavoista.
Euridice laukaisi lintujousensa, ja neljä nuolta singahtaa matkaan. Kolme nuolta kimposi zombin vaatteista maahan, mutta neljäs sujahti suoraan zombin jalan läpi. Osuman saanut zombi kompuroi ja kaatui sitten maahan.
Sitten Yarr pääsi jo tositoimiin. Hän sivalsi yhdeltä kolmesta zombista oikean käden veltoksi. Se ei kuitenkaan näyttänyt paljon epäkuollutta otusta haittaavan. Tämä nimittäin iski vasemmalla kädellään Yarria osumatta kuitenkaan. Voriakin yritti lyödä, muttei osunut zombiin lainkaan. Yarr sivalsi miekallaan ja iski tällä kertaa zombin oikeana jalan käyttökelvottomaksi. Epäkuollut hirviö kaatui maahan jalan pettäessä.
Korianteri huitaisi sapelillaan toista zombia. Terä viuhahti hiuksenhienosti epäkuolleen pään ohitse. Korianteri oli saada zombin nyrkistä, mutta onnistui sentään torjumaan lyönnin sapelillaan
Euridice ampui jälleen vasaman, jonka välittömässä läheisyydessä seurasi kolme taika-ammusta. Nuolet viilettivät kohti zombia ja vain yksi meni ohi. Muut osuvat zombiin, joskaan eivät aiheuttaneet kuin pieniä naarmuja.
Voria huitaisi miekallaan kohti zombia, mutta haparoi pahasti iskussaan. Tyttö menetti miltei tasapainonsa, horjui kuilun reunalla, muttei onneksi sentään pudonnut. Korianterikin iski ohi yrittäessään tavoittaa zombin päätä sapelillaan.
Nyt seurue näki jo sisäänkäynniltä päin rientävän väkeä. Ilmeisesti thanatarilaiset olivat kuulleet mekkalan!
- Sillan toiselle puolelle! Korianteri huudahti, kun ainoa pystyssä oleva zombi huitaisi häntä nyrkillään. Isku pysähtyi Korianterin hyvään silmukka-cuirboullipanssariin.
Euridice kiirehti sillan ylitse ja Voria seurasi hänen kintereillään. Korianteri lähti myös pois, mutta Yarr koetti vielä nitistää zombia. Hänen lyhytmiekkansa ei kuitenkaan osunut, vaan eipä epäkuollutkaan onnistunut saamaan Yarriin osumaa. Yksi lingonkivi lennähti Yarria kohti, joten tämä katsoi parhaaksi rientää pian sillan toiselle puolelle. Zombi yritti seurata perässä hitaasti ja hapuilevasti.
- Puolustetaan siltaa, Korianteri ehdotti. Jos näyttää pahalta, yritetään hajottaa se.
Puolisen tusinaa thanatarilaista riensi kohti riippusiltaa. Voria napautti lingolla yhtä heistä päähän, mutta kivi kimposi vain pois panssareista. Korianteri asettui sillan viereen valmiina puolustamaan sitä sapelillaan. Yarr seisoskeli odottaen muiden toimia ja Voria loitsi kiivaasti linkoonsa.
- Lataa se jalkajousi, Euridice kehotti Yarria. Heitän siihen Moninuolen.
- Koko ajan, Yarr murahti laittaen jousensa kuntoon.
Voria linkosi jälleen, mutta epäonnistui pahasti ja heitti linkonsa kiven mukana. Yksi thanatarilainen tosin haavoittui siitä.
Euridice sai Yarrin jalkajouseen loitsun ja kehotti tuimasti hymyillen:
- Anna palaa, Yarr!
Vasamat singahtivat matkaan. Ensimmäinen vahingoitti yhtä hyökkääjistä, mutta kaksi muuta meni ohi. Neljännen vasaman Yarr onnistui jollakin kumman tavalla osumaan suoraan tällä puolen siltaa seisovaan Korianteriin. Yarrin laukauksen ansiosta Korianteri sai erittäin pahan iskun oikeaan jalkaansa, jalka heilahti luonnottomasti eteenpäin ja Korianteri kaatui maahan kuin perunasäkki.
Voria riensi kiireesti auttamaan tuskissaan vaikertavaa Korianteria. Hän heitti nopeasti parannusta.
- Oho! Yarrilta pääsi ja hän ryhtyi viheltelemään.
- Yarr, jospa jätät tuon ampumisen minulle, Euridice tiuskaisi.
- Hyvinhän se meni perille, mutta väärään osoitteeseen, Yarr puolustautui. No okei.
Thanatarilaisia riensi koko ajan lisää temppelin uumenista. Heitä oli nyt jo tusina, joten näytti siltä, etteivät kolme kunnossa olevaa puolustajaa pystyisi heitä pidättelemään.
- Ideoita? kysyi Yarr.
- Karkuun! Euridice kiljaisi.
- Auttakaa, niin päästään lähtemään, Voria kehotti. Hajottakaa silta!
Euridice teki heti työtä käskettyä, otti miekan esiin ja kävi hakkaamaan sillan köysiä. Köydet katkeilivat, mutta tuskastuttavan hitaasti. Korianteri oli menettänyt jo tajuntansa. Yarr sen sijaan riensi miekkoineen sukkelasti apuun. Muutama lingonkivi lennähti hakkaajia kohti, joskin ne oli onneksi tähdätty huonosti.
Zombi hölkytteli sillalla epävarmasti, vaikkakin oli jo hermostuttavan lähellä ja thanatarilaiset ryntäsivät eteenpäin. Zombi oli pian jo nousemaisillaan sillalle ja temppelin väki syöksyi sillalle. Peli näytti menetetyltä, sillä köydet eivät olleet vielä läheskään poikki.
- Ota se kyytiin ja mennään! Voria huudahti Yarrille tajuttomaan Korianteriin viitaten.
- Nyt nopeasti pois täältä! Euridice huudahti ymmärtäen köysien hakkaamisen olevan enää toivotonta.
Yllättäen silta kuitenkin napsahti poikki ja zombi katosi syvyyksiin sillan jäänteiden mukana. Myös useat thanatarilaiset putosivat kiljuen, sillä ilmeisesti heidän painonsa oli ollut liikaa puoliksi katkotuille köysille. Uhrien kauhunhuudot kuuluivat vaimeten, kun nämä putosivat rotkoon ja murskautuivat lopulta kiviin. Sillan toiselle puolelle jääneet viholliset eivät päässeet nyt seurueen kimppuun.
- Ammunko niitä? Yarr kysyi virnistäen.
- Mihinkäs aletaan mennä? Voria tiedusteli.
- Lähdetään pois! Euridice huudahti huomatessaan, että thanatarilaiset aikoivat ampua lingoillaan.
Seurue siirtyi suojaisampaan paikkaan pohtimaan tilannetta raahaten tajuttoman Korianterin mukanaan. He tiesivät, että temppeliin oli muitakin kulkureittejä, vaikkakin he maallikoina tunsivat vain tämän yhden reitin. Siksi saattoi kuvitella, että vainolaiset pääsisivät piankin kiertämään jotakin toista kautta.
- Eiköhän haihduta? Voria ehdotti ottaen Thanatarin talismaaninsa kaulastaan ja heittäen sen pois.
- Pakoon, Euridice päätti.
- Yarr, ota tuo mukaan, Voria käski osoittaen Korianteria.
Yarr nappasi Korianterin käsivarsilleen ja koko seurue riensi kiireesti pois. Heidän koko maailmansa oli kääntynyt ylösalaisin. He olivat nyt pakolaisia vailla kotia. Heitä jahtasivat sekä thanatarilaiset että yelmaliolaiset ja seurue saattoi todeta, ettei kaoottisten elämä ollut todellakaan ruusuilla tanssimista.
Ehkä entiset Thanatarin maallikot pääsisivät eroon taustastaan, sillä hehän olivat vasta kultin alimmalla asteella. Kenties he palaisivat takaisin lainkuuliaiseen yhteiskuntaan ja sulautuisivat sen normaaleihin ihmisiin. Tai ehkäpä he löytäisivät hengissä selvinneitä atyarilaisia ja yrittäisivät vastavallankaappausta. Kukapa tietää?

RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja