Tulen maa, osa 8

- Käväisen hakemassa alakerrasta toisen soihdun, Tari ilmoitti ja lähti alhaalle.
Hän kävi hakemassa soihdun.
Huoneessa oli kaksi ovea ja portaat jatkuivat vielä ylemmäs. Muuten huoneessa ei näkynyt mitään muuta kuin paljon luita hajallaan lattialla.
Samassa Tari tuli takaisin ylös. Tarilla oli nyt molemmissa käsissä soihtu. Tari rupesi tutkiman seiniä soihtujen valossa. Seinille oli kuvattu samanlaisia liskoja kuin mitä seurue aikaisemmin tappoi.
- Täällä saattaa tulla vastaan niitä kirottuja liskomiehiä, mitkä muuttuu patsaista eläviksi, Tari sanoi. Jos nähdään niitä patsaita, niin ehdotan, että lähdetään pois. Niin. Koitetaanko noita ovia vai mennäänkö ylöspäin?
- Koitetaan noita ovia, ehkäpä ne luurangot jotain vartioivat, Wahab päätti.
- Uskoisin, että jos joku tän o jotain laittanut, niin se on ylimmässä kerroksessa, Tari sanoi.
Amatsonit laittoivat taas aseensa pois.
- Voimme kyllä silti noita ovia kokeilla, Tari lisäsi.
- Tiedä sitten mitä ovien takana piilee, Mirza huomautti.
Ovet näyttivät metallivahvisteisilta puuovilta. Niissä ei näkynyt lukkoja tai salpoja.
- Mutta Tarihan ei ole avannut vielä yhtään ovea, Mirza sanoi.
- Niin, Wahab myönsi.
- En millään haluaisi riskeerata ihan turhaan, Tari sanoi. Jos vaikka käytäisiin katsomassa mitä ylempää löytyy?
- Kasa luurankoja? Mirza ehdotti.
- No en mielellään olisi edes tässä tornissa, Tari tunnusti. En kyllä haluaisikaan avata yhtään ovea.
- Kyllä me mennään kerros kerrallaan, Mirza sanoi.
- No mennään sitten, Wahab päätti.
Hän valaisi soihdulla tietään ja lähti kohoamaan ylöspäin. Tari lähti Wahabin perään.
- Ajattelin kyllä että tutkisimme tämän kerroksen ens... Mirza mutisi keskeyttäen lauseensa ja lähtien toisten perään ja saman tekivät amatsonit.
Portaat olivat kiviset kierreportaat, joita pitkin seurue nousi ylöspäin. Seurue huomasikin jo auringonvalon pilkahtavan, sillä portaat johtivat tornin katolle. He saapuivat portaita pitkin tornin huipulle. Siellä oli laaja kattotasanne, jonka laidoilla olivat kiviset reunat. Melko keskellä kattoa oli jokin omituinen metallitanko. Siinä oli kiinni jonkinlainen pitkähkö putki. Putken halkaisija oli ehkä parikymmentä senttiä ja se oli kiinni tangon päässä jossakin puolentoista metrin korkeudella. Muuten katto näyttää olevan kerrassaan tyhjä.
- Mitäs nyt arvon kapteeni? Mirza kysyi. Ovet vai "putki"?
- Koitetaan katsoa olisiko putken sisällä jotain, Tari ehdotti.
Putki oli ilmeisesti lyijyä. Tanko taas vaikutti pronssilta ja se oli kiinni lattiassa. Putki oli aivan suorassa eli vaakasuorassa asennossa. Se oli keskikohdastaan kiinni tangossa.
Tari lähti kävelemään kohti putkea, joka oli sisältä ontto. Tari koetti soihdun valon avulla nähdä putken sisälle. Tari näki putken läpi, muttei itse putkessa näyttänyt olevan mitään erikoista. Sen sijaan Tari huomasi putken sisällä riimuja.
- Täällä putken sisällä on joitain riimuja, Tari ilmoitti. Mitäköhän ne tarkoittaa?
- Millaisia riimuja? Mirza kysyi.
- No tule ite katsomaan, Tari kehotti.
- Jos vaikka minä vilkaisisin, Mirza sanoi ja katseli putkeen.
Wahab meni myös katselemaan riimuja. Ylhäältä näkyi koko alla oleva aukio ja Tari katseli raunioita toisten tähystellessä putkesta.
Mirza havaitsi, että putken sisällä tosiaan oli riimuja, kuten Tari oli sanonut. Mirza ei osannut kuitenkaan sanoa varmasti, mitä riimuja ne olivat, mutta putkea oli aika vaikea tutkia.
Wahab huomasi, että putken sisällä tosiaan oli riimuja, kuten Tari oli sanonut.
Tari havaitsi, että raunioilla näytti olevan rauhallista. Pyramidikin vaikutti olevan entisellään.
- Niin. Olettekos saaneet niistä riimuista mitään selkoa? Tari kysyi.
- No en, Mirza mutisi.
Wahab yritti juuri ottaa selvää riimuista.
- Pitää varmaan sitten mennä kattomaan ne kaksi huonetta? Tari sanoi kysyvästi.
- Odotas nyt, Mirza kehotti.
Hän kosketti putken riimuja ja tunsi aivan selvästi siinä velholoitsumatriisin. Se on loitsulle Näön projektio.
Wahab ei saanut selvää riimuista, mutta näki Mirzan koskettavan niitä.
- Taisin saada idean, Mirza sanoi. Menkää vähän kauemmas putkesta.
Tari meni kauemmas putkesta ja kysyi:
- Mitä sinä nyt aijot? Etkö voisi sanoa mitä yrität tehdä?
Mirza ryhtyi taikomaan putkea koskettaen. Hän taikoi pitkään ja hartaasti, useamman minuutin. Tari katseli Mirzaa kummissaan. Kun Mirza viimein onnistui loitsussa, hän tunsi voivansa siirtää näköaistinsa toiseen paikkaan. Hän näki jopa itsensä tähystämässä putken läpi.
Mirza lopetti loitsimisen ja rupesi katsomaan putken toisesta reiästä sisään.
- Mitä sinä oikein loitsit? Tari kysyi.
Mirza käänsi samalla putkea ja putki liikkui.
- Tiedätkö mikä on kaukoputki? Mirza kysyi Tarilta.
Tari hätkähti.
Mirza huomasi, että putki tuntui auttavan loitsun suuntaamisessa. Tuntui helpommalta liikuttaa pistettä, kun hän käänsi putkea. Mirza katsoi myös pyramidia, muttei nähnyt mitään erikoista.
- No kyllä tiedän mikä se on, Tari vastasi Mirzalle. Ainakin jotenkin. Tuo on aika iso sellainen. Eikös olekin? Olen nähnyt muutaman kaukoputkea ja ne on ollut paljon pienempiä kuin tuo.
Mirza lopetti katsomisen ja kysyi:
- Haluatteko koittaa?
- Kyllä, Tari innostui. Eli siis tästä katsotaan sisälle?
- Aivan, Mirza vastasi.
Tari katsoi putkeen. Sen läpi ei näkynyt mitään erikoista. Hän näki vain maisemat suunnilleen samalla tavalla kuin paljaalla silmälläkin.
- Ei tästä mitään erikoista näy, Tari sanoi. En oikeen tajua mitä hyötyä tälläisistä on.
Tari lopetti putkeen katsomisen.
- Ai, ai. Toivottavasti osaat sitten avata edes nuo toisen kerroksen ovet, Mirza sanoi.
- Ei tuollaiset kapistukset ole niin kovinkaan hyödyllisiä, Tari epäili.
Mirza saattoi hyvin arvata, että putki saattoi olla jokin muinaisten ihmisten taikavehje.
- Voih, Tari voihkaisi. Ne ovetkin vielä. No kaipa niissäkin olisi hyvä käydä.
- Hoi Wahab, Mirza sanoi. Nyt ei ole aika uneksia.
- Niin, mitäs nyt tehdään? Wahab kysyi.
- Katotaan mitä niitten ovien takana on? Tari ehdotti.
- Miten olisi jos menisimme kerrosta alemmas? Mirza esitti.
- Mennään tutkimaan, mitä niitten ovien takana on, Wahab päätti. Vai?
- Ok, Tari suostui.
Hän lähti menemään takaisin tornin sisälle. Wahab valaisi tiensä takaisin alakertaan ja Mirza seurasi heitä. Hän huikkasi myös amatsoneja seuraamaan ja nämä tekivät työtä käskettyä.
Seurue pääsi toiseen kerrokseen amatsonit kannoillaan. He olivat nyt huoneessa, jossa oli kaksi tutkimatonta ovea.
- No niin Tari, Mirza sanoi. Valitse ovesi.
- Päätös on sinun, Tari, Wahab sanoi myös.
- Miksi minä joudun avaamaan oven? Tari valitti.
- Koska se on sinun vuoro, Wahab vastasi.
- Koska muut ovat jo niin tehneet, Mirza perusteli.
Tari huokaisi ja kävi laskemassa maahan toisen soihduistaan.
- Tai ellet uskalla voivat kai nuo naiset tehdä sen puolestasi, Mirza huomautti.
Tari meni avaamaan oikeanpuoleista ovea. Mirza otti miekan käteensä.
- Olkaa sitten valmiina tappelemaan, Tari varoitti. Täältä saattaa hyvinkin tulla jotain.
Wahab otti aseensa esille. Tari laski toisenkin soihdun lattialle seinää vasten ja otti keihään esille.
Tarin aukaiseman oven takaa löytyi huone, joka oli reilu neljännes toisesta kerroksesta. Se näytti aivan tyhjältä, joskin seinällä oli joitakin piirroksia. Tari kurkkaili huoneeseen sisään, mutta mitään erikoista ei näkynyt. Tosin huoneen kulmat jäivät varjoon.
- Hei. Et sinä sentään noin pelokas voi olla, Mirza patisti Taria.
Tari nosti maasta laskemansa soihdun ja heitti sen huoneen keskelle. Soihtu tömähti lattialle ja valaisi koko huoneen. Huone vaikutti nurkistakin tyhjältä. Tosin seurue huomasi nyt seinillä samanlaisia liskoja kuin päähuoneessakin, joskin liskojen taustalla näytti olevan mutkikkaita kuvioita.
- No ei ainakaan näy mitään, Tari sanoi ja astui samalla huoneeseen.
Tari lähti tutkimaan kuvia hieman tarkemmin. Ne näyttivät olevan aika mielivaltaisessa järjestyksessä, eivätkä muodostaneet yhtenäistä sarjaa. Liskoilla oli miekkoja ja jousia käsissään ja joillakin oli jopa siivet, mutta liskot eivät näyttäneet taistelevan tai tekevän mitään erityistä.
Mirza meni katselemaan huonetta, jossa Tari oli. Tari meni poimimaan soihdun huoneen keskeltä.
Tari ja Mirza huomasivat, että kuvat olivat aika kuluneita, mutta silti melko näyttäviä. Liskot oli kuvattu tarkan yksityiskohtaisesti.
- Käydäänkö katsomassa onko toisessa huoneessa jotain? Tari kysyi.
- Mennään vaan, Wahab vastasi.
Mirza tutki vielä liskojen kuvia. Tari lähti pois huoneesta soihtu mukanaan.
Mirza huomasi liskojen taustalla olevien kuvioiden muodostavan jonkin säännöllisen spiraalimaisen kuvion. Se tuntui johtavan erääseen kohtaan seinässä. Mirza kosketti sitä kohtaa ja tunsi siinä ihan selvästi jonkin liikkuvan kohdan.
- Tulkaapa tänne! Mirza huudahti.
Tari käännähti ympäri ja meni takaisin huoneeseen. Myös Wahab meni Mirzan luokse.
- Mikä hätänä? Tari kysyi.
- Toivottavasti ei mikään, Mirza vastasi.
Hän painoi seinää. Pieni kolmiomainen kohta painui sisään ja sen alta aukesi jonkinlainen lokero.
- No mitä varten meidän tänne piti tulla? Tari tivasi.
Mirza painoi seinää eräästä kohdasta ja kohdan alta aukesi seinästä jonkinlainen lokero. Wahab tarjosi enemmän valoa. Tari lähti katsomaan, näkisikö lokerossa jotain.
Lokerossa näytti olevan jokin vanhalta vaikuttava käärö.
Mirza otti lokerosta esiin vanhan näköisen käärön.
- Lukeekohan tässä jotain? Mirza mietti ääneen.
Hän avasi käärön. Seurue näki nyt, mitä vanhassa pergamentissa oli. Siihen oli kuvattu kolme ympyrää. Seurue tunnisti ne selvästikin tornin kerroksiksi. Ympyröihin oli merkitty myös huoneiden seinät, kuten myös portaat, ovet ja ikkunat, muttei katon tankoa ja putkea. Lisäksi alakerran päähuoneen kohdalla oli jokin pieni neliö ja sen sisällä jokin omituinen merkki. Se on oikeanpuoleisen oven edessä. Neliö ei ollut kiinni ovessa, vaikka se olikin sen edessä.
- Tutkitaan nyt tuo jäljelle jäänyt huone, Mirza kehotti.
Hän tunnisti kiehkuran, joka oli neliön sisällä. Se on muinaisjrustelia ja symbolisoi jotakin vaarallista, kiellettyä tai salaista.
- Juu, Wahab vahvisti.
- Haluaisin saada selville mikä tuo neliö on, Tari sanoi.
- Mennään tämän huoneen jälkeen siihen neliön osoittamaan kohtaan, Mirza ehdotti. Kuka avaa oven?
- Tutkitaan nyt vaan ensiksi se toinen huone, Wahab myönteli. Eikös se ole Tarin vuoro?
- Niin minäkin muistelisin, Mirza sanoi.
- No jos se oven avaaminen on noin vaikeaa, niin voin minä sen avata, Tari myöntyi.
Hän lähti ulos huoneesta. Wahab ja Mirza seurasi perässä, samoin amatsonit.
- Saa Tarikin olla hyödyksi, Mirza totesi.
Tari saapui päähuoneeseen takaisin ja toiset seurasivat perässä. Tari laski soihdun maahan seinää vasten ja rupesi avaamaan vielä avaamatonta ovea.
Ovi aukesi helposti. Sen takana näytti olevan pieni huone. Se on vajaan neljänneksen toisesta kerroksesta. Wahab vei soihtua lähemmäs, jotta olisi nähnyt paremmin. Huoneen lattialla näytti olevan kiviä ja luita. Lisäksi se löyhkäsi aika pahalta. Huoneessa ei kuitenkaan näkynyt ketään.
Mirza jäi vähän kauemmas. Tari puolestaan nosti taas soihdun maasta ja heitti sen huoneeseen. Soihtu putosi lattialle ja sytytti muutaman kuivan luunkin palamaan, mutta huoneessa ei näkynyt mitään uutta. Sen sijaan luut käryävät.
- Älä nyt polta kaikkea sieltä, Mirza varoitti.
Tari asteli sisään keihäs kädessä. Liekit nuolivat luita ja ilmassa oli kerrassaan inhottava haju. Tari yski muutaman kerran. Huoneessa ei näkynyt muuta kuin luita, kiviä, risuja ja sellaista moskaa ja sitten siellä oli inhottava haju. Hajun lähdettä ei oikein pystynyt paikantamaan. Se haisi jotenkin kuolleelle ja ummehtuneelle.
Tari lähti pois huoneesta ja sanoi:
- Jos haluatte tutkia tuota huonetta tarkemmin, niin tehkää se ihan itse.
Ovesta tuli jo savua päähuoneenkin puolelle. Tari sulki oven ja Wahab väisti syrjään.
- Sepä oli, Mirza mutisi.
Seurue haistoi vieläkin palavan luun löyhkän. Tari kävi nostamassa lattialta toisen soiduistaan.
- Mennään alakertaan, Mirza kehotti.
Seurue lähti alakertaan Mirzan johdolla. He pääsivät ensimmäiseen kerrokseen amatsonit kannoillaan.
- Tuossa neliön kohdalla voisi olla vaikka joku salaluukku, Mirza arveli.
- Jos vaikka tutkittaisiin, Wahab ehdotti.
- Tutkikaa te sitä, Mirza kehotti. Minä tutkin noita liskonkuvia.
Wahab kävi tutkimaan lattiaa oletetun neliön kohdalta. Tari katseli, näkyisikö katossa mitään. Katossa ei näkynyt mitään erikoisempaa. Siellä ei ole edes kuvioita.
Mirza tutki liskonkuvia, mutta katseli myös, mitä muut saivat aikaan. Kuvista ei tunnu paljastuvan erikoisempaa. Niiden alla ei ole edes ornamentteja.
Huomattuaan ettei katossa ollut mitään erityistä, Tari rupesi tutkimaan lattiaa.
Wahab tunsi ihan selvästi, että yksi kivilaatta, joista lattia koostui, oli aavistuksen verran enemmän kohollaan kuin toiset. Wahab yritti kiskoa sitä ylös, mutta käsipelillä se ei tuntunut nousevan. Wahab kokeili tikarilla. Tikarilla laattaa alkoi jo hiukan nousta.
Wahab tökki tikarillaan lattiassa olevaa laattaa oven edessä. Laatta näyttikin hiukan nousevan, kun Wahab nosti sitä tikarilla. Se oli tosin melkoisen painava.
- Ei tartte auttaa, Wahab sanoi.
Tari rupesi kuitenkin auttamaan. Laatta tuntui Tarista todella raskaalta, eikä hän jaksanut sitä yksin nostaa.
- Koitetaan nostaa kaikki yhdessä, Tari kehotti.
Kohta laatta nousikin kokonaan ylös, kun Tari ja Wahab yhteisvoimin sitä nostivat. Sen alta paljastui jonkinlainen pimeä ja kapea käytävä. Mirza tutki vieläkin liskojen kuvia.
- Hmmm, löysitte ilmeisesti jotain? Mirza totesi laskiessaan katseensa. Itse en voi sanoa samaa.
- Kyllä, Tari myönsi. Tulepas tänne.
Mirza lähti katsomaan muiden löytöä. Laatan alta käytävästä tuli aika ummehtunut haju.
- Johtaisiko tuo sinne missä Sundar ja Halo ovat? Mirza kysyi.
- Voisikohan olla, Wahab puhti ääneen.
- Voipi olla, Tari arveli.
- Meneekö joku alas? Mirza kysyi.
- Jos huutaisi lujaa käytävään? Wahab ehdotti ja yritti valaista käytävää paremmin soihdullaan.
Se näytti olevan ehkä pari metriä leveä ja jatkui eteenpäin. Käytävä oli 1. kerroksen lattiaa ehkä 2,5 metriä alempana. Käytävä lähti itään, kun taas pyramidi oli etelässä.
- Niin. Onko kukaan menossa tonne? Tari kysyi.
- Minä en mielelläni menisi tuonne haisevaan käytävään, Mirza vastasi.
- Eikös se ole Tarin vuoro mennä ekana? Wahab ehdotti huvittuneesti.
- Ei, Tari kiisti.
- Tari voisi tietysti mennä pelastamaan kaverinsa, Mirza tuumi.
- Minä en kyllä tonne taida mennä, Tari epäili.
- Onko jollain köyttä? Mirza kysyi.
- Amatsonit? Wahab kysyi.
- Minulla on köyttä, Tari sanoi.
- Jos me sidomme sen sinuun niin voimme vetää sinut turvaan jos pimeä pelottaa, Mirza esitti.
- Voimme yhtä hyvin sen sitoa sinuunkin, Tari sanoi vastaan. En todellakaan halua mennä tuonne.
- Mitä me sitten teemme? Mirza kysyi.
- No voimme laskea sinut sinne alas, Tari vastasi.
- Onko se sitten itse mentävä ensiksi? Wahab manaili ja kävi laskeutumaan käytävään.
- Kannattaa olla varovainen, Mirza varoitti.
Wahab tiputtautui varovasti alas. Pieni pudotus ei ollut mitään. Alhaalla tuntui olevan kivinen ja tasainen pohja ja itse käytävän seinät olivat tasaista kiveä.
- Tulkaahan muutkin sitten perästä, Wahab huusi ylös.
- Mitä siellä alhaalla näkyy? Tari kysyi ja rupesi laskeutumaan alas.
Wahab huomasi, että käytävä johti etelään päin. Hän erotti edessäpäin jonkin mutkan.
- Olikos meillä enää yhtään ylimääräistä soihtua varalle? Wahab kysyi alhaalta. Käytävä jatkuu täällä eteenpäin.
- Niitä kyllä voisi hakea lisää sieltä pyramidin huipulta, Tari vastasi.
- Minulla on vain tämä yksi soihtu, Mirza totesi.
- Joku voisi kipaista hakemassa, Wahab kehotti. Täällä luultavasti valoa tullaan tarvitsemaan, jos käytävä jatkuu pitkällekin.
- Minä voin käydä hakemassa soihtuja, Mirza ilmoitti ja lähti ulos tornista.
- Odotammeko häntä tässä? Tari kysyi. Mulla on kyllä tässä yksi soihtu vielä käyttämättä.
- Niin, ja nyt sen sitten vasta sanot, Wahab tuhahti. Odotellaan nyt Mirzaa.
- No luultavasti me tarvitaan niitä enemmän kuin vain pari, Tari arveli.
- Tälläinen mun tekemä soihtu ei kauan pala, Tari totesi.
Mirza pääsi ulos tornista ja meni pyramidille hakemaan soihtuja. Siellä niitä näyttikin olevan runsaasti Tarin valmistamina. Mirza otti kymmenen soihtua syliinsä. Hän katsoi pyramidia, mutta siinä mikään ei näyttänyt muuttuneen. Aurinkokello oli vain kulkenut eteenpäin.
Mirza palasi takaisin.
- Täällä olisi näitä "soihtuja", hän ilmoitti kantaen sylissään soihtukuormaa. Montako tarvitte?
- Monta, Wahab vastasi.
- No kuinka monta sulla niitä siellä on? Tari kysyi.
- Saatte kahdeksan, itse pidän kaksi, Mirza vastasi. Oletteko te molemmat nyt menossa sinne?
- No niin, lähdetään sitten katsomaan, mihin käytävä johtaa, Wahab kehotti alhaalta.
Hän lähti etenemään käytävässä.
- No lähetä sitten ne tänne alas, siis ne soihdut, Tari sanoi Mirzalle.
Mirza antoi kahdeksan soihtua Tarille ja tämä otti ne vastaan. Tari lähti Wahabin perään, mutta Mirza jäi ylös amatsonien seuraan.
Wahab ja Tari saapuivat nyt käytävän mutkaan. Tari sytytti uuden soihdun vanhan liekistä. Mutka johti vasemmalle. Tari sammutti vanhan soihdun ja otti taas keihään esille. Wahab piti nuijaansa tiukasti otteessaan.
Mutkan takana käytävä jatkui eteenpäin. Jonkin matkan päässä se kääntyy vielä kerran vasemmalle. Sitten Wahab ja Tari näkivätkin edessä jo pronssivahvisteisen jykevän oven.
- Jahas, Wahab mutisi.
- Mitäs nyt? Tari kysyi.
Ovessa ei näkynyt lukkoa eikä salpoja. Wahab kokeili nuijallaan, olisiko ovi auki. Se tuntui olevan aika tiukasti, eikä auennut ainakaan ensimmäisellä koettamisella. Wahab kokeili painaa jalalla. Wahabin painaessa jalalla ovi vähän liikahti, muttei vielä auennut. Ilmeisesti se oli hiukan jumissa.
Wahab tutki tarkemmin ovea soihdun valossa, mutta mitään erikoista ei näkynyt. Tari yritti työntää ovea auki ja se onnistuikin. Edessäpäin näytti olevan jokin suuri huone. Soihtu ei valaissut sitä kokonaan. Huone oli paljon leveämpi kuin käytävä. Tari ja Wahab näkivät sen reunoilla neljä haarniskaa, kaksi kummallakin puolella seinää. Ne vaikuttivat tosiaan ikivanhoilta. Tari heitti taas kerran soihtua sisemmälle huoneeseen.
Tarin soihtu lensi ja näytti sitten yllättäen katoavan pimeyteen, aivan kuin se olisi sammunut kesken matkan. Valossa kaksikko ehti nähdä edessä vielä kolmannen haarniskaparinkin.
- Hieman arveluttaa nuo haarniskat, Wahab tuumi.
- Minä en kyllä halua mennä tuonne, Tari sanoi. Olen aika varma että nuo haarniskat eivät ole mitään tavallisia.
- Aivan, Wahab myönsi.
- Minä soitan tästä uuden soihdun, Tari mutisi.
Hän otti uuden soihdun ja sytytti sen Wahabin soihdusta. Tari heitti uuden soihdun huoneeseen. Myös se soihtu näytti sammuvan lennossa.
- Jaahas, tuolla tavallahan niitä sitten kuluukin, Wahab mutisi.
- No niitä nyt saa lisää jos tarvitaan, Tari vastasi reippaasti. Ja jos me tästä eteenpäin ei aijota mennä, niin mitä sillä on väliä?

Mirza ja amatsonit
Amatsonit odottelivat Mirzan kanssa aukon vieressä. Wahabin ja Tarin valo katosi alhaalla mutkan taakse.
- Miksi emme menneet mukaan? ihmetteli nuori amatsoni. Tämä paikka on paha ja täällä vaanii vaaroja.
- Joidenkin on vartioitava ettei luukku sulkeudu, Mirza vastasi.
- Pyh, amatsoni tuhahti. Taidat pelätä.
- Te voitte tietysti mennä sinne jos haluatte, Mirza vastasi. Ja mitä minä muka pelkäisin?
- Pelkäät tämän pahan paikan vaaroja, nuori amatsoni vastasi.
- Helppo noin on sanoa jos on taistellut vain sofaleja vastaan, Mirza sanoi.
- Pah, me olemme taistelleet vaikka mitä vastaan, amatsoni tuhahti.
- Ehkä meidän pitää sitten mennä alas jos noin paljon uhoatte, Mirza ehdotti. Osaisiko joku teistä taikoa valoa?
Amatsoni tuhahti ja käänsi selkänsä.
- No ettepä tietenkään, Mirza sanoi. Menemmekö me sitten sinne alas?
- Mene, jos uskallat, amatsoni kivahti.
- Tuletteko te mukaan? Mirza kysyi.
- Seuraamme sinua, jos uskallat mennä, amatsoni sanoi haastavasti.
Mirza laskeutui alas soihtu mukanaan. Hän pääsi ongelmitta alas ja amatsonit seurasivat perässä. Nuori amatsoni oli aivan Mirzan kannoilla ja näytti tosiaan kauniilta.
- Edetään nopeasti jotta tavoitamme muut, Mirza hoputti.
- Mene, amatsoni kehotti pysyen Mirzan kannoilla.
- Pysykää te vain perässä, Mirza sanoi.
Kohta Mirza kääntyi amatsoneja johdattaen mutkasta. Pian tuli vastaan toinen mutka ja siitä käännyttyään he törmäsivätkin Tariin ja Wahabiin. He olivat juuri avoimen oven ääressä.

Ovella
- Haluaisin kokeilla vielä yhtä juttua, Tari sanoi. Käykö sinulle jos kokeilisin lingottaa noita haarniskoita?
Samassa Mirza ja amatsonit ilmestyvät mutkan takaa.
- Terve taas, Mirza sanoi.
- Sinäkin päätit tulla, Tari totesi. Taisi kyllä olla aivan turhaa.
- En jaksanut kuunnella enempää amatsonien valittamista, Mirza sanoi. Mikäs täällä on tilanne?
- Vähintäänkin arveluttava, Wahab vastasi.
- Tuolla huoneessa on ainakin kolme paria todella vanhoja haarniskoita, Tari sanoi. Ja sitten kun tuonne huoneeseen heittää soihdun, niin ne jotenkin mystisesti vaan sammuvat. Mutta jos teitä ei haittaa, niin voisin kokeilla lingottaa tuollaista haarniskaa.
- Kokeile, Mirza kehotti.
Tari laittoi keihään nojaamaan seinää vasten ja ojensi soihdun Mirzalle sanoen:
- Pidä tuota hetki.
- Juu, Mirza sanoi ottaen soihdun.
Tari rupesi kaivamaan linkoaan esille ja otti myös kiven. Hän linkosi kiven yhtä haarniskoista jalkaan. Haarniska ei näyttänyt siitä liikahtavankaan. Sen sijaan kiven kolahdus kuului kuuluvasti pimeässä salissa.
- Jos käytäisiin raahaamassa yksi haarniskoista pois, Mirza ehdotti.
- No hulluko sinä olet! Tari huudahti. En minä tuonne mene!
- Varmaankin jotain pitäisi tehdä, Wahab totesi. Jos yrittäisi hiljalleen edetä ja katsoa mitä tapahtuu.
- Tari voisi vaikka heittää soihdun huoneen keskelle, Mirza ehdotti.
- Kuitenkin nämä kirotut ovet paukahtavat kiinni kun olemme päässeet sisälle, Tari epäili.
- Ja yrittäisi kammeta tuon oven, ettei se sulkeudu perässämme, Wahab jatkoi. Semmoinen kutina vaan, että mitä tahansa voi tapahtua.
- No olen heittänyt sinne jo kaksi soihtua, Tari sanoi Mirzalle. Ne sammuivat mystisesti. Kuten jo aijemmin sanoin sinulle.
- Pistetään amatsonit siihen väliin, Mirza esitti. Sitten ovet eivät pääsisi sulkeutumaan.
Tari poimi pussista uuden kiven.
- Mutta mitä me nyt teemme? Mirza kysyi.
Tari rupesi lingottamaan uutta kiveä haarniskaa kohti. Kivi lensi suoraan haarniskaa rintaan.
- Nyt se varmaan kuolee, Mirza lausahti.
Kivi kimposi rintahaarniskasta jälkeäkään jättämättä. Kolina oli kuitenkin äänekäs.
- Oletteko te vielä käyneet tuolla huoneessa? Mirza kysyi.
- Ei, Tari vastasi.
- Jospa minä käyn sitten, Mirza sanoi ja astui huoneeseen.
Tari laittoi lingon pois ja otti keihään takaisin käteensä. Wahab puristi nuijaansa entistä tiukemmin. Mirzan soihtu valaisi kolmannen parin haarniskoja. Kolmas haarniskapari olikin sitten jo paljon ihmistä suurempi. Ne olivat peräti nelisen metriä korkeita.

Pyramidissa
- Hmm. Ei sitten mitään, Sundar sanoi. No, nyt kun rukoileminen, ympäriinsä juoksentelu ja paini eivät auttaneet, mitä teemme?
Sundarilla olivat käsi ja jalka mustelmilla, kun taas Halolla ovat käsi ja vatsa mustelmilla ja jalassa pikku haava.
- Jotain pitäisi keksiä, Halo sanoi. Ennen kun en ole tällaisessa paikassa ollut.
Halo on siis vieläkin Sundarin alla loukussa.
- No, mereen juokseminen ei auttanut, maalle ei pystynyt juoksemaan, rantaa pitkin juokseminenkaan ei tuottanut tulosta, Sundar sanoi. Kaivaminenkaan ei taida luonnistua. Ja paikallaan istumistakin on jo kokeiltu ainakin rukouksesi ajan.
Halo oli vieläkin Sundarin alla loukussa. Tyyni meri ja liikkumaton hiekka olivat heidän seuranaan. Muuta ei näkynyt.
Sundar nousi vihdoin Halon päältä rauhallisesti. Halo nousi myös rauhallisesti ylös.
- Minulta alkavat ideat loppua, Sundar totesi.
- Eipä siitä hyötyä ollut, mutta kyllä se kuntoilusta kävi, Halo sanoi.
Ylhäällä näkyi vain jotakin epämääräistä sineä. Se oli ikään kuin jonkinlainen taivas, mutta siinä ei ollut paljon mitään muuta kuin väriä, jonka etäisyyttäkään kaksikko ei oikein nähnyt. Sen sijaan horisontissa näkyi vain loputonta hiekkaa ja vettä.
- Hmm. Kaikki muut suunnat on nyt kokeiltu, paitsi ylös, Sundar tuumi. Haluaisitko vaikka nousta olkapäilleni?
Halo katsoi Sundaria kummissaan ja kysyi:
- Mitäs hyötyä siitä olisi?
- No jos mihinkään muuhun suuntaan ei tapahdu liikettä, niin ehkä ylöspäin, Sundar vastasi. Onko tässä muussa muka jotain järkeä?
- Noh itsepäs sitä halusit, Halo virkkoi ja nousi Sundarin selkään.
- Kurkota niin ylös kuin pystyt, vaikka aseellasi tai millä ikinä yletät, Sundar kehotti.
Halo teki työtä käskettyä, muttei näyttänyt tavoittavan yhtään mitään. Hän tuli alas.
- GRRR. Täällä tulee hulluksi, Sundar murisi. Ei sinulla ole mitään ajanvietettä? Muuten taidan ottaa vähän Solfin unta, että saisin rauhoitettua mieleni.
Halo kaivoi hetken ajan pakkauksiaan ja otti esille purutupakkaa. Hän otti siitä itse ja ojensi sitten Sundarille. Sundar otti kiitollisena purutupakan vastaan ja painoi sen poskeensa. Heillä ei ollut erityisen kuuma eikä kylmä. Kaiken kaikkiaan tuntui kovin mitäänsanomattomalta. Toki vesi oli märkää, mutta muuten ei tuntunut erityisemmältä. Kipua tuntui sentään, kun Halo ja Sundar painivat.
- Mmmm. Taidan silti polttaa vähän Solfin unta, Sundar ilmoitti Ei sinulle kelpaa, viimeisiä viedään?
- Ei kelpaa, Halo vastasi.
Hän meni pienen matkan päähän Sundarista, joka täytti piippunsa ja pisti palamaan. Sundar rentoutui ja laskeutui veden hoiviin. Hän tunsi taas rauhoittavan olon, kun Solfin lempeä uni kietoutui hänen ylleen. Vesi ei tuntunut paljon miltään ja paikka oli jotenkin kyllä todella tylsä. Mikään ei tuntunut lainkaan muuttuvan. Edes Solfin uni ei pystynyt kokonaan karkottamaan Sundarin ärtymystä ympäristöä kohtaan.
Sundar muutti vähitellen ilmettään ja alkoi läiskiä hermostuneesti vettä.
Halo meni kauemmas rukoilemaan. Rukoilu ei kuitenkaan tuntunut taaskaan mitenkään lohdulliselta. Paikka tuntui kerta kaikkiaan omituiselta. Suorastaan jumalattomalta, koska Halo ei tuntenut minkäänlaista pyhää oloa rukoillessaan.
- Ei tuo tainnut toimia viimeksikään, eh? Sundar sanoi kysyvästi.
Halo nousi ylös hieman hermostuneena:
- Tuntuu kuin jumalaa ei edes olisi.
- Ai epäilys nousee jo mieleen? Sundar sanoi. Minäkään en pidä tästä paikasta, mutta se on vain osoitus sisälläni palavan Solfin liekin voimista.
Paikassa oli kerta kaikkiaan vielä hiljaistakin. Vain kaksikon äänet rikkoivat hiljaisuuden.
- Liekkisi voimasta en tiedä, enkä välitä, Halo vastasi Sundarille. Paikasta en minäkään pidä.
Halo koetti kiertää hermostuneena ympyrää:
- Täällä on liian... hiljaista ja rauhallista.
Ympyräkään ei outoa kyllä oikein onnistunut. Tuntuu kuin Halo olisi kulkenut vain suoraan.
- Aivan kuin mitään muuta ei edes olisi, Halo jatkoi.
Sundar istui vain vedessä ja läikytteli sitä erittäin tylsistyneen oloisena.
- Hieman ontto olo? Halo kysyi.
Ilmakin oli tyyni ja pysyi paikoillaan. Ei ollut edes hiostavan kuumakaan. Oli kerrassaan aika mitäänsanomatonta. Vain vesi ja hiekka olivat Halon ja Sundarin seurana ja nekään eivät turhia meuhkanneet.
Kaksikko odotteli kyllästymiseen asti, mutta mikään ei tuntunut muuttuvan. Hiljaisuus ja muuttumattomuus tuntuivat kerrassaan sietämättömiltä. Halo sulki silmät ja heittäytyi selälleen hietikolle kirosanoja mutisten. Hän ja Sundar olivat suorastaan kuolla ikävään tässä paikassa, eikä heillä ollut ruokaakaan mukana. Eikä sen enempää vedessä kuin hiekassakaan näkynyt mitään elämää. Vähän nälkä heillä alkoi jo tuntua ja janokin.
Sundar kokeili juoda vettä. Vesi tuntui Sundarista ihan juomakelpoiselta, mutta se ei maistunut oikein miltään. Janon vesi silti sammutti.
- Hitto, vesikään ei maistu miltään, Sundar kirosi.
- On tämäkin tapa kuolla, tylsyys! Halo valitti.
- No, siinä vaiheessa kun voimat alkavat loppua, voidaan ottaa viimeinen mittelö, Sundar sanoi ja hymyili vaisusti.
- Vaikkapa, pääsepäs ainakin toinen pois helposti, Halo totesi.
Paikassa oli kertakaikkisen tylsää. He tunsivat molemmat, että he halusivat kiihkeästi olla jossakin muualla. Vaikka edes siellä, missä tuuli tai paloi, kunhan eivät siinä paikassa. Nälkäkin alkoi jo olla.
Halo ryhtyi tylsistyneenä loitsimaan Animoi vesi -loitsua muttei saanut mitään aikaan. Halosta alkoi jo tuntua, ettei hänen taikuutensakaan ei tainnut toimia.
Lukuisien epäonnistuneiden loitsujen jälkeen Halo nousi pystyyn ja alkoi huutaa ja riehua ja raivota. Sundar yhtyi riehumiseen. Riehumisella ei näyttänyt olevan paljonkaan vaikutusta. Vesi ja hiekka hiukan roiskuivat, mutta palasivat sitten entiseen asentoonsa. Raivon vallassa Halo yritti vielä loitsia.
Useita epäonnistuneita loitsuja myöhemmin Halo saa animoitua vettä Sundarin kasteluun.
- Olin jo märkä, Sundar murahti.
Halo naurahti:
- Ei muutakaan tekemistä.
Halo yritti ohjata vettä hietikolle siinä onnistumatta.
Samassa kaksikko huomasi ympäristön muuttuvan äkisti. Vesi ja hiekka katosivat, eivätkä he nähneet yhtään mitään, vain pimeää. Eikä kaksikko ollut edes varma, olivatko he enää lähekkäin.
- Halojaa! Sundar huudahti.
Halo veti miekan hiljaa esille ja vastasi:
- Täällähän minä.
Heidän ympärillään oli aivan pimeää. Sundar tunnusteli ympäristöään. Hän ei tuntenut seiniä tai muuta, ainoastaan allansa jonkin lattian.
Halo loitsi nopeasti miekkaan heikon valon. Ilma tuntui siellä melko viileältä. Valo erottui yksittäisenä pisteenä pimeyden keskeltä, mutta se ei valaissut juuri mitään, hädin tuskin vain sitä pitelevän Halon ja hänetkin heikosti. Ympäristöä ei ollenkaan. Sundar havaitsi, että lattia oli aivan tasainen ja kova.
- Sundar osaatko tehdä valoa? Halo kysyi. Sundar?
- Mmm. Minulla on sytytystaika, Sundar vastasi. Jos on jotain mitä polttaa.
Kaksikin äänet kaikuivat aika ontosti. Sundarista paikassa tuntui aika viileältä ja pimeys oli inhottavan epämukavaa. Sundar oli tulen lapsi, ei pimeyden.
Vaatteet olivat aika märät vieläkin.
- Ei ole mitään poltettavaa, Halo totesi.
- Hmmh, Sundar murahti.
Sundar veti säilänsä ja se syttyi liekkiin. Liekki ei kuitenkaan valaissut paljoakaan: suunnilleen vain Sundar erottui valossa heikosti. Kaksikko pystyi sentään valon avulla paikantamaan toisensa. He eivät tunteneet missään suunnassa seiniä ja heidän ympärillään pimeys oli aika painostava. Hiljaisuus tosin oli sielläkin aivan täysi.
- Tyhjästä täyteen pimeyteen, Halo mutisi.
- Tuli, Myrsky, Vesi, Pimeys, Sundar luetteli.
- Ei ole mukavaa tällainen, Halo totesi.
Paikassa oli aivan hiljaista. Ilmassa ei tuntunut tuulta, muttei liioin kosteuttakaan.
- OLISI EDES KUNNON VALOA! Halu huusi. Lähdetään kävelemään johonkin suuntaan.
- Tehdään niin, Sundar suostui.
Kaksikko lähti kulkemaan pimeässä käsikkäin. Heidän loitsunsa loppuivat pian ja he jäivät täyteen pimeyteen. Tasaista maata tuntui vain jatkuvan, eikä seiniä missään.
- On tämäkin ollut matka, Halo mutisi.
Kaksikko oli kulkenut ehkä varttitunnin, kun yllättäen tapahtui taas äkillinen muutos. Pimeys oli äkisti poissa. Nyt kaksikko oli jossakin vihertävässä paikassa. Lattia oli oudon suomuinen, eikä paikassa ei ollut pimeää. Yläpuolella näytti olevan vain vihreää valoa. Lattiaa näytti jatkuvan äärettömiin. Puita tai kasveja ei ollut, vain suomuista lattiaa. Sen sijaan jostakin kauempaa kaksikko erotti heikon valon, joka oli kirkkaampi kuin taivaan vihreä valo. He eivät erottaneet, mikä valo oli, mutta ilmeisesti jotakin poikkeavaa.
- Lähdetäänkös taas kävelemään? Halo kysyi.
Halo lähti vastausta odottamatta kävelemään valoa kohti. Sundar käveli myös valon suuntaan.
Kohta kaksikko erotti jo valon lähteen. Siellä seisoi neljätoista olentoa oudossa muodostelmassa. Kymmenen olennoista oli samanlaisia liskoja kuin seurue aikaisemmin oli tavannut. Kolme heistä oli pienempiä ja hentorakenteisempia. Viimeinen olennoista seisoi joukon keskellä. Hän erottuu selvästi muista, vaikkei olekaan kovin kookas.
Halo pysähtyi.
Kaksi suurimmista liskoista piti suutaan auki ja heidän suissaan näyttivät olevan tulenliekit. Pienet olennot olivat polvillaan. Olennoilla oli aseet, mutta ne eivät olleet esillä. Keskellä seisovan olennon silmät olivat suuntautuneet Haloon ja Sundariin.
- Jäädään hetkeksi seuraamaan tilannetta, Sundar kehotti.
- Ok, Halo vastasi.
Keskellä oleva sihisi jotakin. Yksi pienemmistä olennoista kääntyi Halon ja Sundarin puoleen. Pieni olento sanoi jotakin aika sihisevästi, mutta selvästi jollakin kielellä.
Sundar ymmärsi, että lisko sanoi:
- Herrani haluaa tietää teissssstä, keitä oikein olette.
Lisko äänsi kieltä vahvasti sihisten.
- Ymmärrätkö heitä? Halo kysyi.
- Hetko, hetko, Sundar vastasi. Haluavat tietää, keitä olemme.
- No kerro heille, Halo kehotti. Ei kai tässä muutakaan voi.
- Olemme merimiehiä, etsimässä pelastusta saaren kuihtumiselle, emme halua pahaa, Sundar selitti liskolle. Emme tiedä missä olemme.
Pieni lisko sihisi isommalle ja tämä takaisin. Sitten pieni lisko sanoi jotakin Sundarille.
- Te sssssiissssss haluatte neuvotella? pieni lisko kysyi.
- Mmm. Kyllä? Sundar vastasi tunnustelevasti.
- Kysyvät, haluammeko neuvotella, Sundar tulkitsi. Mistähän hitosta.
Pieni lisko sihisi taas isommalle ja isompi sihisi takaisin. Ilmeisesti he kommunikoivat sihisten.
- Mitä he haluaa? Halo kysyi.
Pieni lisko sanoi jotakin Sundarille.
- Sssssitten pidämme painikilpailun, pieni lisko sanoi.
- Painia, Sundar virnisti leveästi.
Sitten yksi isommista liskoista astui eteenpäin.
- Hyvä on, Sundar esitti hyväksyntänsä liskolle.
- Mitäs oikeen menit sanomaan? Halo kysyi.
Iso ja pieni lisko jälleen sihisivät.
- Käydäänkö molemmat päälle? Sundar kysyi.
- Ssssitten aloittakaa, pieni sanoi. Tässssssssä on kilpailijamme, hän jatkoi viitaten isoon liskoon. Vain toinen teisssssstä.
- Odotapas hetki, haluaisin ensiksi tietää miksi ne hyökkää, halo toppuutteli.
- Jaa, eivät tainneet tykätä siitä ideasta, Sundar sanoi.
Pieni sanoi jotakin Sundarille.
- Sssssaat pitää pansssssssssarissssssi, lisko sanoi.
- Ei kai tämä ole hyökkäys, tämä on painiottelu, Sundar tuumi Halolle.
- Sinä saat painia, Halo sanoi. Voitithan minutkin.
Iso lisko laittoi aseensa pois ja jäi seisomaan Halon ja Sundarin eteen. Keskellä oleva lisko tarkkaili tilannetta.
- Vai saadaankos me molemmat ottaa osaa leikkiin? Halo kysyi.
- Saammeko hieman aikaa paikata vanhoja haavoja? Sundar kysyi.
Pieni ja isompi vaihtoivat taas sihinöitä.
- No, jos minä murskaannun, niin käy sitten vasta päälle, Sundar kehotti.
- Ok, Halo virnisti.
- Voisin tarvita hieman parannusta ennen ottelua, Sundar sanoi.
Pienempi sanoi jotakin Sundarille.
- Ssssssaatte toki aikaa valmissssstautua, pienempi lisko sanoi.
- En minä parantaa osaa, Halo totesi.
- No oletpa kätevä. Menee hankalaksi, kun pitää itse loitsia, Sundar sanoi ja virnisti hieman.
- No kukaan ihminen ei ole täydellinen, Halo totesi.
Sundar loitsi. Ensimmäinen loitsu sihisi aivan surkeasti. Sundar jatkoi itsensä parantamista useamman loitsun verran ja sanoi sitten:
- Noh, ehkä tuo nyt välttää, pahimmat haavat ummessa.
Pieni lisko sanoi jotakin Sundarille taas.
- Sssssse, joka kaataa ensssssssiksi toissssssen, on voittanut, pieni lisko selitti.
Halo irvisti hiukan:
- Satutinkos noin pahasti?
- Se, joka ensin toisen kaataa, on voittaja, Sundar tulkkasi. Hmh. No, sitten lähdetään.
Sundar astui lähemmäs liskoa. Lisko otti valmiusasennon. Hänen matelijansilmänsä katselivat tarkasti Sundaria. Sundar kävi äkkihyökkäykseen yrittäen pujahtaa liskon käsien välistä tämän alavartaloon kiinni.

Tulen maa, osa 9.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja