Tulen maa, osa 5

- No niin, aave puhui siis, että rosvo vei levyn metsään, Wahab sanoi aamutuimaan. Kaikkein parasta varmaankin olisi lähteä luolan suuntaan etsimään jalanjälkiä, joita seurata.
- Hmph, minusta ei siinä juurikaan apua ole, Halo ilmoitti.
- Jos ne hiton vartijat olisivat vielä hengissä, Sundar murahti vilkaisten amatsoneja, voisivat varmaan kertoa jotakin.
- Toisaalta, jos kuolleet tai kadonneet vartijat on huomattu, siellä voi olla vihamielistä porukkaa paikalla, Wahab jatkoi pohdiskelua.
- Sofaleja... Mirza mutisi. Ei heistä ole vaaraa.
- Hieman vain mietityttää, että mitä vartijat oikein vartioivat, kun levykään ei ollut paikalla, Wahab jatkoi tuumimista.
- Luultavasti he eivät halunneet, että kukaan pääsisi katsomaan, onko levy viety, Tari arveli.
- Tai eivät tienneet, että se on viety, Mirza puolestaan ehdotti.
- Onko meillä syytä olettaa, että varas on joku yksittäinen hihhuli metsässä, vai mahdollisesti Piikiven heimon päällikkö? Sundar kysyi. Veikkauksia?
- Veikkaan, että tässä on jotain suurempaa kuin vain joku yksittäinen varas, Halo arvasi.
- Tuskin rosvo yksinkään metsässä juoksee, joten veikkaan, että rosvo kulkee suuremmassa joukossa, Wahab esitti.
- Ainakin minusta voisi ehkä olla hyvä käydä vähän tarkkailemassa myös piikiviä sen sijaan että sokeasti hypittäisiin metsässä, Sundar murahti. Tietysti jos joku löytää selkeät jäljet, se on eri juttu.
- Jos ensiksi käydään tutkimassa luolan seutua? Wahab ehdotti.
- Ok, Tari myöntyi heti.
- Ehkä sieltä löytyisi näin valoisaan aikaan jotain johtolankoja, Wahab jatkoi.
- Tai sitten ongelmia, Halo sanoi pessimistisesti.
- Tai vaikka kaksi kuollutta vartijaa, Mirza ehdotti.
- No sitä edelleenkin ihmettelen, miksi tyhjää luolaa pitäisi sankalla joukolla vartioida? Wahab pohti edelleen. Joten mennään luolan lähistölle ja tarkkaillaan, mitä siellä tapahtuu. Vai? Muita ehdotuksia?
- Mennään vaan suoraan luolalle, Halo suostui. Tuskinpa sieltä ainakaan ongelmia löytyy.
- Pitäisikö jonkun käydä kertomassa ystävillemme sofaleille, mitä on tapahtunut? Mirza kysyi.
- Mmm. Takaisin kylään on pitkä matka, Wahab huomautti. Ja yksinään tuskin kenenkään kannattaa lähteä matkaan. Mennään nyt ensiksi luolalle, päätetään sitten jatkosta, hän jatkoi keräten varusteensa ja valmistautuen matkaan.
- Tehdään niin, Mirza puolsi.
Tari ryhtyi keräilemään kamppeitaan. Amatsonit olivat seuranneet toisten keskustelua, vaikkeivät olleet sitä ymmärtäneetkään.
- Kertokaa noille? Halo kysyi amatsoneihin viitaten.
- Äh, kyllä ne meitä seuraavat, Wahab virkkoi ja Halo hymyili valmistautuen matkaan.
Amatsonit nousivat jo omatoimisesti ylös ja valmistautuivat lähtöön. Taivaalle oli noussut synkkiä pilviä, mutta vielä ainakaan ei satanut.
Seurue asteli sitten harvan metsän halki. He huomasivat kasvillisuuden olevan vieläkin kuihtuvaa ja havaitsivat matkalla kuolleita linnun- ja pikkunisäkkäidenpoikasia. Seurue pääsi kuitenkin ongelmitta paikkaan, jossa he eilen olivat piileskelleet. He näkivät kuolleiden vartijoiden ruumiit metsässä, jonne ne oli jätetty. Ilmeisesti ruumiisiin ei ollut koskettu.
Wahab katseli ympärilleen tarkkaavaisesti ja "haisteli ilmaa". Luolan seutu näytti aivan rauhalliselta.
- No ei näy täälläkään mitään muuta, Halo totesi. Mitäs nyt?
Wahab hivuttautui pikkuhiljaa luolan suun suuntaan. Mirza pysytteli taaempana, mutta Tari lähti Wahabin perään.
- Etsitään varmaankin niitä jälkiä, Sundar mutisi.
- Osaakos kukaan metsästäjän taitoja? Wahab kysäisi.
- Ei ole ollut tapana kyykkiä metsässä, Halo vastasi.
- Hyss. Olkaapas hiljaa. Ihan kuin kuulisin jonkun puhuvan, Tari sanoi samassa ja Halo vaikeni heti.
- Mistäpäin puhe tulee? Wahab kuiskasi Tarille.
Tari osoitti kukkulaa ja sanoi:
- Tuon kukkulan takaa. Ainakin niin luulisin. En saa puheesta mitään selvää. Käydäänkö katsomassa, keitä siellä on?
- Minä voin käydä, Mirza ehdotti.
- Ole varovainen, Tari varoitti.
- Vaatteeni ovat jo niin mutaiset, ettei minua voi huomata, vastasi Mirza.
- Mene jo, äläkä vaatteista välitä, Halo kehotti.
Mirza lähti kulkemaan luolasta vasemmalle päin ja katosi pian näkyvistä kiertäessään kukkulaa.

Mirzan tiedustelumatka
Mirza hiipi Tarin osoittamaan suuntaan. Kohta hän alkoi erottaa puhetta, joka oli hänelle tuntematonta kieltä, tosin sofalia se ei ollut ainakaan. Mirza erotti pian, että kyseessä oli kaksi erilaista ääntä. Toinen oli kumea ja toinen taas aika korkea. Äänet näyttivät tulevan sankan pensaikon takaa, joka oli aivan kukkulan juurella.
Mirza lähti kiertämään varovasti pensaikon taakse. Hän kurkkasi varovasti pensaikon takaa ja näki siellä kaksi olentoa. He istuskelivat selkä suureen kantoon nojaten. Toinen oli valtavankokoinen, parimetrinen tyyppi. Toinen taas on aivan pieni, pienempi kuin pieni ihminenkään. Heidän päänsä näyttävät olevan linnunpäitä. Pienempi taisi olla pelikaani, isommasta Mirza ei tiennyt. He puhuivat jollakin Mirzalle tuntemattomalla kielellä.
Pienemmällä oli yllään kirkkaanpunaiset kangasvaatteet, suuremmalla taas mustat ja paksut vaatteet. Pienemmällä näytti olevan vyöllään tikari, isommalla taas oli lyhytmiekka ja vyöpussi vyöllään sekä huppu päässä.
Mirza lähti palaamaan takaisin toisen luokse.

Jonkin ajan kuluttua alkoi tihuttaa vettä. Ilma oli silti lämmin ja hiostava: trooppinen kesä oli koittamassa. Tuuli hiukan voimistui. Tari ryhtyi tutkimaan luolan lähellä olevia jälkiä. Jonkin ajan kuluttua tihutus loppui, mutta pilvet olivat vieläkin synkkiä.
Lopulta Mirza palasi takaisin ja Wahab kysyi heti:
- Mitäs näkyi?
- Nyt ette kyllä usko, mitä näin, Mirza tokaisi.
- Kerro, kerro, Wahab kehotti ja Tarikin tuli kuuntelemaan Mirzaa.
- Siellä oli kaksi tyyppiä, toinen iso, toinen pieni, ja heillä oli molemmilla linnunpäät, Mirza selosti. Eivät ainakaan sofaleilta vaikuttaneet. He ovat tietysti varastaneet levyn.
- Jaahas, että sellaista tällä kertaa, Halo sanoi hiukan hämmentyneenä.
- Saitko selvää heidän keskustelusta? Wahab kysyi.
- En, Mirza vastasi. Käydään porukalla siellä. Eivät he kovin vaarallisilta vaikuttaneet.
- Mennään vaan, Halo suostui ilkeästi irvistäen.
- Keettejä, Sundar lausui silloin.
- Ovatko keetit kaksi metriä pitkiä? Mirza kysyi.
- Käydään tarkastamassa tilannetta, Wahab kehotti.
- No mitä minä olen kuullut keeteistä, ne ovat kyllä yleensä pienikokoisia, Tari vastasi Mirzalle.
- En minä ole mikään hiton lintuharrastaja, Sundar tuhahti. Kaikki näkemäni ovat kyllä olleet aika mitättömiä.
- Hmm. Kuvailepas Mirza hieman tarkemmin niitä... hmm olentoja, Wahab pyysi.
- Ähhh... ihmisenruumis, linnunpää. Toinen oli noin kaksimetrinen ja toinen vajaa metrin, Mirza kuvaili.
- Todella mielenkiintoista... Wahab mutisi.
- Mitäköhän ne täällä tekevät? Halo ihmetteli.
- Näkyikö heillä mitään aseistusta? Tari kysyi.
- Isommalla oli lyhytmiekka, Mirza vastasi.
- Hieman kyllä epäilyttää, että keettejä olisivat, Wahab sanoi. Toinen ainakin on aika turhan isokokoinen. Mitä nyt keettejä olen nähnyt.
- Mennään katsomaan, Halo ehdotti. Pakanoja ne vaan ovat.
- Tiedä sitten mitä ovat, Mirza sanoi. Saatoin nähdä kaukaa väärinkin.
- Pitäisiköhän asiaa käydä tutkimassa ihan isommalla joukolla? Wahab pohti.
- Mutta menemmekö nyt sinne vai emme? Tari kysyi malttamattomana. He saattavat lähteä muualle, ja sitten emme välttämättä saa heitä kiinni enää koskaan.
- Mennään vaan, Wahab päätti.
- Olisi mielenkiintoista saada selville, mitä he täällä puuhailevat ja mitä he ovat, Tari lisäsi.
- Mennään sitten, Sundar murahti.
- Emme me ikinä saa selville levyn kohtaloa, jos täällä vaan ihmettelemme! Halo kiirehti.
- Toivottavasti osaavat puhua jotain kunnon kieltäkin, Mirza lausahti.
- Muuten, joku voisi taas hieman valaista amatsoneja, Tari huomautti.
- Äsh, jos kysyvät jotain, niin sitten valaistaan, Wahab vastasi.
- Selvä, Tari myöntyi.
Mirza johdatti joukkoa kukkulan laitaa pitkin. Kohta seurueen korviin alkoi kantaa puhetta ja he näkivät pian tiheän pensaikon kukkulan vieressä. Puhe tuntui kuuluvan pensaikon takaa. Mirza vetäisi miekan esiin ja sanoi hiljaa:
- Tuonne vaan. Menkää te panssareinenne edeltä.
- Tämä on tuomion alku, pensaan takaa kuului kumea ääni. Me kaikki kuolemme lopulta.
- Älä ole niin negatiivinen, kuului kimeä ja korkea ääni.
Tari asetti kiven linkoonsa.
- Hiljaa, kuunnellaan hetki, Halo sihahti.
- Puhuvat Itäisten saarten kieltä, tosin jotain outoa murretta, josta en saa kunnolla selvää, Sundar kuiskasi.
- Minä vain tiedän, että tuomionpäivä on koittanut, kumea ääni sanoi. Poikasemme kuolevat, lopulta mekin kuolemme. Taivaalta putoaa tulta. Kuolema on merkki suuresta sodasta. Sen aika on koettanut.
- Ei se niin pahaa voi olla, kimeä ääni väitti vastaan. Tämä on jokin ohimenevä häiriö.
- Ei, tuomio on koittanut yllemme. Turhaan pyristelemme vastaan. Luovu jo turhasta toivosta Lättäjalka.
- Lienee heille parasta, että he osaavat puhua jotain muutakin kieltä, Mirza mutisi.
- No, mennäänkö, vai haluaako joku vielä nautiskella tästä melodisesta sävelkulusta? Sundar kysyi kohta.
- Kuoleman aika on koettanut, kumea ääni jatkoi. Suuret tuhot saapuvat. Antijumalat heräävät. He saapuvat ja tuhoavat kaiken. Ja itsensäkin.
- Ei tässä mitään hätää, kimeä ääni vänkäsi. Mikäs meillä täällä ollessa?
- Poikasten kuoleminen on vasta ennusmerkki, kumea sanoi. Se enteilee tuhoa. Se leijuu yllämme kuin albatrossi laivan yllä. Vaan tuho ei suojele ja auta meitä.
- Eikö kukaan halua mennä edeltä? Mirza kysyi kärsimättömänä. Pelkäätte kahta lintua.
- Minulle on ihan sama, Sundar murahti, veti piilukirveensä ja katsoi muita kysyvästi. Valmiita?
Tari nyökkäsi, mutta Halo sanoi:
- Ei.
- Hyss, hiljaa, Wahab sihahti toisille ja kuunteli tarkkaavaisena.
- Olen varma, että homma vielä korjaantuu, kimeä sanoi. Se johtuu vain siitä levystä.
- Ei, kyllä tämä on tuomion merkki, kumea totesi alakuloisesti. Liian kauan on merkkejä vähätelty. Niin kuin siivet menetettiin, niin myös maailma menetetään. Antijumalat vyöryvät yllemme. Kaikki kaunis katoaa. Julmat paholaiset syöksyvät taivaasta. Nälkäiset demonit nousevat vedestä.
- Eihän täällä demoneita näy, kimeä huomautti.
- Kilpikonnamiehen sekoaminen on merkki, kumea vastasi. Tuomio on lankeamassa yllemme. Meidän on turha ponnistella vääjäämätöntä vastaan. Tuho saapuu. Mutta sen siemenet ovat itäneet jo kauan. Nyt ne vain kasvavat tuhon puuksi. Kuolemaa, aina vain kuolemaa, mutta en näe edessä. Tulta, salamoita, jäistä vettä. Sitä on tuleva. Ja alle jää koko kansamme. Niin myös kaikki hyvä. Jopa jumalat kuolevat. Ei auta edes pakeneminen. Tuhoa ei voi paeta.
Äänet kuuluivat puhuvan koko ajan. Useita minuutteja kului kuunnellessa.
- Nyt mennään, Mirza sanoi.
- Odottakaa, Wahab käski.
- Niin, odottakaa, Halokin kehotti.
- He ovat maininneet jotain levystä, joten odottakaa, Wahab kuiskasi muille. Ehkä jotain vielä selviää.
- Nyt sinä taas synkistelet, kimeä sanoi moittivasti. Olet taas liikaa profetointien vallassa. Kyllä joku vielä saa levyn takaisin.
-Äh, antijumalat ovat jo tuhonneet levyn, kumea vastasi. Sen voit jo unohtaa. Mikään ei muutu, tuhon siemenet eivät jää kasvamatta. Näen sieluni silmin taivaan aukeavan. Ja sieltä tulvii tulta. Tämä saari peittyy antijumalien kurjimukseen. Kun tuho on ohi, ei mikään ole enää entistä. Ei ole maata, ei vettä, ei taivasta. Ei ole edes pimeyttä. Ei ole tulta, ei valoa. Tuho on tuleva! kumea ääni julisti kovaa.
- Eikös meidän pitäisi yrittää estää tuho? kimeä kysyi. Yrittää auttaa kansaamme?
- Ah, se on aivan turhaa, kumea vastasi. Mikä on tähtiin kirjoitettu, ei ole muuttuva. Tuho on tuleva ja tuho meidät vie. Lohikäärmeet palaavat. Thellakaan ei enää pysty auttamaan. Hänen verkkonsa on tehoton vääjäämätöntä tuhoa vastaan. Enää eivät uhraukset auta. Jumalat ovat voimattomia. Myös Vith ja kaikki muut suistuvat tuhoon. Mystikot tyhjine puheineen ja oppeineen tuhoutuvat myös. Henkien ylle lankeaa tuho. Ambovomben ateistitkaan eivät säästy. Heidätkin murskataan tuhon kirnussa. Edes Mokato ei tule säästymään. Kaikki saaret murtuvat. Hukkuvat aaltojen alle. Hait saalistavat. Se enteilee tuhoa. Boloastagos on nouseva ja taas laskeva. Tällä kertaa ikuisiksi ajoiksi. Maailma on tuhon oma. Turha etsiä pelastajaa. Tuhoa vastaan ei voi kamppailla. Elämä on hyödytöntä. Hyödytöntä kuolemakin. Vain tuho on oleva totta.
- Heillä on aika tuhonenteisiä puheita, Wahab virkkoi kohta.
- Juu, ei mene heilläkään hyvin, Halo vastasi.
- Oh, onneksi en usko sinua, kimeä sanoi. Minä uskon, että tästä vielä selvitään.
- Ei, ei tuho pyyhkäisee ylitsemme, kumea sanoi masentuneesti. En minä siitä riemuitse, mutta se on vääjäämätöntä. Kaikki jumalat murskataan. Kaikki ateistit murskataan. Kaikki mystikot murskataan. Kaikki animistit murskataan. Jopa antijumalat murskataan. Lohikäärmeet murskataan. Kaikki tuhoutuvat.
- Hmh, hurjat on puheet heillä, Wahab huomautti pian. Kaikki tulee tuhoutumaan.
- Lähinnä huvittavaa tuollainen pakanojen puhe, Halo tuhahti.
- Alkaa tuntumaan vahvemmin myös siltä, että tuo etsimämme levy on avain pääsyymme pois saarelta, Wahab arveli.
- Senderevenit - keitä he ovatkaan - murskataan myös, kumea ääni saarnasi. Näen joukon laivoja kamppailemassa hyödyttömästi tuhoa vastaan. Musta tuuli pyyhkäisee heidän ylitseen. Tunne olemattomuuden kosketuksen. Maailmankaikkeus luhistuu kasaan. Mitään ei jää jäljelle. Ei edes tyhjyyttä. Ei ole uutta alkua. On vain olemattomuutta.
- Voih, ei tulevaisuus noin paha ole, kimeä sanoi. Elämässä on iloja, eivätkä ne kaikki voi kadota. Ja me voimme taistella.
- Turhaa, turhaa, kumea sanoi alakuloisesti. Me vain pitkitämme tuskaa. Tuho on lopulta koittavat kuitenkin. Hyödytöntä on vastaan taistella. Me emme voi tehdä mitään.
- Mutta tarinoissa saapuu aina sankari, kimeä huomautti. Ehkä nytkin sellainen ilmestyy?
Mirza yritti tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi, mutta huomasi sen olevan vaikeaa märällä maalla. Sundar näytti selvästi hyvin kyllästyneeltä ja sormeili piilukirvestään. Hän pureskeli tupakkapussinsa hihnaa ja näytti siltä, että ponkaisisi ihan kohta pystyyn.
- Ei, sadut ovat satuja, kumea huokasi. Sadutkin ovat tuhoutuva. Niitä ei jää yksikään kertomaan. Myytitkin katoavat. Kukapa niitä tyhjyydessä muistelisi? Menneisyys on myös katoava. Ei kukaan jää muistelemaan sankaritekoja. Me kaikki tuhoudumme. Vuoret syöksevät tulta, taivas pimenee. Tuhon pilvet ovat jo nousseet taivaalle. Ei kestä kauan, kun niistä alkaa sataa tulta saarelle. Niinpä kaikki kituminen loppuu. Saari on jo tuhon oma. Kysymys on enää vain minuuteista. Tulinen sade iskee meidät kaikki lakoon. Palamme kärsien valtavat tuskat. Mutta sitten kipukin lakkaa. Tuli sammuu aikanaan. Sillekin koittaa tuho.
- Maailma vielä pelastuu, kimeä väitti. Uusi päivä koittaa aina menneen jälkeen. Sadekin lakkaa joskus ja puut viheriöivät.
- Ei, ei, enää tuhon jälkeen. Se on pian saapuva ja sen jälkeen ei ole enää mitään.
- Nyt mennään! Mirza sihahti toisille. Puhukoot tikari kurkulla, hän ehdotti katsellen, saisiko kannatusta ehdotukselleen.
- Mihin teillä on kiire? Wahab yritti rauhoitella.
- Kaikki on yhtä turhaa, kumea ääni selosti monotonisesti. Tuomio lankeaa yllemme. Tuhoa, vain tuhoa!
Samassa Sundar pomppasi pystyyn, puski pusikon läpi ja mölisi jotakin. Mirza livahti heti Sundarin perään.
- Pahus! Wahabilta pääsi.
Sundar näki pensaikon takana kaksi linnunpäistä hahmoa. Isompi oli parimetrinen ja pienempi taas pientä ihmistäkin pienempi.
- Että levy häviksissä? Sundar kysyi. Niin meiltäkin.
Isompi katsoi Sundaria vain silmiin. Hän ei näyttänyt edes yllättyneeltä, saati sitten pelästyneeltä. Sundar laski sitten kirvestään vähän ja otti odottavan ilmeen.
Pensaikon takaa kuului pelästynyt huudahdus ja Wahab ryntäsi kiireesti Mirzan ja Sundarin perään. Tari seurasi heitä ja Halokin lähti perässä naureskellen.
- Laittakaa aseet pois, he eivät ole vihollisia! Wahab huusi miehilleen ja huusi sitten jotakin oudolla kielellä.
- Me pystymme auttamaan teitä, älkää pelätkö! Wahab huusi pensaan takana olijoille.
Nyt koko seurue näki, mitä pensaikon takana oli. Siellä istuskeli kaksi olentoa, joilla oli linnunpäät. Toinen oli valtava parimetrinen olento, jolla oli mustat vaatteet ja huppu. Pienempi heistä oli pientä ihmistäkin pienempi ja hänellä oli kirkkaanpunaiset vaatteet. Pienempi oli kauhuissaan, kun taas isompi ei näyttänyt yhtään yllättyneeltä, eikä myöskään pelästyneeltä. Olennot sanoivat jotakin vieraalla kielellä.
- Aaaapuaaa! pienempi huusi.
- Tuho on koittanut, isompi sanoi.
- Höpönlöpön, Halo tuhahti.
- Olemme teidän odottamat sankarit, Wahab vakuutti.
Mirza lähestyi pienempää miekka kädessä ja elehti lintuja pudottamaan aseensa.
- Iiih! pienempi kiljaisi. Ihmissyöjiä!
- Ei, tuho se vain on, isompi vastasi rauhallisesti. Tuli virtaa ylitsemme.
Wahab kuitenkin ryntäsi Mirzan vierelle ja käski:
- Laita se pois, eivät he ole vihollisia!
- Häh? Mirza älähti.
- Ihan rauha vaan, Halo yritti.
Pienempi oli noussut seisomaan ja melkein hyppi kauhuissaan. Isompi vain istui paikoillaan ja höpisi jotakin. Isommalla oli vyöllä lyhytmiekka ja pienemmällä taas tikari. Mirza laski aseensa.
- Ei tuhoa, ei mitään, jos autatte meitä, Wahab koetti vakuuttaa. Me autamme teitä.
- Tuomion virta lipuu hiljalleen, isompi lintu lausui synkästi. Tuhoa vastaan on turha taistella.
- Hankimme levyn takaisin, se estää tuhon, Wahab lupasi rauhoittelevasti.
- Iiik, antijumalia! pienempi huusi.
- Älkää tehkö mitään äkkipikaista, Halo varoitti tovereitaan.
- Rauhoitu, Lättäjalka, isompi sanoi. Tuhossa ei ole mitään pelättävää. Surullista se on, mutta vääjäämätöntä.
- Emme me ole täällä tuhoamassa, me olemme parantamassa, Wahab vakuutti.
- Olepa nyt hetki hiljaa siitä tuhostasi, Halo ärähti isommalle linnulle.
- Laavavirrat saapuvat, isompi jatkoi kuin mitään ei olisi sanottukaan.
- Mitä olentoja nuo ovat? Mirza ällisteli.
- Emme halua pahaa, haluamme pelastaa saaren! Wahab huudahti.
- Taivaasta sataa palavia gorpeja, isompi jatkoi. Näen purjeiden jo palavan. Eivät auta lännen maan kepit. Ei auta pohjoisen kangas.
Pienempi näytti nyt jo hiukan rauhoittuvan ja katsoi seuruetta pelokkaana. Isompi näytti vieläkin tyyneltä.
- Tiedättekö mitään levystä? Wahab kysyi linnuilta.
- Levystäkö kysyt? pienempi kysyi.
- Levystä, Wahab vahvisti. Ilman sitä saari kuolee, jos olen oikein ymmärtänyt.
- Laivat uppoavat, isompi saarnasi.
- Pienempi näyttää ihan sofalilta, Mirza tokaisi.
Sundar päästi kysyvän tuhahduksen ja Tari katsoi Mirzaa hämmästyneenä:
- Sofalilta?
Tari katsoi pienempää otusta ja sitten itseään.
- Samanlainen räpättäjä, Mirza tokaisi.
- Paraskin puhuja, Tari virnisti.
- Mutta se on poissa, pienempi sanoi Wahabille levyyn viitaten. Ja toverini on varma, että se on tuhon enne.
- Olemme sofalien ystäviä. Hankimme sen takaisin, jos vain autatte meitä, Wahab vakuutti taas.
- Mutta miten voisitte saada sen takaisin? pienempi ihmetteli. Toverini sanoo, että antijumalat olisivat tuhonneet sen.
- Ei sitä ole tuhottu, se on varastettu, Wahab selvensi.
- Pian tuli laskeutuu, isompi sanoi hiljalleen.
- Me näimme kyllä sen, pienempi vastasi. Se oli se hullu kilpikonnamies.
- Näitte varastajan!? Wahab huudahti.
- Metsään sen vei, pienempi selitti. Ja sinne kai antijumalille.
- Taas ollaan metsässä, Halo lausahti.
- Kysykää, osaavatko he puhua mitään kunnon kieltä, Mirza kehotti.
- Olkaa nyt hiljaa, Wahab käski. Hoidamme asian.
- Palasi ainakin tyhjin käsin, pienempi jatkoi. Mutta outo kypärä hänellä oli päässä palatessaan. Liekö saanut antijumalilta vastalahjan?
- Varmaankin Piikiven päällikkö tai jotain, Wahab sanoi Halolle.
- Voi olla, Halo vastasi.
- Keitäs te muuten olette? pieni lintu kysyi. Olin saada sydärin, kun tuo iso goljatti ryntäsi puskan läpi.
- Olemme kauppiaita lännestä, Wahab selitti. Hän on hieman kiihkeä luonteeltaan, kapteeni jatkoi Sundariin viitaten.
- Niin, Halo vahvisti.
- Lännestä? pikkuinen kysyi rypistäen otsaansa.
- Tuomio on koittanut, isompi totesi rauhallisesti
- Tai siis Teshnoksesta, Wahab tarkensi.
- Enää hetki ja tuli lankeaa taivaasta, isompi jatkoi.
- Voisitko lopettaa nyt nuo tuomionpäivän puheet? Wahab nyökkäili isommalle.
- Ai, sieltä kaukaisesta maasta? pienempi kysyi. Olen kuullut joskus siitä maasta. Siellä on valtavia valaita, jotka kävelevät neljällä jalalla.
- Ehm... Sellaisiahan siellä on... Wahab vastasi takellellen pienemmälle.
- Tuliset gorpit saapuvat, isompi saarnasi.
- Valitan, mutta Tuomio vain profetoi, pienempi sanoi pahoitellen. Ei häntä voi hiljentää.
- Wahab, mitäs me nyt teemme? Halo kysyi. Ei näistä saa mitään kunnollista irti.
- Ei kyllä, mutta merkit viittaavat siihen, että Piikiven sofalit ovat syyllisiä, Wahab vastasi.
- Ja siellä on kuulemma talotkin puhdasta kultaa, pienempi jatkoi ihmetellen.
- Tuho on vääjäämätön, isompi sanoi. Valaatkin nousevat pintaan vääristyneinä. Ja kaikki veden elämä tuhoutuu liekkeihin. Palava meri levittäytyy yli maailman.
- Nyt alkaa kyllä tuomiopuheet kyllästyttämään, Wahab sanoi nyökkäillen Halolle.
- Mitä te voisitte tehdä? kysyi pieni lintu epätoivoisena. Meidän kylämme on vaarassa, kun poikaset kuolevat.
- Missä teidän kylänne on? Wahab kysyi.
- Se on tuolla metsän reunassa, meren rannalle, pienempi sanoi. Olemme pakolaisia kotimaastamme. Osuimme tälle saarelle. Ja olemme täällä asuneet vuoden pari.
- Onko teitä paljonkin? Wahab kysyi edelleen.
- No, onhan meitä muutama kymmenen, pieni lintu selitti. Ja tämä toverini on tosin poikkeus. Me muut olemme pelikaaneja.
Wahabin ja pienemmän linnun keskustellessa alkoi sataa vettä ja jopa enemmän kuin vain tihuttaen. Tari etsiskeli katseellaan, olisiko jossain suojaisaa puuta. Amatsonit odottivat ilmeettöminä, mitä tapahtuisi.
- Tuli on saapuva, iso lintu sanoi. Vettä seuraa tuli. Ja tulta seuraa tuho.
- Pitää varmaan neuvotella muiden kanssa, Wahab ehdotti Halolle. Ei näistä tunnu saavan enempää irti.
- Jep, Halo myönsi.
- No niin. Kuunnelkaahan, Wahab sanoi lopulta. Mitä nyt tuomionpäivänpuheiden välistä sai ongittua tietoa, vaikuttaa siltä, että Piikiven klaani tai sen päällikkö on syyllinen.
- Tai sitten antijumalat, Halo heitti väliin huvittuneena.
- Kuulemma "metsään vei levyn ja outo kypärä päässä pois tuli", Wahab selitti. Tai metsään levyn kanssa meni.
- Voisitteko tosiaan saada levyn takaisin antijumalilta? pienempi lintu kysyi.
- Tuho laskeutuva taivaasta, kun sade lakkaa, isompi saarnasi.
- Voimme saada levyn takaisin, Halo vastasi.
- Mitä he täällä toimittavat? Mirza kysyi saamatta vastausta.
- Jaa, ehkä se tako siitä itselleen oivan päähineen Somashin lämmittäviltä säteiltä suojautuakseen? Sundar irvaili.
- Ihanko totta? pienempi lintu kysyi hämmästellen Halolta. Kuinka toimisitte? Uskallatteko uhmata antijumalia?
- Antijumalat tuhoutuvat myös, isompi sanoi.
- No, katsotaan, mitä saamme tietää, mutta luulen, että saamme sen levyn takaisin, Halo lupaili.
- Oh, te tosiaan olette sankareita! pieni huudahti iloisena.
- Mietin vain, että saarellahan on myös kolmaskin sofalien kylä, Wahab jatkoi puheluaan. Näinköhän heillä olisi jotain sanottavaa? Jos karttani pitää paikkansa, sinne pitäisi olla myös lyhyempi matka kuin Viherkalan klaanin kylään. Tai sitten lähdemme tutkimaan metsää ja etsimään suoraan levyä. Kenelläkään omia ajatuksia?
- Tuomio, minähän sanoin, että sankarit saapuvat! pienempi lintu huomautti toverilleen.
- Sankarit ovat myös tuhoutuva, isompi sanoi alakuloisesti. Mitään ei ole jäävä jäljelle.
- Etsitään laiva ja lähdetään hittoon täältä? Sundar ehdotti nyreänä.
- Ei käy, kapteeni sanoi tiukasti.
Wahab kuunteli toisella korvalla lintujen keskustelua.
- Metsän väki ehkä osaa opastaa teidät antijumalien luokse, pikkuinen ehdotti. He ovat tosin hyvin arkoja.
- Wahab, tuo ehkä kannattaa kuunnella, Halo huudahti seuratessaan pienemmän linnun puhetta.
- Metsän väki? Halo kysyi pieneltä linnulta.
- Niin, metsäihmiset, tämä vastasi.
- Metsä on palava poroksi, iso saarnasi. Tuhka on haituva tuuleen. Tuuli on lakkaava. Jäljelle ei jää mitään.
- Metsän väki asuu puissa ja pensaissa, pikkuinen selitti. Heitä ei näe, elleivät he halua itsensä nähtävän. Mutta metsän väki tietää kaiken, mitä metsässä tapahtuu. Heidän silmiltään ja korviltaan eivät voi antijumalatkaan piiloutua.
- Mennään sinne toiseen sofalikylään, Mirza ehdotti pitkästyneenä.
Tari katsoi kysyvästi Wahabia ja kysyi:
- Mikä ei käy?
- Ei käy, että etsitään laiva ja lähdetään pois, Wahab vastasi Tarille. Matka olisi erittäin tappiollinen.
- Jaa... No se on kyllä totta, Tari myönsi. Matka olisi erittäin tappiollinen.
- Niin... Emmehän me tappiota halua, Mirzakin virkkoi.
- Ja muutenkin. Mehän lupasimme sofaleille, että autamme heitä, Tari huomautti.
- Mistä löydämme metsäihmisiä? Wahab kysyi pienemmältä linnulta.
- Metsän väkeä löytää tietysti metsästä, pieni sanoi nauraen.
- Niinpä niin, tietysti, Wahab myönsi.
- Heitä ei siis voi nähdä, elleivät he halua tulla nähdyksi? Halo varmisti.
- Niin, he ovat niin näkymättömiä, pieni lintu vakuutti.
- Vedet nousevat ja tulta sataa, iso profetoi.
- Miten saisimme houkuteltua metsän ihmiset näkyville? Wahab kysyi.
- No, kyllä he teidät huomaavat, jos menette metsään, pieni virkkoi. He ovat hyvin uteliaita. Heitä täytyy vain kohdella varovasti ja rauhanomaisesti. Lupaatteko kukistaa antijumalat ja palauttaa levyn?
- Antijumalat, pah, Halo tuhahti.
- Mitenköhän varovaisuus ja rauhanomaisuus onnistuvat Mirzalta ja Sundarilta? Wahab kysyi Halolta.
- Enpä usko, että mitenkään, Halo vastasi.
- Antijumalat ovat nousevat tuhatpäisiin laivoihinsa, isompi lintu sanoi. Heidän kaamea laivastonsa on jo matkalla. Tuho tulee, eikä sitä voi estää. On vain alistuttava ja otettava tuho vastaan.
Wahab palasi lintujen luota seurueensa luokse ja sanoi:
- Heppujen mukaan metsän väki pystyisi auttamaan meidät rosvojen luokse.
- No, se oli ehdotus, Sundar ilahtui. Kapteeni päättää.
- Metsän väki? Mitä olentoja tällä kertaa? Mirza kysyi epäluuloisesti.
- Mitä sitten lieneekään tämä väki, ehkä heiltä saattaisi saada enemmän tietoa, mitä metsässä tapahtuu, siellä kun kerta asustavat, Wahab virkkoi.
- Myrskylinnut lentävät tuomion viestiä tuoden, iso lintu sanoi. Albatrossit saapuvat viimeisinä ennen tuhoa. Sulaa metallia on satava taivaalta. Ja on oleva niin kuuma, että kaikki palaa. Tuho on tuleva.
- Jos niitä nyt edes on olemassa, Halo huomautti.
- Tuokin on otettava huomioon, myönsi Wahab. Metsän väkeä ei voi kuulemma nähdä, elleivät he itse tahdo sitä.
- Mutta uskon, että niitä on, koska heillä ei ole syytä valehdella, Halo lisäsi.
Sade oli hiljalleen laantunut, mutta seurue oli aika märkä. Suurempi lintu puhui koko ajan.
- Ehkä sitä voisi mennä metsään, jos sitä metsän väkeä sattuisi näkymään, Wahab tuumi. Ehkä sitten menemme metsään.
- Maailma on viimeisinä aikoina muuttuva tuliseksi pätsiksi, iso lintu saarnasi. Kunnes sekin sammuu. Kadonnut saari on pysyvä iäti poissa. Tähdet taivaalta putoavat. Pimeys lähestyy niin kuin tuhokin.
- Onneksi kaikki eivät ole menettäneet toivoaan, Wahab lausahti.
- Mistäs olet moisista varma? Halo kysyi linnulta.
- Tähdet sen kertovat, iso lintu vastasi. Vaan pian ovat tähdetkin sammuva.
- Pah, tähdet vaan ovat, ne eivät kerro mitään! Halo tuhahti.
- Tähdet ovat turhia, kaikki on turhaa, iso lintu sanoi. Tuomio on vääjäämätön.
- Mennään sitten, jos meidän täytyy, Mirza vastasi.
- Ja saman tien, Wahab kehotti. Alkavat tuon isomman hepun höpinät kyllästyttämään.
- Todellakin, Halo säesti.
- Miksikäs sitten saarnaat, jos kaikki on turhaa ja kuolevaa? Halo kysyi sitten linnulta.
- Tuho on tuleva, se on vain varmaa, lintu vastasi. Ja tästä tuhosta ei kukaan selviä. Vastaanhangoittelu on turhaa.
- Mikään ei ole varmaa, Halo vastusti. Ja kaikkeen voi vaikuttaa.
- On alistuttava ja otettava vastaan välttämätön, iso lintu jatkoi. Tuhon kulku on selvä. Jumalat syöstään alas, samoin antijumalat. Kukaan ei vältä tuhoa.
- Lähdetään menemään, Wahab tokaisi ja marssi metsään päin kyllästyneennäköisenä.
- Onnea matkaan! pikkuinen lintu huikkasi.
- Sinun pakanallinen uskosi on minulle aivan sama, Halo ärähti. Voit aivan rauhassa kuolla tuhoosi, mutta minä en aio.
- Tuho on koittava ateisteillekin, iso sanoi.
Tari seurasi kapteenia ja Sundar asteli myös perässä vähän piilukirvestään kävellessään heilutellen. Toisetkin seurasivat. Pienempi lintu heilutti kättä seurueen perään ja Tari heilutti takaisin.
- Ja niin, varsinkin Sundar ja Mirza, jos satumme kohtaamaan metsän väkeä, he ovat kuulemma arkoja, Wahab varoitti. Toivottavasti tuo äskeinen uhkaava käyttäytyminen ei tule toistumaan. Kaikki vastaantulevat eivät ole vihollisia.
- Mutta kaikkihan on turhaa ja tuhoutuu, Halo piruili Wahabille.
- Mikä uhkaava käyttäytyminen? Sundar kysyi. Minähän vain kyllästyin istuskelemaan ja menin esittelemään meidät.
- Jos teidän kahden takia metsän väki pelkää meitä, toimitan teidät omin käsin Helvetin rakoon ja heitän teidät sinne, Wahab uhkasi.
- Aye, jos kapteeni käskee, Sundar myöntyi.
- Pitää olla kärsivällisyyttä, ja uhkaavalla käyttäytymisellä tarkoitan sitä, että ei rynnätä muita kohti aseet kädessä, Wahab jatkoi. Se on vähintäänkin arveluttavaa.
- Jos metsän väki pelkää minua, he varmaan tekevät tuon toimituksen ihan itse, Mirza sanoi huomaten sitten pitävänsä miekkaansa vieläkin kädessään ja sujauttaen sen nopeasti huotraan.
- Ehkä pelkäävät, Wahab virkkoi. Senpä takia ei tarvitse tehdä muuta pelottavaa.
- Uhhhh. Mirza, Sofalisaarten kauhu, Mirza sanoi itseironisesti.
- Aseita tarvitsemme vasta, kun joku vihollinen uhkaa meitä, muistakaa se, Wahab vielä terästi joukkoaan.
Seurue kulki luolasta länteen seuraten heikkoa polkua. Seutu oli metsäistä ja metsä tiheni jatkuvasti länteen päin kuljettaessa. Kasvit näyttivät vain taas oudon lakastuneilta.
Tummat pilvet olivat vieläkin taivaalla, muttei satanut. Maasto muuttui seurueen edetessä yhä hankalakulkuisemmaksi, eikä polkuakaan voinut juuri poluksi kutsua. Pian metsä oli niin tiheää, ettei Somashin valokaan läpäissyt sitä. Oli siis aika hämärää ja kosteaa, mutta koko metsän kasvillisuus näytti kuihtuneelta, niin tiheä aluskasvillisuus kuin suuret puutkin. Kohta oli jo tunti on vierähtänyt kulkiessa.
- Huomasitteko tuon? Tari kuiskasi äkkiä ryhtyen katselemaan ympärilleen.
- Huomasin, Wahab vastasi tarkkaavaisena. Jokin liikahti tuolla, hän jatkoi osoittaen pensaikkoon.
- Lintuja? Halo kysyi katsellen ympärille.
- Metsän väkeä? Wahab esitti.
Amatsonit näyttivät hiukan hermostuneilta. He vilkuilivat ympärilleen ja hipelöivät vyöllään roikkuvia aseita. Wahab laittoi luukaulakorun näkyville vaatteiden päälle.
- Ei sitten näytetä uhkaavilta, Mirza sanoi.
- Kertokaa joku noille amatsoneille etteivät riehu! Halo kehotti ja Wahab puhui naisille.
- Ei aseita esille!
- Meitä tarkkaillaan, nuori amatsoni vastasi. Voivat olla vihollisia.
- Yritämme saada kontaktia metsän väkeen, ja he ovat arkoja, Wahab selitti. Aseet eivät auta silloin.
- Metsän väki on kieroa, tyttö sanoi. Heidän kanssaan ei ole leikkiminen.
- Jos joku uhkaa meitä, sitten aseet esille, muuten ne pysyvät piilossa, ymmärrättekö? Wahab kysyi. Metsän väki pystyy kuitenkin ehkä myös auttamaan meitä.
- En ymmärrä, amatsoni virkkoi päätään pudistaen. Miksi emme taistelisi? Olemme voimakkaampia ja metsän väki tekee, kuten tahdomme.
- Haluamme tietoja metsän väeltä, Wahab väänsi rautalangasta. Kuten sanoin, he ovat arkoja ja aseet ajavat varmasti heidät pois.
- Omituista, mutta olkoon, jos niin sanot, nuori amatsoni vastasi.
- Joten pidetään ne aseet nyt vain poissa näkyviltä, Wahab kehotti.
- Hyvä on, nainen vastasi.
Amatsonit irrottivat otteensa aseistaan.
- Kaikki asiat pitää aina tehdä vaikeaksi, Wahab mutisi itsekseen.
Matka jatkui Wahabin johtaessa joukkoa. Äkkiä Mirza huudahti:
- Tuolla vilahti jotain.
- Kuljetaan hiljakseen eteenpäin, Wahan määräsi. Ehkä he uskaltavat jossain vaiheessa näyttäytyä. Eikä sitten mitään äkkipikaisia liikkeitä!
Seurue jatkoi matkaa ja kompuroi tiheässä metsässä. Hiki oli noussut pintaan ja oli tosiaan aika kuuma. He olivat kulkeneet muutaman minuutin ajan, kun jotakin tapahtui. Suoraan seurueen eteen pudottautui neljä pensasmaista olentoa. Niillä oli jonkinlainen pensasmainen turkki ja kirkkaat silmät. Ne eivät näyttäneet vihamielisiltä.
Wahab pysähtyi ja viittoi muitakin pysähtymään. Olennoilla oli jonkinlaiset kepit käsissään, joissa oli liaanimaiset päät. Olennot katselevat seuruetta uteliaina. Yksi olennoista kohotti sitten molemmat kätensä avonaisina ilmaan rauhaneleeseen. Halo, Mirza ja Wahab toistivat tämän eleen.
Seurue huomasi nyt, että useita muitakin samanmoisia otuksia kurkki puista ja pensaista. Ne sulautuivat silti aika hyvin kasvillisuuteen. Kätensä kohottanut olento puhkesi kiihkeään sanatulvaan, josta seurue ei ymmärtänyt mitään. Outo puhe oli vähän kahisevaa ja naksuvaa, melkein kuin puut ja pensaat olisivat suhisseet.
- Osaatteko sofalien kieltä? Wahab kysyi olennoilta sofaliksi.
Olento sanoi jotakin ilmeisen kysyvään sävyyn ja Wahab levitteli käsiään. Olento mutristi suuntaan ja puisteli päätään. Wahab pudisti myös päätään. Olento kumartui maahan ja pyyhki lehtiä syrjään saaden mullan esiin. Sitten hän painoi sormensa multaan ja alkoi piirtää.
Wahab siirtyi lähemmäs ja kävi kontalleen. Myös Halo tuli katselemaan. Multaan muodostui ympyrä, jonka keskellä oli jokin kuvio. Kuvio muistuttaa kahta kolmiota, jotka oli yhdistetty yhdestä kulmasta eli ikään kuin kaksi päällekkäistä kolmiota. Tai tiimalasin muoto. Olento viittasi kysyvästi piirustukseensa ja sanoi jotakin käsittämättömällä kielellään.
Wahab pyyhki lehdet pois tieltä ja yritti piirtää jonkinnäköisen suorakaiteenmuotoisen levyn. Hän piirsi myös kukkulan ja siihen tumman kohdan esittämään luolaa. Olento puisteli päätään ihmeissään ja piirsi maahan isoja tikku-ukkoja ja sitten pienempiä tikku-ukkoja. Olento vetäisi sitten kädellään pienet ukkelit pois ja katsoi kysyvästi Wahabia.
Kapteeni piirsi nyt vuorostaan tikku-ukon, jonka päässä oli kypärä, ja osoitti sitä katsoen kysyvästi olentoa. Olento nyökkäsi nyt innokkaasti päästäen suuren puhetulvan ja viittoillen ympärilleen. Wahab jatkoi piirtäen tikku-ukon käteen neliön muotoisen kappaleen ja osoitti sitä. Olento nyökkäsi taas innokkaana. Hän osoitti sormellaan ensin kypäräpäistä ja sitten neliötä pitelevää ukkoa. Wahab piirsi nuolia ukon ympärille ja osoitteli niitä vuoron perään kysyvännäköisesti. Olento viittoi metsään päin ja oli esittävinään jonkinlaista teennäistä kävelyä.
- Hmmh, ehkä tästä vielä jotain seuraakin, Wahab mutisi.
Olento piirsi vielä maahan suuren kolmion. Hän viittasi ensin kypäräpäiseen tikku-ukkoon, sitten suureen kolmioon ja lopuksi levyä pitelevään tikku-ukkoon. Sitten olento viittoi taas samaan suuntaan kuin aikaisemminkin.
Wahab lähti kävelemään olennon viitoittamaan suuntaan ja viittoi olennon kulkevan edellään. Olento lähti näyttämään tietä.
- Seurataan olentoa, Wahab käski joukkoaan. Tulkaa.
- Kerrankin onnea, Halo sanoi ja lähti Wahabin perään.
Tari seurasi hiukan hämmentyneenä ja toiset tulivat perässä. Muut otukset seurasivat vähän matkan päässä kulkien puissa ja pensaissa.
Olento rupatteli Wahabille jotakin, mitä tämä ei tietenkään ymmärtänyt. Otus myös sormeili uteliaana Wahabin tavaroita. Wahab hymyili hänelle. Seurue kulki nyt tiheän metsän läpi.

Tulen maa, osa 6.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja