Mirza

Tausta
Olet itsensä Meren Harstarin, Melibin prinssin ja kapinallisen, avioton poika. Synnyit jo ennen kuin isäsi joutui valon aluksen epäsuosioon ja äitisi oli yksi isäsi salaisista lempirakastajattarista. Vietit ensimmäiset elinvuotesi vauraudessa, jonka Calyzin pappi saattoi rakastajattarelleen tarjota. Niihin aikoihin isäsi varusti suuren laivaston ja valloitti Melibin saaren, kuten jälkeenpäin olet saanut kuulla.
Saastainen valon alus petti isäsi ja kirosi hänet petollisesti. Isäsi vastasi siihen kuin mies ja kieltäytyi maksamasta enää veroja niljakkaalle teokratialle, joka kadehti isäsi onnea ja menestystä. Äitisi ja sinä pakenitte perhekuntanne kanssa Melibiin, jossa teidät otettiin hyvin vastaan. Isäsi otti Dosakayon satamakaupungin tukikohdakseen ja alkoi suunnitella kostoa valon alukselle, joka oli hänet pettänyt.
Äitisi ja sinä vietitte miellyttävää elämää isäsi suuressa palatsissa, joka muodostui osittain vanhoista raunioista. Uutta oli rakennettu päälle ja lukuisat palvelijat ja muut alhaiset ihmiset huolehtivat tarpeistanne. Opettajasi olivat isäsi uskottuja miehiä, jotka opettivat sinua tuntemaan paikkasi maailmassa ja sisälläsi loimuavan elämänliekin. Osasi olisi palvella uskollisesti isääsi, herraasi, jonka ansiota loimuava liekkisi oli.
Sinusta ei tullut suurta soturia, mutta osoitit jo nuorena lupaavia kykyjä kieliä, historiaa, tietoa ja yleensäkin kirjoitettua sanaa kohtaan. Järkesi oli myös terävä ja kykenit pysymään selvillä jatkuvista palatsijuonitteluista. Siksipä sait koulutusta vanhojen tekstien tutkimiseen ja siinä sivussa juonitteluun ja vakoiluun. Isäsi oli varma, että tulisi tarvitsemaan hyvää vakoojaa enemmän kuin kymmentä soturia. Kaiken lisäksi tulit mainiosti toimeen Melibin saaren alkuperäisväestön, gachien, kanssa. Opit tietämään, että he uhrasivat jumalilleen ihmisiä, mutta tavallisesti vain vieraita ihmisiä, eivätkä omaa väkeäsi.
Vanhoista raunioista oli kerätty kokoon muinaisia kirjoituksia, joiden kieltä vain muutamat harvat olivat oppineet. Kirjoitukset olivat peräisin kaukaiselta yliherrojen aikakaudelta, jolloin vieraat maagikot hallitsivat Teshnoksen maata. Heille koitti turmio jumalten vihastuessa, mutta rakennukset jäivät muistoksi heistä, vaikka viidakko ne peittikin. Kirjoituksia tutkiessasi aloit tuntea suurta ihailua ja kunnioitusta näitä muinaisia miehiä ja naisia kohtaan, jotka vaivojaan säästämättä tutkivat kaukaisia maita ja olivat tekstien mukaan uskaltautuneet myyttisiin maailmoihinkin.
Tutkit itsekin Melibin saaren raunioita gachioppaidesi kanssa, vaikka nämä olivatkin kovin vastahakoisia, eivätkä auttaneet sinua löytämään niin mitään. Ainoa apu heistä oli siinä, että he tunsivat viidakon vaarat ja pystyivät suojelemaan sinua niiltä. Näiden matkojen aikana löysit erikoisia kirjoituksia, joiden esittämiä kysymyksiä aloit pohtia. Vuosien kuluessa opit yhä enemmän ymmärtämään kysymysten valottamaa kosmista tietämystä, joka oli aivan erilaista kuin Chalin esittämä viisaus. Arvelit, että nämä ehkä voisivat olla sirpaleita niistä valaistuksen keinoista, jotka katosivat julman Seleranin imperiumin ajan pyörteissä.
Erään pyhän ajan uskonnollisten riittien aikana koit jonkinlaisen oudon tunteen. Maailma näytti kääntyneen nurinniskoin ja näit kaikki asiat uudessa valossa. Tajusit maailmankaikkeuden kosmisen ykseyden ja eettisten ajattelutapojen heikkoudet. Näit puhtaassa valossa, kuinka onttoja olivatkaan hyvän ja pahan selitykset eri kansojen näkökulmista, jotka kaikki uskoivat olevansa oikeassa. Ymmärsit, kuinka typeriä papit olivat puhuessaan pimeyden olentojen tai kaaoksen turmelemien sekasikiöiden luontaisesta pahuudesta. Käsitit, että kaikki ne olivat pohjimmiltaan yhtä ainoaa maailmaa, kaikki sen pienenpieniä osasia.
Oivalluksesi järkytti sinua suuresti, sillä se murensi pohjan sinun ajattelusi peruspilareilta. Olihan selvää, että elämänliekkikin oli pelkkä naurettava kuvitelma, jonka kautta ihmiset yrittivät hahmottaa kosmista ykseyttä. Vain voimakas tahtosi, lukemiesi kirjoitusten viisaus ja gachien salaperäisten riittien tarjoama lohtu estivät sinua menettämästä järkeäsi, niin kovalla koetuksella mielesi oli, kun sitä jälkikäteen ajattelet.
Selvittyäsi ensijärkytyksestä mielesi vain vahvistui ja tunsit yhä suurempaa halua ottaa lisää selvää niistä salaisuuksista, joita muinaiset viisaat olivat tutkineet. Kaikki löytämäsi materiaali oli kuitenkin aika mitäänsanomatonta, eikä paljastanut muuta kuin ulkoisia seikkoja ja yleistä tietoa. Temppelien tutkiminen ei kovin paljon auttanut sinua. Sait tehdä tosin tutkimuksia rauhassa kerrottuasi isällesi, millaisia suuria voimia tätä kautta voisi saavuttaa.
Lopulta sinun ei auttanut muu kuin keskeyttää tutkimuksesi, koska isäsi määräsi sinut lähtemään mantereelle vakoilutehtäviin osana hänen tiedustelurengastaan. Valitsit peiterooliksi kirjurin ammatin, koska hallitsit kirjoituksen erinomaisesti ja se oli sopivan vaatimaton ammatti vakoiluun. Toisinaan tekeydyit myös jalokivikauppiaaksi, sillä olit oppinut tuntemaan jonkin verran kauniita ja kimaltelevia kiviäkin. Kolmas roolisi oli köyhä käärmeenlumoaja, joka onnistui helposti lemmikkikäärmeesi ja taikahuilusi ansiosta.
Sulauduit helposti suurten kaupunkien elämänmenoon ja hankit hyödyllisiä tietoja vuosien työskentelysi aikana. Isäsi ei kitsastellut määrärahoissaan ja saatoit halutessasi nauttia elämästä, vaikkakin pysyttelit hyvin varovaisena. Melko pian sait kokoon oman vakoilurenkaan, jota hallitsit uhkauksilla ja lahjuksilla. Oman henkilöllisyytesi pidit kuitenkin salassa kaikilta välikappaleiltasi. Toisinaan jouduit vaientamaan jonkun heistä, mihin Melibissä oppimasi taidot olivat tarpeen.
Teokratiassa asuessasi halveksuntasi likaisia pappeja ja heidän juonikkaita kätyreitään kohtaan vain lisääntyi. Sait kokea, kuinka urheiksi väitetyt soturit linnoittautuivat kaupungin korkeiden muurien taakse, kun vihollinen saapui. Sitten soturit piileskelivät muureilla ja ampuivat toisinaan vihollista, kunhan heidän ei tarvinnut mennä turhan lähelle. Sillä aikaa papit joko lahjoivat viholliset, juonittelivat heidät sekasorron valtaan tai kutsuivat taivaalta tulta tuhoamaan vihollisen. Jossakin määrin kunnioituksesi oli likaisten barbaarien puolelle, sillä näillä sentään oli rohkeutta.
Vierailusi kotisaarella olivat aina miellyttäviä ja tunsit, kuinka isäsi alkoi arvostaa sinua enemmän jokaisen matkan jälkeen, vaikka kilpailu hänen suosiostaan oli kova. Joskus saatoit kuiskata jonkin neuvon isäsi korvaan ja saada sillä mahdollisesti aikaan sen, että joku vihamiehistäsi katosi jälkiä jättämättä. Saatoit olla varma, että hän joko päätyi gachien uhriksi tai sitten ashurtanien kidutuskammioihin. Joka kerran Melibissä vieraillessasi sait nähdä isäsi laivaston kasvavan ja siniseksi ihonsa maalanneiden gachisotureiden harjoittelevan. Isäsi laivaston ylpeys oli aito haragalalainen pitkälaiva, jonka miehistö koostui uskollisista isäsi seuraajista. Vielä joitakin vuosia, niin teokratia kukistuisi ja isäsi pääsisi kostamaan Gion nöyryytyksen ja antamaan ashurtanikiduttajien käristää saastainen valon alus.
Olit jälleen kerran Teshnoksessa ja Dombainin satamakaupungissa parantelemassa vakoojarangastasi, kun sinulle saapui kiireellinen viesti Melibistä. Käännettyäsi salakirjoituksen sait selville, että isäsi palvelijat olivat löytäneet muinaisen kirjoituksenpätkän, joka viittasi siihen, että muinaiset ihmiset olivat asuneet muuallakin kuin Melibin saarella. Ikivanhojen karttojen avulla he olivat päätelleet, että sijaintipaikan oli täytynyt olla eräs kilpikonnankansan saari, jolla teshnoslaisia kauppiaita kävi epäsäännöllisin väliajoin. Sieltä siis voisi löytyä jotakin sellaista, mihin yksikään ihmiskäsi ei olisi kajonnut satoihin vuosiin!
Kirjeen mukana sait käskyn matkustaa mahdollisimman pian tuolle saarelle jonkin kauppiaan mukana ja tutkia salavihkaa, pitikö annettu tieto paikkansa. Ongelmana vain huomasit olevan sen, että kauppiaat eivät todellakaan suosineet kaukaista saarta, sillä matkalla vaanivat verenhimoiset amatsonit. Sofalien maagisilla ja ei-maagisilla luukoruilla oli kyllä kysyntää, mutta harva uskaltautui lähteä pitkälle merimatkalle ja muualla kaupankäyntisuhteet eivät olleet ritualisoidut, vaan muilla saarilla kilpikonnakansa suhtautui vihamielisesti teshnoslaisiin - eikö syyttä, totesit. Merimiehillä nimittäin oli usein tapana tappaa kilpikonnia ja tehdä niistä paistia, sekä varastaa rannalta kilpikonnanmunia. Kilpikonnakansa taas vastasi epämääräisillä merirosvotoimilla, jotka tosin olivat vaarattomia amatsonien hyökkäyksiin verrattuna.

Luonteenpiirteet
Olet älykäs ja nokkela mies, todellinen vanhojen aikojen oppinut, vaikka olet iältäsi vielä suhteellisen nuori. Janoat lisää tietoa ja haluat oppia uutta muinaisten aikojen viisaista, joita monissa historioissa vain parjataan. Sitkeiden tutkimustesi ja vakoilutehtäviesi aikana sinusta on tullut tavattoman kärsivällinen ja periksiantamaton. Aina on toki olemassa helppoja keinoja, mutta ne ovat yleensä vajavaisia ja aidan ylittäminen siitä, missä aita on matalin, saattaa tuottaa ikäviä seurauksia.
Et ole todellakaan mikään soturi, sillä inhoat raakaa voimaa ja brutaaleja otteita. Sinun keinosi ovat paljon hienovaraisempia, käytät myrkkyä tai viskaat piilosta tikan tai heittotähden tai ammut jousella myrkytetyn nuolen. Isäsi on päässyt valtaan käyttämällä hajota ja hallitse -taktiikkaa. Olet oppinut häneltä, että paras mahdollinen tapa saada aikaan tuhoa ja hävitystä ja selvitä itse voittajana on usuttaa muut toistensa kimppuun ja pyrkiä säilyttämään heidän tasapainonsa. Siten kukaan ei pääse niskan päälle ja voit käyttää toisia hyväksesi ohjaamalla heidät omiin päämääriisi.
Sen vastapainoksi, että olet vakoilijantyössäsi huomaamaton ja tavallinen ihminen, pidät toisinaan suuresti värikkäistä ja huomiota herättävistä vaatteista. Joskus ne ovat suorastaan hyvä valepuku, sillä eihän kukaan luule korealta keikarilta vaikuttavaa jalokivikauppiasta vakoilijaksi. Ylellisissä vaatteissa on sekin hyvä puoli, että niiden poimuihin mahtuu monia kätkettyjä aseita, jotka voivat tuoda varomattomalle viholliselle turman. Kaiken huipuksi olet taatun komea silkkikaavussasi ja naiset lankeavat eteesi ihastuksesta huokaillen.
Olet hyvin uskollinen isääsi kohtaan ja haluat kostoa valon alusta ja tämän kurjia kätyreitään vastaan yhtä kiihkeästi kuin isäsi. Silti mieleesi putkahtaa joskus kuin varkain sellainen ajatus, että jos isäsi kuolisi tapaturmaisesti, saattaisi hänen aviollisille pojilleenkin sattua ikäviä tapaturmia. Karistat tällaiset ajatukset nopeasti, vaikka tiedät hyvin, ettei kukaan voi tunkeutua mieleesi. Tämän totesit jopa keskellä Emillan uhrausmenoja, sillä epäpuhtaat ajatuksesi eivät vaikuttaneet mitenkään tilaisuuteen, etkä ole kärsinyt mitään seurauksia, vaikka olet kertonut isällesi ne harvat tuntemasi Emillan salaisuudet.
Inhoat suuresti isäsi palveluksessa olevia ashurtaneja, jotka eivät ole muuta kuin valehtelevia merirosvoja ja viekkaita velhoja. Kauniista lupauksistaan huolimatta he olisivat valmiit katkaisemaan isäsi kurkun, jos he eivät tarvitsisi tämän suojelua gacheja vastaan. Ashurtanit väittävät voivansa tarjota isällesi fanaattisen uskollisia joukkoja, jos tämä antaa uhrata saaren jokaisen gachin. Isäsi kuitenkin ymmärtää heidän juonikkuutensa ja käyttää heitä pelinappuloinaan omassa valtapolitiikassaan. Näyttelet kyllä oikein ystävällistä luihuille ashurtaneille, mutta todellisuudessa myötätuntosi on täysin gachien puolella - kun ashurtaneja ei enää tarvita, he kelpaavat mainiosti uhreiksi Tolatille ja Emillalle.
Äitisi on suuri luotettusi. Uskallat kertoa hänelle kaiken, minkä isällesikin ja jopa hiukan enemmän. Äidin tuki on tärkeää alituisia palatsijuonitteluja vastaan, sillä muuten saattaisit huomata saarelle palatessasi, että sinua vastaan on paneteltua ja että olet menettänyt isäsi suosion. Äidin ja sinun on pidettävä tiukasti yhtä, mikäli haluatte selvitä maailmassa, jossa on muitakin aviottomia poikia ja jo vanhaksi käyneitä rakastajattaria.

Henkilökohtaiset suhteet
Halo on mielipuoli Itäisiltä saarilta ja ilmeisesti hänen kansansa on karkottanut hänet, koska hän on joutunut tänne Teshnokseen. Sitä et yhtään ihmettelekään, sillä hän puhuu aivan hulluja ja kuvittelee saarnaavansa jumalansa uskoa. Tiedät, että samanlaisia yhteen ainoaan jumalaan uskovia ihmisiä asustaa muutamilla saarilla ja he pitävät pyhänä miestä nimeltä Valkaro. Tuota hullua pitää varoa, koska hän on aseistettu ja selvästi vaarallinen. Hänestä saattaa silti olla paljon apua, jos tarvitaan raakaa taisteluvoimaa. Sinun pitää yrittää ohjailla Haloa ja vaikka teeskennellä olevasi kiinnostunut hänen hölmöstä jumalastaan.
Sundar on sivistymätön merimies ja selvästi Solfin palvojia, joilta voi odottaa mitä tahansa. Solfin palvojille heidän oma henkensäkään ei ole minkään arvoinen, joten hänestä voi olla hyötyä, jos tarvitaan taistelussa tykinruokaa. Sundar on juuri sellainen raakimus, jota inhoat. Hänellä ei ole pienintäkään kykyä sanoa tai tehdä mitään hienotunteisesti. Koko mies ei ole paljon eläimen yläpuolella.
Tari on toinen merimies ja paljon toveriaan järkevämpi. Hän on suulas ja kova puhumaan, joten hän varmasti möläyttää kaikki salaisuudet. Taria voit ohjailla valehtelemalla, mutta sinun on oltava hyvin tarkkana näiden valheidesi kanssa, ettet jää niistä kiinni. Tari on entinen barbaari jostakin kaukaa etelästä, mutta barbaariksi hän on ihan mukiinmenevä tyyppi.
Wahab on taitava kapteeni ja näyttää hän liiketoimien päällekin ymmärtävän. Hänestä huomaa silti, ettei mies ymmärrä mitään juonitteluista, vaan nielaisi syöttisi heti. Tosin tiedät salaisten lähteidesi perusteella, että Shibun kauppahuone on suurissa vaikeuksissa ja että he eivät pysty enää maksamaan velkojaan. Ehdotus ansaita hyvä potti luuesineillä oli siis erinomainen syöttikin.

Tavoitteet
Pohjimmainen tavoitteesi on voimistaa isääsi ja mahdollistaa hänen haaveensa: hyökkäys teokratian maille ja valon aluksen kukistaminen. Sitten isäsi voisi pystyttää imperiumin, joka tulisi kestämään satoja vuosia ja jossa kaikki valta keskitettäisiin itsevaltiaan ja hänen läpipiirinsä käsiin. Teshnoksen valtaaminen olisi vasta alkua, sillä pohjoisen ikivanha Kralorela voisi olla seuraava kohde. Tiedät muinaisten viisaiden hallinneen tätä lohikäärmeiden maita, joten miksi se ei olisi mahdollista myös mahtavalle isällesi? Laivaston tosin pitäisi kasvaa entisestään ja gachien salaisuuksia pitäisi hyödyntää entistä tehokkaammin.
Tehtäväsi on ollut välittää tietoa Teshnoksen sotilaallisista asioista ja siitä olet suoriutunut hyvin. Kun hyökkäys tulee, isäsi armeija osaa suunnata voimansa juuri oikeisiin kohtiin. Ensiksi vallataan Dombain ja sen jälkeen armeijat vyöryvät tuhoamaan Zanozarin, kirotun valon aluksen majapaikan. Kun hallitsija on kukistunut, Somashin pellet eivät enää kykene vastarintaan ja uusi aika koittaa Teshnoksen maahan. Uhraamalla Emillalle ja Tolatille voimanne kasvavat, eikä valtaanne pysty enää kukaan uhmaamaan.
Aivan lähin tavoitteesi on kuitenkin päästä tutkimaan kilpikonnaheimon saarta ja sen mahdollisia muinaisten viisaiden raunioita. Se sinun täytyy tehdä herättämättä muiden epäilyksiä, sillä tieto vanhoista salaisuuksista ei saa päästä vuotamaan ennen kuin olet kyennyt arvioimaan sen hyödyllisyyden. Sinun on teeskenneltävä olevasi vain yksi muusta miehistöstä ja kapteeni lienee ainakin vakuuttunut, että olet joko hullu tai rikollinen, mutta hän tarvitsee sinua, eikä välitä siitä.

Salaisuudet
Mirza ei ole oikea nimesi, sillä käytät sitä vain usein vakoilutyössäsi. Todellinen nimesi on Mriganka, joka tarkoittaa Melibin kielellä kuuta. Sitä eivät kuitenkaan tiedä muuta kuin äitisi, herrasi ja osa palatsin väestä.
Sinut on vihitty Emillan, Sinisen Kuun salaisuuksiin. Olit jo nuoresta asti mukana gachien uhrausmenoissa ja he luottivat sinuun myöhemminkin. Olet vannonut vaikenemisvalan kaikesta siitä, mitä gachien rituaaleissa tulet näkemään. Olet myös rikkonut valasi, mutta tunnet selvästi olevasi sellaisten pikkuseikkojen yläpuolella. Eivät jumalatkaan voi päästä selville siitä, mitä pohjimmiltasi olet tai mitä olet tehnyt.
Olet tappanut elämäsi aikana monia ihmisiä. Toiset ovat olleet pelkkiä viattomia ihmisiä, jotka ovat olleet väärässä paikassa väärään aikaan. Toiset ovat olleet vakoiluketjusi heikkoja lenkkejä, jotka ovat olleet lähellä laulaa viranomaisille. Muutamat ovat olleet henkilökohtaisia vihamiehiäsi Melibin saarelta - näiden joukossa jopa yksi velipuolistasi, joka oli noussut uhkaamaan asemaasi. Tätä ei tiedä sinun lisäksesi kukaan muu kuin äitisi, jonka vaiteliaisuuteen voit luottaa. Onneksi kuolema näytti aivan luonnolliselta kiitos erään yrtin, jonka toimintaperiaatteen opit gachiystäviltäsi.
Sinä olet kokenut valaistuneisuuden heräämisen ja nimität mielessäsi tilaa muinaisten viisaiden valaistumisesta erona zitroille, jotka ovat saavuttaneet oman henkisen tilansa Chalin opetusten kautta. Tämä tilasi näyttää tarjoavan sinulle mahdollisuuden olla kaikkien turhanpäiväisten kulttimääräysten yläpuolella. Tunnet lievää halveksuntaa niitä kohtaan, jotka pitävät tiukasti kiinni omasta mitättömästä arvomaailmastaan.
Merenkäynti ei ole sinusta miellyttävää. Merimatkat Melibiin ovat sinulle hyvin vastenmielisiä, etkä varmasti tekisi niitä, ellei Melib olisi niin miellyttävä paikka ja ellei velvollisuutesi vaatisi sitä. Laivan heiluminen ja keinuminen tekee sinut pahoinvoivaksi, eikä moinen todellakaan ole ihmiselle luonnollista liikkumista. Olisit mieluiten näyttämättä tätä heikkouttasi, mutta oksennus ei paljon tahtoasi kysele, vaan tulee ylös keikutuksessa. Kammoat kovasti myrskyjä, vaikka et ole vielä edes joutunut kovaan sellaiseen.

Taktiikat
Suosit ehdottomasti salakavalia ja juonikkaita taistelutapoja aina, kun ne ovat mahdollisia. Myrkky ja selkään heitetty tikka, ammuttu nuoli tai pistetty miekka ovat paljon parempia kuin avoin taistelu, jossa olet paljon heikommilla.
Varustaudut aina hyvin avoimeen taisteluun. Siksi käsketkin aina taikahenkesi heittää yllesi Suojan ja usein myös Vastataikuuden. Miekkaasi käytät mielellään Vahingon lisäystä ja Hämäännyksen voit kohdistaa henkisesti riittävän heikolta vaikuttavaan vastustajaan. Panet hengen heittämään Tulinuolen johonkin heittoaseeseesi, mikäli sinulla on mahdollisuus käyttää heittoasetta ilman paljastumisen vaaraa. Roihuava Tulinuoli on tehokas ase vihollisia vastaan.
Lähitaistelussa käytät miekkaasi, jonka terään olet sivellyt käärmeenmyrkkyä. Torjut myös sillä peloitta, koska miekkasi on maagista metallia, eikä todella hajoa helpolla. Haluat saada lähitaistelun aina nopeasti hoidetuksi, sillä mitä pidempää taistelu pitkittyy, sitä suuremassa vaarassa olet lähes pelkkä Suoja-loitsu panssarinasi ja taistellessasi miekalla, jolla taistelua et hallitse suinkaan täydellisesti. Saatat jopa jättää torjumatta ja hyökätä kaksi kertaa, jos vastustaja näyttää siltä, ettei hän pystyisi vahingoittamaan sinua Suoja-loitsun läpi.

Ulkonäkö
Olet kooltasi jokseenkin normaali, vaikkakin melko laiha, jopa hiukan heiveröinen monien mielestä. Olet kohtuullisen komea pienine ja siisteine partoinesi. Ruskeat hiuksesi ovat lyhyet, jotta ne eivät missään tapauksessa valuisi silmillesi operaatioiden aikana. Kampauksesi on tyylikäs silloin, kun huomionherättämisellä ei ole niin suurta väliä.
Kätesi ovat hyvin hoidetut ja pidät kynsistäsi oikein hyvää huolta. Herkät ja taitavat kädet ovat tarpeen työssäsi ja kirjoittamisessa, joten kammoat ajatustakin, että ne jollakin tavalla turmeltuisivat. Tunnet vastenmielisyyttä kovia ja känsäisiä kouria kohtaan ja kiität onneasi, että olet syntynyt rikkaaksi, etkä miksikään surkeaksi merimieheksi tai muuksi alaluokan jäseneksi.
Pidät ylläsi väljiä ja mukavia vaatteita, joiden poimuihin on oikein kätevää piilottaa aseita. Lisäksi sinulla on kangasvaatteiden alla cuirboullipaita, josta voi olla apua, mikäli joku yrittää puukottaa sinua selkään. Kaiken komeuden päällä pidät värikästä silkkiviittaa; sinulla on itse asiassa näitä viittoja useampiakin. Viitta saattaa ärsyttää joitakin ihmisiä, mutta naiset se ainakin tutkitusti hurmaa - onhan se osoitus varallisuudesta ja naista, joka ei pidä rikkaista miehistä, ei ole olemassakaan.

Roolipelaamishuomiot
Mirzaa kannattaa pelata ovelana miehenä, joka pyrkii tavoitteisiinsa keinoja kaihtamatta, kunhan keinot eivät aiheuta liian suurta vaaraa. Hän on jossakin määrin kyyninen ja menettänyt melko pitkälti uskonsa jumaliin ja henkiin, vaikka pitääkin näiltä saatua taikuutta hyödyllisenä. Mirza ei missään tapauksessa paljasta salaisuuksiaan, vaan keksii mieluummin tarvittaessa hyvin uskottavia valheita. Hän tietää silti, että valehdellessa saattaa helposti puhua itsensä pussiin, joten hän valehtelee tarkasti harkiten. Mieluiten Mirza kuitenkin antaa toisten puhua ja toimia ja pysyttelee itse näkymättömämpänä taustalla.

RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja

Mirza, ihminen, mies, ikä 33, Calyzin ja Emillan noviisi ja valaistunut

VMA   10      O jalka   01-04   01-03   1/5       Liike: 3
R-R 12 V jalka 05-08 04-06 1/5 Väsymys: 13
KOK 14 Vatsa 09-11 07-10 4/5 Kestopisteet: 13
ÄLY 16 Rinta 12 11-15 4/6 Taikapisteet: 18+9 (kristalli) = 27
MHT 18 O käsi 13-15 16-17 1/4 NPP IH: 2
NPP 17 V käsi 16-18 18-19 1/4
ULK 15 Pää 19-20 20 0/5

Aseet ja panssari: Kokonaistaakka = 9,05. Väsymys = 13 (22 - 9,05).
Komeat vaatteet, joihin kuuluu värikäs silkkiviitta (3,15 enc), vaatteiden alla cuirboullipaita (1,5 enc), rautainen lyhytmiekka, lyhytjousi ja 30 nuolta (1,5 enc, kymmenen nuolista myrkytettyjä voimakkaalla sammakonmyrkyllä), kaksi heittotähteä kätkettyinä leveisiin hihoihin, neljä hyvin kevyttä ja ohutta tikkaa kätkettyinä vaatteisiin.

Ase IH   Hyö/Tor   Vahinko ENC/PP
Lyhytmiekka    6 65/64 d6+1+myrkky POT 12 1.0/15
Nyrkki 7 47/- d3 0.0/-
Lyhytjousi 2 62/23 d6+1+myrkky POT 15    0.5/5
Heittotähti 2 74/- d3+myrkky POT 12 0.4/4
Tikka 2 53/- d6+myrkky POT 12 1.0/4

Henkitaikuus (108% -ENC = 99%): Hämäännys (2), Näkymättömyys (3), Parannus 1, (matriisissa) Hallitse käärmettä.
Riimutaikuus (118% -ENC = 109%): Absorbointi x2, Paranna vamma x2 (kertakäyttöisiä).
Velhokyvyt (vapaa ÄLY 6): Intensiteetti 77.
Velhotaikuus: Animoi kivi 45, Havaitse riimu 54, Mystinen näkö 72, Vahingon lisäys 54.

Kyvyt ja bonukset:
Ketteryys +3: Väistö 30
Kommunikointi +13: Puhetaito 54, Suostuttelu 72
Tieto +6: Ammatti - kaiverrus 36, Arvon arviointi 47, Ihmistieto 56, Mineraalitieto 38, Naamioituminen 60, Yleistieto 65
Taikuus +18: Seremonia 59
Manipulointi +13: Laadi 54
Havainto +11: Etsintä 72
Salavihkaisuus -5: Hiipiminen 59, Piileskely 50

Kielet: Ylhäinen teshna 79/60, melibi 58/30, kralori 51/33, trowjangi (amatsonikieli) 35/-, koodikirjoitus -/60, muinaisjrusteli -/51.
Taikaesineet: Mirzalla on kaulassa ja piilossa vaatteidensa alla kullattu pronssiriipus. Se on sidontalumous taikahengelle, jota ainoastaan Mirzan sukulaiset voivat käyttää. Riipuksen taikahenki: ÄLY 13, MHT 19. Henkitaikuus (107%): Kaukonäkö 2, Suoja 6, Tulinuoli (2), Vastataikuus 3. Riipukseen on lisäksi upotettu aivan pieni taikakristalli (9 TP), jonka pisteet ovat myös hengen käytettävissä. Riipus oli isän lahja uskolliselle pojalleen.
Mirzan kaulassa riippuu myös pieni taikapeili. Se on babadien valmistama ja sen avulla Mirza pystyy ottamaan yhteyttä isäänsä yhden taikapisteen kuluttamalla. Yhteys kestää viisi minuuttia ja henkilöt voivat keskustella ja nähdä toisensa peilin kautta, kuten Näön ja Kuulon projektion yhdistelmällä. Mirza käyttää tätä enemmän käskyjen vastaanottamiseen kuin varsinaiseen tiedonvälitykseen, koska viestintäaika ei riitä yksityiskohtaisiin selostuksiin.
Mirzalla on pieni huilu, joka on maaginen. Siinä on matriisi Hallitse käärmettä loitsulle, joka toimii ainoastaan silloin, kun loitsija soittaa huilua. Mikäli loitsija lopettaa soittamisen, loitsu lakkaa. Mirza käyttää tätä huilua lemmikkikäärmeensä lumoamiseen ja käärmeen ollessa lumottuna, hän voi lypsää siltä kuolettavaa myrkkyä. Mirza käyttää tätä myrkkyä aseisiinsa.
Mirzan lyhytmiekka on lumottua rautaa. Sen kahvaan on kaiverrettu kaksi Tulen riimua - miekka on itse asiassa peräisin eräältä tiedonantajalta, joka pelasi kahteen suuntaan ja koki ikävän kohtalon.
Muut tavarat: Kirjoitusvälineet ja paljon pergamenttikääröjä, niin kirjoitettuja kuin kirjoittamattomia (mm. tutkielmia muinaisjrustelista, joitakin katkelmia muinaisista raporteista - sekä kopio eräästä Harstarille lähetetystä ja salakielellä kirjoitetusta vakoiluraportista, joka koskee Dombainin puolustuksia), pieni salakielikoodikirjanen, puinen kantolaukku, jossa Mirza säilyttää tarvikkeitaan ja jota voi käyttää myös kirjoitusalustana, viisi jalokiveä (arvo 40 hopearahaa kpl) ja 50 hopearahaa kätkettyinä kantolaukun salapohjan alle, ruo'oista punottu kori, jossa asustaa Myrkkyhammas, Mirzan lemmikkimyrkkykäärme (KOK 1), kaksi pientä lasipulloa, joista toinen on puolillaan käärmeenmyrkkyä (POT 12), korea kangasvyö, josta riippuu rahapussi ja pieni veitsi, 12 hopearahaa ja 7 kuparirahaa rahapussissa.


Sanasto vieraista käsitteistä
Amatsonit Villi naisheimo, joka asuu Trowjangin saarella. He ovat pelättyjä merirosvoja, jotka tekevät kaikille käsiinsä joutuneille miehille mitä kammottavimpia asioita. He väittävät palvovansa Tolatia ja tekevänsä lapsia hänen kanssaan.
Ashurtanit Ihmisiä, jotka väittävät joskus muinoin pudonneensa taivaasta. He ovat merirosvoja ja raakimuksia, mutta isäsi osaa pelata heidän avullaan taitavaa peliä. Ashurtanit vihaavat gacheja ja isäsi antaa heidän tehdä niin, koska tällöin ashurtanien ainoa suoja gacheja vastaan on juuri isäsi.
Calyz Hyväntahtoinen tulenjumala, Somashin poika. Isäsi oli ennen hänen pappinsa, kunnes kirottu valon alus kirosi ja karkotti hänet. Calyz on ruoanlaiton, seksin ja metallintaonnan keksijä.
Chal Tämä pyhä mies opetti kolme opetusta, joiden kautta ihminen voi kehittyä sielultaan korkeammalle tasolle. Sinä et kuitenkaan enää piittaa hänen opetuksistaan, koska olet saavuttanut korkeamman henkisen tason muinaisten viisaiden tietämyksen kautta.
Dombain Teokratian tärkein satamakaupunki ja Calyzin muinainen koti. Tämä on yksi tärkeistä operointipaikoistasi.
Dosakayo Melibin sydän, satamakaupunki, jonka lännen ihmiset perustivat vuonna 1586 A.A. Se on nykyään isäsi kukoistava hallintokeskus ja erittäin vilkas kauppapaikka, vaikkei väkiluvultaan yllä Gion tai Dombainin lukemiin. Rakastat tätä kaupunkia suuresti ja sen eksoottista ilmapiiriä.
Elämänliekki Chalin mukaan jokaisen ihmisen sisällä palaa elämänliekki, joka määrää hänen luonteensa ja uskonnollisen kutsumuksensa. Et kuitenkaan enää piittaa moisesta höpinästä.
Emilla Gachien suuri jumalatar, jonka fyysinen ilmentymä on Sininen Kuu. Emilla on hyvin salaperäinen jumalatar, etkä sinäkään ole päässyt selville kultin salaisuuksista, vaikka olet hänen noviisinsa.
Gachit Melibin alkuperäisväestöä, joka palvoo Tolatia ja Emillaa. He ovat omineet zaranistangeiksi kutsutun muinaisen ja aikoja sitten sukupuuttoon kuolleen kansan tavat, myös ihmisten uhraaminen. Gachit vihaavat ashurtaneja, jotka sortavat heitä isäsi virkamiehinä. Tämä on isäsi ovelaa politiikkaa, sillä pitämällä gachit ja ashurtanit sotajalalla toisiaan vastaan hän pystyy hallitsemaan yksin koko saarta.
Gio Teokratian toinen suuri kaupunki. Gion satama on Dombainin satamaa pienempi, mutta kaupunki on silti tärkeä operointikohde. Isäsi oli Calyzin pappina juuri Giossa ennen kuin kavala valon alus hänet petti.
Haragala Yksi itäisistä saarista. Sen asukkaat ovat erinomaisia merenkulkijoita ja tunnettuja laivanrakennustaidostaan. Isäsi laivastoon kuuluu yksi haragalalainen pitkälaiva, joka on samalla hänen lippulaivansa.
Harstar Kunnioitettu isäsi ja Melibin prinssi. Hän on entinen Calyzin pappi, jonka valon alus karkotti pelätessään isäsi valtaa, kun tämä valmisti laivaston. Isäsi vannoo nyt kostoa kavalalle valon alukselle ja aikoo valloittaa koko teokratian. Prinssi on herrasi ja hänen puolestaan sinä teet työtä.
Itäiset saaret Idässä sijaitseva satojen ja tuhansien saarien joukko.
Kralorela Pohjoisen ikivanha keisarikunta, joka väittää hallitsijansa olevan aito lohikäärme. He ovat omahyväisiä ja kohtelevat teitä etelän ihmisiä melko alentuvasti pitäen omaa menneisyyttään niin uljaana. Vaan vieläpä heidän hymynsä hyytyy, kun isäsi voimistaa valtaansa ja valloittaa omahyväisten pöyhkeilijöiden valtakunnan.
Melib Saari, jota isäsi hallitsee. Sen väestön muodostavat gachit, ashurtanit ja isääsi seuranneet teshnoslaiset. Melibissä sijaitsee myös Tolatin temppeli, jossa säilytetään Tolatin miekkaa. Ainoastaan kuningas, joka tuntee oikeat menetelmät, voi viedä tämän miekan pois temppelistä. Isäsikään ei ole pystynyt siihen vielä, mutta etsii jatkuvasti keinoa tehdä se.
Muinaiset viisaat Muinoin Melibin saarta hallinneita ihmisiä, joiden salaisuuksia tutkit innokkaasti. Ihailet heidän viileää suhtautumistaan kosmokseen.
Seleranin imperiumi Muinainen paha imperiumi, joka alisti Teshnoksen valtaansa.
Sofalit Kilpikonnakansaa, joka asuu metsäisillä saarilla Melibistä itään. He väittävät palvovansa suurta merikilpikonnaa.
Solf Tulen jumala ja Somashin nuorempi veli, joka teki muinoin pohjoiset vuoret. Sittemmin hän rappeutui ja häntä palvovat nykyään turmeltuneet elostelijat.
Somash Tulenjumala ja aurinko. Somashia palvovat hallitsijat, soturit, parantajat ja runoilijat.
Teokratia Valon aluksen johtama valtakunta, joka hallitsee koko Teshnoksen mannerta.
Tolat Verenpunainen planeetta ja taivaanjumala. Gachit palvovat häntä ja uhraavat hänelle ihmisiä ja amatsonien sanotaan tekevän samaa. Hänen soturinsa ovat vaarallisia ja arvaamattomia.
Valon alus Teshnoksen mannerosan hallitsija ja Zitro Argonin ruumiillistuma. Tämä kateellinen ja kavala mies pakotti isäsi pakenemaan Giosta, kun isäsi valta kasvoi uhkaavan suureksi laivaston rakentamisen myötä.
Zanozar Valon aluksen palatsi ja Zitro Argonin kultin keskus.
Zitra Henkilö, joka on ymmärtänyt kaikki Chal Näkijän opetukset. Heitä on koko Teshnoksessa vain ehkä kymmenkunta. Ennustukset kertovat ajasta, jolloin zitroja ei ole enää ainoatakaan. Isäsi on valmis toteuttamaan tämän ja tapattamaan kaikki zitrat, koska he ovat vain valon aluksen kätyreitä.
Zitro Argon Ensimmäinen tulinen muoto ja Somashin vanhin veli. Hän on kaukainen ja tavoittamaton ja hänen palvojansa harrastavat syvällistä mietiskelyä ja paastoamista, eivätkä paljon maallisista asioista piittaa.


Tulen maan pääsivu