Muita Sammakkojoen rotkon tiloja ja asukkaita


Sammakkojoen rotko ja sen ympäristö
Burisonin tila
Burisonin tilalle pääsee Sammakkojoen yli kulkevaa lankkusiltaa pitkin. Tila on erittäin hyvinhoidettu ja näyttää jo päältäkin päin menestyvältä. Sen rakennukset ja pellot ovat loistavassa kunnossa. Asukkaat itse ovat hiukan varautuneita, erityisesti muukalaisten suhteen, vaikka he tarjoavat kyllä rehelliselle orlanthille yösijan.
Tilan isäntä on Vahn Burison, joka on hieman vanhempi ja kokenut maanviljelijä. Hänen vanhin poikansa on jo naimisissa ja nuorempikin on jo aikuinen. Lapsia tilalla on runsaasti ja Burisonit ovat varsin suuri perhe. Kaksi isovanhempaakin on vielä hengissä.

Kalfin tila
Kalfin tila sijaitsee pisimmällä pohjoisessa Sammakkojoen rotkon tiloista. Ranolfin tilalta pääsee sinne sivujoen yli lankkusiltaa pitkin kulkemalla. Kalfin tila on kohtuullisesti hoidettu, mutta asukkailla on vaikeaa nyt, kun tilan isäntä ja vanhin poika ovat kuolleet.
Tilaa johtaa tilanisännän leski Sarune Kalf, joka suhtautuu aika tunteettomasti elämään ja on aika karski mutta ahkera nainen. Fodor on ankka, joka pyrkii myös johtamaan tilaa. Hän on tunteellinen ja kiihtyy helposti, jos hän kokee tulleensa loukatuksi tai jos tilan kunniaa on loukattu. Tilalla asustaa kaksi vanhempaa miestä ja yksi vanhempi nainen sekä kolme lasta.

Ranolfin tila
Ranolfin tila sijaitsee noin 10 kilometrin päässä pelihahmojen tilalta ja välissä kulkee Sammakkojoen sivuhaara. Sen pääsee ylittämään kiviä myöten hyppien. Itse tila on kohtuullisesti hoidettu.
Ranolfin tilaa johtaa Estvanos Ranolf. Estvanos on hiukan hiljainen mies, mutta hän tuntuu olevan aika herkkä suuttumaan, etenkin vaimolleen Perina Ranolfille. Pariskunnalla on kaksosvauvat ja seuraava lapsi jo tulossa, joten huolia riittää. Rees Penninverta on tilalla asustava nahkuri, joka on varsin suulas mies ja kertoilee vaikka mitä kummia. Miklas on tilan etevin maanviljelijä on vähän hiljainen ja juro mies. Tilalla asuu vielä neljäs mies, jota pelihahmot eivät ole vielä oppineet tuntemaan.

Soderfallin tila
Pelihahmojen tilan naapuritila, jonka asukkaat ovat Paviksesta kotoisin. Tilaa johtaa Vernan Soderfall ja hänen tyttöystävänsä on nimeltään Leka. Vernanin pikkuveli on nimeltään Linken ja hän on aika kiivas ja valmis haastamaan riitaa. Saarnaaja on vähän vanhempi mies ja saa välillä inspiraationpuuskia saarnata Orlanthista ja muusta uskonnollisesta. Kuollutsilmä on myös vähän vanhempi mies, jolla on vain yksi silmä. Vickta on tilan pullukka piika. Kaksi muuta miestä on jäänyt tuntemattomiksi, mutta ilmeisesti he eivät ole orlantheja.
Soderfallin tilan asukkailla on tapana puhua murtaen karkeasti Paviksen tapaan. Heidän tilansa on varsin huonossa kunnossa, eivätkä he vaikuta mitenkään ahkerilta. Soderfallin tilan asukkailla tuntuu olevan usein myös keskinäistä kärhämää. He ovat tunnettuja sudenmetsästäjinä ja sudennahkoja roikkuu heidän tilansa seinillä.
Tila sijaitsee joen takana pelihahmojen tilasta katsottuna. Sammakkojoen yli johtaa huteralta vaikuttava riippusilta. Sillan kautta kulkien Soderfallien tilalle on pelihahmojen tilalta noin kilometrin matka. Soderfallien tilan kasvimaa näkyy pelihahmojen tilan puolelta.

Riskimaan pääsivu