Karhunkaato, osa 4

Jäljittäjä näytti olevan jokseenkin hermostunut. Hän pysähtyy mäen juurelle ja katsoi empiväisenä ritareita. Taran vilkuili märkää Bautia huvittunut ilme kasvoillaan. Dorcas nosti toisen kulmakarvansa katsoessaan jäljittäjää. Jäljittäjä katsoi pelokkaana ylemmäs rinteelle.
- No? Grafin ärähti. Hopi hopi, hän jatkoi usuttaen kädellään eteenpäin.
Jäljittäjä näytti vastahakoiselta jatkamaan. Dorcas silitteli jalkajousen urassa lepäävää vasamaa peukalollaan ja se sai mieheen liikettä. Jäljittäjä lähti hitaasti nousemaan mäkeä ylös. Grafin tarpoi parilla pitkällä loikalla jäljittäjän luo ja kohotti rautakämmenensä uhkaavaan läimäisyyn saaden miehen lisäämään tahtiaan.
Maaorja kulki ensimmäisenä katsellen kivistä mäkeä ja siinä näkyviä irronneita ruohotuppoja. Kohta seurue oli päässyt jyrkänteiden päälle. Siellä he näkivät sammaleessa taas ison jalanjäljen. Jyrkänteet jatkuivat vielä korkeampina heidän ympärillään, mutta sen sijaan jonkinlainen tasanne näytti kulkevan jyrkänteiden alla ja jalanjälki näytti osoittavan juuri toiseen suuntaan tasannetta. Sinne jäljittäjäkin viittoi, mutta vastahakoisena kulkemaan ensimmäisenä.
- Vaikuttaa kovasti siltä, että suuri henki on tallustellut tuolta suunnalta, Dorcas lausahti.
- Kyllä noita jälkiä näyttää riittävän, Taran mutisi itsekseen.
- Alkaa pikkuhiljaa oikein pahasti tympiä tuo jäljittäjä, Grafin sanoi Dorcasille. Tarvitaanko me sitä todella? Tekisi niin mieli vähän mottasta.
- Jos mies ei itse halua tuonne mennä, niin anna "pieni" tönäisy, Dorcas kehotti.
- Voi kreivin perse! Grafin huudahti ja tönäisi maaorjaa voimalla eteenpäin välittämättä tämän tasapainosta.
Maaorja kompuroi eteenpäin ja jatkoi matkaa vastahakoisesti. Hän katseli koko ajan pelokkaana eteenpäin.
- Nyt loppuu kärsimys, kivahti Grafin naama punaisena jäljittäjälle. Seuraavan kerran, kun hidastelet, heitän sun alhaisen surkeutesi tuonne terävään kivikkoon.
Maaorja lisäsi hiukan tahtia vilkuillen pelokkaasti sir Grafinia. Seurue kulki jyrkänteiden yllä muutaman minuutin. Suunta on nyt siihen suuntaan, josta he olivat saapuneet. Lopulta seurue saapui kohtaan, jossa virtaa pieni puro ylhäältä jyrkänteiltä. Se näytti olevan sama, jonka yli he hyppäsivät alhaalla. Nyt tosin puro näytti niin pieneltä, ettei sen yli tarvinnut hypätä.
- Yritä olla liukastumatta, Baut, Dorcas varoitti.
- Säästymme nauruilta, Taran sanoi huvittuneena.
Baut irvisti ärtyneenä Dorcasille, joka nyökkäsi jäljittäjää jatkamaan eteenpäin.
- Hah hah, eikös sama päde sinuun, mutasaapas-Dorcas? Grafin vitsaili ja Dorcas mulkaisi häntä.
- JALKANI säästyi kuivana, Dorcas kivahti.
- Eiköhän jatketa, Taran ehdotti.
Maaorja astui puron ylitse ja Taran seurasi hänen kannoillaan. Toiset tulivat heti perässä. Jyrkänteet näyttivät puron takaa hiukan kääntyvän. Grafin pysähtyi ennen puroa ja jäi katselemaan yläviistoon suurta mäntyä.
- Tuletko? Dorcas kysyi vilkaisten olkansa yli.
- Odota hetki, Grafin pyysi. Tuolla hiton puussa kimaltaa jokin, mutten millään näe mikä...
Dorcas asteli Grafinin luokse.
- Mitäs katselet? Taran kysyi Grafinilta.
- Näetkö, tuolla puussa? Grafin kysyi ja Taran käänsi katseensa puun latvaan.
- Eeen, en näe mitään, Taran vastasi.
- Jotakin siellä on, Baut huomautti tähystellen ylös.
- Näen kyllä, mutten saa selvää, mikä se on... Dorcas mutisi.
- Karhu? Taran kysyi naurahtaen.
- Emme pääse sinne täältä vaikka kuinka haluaisimme, Dorcas huomautti. Katsotaan, jos polku vie meidät sinne myöhemmin.
Grafin kääntyi maaorjaan päin ja sanoi:
- No, mies, sinä osaat varmasti kiivetä. Ylös siitä, hopi hopi jo! Ei tarvitse ylös asti koluta, kunhan otat selvää, mikä hitto tuo on.
Mies näytti pelokkaalta, mutta tuli puun luokse.
- Ja koita olla mätkähtämättä alas, Dorcas varoitti. En halua verta saappailleni.
Mies lähti pelokkaana kiipeämään ylös runkoa pitkin. Hän pääsi ainakin puoleen väliin saakka ongelmitta, mutta sitten hänellä meinasi ote lipsahtaa. Maaorja jäi roikkumaan yhden käden varaan, mutta saavutti sitten taas tasapainonsa. Maaorja jatkoi pelokkaana kiipeämistä latvaan asti ja katosi sitten puolittain oksien sekaan.
- Tiputa se tänne alas, Dorcas huusi miehelle ylös.
Äkkiä maaorjan käsi ilmestyi oksistosta ja pudotti jotakin maahan. Maaorja lähti sitten kapuamaan alas latvasta.
- Mikä se on? Dorcas kysyi poimien sitten itse esineen maasta.
Ritarit huomasivat, että se oli pieni veitsi, joka oli puolittain pois tupestaan. Terä ilmeisesti heijasti Ehilmin säteet ja heidän huomionsa latvaan. Veitsi oli tavallista pienempi, melkein kuin lapsen käteen sopiva. Sen kahva ei ollut mikään erityisen hieno, eikä teräkään ollut loistotavaraa. Tupessa ei ollut mitään erityisiä koristuksia. Ritarit huomasivat veitsestä, ettei se ollut voinut olla siellä mitenkään kamalan kauaa.
- Mikäs hitto tämä sitten on? Ja mitä hittoa se teki puun latvassa? Grafin ihmetteli.
Dorcas heitti veitsen Taranille sanoen:
- Siinä, siltä varalta, että tuo oma miekkasi osoittautuu liian pieneksi.
Taran koppasi veitsen ilmasta ja katseli sitä. Maaorja oli päässyt jo laskeutumaan alas.
- Jatketaan matkaa, Dorcas määräsi.
Maaorja viittoi kuitenkin maahan männyn juurelle pelokkaana.
- Mitä nyt VIELÄ? Dorcas ärähti.
Maaorja kumartui maahan ja pyyhki hiukan soraa pois.
- Grafin, jos se mies on taas löytänyt suden jälkiä... Dorcas sanoi uhkaavasti.
- Jaaha, varmaan taas joku lapsen luuranko tai jotain muuta yhtä mielenkiintoista. Duh, Grafin huokasi.
Dorcas seisoskeli sivummalla odottaen joko jotain ERITTÄIN MIELENKIINTOISTA tai sitä, että Grafin hieman hivelisi miekkosta nyrkillään.
Soran alta näytti kuitenkin paljastuvan kalliossa jotakin punertavaa, tosin jo jonkin verran kulunutta. Maaorja viittoi pelokkaasti paljastamaansa kallioon. Grafin käveli maaorjan viereen mulkoilemaan maata ja maaorjaa, joka näytti nyt jo vapisevan hermostuneena.
- NO?! Grafin karjaisi. Verta täällä taas vain on, hän jatkoi. Vähän liian vanhaa vielä, ehkä siihen pitäisi sekoittaa jotain tuoreempaa? Mies, MIKSI tämä kiinnostaa meitä?
Maaorja kohautti olkapäitään. Hän viittasi ensin latvaan ja sitten puun alle maahan. Sitten hän vetäytyi pelokkaana sivummaksi.
- Niin, niin, se on varmaan tullut sieltä, Dorcas sanoi kärsimättömänä.
- NIIIIIIIIN? Grafin ärjäisi.
- Hienoa, että meillä on joukossamme yksi suuri ajattelija, Dorcas sanoi ivallisesti.
- Joku on varmaan pudonnut, Taran esitti.
- Veri on varmaan siitä samasta raadosta, jolta jäi ruodot tuonne alas, Dorcas arveli. Mutta mitä väliä sillä on? Matkaan.
Grafin vilkaisi vielä varmuuden vuoksi puun juuristoon. Juuristossa ei näkynyt mitään ihmeellisempää.
- Orja, yksi virhe - yksi ainut - niin olet kuollut, Dorcas uhkasi maaorjaa. Nyt eteenpäin!
Maaorja lähti vastahakoisena jatkamaan matkaa. Jyrkänteet näyttivät nyt kaartuvat hiukan toiseen suuntaan ja kulku-ura leveni jonkin verran. Seurue kulki vähän matkaa sitä pitkin.
Samassa Taran pysähtyi ja tähyili jyrkänteille.
- Katsokaa, tuolla on mies! hän sihahti osoittaen jyrkänteiden päälle.
Grafin käänsi katseensa nopeasti yläviistoon ja ritarit huomasivat korkealla jyrkänteellä seisovan miehen. Tämä tähysteli alas, muttei seurueen onneksi sinne, missä he juuri kulkivat. Miehellä näytti olevan pitkäjousi kädessään. Mies katseli jyrkänteiltä kokonaan alas, enemmänkin metsään päin, joka aukeni alhaalla. Miehen yllä näytti olevan jonkinlainen ruskea turkistakki.
Grafin tähtäsi varmuuden vuoksi varsijousellaan miestä ja huusi ylös kovaan ääneen:
- Hoi, kukas hiivatti siellä on?
Mies säpsähti ja vilkaisi alas seuruetta kohti. Hän päästi pelästyneen huudahduksen ja tavoitteli nuolta selässään olevasta nuoliviinistä.
- Ei hitto! Grafin huudahti ja laukaisi jousensa.
Grafinin vasama napsahti miehen oikeaan jalkaan.
- Hyvä Grafin! Taran huudahti hilpeästi.
Myös Dorcasin raskas jalkajousi nytkähti hieman ja raskas vasama sujahti miehen vasemman pohkeen läpi. Kaksi nuolta jalkoihinsa saanut mies korahti ja putosi sitten jyrkänteeltä alas. Hän kieppui hiukan ilmassa ja tömähti sitten suoraan seurueen eteen. Miehen niska ja toinen jalka olivat vääntyneet luonnottomaan asentoon. Siihen näytti päättyneen sen miehen taru.
Dorcas hymähti hieman tyytyväisyydestä ja nuolaisi seuraavan vasaman sulkia asettaessaan sitä jouseen. Grafin latasi toisen vasaman varsijouseensa ja tähyili tarkkaavaisena ylös.
- Taran, tutki mikä mies on miehiään, Dorcas käski.
Miehellä tosiaan oli yllään ruskeasta turkista valmistettu hihaton paita. Paidan alla näkyivät aika tavalliset kangasvaatteet. Hiukset olivat tummat, mutta mies ei todellakaan näyttänyt miltään tavanomaiselta maaorjalta. Miehen selässä oli myös nuoliviini, jonka nuolet näyttivät olevan aika tavanomaisia. Taran kumartui ruumiin ääreen ja tutki miehen taskut
- Johan on, kun ukkoja sataa taivaalta, Baut mutisi.
- Katsokaa! Taran huudahti nostaen ylös taistelukynnen tapaista metallinpalaa.
Dorcas nosti hieman kulmakarvojaan.
- Ei löydy muuta, Taran totesi nousten ylös.
- Vain jotkut typerät kulttilaiset käyttävät tuollaisia aseina, Dorcas huomautti.
- Ei taida olla kavereitasi? Grafin kysyi maaorjalta, joka pudisteli peloissaan päätään.
- Todennäköisesti vain joku salametsästäjä, mutta parempi pitää silmät auki, Dorcas arveli.
- Tyhmä salametsästäjä siinä tapauksessa, Grafin tuhahti. Luuli pärjäävänsä neljälle raskaasti panssaroidulle ritarille.
- Paikalliset hoidelkoot ruumiin pois, ei ole meidän ongelmamme - haetaan nyt vain se pirun karhu, Dorcas kehotti.
- Sai mitä ansaitsi, Grafin totesi. No, matkaan.
Maaorja lähti kulkemaan taas vastahakoisesti ensimmäisenä. Seurue ei ehtinyt kovin montaa askelta astua, kun he näkivät jo jotakin edessäpäin kalliossa. Siellä näytti olevan jonkinlainen luolan suuaukko, joka oli heidän vasemmalla puolellaan jyrkänteessä. Aukko oli kohtuullisen suuri, ihan miehenkokoinen, ja leveyskin pari metriä.
- Soihdut esiin, pojat, Dorcas käski.
- Ei ole, Taran vastasi. Siis soihtua.
- No herra isä tee soihtu, Dorcas käski.
Dorcas seisoskeli ja odotti, että toiset kaivaisivat jostain hieman valoa luolaa varten. Hän ei aikonut kuitenkaan hetkeksikään päästää kumpaakaan kättään jalkajouselta. Maaorja näytti nyt hyvin pelokkaalta ja ujuttautui joukon hännille. Grafin tarkkaili ympäristöä varsijousensa takaa.
Taran riuhtaisi maasta kitukasvuisen puun ja rupesi veistelemään soihtua.
- Hei, poika, Dorcas huudahti Taranille. Revi hieman tuolta orjalta kangasta siihen soihtuun, palaa pidempään.
Taran tarrasi maaorjaa olkapäästä ja riuhtaisi hänen hihastaan palan kangasta. Maaorja ei vastustellut, vaan seisoi pelokkaana joukon viimeisenä. Taran painoi käden soihdun päälle, sanoi pari sanaa, ja soihtu leimahti tuleen.
- Noin, nyt se palaa, Taran totesi tyytyväisenä.
- Kätevä temppu tuo, Dorcas myönsi.
- Heh, Taran naurahti.
Samassa kun Taranin soihtu syttyi palamaan, jotakin ilmestyi luolasta. Ritarit näkivät luolan suuaukolla suurehkon karhun. Sen turkki oli ruskea ja se katseli ritareita muristen.
Grafin käännähti varsijousensa kanssa ja ampui saman tien. Hän kuitenkin sähläsi kiireessä varsijousensa kanssa ja vasama kimmahti vaarattomasti luolan seinästä. Grafin perääntyi ja yritti ladata äkkiä uudestaan.
Taran nosti miekkansa ylös iskuvalmiiksi. Dorcas pyrki taemmas ja tähtäsi karhua jalkajousella päähän, hyvin vakaasti ja harkitsevasti.
Karhu lähti tulemaan ritareita kohti, eikä välimatka ollut kovin pitkä. Taran asteli karhua kohti kylmäpäisesti miekka valmiina. Dorcas puolestaan ampui hetken tähdättyään Taranin ohi tarkan vasaman karhun vatsaan. Se upposi syvälle kadoten näkyvistä karhun turhin piiloon. Karhu karjaisi kovaäänisesti ja lyyhistyi maahan luolan suuaukolle. Sen kidasta pääsi tuskaisaa murinaa.
Dorcas nuolaisi hieman toisen vasaman sulkia ja asetti sen jalkajouseen. Sitten hän alkoi vetää raskasta jalkajousta taas ladatuksi. Dorcas käski Tarania:
- Taran, käy lopettamassa se - kaulasta, älä tärvele turkkia.
Taran kävi karhun kimppuun ja iski karhua miekalla sen etuosaan saaden aikaan kuitenkin vain pienen naarmun.
- Ääh, ei tainnut paljon vaikuttaa, Taran tuhahti.
Vaikka karhu oli maassa ja sen veri tahri maata, se sai sen vain raivoihinsa.
- Näytä pojalle miten... Dorcas sanoi Grafinia katsoen. Hitto, sehän elää vielä! hän huudahti.
- No voihan...! Taran parahti, kun karhu yritti huitaista molemmilla tassuillaan häntä.
Grafin ja Dorcas tuskailivat yhä tuskailee raskaiden varsijousiensa kanssa. Taran puolestaan onnistui torjumaan miekallaan karhun huitaisun ja huokaisi. Taranin miekka osui torjuessa kipeästi karhun käpälään ja viilsi sitä pahannäköisesti. Karhu urahti ja vaipui maahan veren vuotaessa sen haavoista. Sen silmät näyttivät lasittuvan, eikä se enää liikkunut.
Samassa luolasta ilmestyi toinenkin karhu esiin ja karjaisi hyytyvästi. Toinen karhu oli jopa edellistä kookkaampi, eikä se näyttänyt olevan riemuissaan, kuten eivät ritaritkaan.
- No voi sun! Dorcas parahti.
- Arkatin peräpukamat! Grafin kirosi.
- No nyt tuli kyytiä, pojat! Taran huudahti. Ääh!
Grafin vilkaisi taaksensa ja huomasi Bautin seisovan maaorjan kanssa muiden takana, molemmat valmiita pakenemaan.
Karhu kävi välittömästä Taranin kimppuun ja huitaisi häntä mahtavalla käpälällään kuitenkaan osumatta. Taran puolestaan löi karhua säälimättömästi oikeaan takajalkaan leikaten koko jalan irti ruumiista. Taran nauroi säälimättömästi karhulle, kun veri suihkusi katkenneesta raajasta ja karhu karjui vertahyytävästi. Sitten se lyyhistyi maahan läähättäen.
- Maista tästä nalle! Taran huusi verenhimoisesti.
Karhu ei jaksanut enää edes yrittää mitään, kun veri valui kiviselle maalle.
- Phäh, siinä meni hyvä turkki piloille, Grafin tuhahti.
- Noh, tiedämme kuka saa osuutensa tuosta turkista, Dorcas vastasi vilkuillen luolaan hieman varuillaan.
Taran tähtäsi ja löi karhua päähän. Karhu korahti miekan osuessa sitä ja sen päähän aukesi ammottava viilto, jos valui verta. Karhun silmät nytkähtivät ja sitten sulkeutuivat. Kontio makasi nyt maassa liikkumattomana ja verta valui enää hiljalleen kiviseen maahan. Karhujen alle oli jo muodostuneet melkoiset lätäköt.
Taran nosti miekkansa ilmaan ja karjahti riemukkaasti.
- Pah, nuohan nyt eivät olleet mitään, Baut tuhahti. Pikkuisia karhuja, sanon minä. Aivan toista kuin meidän kaatamamme harmaakarhu.
Dorcas sai jalkajousen ladattua ja nyökkäsi Bautille. Taran taas ei välittänyt Bautin puheista.
- Noh, kyllä noissakin turkit on, hieman tilsityt tosin, Dorcas tuumasi. Baut, ota se orja sieltä nylkemään tuo elikot.
Baut tönäisi maaorjan karhujen luokse ja mies katseli pelokkaan kunnioittavasti suuria petoja. Maaorja ryhtyi sitten varovasti kuorimaan karhuilta turkkeja.
- Ota se soihtusi Taran, Dorcas kehotti. Katsotaan, ettei tuolla ole enää lisää yllätyksiä.
Taran kohotti soihtuaan ilmaan ja osoitti sillä luolan syvyyksiin.
- Grafin, nuotio? Dorcas sanoi. Odottelemme täällä sillä välin kun Baut käy hakemassa orjia kantamaan lihoja.
- Äh, mistä minä mitään orjia hakisin? Baut tuhahti.
- Kylästä, tietty, Dorcas vastasi. Emme voi luottaa siihen, että tuo yksilö koskaan tulisi takaisin.
Dorcas vilkaisi Bautiin ja seurasi sitten Tarania luolaan.
- No se toinenhan jäi sinne hevosen kanssa? Grafin huomautti Bautille.
- Olkoon, Baut myöntyi lopulta ja lähti pois.
Taran käveli varovasti miekka edelleen valmiina. Dorcas seurasi Taranin perään jousta pidelleen.
- Onkohan täällä kokonainen karhuperhe? Taran kysyi.
- Kohta näemme, kohta näemme, Dorcas toppuutteli.
- Maaorja, kun olet nylkenyt karhut - ja teekin hyvää työtä -, voit kerätä meille nuotion, Dorcas käski maaorja ja marssi sitten toisten perään.
Maaorja nyökytteli innokkaasti.
Ritarit olivat päässeet luolaan sisälle. Se on melko ympyränmuotoinen paikka, jossa uhosi voimakas pedon löyhkä. Lattialla oli ulosteita, luita ja muuta moskaa, mutta ritarein onneksi siellä ei näkynyt enempää karhuja. Luolan haju ei todellakaan ollut nenää hivelevä. Dorcas potkaisi hieman jotain luukasaa ja tuhahti:
- Parempi katsoa, että se orja osaa työnsä.
Dorcas kiiruhti ulos luolasta.
- Minä jään, Taran ilmoitti.
- Täällä mitään muuta ole kuin paskaa, Grafin sanoi ja seurasi Dorcasia ulos.

Taran luolassa
Taran ryhtyi tutkimaan tarkemmin luolaa ja huomasi luolan yhdessä nurkassa jonkin kivipinon. Näytti siltä, että ne oli ladottu paikoilleen, eikä se tainnut olla karhujen työtä...
Taran meni kivipinon luokse. Kiviä oli siinä runsaasti ja olivat kohtuullisen suuria, joskin yksi ihminenkin jaksaisi nostella ne sivuun. Taran tekikin tämän ja kivien takaa näytti paljastuvan jonkinlainen aukko, joka oli vajaan metrin korkea. Aukon takaa paljastui jonkinlainen käytävä, joka näytti muuttuvan edessäpäin suuremmaksi.
Taran pujahti tunneliin ja lähti kävelemään sitä pitkin. Pian hän erotti kauempaa tunnelista jotakin heikkoa ääntä. Tarkemmin selvää hän ei siitä saanut, joten se saattoi olla vain veden kohinaa tai jotakin sellaista.
Toisessa kädessä miekkaan ja toisessa kädessä soihtua pidellen Taran jatkoi eteenpäin. Käytävä jatkui vähän matkaa ja sitten päättyi suurempaan luolaan. Suurempi luola oli valaistu neljällä soihdulla. Luolan yhdellä seinustalla näytti seisovan jonkinlainen puinen alttari ja sen päällä oli jokin epämääräinen lihamöykky. Alttarin edessä oli polvistuneena karvainen olento.
Taran kohotti miekkansa valmiiksi ja astui eteenpäin. Samassa hän kuuli murahduksen luolan nurkasta ja kääntyi salamannopeasti äänen suuntaan. Taran näki nurkassa pienen karhunpennun, joka murisi hänelle vihaisesti ja lähestyy häntä varovasti.
- Uskallapa tulla lähemmäs! Taran huudahti osoittaen karhua miekallaan.
Karhunpentu murisi pelokkaasti ja huitoi käpälillään. Samassa alttarin edessä lojunut karvakasa ponkaisi pystyyn karjahtaen ja Taran perääntyi luolan suuaukolle. Taran näki nyt, että karvakasa oli täysin karhunnahasta tehtyihin vaatteisiin pukeutunut ihminen.
- Älä tule lähelle, Taran varoitti kuullen tulosuunnasta heikosti nimeään huudettavan.
Karvainen mies huusi jotakin oudolla, murisevalla äänellä. Taran ei välittänyt siitä, mutta äkkiä ilmaan ilmestyi läpikuultava hahmo, joka näytti olevan selvästikin karhu, mutta tältä karhulta puuttuivat kokonaan takajalat.
- Mitä per....?! Taran huudahti.
Karhu lähti ilmassa leijuen liikkumaan Tarania kohti. Ritari kohotti miekkansa ja iski olentoa. Miekka näytti kuitenkin vain viuhahtavan olennon läpi vahingoittamatta sitä lainkaan.
- No voi...! Taran parahti.
Äkkiä Taran tunsi, kuinka outo olento tunki hänen mieleensä ja täytti hänen aivonsa kauhulla ja pelolla. Taran pakeni ja pääsi hoipertelemaan pois suuresta luolasta. Mies huusi jotakin ja läpikuultava karhu jäi karjumaan suuren luolan suulle.
Taran rohkaistui ja jättikin pakoaikeet sikseen. Samassa läpikuultava karhu lähti taas Tarania kohti miehen viittauksesta. Taran päätti heittää haamukarhuun Haava-loitsun ja ryhtyi lausumaan ja elehtimään loitsua. Haava onnistui, mutta loitsulla ei näyttänyt olevan mitään tehoa.
Nyt läpikuultava karhu oli aivan Taranin vierellä ja tämä tunsi taas repivää tuskaa mielessään. Haamu tunki väkisin Taranin mieleen, eikä ritarin henki pystynyt laittamaan kampoihin. Taranin henki työnnettiin raa'asti sivuun ja ruumiin uusi isäntä tunkeutui ruumiiseen.

Sillä aikaa ulkona
Ulkona maaorja nylki karhua kiireen vilkkaa, eikä hän ollut vielä ehtinyt tehdä nuotiota. Dorcas käveli istahtamaan kivelle ja otti kulauksen vesileilistään. Grafin seisoskeli varsin hyväntuulisena maisemaa katsellen ja virkkoi:
- Se siitä sitten. Taranilla kävi mäihä.
- Melkoinen, Dorcas vastasi hiukan virnistäen. Hetken jo laskin sekunteja, ehdinkö ladata ennen kuin karhu kävelee pojun yli.
- Pitäisi aina olla se asepoika toisen varsijousen kanssa, Grafin pohdiskeli.
Dorcas nyökkäsi ja tarjosi vesileiliä Grafinille vielä hieman juotuaan. Grafin otti vesileilin, nautti siitä ison kulauksen ja huokaisi:
- Ahhh.
- Pian päästään puhdistamaan tämän takapajulan tomut vaatteistamme, Dorcas sanoi tyytyväisenä. Kunnon olut tekisi terää.
- Jos ei tämänkään jälkeen olutta heru, potkaisen kyllä sen ämmän kumoon ja sidon hevosen perään, Grafin uhkasi. Huutakoon sitten koko matkan kreivin linnaan.
Maaorja tarjosi karhun kieltä ritareille, mutta Dorcas kieltäytyi sanoen:
- Pakkaa se minne muutkin. Kreivin lihaa.
Maaorja nyökytteli ja pani kielen pois katsellen sitä haikeasti. Dorcas nousi kiveltä ja laski jalkajousen maahan. Sitten hän sanoi:
- Se nuotio...
- Vaikka kyllä tässä odotellessa voisi pari palaa nauttiakin, Grafin murahti. Kunhan sen nuotion saa pystyyn.
- Minne hittoon se poikakin jäi? Dorcas kummasteli. Ei luulisi karhunpaskan noin paljoa kiinnostavan.
- TARAN! Grafin huusi luolaan.
Dorcas venytteli hieman ja vilkuili ympärilleen. Maaorja puursi hommaa kädet verisinä. Dorcas meni ottamaan jalkajousen latauksesta. Maaorja pyyhki hiukan tahriintuneita käsiään maahan ja jatkoi sitten hommaa. Dorcas alkoi hoitaa joustaan, rasvasi jänteen ja katsoi, ettei tukki naarmuuntunut äskeisestä tuoksinnasta. Grafin istahti alas kivelle, poimi karahkan, kaivoi puukkonsa ja alkoi veistellä.
- Aika hyvä laukaus, eh? Dorcas kysyi.
- Parempi kuin omani, Grafin myönsi ja Dorcas virnisti hieman ja jatkoi hommiaan.
Maaorja vetäisi karhuun uponneen vasaman pois ja ojensi verisen vasaman kuuliaisesti Dorcasille. Tämä nyökkäsi orjalle ja pisti vasaman sivuun aikoen puhdistaa sen myöhemmin.
- No, mies, eiväthän nämä henkikarhut nyt niin kummallisia olleet, vai? Grafin tokaisi leppoisasti.
Maaorja pudisteli päätään innokkaasti ja rauhoittuneena ja jatkoi töitään. Koko kallio oli jo peittynyt vereen ja siitä nousi ritareille tuttu verenhaju. Dorcas laittoi taas jalkajousen kasaan ja latasi sen. Hän asetti jouseen vasaman ja nousi ylös seisomaan.
- Käyn vilkaisemassa, mikä sitä poikaa oikein pidättelee, Dorcas ilmoitti. Jos minua ei kuulu varttiin, niin karhujen henki on ottanut minut hallintaansa ja syön jo pikkulapsia, hän jatkoi virnistellen.
Dorcas käveli luolan luokse ja huudahti sitten:
- Grafin, en näe soihdun loistetta. Kasaa se nuotio, kaipaamme valoa, hän jatkoi.
- Mies, lepää hetki tuosta verihommasta ja hoida meille tulta, Grafin käski maaorjaa.
Maaorja kiirehti karsimaan herroilleen soihdun ja ojensi sen Grafinille sytytettyään sen ensin tuluksilla.
- En pidä tästä... Dorcas mutisi itsekseen.
Luola oli aivan hiljainen, eikä valoa näkynyt. Grafin käveli soihtu edessään luolan suuaukolle ja ritarikaksikko näki nyt soihdun valossa. Dorcas otti kunnon otteen jalkajousestaan. Luolan yhdellä seinustalla näkyi aukko, jonka edestä oli otettu kiviä pois. Grafin astui varovasti luolaan sisälle.
- Älä mene minnekään, Dorcas kehotti toveriaan. Ilmoitan orjalle, jotta Baut tietää meidän menneen.
Dorcas asteli ulos luolasta ripeästi orjan luo, joka katsoi häntä kysyvästi. Dorcas sanoi hänelle:
- Menemme syvemmäs luolaan. Ilmoita sir Bautille asiasta ja käske hänen hakea apujoukkoja, jos meitä ei kuulu.
Maaorja nyökkäsi kuuliaisesti ja Dorcas palasi luolaan. Ritarit katselivat luolaan ilmestynyttä aukkoa ja Dorcas nyökkäsi Grafinia menemään edeltä. Grafin meni käytävän suuaukolle ja katseli sitä pitkin soihdun valossa. Käytävä näytti jatkuvan eteenpäin ja laajenevan kauempana.
- No, mennään sitten, Grafin tokaisi astuen käytävään.
Dorcas kuiskasi hänelle:
- Jos siellä on jotain, väistä VASEMMALLESI ja ammun sen.
Kaksikko joutui ensin etenemään kumarassa, mutta pääsi sitten jo seisomaan suorassa. Grafin yritti pitää oman varsijousensa toisessa kädessä ja kuiskasi Dorcasille:
- Edestä päin kuuluu puhetta.
Käytävässä oli juuri mutka ja sen takaa ilmeisesti Grafin kuuli jotakin. Nurkan takaa tuntui tulevan hiukan valoa. Dorcas terästi kuuloaan, viittoi Grafinia pysähtymään ja kuiskasi virnistäen:
- Ei tänne istumaan tultu. Jos jätämme soihdun tähän, niin näemme ne ensin.
Grafin asetti soihdun luolan seinää vasten ja eteni varsijousen kanssa kurkistaen nurkan taakse.
Siellä näkyi mieshahmo seisomassa juuri nurkan takana. Hahmon takaa loimotti valoa. Miehen tyhjät silmät tuijottivat Grafinia ja miehen suusta kuului urinaa. Mies liikahti ja Grafin nosti varsijousensa miestä kohti ja tähtäsi.
Ritarit ehtivät huomata miehen yllä raskaan panssarin, joka välkähti heikossa valossa. Grafinin varsijousen napsahdusta seurasi luolassa kaikuva kopahdus vasaman upotessa suurella voimalla miehen rintaan. Mies korahti ja vaipui maahan nuoli rinnassa. Grafin perääntyi Dorcasin taakse lataamaan. Dorcas puolestaan nosti jousen valmiiksi odottaen, että miehen takaa ilmestyisi jotain ammuttavaa.
Samassa ritarit huomasivat soihdun valossa, että mies oli itse asiassa Taran, mutta hän ei näyttänyt olevan ihan kunnossa. Hänen suustaan lähti eläimellistä urinaa ja hänen silmänsä hehkuivat keltaisina ja pelottavina.
- Hitto poika, pakkoko oli yksin lähteä tutkimaan, Dorcas tuhahti.
Taran ei päässyt ylös, vaan haroi turhaan maata. Kuola valui eläimellisen ilmestyksen suusta ja hän ärisi hampaitaan näytellen. Dorcas ojensi jousensa Grafinille ja käänsi Taranin selälleen.
- Hienoa, riivattu ritari, Grafin murahti. Pitäisiköhän siihen käyttää nuijanukutusta?
Grafin tarttui tuumasta toimeen ja humautti Tarania kunnolla ohimolle puukon perällä varoen kuitenkaan lyömästä liian kovaa. Taran vaipuu maahan ilmeisesti tajuttomana.
- Vahdi sinä tuota luolaa, Dorcas kehotti. Katson, jos saan jotain tehtyä tälle pojulle.
- Katso sitä vasamaa, Grafin ehdotti. Taisi upota aika syvälle.
Dorcas nykäisi vasaman Taranista ja alan mumisemaan loitsua sanottuaan virnistäen:
- Niin taisi.
Dorcasin kädestä lähtevä valo pysäytti verenvuodon, mutta verta oli melkoisesti.
Samassa ritarit näkivät jonkin lähtevän pois Taranin ruumiista. He näkivät läpikuultavan hahmon ilmestyvän Taranin nenästä. Hahmo näyttää suurelta karhulta, jonka molemmat takajalat olivat poissa. Se karjui äänetöntä karjuntaa.
- Varo! Grafin huudahti ja Dorcas hypähti pelästyneenä taaksepäin.
- Epäpyhä henki, et voi vastustaa Yhden Jumalan voimaa! Grafin huudahti.
Taran makasi nyt maassa täysin liikkumattomana. Läpikuultava hahmo katosi tunneliin, siihen suuntaan, josta loisti valoa.
- Se... Se... Hitto, Dorcas sopersi järkyttyneenä. Siis se henkikarhujuttu ei ollut mikään vitsi.
- ... mitä .. nyt .. tehdään.. Grafin kysyi takellellen.
Dorcas ravisti hieman päätäni ja sanoi vetäen syvään henkeä:
- Katsotaan ensin tämä poika ulos täältä.
Dorcas kyykistyi vielä Taranin viereen parantamaan häntä ja virkkoi sitten:
- Jos saamme hänet edes jotenkuten kuntoon, niin voimme mennä ulos lepäämään ja ajattelemaan.
Grafin tähyili ja tähtäsi varsijousellaan pitkin käytävää, vaikkei uskonutkaan enää jousensa voimaan. Jostakin edestäpäin kuului vieläkin hiljaista muminaa. Dorcas katsoi Grafinia kysyvästi ja sanoi:
- Poika selviää kyllä.
- Jätä se poika, Grafin vastasi. Saamme varmaan kohta niskaamme lisää henkiä ellemme etene.
- Etene, eh? Dorcas sanoi poimien jalkajousen.
Edestä kuuluva mumina voimistui.
- No katsotaan mikä shamaani siellä oikein lymyää - se oli ihmisen puhetta, mitä kuulimme, Dorcas tokaisi kävellen ripeästi eteenpäin.
- Nopeasti sitten! Eteenpäin! Grafin kehotti.
Dorcas kulki ensimmäisenä valmiina ampumaan ensimmäistä liikettä. Nyt ritarit olivat hieman hermoheikkoja. He kulkivat enää vähän matkaa ja sitten eteen ilmestyi uusi luola.
Luola oli valaistu ja melkoisen suuri ja sen seinillä oli soihtuja. Sen yhdellä reunalla näkyi jonkinlainen alttari, jonka ääressä makasi jokin karvainen olento. Se ei ollut niin suuri kuin karhu, mutta silti karvainen. Alttarin päällä ritarit näkivät jonkin epämääräisen verisen möykyn...
Dorcas ampui kiireesti miekkosta, mutta hätäinen nuoli upposi luolan takaseinään. Dorcas kirosi ja alkoi ladata joustaan. Grafin laukaisi myös nopeasti, mutta jälleen huti kohteesta. Grafin hylkäsi jousensa ja juoksi hurjasti huutaen ja nuijaansa heiluttaen karvapalloa kohti.
Samassa karvainen olento nousi pystyyn. Nyt ritarit näkivät, että se oli karhunnahkaan pukeutunut ihminen. Silti olennon pää oli kokonaan karhunpää ja sen käsissä olivat pelottavat kynnet. Mumina muuttui karjunnaksi, aivan kuin uroskarhu olisi karjunut.
Dorcas luki mielessään rukouksen. Pyhimykset pitäkööt huolta Grafinista ja antakoot tämän pidätellä kerettiläistä, Dorcas toivoi ladaten jousta vikkelästi. Samassa hän kuuli murinaa jostakin nurkasta takaansa. Dorcas tiputti jousen ja veti miekan esiin samalla kääntyen.
Grafin pysähtyi karhumiehen eteen ja valmistautui iskemään. Hän karjaisi, nuija kohosi ja teki raskaan kaaren kohdaten lopulta karhumiehen oikean jalkaan suurella voimalla. Isku teki kuitenkin vain pienen haavan ja näytti lähinnä suututtavan karhumiestä.
Dorcas näki luolan nurkassa karhunpennun, joka ärhenteli ja lähestyi hitaasti hampaat irvessä. Dorcas huokaisi syvään.
Karhumies yritti huitaista Grafinia käpälällään. Miehen huitaisu meni kuitenkin pahasti ohitse, mutta hän yritti heti perään purra Grafinia hampaillaan. Terävät hampaat raapaisivat onneksi vain pienen naarmun.

Taran jälleen tolkuissaan
Taran alkoi tulla tajuihinsa. Hänen päänsä tuntui olevan ihan pyörällä ja takaraivoa kivisti aivan kuin häntä olisi lyöty. Taran nousi istumaan, piteli päätään ja katsoi ympärilleen tuntien kipua rinnassaan.
Kun Taran ihmetteli, mitä se on, hän huomasi lähelle pudonneen vasaman. Ritari mietti kuumeisesti oliko nähnyt luolan miehellä jousta. Mutta hän huomasikin sitten nuolen olevan jalkajousesta, jollaisia vain ritarit käyttivät. Taran ihmetteli, miksi Grafin tai Dorcas olisivat ampuneet häntä ja koko homma tuntui kummalliselta.
Taran vavahti vieläkin muistaessaan aavekarhun ja sitten mustan tyhjyyden. Samassa hänen korviinsa kantautui jonkinlaista karjuntaa, joka tuli edestäpäin luolaa. Taran näki miekkansa lojuvan lattialla ja hän nappasi sen käteensä nousten ylös.
Taran lähti juoksemaan käytävää eteenpäin niin nopeasti kuin lyödyltä ololtaan pääsi. Hän ryntäsi miekka ojossa luolaan.

Ritarit taas yhdessä luolassa
Samassa esiin syöksyi raivokkaasti sisään ryntäävä mies - Taran, joka oli toipunut. Hän jäi seisomaan luolan suuaukolle ja tarkasteli tilannetta.
- Missä se on?! Taran huusi hiukan pöllämystyneenä kohottaen miekkansa.
Dorcas viilsi kimppuunsa käynyttä pikkukarhua käpälään, jolla se uhitteli hänen suuntaansa. Verta lensi leveämiekan terästä luolan lattialle Taranin eteen, kun se repäisi pikkukarhulta vasemman etujalan pahasti irti. Pikkukarhu makasi kohta tajuttomana lattialla.
Grafin mäjäytti nuijansa käsittämättömällä voimalla suoraan karhumiehen vatsaan ja nuija muotoili hiukan uudelleen karhumiehen vatsaa. Isku murskasi suolia ja ällöttävä löyhkä tunkeutui luolaan. Mies kaatui koristen lattialle ja kieriskeli siinä kouristuksenomaisesti hetken. Sitten hän jäi liikkumattomana makaamaan.
Dorcas siirtyi Grafinin luokse ja he huomasivat nyt vasta kunnolla luolaan rynnänneen Taranin, joka näytti olevan aika hurjannäköinen verisine rintoineen. Päähänkin näytti nousseen iso kuhmu. Dorcas sanoi Taranille heti:
- Päätit lopettaa lepäilemisen poika?
Taran siirtyi myös Grafinin viereen.
- Nätti isku, Grafin, Dorcas totesi karhumiehen ruumista katsellen ja survaisi miekkansa terän miehen niskaan varmuuden vuoksi.
Nyt ritarit huomasivat, että luolasta johti kaksi aukkoa jonnekin muualle. Grafin potkaisi raadon kyljelleen ja tutkaili sitä lähemmin.
- Taran, hoida itsesi kuntoon ja varmista, että apujoukot tulevat, jos meitä ei kuulu, Dorcas käski vielä pyörryksissä olevaa nuorukaista.
- Hyvä on, en ole varma, olisinko edes pystynyt taistelemaan, Taran sopersi.
Dorcas nyökkäsi Taranille ja meni poimimaan jalkajousensa. Sitten hän sanoi Taranille:
- Jos meitä ei kuulu iltaan mennessä, niin hae kasa sotilaita tänne.
Taran nyökkäsi ja lähti hoippumaan pois luolasta. Hän ei ollut selvästikään vielä ihan täysin toipunut.
Karhumiehen kasvot näyttivät muuttuneen tavallisen ihmisen kasvoiksi ja karhunpää oli poissa. Kuollut näytti olleen suunnilleen kolmekymppinen mies. Hänen kasvoissaan näkyi tasaisia viiltoja, ilmeisesti jonkinlaisia rituaalimerkkejä.
- Eteläisillä mailla on ollut ongelmia yhdestä karhusta, Dorcas sanoi Grafinille paronia imitoiden pyyhkien sitten veret miekastaan ja aloittaen jousen lataamista.
Alttarilla lojui vieläkin epämiellyttävä verinen kappale. Grafin lähestyi alttaria hitaasti yrittäen nähdä mahdollisimman kaukaa sen, mitä arvaa alttarilla makaavan.
- Lapsi, veikkaan, Dorcas arveli.
- Sydän. Ehkä lapsen, Grafin vahvisti. Täältä voi löytyä vielä ruumiita.
Dorcas nyökkäsi ja asetti jalkajouseen vasaman.
Alttari oli selvästikin puusta valmistettu ja ilmeisen vanha. Se oli aivan punainen, ilmeisesti veren tahrima.
- Tämä ei selvästikään ole mikään uusi ilmiö, Dorcas päätteli.
- Pistetäänkö paskaksi vai raportoidaanko vaan papistolle? Grafin kysyi karkeasti.
- Parempi antaa olla, emme tiedä, mitä henkiä siihenkin on sidottu, Dorcas huomautti.
Dorcas vilkuili ympärilleen, erityisesti käytäviin, joita siis oli kaksi. Toinen oli suoraan vastapäätä aukkoa, josta ritarit olivat tulleet, ja toinen taas vastapäätä alttaria.
- No, katsotaan ainakin ensiksi, ettei täällä ole mitään muuta, Grafin ehdotti. Jos kaikkialla on hiljaista, pistetään alttari palasiksi. Voidaan tarvittaessa sitten perääntyä taktisesti ulos.
Dorcas nyökkäsi.
- Mennäänkö? hän sitten kysyi nyökäten tuloaukkoa vastapäätä olevaa käytävää kohti.
- Katso sinä edeltä, jos se ei ole liian pitkä, Grafin kehotti. En haluaisi antaa millekään mahdollisuutta leikata taaksemme.
Dorcas kävi poimimassa soihdun ja ojensi sen Grafinille
- Minulla on meistä tarkempi käsi jousessa, Dorcas huomautti. Parempi, että otat soihdun.
Grafin otti soihdun, käveli Dorcasin osoittamalle aukolle ja tiiraili eteenpäin. Dorcas käveli heti Grafinin perässä valmiina jousen kanssa huomauttaen vielä toverilleen:
- Ja väistö vasemmalle, jos aihetta tulee.
- Juu juu, mutta pidä sitten huoli, ettei taaksemme ilmesty mitään, Grafin kehotti. Olisi pitänyt jättää se Taran tänne kyttäämään.
Ritarit kulkivat pitkin käytävää, joka jatkui eteenpäin ja nousi ylöspäin. Sen sijaan käytävän oikealla puolella oli luola.
- Odota hetki, Dorcas pyysi. Tämän voi tehdä helpommallakin tavalla.
Dorcas laski jousen ja asetti molemmat kädet otsalleen loitsien. Sitten hän totesi:
- Ei mitään, mikä haluaisi meille pahaa. Tosin eivät välttämättä tiedä meistä, jos jotain onkin täällä, hän jatkoi poimien jousen.
- No, edetään sitten, Grafin päätti.
Ritarit astuivat luolaan, joka näytti olevan hiukan pienempi kuin iso alttariluola. Tämä luola oli kuitenkin tyhjä ihmisistä tai eläimistä, mutta sen lattialla lojui puoli tusinaa likaisia huopia ja nahkoja. Näytti siltä, että ne olivat toimineet nukkuma-alustoina. Luolassa haisi ummehtuneelle, muttei lainkaan eläimelle.
- Näitä pirulaisia ei ole ihan vähän, Dorcas tuhahti.
- Jatketaan, Grafin kehotti ja Dorcas nyökkäsi hänelle.
Ritarit jatkoivat ylösnousevaa käytävää pitkin. Se tuntui kääntyvän koko ajan vasemmalle päin. Kun ritarit olivat nousseet jo hyvän matkaa, alkoi edestäpäin kajastaa Ehilmin valoa. He näkivät nyt, että olivat tulleet kalliolle.
- Pääsemme tästä varmaan sinne tasanteelle, josta tiputimme sen jousimiehen, Dorcas arveli.
Ritarit tosiaankin näkivät kohta edessäpäin jyrkänteen reunan. Jotakin lojui reunan lähellä maassa, ilmeisesti jonkinlainen kirves. Dorcas kävi poimimassa sen ja tarkasteli sitä. Kirves näytti olevan itse asiassa pronssinen taistelukirves.
- Hmmm, Dorcas mutisi.
- Lähdetään takaisin, Grafin murahti.
Miehet kulkivat käytävää pitkin takaisin alttariluolaan ja valitsivat nyt toisen käytävän. Dorcas asetti kirveen vyölleen selkään ja piti jalkajousen valmiina.
Käytävä ei ollut kovin pitkä, vaan päättyi sitten alttariluolaa pienempään luolaan. Tämän luolan lattialla ritarit näkivät jonkinlaisen laudoista kootun levyn, jonka päälle oli asetettu isoja kiviä pitämään sitä paikoillaan. Muuta luolassa ei sitten näkynytkään.
- Hmm, Grafin mutisi.
- Mitä lienee tuon alla? Dorcas tuumaili.
- Haluammeko edes tietää? Grafin kysyi pessimistisesti.
- Emme, mutta siitä meille maksetaan, Dorcas tokaisi.
- Meille maksettiin siitä, että poistimme kreivin maita kiusanneen karhun, Grafin sanoi vastaan. Papistolle maksetaan siitä, että he tuhoavat kerettiläisiä.
Dorcas nyökkäsi.
- Mutta OK, Grafin myöntyi. En minä pelkuriksi rupea. Kansi pois vaan! hän huudahti ja alkoi vierittää kiviä pois kannen päältä.
Kivet olivat kohta poissa levyn päältä.
- Sitä paitsi kuka ties karhuille on uhrattu jotain arvokastakin, Dorcas sanoi virnistäen.
Dorcas suojasi Grafinia jalkajousella tähdäten lankkuja. Grafin yritti potkia lankkuja pois tieltä mahdollisimman kaukaa, mutta ne olivat tiukasti kiinni toisissaan. Dorcas viskasi kirveen Grafinille ja lausahti:
- Tälläköhän halkeaisi?
Grafin ei aikaillut, vaan humautti kirveellä keskelle kantta. Laudat pirstoutuivat ja levy halkesi kahtia. Levynpalasien väliin ilmestyi rako, josta näkyi vain pimeää. Grafin valaisi aukkoa soihdulla ja Dorcas asteli lähemmäs ja tähtäsi vinosti alas varoen kuitenkaan tiputtamasta vasamaa.
Raosta ritarit näkivät, että levyn alla oli jonkinlainen matalahko kuoppa. Siellä näkyi kaksi epämääräistä myttyä, jotka liikkuivat hiukan.
- Halojaa, ihmislapsia vai karhunpentuja? Grafin huusi alas.
- Nosta se levy pois, Dorcas kehotti toveriaan. Eivät nuo surkea yksilöt mitään kykenisi tekemään vaikka haluaisivatkin.
Grafin poisteli levynpalat kuopan päältä ja kuopan pohjalla maanneet otukset kohottivat päänsä kohti soihdunvaloa ja räpyttelivät silmiään. Mytyt olivat kaksi lasta, tyttöjä, molemmat repaleisissa vaatteissa, laihoja ja peloissaan.
- Loistavaa, kaksi likaista maaorjanpenikkaa, Grafin ärähti. Pitääkö ne vielä hitto raahata ylös?
Dorcas kääntyi Grafiniin päin:
- Toinen lienee sen komentajan tyttö. Ei niitä nyt tuonnekaan voi jättää, joten kaipa ne on otettava mukaan.
- Mutta minä en niihin koske, Grafin ilmoitti inhoten.
- Hoi, teitä kaivataan kylässä, Dorcas huusi alas kuoppaan.
Tytöt vikisivät vain kuopan pohjalla peloissaan. He eivät selvästikään käsittäneet, keitä ritarit oikein olivat ja mitä oli tapahtunut.
- No hitto, olkoot, Dorcas luopui. Minä sitten nostan ne ylös sieltä, hän jatkoi ojentaen jousensa Grafinille.
- Haetaan se maaorja tänne, se saa nostaa ne ylös, Grafin ehdotti. Varo, varmasti purevat sinua, jos yrität niitä nostaa. Saat jonkun hyvän taudin vielä
Dorcas tuhahti hieman kuopalle ja nyökkäsi Grafinille. Sitten Dorcas otti jousensa takaisin.
- Minä voin käydä hakemassa sen, Grafin ehdotti.
- Tuskin tuolta mihinkään karkaavat, joten haetaan ne orjat tänne, Dorcas päätti.
Ritarit astelivat luolan läpi ulkoilmaan. Ulkona maaorja oli laittanut jo nuotion palamaan ja Taran istui sen ääressä vieläkin pyörällä päästään. Karhut oli jo melkein kokonaan nyljetty ja oli iltapäivä, joten Ehilm oli korkealla.
- Tuolla on pari teidän kylän kakaraa kuopassa, Grafin ilmoitti maaorjalle. Voisit käydä noukkimassa ne sieltä.
Maaorja katsoi pelokkaasti Grafinia ja pudotti sitten verisen veitsensä maahan.
- Seuraa minua, Dorcas käski maaorjaa kääntyen sitten Grafinin puoleen. Käy katsomassa, mikä sillä Bautilla kestää, Dorcas kehotti isoa toveriaan.
Dorcas käveli luolaan maaorja kannoillaan ja suuntasi kulkunsa kohti vankiluolaa. Maaorja näytti olevan peloissaan joutuessaan synkkään luolastoon. Hän jäi vapisemaan kauaksi kuopasta. Dorcas selitti maaorjalle:
- Olen hieman huono lasten kanssa. Katso, jos saisit tytöt edes hieman rauhoitettua. Ja tuossa on niille vettä, hän jatkoi ohentaen leiliä. Ota itsekin hiukka. Kuitenkin olet väsähtänyt.
Maaorja otti huikan leilistä, mutta katsoi sitten kuoppaa pelokkaana. Hän näytti olevan haluton menemään sinne.
- No, hae ne pennut sieltä, Dorcas käski kyllästyneenä. Vai et kai lapsia tuonne mieluummin jätä?
Maaorja meni kuopan luokse vastahakoisena ja laskeutui sinne varovasti. Maaorja kantoi ylös lapset, jotka vain vapisivat peloissaan. Maaorja laski resuiset olennot lattialle. Dorcas laittoi jousen selkäänsä ja meni katsomaan lasten kuntoa.
- Ota nuo lapsoset kantoon, Dorcas käski Tuskin jaksavat nälästä itse kävellä.
Maaorja otti lapset vastahakoisena kainaloonsa. Dorcas lähti kevyesti kävelemään ulos luolasta ja katsoi, että maaorja seurasi. Maaorja tuli innolla pois synkästä luolasta.

Grafin ulkosalla
Dorcasin ja maaorjan kadotessa luolaan Grafin päätti, ettei ainakaan lähtisi etsimään Bautia. Hän päätti kokata vähän karhunlihaa, joka näytti paljon herkullisemmalta kuin talon ateriat. Grafin otti pari hyvää lihapalaa ja pisti ne kepinnokkaan kypsymään. Niistä nousi herkullinen tuoksu ja Grafin malttoi vain vaivoin odottaa niiden kypsymistä. Taran oli nukahtanut nuotion ääreen.
Dorcasin ja maaorjan astellessa ulos lihanpaloja oli jo runsaasti kypsinä.
- Ahhh, mainiota! Dorcas huudahti.
Dorcas istahti Grafinin viereen ja otti jousen pois latauksesta. Sitten hän lausahti:
- Syödään ja syötetään hieman noita penikoita. Baut saisi jo tulla, jotta pääsemme lastaamaan hevosia.
Käristyvästä lihasta nousi taivaallinen tuoksu; paistettu karhunkäpälä oli jotakin aivan muuta kuin sir Lujakäden pöperöt. Lapsetkin katselivat anovasti lihavartaita. Niinpä Dorcas ojensi niistä lapsille syötävää ja leilin juotavaksi. Lapset söivät ja joivat ahneesti ja näytti siltä, etteivät he olleet syöneet pitkään aikaan. Dorcas jakoi auliisti maaorjallekin muutaman vaatimattoman palan, jotka mies otti nöyrästi vastaan.
Lapset olivat ahmineet hetkessä kaiken heille annetun lihan ja katselivat jo nälkäisinä lisää. Dorcas viittoi lapsia hyväntahtoisesti syömään vartaasta. Sitten hän tuumi huvittuneena:
- Vaikuttaa siltä, Grafin, että paronille jää kovin vähän lihaa.
Lapset ottivat innolla, joskin näppinsä polttaen, käristynyttä lihaa.
- Ehkä niitä karhuja oli vain yksi, Grafin pohti.
- Näin minäkin luulisin, Dorcas vastasi. Tai oikeastaan, se kookkaampi yksilö oli selvästi jonkun tautihengen saastuttama.
- Ai niin, minä kyllä käyn nyt pistämässä vielä sen hiton alttarin palasiksi, Grafin muisti.
- Tee se, Dorcas kehotti. Tuskin tarvitset apua.
Samassa ritarit huomasivat alhaalla metsänrajassa liikettä. Sinne näytti ilmestyneen joukko ratsastajia ja joukossa näytti olevan myös sir Baut. Hänen kanssaan oli neljä ritaria ja Dorcas ja Grafin tunnistivat lisäksi itse sir Lujakäden. Heillä oli mukanaan useita kuormahevosia. Seurue näytti huomanneen leirinuotion. He laskeutuivat ratsailta ja saapuivat jyrkänteiden luokse.
- Sielläkö ne karhut ovat? sir Lujakäsi huusi.
- Täälläpä hyvinkin, Dorcas huusi alas. Taisimme myös löytää sen kadonneen penikkasi.
- Miten sinne pääsee? Lujakäsi kysyi.
- Kierrätte tuolta mutkan kautta... Dorcas aloitti. Hitto, lähetän orjan hakemaan teitä.
- Tee niin, mies, Lujakäsi vastasi.
- Käypä poimimassa herrasi, Dorcas sanoi viittoen maaorjan suuntaan.
Maaorja lähti kiireen vilkkaa kiertämään alas. Pian hän ilmestyi alhaalle ja johdatti joukon ylös tasanteelle.
- No, täällähän niitä karhuja näyttää olevan, Lujakäsi totesi heti ensitöikseen.
- No todella. Mutta on täällä muutakin, Grafin murahti.
- Olette tehneet ihan kelvollista työtä, karhunkaatajat, Lujakäsi jatkoi.
Dorcas kumarsi nyökäten Lujakädelle ja heilautti päätään lasten suuntaan:
- Jompikumpi noista sinun jälkipolveasi?
Lujakäsi katsoi lapsia ja virkkoi lopulta:
- Enpä osaa sanoa. Likaisia ja rähjäisiä olentoja.
Dorcas virnisti hieman ja sanoi peitellyn ironisesti:
- Hitto, kukapa tytöistään osaisi lukua pitää edes puhtoisina?
- Niin, ei raavas mies tyttäristään piittaa, Lujakäsi murahti.
- Niin, tuolla sisällä on vielä muutakin. Alttari, verimenoja, karhuhenkiä, koko höskä, Grafin selosti.
- Mitä mitä? Lujakäsi kysyi hämmästyneenä. Mistä ihmeen kultista höpiset, mies? hän tiukkasi.
- Avitimme kulttia siirtymään henkitasolle, jonne niin halusivat, mutta lisää saattaa olla maastossa, Dorcas selosti. Palvoivat jotain karhuhenkiä, eivätkä aivan syyttä.
- No onpas aikoihin eletty! Lujakäsi ällisteli.
- Todellakin, mutta syrjäseutujahan nämä ovat, Dorcas sanoi muka viattomasti.
- Väitätkö sinä mies, että minun maillani palvottu karhuja? Lujakäsi ärähti.
- Sinun maillasi? Ei toki. Vain maidesi rajoilla elelleet kerettiläiset harjoittivat likaisia menojaan, Dorcas vastasi.
- Käykää itse katsomassa, Grafin kehotti. Jonkun karhupäämiehen minä erotin suolistaan verisen alttarin viereltä.
Lujakäsi tuhahti, sytytti soihdun nuotiosta ja käski muutaman miehen mukaansa. He katosivat luolaan. Yksi jäljelle jäänyt ritari ryhtyi komentelemaan mukanaan tuomiaan maaorjia. Maaorjat ryhtyivät kantamaan lihaa alas hevosten luokse.
- Löysinpäs tänne vihdoinkin, Baut murahtaa tovereilleen. Nuotionne savu opasti meidät tänne. Se toinen typerä maaorja ei löytänyt koko paikkaa. Täytyy pitää huoli, että se saa kunnon rangaistuksen moisesta. Mitenkäs teillä täällä on mennyt?
- Jäit paitsi kaikesta huvista, Dorcas vastasi. Grafin tuossa pääsi täräyttämään ihmiskarhulta suolet pihalle tuolla nuijallaan.
- Juu-u, Grafin mörähti.
- Ei noista karhuista niinkään, mutta tuo luola ei ole ihan niin pieni kuin miltä näyttää, Dorcas jatkoi.
- Mikäs tässä. Lävistin Taranin rinnan vasamalla, murjoin karhumiestä ja sen sellaista. Ihan normaali päivä, Grafin kertoi virnistellen.
- Poju tuolla, Dorcas sanoi viittoen Taraniin, on nyt untenmailla kiitos pienen tällin, jonka jouduimme hänelle antamaan. Oli jonkun hengen vallassa, kun löysimme hänet poukkoilemasta luolasta. Mutta kuten Grafin sanoi, niin ihan tällainen ritarin päivähän tämä, hän lisäsi virnistäen.
- Äh, aina minulta menevät huvit sivusuun, Baut valitti.
- No, sinä saat tasoitukseksi sen matamin, Dorcas virnisti Bautille.
Maaorjat ryhtyivät lastaamaan lihoja. Alhaalla seisoi vielä yksi ritari hevosten luona vahdissa. Taran vain nukkui autuaan tietämättömänä siitä, mitä ympärillä tapahtui. Dorcas kävi katsomassa turkkien kunnon ja huolehti siitä, että ne tulivat mukaan.
Lopulta Lujakäsi miehineen palasi luolasta. Dorcas sanoi heti hänelle:
- Voisin suositella papin hankkimista. Paikallinen väestö kaipaa vielä opetusta Oikeasta Jumalasta.
- Minun väkeni ei ole tätä tehnyt, sir Lujakäsi karjahti.
- Puhunkin näistä metsien pakanoista, Dorcas kiirehti lisäämään.
- Minun maideni metsässä ei ole pakanoita! Lujakäsi huusi.
- No hienoa. Hyvä että se karhuäijä ja tuo luola ja se henkikarhu olivatkin vain unta, Grafin kommentoi.
- Parempi hoitaa nyt ennen kuin tilanne uusiutuu, Dorcas jatkoi. Vai kehotammeko paronia lähettämään miehiään?
- Pistän kyllä kirkon selvittämään asian juurta jaksain, Lujakäsi vakuutti.
- Mutta mitä me tässä kinastelemme Dorcas virkkoi. Me olemme hoitaneet työmme, Lujakäsi hoitaa omansa. Miten olisi tuopilliset olutta kylässä?
- Kuka karhut on kaatanut? Lujakäsi kysyi. Heille kuuluvat sitten turkit.
- Näin on laki, Dorcas nyökkäsi.
- Mmmrhm, Grafin mutisi harmissaan.
Dorcas kuiskasi Grafinille:
- Ja sinä voisit katsoa, että toinen karhu on tautihengen valtaama.
- Mitä sillä enää... Grafin kuiskasi takaisin.
- No, kuka turkit saa? sir Lujakäsi kysyi uudelleen
- Ne kuuluvat minulle ja pojulle tuolla, Dorcas vastasi viittoen Tarania kohti.
- Hyvä on sitten, Lujakäsi sanoi. Nyt lähdemme tästä kirotusta paikasta. Papit saavat tulla sitten myöhemmin puhdistamaan koko loukon Ehilmin tulella.
- Mutta poika itse on hieman huonossa kunnossa kamppailustamme kerettiläisiä johtuen, Dorcas vielä lisäsi.
- Heittäkää hänet hevosen selkään, Lujakäsi määräsi. Eiköhän tuo tuosta tokene.
Dorcas nyökkäsi Grafinin suuntaan:
- Jaksat varmaan hieman auttaa poikaa eteenpäin? Sinähän sen vasaman ammuitkin, hän jatkoi virnistäen.
Maaorjat keräsivät viimeisetkin lihat ja lähtivät alas. Lujakäsi ritareineen seurasi heitä, kuten myös Dorcas ja Grafin, joka kantoi Tarania.
Sitten alkoi ratsastus takaisin kylään ja Lujakäsi johti itsevarmana joukkoa. Kylässä koko seurue otettiin riemuiten vastaan. Vihdoinkin paljon pelkoa aiheuttaneet karhut olivat kuolleet. Toki kaatajiakin katseltiin kunnioittavasti, kuten myös hienoja turkkeja. Sinä iltana Lujakäden linnassakin hiukan juhlittiin ja vieraat saivat jopa kohtuullista olutta.
Seuraavana aamuna alkoi matka takaisin Viherlinnaan. Mukana kulkivat lihat ja muutama ritari. Lujakäsi lähetti myös kirjeen paroni Viherlinnalle, jotta tämä toimittaisi paikalle pappeja. Saastunut paikka olisi siunattava ja puhdistettava kunnolla.
Viherlinnassakin ritarit saivat oikein hyvän vastaanoton. Ja karhujuhlissa kaatajille oli luvassa kunniapaikat.

Karhunkaadon pääsivu.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja