Karhunkaato, osa 1

Neljä ritaria oli kutsuttu Viherlinnan paronin eteen. He olivat sir Dorcas, sir Taran Tulisilmä, sir Baut ja sir Grafin. Viherlinna oli tärkeä rajalinnoitus lähellä Tiskoksen ja Daranmaan rajaa.
Sir Dorcas oli jokseenkin kyyninen ja katkeroitunut nelikymppinen mies. Hänellä oli pitkähköt, lähes mustat hiukset ja hyvin hoidettu parta. Sir Dorcas pukeutui komeisiin vaatteisiin, kuten hänenarvoisensa miehen tuleekin. Lähelläolijoille Dorcas välitti hieman komentelevaa ja tietävää auraansa, eikä hän todellakaan varonut antamasta ohjeita muille. Dorcas oli taitava jousiampuja ja tunsi kyllä tavat hyvin, muttei hänen asenteellaan olisi saanut ritarin arvoa ilman veren perimää.
Naisista Dorcas puolestaan ei ollut pahemmin kiinnostunut, eikä kyse ollut kunnioituksesta. Asiasta ei muuten puhuttu hänen kanssaan. Dorcasin koristeltu leveämiekka roikkui kahden mustan nahkavyön tukemana hänen lappeellaan. Tuohon aseeseen hän ei kuitenkaan niin mielellään tarttunut, vaan turvautui "elegantimmin" jouseensa "jonka kanssa ei tule liattua itseään".
Sir Taran Tulisilmä oli voimakas, lähes kolmikymppinen mies. Hänen ruskeat, olkapäille ulottuvat hiuksensa oli sidottu taakse. Taranin haarniskan rintaosassa oli punainen, kiiltävä silmän kuva. Taran oli luonteeltaan kohtelias ja rauhallinen. Hän kunnioitti syvästi naisia ja piti rupattelusta ihmisten kanssa. Taranin vyöllä roikkui isomiekka, jonka kahvassa oli myös punainen silmän kuva. Taran ratkaisi asiat mieluummin puhumalla, kuin taistelemisella.
Sir Baut oli vaaleatukkainen ja heikkopartainen nuorukainen ja melko pisteliäs kieleltään. Hän oli silti Dorcasin uskollinen hännystelijä. Baut oli myös kova naisten perään ja saanut monet kerrat selliä ja raippoja epäsiveellisestä käytöksestä. Baut ei ollut erityisen hanakka taistelemaan, mutta oli joskus voittanut puukkotappeluja. Tosin hän ei erityisemmin sellaisesta asiasta kuin säännöistä juuri piitannut.
Sir Grafin oli vahva, ilkeä ja kovaääninen, eikä peitellyt sitä. Ruskea hiuspehko ja epäsiisti parta koristivat monta iskua kestänyttä naamaa. Grafin käytti mieluummin raskasta nuijaansa kuin kieltään.
Nämä ritarit siis seisoivat Viherlinnan urhean paronin edessä. Hän tarkasteli heitä vakavan näköisenä sukien tummanruskeaa partaansa. Lopulta paroni avasi suunsa ja puhui äänellä, joka oli tottunut käskemään:
- Arvoisat ritarit, minulla on teille erittäin tärkeä tehtävä. Maillani on riehunut jo pitkään harvinaisen ilkeä karhu. Se on verottanut suuresti maaorjieni karjaa ja aiheuttaa sitä kautta minulle menetyksiä. Muutaman satunnaisen lehmän voisin vielä sulattaa, mutta nyt peto on tehnyt vihonviimeisen tempun: kurja kontio on tappanut lapsia. Siksi asiaan on puututtava ja annan teidän tehtäväksenne etsiä ja metsästää karhun mailtani.
- Karhulle tappavan iskun antaneelle lahjoitan sen turkin ja kymmenen hopearahaa, mutta lihat pidän itselläni. Tappaja saa myös karhunkaatopidoissa kunniapaikan viereltäni.
- Karhu on nähty viimeksi Loisteen kylän lähellä, joten sieltä voitte tiedustella asiaa tarkemmin. Kylää valvoo sir Swith Lujakäsi, jolle saatte viedä kirjeen minulta. Kirje antaa teille oikeuden pyytää kylästä apuvoimia, joskaan ei sir Lujakäden miehiä.
- Neljä ritaria pitäisi olla aivan riittävästi karhun kaatamiseen. Voitte sen sijaan halutessanne pestata kylästä miehiä jäljittämään; se kun on kovin ala-arvoista puuhaa.
- Tässä on kirje, paroni sanoi ojentaen kirjeen Taranille.
Taran otti kirjeen vastaan ja kumarsi. Toiset kumarsivat myös heti perässä.
- Onko teillä kysyttävää? paroni vielä tiedusteli.
- Ei kysyttävää, Taran vastasi reippaasti.
- No, sitten lähdette matkaan, paroni käski. Siunatkoon Jumala ja Pyhä Ehilm teitä.
Ritarit poistuivat herransa edestä.
- Ah, hienoa, karhujahti, Dorcas tokaisi. Grafin, katsotko, että joku satuloi ratsumme?
- Päästään näyttämään, mitä me pojat osataan, Baut sanoi.
- Onko sinulla, Dorcas, kokemusta metsästyksestä? Taran kysyi.
- Onko minulla kokemusta? Ah, minähän olen itse kokemus, Dorcas väitti.
- Joo, karhu saa kyytiä, Baut tokaisi.
- Hmm. Ymmärrän, Taran sanoi.
- Baut, varmaan haet jousemme ja nuolemme? Dorcas kehotti. Käyn itse vaihtamassa päälleni metsästystamineet. Tapaamme porteilla, oletan.
Dorcas lähti vaihtamaan vaatteita Baut ja Grafin kannoillaan. Taran puolestaan kävi pikaisesti rukoilemassa ja katsomassa hevosensa kuntoon.
Dorcas huomasi portille tullessaan Taranin. Baut kiiruhti paikalle raskaan jalkajousen kanssa.
- Tässä on, Dor, hän huudahti.
- Hei, poika, Dorcas viittoi Taranille.
- Hei! Taran huudahti vilkuiltuaan ympärilleen ja huomattuaan ritarit.
- Millä ajattelit karhun kaataa? Dorcas kysyi ottaen muutaman askeleen Taraniin päin.
- Kai minä luotan jouseeni, Taran vastasi taputtaen hevosensa satulassa roikkuvaa lyhyttä jousta.
- Eihän tuolla saa tapettua jänistäkään! Baut huudahti ja alkoi nauraa Grafinin ilmestyessä juuri paikalle.
Dorcaskin hiukan naurahti ja irvaili sitten:
- No mikäs siinä, varmaan sieltä löytyy sammakoita, joita metsästää myös.
Taran pysyi rauhallisen ja nauroi Bautille takaisin.
- Baut, missä minun jalkajouseni on? Grafin kysyi.
- Tässä, tässä, Baut sanoi ojentaen jalkajousta.
- No, sinulla ainakin on järeät aseet, Taran huomautti.
- Mmm... Grafin mutisi.
- Järeä on niin mies kuin saaliskin, Dorcas totesi hypähtäen ratsunsa selkään. Miksipä ei siis ase? Lähdetäänpä. Haluan olla ennen auringonlaskua perillä.
- Niin minäkin, Taran vastasi kiiveten hevosen selkään, kuten Baut ja Grafinkin.
Dorcas lähti kevyttä laukkaa etelään kylää kohti Baut perässään. Taran paineli Dorcasin rinnalle. Grafin seurasi muita pitäen itsensä omituisen matalana hevosta vasten.
- Tapansa kullakin, poika, mutta tuo hernepyssysi saa sen vain vihaiseksi, Dorcas sanoi säälivästi Taranille.
- Haavoittunut karhu repii sinut kappaleiksi, Baut säesti.
- Olet siis metsästänyt paljonkin, Dorcas? Taran yritti vaihtaa puheenaihetta.
- Ota käsiisi joko järeämpi jousi tai kunnon keihäs, Dorcas kehotti.
- Se pitää hoidella yhdellä iskulla, Baut tokaisi.
- Taidan käyttää peistäni, Taran esitti.
- Varo sitten, ettet iske ohi, Dorcas varoitti. Jos se peto pääsee lähellesi...
- Minulla vain ei ole hirmuisesti kokemusta metsästämisestä, saati sitten karhunkaadosta, Taran tunnusti.
Dorcas kääntyi Bautiin päin ja kysyi:
- Muistatko sen harmaakarhun, jonka taannoin talvella kaadoimme?
- Joo, se oli melkoinen roikale, Baut myönsi vakavana.
- Hitto, siinä oli peto. Herännyt talviunilta hieman äreänä, Dorcas selitti nauraen.
- Muut ne vain kirmasivat karkuun, Baut muisteli. Muttei me pojat.
- Pidät vaan huolen, ettei se pääse mätkäisemään sinua, Grafin valisti Tarania.
- No poika, pidä vain omat puolesi. Me Bautin ja Grafin kanssa olemme kokeneita näissä hommissa, Dorcas kehotti.
Taran hymähti hiljaa ja katsoi poispäin Dorcasista
- Ei olla kattos arkalasta kotoisin, Baut uhosi.
- Kyllä minä sentään taistella osaan, jos te sitä epäilette, Taran puolustautui aivastaen sitten.
Maantie oli melko tomuinen ja hevosten kaviot nostattivat ilmaan pölyä. Kuuma tulen vuodenaika oli kuivattanut maan. Mutta kesä alkoi olla jo ohi ja sadonkorjuun aika oli ovella. Ritarit näkivät ratsastaessaan talonpoikia töissä pelloilla. Taivas oli pilvinen, mutta ilma oli melko tyyni.
- Tietysti osaat, poika, Dorcas sanoi. Muuten olisit tuolla niittämässä vehnää, hän jatkoi osoittaen pellolle ja Baut ja Grafin hohottivat sutkaukselle.
- Uskon, että sinulla on kokemusta paljon minuun verraten, Taran sanoi Dorcasille.
- Niin minäkin, Dorcas tokaisi virnistäen.
- Totta, Baut vahvisti. Maaorjat ovat roskaväkeä. Ne luikkivat heti karkuun, jos meikä sanoo vaan pöö. Tämä on sentään miesten työtä.
- Mmmm... Dorcas mutisi.
- Mutta eipä tämäkään ole mitään laiskottelua, Taran sanoi.
- Noh, ei tänne näköaloja tultu katsomaan, Dorcas huomautti. Kiristetäänpäs pojat tahtia, hän jatkoi kiristäen laukkaa.
Maaorjat katselivat pelloilta, kun ritarien hevoset ravasivat. Tiellä kulkevat talonpojat hyppivät äkkiä syrjään tieltänne.
- Pois alta risut ja männynkävyt! Baut huudahti.
- Tätä menoa olemme varmaankin iltaan mennessä perillä, vai? Taran arveli.
Matka sujui joutuisasti ja kilometri toisensa perään jäi taakse. Tie muuttui hiukan huonommaksi, kun ritarit kulkivat etelään. He tiesivät, että etelässä oli valtavan laaja metsä. Sinne ei ollut ihmisillä asiaa. Siellä sanottiin asuvan haltioita, vaikka heitä ei kyllä koskaan oikein näkynyt.
Mutta jotkut uhkarohkeat, jotka olivat uskaltautuneet haltioiden metsään, eivät olleet koskaan palanneet. Suhteet haltioihin olivat epävakaat, mutta yleensä vallitsi rauha. Estalin kanssa haltioilla oli sen sijaan ollut kinaa puiden kaatamisesta. Haltiametsässä kun kasvoi puuta, josta sai erinomaista lankkua laivoihin.
- Hmhp, en ymmärrä miksi tällaista seutua vaivaudutaan suojelemaan, Dorcas purnasi.
- Miksipäs ei? Taran kysyi.
- Paljonpa täältä viljaakaan saa, Dorcas jatkoi valittamista. Vain likaisia ihmisiä, tomuisia teitä ja metsää.
- Kaipa tässä jotain pitää olla puskurivyöhykkeenä metsän hirviöiden ja sivistyneen kansan välissä, Grafin murahti.
- Totta, totta, eivätpähän metsäkansat ihmisten maille tule huomaamatta, Dorcas myönsi.
- Nyt vaan pidetään sormet ristissä, että se karhu ei ole mikään haltiahirviö, Grafin mutisi.
- Niin, toivottavasti, Taran myönsi.
- Pah, tämä lelu kaataa karhun kuin karhun, sanoi Dorcas taputellen raskasta jalkajoustaan.
- Äh, ne haltiat ovat ihan nössöjä, Baut vähätteli. Ne luikkis karkuun meitä. Ratsastaa ritari ei pysäytä mikään.
- Ovatko sitten karhut nössöjä, Taran kysyi Bautilta. Niitähän tässä metsästetään, ei haltioita.
- Ei karhuistakaan oo vastusta, Baut vastasi. Mutta haltiat on vielä paljon nössömpiä.
- Sinulle? Taran kysyi epäilevästi.
- Et kai luule, että ne pystyis mitään kunnon tappelussa? Baut jatkoi. Minähän hoitelisin haltian ihan tuosta vaan yhdellä kädellä ja silmät kiinni. Pistäisin sellaisen poikki kuin lahon oksan.
- En osaa sanoa mitä luulen sinusta, Taran sanoi.
- Ei niistä ole kunnon ritarijoukkiolle mitään vastusta, Grafin vahvisti. Tykkäävät katketa pienestäkin tönäisystä. Ovat vaan pirun ärsyttäviä metsässä kun niitä ei saa kirveelläkään kiinni.
- Sen uskon, Taran sanoi heti.
- Joo, kyllä ne on sellaisia maantierosvoja, Baut myönsi. Ei näyttäydy, vaan väijyy jossain. Mutta kyllä me pojat pidetään seudut puhtaina kävelevistä kukkakepeistä.
- Heh, Taran naurahti.
Seutu alkoi muuttua yhä vähemmän asutuksi. Enää ei koko ajan näkynyt peltojakaan, vaan enemmän oli sen sijaan metsäistä aluetta. Välillä näkyi yksittäisiä talonpoikien asumuksia.
- Kuten sanottu, miksi tällaista seutua edes vaivaudutaan suojelemaan? Dorcas ihmetteli.
- Onpas täällä autiota, huomautti Taran. Menemmekö varmasti oikeaan suuntaan?
- Näetkö muita teitä etelään? Dorcas kysyi ivallisesti. Ehkäpä kannatat mieluummin reittiä haltiametsän kautta, poika?
- Se kylä on kyllä ihan takamailla, Baut totesi. Ei ihme, että joku karhu viittii niitä siellä syödäkin.
- Tosi loistopaikka Loisteen kylälle. Hohohoho, Grafin nauroi vitsilleen ja Baut yhtyi nauruun.
- Kyllä minun puolestani te saatte päättää suunnan. Varmistin vain, Taran puolustautui.
Iltapäivä oli jo muuttunut illaksi, kun ritarit vihdoin näkivät ensimmäisen vilauksen kylästä puiden takaa. Kylää näyttivät ympäröivän pellot. Ritarit putkahtivat metsästä aukealle maalle. Tien molemmin puolin näkyi ruispeltoja. Ritarit näkivät jo kylänkin jonkin matkan päässä edessään, vaikkei se ollut kummoinen kyläksikään.
- Taitaa jäädä huomiseen se karhunkaato, Dorcas sanoi nyrpistäen nenäänsä.
- Päivän ratsastuksen jälkeen kelpaakin levätä, Grafin lausahti.
- Toivotaan, että sieltä saa edes kunnon olutta, Dorcas mutisi.
- Mutta mitä vikaa siinä haltiametsän reitissä on, jos kerran niistä ei ole vastusta? Taran kysyi. Oluella ei minulle ole väliä.
- Niin, mitäpä vikaa siinä on. Käy toki tarkistamassa ja kerro meillekin, Dorcas ivasi.
- Enpä taida käydä, Taran vastasi.
Keskellä kylää seisoi linnoitus, joka tosin oli vain pieni paaluvarustus. Paaluaidan sisällä oli muutama rakennus. Sen ympärille levittäytyi parikymmentä maaorjien matalaa taloa, jotka olivat maakuoppiin rakennettuja kurjia hökkeleitä. Yksi hiukan paremman näköinen pieni rakennus näytti olevan hiukan sivummassa. Kylän laidalle pellon reunassa seisoi tuulimylly.
- Käydäänpä katsomassa onko ketään kotona, Dorcas kehotti lähtien ratsastamaan paaluvarustusta kohti.
- Eipä ole kylässä kehumista, Taran arveli.
Pelloilla oli vielä ihmisiä paiskimassa töitä. Vaikka oli jo ilta, ei työ näyttänyt ottavan loppuakseen.
- Kylläpä nuo raatavat, tokaisi Taran. Mitä hyötyä tuostakin työstä on?
- Niin kuin kuuluukin, Grafin vastasi.
- Sietääkin raataa, kun vaivaavat meitä karhuongelmillaan, Dorcas ärähti.
- Joo, me ollaan herraskansaa, Baut säesti.
- Voisivat tehdä jotakin hyödyllistä, Taran sanoi.
- Kuule poika, mistä luulet viljan leipiin tulevan? Dorcas kysyi häneltä.
- Niinpä, Taran myönsi. En tajunnut sitä.
Paaluvarustuksen portti oli auki ja siellä seisoskeli pari tylsistyneen näköistä sotilasta. Heidän kilvissään on vihreän käden kuva.
- Hoi, missä komentajanne on? Grafin huudahti lähimmälle sotilaalle.
Sotilas katsahti tulijoihin ja havaitsi heidän tunnuksensa, kun Dorcas hyppäsi alas hevosen selästä.
- Sir Lujakäsi on juuri aterioimassa, vartija ilmoitti. Ketkä saan ilmoittaa?
- Olen sir Dorcas, suoraan kreivin luota, Dorcas lausui mahtipontisesti. Tässä sir Grafin, sir Baut.
- Odottakaa pihalla, niin kerron herralleni teidän tulostanne, vartija kehotti kiiruhtaen pois linnoituksen päärakennusta kohden. Toinen vartija jää tympääntyneenä seisomaan portille.
- Hyvä, Dorcas sanoi tyytyväisenä.
- Mitä te ajattelette tästä kylästä? Taran kysyi toisilta.
- Tämä on perhanan tylsä loukko, toinen portinvartija tuhahti. Menisin minne tahansa muualla, jos pääsisin.
- Teillä edes kunnon olutta täällä? Dorcas tiedusteli.
- Olutkin on ihan litkua, vartija valitti.
- Bah, Dorcas tuhahti.
- Kaikki olut on litkua, Taran väitti.
- Näin meidän kesken, sir Lujakäsi on saakelin itara, vartija tunnusti.
- No se lieni oletettavissa, Dorcas sanoi katkerana. Poika ei ole vielä päässyt maidosta, hän jatkoi viittoen Taranin suuntaan ja saaden Bautin nauramaan.
Taran pysyi tyynenä, eikä välittänyt Dorcasista ja Bautista.
- Taran, mikä ihme sinussa oikein on vialla? Dorcas kummasteli. Rajansa keltakorvaisuudellakin.
- En vain satu pitämään oluesta, Taran vastasi lyhyesti
Pian poistunut vartija palasi.
- Herrani ottaa teidät vastaan aterioituaan, hän ilmoitti. Voitte viedä hevosenne talliin. Saatte myös ruokaa keittiöstä. Tuvan puolelle ette mahdu.
Toinen vartija tuhahti huvittuneena.
- Taran, viepäs hevoset talliin, Dorcas käski.
- Miten niin emme mahdu? Missä tilamme sitten sijaitsevat? Grafin ihmetteli suureen ääneen.
- En tiedä vielä, minne herramme teidät majoittaa, vartija vastasi. Mutta hevosille on tilaa. Ehkä pääsette talliin tekin asumaan.
- TALLIIN? Dorcas kauhisteli käännettyään katseensa vartijaan.
- Anteeksi, talliin? Tarankin kysyi.
- Niin, vieraat ritarit majoitetaan yleensä tallin ylisille, selitti vartija. Sir Lujakäden kartanossa ei ole tilaa kuin omalle väelle.
- Hmhp, unohdin meidän olevan maaseudulla, Dorcas tuhahti.
- Ei siis niin minkäänlaista vieraanvaraisuutta! Taran huudahti.
- Vie nyt vain ne hevoset, poika, Dorcas määräsi. Parempi puhua itse herran kanssa.
- Jos ei kelpaa, niin voittehan mennä jonkun maaorjan asumukseen, vartija tiuskaisi.
- Luulisi silti kreivin ritareille vieraanvaraisuutta löytyvän. Hmph, Dorcas tuhahti.
- Hyvä on, olenkin näköjään tämän joukon juoksupoika, Taran sanoi lähtien tuhisten talleille päin hevoset mukanaan.
- Ei kreivi ole täällä koskaan käynyt, vartija sanoi. Paronikin vain kerran ja sekin taisi riittää hänelle.
- Eikä ihme, Dorcas arveli.
- En yhtään ihmettele! Hahah, Grafin naureskeli.
- Kurja loukko, ensimmäinen vartija säesti.
- No sir Lujakäsi varmaan huomaa heti, miten paljon parempi idea olisi antaa Grafin siirtää pari vakio-asukkia muihin tiloihin, Dorcas murahti.
- Enpä suosittelisi, sanoi toinen vartija otsaansa rypistäen. Jos alatte rettelöimään, niin me kyllä pistämme teidät kuriin.
- Oli miten oli, kaipaamme paikan joissa varustautua KARHUJAHTIA varten, Dorcas vastasi.
Taran palasi talleilta.
- Grafin, Dorcas aloitti viittoen Grafiniin päin ja virnisti, tulee mielellään pistetyksi kuriin.
- No, menkää nyt sitten sinne syömään, vartija kehotti viitaten avoimeen oveen.
Ritarit astelivat ovelle. Siellä näytti olevan keittiö, jossa oli pari piikaa hommissa ja tiukkaääninen nainen komenteli heitä. Tuoksut saivat veden kielelle.
- Iltaa, naiset, Dorcas sanoi kohteliaan sulavasti.
- Mitäs miehiä te olette? tiukkaääninen nainen kysyi tuikeasti.
- Kreivin miehiä, Dorcas vastasi.
- Toivottavasti saamme ihmisten ruokaa, Taran mutisi. En kyllä ihmettelisi, jos saisimme pelkkiä heiniä.
- Hah, vai että vielä kreivin miehiä! nainen naurahti. Ja minä olen Pyhä Menena.
- Sir Dorcas nimeltäni, Dorcas jatkoi. Mukanani sir Grafin, sir Baut ja Taran Valittaja.
- Iltaa, Tarankin tervehti. Anteeksi, sir Taran. Dorcas taisi käsittää nimeni väärin
Dorcas virnisti.
- Karhunkaatoon palkattuja miehiä, Grafin selitti. Ja me tarvitsemme hyvää ruokaa mahaamme ennen työtä!
- No, jos karhumiehiä olette, niin teitä on odotettu, nainen sanoi hiukan ystävällisemmin.
Miehet istuivat pöydän ääreen ja nainen käski piikoja antamaan heille ruokaa. Miesten eteen asetettiin puiset kupit, joihin lapattiin höyryävää puuroa. Juomaksi kaadettiin laimeaa olutta.
- Mmmm. Minulla olikin jo karjunnälkä, Dorcas virkkoi.
- Ei ole oluessa kehumista, sanoi Baut nenäänsä nyrpistäen.
- Sinä halunnet olueni, Dorcas? Taran kysyi. Minä näes vaalin periaatteitani.
- Grafiniin mahtuu, Dorcas vastasi.
Grafin kittasi oluensa yhdellä kulauksella ja sanoi Taranin tuopin napaten:
- Jos se pahaa, se pitää juoda nopeasti.
Dorcas ja Taran nauroivat Grafinin heitolle.
- Ole hyvä vain, Taran kehotti.
Ritarit näkivät, että höyryäviä kulhoja kannettiin ovesta ilmeisesti tupaan.
- Herra aterioi näköjään tuolla? Taran kysyi.
- Sielläpä siellä, keittiön valtiatar totesi. Tässä pitäisi olla tuhat kättä, että ehtisi tehdä kaiken ajoissa.
Nainen tukisti piikaa, joka hänen mielestään toimi liian hitaasti, ja kehotti sitten ritareita:
- Pistäkääs nyt vauhtia syömiseenne, ettette ole täällä tiellä.
Dorcas siirtyi syötyään ulos istumaan kuistille ja sytytti piippunsa. Taran kiitti ruoasta ja siirtyi myös ulos. Baut livahti perässä. Grafin puolestaan ryysti ruokansa ja kittasi Taraninkin oluen.
- Lisää! hän sitten huusi.
Piika täytti Grafinin tuopin. Tosin olut oli vielä aikaisempaakin laimeampaa.
- Et taida kummoisemmin pitää tästä kylästä? Taran kysyi ulkona Dorcasilta.
- En, liian pieni ja mitätön, Dorcas vastasi viittoen metsään päin.
- Ymmärrän, Taran sanoi nyökäten.
- Mitä sanot, poika, kaipaammeko jäljittäjiä? Dorcas kysyi.
- En osaa sanoa, Taran mietti. Ehkäpä.
- Sinulla kokemusta siitä hommasta? Dorcas kysäisi.
- Eipä juuri, vastasi Taran.
- Äh, jäljittäminen on likaista hommaa, Baut tuhahti. Siinä joutuu kyykkimään maassa, hän jatkoi.
- Hei, ruokaa myös, Grafin huudahti sisällä.
Piika läsäytti vihaisesti puuroa Grafinin kulhoon. Puurokin vaikutti epäilyttävän vetiseltä...
- Miksi alentuisimme siihen itse, jos joku näistä kylän roskaväestä voi tehdä sen puolestamme? Taran kysyi.
- En luota siihen, että kylän väki kykenee mihinkään, mutta totta, Dorcas tuumi.
- Tuo on oikeaa puhetta, Baut vahvisti.
- Emmeköhän saa jonkun paikallisen hommiin, Dorcas arveli.
- Olen täysin samaa mieltä, Taran myönsi.
- Minä en ainakaan ala kyykkiä sonnassa karhunjälkiä tutkimassa, Baut lisäsi.
- En kyllä minäkään, Taran säesti.
- Mitäs helvetin laimeata paskaa tämä on, ei tämä miehen vatsaa täytä? Grafin vaahtosi sisällä lyöden nyrkkinsä pöytään.
- Meillä syödään säästeliäästi, keittiöhengetär vastasi tiukasti. Jos ei kelpaa, niin hän menee matkoihinsa.
- Anna nyt miehelle ruokaa, nainen, Dorcas huusi ulkoa. Teidän karhuanne tässä ollaan kaatamassa. Ehkäpä menemmekin matkoihimme.
- Talossa talon tavat, nainen huusi vihaisesti.
- No ei ihme että se teidän karhunne aiheuttaa niin paljon ongelmia, Grafin puhisi. Tuskin sotilaista tällä ruokavaliolla olisi vastusta edes oraville.
- Painukaa vittuun, senkin äpärät, jos ei ruoka kelpaa! nainen huusi.
- Sinua ei taida haitata, jos seuraan metsällä sinun esimerkkiäsi? Minä kun en ole ennen hirveästi metsästänyt, Taran sanoi Dorcasille.
- Ei, kunhan et eteeni tule, Dorcas vastasi suopeasti.
- Hyvä on, Taran lupasi.
Grafin nousi keittiössä ylös ja paineli naisen luokse sanoen:
- Että mitä?
- Tästä ei hyvä seuraa, Dorcas arveli viitaten keittiöön päin.
- Ulos minun keittiöstäni! nainen huusi raivoissaan.
Ruokasalista ilmestyi pari ritaria katsomaan, mikä oli hätänä.
- Grafin, poimi jotain mukaan jos haluat, mutta emme halua vielä tappelua, Dorcas huikkasi keittiöön ja nousi ja venytteli ulkona jalkojaan poltellen piippuaan.
- Olen kyllä valmis puolustamaan joukkoamme, Taran sanoi.
- Mmm. Mitäs täällä piilotellaan? Grafin kysyi ottaen lähimmän ison astian ja alkaen mättää siihen lihapataa.
- Irti, nilkki! nainen huusi ja läimäisi kovalla kourallaan Grafinia poskelle.
- AUU! Grafin karjaisi työntäen naisen kauemmas.
Nainen nappasi silti astiasta kiinni huutaen:
- Saatanan varas, sitä et vie!
Pari ritaria astui keittiöön vihaisen näköisinä.
- No ei hiivatti! Grafin puuskahti.
- Mieheni antaa ruoskia hänet, ellei hän heti häivy, nainen huusi Grafinille.
- Mitä hittoa täällä oikein on tekeillä, kun ei vieraileville ritareille anneta kunnon ruokaa töitä varten? Grafin ällisteli.
- Äläs uhkaile, nainen! Taran huusi ulkoa.
Ritarit lähestyivät jo Grafinia, eivätkä hekään olleet mitään aivan pikkuisia miehiä. Dorcas astui sisälle Grafinin yrittäessä navigoida lihapata-astian kanssa naisen ulottumattomiin, mutta nainen piti kiinni astiasta.
- En erityisemmin pidä tuosta naisesta, Taran kuiskasi Dorcasille.
- Grafin, mene tarkastamaan hevoset, Dorcas käski. Taran tuskin harjasi niitä kunnolla. Ota vaikka tuosta tuo leivänkannikka evääksi.
Taran astui sisälle keittiöön, mutta Dorcas viittoi hänet ulos ja siirsi katseensa kahteen paikalliseen ritariin. Grafin otti lähimmän kauhan ja kaatoi padasta suoraan ison annoksen ruokaa suuhunsa. Sitten kääntyi poistuakseen. Toinen ritareista nappasi kuitenkin Grafinia olkapäästä ja kysyi:
- Mikäs saatanan puurovaras sinä olet? Yritätkös syödä meidän ruokamme? Kyllä me tommosille annetaan sakinhivutusta.
- Dorcas, miksi minun ulos pitäisi mennä? Taran kysyi.
- Täällä on muutenkin ahdasta, emmekä kaipaa tappelua, Dorcas sihahti.
- Mutta annammeko heidän uhkailla Grafinia? Taran penäsi.
- MIEHET ratkaisevat kiistansa painilla, Dorcas sanoi kovaan ääneen. Tosin ei näistä ritareista tiedä.
- Minä olen mies! Taran huudahti. Ja kokenut taistelija, hän lisäsi.
- Tuskin ovat sen ihmeellisempiä kuin kyläpahasensa, Dorcas tuhahti.
- Minä syön oman ruoka-annokseni, Grafin jupisi ravistaen olkapäästään pitelevän käden irti.
- Et hitto vieköön syö meidän annoksiamme! toinen ritari huusi.
Dorcas siirtyi ulkopuolelle vetäen vastahakoisen Taranin mukanaan.
- Emme todellakaan kaipaa kunnon taistelua linnakkeen herran kanssa, Dorcas selitti. Heitä on kymmenen kertaa enemmän kuin meitä, eikä siitä hyötyisi mitään.
- Miten vain sanot, Taran myöntyi.
- Ehdit vielä vaarantaa henkesi sen karhun kanssa, Dorcas virnisti.
- Mutta en pidä heidän tavastaan kohdella vieraita, Taran vielä huomautti ärtyneesti.
- No se tuskin tappelemalla muuttuu, Grafin totesi kuivasti. Tiedotamme asiasta kreiville, älä siitä huoli.
Tuvan ovelle ilmestyi kolmas mies kysyen käskevästi:
- Mitäs pirun metakkaa täällä on?
- Niin, antakaa nyt minulle vain oma annokseni, että voin syödä! Grafin huudahti.
- Herra, tuo mies rettelöi täällä, keittiön nainen sanoi. Yrittää varastaa ruokaa.
- VARASTAA RUOKAA? Grafin karjaisi.
Keittiöön tullut mies näytti punastuvan raivosta.
- Varastatko sinä hyypiö minun ruokaani? mies karjui.
- Me olemme tulleet tänne auttamaan teitä, ja meille ei tarjota mitään ja sitten vielä väitetään varkaiksi! Grafin huusi.
- Kun olette minun linnassani, te syötte sitä, mitä minä annan! saapunut mies vaahtosi. Täällä tehdään juuri niin kuin minä käsken. Jos kesken teidän nähdä nälkää, niin te teette niin. Eikö paroni ole opettanut teille käytöstapoja?
- En yhtään enää ihmettele, ettei omista miehistänne ole karhulle vastusta, Grafin jupisi.
Kolmas mies asteli Grafinin eteen ja huusi:
- Minä tarvitsen mieheni suojelemaan kylää! Enhän minä nyt turhaan lähettänyt hakemaan karhunkaatajia. Ja sitten minulle lähetetään tuollaisia tolloja!
- Taran, voi olla, että tästä tulee sittenkin hieman suurempi ongelma, Dorcas arveli ulkona.
- Pärjääköhän Grafin tuolla? Taran kysyi huolissaan.
- Kyllä pärjää, mutta vaikea sanoa kuinka pitkään, Dorcas vastasi. Osaatko miekkailla hyvinkin?
- Osaan, Taran vakuutti.
- Hyvä, sitten sinä kaksintaistelet, jos siihen tulee tarvetta, Dorcas sanoi hiukan hymyillen.
- Olen valmis siihen, Taran lupasi.
- No jos haluatte siitä hiton karhusta eroon, antakaa ruokaa, Grafin kehotti sisällä. Ei tämä mies vedellä kulje!
Mies iski Grafinia avokämmenellä poskelle niin että tuntui.
- Etkös nyt opi vähän nöyryyttä! hän kivahti. Saat kiittää onneasi, että tarvitsen karhunkaatajia. Muuten antaisin ruoskia sinut tästä paikalta. Nyt ulos minun talostani!
Grafin sihisi raivosta. Samassa Dorcas ilmestyi taas ovelle ja sanoi:
- Olen Sir Dorcas, paronin karhunkaataja. Ja MITÄ HITTOA TÄÄLLÄ TAPAHTUU?
Mies kääntyi Dorcasiin päin Grafinin yrittäessä taas ottaa ruokaa, mutta toinen ritari astui Grafinin eteen.
- Grafin, siirry jo ulos, Dorcas kehotti toveriaan.
Taran astui keittiön ovelle hypistellen miekkaansa.
- Sir Lujakäsi, oletan? Dorcas esitti kumartaen miehelle.
- Olen, mies vastasi. Sinäkö olet vastuussa tästä miehestä? hän kysyi Dorcasilta.
- Minä en lähde mihinkään karhujahtiin ilman kunnon täyttävää ateriaa, Grafin murisi.
- Mies on vastuussa itsestään, mutta minä olen hänen kumppaninsa, kyllä, Dorcas vastasi sir Lujakädelle.
- Nyt tuo mies lähtee heti ulos, sir Lujakäsi karjaisi. Mies, toimita hänet ulos ennen kuin räjähdän.
- GRAFIN, Dorcas huusi tiukasti nyökäten tallin suuntaan.
- Grafin, minusta tuntuu, että sinun kannattaisi lähteä ulos, Tarankin kehotti sävyisästi.
Grafin paineli ulos tönien kaikkia matkalla.
- Noniin, Dorcas huokaisi. Teillä kuulemma on ollut ongelmia karhun kanssa? hän jatkoi kaikkien siirtyessä ulos ahtaasta keittiöstä.
- Kyllä, ja siksi tarvitsemme apua paronilta, sir Lujakäsi vastasi. Mutta mitä sakkia hän minulle lähettääkään! hän päivitteli.
- Nuorella Taranille, sanoi Dorcas viittoen Taraniin, on kirje sinulle.
- Annapa tänne, poika, kehotti sir Lujakäsi.
- Me olemme täällä töissä, emme vatvaamassa joidenkin piikojen kanssa, josko heillä on meille ruokaa tahi ei, Dorcas sanoi.
- Minun piikani tekevät niin kuin minä käsken, sir Lujakäsi ärähti. Minä päätän tässä talossa, minkä verran syödään. Elämme kovia aikoja, eikä ruokaa ole kaikenlaisille ketkuille.
- Varmaan makuuhuoneessakin, Grafin huusi kauempaa talleilta.
Taran kaivoi kirjeen esiin ja ojensi sen sir Lujakädelle sanoen:
- Tässä.
Lujakäsi otti kirjeen vastaan.
- Kuten näet, emme ole ketkuja, vaan virallisella asialla, Dorcas huomautti. Kaikki seuralaiseni ovat hyviä miehiä. Grafinin ainut vika lienee hänen suuri vatsansa. Ja näinä aikoina se on todellakin pieni vika.
- Tämä on kuitenkin minun maatani ja täällä määrään minä, sir Lujakäsi sanoi tiukasti. Olkoon tämän kerran, mutta ottakoot tuo roikale opikseen. Seuraavan kerran saa selkäänsä.
- Hän sai jo selkäänsä emännältäsi, Dorcas virkkoi hymyillen ja Taran naurahti, mutta tukki äkkiä suunsa.
Sir Lujakäsi avasi kirjeen ja vilkaisi sitä
- Haepas isä Donfal, hän käski toista ritariaan, joka kiiruhti pois. Osaattekos te miehet kaataa karhuja? hän kysyi epäilevänä.
- Tarvitsemme kyvykkäitä jäljittäjiä, mieluiten parisen, Dorcas pyysi. Jos puhut karhuista muttet tunne sir Dorcasia, niin johan on ihme!
- Kyllä, osataan, Taran vakuutti innokkaasti.
- Katsotaan, kunhan olen lukenut kirjeen, Lujakäsi sanoi.
- Vain nuori Taran tuossa on ensikertaa karhujahdissa, mutta hänkin vaikuttaa lupaavalta pojalta, Dorcas kertoi.
- Kiitos, Taran sanoi hyvillään.
- Karhun piru vei minulta tyttärenkin, sir Lujakäsi selitti.
- No voi sun! Dorcas huudahti.
- Pahoittelen, Tarankin sanoi osaaottavasti.
- Vaikka mitäpäs nyt yhdestä tytönheitukasta, Lujakäsi jatkoi. Pojat ne ovat vasta jotakin. Tyttöjä kun tulee aina kun niitä ei tarvitsisi.
- No olisi sille tytölle varmaan muutakin käyttöä löytynyt, sanoi Dorcas. Niiden pirulaisten elättämiseen menee jo omaisuus. Sitten joku peto tulee ja naukkasee. Perkele.
- Äh, vaativat vain rahaa, jotta ne saa naitettua, Lujakäsi vähätteli.
- En hirveästi pidä tuosta miehestä, Taran kuiskasi Dorcasille. Suoraan sanottuna vihaan häntä.
- No parempi kuitenkin kaataa se pirulainen, jottei ainakaan niihin poikiin pääsee, Dorcas vastasi nyökäten hieman Taranille.
- Niin, verottaa kurja karhu karjaa liikaa, myönsi sir Lujakäsi. Mitä muutamasta ihmisestä, mutta karja on tärkeää. Maaorjia saa aina tusinan lisää, mutta karjaa ei saa niin helposti.
- Maaorjia, tietty, mutta että ritarin lapsia, Dorcas päivitteli.
- Anteeksi vain, herra, mutta mitä sanoisitte, jos karhu veisi sotilaanne tai kenties teidät? Taran ei voinut olla kysymättä. Silloin ette ehkä ajattelisi karjaa.
- Päh, kyllä me puolemme pidämme, Lujakäsi vakuutti. Mutta emme voi vain vahtia jokaista elukkaa.
- No saapuukos se kirjanoppinut, jotta saamme tuon lappusen luettua? Dorcas ihmetteli.
- Niin, missä se vääräuskoinen oikein viipyy? Lujakäsikin murisi.
Pian portista kiiruhti sisään kaksi miestä. Toinen on ritari, joka lähti hakemaan isä Donfalia. Toinen taas on resuvaatteinen ja valkopartainen mies.
- No, vihdoinkin! Lujakäsi huudahti. Isä Donfal, tässä on kirje.
Valkopartainen mies riensi hengästyneenä Lujakäden luokse ja otti nöyrästi kirjeen. Hän ryhtyi takellellen lukemaan sitä ääneen. Kirjeessä vain kerrottiin ritarien tehtävästä ja pyydettiin antamaan jokunen maaorja avuksi, jos olisi tarvetta.
- No, kyllähän te oikealla asialla näytätte olevan, Lujakäsi totesi nyt jo suopeammin.
- No kestipäs kauan huomata, Taran sihahti.
- Hoitakaa siis homma huomenissa, jos tosiaan olette karhunkaatajia, linnanherra jatkoi ja Dorcas nyökkäsi. Saatte ottaa maaorjia avuksi, jos tarvitsette. Keittiöstä saatte aamulla evästä.
- Lähdemme töihin auringon noustessa, Dorcas lupasi. Katso että joku jäljittäjäksi kelpaava löytyy porteilta.
- Mutta älkää enää haastako riitaa tai teidän käy huonosti, sir Lujakäsi varoitti. Saatte nukkua tallin ylisillä. Olikos vielä jotakin, miehet?
- Ne jäljittäjät, Dorcas sanoi. Ja jotain väkeä kantamaan se peto.
- Saatte nylkeä karhun tappopaikalla ja kuljettaa lihat tänne, Lujakäsi määräsi. Ottakaa yksi kuormahevonen mukaanne. Annan rengeille määräyksen, että antavat sen teille aamulla. Jäljittäjät saatte itse etsiä. En minä maaorjiani tunne.
- Enkä minä halua heihin tutustua, Dorcas jupisi.
- No, kyllä sinä varmasti maaorjia osaat käsitellä, sir Lujakäsi arveli. Kyllä ne jotakin osaavat.
- Hmph, Dorcas tuhahti ja lähti talleille päin. Lujakäsi lähti jatkamaan keskeytynyttä ateriaan ja Baut livahti Dorcasin perään.
- No mitäs arvon 'seiväs-tai-parikin-persiissä' sanoi? kysyi Grafin Dorcasin saapuessa.
- Sanoi, että saamme itse etsiä jäljittäjämme kylästä, Dorcas selitti äkeänä. Paroni saa kyllä kuulla paikallisen palvelun tasosta.
- Paremmin hän nyt orjansa tuntee kuin me, Taran myönsi. Eikä hän tule saamaan mitään hyvää palautetta.
Dorcas istahti penkille ja alkoi tarkastella vasamiaan.
- No voi hiivatti, Grafin tuhahti. Mennään sitten etsimään, hän jatkoi poistuen talleilta.
- Taran, voisit mennä Grafinin mukaan - kaipaamme ne elävinä, Dorcas kehotti.
- Hyvä on, Taran vastasi lähtien ison miehen perään. Pidän kyllä hänet aisoissa, hän vielä huikkasi.
- Hienoa, Dorcas huudahti asettaen vasaman jalkajouseen ja tarkastellen sitä runkoa myöten. Baut jäi hänen seurakseen.

Grafin ja Taran pelloilla
Ritarikaksikko saapui pellolle, jossa maaorjat paiskivat töitä hiki hatussa. Mukana oli niin miehiä, naisia kuin lapsiakin, sillä sadonkorjuussa tarvittiin jokainen käsipari.
- Tarvitsemme jäljittäjiä! Taran huusi maaorjille, jotka katselivat kaksikkoa pelokkaasti ja väistyivät kauemmaksi.
- Pelkäävät meitä, Taran ilmoitti Grafinille.
- Osaako kukaan teistä jäljittää? Grafin kysyi maaorjilta.
Maaorjat pysyivät vaiti ja jatkoivat hommiaan kahta kovempaa.
- Ehkä kannattaisi yrittää ystävällisemmin? Taran ehdotti alkaen hiukan ärsyyntyä.
- Ystävällisemmin. Phah, Grafin tuhahti. Jos maaorjalle on ystävällinen, keksii se kohta voivansa vaikka puhua ritareille suoraan.
- Niinpä, Taran myönsi. Anteeksi, en tajunnut sitä. Täytyykö käyttää väkivaltaa?
Grafin meni lähimmän maaorjan luo, otti tätä rinnuksista kiinni ja tivasi:
- KUKA TÄÄLLÄ OSAA JÄLJITTÄÄ?
- Herra, herra, maaorja änkytti ja toiset kavahtivat syrjään Grafinin luota.
- NO? KUKA OSAA JÄLJITTÄÄ? Grafin huusi.
- E-en tiedä, maaorja sopersi kauhuissaan.
- Saakeli vieköön, ovatko kaikki täällä kuuroja! Taran huudahti.
- ÄLÄ PUHU PASKAA, ONKO TÄÄLLÄ METSÄSTÄJIÄ? Grafin kysyi pelottavasti.
- Tuo osaa, maaorja parahti osoittaen erästä miestä, joka livahti kiireesti kauemmaksi.
- No niin, tulihan se sieltä, Taran sanoi. Hei, äläs livahda! hän huudahti.
Grafin tiputti räpiköivän miehen ja käveli ripeästi seuraavan uhrinsa luo. Mies perääntyi toisten taakse, mutta toiset tyrkkivät häntä pois.
- Otetaan vähän rauhallisemmin, Taran kehotti.
- Taran, pää kiinni! Grafin huudahti.
- Ok, ok, Taran suostui. Älä hermostu. Tarkoitin vain, että ei aiheuteta mitään vakavaa.
Grafin otti mairean hymyn kasvoilleen ja kysyi pitelemältään mieheltä:
- Sinä osaat jäljittää?
Mies katsoi pelokkaana ritaria.
- Osaatko jäljittää? Grafin kysyi uudelleen.
Mies nyökkäsi synkkänä kuin se olisi hänen kuolemantuomionsa.
- Hyvä, tulet huomenna aamulla porteille, Grafin määräsi. Onko muita?
Ihmiset pudistelevat päitään pelokkaina. Grafin katseli ensimmäistä jäljittäjää pelottavasti:
- Muita?
- Älä ärsytä häntä, Taran varoitti maaorjaa.
Miehen silmät laajenivat pelosta ja hän osoitti miestä, johon Grafin ensiksi tarttui.
- JUMANKAUTA! Grafin ärähti. Sinä, ihan sama osaatko mitään, sinäkin tulet huomenaamuna porteille!
- Eih, ensimmäinen mies parahti.
- Hyvä, Grafin murahti, kääntyi ja käveli takaisin talleille.
- Kyllä, Taran sanoi tuikeasti maaorjalle. Kyllä sinä tulet, hän lisäsi ja lähti Grafinin perään.

Takaisin talleilla
Kaksikon palatessa he näkivät Dorcasin ammuskelevan jousellaan ja vartijat seurasivat vieressä.
- Saatiin ne hiton jäljittäjät, Grafin ilmoitti hänelle.
- Kirottua, viettää oikealle, Dorcas sanoi istuen alas säätämään joustaan.
- Elävänä, Taran huudahti.
- Mainiota, Dorcas sanoi hymyillen Taranille. Tarkistetaan vielä varusteemme ja sitten unta palloon. Huomenna aikainen herätys. Ellei herrasväki suvaitse toisin väittää?
Taran kuiskasi Dorcasille:
- Oli kyllä lähellä, ettei ruumiita tullut.

Karhunkaato, osa 2.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja