Karhunkaato

Neljä ritaria oli kutsuttu Viherlinnan paronin eteen. He olivat sir Dorcas, sir Taran Tulisilmä, sir Baut ja sir Grafin. Viherlinna oli tärkeä rajalinnoitus lähellä Tiskoksen ja Daranmaan rajaa.
Sir Dorcas oli jokseenkin kyyninen ja katkeroitunut nelikymppinen mies. Hänellä oli pitkähköt, lähes mustat hiukset ja hyvin hoidettu parta. Sir Dorcas pukeutui komeisiin vaatteisiin, kuten hänenarvoisensa miehen tuleekin. Lähelläolijoille Dorcas välitti hieman komentelevaa ja tietävää auraansa, eikä hän todellakaan varonut antamasta ohjeita muille. Dorcas oli taitava jousiampuja ja tunsi kyllä tavat hyvin, muttei hänen asenteellaan olisi saanut ritarin arvoa ilman veren perimää.
Naisista Dorcas puolestaan ei ollut pahemmin kiinnostunut, eikä kyse ollut kunnioituksesta. Asiasta ei muuten puhuttu hänen kanssaan. Dorcasin koristeltu leveämiekka roikkui kahden mustan nahkavyön tukemana hänen lappeellaan. Tuohon aseeseen hän ei kuitenkaan niin mielellään tarttunut, vaan turvautui "elegantimmin" jouseensa "jonka kanssa ei tule liattua itseään".
Sir Taran Tulisilmä oli voimakas, lähes kolmikymppinen mies. Hänen ruskeat, olkapäille ulottuvat hiuksensa oli sidottu taakse. Taranin haarniskan rintaosassa oli punainen, kiiltävä silmän kuva. Taran oli luonteeltaan kohtelias ja rauhallinen. Hän kunnioitti syvästi naisia ja piti rupattelusta ihmisten kanssa. Taranin vyöllä roikkui isomiekka, jonka kahvassa oli myös punainen silmän kuva. Taran ratkaisi asiat mieluummin puhumalla, kuin taistelemisella.
Sir Baut oli vaaleatukkainen ja heikkopartainen nuorukainen ja melko pisteliäs kieleltään. Hän oli silti Dorcasin uskollinen hännystelijä. Baut oli myös kova naisten perään ja saanut monet kerrat selliä ja raippoja epäsiveellisestä käytöksestä. Baut ei ollut erityisen hanakka taistelemaan, mutta oli joskus voittanut puukkotappeluja. Tosin hän ei erityisemmin sellaisesta asiasta kuin säännöistä juuri piitannut.
Sir Grafin oli vahva, ilkeä ja kovaääninen, eikä peitellyt sitä. Ruskea hiuspehko ja epäsiisti parta koristivat monta iskua kestänyttä naamaa. Grafin käytti mieluummin raskasta nuijaansa kuin kieltään.
Nämä ritarit siis seisoivat Viherlinnan urhean paronin edessä. Hän tarkasteli heitä vakavan näköisenä sukien tummanruskeaa partaansa. Lopulta paroni avasi suunsa ja puhui äänellä, joka oli tottunut käskemään:
- Arvoisat ritarit, minulla on teille erittäin tärkeä tehtävä. Maillani on riehunut jo pitkään harvinaisen ilkeä karhu. Se on verottanut suuresti maaorjieni karjaa ja aiheuttaa sitä kautta minulle menetyksiä. Muutaman satunnaisen lehmän voisin vielä sulattaa, mutta nyt peto on tehnyt vihonviimeisen tempun: kurja kontio on tappanut lapsia. Siksi asiaan on puututtava ja annan teidän tehtäväksenne etsiä ja metsästää karhun mailtani.
- Karhulle tappavan iskun antaneelle lahjoitan sen turkin ja kymmenen hopearahaa, mutta lihat pidän itselläni. Tappaja saa myös karhunkaatopidoissa kunniapaikan viereltäni.
- Karhu on nähty viimeksi Loisteen kylän lähellä, joten sieltä voitte tiedustella asiaa tarkemmin. Kylää valvoo sir Swith Lujakäsi, jolle saatte viedä kirjeen minulta. Kirje antaa teille oikeuden pyytää kylästä apuvoimia, joskaan ei sir Lujakäden miehiä.
- Neljä ritaria pitäisi olla aivan riittävästi karhun kaatamiseen. Voitte sen sijaan halutessanne pestata kylästä miehiä jäljittämään; se kun on kovin ala-arvoista puuhaa.
- Tässä on kirje, paroni sanoi ojentaen kirjeen Taranille.
Taran otti kirjeen vastaan ja kumarsi. Toiset kumarsivat myös heti perässä.
- Onko teillä kysyttävää? paroni vielä tiedusteli.
- Ei kysyttävää, Taran vastasi reippaasti.
- No, sitten lähdette matkaan, paroni käski. Siunatkoon Jumala ja Pyhä Ehilm teitä.
Ritarit poistuivat herransa edestä.
- Ah, hienoa, karhujahti, Dorcas tokaisi. Grafin, katsotko, että joku satuloi ratsumme?
- Päästään näyttämään, mitä me pojat osataan, Baut sanoi.
- Onko sinulla, Dorcas, kokemusta metsästyksestä? Taran kysyi.
- Onko minulla kokemusta? Ah, minähän olen itse kokemus, Dorcas väitti.
- Joo, karhu saa kyytiä, Baut tokaisi.
- Hmm. Ymmärrän, Taran sanoi.
- Baut, varmaan haet jousemme ja nuolemme? Dorcas kehotti. Käyn itse vaihtamassa päälleni metsästystamineet. Tapaamme porteilla, oletan.
Dorcas lähti vaihtamaan vaatteita Baut ja Grafin kannoillaan. Taran puolestaan kävi pikaisesti rukoilemassa ja katsomassa hevosensa kuntoon.
Dorcas huomasi portille tullessaan Taranin. Baut kiiruhti paikalle raskaan jalkajousen kanssa.
- Tässä on, Dor, hän huudahti.
- Hei, poika, Dorcas viittoi Taranille.
- Hei! Taran huudahti vilkuiltuaan ympärilleen ja huomattuaan ritarit.
- Millä ajattelit karhun kaataa? Dorcas kysyi ottaen muutaman askeleen Taraniin päin.
- Kai minä luotan jouseeni, Taran vastasi taputtaen hevosensa satulassa roikkuvaa lyhyttä jousta.
- Eihän tuolla saa tapettua jänistäkään! Baut huudahti ja alkoi nauraa Grafinin ilmestyessä juuri paikalle.
Dorcaskin hiukan naurahti ja irvaili sitten:
- No mikäs siinä, varmaan sieltä löytyy sammakoita, joita metsästää myös.
Taran pysyi rauhallisen ja nauroi Bautille takaisin.
- Baut, missä minun jalkajouseni on? Grafin kysyi.
- Tässä, tässä, Baut sanoi ojentaen jalkajousta.
- No, sinulla ainakin on järeät aseet, Taran huomautti.
- Mmm... Grafin mutisi.
- Järeä on niin mies kuin saaliskin, Dorcas totesi hypähtäen ratsunsa selkään. Miksipä ei siis ase? Lähdetäänpä. Haluan olla ennen auringonlaskua perillä.
- Niin minäkin, Taran vastasi kiiveten hevosen selkään, kuten Baut ja Grafinkin.
Dorcas lähti kevyttä laukkaa etelään kylää kohti Baut perässään. Taran paineli Dorcasin rinnalle. Grafin seurasi muita pitäen itsensä omituisen matalana hevosta vasten.
- Tapansa kullakin, poika, mutta tuo hernepyssysi saa sen vain vihaiseksi, Dorcas sanoi säälivästi Taranille.
- Haavoittunut karhu repii sinut kappaleiksi, Baut säesti.
- Olet siis metsästänyt paljonkin, Dorcas? Taran yritti vaihtaa puheenaihetta.
- Ota käsiisi joko järeämpi jousi tai kunnon keihäs, Dorcas kehotti.
- Se pitää hoidella yhdellä iskulla, Baut tokaisi.
- Taidan käyttää peistäni, Taran esitti.
- Varo sitten, ettet iske ohi, Dorcas varoitti. Jos se peto pääsee lähellesi...
- Minulla vain ei ole hirmuisesti kokemusta metsästämisestä, saati sitten karhunkaadosta, Taran tunnusti.
Dorcas kääntyi Bautiin päin ja kysyi:
- Muistatko sen harmaakarhun, jonka taannoin talvella kaadoimme?
- Joo, se oli melkoinen roikale, Baut myönsi vakavana.
- Hitto, siinä oli peto. Herännyt talviunilta hieman äreänä, Dorcas selitti nauraen.
- Muut ne vain kirmasivat karkuun, Baut muisteli. Muttei me pojat.
- Pidät vaan huolen, ettei se pääse mätkäisemään sinua, Grafin valisti Tarania.
- No poika, pidä vain omat puolesi. Me Bautin ja Grafin kanssa olemme kokeneita näissä hommissa, Dorcas kehotti.
Taran hymähti hiljaa ja katsoi poispäin Dorcasista
- Ei olla kattos arkalasta kotoisin, Baut uhosi.
- Kyllä minä sentään taistella osaan, jos te sitä epäilette, Taran puolustautui aivastaen sitten.
Maantie oli melko tomuinen ja hevosten kaviot nostattivat ilmaan pölyä. Kuuma tulen vuodenaika oli kuivattanut maan. Mutta kesä alkoi olla jo ohi ja sadonkorjuun aika oli ovella. Ritarit näkivät ratsastaessaan talonpoikia töissä pelloilla. Taivas oli pilvinen, mutta ilma oli melko tyyni.
- Tietysti osaat, poika, Dorcas sanoi. Muuten olisit tuolla niittämässä vehnää, hän jatkoi osoittaen pellolle ja Baut ja Grafin hohottivat sutkaukselle.
- Uskon, että sinulla on kokemusta paljon minuun verraten, Taran sanoi Dorcasille.
- Niin minäkin, Dorcas tokaisi virnistäen.
- Totta, Baut vahvisti. Maaorjat ovat roskaväkeä. Ne luikkivat heti karkuun, jos meikä sanoo vaan pöö. Tämä on sentään miesten työtä.
- Mmmm... Dorcas mutisi.
- Mutta eipä tämäkään ole mitään laiskottelua, Taran sanoi.
- Noh, ei tänne näköaloja tultu katsomaan, Dorcas huomautti. Kiristetäänpäs pojat tahtia, hän jatkoi kiristäen laukkaa.
Maaorjat katselivat pelloilta, kun ritarien hevoset ravasivat. Tiellä kulkevat talonpojat hyppivät äkkiä syrjään tieltänne.
- Pois alta risut ja männynkävyt! Baut huudahti.
- Tätä menoa olemme varmaankin iltaan mennessä perillä, vai? Taran arveli.
Matka sujui joutuisasti ja kilometri toisensa perään jäi taakse. Tie muuttui hiukan huonommaksi, kun ritarit kulkivat etelään. He tiesivät, että etelässä oli valtavan laaja metsä. Sinne ei ollut ihmisillä asiaa. Siellä sanottiin asuvan haltioita, vaikka heitä ei kyllä koskaan oikein näkynyt.
Mutta jotkut uhkarohkeat, jotka olivat uskaltautuneet haltioiden metsään, eivät olleet koskaan palanneet. Suhteet haltioihin olivat epävakaat, mutta yleensä vallitsi rauha. Estalin kanssa haltioilla oli sen sijaan ollut kinaa puiden kaatamisesta. Haltiametsässä kun kasvoi puuta, josta sai erinomaista lankkua laivoihin.
- Hmhp, en ymmärrä miksi tällaista seutua vaivaudutaan suojelemaan, Dorcas purnasi.
- Miksipäs ei? Taran kysyi.
- Paljonpa täältä viljaakaan saa, Dorcas jatkoi valittamista. Vain likaisia ihmisiä, tomuisia teitä ja metsää.
- Kaipa tässä jotain pitää olla puskurivyöhykkeenä metsän hirviöiden ja sivistyneen kansan välissä, Grafin murahti.
- Totta, totta, eivätpähän metsäkansat ihmisten maille tule huomaamatta, Dorcas myönsi.
- Nyt vaan pidetään sormet ristissä, että se karhu ei ole mikään haltiahirviö, Grafin mutisi.
- Niin, toivottavasti, Taran myönsi.
- Pah, tämä lelu kaataa karhun kuin karhun, sanoi Dorcas taputellen raskasta jalkajoustaan.
- Äh, ne haltiat ovat ihan nössöjä, Baut vähätteli. Ne luikkis karkuun meitä. Ratsastaa ritari ei pysäytä mikään.
- Ovatko sitten karhut nössöjä, Taran kysyi Bautilta. Niitähän tässä metsästetään, ei haltioita.
- Ei karhuistakaan oo vastusta, Baut vastasi. Mutta haltiat on vielä paljon nössömpiä.
- Sinulle? Taran kysyi epäilevästi.
- Et kai luule, että ne pystyis mitään kunnon tappelussa? Baut jatkoi. Minähän hoitelisin haltian ihan tuosta vaan yhdellä kädellä ja silmät kiinni. Pistäisin sellaisen poikki kuin lahon oksan.
- En osaa sanoa mitä luulen sinusta, Taran sanoi.
- Ei niistä ole kunnon ritarijoukkiolle mitään vastusta, Grafin vahvisti. Tykkäävät katketa pienestäkin tönäisystä. Ovat vaan pirun ärsyttäviä metsässä kun niitä ei saa kirveelläkään kiinni.
- Sen uskon, Taran sanoi heti.
- Joo, kyllä ne on sellaisia maantierosvoja, Baut myönsi. Ei näyttäydy, vaan väijyy jossain. Mutta kyllä me pojat pidetään seudut puhtaina kävelevistä kukkakepeistä.
- Heh, Taran naurahti.
Seutu alkoi muuttua yhä vähemmän asutuksi. Enää ei koko ajan näkynyt peltojakaan, vaan enemmän oli sen sijaan metsäistä aluetta. Välillä näkyi yksittäisiä talonpoikien asumuksia.
- Kuten sanottu, miksi tällaista seutua edes vaivaudutaan suojelemaan? Dorcas ihmetteli.
- Onpas täällä autiota, huomautti Taran. Menemmekö varmasti oikeaan suuntaan?
- Näetkö muita teitä etelään? Dorcas kysyi ivallisesti. Ehkäpä kannatat mieluummin reittiä haltiametsän kautta, poika?
- Se kylä on kyllä ihan takamailla, Baut totesi. Ei ihme, että joku karhu viittii niitä siellä syödäkin.
- Tosi loistopaikka Loisteen kylälle. Hohohoho, Grafin nauroi vitsilleen ja Baut yhtyi nauruun.
- Kyllä minun puolestani te saatte päättää suunnan. Varmistin vain, Taran puolustautui.
Iltapäivä oli jo muuttunut illaksi, kun ritarit vihdoin näkivät ensimmäisen vilauksen kylästä puiden takaa. Kylää näyttivät ympäröivän pellot. Ritarit putkahtivat metsästä aukealle maalle. Tien molemmin puolin näkyi ruispeltoja. Ritarit näkivät jo kylänkin jonkin matkan päässä edessään, vaikkei se ollut kummoinen kyläksikään.
- Taitaa jäädä huomiseen se karhunkaato, Dorcas sanoi nyrpistäen nenäänsä.
- Päivän ratsastuksen jälkeen kelpaakin levätä, Grafin lausahti.
- Toivotaan, että sieltä saa edes kunnon olutta, Dorcas mutisi.
- Mutta mitä vikaa siinä haltiametsän reitissä on, jos kerran niistä ei ole vastusta? Taran kysyi. Oluella ei minulle ole väliä.
- Niin, mitäpä vikaa siinä on. Käy toki tarkistamassa ja kerro meillekin, Dorcas ivasi.
- Enpä taida käydä, Taran vastasi.
Keskellä kylää seisoi linnoitus, joka tosin oli vain pieni paaluvarustus. Paaluaidan sisällä oli muutama rakennus. Sen ympärille levittäytyi parikymmentä maaorjien matalaa taloa, jotka olivat maakuoppiin rakennettuja kurjia hökkeleitä. Yksi hiukan paremman näköinen pieni rakennus näytti olevan hiukan sivummassa. Kylän laidalle pellon reunassa seisoi tuulimylly.
- Käydäänpä katsomassa onko ketään kotona, Dorcas kehotti lähtien ratsastamaan paaluvarustusta kohti.
- Eipä ole kylässä kehumista, Taran arveli.
Pelloilla oli vielä ihmisiä paiskimassa töitä. Vaikka oli jo ilta, ei työ näyttänyt ottavan loppuakseen.
- Kylläpä nuo raatavat, tokaisi Taran. Mitä hyötyä tuostakin työstä on?
- Niin kuin kuuluukin, Grafin vastasi.
- Sietääkin raataa, kun vaivaavat meitä karhuongelmillaan, Dorcas ärähti.
- Joo, me ollaan herraskansaa, Baut säesti.
- Voisivat tehdä jotakin hyödyllistä, Taran sanoi.
- Kuule poika, mistä luulet viljan leipiin tulevan? Dorcas kysyi häneltä.
- Niinpä, Taran myönsi. En tajunnut sitä.
Paaluvarustuksen portti oli auki ja siellä seisoskeli pari tylsistyneen näköistä sotilasta. Heidän kilvissään on vihreän käden kuva.
- Hoi, missä komentajanne on? Grafin huudahti lähimmälle sotilaalle.
Sotilas katsahti tulijoihin ja havaitsi heidän tunnuksensa, kun Dorcas hyppäsi alas hevosen selästä.
- Sir Lujakäsi on juuri aterioimassa, vartija ilmoitti. Ketkä saan ilmoittaa?
- Olen sir Dorcas, suoraan kreivin luota, Dorcas lausui mahtipontisesti. Tässä sir Grafin, sir Baut.
- Odottakaa pihalla, niin kerron herralleni teidän tulostanne, vartija kehotti kiiruhtaen pois linnoituksen päärakennusta kohden. Toinen vartija jää tympääntyneenä seisomaan portille.
- Hyvä, Dorcas sanoi tyytyväisenä.
- Mitä te ajattelette tästä kylästä? Taran kysyi toisilta.
- Tämä on perhanan tylsä loukko, toinen portinvartija tuhahti. Menisin minne tahansa muualla, jos pääsisin.
- Teillä edes kunnon olutta täällä? Dorcas tiedusteli.
- Olutkin on ihan litkua, vartija valitti.
- Bah, Dorcas tuhahti.
- Kaikki olut on litkua, Taran väitti.
- Näin meidän kesken, sir Lujakäsi on saakelin itara, vartija tunnusti.
- No se lieni oletettavissa, Dorcas sanoi katkerana. Poika ei ole vielä päässyt maidosta, hän jatkoi viittoen Taranin suuntaan ja saaden Bautin nauramaan.
Taran pysyi tyynenä, eikä välittänyt Dorcasista ja Bautista.
- Taran, mikä ihme sinussa oikein on vialla? Dorcas kummasteli. Rajansa keltakorvaisuudellakin.
- En vain satu pitämään oluesta, Taran vastasi lyhyesti
Pian poistunut vartija palasi.
- Herrani ottaa teidät vastaan aterioituaan, hän ilmoitti. Voitte viedä hevosenne talliin. Saatte myös ruokaa keittiöstä. Tuvan puolelle ette mahdu.
Toinen vartija tuhahti huvittuneena.
- Taran, viepäs hevoset talliin, Dorcas käski.
- Miten niin emme mahdu? Missä tilamme sitten sijaitsevat? Grafin ihmetteli suureen ääneen.
- En tiedä vielä, minne herramme teidät majoittaa, vartija vastasi. Mutta hevosille on tilaa. Ehkä pääsette talliin tekin asumaan.
- TALLIIN? Dorcas kauhisteli käännettyään katseensa vartijaan.
- Anteeksi, talliin? Tarankin kysyi.
- Niin, vieraat ritarit majoitetaan yleensä tallin ylisille, selitti vartija. Sir Lujakäden kartanossa ei ole tilaa kuin omalle väelle.
- Hmhp, unohdin meidän olevan maaseudulla, Dorcas tuhahti.
- Ei siis niin minkäänlaista vieraanvaraisuutta! Taran huudahti.
- Vie nyt vain ne hevoset, poika, Dorcas määräsi. Parempi puhua itse herran kanssa.
- Jos ei kelpaa, niin voittehan mennä jonkun maaorjan asumukseen, vartija tiuskaisi.
- Luulisi silti kreivin ritareille vieraanvaraisuutta löytyvän. Hmph, Dorcas tuhahti.
- Hyvä on, olenkin näköjään tämän joukon juoksupoika, Taran sanoi lähtien tuhisten talleille päin hevoset mukanaan.
- Ei kreivi ole täällä koskaan käynyt, vartija sanoi. Paronikin vain kerran ja sekin taisi riittää hänelle.
- Eikä ihme, Dorcas arveli.
- En yhtään ihmettele! Hahah, Grafin naureskeli.
- Kurja loukko, ensimmäinen vartija säesti.
- No sir Lujakäsi varmaan huomaa heti, miten paljon parempi idea olisi antaa Grafin siirtää pari vakio-asukkia muihin tiloihin, Dorcas murahti.
- Enpä suosittelisi, sanoi toinen vartija otsaansa rypistäen. Jos alatte rettelöimään, niin me kyllä pistämme teidät kuriin.
- Oli miten oli, kaipaamme paikan joissa varustautua KARHUJAHTIA varten, Dorcas vastasi.
Taran palasi talleilta.
- Grafin, Dorcas aloitti viittoen Grafiniin päin ja virnisti, tulee mielellään pistetyksi kuriin.
- No, menkää nyt sitten sinne syömään, vartija kehotti viitaten avoimeen oveen.
Ritarit astelivat ovelle. Siellä näytti olevan keittiö, jossa oli pari piikaa hommissa ja tiukkaääninen nainen komenteli heitä. Tuoksut saivat veden kielelle.
- Iltaa, naiset, Dorcas sanoi kohteliaan sulavasti.
- Mitäs miehiä te olette? tiukkaääninen nainen kysyi tuikeasti.
- Kreivin miehiä, Dorcas vastasi.
- Toivottavasti saamme ihmisten ruokaa, Taran mutisi. En kyllä ihmettelisi, jos saisimme pelkkiä heiniä.
- Hah, vai että vielä kreivin miehiä! nainen naurahti. Ja minä olen Pyhä Menena.
- Sir Dorcas nimeltäni, Dorcas jatkoi. Mukanani sir Grafin, sir Baut ja Taran Valittaja.
- Iltaa, Tarankin tervehti. Anteeksi, sir Taran. Dorcas taisi käsittää nimeni väärin
Dorcas virnisti.
- Karhunkaatoon palkattuja miehiä, Grafin selitti. Ja me tarvitsemme hyvää ruokaa mahaamme ennen työtä!
- No, jos karhumiehiä olette, niin teitä on odotettu, nainen sanoi hiukan ystävällisemmin.
Miehet istuivat pöydän ääreen ja nainen käski piikoja antamaan heille ruokaa. Miesten eteen asetettiin puiset kupit, joihin lapattiin höyryävää puuroa. Juomaksi kaadettiin laimeaa olutta.
- Mmmm. Minulla olikin jo karjunnälkä, Dorcas virkkoi.
- Ei ole oluessa kehumista, sanoi Baut nenäänsä nyrpistäen.
- Sinä halunnet olueni, Dorcas? Taran kysyi. Minä näes vaalin periaatteitani.
- Grafiniin mahtuu, Dorcas vastasi.
Grafin kittasi oluensa yhdellä kulauksella ja sanoi Taranin tuopin napaten:
- Jos se pahaa, se pitää juoda nopeasti.
Dorcas ja Taran nauroivat Grafinin heitolle.
- Ole hyvä vain, Taran kehotti.
Ritarit näkivät, että höyryäviä kulhoja kannettiin ovesta ilmeisesti tupaan.
- Herra aterioi näköjään tuolla? Taran kysyi.
- Sielläpä siellä, keittiön valtiatar totesi. Tässä pitäisi olla tuhat kättä, että ehtisi tehdä kaiken ajoissa.
Nainen tukisti piikaa, joka hänen mielestään toimi liian hitaasti, ja kehotti sitten ritareita:
- Pistäkääs nyt vauhtia syömiseenne, ettette ole täällä tiellä.
Dorcas siirtyi syötyään ulos istumaan kuistille ja sytytti piippunsa. Taran kiitti ruoasta ja siirtyi myös ulos. Baut livahti perässä. Grafin puolestaan ryysti ruokansa ja kittasi Taraninkin oluen.
- Lisää! hän sitten huusi.
Piika täytti Grafinin tuopin. Tosin olut oli vielä aikaisempaakin laimeampaa.
- Et taida kummoisemmin pitää tästä kylästä? Taran kysyi ulkona Dorcasilta.
- En, liian pieni ja mitätön, Dorcas vastasi viittoen metsään päin.
- Ymmärrän, Taran sanoi nyökäten.
- Mitä sanot, poika, kaipaammeko jäljittäjiä? Dorcas kysyi.
- En osaa sanoa, Taran mietti. Ehkäpä.
- Sinulla kokemusta siitä hommasta? Dorcas kysäisi.
- Eipä juuri, vastasi Taran.
- Äh, jäljittäminen on likaista hommaa, Baut tuhahti. Siinä joutuu kyykkimään maassa, hän jatkoi.
- Hei, ruokaa myös, Grafin huudahti sisällä.
Piika läsäytti vihaisesti puuroa Grafinin kulhoon. Puurokin vaikutti epäilyttävän vetiseltä...
- Miksi alentuisimme siihen itse, jos joku näistä kylän roskaväestä voi tehdä sen puolestamme? Taran kysyi.
- En luota siihen, että kylän väki kykenee mihinkään, mutta totta, Dorcas tuumi.
- Tuo on oikeaa puhetta, Baut vahvisti.
- Emmeköhän saa jonkun paikallisen hommiin, Dorcas arveli.
- Olen täysin samaa mieltä, Taran myönsi.
- Minä en ainakaan ala kyykkiä sonnassa karhunjälkiä tutkimassa, Baut lisäsi.
- En kyllä minäkään, Taran säesti.
- Mitäs helvetin laimeata paskaa tämä on, ei tämä miehen vatsaa täytä? Grafin vaahtosi sisällä lyöden nyrkkinsä pöytään.
- Meillä syödään säästeliäästi, keittiöhengetär vastasi tiukasti. Jos ei kelpaa, niin hän menee matkoihinsa.
- Anna nyt miehelle ruokaa, nainen, Dorcas huusi ulkoa. Teidän karhuanne tässä ollaan kaatamassa. Ehkäpä menemmekin matkoihimme.
- Talossa talon tavat, nainen huusi vihaisesti.
- No ei ihme että se teidän karhunne aiheuttaa niin paljon ongelmia, Grafin puhisi. Tuskin sotilaista tällä ruokavaliolla olisi vastusta edes oraville.
- Painukaa vittuun, senkin äpärät, jos ei ruoka kelpaa! nainen huusi.
- Sinua ei taida haitata, jos seuraan metsällä sinun esimerkkiäsi? Minä kun en ole ennen hirveästi metsästänyt, Taran sanoi Dorcasille.
- Ei, kunhan et eteeni tule, Dorcas vastasi suopeasti.
- Hyvä on, Taran lupasi.
Grafin nousi keittiössä ylös ja paineli naisen luokse sanoen:
- Että mitä?
- Tästä ei hyvä seuraa, Dorcas arveli viitaten keittiöön päin.
- Ulos minun keittiöstäni! nainen huusi raivoissaan.
Ruokasalista ilmestyi pari ritaria katsomaan, mikä oli hätänä.
- Grafin, poimi jotain mukaan jos haluat, mutta emme halua vielä tappelua, Dorcas huikkasi keittiöön ja nousi ja venytteli ulkona jalkojaan poltellen piippuaan.
- Olen kyllä valmis puolustamaan joukkoamme, Taran sanoi.
- Mmm. Mitäs täällä piilotellaan? Grafin kysyi ottaen lähimmän ison astian ja alkaen mättää siihen lihapataa.
- Irti, nilkki! nainen huusi ja läimäisi kovalla kourallaan Grafinia poskelle.
- AUU! Grafin karjaisi työntäen naisen kauemmas.
Nainen nappasi silti astiasta kiinni huutaen:
- Saatanan varas, sitä et vie!
Pari ritaria astui keittiöön vihaisen näköisinä.
- No ei hiivatti! Grafin puuskahti.
- Mieheni antaa ruoskia hänet, ellei hän heti häivy, nainen huusi Grafinille.
- Mitä hittoa täällä oikein on tekeillä, kun ei vieraileville ritareille anneta kunnon ruokaa töitä varten? Grafin ällisteli.
- Äläs uhkaile, nainen! Taran huusi ulkoa.
Ritarit lähestyivät jo Grafinia, eivätkä hekään olleet mitään aivan pikkuisia miehiä. Dorcas astui sisälle Grafinin yrittäessä navigoida lihapata-astian kanssa naisen ulottumattomiin, mutta nainen piti kiinni astiasta.
- En erityisemmin pidä tuosta naisesta, Taran kuiskasi Dorcasille.
- Grafin, mene tarkastamaan hevoset, Dorcas käski. Taran tuskin harjasi niitä kunnolla. Ota vaikka tuosta tuo leivänkannikka evääksi.
Taran astui sisälle keittiöön, mutta Dorcas viittoi hänet ulos ja siirsi katseensa kahteen paikalliseen ritariin. Grafin otti lähimmän kauhan ja kaatoi padasta suoraan ison annoksen ruokaa suuhunsa. Sitten kääntyi poistuakseen. Toinen ritareista nappasi kuitenkin Grafinia olkapäästä ja kysyi:
- Mikäs saatanan puurovaras sinä olet? Yritätkös syödä meidän ruokamme? Kyllä me tommosille annetaan sakinhivutusta.
- Dorcas, miksi minun ulos pitäisi mennä? Taran kysyi.
- Täällä on muutenkin ahdasta, emmekä kaipaa tappelua, Dorcas sihahti.
- Mutta annammeko heidän uhkailla Grafinia? Taran penäsi.
- MIEHET ratkaisevat kiistansa painilla, Dorcas sanoi kovaan ääneen. Tosin ei näistä ritareista tiedä.
- Minä olen mies! Taran huudahti. Ja kokenut taistelija, hän lisäsi.
- Tuskin ovat sen ihmeellisempiä kuin kyläpahasensa, Dorcas tuhahti.
- Minä syön oman ruoka-annokseni, Grafin jupisi ravistaen olkapäästään pitelevän käden irti.
- Et hitto vieköön syö meidän annoksiamme! toinen ritari huusi.
Dorcas siirtyi ulkopuolelle vetäen vastahakoisen Taranin mukanaan.
- Emme todellakaan kaipaa kunnon taistelua linnakkeen herran kanssa, Dorcas selitti. Heitä on kymmenen kertaa enemmän kuin meitä, eikä siitä hyötyisi mitään.
- Miten vain sanot, Taran myöntyi.
- Ehdit vielä vaarantaa henkesi sen karhun kanssa, Dorcas virnisti.
- Mutta en pidä heidän tavastaan kohdella vieraita, Taran vielä huomautti ärtyneesti.
- No se tuskin tappelemalla muuttuu, Grafin totesi kuivasti. Tiedotamme asiasta kreiville, älä siitä huoli.
Tuvan ovelle ilmestyi kolmas mies kysyen käskevästi:
- Mitäs pirun metakkaa täällä on?
- Niin, antakaa nyt minulle vain oma annokseni, että voin syödä! Grafin huudahti.
- Herra, tuo mies rettelöi täällä, keittiön nainen sanoi. Yrittää varastaa ruokaa.
- VARASTAA RUOKAA? Grafin karjaisi.
Keittiöön tullut mies näytti punastuvan raivosta.
- Varastatko sinä hyypiö minun ruokaani? mies karjui.
- Me olemme tulleet tänne auttamaan teitä, ja meille ei tarjota mitään ja sitten vielä väitetään varkaiksi! Grafin huusi.
- Kun olette minun linnassani, te syötte sitä, mitä minä annan! saapunut mies vaahtosi. Täällä tehdään juuri niin kuin minä käsken. Jos kesken teidän nähdä nälkää, niin te teette niin. Eikö paroni ole opettanut teille käytöstapoja?
- En yhtään enää ihmettele, ettei omista miehistänne ole karhulle vastusta, Grafin jupisi.
Kolmas mies asteli Grafinin eteen ja huusi:
- Minä tarvitsen mieheni suojelemaan kylää! Enhän minä nyt turhaan lähettänyt hakemaan karhunkaatajia. Ja sitten minulle lähetetään tuollaisia tolloja!
- Taran, voi olla, että tästä tulee sittenkin hieman suurempi ongelma, Dorcas arveli ulkona.
- Pärjääköhän Grafin tuolla? Taran kysyi huolissaan.
- Kyllä pärjää, mutta vaikea sanoa kuinka pitkään, Dorcas vastasi. Osaatko miekkailla hyvinkin?
- Osaan, Taran vakuutti.
- Hyvä, sitten sinä kaksintaistelet, jos siihen tulee tarvetta, Dorcas sanoi hiukan hymyillen.
- Olen valmis siihen, Taran lupasi.
- No jos haluatte siitä hiton karhusta eroon, antakaa ruokaa, Grafin kehotti sisällä. Ei tämä mies vedellä kulje!
Mies iski Grafinia avokämmenellä poskelle niin että tuntui.
- Etkös nyt opi vähän nöyryyttä! hän kivahti. Saat kiittää onneasi, että tarvitsen karhunkaatajia. Muuten antaisin ruoskia sinut tästä paikalta. Nyt ulos minun talostani!
Grafin sihisi raivosta. Samassa Dorcas ilmestyi taas ovelle ja sanoi:
- Olen Sir Dorcas, paronin karhunkaataja. Ja MITÄ HITTOA TÄÄLLÄ TAPAHTUU?
Mies kääntyi Dorcasiin päin Grafinin yrittäessä taas ottaa ruokaa, mutta toinen ritari astui Grafinin eteen.
- Grafin, siirry jo ulos, Dorcas kehotti toveriaan.
Taran astui keittiön ovelle hypistellen miekkaansa.
- Sir Lujakäsi, oletan? Dorcas esitti kumartaen miehelle.
- Olen, mies vastasi. Sinäkö olet vastuussa tästä miehestä? hän kysyi Dorcasilta.
- Minä en lähde mihinkään karhujahtiin ilman kunnon täyttävää ateriaa, Grafin murisi.
- Mies on vastuussa itsestään, mutta minä olen hänen kumppaninsa, kyllä, Dorcas vastasi sir Lujakädelle.
- Nyt tuo mies lähtee heti ulos, sir Lujakäsi karjaisi. Mies, toimita hänet ulos ennen kuin räjähdän.
- GRAFIN, Dorcas huusi tiukasti nyökäten tallin suuntaan.
- Grafin, minusta tuntuu, että sinun kannattaisi lähteä ulos, Tarankin kehotti sävyisästi.
Grafin paineli ulos tönien kaikkia matkalla.
- Noniin, Dorcas huokaisi. Teillä kuulemma on ollut ongelmia karhun kanssa? hän jatkoi kaikkien siirtyessä ulos ahtaasta keittiöstä.
- Kyllä, ja siksi tarvitsemme apua paronilta, sir Lujakäsi vastasi. Mutta mitä sakkia hän minulle lähettääkään! hän päivitteli.
- Nuorella Taranille, sanoi Dorcas viittoen Taraniin, on kirje sinulle.
- Annapa tänne, poika, kehotti sir Lujakäsi.
- Me olemme täällä töissä, emme vatvaamassa joidenkin piikojen kanssa, josko heillä on meille ruokaa tahi ei, Dorcas sanoi.
- Minun piikani tekevät niin kuin minä käsken, sir Lujakäsi ärähti. Minä päätän tässä talossa, minkä verran syödään. Elämme kovia aikoja, eikä ruokaa ole kaikenlaisille ketkuille.
- Varmaan makuuhuoneessakin, Grafin huusi kauempaa talleilta.
Taran kaivoi kirjeen esiin ja ojensi sen sir Lujakädelle sanoen:
- Tässä.
Lujakäsi otti kirjeen vastaan.
- Kuten näet, emme ole ketkuja, vaan virallisella asialla, Dorcas huomautti. Kaikki seuralaiseni ovat hyviä miehiä. Grafinin ainut vika lienee hänen suuri vatsansa. Ja näinä aikoina se on todellakin pieni vika.
- Tämä on kuitenkin minun maatani ja täällä määrään minä, sir Lujakäsi sanoi tiukasti. Olkoon tämän kerran, mutta ottakoot tuo roikale opikseen. Seuraavan kerran saa selkäänsä.
- Hän sai jo selkäänsä emännältäsi, Dorcas virkkoi hymyillen ja Taran naurahti, mutta tukki äkkiä suunsa.
Sir Lujakäsi avasi kirjeen ja vilkaisi sitä
- Haepas isä Donfal, hän käski toista ritariaan, joka kiiruhti pois. Osaattekos te miehet kaataa karhuja? hän kysyi epäilevänä.
- Tarvitsemme kyvykkäitä jäljittäjiä, mieluiten parisen, Dorcas pyysi. Jos puhut karhuista muttet tunne sir Dorcasia, niin johan on ihme!
- Kyllä, osataan, Taran vakuutti innokkaasti.
- Katsotaan, kunhan olen lukenut kirjeen, Lujakäsi sanoi.
- Vain nuori Taran tuossa on ensikertaa karhujahdissa, mutta hänkin vaikuttaa lupaavalta pojalta, Dorcas kertoi.
- Kiitos, Taran sanoi hyvillään.
- Karhun piru vei minulta tyttärenkin, sir Lujakäsi selitti.
- No voi sun! Dorcas huudahti.
- Pahoittelen, Tarankin sanoi osaaottavasti.
- Vaikka mitäpäs nyt yhdestä tytönheitukasta, Lujakäsi jatkoi. Pojat ne ovat vasta jotakin. Tyttöjä kun tulee aina kun niitä ei tarvitsisi.
- No olisi sille tytölle varmaan muutakin käyttöä löytynyt, sanoi Dorcas. Niiden pirulaisten elättämiseen menee jo omaisuus. Sitten joku peto tulee ja naukkasee. Perkele.
- Äh, vaativat vain rahaa, jotta ne saa naitettua, Lujakäsi vähätteli.
- En hirveästi pidä tuosta miehestä, Taran kuiskasi Dorcasille. Suoraan sanottuna vihaan häntä.
- No parempi kuitenkin kaataa se pirulainen, jottei ainakaan niihin poikiin pääsee, Dorcas vastasi nyökäten hieman Taranille.
- Niin, verottaa kurja karhu karjaa liikaa, myönsi sir Lujakäsi. Mitä muutamasta ihmisestä, mutta karja on tärkeää. Maaorjia saa aina tusinan lisää, mutta karjaa ei saa niin helposti.
- Maaorjia, tietty, mutta että ritarin lapsia, Dorcas päivitteli.
- Anteeksi vain, herra, mutta mitä sanoisitte, jos karhu veisi sotilaanne tai kenties teidät? Taran ei voinut olla kysymättä. Silloin ette ehkä ajattelisi karjaa.
- Päh, kyllä me puolemme pidämme, Lujakäsi vakuutti. Mutta emme voi vain vahtia jokaista elukkaa.
- No saapuukos se kirjanoppinut, jotta saamme tuon lappusen luettua? Dorcas ihmetteli.
- Niin, missä se vääräuskoinen oikein viipyy? Lujakäsikin murisi.
Pian portista kiiruhti sisään kaksi miestä. Toinen on ritari, joka lähti hakemaan isä Donfalia. Toinen taas on resuvaatteinen ja valkopartainen mies.
- No, vihdoinkin! Lujakäsi huudahti. Isä Donfal, tässä on kirje.
Valkopartainen mies riensi hengästyneenä Lujakäden luokse ja otti nöyrästi kirjeen. Hän ryhtyi takellellen lukemaan sitä ääneen. Kirjeessä vain kerrottiin ritarien tehtävästä ja pyydettiin antamaan jokunen maaorja avuksi, jos olisi tarvetta.
- No, kyllähän te oikealla asialla näytätte olevan, Lujakäsi totesi nyt jo suopeammin.
- No kestipäs kauan huomata, Taran sihahti.
- Hoitakaa siis homma huomenissa, jos tosiaan olette karhunkaatajia, linnanherra jatkoi ja Dorcas nyökkäsi. Saatte ottaa maaorjia avuksi, jos tarvitsette. Keittiöstä saatte aamulla evästä.
- Lähdemme töihin auringon noustessa, Dorcas lupasi. Katso että joku jäljittäjäksi kelpaava löytyy porteilta.
- Mutta älkää enää haastako riitaa tai teidän käy huonosti, sir Lujakäsi varoitti. Saatte nukkua tallin ylisillä. Olikos vielä jotakin, miehet?
- Ne jäljittäjät, Dorcas sanoi. Ja jotain väkeä kantamaan se peto.
- Saatte nylkeä karhun tappopaikalla ja kuljettaa lihat tänne, Lujakäsi määräsi. Ottakaa yksi kuormahevonen mukaanne. Annan rengeille määräyksen, että antavat sen teille aamulla. Jäljittäjät saatte itse etsiä. En minä maaorjiani tunne.
- Enkä minä halua heihin tutustua, Dorcas jupisi.
- No, kyllä sinä varmasti maaorjia osaat käsitellä, sir Lujakäsi arveli. Kyllä ne jotakin osaavat.
- Hmph, Dorcas tuhahti ja lähti talleille päin. Lujakäsi lähti jatkamaan keskeytynyttä ateriaan ja Baut livahti Dorcasin perään.
- No mitäs arvon 'seiväs-tai-parikin-persiissä' sanoi? kysyi Grafin Dorcasin saapuessa.
- Sanoi, että saamme itse etsiä jäljittäjämme kylästä, Dorcas selitti äkeänä. Paroni saa kyllä kuulla paikallisen palvelun tasosta.
- Paremmin hän nyt orjansa tuntee kuin me, Taran myönsi. Eikä hän tule saamaan mitään hyvää palautetta.
Dorcas istahti penkille ja alkoi tarkastella vasamiaan.
- No voi hiivatti, Grafin tuhahti. Mennään sitten etsimään, hän jatkoi poistuen talleilta.
- Taran, voisit mennä Grafinin mukaan - kaipaamme ne elävinä, Dorcas kehotti.
- Hyvä on, Taran vastasi lähtien ison miehen perään. Pidän kyllä hänet aisoissa, hän vielä huikkasi.
- Hienoa, Dorcas huudahti asettaen vasaman jalkajouseen ja tarkastellen sitä runkoa myöten. Baut jäi hänen seurakseen.

Grafin ja Taran pelloilla
Ritarikaksikko saapui pellolle, jossa maaorjat paiskivat töitä hiki hatussa. Mukana oli niin miehiä, naisia kuin lapsiakin, sillä sadonkorjuussa tarvittiin jokainen käsipari.
- Tarvitsemme jäljittäjiä! Taran huusi maaorjille, jotka katselivat kaksikkoa pelokkaasti ja väistyivät kauemmaksi.
- Pelkäävät meitä, Taran ilmoitti Grafinille.
- Osaako kukaan teistä jäljittää? Grafin kysyi maaorjilta.
Maaorjat pysyivät vaiti ja jatkoivat hommiaan kahta kovempaa.
- Ehkä kannattaisi yrittää ystävällisemmin? Taran ehdotti alkaen hiukan ärsyyntyä.
- Ystävällisemmin. Phah, Grafin tuhahti. Jos maaorjalle on ystävällinen, keksii se kohta voivansa vaikka puhua ritareille suoraan.
- Niinpä, Taran myönsi. Anteeksi, en tajunnut sitä. Täytyykö käyttää väkivaltaa?
Grafin meni lähimmän maaorjan luo, otti tätä rinnuksista kiinni ja tivasi:
- KUKA TÄÄLLÄ OSAA JÄLJITTÄÄ?
- Herra, herra, maaorja änkytti ja toiset kavahtivat syrjään Grafinin luota.
- NO? KUKA OSAA JÄLJITTÄÄ? Grafin huusi.
- E-en tiedä, maaorja sopersi kauhuissaan.
- Saakeli vieköön, ovatko kaikki täällä kuuroja! Taran huudahti.
- ÄLÄ PUHU PASKAA, ONKO TÄÄLLÄ METSÄSTÄJIÄ? Grafin kysyi pelottavasti.
- Tuo osaa, maaorja parahti osoittaen erästä miestä, joka livahti kiireesti kauemmaksi.
- No niin, tulihan se sieltä, Taran sanoi. Hei, äläs livahda! hän huudahti.
Grafin tiputti räpiköivän miehen ja käveli ripeästi seuraavan uhrinsa luo. Mies perääntyi toisten taakse, mutta toiset tyrkkivät häntä pois.
- Otetaan vähän rauhallisemmin, Taran kehotti.
- Taran, pää kiinni! Grafin huudahti.
- Ok, ok, Taran suostui. Älä hermostu. Tarkoitin vain, että ei aiheuteta mitään vakavaa.
Grafin otti mairean hymyn kasvoilleen ja kysyi pitelemältään mieheltä:
- Sinä osaat jäljittää?
Mies katsoi pelokkaana ritaria.
- Osaatko jäljittää? Grafin kysyi uudelleen.
Mies nyökkäsi synkkänä kuin se olisi hänen kuolemantuomionsa.
- Hyvä, tulet huomenna aamulla porteille, Grafin määräsi. Onko muita?
Ihmiset pudistelevat päitään pelokkaina. Grafin katseli ensimmäistä jäljittäjää pelottavasti:
- Muita?
- Älä ärsytä häntä, Taran varoitti maaorjaa.
Miehen silmät laajenivat pelosta ja hän osoitti miestä, johon Grafin ensiksi tarttui.
- JUMANKAUTA! Grafin ärähti. Sinä, ihan sama osaatko mitään, sinäkin tulet huomenaamuna porteille!
- Eih, ensimmäinen mies parahti.
- Hyvä, Grafin murahti, kääntyi ja käveli takaisin talleille.
- Kyllä, Taran sanoi tuikeasti maaorjalle. Kyllä sinä tulet, hän lisäsi ja lähti Grafinin perään.

Takaisin talleilla
Kaksikon palatessa he näkivät Dorcasin ammuskelevan jousellaan ja vartijat seurasivat vieressä.
- Saatiin ne hiton jäljittäjät, Grafin ilmoitti hänelle.
- Kirottua, viettää oikealle, Dorcas sanoi istuen alas säätämään joustaan.
- Elävänä, Taran huudahti.
- Mainiota, Dorcas sanoi hymyillen Taranille. Tarkistetaan vielä varusteemme ja sitten unta palloon. Huomenna aikainen herätys. Ellei herrasväki suvaitse toisin väittää?
Taran kuiskasi Dorcasille:
- Oli kyllä lähellä, ettei ruumiita tullut.
- Vai että vieläpä elävinä, hienoa, Dorcas tokaisi nojaillen tallin pelkillä seinään.
Ulkona oli jo pimentynyt ja maaorjat alkoivat vihdoin lopetella töitään palaillen mataliin majoihinsa nukkumaan.
- Ei edes paljoa tarvinnut pehmittää, Grafin ilmoitti.
- Mitä sanot, onko niistä mihinkään? Vai käytetäänkö vain syötteinä? Dorcas kysäisi.
- Sen näkee huomenna, Grafin murahti. Voihan niitä käyttää kumpaankin, jos ei ole kuuliaisuuteen tyytyväinen.
Taran istahti teroittamaan miekkaansa. Dorcas puolestaan vuoleskeli pientä puuvasamaa harjoitusammuntaa varten.
- Kuinkakohan kookas tämä karhu mahtaa olla? kysyi toisilta ritareilta.
- Tuskin paljon yli miehenmitan - yleensä suurenevat tarinan levitessä, Dorcas vastasi leppoisasti.
- Tuskin tarvitsee olla edes kovin iso, kun nuo pelkurit jo kauhistelevat, Baut tokaisi. Me hoidetaan kyllä karhu kuin karhu.
- Heh, Taran naurahti.
- Mutta toisaalta, olihan se yksi siellä luoteismetsissä ainakin kolmimetrinen, vai mitä Baut? Dorcas sanoi.
- Ainakin, Baut vahvisti.
Dorcas laski puukkonsa maahan ja nosti kätensä ylös:
- Siinä vasta olikin peto, kun takajaloilleen nousi. Noh, tuskin sellaisesta on kyse.
Dorcas jatkoi vuoleskelua. Portit suljettiin jo yöksi pronssisella salvalla.
- No, onhan meitä sentään neljä, Taran huomautti.
- Huawh, Dorcas haukotteli.
Grafin katsoo sopivan pystyhirren, joka ei näyttänyt siltä, että sen katkaiseminen romahduttaisi koko talon ja päätti kokeilla nuijaansa siihen. Dorcas kampesi itsensä ylös.
- Kuules, Baut, Taran aloitti.
- Niin? Baut vastasi.
- Mitä asetta käytät? Taran kysyi häneltä. Puukkoa?
- Älkää valvoko turhan pitkään, huomenna aikainen herätys, Dorcas huikkasi toisille.
- Minun asevalikoimani on laaja, Baut ylvästeli. Käyttelen siinä miekkaa missä kirvestäkin. Kaikki hoituvat helposti.
- No, se nähdään sitten, Taran sanoi epäileväisenä.
- Minun ei kai tarvitse mainitakaan, että olen myös maan johtava puukkotaistelija, jatkoi Baut ylpeästi. On tullut petojenkin kanssa erinäiset kerran puukon kanssa tapeltua. Vaan pitäisikös jo mennä yöpuulle? Baut kysäisi haukotellen.
Taran tuhahti hänelle ja keskittyi miekkaansa.
- Unta paaluun, Grafin sanoi Taranille, kopautti tätä selkään ja lähti kiipeämään ylös.
- Jos löytäisi vaikka muutaman sopuisan piian lämmittämään yötä... Baut pohdiskeli.
Dorcas naurahti:
- Hah, Baut, jos siihen emäntään tyydyt, niin jo on aikoihin eletty. Sitä paitsi Grafin taisi varata sen, hän jatkoi virnuillen.
- Joo, se diggaa musta ihan täysillä, Grafin huudahti ylhäältä.
Taran nauroi äänekkäästi. Baut lähti maleksimaan kohti väentupaa kohennellen hiukan hiuksiaan.
- Älkää sitten odotelko minua ennen aamua, Baut huikkasi toisille.
- Ota pari iskua munkin puolesta, Grafin huusi vielä.
- Sopii, Baut huudahti kadoten väentuvan suuntaan.
Taran ja Dorcas olivat pian ylhäällä ja Grafin oli jo nukahtanut. Siellä Taran kysyi Dorcasilta:
- Mitenköhän Baut tuolla menestyy?
Vastausta ei kuitenkaan kuulunut.
- Taidanpa minäkin käydä nukkumaan, Taran päätti ja kävi makuulle tallin ylisille.
Tallin ylisillä ei ollut suinkaan huono nukkua, sillä ainakin siellä oli lämmintä ja pehmeää. Alhaalta tietysti leijui "hevosentuoksua", mutta siihen ritarit olivat tottuneet. Ritarit vaipuivat pian uneen pitkän matkan uuvuttamina.
Aamulla Ehilmin säteet herättivät nukkujat. Näytti olevan tulossa aurinkoinen päivä, kenties kesän viimeinen sellainen.
- Huooohh, Taran haukotteli vilkuilleen sitten ympärilleen, mutta löytämättä Bautia.
Dorcas rapsuttele hieman kaulaansa ja käänsi kylkeään.
- Ei näy Bautia vielä, Taran totesi. Miten lienee menestynyt yöllä?
- Aaaahh, Grafin haukotteli. Varmaan matami pistänyt laittamaan aamiaista. Hahhaha.
- HAHAHAHAAAHAAHAAA, Dorcaskin nauroi pudoten orrelta suoraan olkikasaan.
Tarankin naurahti ja kysyi sitten:
- Mennäänkö etsimään?
Dorcas nousi istumaan ja väänteli niskaansa.
- Pitäisi varmaan kohta lähteä? Taran kysyi.
- Mene toki, Dorcas kehotti. Hae samalla jostain hieman vettä - vaikka ämpärillinen.
- Juu, eiköhän tässä pitäisi kohta jo suitsia metsälle, Grafinkin murahti.
Dorcas nousi ylös ja venytteli. Sitten hän alkoi pukea päälleen päällysvaatteita. Grafin puolestaan nousi ylös, laskeutui alas ja meni tallin ovelle alusvaatteissaan. Taran nousi myös ylös ja ryhtyi vetämään vaatteita päälleen.
- Grafin, kunhan siitä saat itsesi setvittyä, niin etsi jostain ne orjat, Dorcas tokaisi vetäessään saappaita jalkoihinsa.
- Eiköhän ne ole jo siellä porteilla tutisemassa, iso mies vastasi.
Taran astui tallista pihalle ja venytti käsiään.
- No Bauthan se siinä, Taran huudahti ja Baut ilmestyi tallin oviaukkoon leipää mutustellen. Mistä sinä leipää varastit?
- Kah kun minulla on lähteeni, Baut vastasi silmää iskien, joka tosin oli mustana. Jokos pojat olette heräilleet?
- Jo vartin, Dorcas vastasi sukien hieman hevostaan ja alkaen asetella suitsia sekä satulaa.
- Saitko ollenkaan unta siltä matamilta? Grafin kysyi Bautilta Taranin ja Dorcasin naurun säestämänä.
- Pukille pääsin kyllä monta kertaa, Baut vastasi rehvakkaasti. Enkä tyytynyt vain yhteen muijaan.
Toiset nauroivat kovasti ja Dorcas sanoi:
- Niin, niin.
- Taisi olla villiä menoa yöllä? Taran kysäisi. Hahaa!
- No mutta mistäs tuo musta silmä tuli? Grafinkin kysyi.
- Tuli tuossa annettua vähän turpiin yhdelle pölhölle asemiehelle, Baut selitti sanavalmiina. Se kaveri ei muutamaan päivään kyllä kävele selkäsaunani jälkeen.
- Niin. Ettet vain nähnyt unta, Baut? Taran vinoili.
- Äh, ei tuossa yllä kerinnyt paljon nukkuakaan, Baut tuhahti. Oli niin kiihkeitä ja hyvännäköisiä tipuja.
Taran nauroi yhä vesi silmässä, mutta Baut ryhtyi laittamaan hevostaan kuntoon muina miehinä. Tarankin ryhtyi hevospuuhiin.
- Vai että hyvännäköisiä - vielä aamullakin? Dorcas heitti.
- Kyllä olisivat kelvanneet sinullekin, Dorcas, Baut vakuutti. Vaikka eivät nyt tietenkään mitään kunnollisia rotunaisia.
- Pah, naiset, Dorcas tuhahti ja talutti hevosen pihalle Bautin seuratessa heti perässä.
Taran talutti myös hevosensa pihalle. Dorcas haki kamppeensa ja tarkisti, että kaikki oli hyvin paikoillaan satulalaukuissa. Grafin heitti nopeasti satulan hevosen selkään, sitoi sen nopeanpuoleisesti ja seurasi toisia.
Taran kuiskasi Grafinille:
- Mahtoikohan puhua totta?
- Tjaa-a, Bautia suurempaa palturinpuhujaa on vaikea löytää, Grafin vastasi.
- Niin, Grafin, kuitenkin olet nälkäinen. Haepas meille muille samalla sitä muonaa, Dorcas kehotti. Vai hoitaako Baut suhteillaan? hän jatkoi virnuillen.
- Äh, en minä jaksa keittiössä ravata, Baut tuhahti.
- Minä en tasan enää sen hullun naisen taloon astu, Grafin kivahti. Baut saa hoitaa.
- Ymmärrän, Taran sanoi nyökäten.
- Keittiönnuijat ovat rupusakkia, Baut sanoi halveksien. Taran saa mennä, hän jatkoi. Kun Taran menee, niin naiset ei pelkää sitä.
- Taran, nuo kaksi pelkäävät naisia, hae sinä hieman aamiaista, Dorcas kehotti nuorukaista.
- Dorcas, jos vaikka sitten menisit mukaan näyttämään, miten naisväkeä käsitellään? Grafin ehdotti. Vai ehkä haluat, että käyn vetämässä sitä ämmää turpaan ja saadaan koko hiton linnake kimppuumme? Sillä sitä siitä taatusti tulisi.
- Grafin, ystäväiseni. On naisia ja sitten niitä nahkapusseja joilla sattuu olemaan rinnat, Dorcas selitti. Tuo yksilö kuuluu siihen jälkimmäiseen kastiin, johon minä on koske.
- Hyvä on, miten haluatte, Taran myöntyi lähtien keittiön oven suuntaan.

Taran keittiön luona
Taran koputti kiinni olevaan keittiön oveen. Pian se avattiin ja piika kurkisti sen raosta.
- Niin, herra? piika kysyi.
- Kröhöm, Taran köhäisi.
- Herra? piika kysyi uudelleen.
- Olen niitä karhunkaatajia, Taran selitti.
- Haluatteko eväänne? piika kysyi.
- Tulin hakemaan seurueelleni aamiaista, Taran vastasi.
- Ah, minäpä haen ne, piika touhotti ja katosi keittiöön.
Taran odotti ovella ja pian piika palasi suuri kori mukanaan.
- Tässä teille aamiaista ja evästä, piika sanoi ojentaen korin Taranille. Kiitos, jos tapatte sen karhun.
- Kiitos neiti hyvä, Taran vastasi kohteliaasti kumartaen ja kääntyen sitten pois.

Portilla
Dorcas vilkuili portille ja näki siellä pari pelokasta miestä resuisissa vaatteissaan. He olivat selvästikin hermostuneita. Grafin lähti johdattamaan hevostaan porteille tarkistaen vielä satulan kiinnityksen. Sitten hän katsoi miehiä tarkkaan ja virnisti tyytyväisen ilkeästi. Miehet vavahtivat pelokkaina. Dorcas talutti myös hevosensa porteille miesten luokse
Dorcas siirtyi maaorjien luokse ja sanoi:
- Noniin, pojat. Me olemme menossa sitä karhua kaatamaan. Oletan teidän osaavan jäljittää, kun Sir Grafin teidät siihen hommaan löysi.
Miehet eivät näyttäneet iloisilta, vaan tuijottivat vain maata. Samassa Taran saapui iso kori mukanaan.
- Jos ette osaa, niin kyllä teistä syöttejäkin saa, Dorcas uhkasi maaorjia.
Miehet vavahtivat silminnähden.
- Toisaalta, jos kovin hyvin toimitte, niin voi olla, että teidät palkitaan hopeapalalla tai karhunlihalla, jatkoi Dorcas kiltimpään sävyyn. Omaan pussiinne tässä siis pelaatte, joten parempi tehdä hommat hyvin.
Miehet näyttivät juroilta. Grafin poimi Taranin tuomasta korista leivänkannikan ja heitti sen miekkosille.
- Raskas päivä edessä, en halua teidän tuupertuvan ennen kuin se karhu on kaadettu, Dorcas selitti moista anteliaisuutta.
- Taran, mitä antoivat? Grafin kysyi selvästi nälkäisenä.
- Murua napaan ja sitten matkaan, eh? Dorcas sanoi.
Maaorjat seisoivat vain paikoillaan ottamatta maahan pudonnutta leivänkannikkaa.
- SYÖKÄÄ! Dorcas karjaisi maaorjille.
- No, syökää nyt! Grafinkin murisi.
Ensimmäinen miehistä nappasi pelokkaasti leivänkannikan.
Dorcas alkoi itse kaivella korista hieman vatsantäytettä. Korissa näytti olevan kuivattua ja suolattua lihaa, tosin aika jänteikästä, eikä erityisen hyvää. Leipää oli myös aika paljon, joskin osa leivästä näytti olevan hiukan homeessa.
- Aah, lihaa, Taran huudahti ilahtuneena.
Grafin nappasi korista ison satsin kuivattua lihaa ja tunki sitä iloisesti suuria määriä suuhunsa mutisten:
- Mmmm aamiaista.
Dorcas leikkeli homeiset palaset suurpiirteisesti ja nakkeli ne maaorjille.
Seurue seisoi linnoituksen portilla maaorjineen.
- Hei! Pitikös meidän ottaa se kuormahevonen? Baut yhtäkkiä kysyi.
- Jos et halua kantaa karhua käsin, Dorcas vastasi.
- Pistetäänkös poika asialle? Baut kysyi virnistäen.
Dorcas joi hieman leilistä saadakseen alas juuri syömänsä palasen leipää ja sanoi sitten:
- Taran? Se hevonen?
- No, Taran, menehän jo siitä, Grafin kehotti.
Taran lähti tuhisten etsimään hevosta.

Taran hakemassa hevosta
Taran suuntasi matkansa kohti tallia, jossa oli jo renkejä aamutoimissaan.
- Hei rengit, tarvitsen hevosen! Taran huudahti.
- Häh? Kuka oikein olet? yksi rengeistä kysyi.
- Karhunkaataja, Taran vastasi. Tarvitsen kuormahevosen.
- Ai, sinä olet niitä miehiä, renki sanoi nyökäten. Teille onkin hevonen jo varattuna. Isäntä käski antaa sen teille.
Renki katosi talliin ja palasi hetken päästä taluttaen hevosta, jolla oli kuormasatula. Hevonen näytti olevan aika vanha ja laiha.
- Kas tässä, herra ritari, renki sanoi ojentaen ohjakset Taranille.
Taran otti suitset käsiinsä ja lähti takaisin portille hevosta taluttaen.

Portilla
- Saitko muuten Grafin niiltä junteilta mitään tietoa siitä, että mistä päin aloittaa etsintä? Dorcas kysyi isolta ystävältään.
- En mitään tarkkaa, Grafin myönsi. Kai se hiton karhu täällä jossain pyörii, hän jatkoi kääntäen katseensa maaorjiin. VAI? hän jyrähti maaorjille.
Dorcas siirsi korista, jossa aamiaista oli, hieman hevosensa satulalaukkuihin. Baut otti myös purtavaa korista.
- Laihat eväät kylläkin, Baut sanoi nenäänsä nyrpistäen.
- Ei niin, että sen naisen keitoksia tuon enempää viitsisi syödä vaikka olisikin, Dorcas vastasi nousten hevosen selkään ja ottaen sillä muutaman askeleen pois porteilta päin.
- En yhtään ihmettele, että Grafin suuttui hänelle, Baut totesi.
- Naisten pitäisi osata pitää turpansa kiinni, Grafin sanoi. Ei minulla niitä vastaan mitään muuten ole, mutta hitto vie, ei miehelle pidä alkaa ulista.
- Olet ihan oikeassa, Grafin, Baut myönsi. Naisen paikka on hellan ja nyrkin välissä. Ja sitten tietysti sängyssä...
- Missä se poika nyt viipyy? Dorcas pohti kärsimättömänä. Ei luulisi kestävän kauaa hakea yhtä hevosta tallista.
- Tulee kuitenkin sen naisen kanssa, Grafin tokaisi. Ei erota sitä konista. HAHHAH.
- Heh heh, Bautkin nauroi.
Dorcaskin naurahti hieman Grafinille.
Samassa Taran saapui paikalle taluttaen vanhaa ja laihaa hevosta.
- Ja tuoko jaksaa karhun kantaa, poika? Dorcas kysyi häneltä.
- Tämän se herra meille varasi, Taran vastasi. En minä sitä valinnut.
Dorcas vilkaisi muihin:
- Tämän me taisimme jo arvata.
Baut pudisti päätään harmissaan.
- Noh lähdetään, Dorcas tokaisi.
- Mennäänkö hakemaan toinen? Taran kysyi.
- Miksi suotta, poika? Dorcas kysyi. Jos hevonen ei jaksa, niin nuo orjat kantavat. Te kaksi, hän jatkoi katsoen maaorjia. Toinen teistä taluttaa tuota konia.
Toinen maaorja otti kiltisti hevosen ja Taran nousi hevosen selkään.
- NIIN, ETTE VASTANNUT ÄSKEN, MISTÄ SITÄ KARHUA SOPII ETSIÄ? Grafin karjaisi maaorjille, jotka katselivat pelästyneinä toisiinsa, eivätkä vastanneet mitään.
- NO!? Grafin ärjäisi pelottavasti.
- Herra, hevosta taluttava maaorja ulisi. Me uskotaan karhun asuvan Paahteen kukkuloilla.
- No mitä hittoa vielä tässä teemme, Dorcas tuhahti.
- Johdattakaa meidät sitten sinne, Grafin käski maaorjia. NOPEASTI!
- Mutta se ei ole karhu, vaan paha henki! maaorja uikutti.
- Se ei liene teidän ongelmanne, Dorcas huomautti kuivasti.
- Se tappaa kaikki, maaorja valitti vauhtiin päästyään. Kylästä vienyt jo puolitusinaa lasta.
- Juu juu, ja syö varmaan sielutkin perästä, Grafin ivasi. Hah.
Maaorja vavahti pelosta, mutta Dorcas naurahti ja komensi sitten:
- NYT sinne kukkuloille!
- Noista ei ole kuin harmia, Taran sanoi osoittaen maaorjia. Paitsi, jos niitä käyttää syöttinä.
Maaorja ulisi jälleen peloissaan.
- No voihan...! Taran tuhahti. Lähdetään.
- Taran, ota sinä tuon kuormakonin ohjat, niin nuo kaksi voivat hölkätä hieman nopeammin, Dorcas käski. Ehkäpä sillä tavoin voin välttää kiusauksen ripustaa ne tuohon puuhun tuolla ja irrotella niistä palasia karhunsyötiksi.
Toinen maaorja valitti taas ja Taran sitoi kuormahevosen ohjakset satulaansa.
- Herra, ei karhu meistä huoli, maaorja uikutti. Se tahtoo vain nuoria tyttöjä ja poikia.
- Pian se ei huoli enää ketään, Dorcas tokaisi.
- Noniin, lopetetaan jo näiden surkeiden olentojen kiusaaminen, Grafin murahti. Matkaan tässä pitäisi päästä.
- Se tekee niille varmasti jotakin rietasta ennen kuin syö ne, maaorja vielä valitti. Se ei ole karhu, vaan paha henki.
- Entä, jos lopetetaan selittelyt ja lähdetään matkaan? Tarankin kehotti.
Dorcas alkoi ladata jalkajoustaan ja maaorja sulki äkkiä suunsa.
- Aletaanpas lähteä jo, Dorcas käski maaorjia. Hölkäksi siitä!
Maaorjat lähtivät hölkyttämään joukon etummaisina, joskin hyvin vastenmielisesti. Ehilm paistoi pirteästi taivaalta, kun matkaa taittui.
- Onko sinne kukkuloille pitkäkin matka? Taran kysyi maaorjilta.
- Oi muutama kilometri, herra, äänessä ollut maaorja vastasi pelokkaana.
Seurue kulki metsäistä polkua pitkin. Se ei ollut erityisen hyvässä kunnossa, eikä selvästikään paljon käytetty, mutta kelpasi silti kohtuullisesti ratsastukseen. Kymmenet minuutit seurasivat toistaan ja kilometrit taittuivat.
Kun seurue eteni, maaorjat muuttuivat selvästikin koko ajan vain pelokkaammiksi. He vilkuilivat ympärilleen hermostuneina ja haistelivat ilmaa. Suunnilleen neljän kilometrin jälkeen toinen maaorjista kavahti yhtäkkiä ja päästi pelästyneen huudahduksen.
Dorcas vilkuili ympärilleen ja nosti ladatulle jalkajouselle vasaman. Grafin pysähtyi, latasi varsijousensa ja alkoi katsella ympärilleen.
- Pian kukkuloilla? Dorcas kysyi maaorjilta. Pidä huoli, ettei se yllätä meitä tuolta, hän jatkoi Grafinille heilauttaen päätään vasemmalle.
Maaorjat vapisivat ja vilkuilivat ympärilleen. He olivat pysähtyneet polulle.
- Mitä? Grafin kysyi maaorjilta.
- Baut, oikea puoli, Dorcas kehotti.
- Katsokaa! Taran huudahti osoittaen polun lähellä olevia isoja jalanjälkiä.
- Karhu, herra, karhu, maaorja vaikersi.
Dorcas hypähti alas hevosen selästä ja käski toisia:
- Pitäkää vahtia.
Dorcas meni tarkastelemaan jälkiä. Bautkin laskeutui hevosen selästä ja seurasi Dorcasia tuimana. Grafin laskeutui myös ja sanoi Taranille:
- Taran, jää hevosen selkään ja sano, jos näet mitään metsässä.
- Hyvä on, Taran myöntyi.
Dorcas kosketti jälkiä ja tarkasteli maata.
- No, jäljittäjät, tehkää itsenne hyödyllisiksi ja sanokaa, milloin se on mennyt tästä ja minne, Grafin ärähti maaorjille.
- Hmph, Dorcas mutisi jälkiä tarkastellen. Nämä mitään karhun jälkiä ole. Iso susi, käynyt tässä reilut pari tuntia sitten.
- Mitäs hiton jäljittäjiä te muka olette, jos ette karhua ja sutta erota? Grafin pauhasi maaorjille, jotka vapisivat peloissaan.
- Tästä saisi kyllä ihan nätin saaliin tästäkin, mutta nyt haemme sitä karhua, Dorcas totesi. Matkaan! hän jatkoi hypähtäen hevosen selkään.
- Joo, jatketaan, Taran sanoi.
Grafin nousi hevosen selkään tuhahtaen maaorjille. Baut nousi myös hevosen selkään ja tuhahti halveksivasti Taranille:
- Eipä pojan jälkienlukutaito ole kaksinen. Luulla nyt sudenjälkiä karhunjäljiksi!
- No, et itsekään niitä tunnistanut, Taran puolustautui. Väitinkö niitä karhunjäljiksi?
- Kyllä me Dorin kanssa ne sudenjäljiksi tunnistettiin, Baut vastasi.
- Väitinkö niitä karhunjäljiksi? Taran kysyi uudelleen.
- Taisit tehdä niin, poika, Dorcas sanoi.
- No, annoit ainakin ymmärtää niin, Baut väitti. Mutta parasta, että me jälkimiehet hoidetaan nämä hommat.
Taran tuhahti ja maaorjat jatkoivat kulkua, mutta selvästi aikaisempaa hitaammin ja haluttomammin. Maaorjat kulkivat nyt jo ihan kävelyvauhtia.
- Ei se susi niin kaukana karhusta ole, samalla tavalla kynnet, Dorcas lohdutti.
- Virheitä sattuu, Taran myönsi.
- Erotat sen parhaiten siitä, että karhu painaise päkiällään syvemmälle suhteessa kynsiin kuin susi, Dorcas valisti nuorempaansa. Parempi olla kyse oikeasta karhusta tällä kertaa.
Vauhti oli hidastunut vain lisää. Maaorjat kulkivat vastahakoisesti löntystellen.
- Tällä tahdilla ehdimme kukkulalle tuurilla juuri ennen talven tuloa, Dorcas harmitteli.
- Pistetäänkö vauhtia peliin? Taran kysyi innokkaana.
Samassa Dorcas ampui yhden leikkinuolistaan parisen metriä toisesta orjasta oikealle.
- VAUHTIA! Dorcas karjaisi.
Maaorja kavahti. Vauhtia alkoi tulla lisää kummasti ja aikaisempaan vauhtiin verrattuna seurue suorastaan lensi.
- No niin, Taran sanoi tyytyväisenä.
Matkaa jatkui parin kilometrin verran. Silloin toinen maaorja kiljaisi ja melkein pomppasi ilmaan. Seurue näki selvästi jonkinlaisen uran ylittävän polun. Ja ura näytti syntyneen useista jalanjäljistä, jotka kuuluivat ilmeisestikin jollekin isolle eläimelle.
Dorcas hyppäsi taas alas hevosen selästä ja mietti asiaa:
- Hmm.
Maaorjat vetäytyivät pelokkaina syrjään.
- Hoitakaa nyt te jälkitietäjät homma, Taran kehotti heitä.
Dorcas kumartui jälkien viereen ja tarkasteli niitä. Grafin laskeutui hevosensa selästä ja tuli katselemaan jälkiä. Taran pysyi hevosen selässä, mutta tarttui miekan kahvaan.
- Mielenkiintoista, Dorcas mutisi seuraten sormella kuvioita. Se on liikkunut tästä usein sekä edes että takaisin.
- Onko se karhu? Taran kysyi jännittyneenä.
- Kyllä, se on karhu - iso sellainen, Dorcas vahvisti.
- Näin on, Baut vahvisti.
- Onkohan se lähellä? Taran kysyi.
Dorcas nykäisi maasta yhden taittuneen taimen.
- Miksi se käyttäisi tätä samaa paikkaa jatkuvasti? hän mutisi itsekseen.
Dorcas nousi ylös ja kääntyi vapiseviin maaorjiin päin:
- Kummassa suunnassa se kuuluisa kukkula?
- Herra, se on iso kukkula, äänessä ollut maaorja selitti pelokkaasti. Oikea vuori. Se jatkuu laajalle.
Taran puristi edelleen miekkansa kahvaa ja Grafin piti varsijoustaan valmiina.
- Pääseekö sinne hevosilla? Dorcas kysyi maaorjilta.
- Pä-pääsee, herra, maaorja sopersi.
- No vauhtia sitten, Dorcas tokaisin hypäten taas hevosensa selkään.
Maaorjat lähtivät peloissaan hölkkäämään ja muu joukko seurasi heitä.
- Lienee turhaa mainita, että parempi pysyä valppaana pojat, Dorcas sanoi tovereilleen.
Kului enää muutama minuutti, kun seurue saapui jo kivikkoiseen maastoon. Metsä oli enää melko niukkaa. Sen sijaan heidän edessään kohosi jonkinlainen laaja vuori, jonka päällä kasvoi puita vain niukasti. Kalliota jatkui niin pitkälle kuin seurue näki.
Taran mittasi vuorta silmillään ja vetäisi miekkansa tupesta. Grafin ratsasti hiljaa, valmiina ampumaan tai hyppäämään hevosen selästä.
Polku oli jo melkoisen kehno ja inhottavan kivikkoista. Pikkukivet kolisivat kavioiden alla. Niinpä Dorcas laskeutui hevosen selästä taluttamaan sitä. Polku näytti loppuvan lähelle suurta jyrkännettä. Mitään muita kävelyuria ei näkynyt. Grafin laskeutui myös hevosen selästä ja Baut seurasi tovereidensa esimerkkiä, kuten Tarankin. Dorcas heilautti kättään jyrkänteen suuntaan:
- Hevoset joutunee jättämään tuonne.
Dorcas talutti hevosen aina kukkulalle asti, josta alkoi tarkkailla enemmän ympäristöä. Toiset seurasivat hänen perässään.
Ympäristö näytti olevan kivistä, mutta jonkin verran kasvillisuutta sentään oli. Ehilmin säteet heijastuivat kirkkaina kallioista ja häikäisivät silmiä. Karhuja ei vain valitettavasti näkynyt.
- Minnekäs mennään? Baut kysyi Dorcasilta.
- Mahtaakohan se karhu asustella täällä? Taran pohti.
Dorcas seurasi katseellaan kallioiden muotoja. Maaorjat näyttivät vieläkin hermostuneilta, mutta olivat hiukan jo rauhoittuneet. Kalliot olivat jyrkkiä ja nousivat ja laskivat jyrkästi
- Tätä varten me otimme nuo jäljittäjät, Dorcas tokaisi.
- No, pistetään ne töihin! Taran huudahti.
Dorcas mulkaisi kahta miekkosta, jotka vavahtivat hänen katseensa alla.
- Te kaksi varmaan haluatte tarkastella lähiympäristöä, Dorcas sanoi maaorjille.
- Herra, herra, toinen valitti. Emme me täältä mitään löytäisi.
- No mistä sitten löytäisitte? Dorcas ärähti.
- Vai kenties haluatte syöteiksi mieluummin? Taran kysyi uhkaavasti.
Maaorjat kiirehtivät nuuskimaan ympäristöä. Dorcas istahti alas suurehkolle kivelle ja söi hieman eväitä odotellessa. Viiden minuutin kuluttua maaorjat palasivat seurueen luokse.
- No? Taran kysyi heiltä.
- Herra, ei näy jälkeäkään karhusta, äänessä ollut sanoi. Se on varmasti ollut paha henki, kun ei jälkiäkään jätä.
- Arvasin! Taran huudahti.
- Ne aikaisemmat jäljet olivat hyvin selkeästi karhun jättämiä, Dorcas huomautti maaorjille.
- No, mitäs ne aikaisemmat jäljet sitten olivat? Grafinkin kysyi maaorjilta.
- E-en tiedä, herra, maaorja änkytti.
- Jos se kerran jättää jälkiä tielle, niin miksi ei tänne? Dorcas kysyi loogisesti.
- Ehkä ne ovat pahan hengen harhautusta, esitti maaorja.
- Vai että pahan hengen! Dorcas tuhahti. Ette vain etsi tarpeeksi hyvin.
- Me etsimme kyllä, maaorja puolusteli. Mutta ei henkiä löydä varsinkaan kivikosta.
- Pari tuntia teille, sitten kokeilemme, josko veren haju houkuttaisi sitä - ellette tiedä tietysti parempaa paikkaa, Dorcas uhkasi.
Maaorjat vapisivat ja kiiruhtivat sitten etsimään. Puolen tunnin kuluttua he palasivat takaisin.
- Herra, herra, jälki löytyi, äänessä ollut maaorja selitti innokkaana.
- Jo oli aikakin, Taran sanoi.
- Se voi kyllä olla vain pahan hengen hämäystä, maaorja varoitti.
- Niinpä tietysti, Dorcas sanoi tuskastuneena. Missä päin, pääseekö sinne hevosella?
- Pääsee varmaankin, maaorja vastasi innokkaana miellyttämään. Se on tuolla alempana. Näimme sen vain kukkulalta.
Dorcas vilkaisi Grafiniin ja kysyi:
- Mitä sanot, kannattaako meidän taluttaa hevoset alas?
- Mennään, Grafin tokaisi lyhyesti. Jätetään toinen noista vahtimaan tänne.
- Minä en ainakaan jää, Taran sanoi heti.
- Missä välissä sinä maaorjaksi olet muuttunut? Grafin kysyi pilkallisesti.
- Minä jään, maaorja lupasi innokkaana. Hoidan hevosianne hyvin.
- Baut, katso tässä ettei tuo orja katoa hevosen kanssa, Dorcas kehotti. Vilkaistaan me muut niitä "pahan hengen hämäyksiä".
- Minulta menee sitten koko huvi sivu suun, Baut vastusti.
- Pah, tuskin siellä mitään on, Dorcas vastasi.
- Katso nyt tuota, ei se mihinkään katoa, Grafin arveli. Se tietää, että kuolee aivan varmasti, jos lähtee.
- Totta, mutta olisi niin sääli polttaa se kylä siltä varalta, että se todella lähtee, Dorcas tuumi.
- MINÄ PIDÄN SIITÄ HENKILÖKOHTAISESTI HUOLEN, ENKÄ MINÄ OLE MUKAVA IHMINEN! Grafin sanoi painokkaasti maaorjalle.
- Kyllä, herra, kyllä, maaorja sanoi pelokkaana.
Dorcas lähti kävelemään ripeästi alemmille rinteille viitottuaan toiselle maaorjalle:
- Ja sinä tulet sitten mukaamme.
Maaorja nyökkäsi vavisten ja lähti sitten laskeutumaan kukkulalta alas. Dorcas käveli ripeästi alas maaorjan perässä, jalkajousi ladattuna mutta rentona käsissä. Toiset seurasivat perässä. Maaorja kulki kallionjyrkännettä pitkin, joka oli tosiaan aika korkea. Toinen maaorja ja hevoset jäivät pian taakse.
Kymmenen minuutin kuluttua maaorja pysähtyi ja viittasi eteen. Seurue näki sammaleessa suuren jalanjäljen. Muuten maasto oli sen verran kivistä, ettei jälkiä ollut jäänyt. Dorcas meni kumartumaan jäljen ääreen tutkimaan sitä.
- Karhu, vai? Taran kysyi.
Dorcas nyökkäsi ja sanoi:
- En osaa sanoa ikää. Maa on liian kovaa.
Maaorja katseli ympärilleen hermostuneena.
- Mahdotonta sanoa, kuinka kauan se on siinä ollut, Dorcas jatkoi.
- Suurikokoinenkin? Taran uteli.
- Pah, pikkuinen tuo on meidän aikaisempiin karhuihimme verrattuna, Baut tuhahti ja Dorcas virnisti.
- Kyllä me tuostakin kelpo saaliin saamme, Dorcas totesi.
- Toivottavasti, Taran sanoi.
- Joo, pistetään nalle lihoiksi, Baut naurahti.
- Jos se nyt täällä enää on, Taran sanoi skeptisesti.
- Tuo jälki on parasta mitä meillä nyt on, joten seurataan sitä, Dorcas päätti vilkaisten jäljittäjään.
Maaorja viittoi eteenpäin hiukan vastahakoisena.
- Katsotaan, minne se on mennyt, Dorcas sanoi ja lähti seuraamaan maaorjaa tutkaillen itsekin maastoa.
Maaorja kulki varovasti ja koko ajan eteenpäin tähyillen. Aivan kotvan päästä näkyi jälleen sammalta, johon oli jäänyt nyt jo useampi jälki. Jäljet näyttivät vievän hiukan metsään päin. Maaorja pysähtyi ja katsoi seuruetta kysyvästi.
- Mennäänkö? Taran kysyi.
- Mitä siinä töllistelet? Dorcas kysyi maaorjalta. Metsään siitä - tuurilla se pitää pesää siellä.
- Niin, toivottavasti, Taran lisäsi.
- Hus hus, eteenpäin vain, Grafin käski myös maaorjaa.
Maaorja lähti kulkemaan metsään päin ja muut seurasivat häntä. Heti kun kivikkoinen maasto muuttui metsäksi, näytti löytyvän selviä jalanjälkiä. Selvästikin karhu oli ollut taas asialla.
- Ah, mainiota, Dorcas sanoi virnistäen.
- Kovin maallisia jälkiä jättää tämä henkikarhu, Grafin tuumi.
- Lienee nalle lähellä? Taran arveli.
- Hmmm... mutisi Grafin, joka oli siirtynyt tarkastelemaan jälkiä. Nämä ovat jo muutaman päivän vanhoja. Mutta tuurilla löydämme näiden päästä jonkun paikan, jossa se käy usein. Sillä näytti olevan tapana käyttää samaa reittiä.
Maaorja lähti taas kulkemaan jälkiä pitkin vastahakoisena ja toiset seurasivat. Eikä aikaakaan, kun jäljet näyttivät risteytyvän ja nyt vastaan tuli aikaisempaa tallatumpi jälki, samanlainen kuin aikaisemmin metsässä.
- Kuten sanoin, Dorcas sanoi vilkaisten Grafiniin päin ja tarkastellen taas jälkiä.
- Vihdoinkin, Taran puuskahti.
- Poika, sano sinäkin mielipiteesi, Dorcas kehotti.
- Hmm. Paras pitää varansa, Grafin varoitti.
- Hmm, Taran mutisi tutkien jälkiä.
- Eivät vaikuta kovin vanhoilta, Dorcas arveli. Vai?
- No, minä en osaa sanoa, Taran tunnusti. Eivät ne kovin vanhoja ole, hän lisäsi hiukan epäröiden.
Dorcas vilkuili metsään. Siellä näkyi lantaa vähän matkan päässä polulla ja muutama taimikin oli katkeillut.
- Eiköhän jatketa matkaa - tunnen jo nenässäni karhupaistin tuoksun, Dorcas sanoi karskisti.
- Heh, Taran naurahti. Joo, jatketaan.
Maaorja osoitti kysyvästi polkua kumpaankin suuntaan. Dorcas otti paremman otteen jalkajousestaan.
- Enemmän jälkiä näyttää menevän tuohon suuntaan, joten sinne, Dorcas päätti osoittaen toiseen suuntaan.
- Hyvä on, Taran myönsi. Ei kun matkaan!
Maaorja kohautti olkapäitään ja lähti kulkemaan Dorcasin valitsemaan suuntaan. Reitti näytti kulkevan aika lähellä metsän rajaa. Kävellessä kului varttitunti ja sitten jalanjäljet näyttivät kääntyvän taas kallioiden suuntaan.
- Hitto, hankala seurata tuonne, Dorcas huomautti.
Korkeiden jyrkänteiden juurella näytti olevan jonkinlainen lammikko, johon virtasi vettä ylhäältä kalliolta.
- Käy varmaan tuolla juomassa, Grafin tuumi.
- Tuo vesi tulee jostain, ehkäpä luolasta, Dorcas pohti kävellen kevyesti lammelle maistamaan vettä.
- Mennään katsomaan, Grafin kehotti. Varuillanne.
- Näkeekö kukaan rannassa jälkiä? Taran kysyi katsellen lammikon viereen.
Lammen lähellä näytti olevan soraa, johon oli piirtynyt epäselviä jälkiä. Dorcas siirtyi tutkimaan niitä.
- Omituisia jälkiä, saako... Dorcas mutisi.
Samassa Taran pompahti äkkiä pienen käärmeen edestä. Käärme livahti äkkiä pakoon haarniska-asuista tallaajaa.
- Huh, se oli lähellä! Taran puuskahti.
Grafin siirtyi myös tutkimaan jälkiä.
- Hah, käärmeen jälkiä varmaankin, Dorcas naurahti juoden hiukan vettä lammesta. Mmm, raikasta vettä. Tämä tulee jostain kivisestä maasta, ei mistään mullasta. Vesi on varmasti kaivanut itsellensä uran kallioilta, ehkäpä jopa luolan.
- Onpa karhu hyvä piileskelemään, kun ei neljä ritaria ja yksi maaorja sitä löydä, Taran hymähti.
Dorcas nousi ja käveli poimimaan jotain maasta lammikon viereisestä ruohomättäästä. Hän kaivoi hieman toisella kädelläni maata istuessaan vasemmalla polvella ruohikossa.
- No, Dorcas, mitä löytyy? Grafin kysyi astellen Dorcasin vierelle.
- Baut, oletpas ollut hiljainen, Taran totesi. Mistä moinen?
- Tämä on pitkästyttävää, Baut valitti.
- Ymmärrän, Taran vastasi.
- Tylsää rämpimistä ja maan kuopimista, Baut jatkoi.
- Niin, Taran myötäili. Kunhan se himputin karhu vain ei piileskelisi, niin...
Dorcas näytti paljastavan jonkinlaisia luita soran alta. Itse asiassa niitä näytti olevan tarpeeksi vaikka kokonaiseen luurankoon.
- Ihminen vai eläin? Vai useampia? Grafin kysyi.
- Ihminen, Dorcas sanoi varmasti. Maannut tuossa jonkin tovin. Ei tarvitse olla kovinkaan viisas huomatakseen nämä kynnenjäljet.
- Karhun kätköpaikka? Taran kysyi toiveikkaana.
Dorcas heilautti kättään suurpiirteisesti ikään kuin mitaten ruumista:
- Lapsi, tuskin kymmentä vanhempi. Tuossa selkärangan kohdalla, katso Grafin. Hitto, en menisi vannomaan - mutta tuo on kyllä veitsen jälki, jos sellaisen tunnistan. Mitä sanot Baut? Dorcas kysyi osoittaen selkärangan yläosassa olevaa viiltoa luussa.
- Kyllä se taitaa veitsi olla, Baut arveli myös. Omituista.
- Veitsi se taitaa olla, Tarankin tuumi. Haistan tässä jotakin epäilyttävää.
- Tjaa-a, Grafin mietiskeli. Kuules maaorja, olet sanonut, että se ottaa lapsia. Ettei vaan joku olisi uhrannut niitä sille?
Dorcas kurtisti kulmiaan. Maaorja näytti pelokkaalta taas ja kohautteli olkapäitään, muttei sanonut mitään.
- Jaa sinua ei kiinnosta, jos kyläläisesi uhraavat lapsianne jollekin surkealle nallelle? Grafin ärähti.
Maaorja levitti kätensä ja pudisteli päätään peloissaan. Dorcas vilkaisi Grafiniin:
- Selvitetään tuo myöhemmin - kaadetaan se kontio nyt ensin. Se majailee todennäköisesti jossain näillä seuduilla, hän jatkoi nousten toiselta polveltaan seisaalle.
- Kuka lienee uhraaja, Taran pohdiskeli.
Heikot jäljet näyttivät jatkuvan yli pienen puron. Taran puristi miekkansa kahvaa.
- Niin, ei meitä tänne tuotu selvittämään maajussien pakanamenoja, vaikka kyllä niistäkin on hyvä raportoida, Grafin sanoi.
Dorcas heilautti päätään kallioiden suuntaan ja sanoi:
- Tuonne, pitäkää jouset valmiina.
- Poika, ota sinä johto tuon miekkasi kanssa, Dorcas kehotti Tarania. Baut katsoo, ettei se syöksy takaamme, eh?
- Jep, Baut vastasi.
Seurue jatkoi matkaansa, nyt Taran ensimmäisenä. Taran hyppäsi ketterästi puron yli ja kehotti:
- Tulkaa perässä.
- Gah, Dorcas mutisi.
Dorcas yritti loikkaa lammikon yli upottaen vasemman saappaansa puroon. Häneltä pääsi:
- *vetin **ttu!
Dorcas kaatoi saappaastaan vedet ulos. Grafin heilautti raskaan vartalonsa ja kolisevan panssarinsa puron yli raskaasti, mutta varmasti. Maaorja puolestaan hyppäsi tottuneesti puron yli.
- Pitäisi joutua enää tässä iässä pomppimaan joidenkin perkeleen metsäpurojen yli, Dorcas mutisi ärtyneenä.
Baut kompastui kiveen ja läsähti räiskyen veteen.
- Perkele! hän karjaisi ja rämpi sitten pois purosta.
Dorcas veti saappaan jalkaan ja alkoi nauraa lujaan ääneen nähdessään molskahduksen. Sitten hän ojensi kätensä Bautille ja auttoi tämän pois. Baut oli ihan totaalisen märkä.
- Hehheh, taitaa olla koko aamun hevosen selässä istuminen vähän rapauttanut kuntoa, Grafin naureskeli.
Taran ei myöskään pystynyt pidättelemään naurua.
- Äh, se on tämä saakelin kivinen maasto, Baut pärskyi. Mies on kunnossa, muttei tällaista maastoa ole tarkoitettu ihmisille.
- No, jatketaas matkaa, Taran ehdotti.
Matka jatkui ja Baut jättäytyi märkänä ja murjottavana taas viimeiseksi. Dorcas piti jalkajousen valmiina, jokseenkin ehkä rauhaisammin mielin kuin aiemmin - Baut laukaisi tehokkaasti tunnelman.
Seurue kulki taas jonkin viitisen minuuttia heikkoja jälkiä seuraten. Baut kulki jonon viimeisenä suu mutrussa. Sitten jäljet kääntyivät ylös vuorelle. Siinä oli loivahko rinne, joka johti jyrkänteille. Rinteellä näkyi joitakin irronneita ruohotuppojakin.
- Kohta saa karhu kyytiä, Taran kuiskasi toisille jännittyneenä.
- Nuo eivät ole olleet tuossa ikuisuutta, Dorcas sanoi osoittaen ruohotuppoja. Olisivat muuten kuivahtaneet.
Jäljittäjä näytti olevan jokseenkin hermostunut. Hän pysähtyy mäen juurelle ja katsoi empiväisenä ritareita. Taran vilkuili märkää Bautia huvittunut ilme kasvoillaan. Dorcas nosti toisen kulmakarvansa katsoessaan jäljittäjää. Jäljittäjä katsoi pelokkaana ylemmäs rinteelle.
- No? Grafin ärähti. Hopi hopi, hän jatkoi usuttaen kädellään eteenpäin.
Jäljittäjä näytti vastahakoiselta jatkamaan. Dorcas silitteli jalkajousen urassa lepäävää vasamaa peukalollaan ja se sai mieheen liikettä. Jäljittäjä lähti hitaasti nousemaan mäkeä ylös. Grafin tarpoi parilla pitkällä loikalla jäljittäjän luo ja kohotti rautakämmenensä uhkaavaan läimäisyyn saaden miehen lisäämään tahtiaan.
Maaorja kulki ensimmäisenä katsellen kivistä mäkeä ja siinä näkyviä irronneita ruohotuppoja. Kohta seurue oli päässyt jyrkänteiden päälle. Siellä he näkivät sammaleessa taas ison jalanjäljen. Jyrkänteet jatkuivat vielä korkeampina heidän ympärillään, mutta sen sijaan jonkinlainen tasanne näytti kulkevan jyrkänteiden alla ja jalanjälki näytti osoittavan juuri toiseen suuntaan tasannetta. Sinne jäljittäjäkin viittoi, mutta vastahakoisena kulkemaan ensimmäisenä.
- Vaikuttaa kovasti siltä, että suuri henki on tallustellut tuolta suunnalta, Dorcas lausahti.
- Kyllä noita jälkiä näyttää riittävän, Taran mutisi itsekseen.
- Alkaa pikkuhiljaa oikein pahasti tympiä tuo jäljittäjä, Grafin sanoi Dorcasille. Tarvitaanko me sitä todella? Tekisi niin mieli vähän mottasta.
- Jos mies ei itse halua tuonne mennä, niin anna "pieni" tönäisy, Dorcas kehotti.
- Voi kreivin perse! Grafin huudahti ja tönäisi maaorjaa voimalla eteenpäin välittämättä tämän tasapainosta.
Maaorja kompuroi eteenpäin ja jatkoi matkaa vastahakoisesti. Hän katseli koko ajan pelokkaana eteenpäin.
- Nyt loppuu kärsimys, kivahti Grafin naama punaisena jäljittäjälle. Seuraavan kerran, kun hidastelet, heitän sun alhaisen surkeutesi tuonne terävään kivikkoon.
Maaorja lisäsi hiukan tahtia vilkuillen pelokkaasti sir Grafinia. Seurue kulki jyrkänteiden yllä muutaman minuutin. Suunta on nyt siihen suuntaan, josta he olivat saapuneet. Lopulta seurue saapui kohtaan, jossa virtaa pieni puro ylhäältä jyrkänteiltä. Se näytti olevan sama, jonka yli he hyppäsivät alhaalla. Nyt tosin puro näytti niin pieneltä, ettei sen yli tarvinnut hypätä.
- Yritä olla liukastumatta, Baut, Dorcas varoitti.
- Säästymme nauruilta, Taran sanoi huvittuneena.
Baut irvisti ärtyneenä Dorcasille, joka nyökkäsi jäljittäjää jatkamaan eteenpäin.
- Hah hah, eikös sama päde sinuun, mutasaapas-Dorcas? Grafin vitsaili ja Dorcas mulkaisi häntä.
- JALKANI säästyi kuivana, Dorcas kivahti.
- Eiköhän jatketa, Taran ehdotti.
Maaorja astui puron ylitse ja Taran seurasi hänen kannoillaan. Toiset tulivat heti perässä. Jyrkänteet näyttivät puron takaa hiukan kääntyvän. Grafin pysähtyi ennen puroa ja jäi katselemaan yläviistoon suurta mäntyä.
- Tuletko? Dorcas kysyi vilkaisten olkansa yli.
- Odota hetki, Grafin pyysi. Tuolla hiton puussa kimaltaa jokin, mutten millään näe mikä...
Dorcas asteli Grafinin luokse.
- Mitäs katselet? Taran kysyi Grafinilta.
- Näetkö, tuolla puussa? Grafin kysyi ja Taran käänsi katseensa puun latvaan.
- Eeen, en näe mitään, Taran vastasi.
- Jotakin siellä on, Baut huomautti tähystellen ylös.
- Näen kyllä, mutten saa selvää, mikä se on... Dorcas mutisi.
- Karhu? Taran kysyi naurahtaen.
- Emme pääse sinne täältä vaikka kuinka haluaisimme, Dorcas huomautti. Katsotaan, jos polku vie meidät sinne myöhemmin.
Grafin kääntyi maaorjaan päin ja sanoi:
- No, mies, sinä osaat varmasti kiivetä. Ylös siitä, hopi hopi jo! Ei tarvitse ylös asti koluta, kunhan otat selvää, mikä hitto tuo on.
Mies näytti pelokkaalta, mutta tuli puun luokse.
- Ja koita olla mätkähtämättä alas, Dorcas varoitti. En halua verta saappailleni.
Mies lähti pelokkaana kiipeämään ylös runkoa pitkin. Hän pääsi ainakin puoleen väliin saakka ongelmitta, mutta sitten hänellä meinasi ote lipsahtaa. Maaorja jäi roikkumaan yhden käden varaan, mutta saavutti sitten taas tasapainonsa. Maaorja jatkoi pelokkaana kiipeämistä latvaan asti ja katosi sitten puolittain oksien sekaan.
- Tiputa se tänne alas, Dorcas huusi miehelle ylös.
Äkkiä maaorjan käsi ilmestyi oksistosta ja pudotti jotakin maahan. Maaorja lähti sitten kapuamaan alas latvasta.
- Mikä se on? Dorcas kysyi poimien sitten itse esineen maasta.
Ritarit huomasivat, että se oli pieni veitsi, joka oli puolittain pois tupestaan. Terä ilmeisesti heijasti Ehilmin säteet ja heidän huomionsa latvaan. Veitsi oli tavallista pienempi, melkein kuin lapsen käteen sopiva. Sen kahva ei ollut mikään erityisen hieno, eikä teräkään ollut loistotavaraa. Tupessa ei ollut mitään erityisiä koristuksia. Ritarit huomasivat veitsestä, ettei se ollut voinut olla siellä mitenkään kamalan kauaa.
- Mikäs hitto tämä sitten on? Ja mitä hittoa se teki puun latvassa? Grafin ihmetteli.
Dorcas heitti veitsen Taranille sanoen:
- Siinä, siltä varalta, että tuo oma miekkasi osoittautuu liian pieneksi.
Taran koppasi veitsen ilmasta ja katseli sitä. Maaorja oli päässyt jo laskeutumaan alas.
- Jatketaan matkaa, Dorcas määräsi.
Maaorja viittoi kuitenkin maahan männyn juurelle pelokkaana.
- Mitä nyt VIELÄ? Dorcas ärähti.
Maaorja kumartui maahan ja pyyhki hiukan soraa pois.
- Grafin, jos se mies on taas löytänyt suden jälkiä... Dorcas sanoi uhkaavasti.
- Jaaha, varmaan taas joku lapsen luuranko tai jotain muuta yhtä mielenkiintoista. Duh, Grafin huokasi.
Dorcas seisoskeli sivummalla odottaen joko jotain ERITTÄIN MIELENKIINTOISTA tai sitä, että Grafin hieman hivelisi miekkosta nyrkillään.
Soran alta näytti kuitenkin paljastuvan kalliossa jotakin punertavaa, tosin jo jonkin verran kulunutta. Maaorja viittoi pelokkaasti paljastamaansa kallioon. Grafin käveli maaorjan viereen mulkoilemaan maata ja maaorjaa, joka näytti nyt jo vapisevan hermostuneena.
- NO?! Grafin karjaisi. Verta täällä taas vain on, hän jatkoi. Vähän liian vanhaa vielä, ehkä siihen pitäisi sekoittaa jotain tuoreempaa? Mies, MIKSI tämä kiinnostaa meitä?
Maaorja kohautti olkapäitään. Hän viittasi ensin latvaan ja sitten puun alle maahan. Sitten hän vetäytyi pelokkaana sivummaksi.
- Niin, niin, se on varmaan tullut sieltä, Dorcas sanoi kärsimättömänä.
- NIIIIIIIIN? Grafin ärjäisi.
- Hienoa, että meillä on joukossamme yksi suuri ajattelija, Dorcas sanoi ivallisesti.
- Joku on varmaan pudonnut, Taran esitti.
- Veri on varmaan siitä samasta raadosta, jolta jäi ruodot tuonne alas, Dorcas arveli. Mutta mitä väliä sillä on? Matkaan.
Grafin vilkaisi vielä varmuuden vuoksi puun juuristoon. Juuristossa ei näkynyt mitään ihmeellisempää.
- Orja, yksi virhe - yksi ainut - niin olet kuollut, Dorcas uhkasi maaorjaa. Nyt eteenpäin!
Maaorja lähti vastahakoisena jatkamaan matkaa. Jyrkänteet näyttivät nyt kaartuvat hiukan toiseen suuntaan ja kulku-ura leveni jonkin verran. Seurue kulki vähän matkaa sitä pitkin.
Samassa Taran pysähtyi ja tähyili jyrkänteille.
- Katsokaa, tuolla on mies! hän sihahti osoittaen jyrkänteiden päälle.
Grafin käänsi katseensa nopeasti yläviistoon ja ritarit huomasivat korkealla jyrkänteellä seisovan miehen. Tämä tähysteli alas, muttei seurueen onneksi sinne, missä he juuri kulkivat. Miehellä näytti olevan pitkäjousi kädessään. Mies katseli jyrkänteiltä kokonaan alas, enemmänkin metsään päin, joka aukeni alhaalla. Miehen yllä näytti olevan jonkinlainen ruskea turkistakki.
Grafin tähtäsi varmuuden vuoksi varsijousellaan miestä ja huusi ylös kovaan ääneen:
- Hoi, kukas hiivatti siellä on?
Mies säpsähti ja vilkaisi alas seuruetta kohti. Hän päästi pelästyneen huudahduksen ja tavoitteli nuolta selässään olevasta nuoliviinistä.
- Ei hitto! Grafin huudahti ja laukaisi jousensa.
Grafinin vasama napsahti miehen oikeaan jalkaan.
- Hyvä Grafin! Taran huudahti hilpeästi.
Myös Dorcasin raskas jalkajousi nytkähti hieman ja raskas vasama sujahti miehen vasemman pohkeen läpi. Kaksi nuolta jalkoihinsa saanut mies korahti ja putosi sitten jyrkänteeltä alas. Hän kieppui hiukan ilmassa ja tömähti sitten suoraan seurueen eteen. Miehen niska ja toinen jalka olivat vääntyneet luonnottomaan asentoon. Siihen näytti päättyneen sen miehen taru.
Dorcas hymähti hieman tyytyväisyydestä ja nuolaisi seuraavan vasaman sulkia asettaessaan sitä jouseen. Grafin latasi toisen vasaman varsijouseensa ja tähyili tarkkaavaisena ylös.
- Taran, tutki mikä mies on miehiään, Dorcas käski.
Miehellä tosiaan oli yllään ruskeasta turkista valmistettu hihaton paita. Paidan alla näkyivät aika tavalliset kangasvaatteet. Hiukset olivat tummat, mutta mies ei todellakaan näyttänyt miltään tavanomaiselta maaorjalta. Miehen selässä oli myös nuoliviini, jonka nuolet näyttivät olevan aika tavanomaisia. Taran kumartui ruumiin ääreen ja tutki miehen taskut
- Johan on, kun ukkoja sataa taivaalta, Baut mutisi.
- Katsokaa! Taran huudahti nostaen ylös taistelukynnen tapaista metallinpalaa.
Dorcas nosti hieman kulmakarvojaan.
- Ei löydy muuta, Taran totesi nousten ylös.
- Vain jotkut typerät kulttilaiset käyttävät tuollaisia aseina, Dorcas huomautti.
- Ei taida olla kavereitasi? Grafin kysyi maaorjalta, joka pudisteli peloissaan päätään.
- Todennäköisesti vain joku salametsästäjä, mutta parempi pitää silmät auki, Dorcas arveli.
- Tyhmä salametsästäjä siinä tapauksessa, Grafin tuhahti. Luuli pärjäävänsä neljälle raskaasti panssaroidulle ritarille.
- Paikalliset hoidelkoot ruumiin pois, ei ole meidän ongelmamme - haetaan nyt vain se pirun karhu, Dorcas kehotti.
- Sai mitä ansaitsi, Grafin totesi. No, matkaan.
Maaorja lähti kulkemaan taas vastahakoisesti ensimmäisenä. Seurue ei ehtinyt kovin montaa askelta astua, kun he näkivät jo jotakin edessäpäin kalliossa. Siellä näytti olevan jonkinlainen luolan suuaukko, joka oli heidän vasemmalla puolellaan jyrkänteessä. Aukko oli kohtuullisen suuri, ihan miehenkokoinen, ja leveyskin pari metriä.
- Soihdut esiin, pojat, Dorcas käski.
- Ei ole, Taran vastasi. Siis soihtua.
- No herra isä tee soihtu, Dorcas käski.
Dorcas seisoskeli ja odotti, että toiset kaivaisivat jostain hieman valoa luolaa varten. Hän ei aikonut kuitenkaan hetkeksikään päästää kumpaakaan kättään jalkajouselta. Maaorja näytti nyt hyvin pelokkaalta ja ujuttautui joukon hännille. Grafin tarkkaili ympäristöä varsijousensa takaa.
Taran riuhtaisi maasta kitukasvuisen puun ja rupesi veistelemään soihtua.
- Hei, poika, Dorcas huudahti Taranille. Revi hieman tuolta orjalta kangasta siihen soihtuun, palaa pidempään.
Taran tarrasi maaorjaa olkapäästä ja riuhtaisi hänen hihastaan palan kangasta. Maaorja ei vastustellut, vaan seisoi pelokkaana joukon viimeisenä. Taran painoi käden soihdun päälle, sanoi pari sanaa, ja soihtu leimahti tuleen.
- Noin, nyt se palaa, Taran totesi tyytyväisenä.
- Kätevä temppu tuo, Dorcas myönsi.
- Heh, Taran naurahti.
Samassa kun Taranin soihtu syttyi palamaan, jotakin ilmestyi luolasta. Ritarit näkivät luolan suuaukolla suurehkon karhun. Sen turkki oli ruskea ja se katseli ritareita muristen.
Grafin käännähti varsijousensa kanssa ja ampui saman tien. Hän kuitenkin sähläsi kiireessä varsijousensa kanssa ja vasama kimmahti vaarattomasti luolan seinästä. Grafin perääntyi ja yritti ladata äkkiä uudestaan.
Taran nosti miekkansa ylös iskuvalmiiksi. Dorcas pyrki taemmas ja tähtäsi karhua jalkajousella päähän, hyvin vakaasti ja harkitsevasti.
Karhu lähti tulemaan ritareita kohti, eikä välimatka ollut kovin pitkä. Taran asteli karhua kohti kylmäpäisesti miekka valmiina. Dorcas puolestaan ampui hetken tähdättyään Taranin ohi tarkan vasaman karhun vatsaan. Se upposi syvälle kadoten näkyvistä karhun turhin piiloon. Karhu karjaisi kovaäänisesti ja lyyhistyi maahan luolan suuaukolle. Sen kidasta pääsi tuskaisaa murinaa.
Dorcas nuolaisi hieman toisen vasaman sulkia ja asetti sen jalkajouseen. Sitten hän alkoi vetää raskasta jalkajousta taas ladatuksi. Dorcas käski Tarania:
- Taran, käy lopettamassa se - kaulasta, älä tärvele turkkia.
Taran kävi karhun kimppuun ja iski karhua miekalla sen etuosaan saaden aikaan kuitenkin vain pienen naarmun.
- Ääh, ei tainnut paljon vaikuttaa, Taran tuhahti.
Vaikka karhu oli maassa ja sen veri tahri maata, se sai sen vain raivoihinsa.
- Näytä pojalle miten... Dorcas sanoi Grafinia katsoen. Hitto, sehän elää vielä! hän huudahti.
- No voihan...! Taran parahti, kun karhu yritti huitaista molemmilla tassuillaan häntä.
Grafin ja Dorcas tuskailivat yhä tuskailee raskaiden varsijousiensa kanssa. Taran puolestaan onnistui torjumaan miekallaan karhun huitaisun ja huokaisi. Taranin miekka osui torjuessa kipeästi karhun käpälään ja viilsi sitä pahannäköisesti. Karhu urahti ja vaipui maahan veren vuotaessa sen haavoista. Sen silmät näyttivät lasittuvan, eikä se enää liikkunut.
Samassa luolasta ilmestyi toinenkin karhu esiin ja karjaisi hyytyvästi. Toinen karhu oli jopa edellistä kookkaampi, eikä se näyttänyt olevan riemuissaan, kuten eivät ritaritkaan.
- No voi sun! Dorcas parahti.
- Arkatin peräpukamat! Grafin kirosi.
- No nyt tuli kyytiä, pojat! Taran huudahti. Ääh!
Grafin vilkaisi taaksensa ja huomasi Bautin seisovan maaorjan kanssa muiden takana, molemmat valmiita pakenemaan.
Karhu kävi välittömästä Taranin kimppuun ja huitaisi häntä mahtavalla käpälällään kuitenkaan osumatta. Taran puolestaan löi karhua säälimättömästi oikeaan takajalkaan leikaten koko jalan irti ruumiista. Taran nauroi säälimättömästi karhulle, kun veri suihkusi katkenneesta raajasta ja karhu karjui vertahyytävästi. Sitten se lyyhistyi maahan läähättäen.
- Maista tästä nalle! Taran huusi verenhimoisesti.
Karhu ei jaksanut enää edes yrittää mitään, kun veri valui kiviselle maalle.
- Phäh, siinä meni hyvä turkki piloille, Grafin tuhahti.
- Noh, tiedämme kuka saa osuutensa tuosta turkista, Dorcas vastasi vilkuillen luolaan hieman varuillaan.
Taran tähtäsi ja löi karhua päähän. Karhu korahti miekan osuessa sitä ja sen päähän aukesi ammottava viilto, jos valui verta. Karhun silmät nytkähtivät ja sitten sulkeutuivat. Kontio makasi nyt maassa liikkumattomana ja verta valui enää hiljalleen kiviseen maahan. Karhujen alle oli jo muodostuneet melkoiset lätäköt.
Taran nosti miekkansa ilmaan ja karjahti riemukkaasti.
- Pah, nuohan nyt eivät olleet mitään, Baut tuhahti. Pikkuisia karhuja, sanon minä. Aivan toista kuin meidän kaatamamme harmaakarhu.
Dorcas sai jalkajousen ladattua ja nyökkäsi Bautille. Taran taas ei välittänyt Bautin puheista.
- Noh, kyllä noissakin turkit on, hieman tilsityt tosin, Dorcas tuumasi. Baut, ota se orja sieltä nylkemään tuo elikot.
Baut tönäisi maaorjan karhujen luokse ja mies katseli pelokkaan kunnioittavasti suuria petoja. Maaorja ryhtyi sitten varovasti kuorimaan karhuilta turkkeja.
- Ota se soihtusi Taran, Dorcas kehotti. Katsotaan, ettei tuolla ole enää lisää yllätyksiä.
Taran kohotti soihtuaan ilmaan ja osoitti sillä luolan syvyyksiin.
- Grafin, nuotio? Dorcas sanoi. Odottelemme täällä sillä välin kun Baut käy hakemassa orjia kantamaan lihoja.
- Äh, mistä minä mitään orjia hakisin? Baut tuhahti.
- Kylästä, tietty, Dorcas vastasi. Emme voi luottaa siihen, että tuo yksilö koskaan tulisi takaisin.
Dorcas vilkaisi Bautiin ja seurasi sitten Tarania luolaan.
- No se toinenhan jäi sinne hevosen kanssa? Grafin huomautti Bautille.
- Olkoon, Baut myöntyi lopulta ja lähti pois.
Taran käveli varovasti miekka edelleen valmiina. Dorcas seurasi Taranin perään jousta pidelleen.
- Onkohan täällä kokonainen karhuperhe? Taran kysyi.
- Kohta näemme, kohta näemme, Dorcas toppuutteli.
- Maaorja, kun olet nylkenyt karhut - ja teekin hyvää työtä -, voit kerätä meille nuotion, Dorcas käski maaorja ja marssi sitten toisten perään.
Maaorja nyökytteli innokkaasti.
Ritarit olivat päässeet luolaan sisälle. Se on melko ympyränmuotoinen paikka, jossa uhosi voimakas pedon löyhkä. Lattialla oli ulosteita, luita ja muuta moskaa, mutta ritarein onneksi siellä ei näkynyt enempää karhuja. Luolan haju ei todellakaan ollut nenää hivelevä. Dorcas potkaisi hieman jotain luukasaa ja tuhahti:
- Parempi katsoa, että se orja osaa työnsä.
Dorcas kiiruhti ulos luolasta.
- Minä jään, Taran ilmoitti.
- Täällä mitään muuta ole kuin paskaa, Grafin sanoi ja seurasi Dorcasia ulos.

Taran luolassa
Taran ryhtyi tutkimaan tarkemmin luolaa ja huomasi luolan yhdessä nurkassa jonkin kivipinon. Näytti siltä, että ne oli ladottu paikoilleen, eikä se tainnut olla karhujen työtä...
Taran meni kivipinon luokse. Kiviä oli siinä runsaasti ja olivat kohtuullisen suuria, joskin yksi ihminenkin jaksaisi nostella ne sivuun. Taran tekikin tämän ja kivien takaa näytti paljastuvan jonkinlainen aukko, joka oli vajaan metrin korkea. Aukon takaa paljastui jonkinlainen käytävä, joka näytti muuttuvan edessäpäin suuremmaksi.
Taran pujahti tunneliin ja lähti kävelemään sitä pitkin. Pian hän erotti kauempaa tunnelista jotakin heikkoa ääntä. Tarkemmin selvää hän ei siitä saanut, joten se saattoi olla vain veden kohinaa tai jotakin sellaista.
Toisessa kädessä miekkaan ja toisessa kädessä soihtua pidellen Taran jatkoi eteenpäin. Käytävä jatkui vähän matkaa ja sitten päättyi suurempaan luolaan. Suurempi luola oli valaistu neljällä soihdulla. Luolan yhdellä seinustalla näytti seisovan jonkinlainen puinen alttari ja sen päällä oli jokin epämääräinen lihamöykky. Alttarin edessä oli polvistuneena karvainen olento.
Taran kohotti miekkansa valmiiksi ja astui eteenpäin. Samassa hän kuuli murahduksen luolan nurkasta ja kääntyi salamannopeasti äänen suuntaan. Taran näki nurkassa pienen karhunpennun, joka murisi hänelle vihaisesti ja lähestyy häntä varovasti.
- Uskallapa tulla lähemmäs! Taran huudahti osoittaen karhua miekallaan.
Karhunpentu murisi pelokkaasti ja huitoi käpälillään. Samassa alttarin edessä lojunut karvakasa ponkaisi pystyyn karjahtaen ja Taran perääntyi luolan suuaukolle. Taran näki nyt, että karvakasa oli täysin karhunnahasta tehtyihin vaatteisiin pukeutunut ihminen.
- Älä tule lähelle, Taran varoitti kuullen tulosuunnasta heikosti nimeään huudettavan.
Karvainen mies huusi jotakin oudolla, murisevalla äänellä. Taran ei välittänyt siitä, mutta äkkiä ilmaan ilmestyi läpikuultava hahmo, joka näytti olevan selvästikin karhu, mutta tältä karhulta puuttuivat kokonaan takajalat.
- Mitä per....?! Taran huudahti.
Karhu lähti ilmassa leijuen liikkumaan Tarania kohti. Ritari kohotti miekkansa ja iski olentoa. Miekka näytti kuitenkin vain viuhahtavan olennon läpi vahingoittamatta sitä lainkaan.
- No voi...! Taran parahti.
Äkkiä Taran tunsi, kuinka outo olento tunki hänen mieleensä ja täytti hänen aivonsa kauhulla ja pelolla. Taran pakeni ja pääsi hoipertelemaan pois suuresta luolasta. Mies huusi jotakin ja läpikuultava karhu jäi karjumaan suuren luolan suulle.
Taran rohkaistui ja jättikin pakoaikeet sikseen. Samassa läpikuultava karhu lähti taas Tarania kohti miehen viittauksesta. Taran päätti heittää haamukarhuun Haava-loitsun ja ryhtyi lausumaan ja elehtimään loitsua. Haava onnistui, mutta loitsulla ei näyttänyt olevan mitään tehoa.
Nyt läpikuultava karhu oli aivan Taranin vierellä ja tämä tunsi taas repivää tuskaa mielessään. Haamu tunki väkisin Taranin mieleen, eikä ritarin henki pystynyt laittamaan kampoihin. Taranin henki työnnettiin raa'asti sivuun ja ruumiin uusi isäntä tunkeutui ruumiiseen.

Sillä aikaa ulkona
Ulkona maaorja nylki karhua kiireen vilkkaa, eikä hän ollut vielä ehtinyt tehdä nuotiota. Dorcas käveli istahtamaan kivelle ja otti kulauksen vesileilistään. Grafin seisoskeli varsin hyväntuulisena maisemaa katsellen ja virkkoi:
- Se siitä sitten. Taranilla kävi mäihä.
- Melkoinen, Dorcas vastasi hiukan virnistäen. Hetken jo laskin sekunteja, ehdinkö ladata ennen kuin karhu kävelee pojun yli.
- Pitäisi aina olla se asepoika toisen varsijousen kanssa, Grafin pohdiskeli.
Dorcas nyökkäsi ja tarjosi vesileiliä Grafinille vielä hieman juotuaan. Grafin otti vesileilin, nautti siitä ison kulauksen ja huokaisi:
- Ahhh.
- Pian päästään puhdistamaan tämän takapajulan tomut vaatteistamme, Dorcas sanoi tyytyväisenä. Kunnon olut tekisi terää.
- Jos ei tämänkään jälkeen olutta heru, potkaisen kyllä sen ämmän kumoon ja sidon hevosen perään, Grafin uhkasi. Huutakoon sitten koko matkan kreivin linnaan.
Maaorja tarjosi karhun kieltä ritareille, mutta Dorcas kieltäytyi sanoen:
- Pakkaa se minne muutkin. Kreivin lihaa.
Maaorja nyökytteli ja pani kielen pois katsellen sitä haikeasti. Dorcas nousi kiveltä ja laski jalkajousen maahan. Sitten hän sanoi:
- Se nuotio...
- Vaikka kyllä tässä odotellessa voisi pari palaa nauttiakin, Grafin murahti. Kunhan sen nuotion saa pystyyn.
- Minne hittoon se poikakin jäi? Dorcas kummasteli. Ei luulisi karhunpaskan noin paljoa kiinnostavan.
- TARAN! Grafin huusi luolaan.
Dorcas venytteli hieman ja vilkuili ympärilleen. Maaorja puursi hommaa kädet verisinä. Dorcas meni ottamaan jalkajousen latauksesta. Maaorja pyyhki hiukan tahriintuneita käsiään maahan ja jatkoi sitten hommaa. Dorcas alkoi hoitaa joustaan, rasvasi jänteen ja katsoi, ettei tukki naarmuuntunut äskeisestä tuoksinnasta. Grafin istahti alas kivelle, poimi karahkan, kaivoi puukkonsa ja alkoi veistellä.
- Aika hyvä laukaus, eh? Dorcas kysyi.
- Parempi kuin omani, Grafin myönsi ja Dorcas virnisti hieman ja jatkoi hommiaan.
Maaorja vetäisi karhuun uponneen vasaman pois ja ojensi verisen vasaman kuuliaisesti Dorcasille. Tämä nyökkäsi orjalle ja pisti vasaman sivuun aikoen puhdistaa sen myöhemmin.
- No, mies, eiväthän nämä henkikarhut nyt niin kummallisia olleet, vai? Grafin tokaisi leppoisasti.
Maaorja pudisteli päätään innokkaasti ja rauhoittuneena ja jatkoi töitään. Koko kallio oli jo peittynyt vereen ja siitä nousi ritareille tuttu verenhaju. Dorcas laittoi taas jalkajousen kasaan ja latasi sen. Hän asetti jouseen vasaman ja nousi ylös seisomaan.
- Käyn vilkaisemassa, mikä sitä poikaa oikein pidättelee, Dorcas ilmoitti. Jos minua ei kuulu varttiin, niin karhujen henki on ottanut minut hallintaansa ja syön jo pikkulapsia, hän jatkoi virnistellen.
Dorcas käveli luolan luokse ja huudahti sitten:
- Grafin, en näe soihdun loistetta. Kasaa se nuotio, kaipaamme valoa, hän jatkoi.
- Mies, lepää hetki tuosta verihommasta ja hoida meille tulta, Grafin käski maaorjaa.
Maaorja kiirehti karsimaan herroilleen soihdun ja ojensi sen Grafinille sytytettyään sen ensin tuluksilla.
- En pidä tästä... Dorcas mutisi itsekseen.
Luola oli aivan hiljainen, eikä valoa näkynyt. Grafin käveli soihtu edessään luolan suuaukolle ja ritarikaksikko näki nyt soihdun valossa. Dorcas otti kunnon otteen jalkajousestaan. Luolan yhdellä seinustalla näkyi aukko, jonka edestä oli otettu kiviä pois. Grafin astui varovasti luolaan sisälle.
- Älä mene minnekään, Dorcas kehotti toveriaan. Ilmoitan orjalle, jotta Baut tietää meidän menneen.
Dorcas asteli ulos luolasta ripeästi orjan luo, joka katsoi häntä kysyvästi. Dorcas sanoi hänelle:
- Menemme syvemmäs luolaan. Ilmoita sir Bautille asiasta ja käske hänen hakea apujoukkoja, jos meitä ei kuulu.
Maaorja nyökkäsi kuuliaisesti ja Dorcas palasi luolaan. Ritarit katselivat luolaan ilmestynyttä aukkoa ja Dorcas nyökkäsi Grafinia menemään edeltä. Grafin meni käytävän suuaukolle ja katseli sitä pitkin soihdun valossa. Käytävä näytti jatkuvan eteenpäin ja laajenevan kauempana.
- No, mennään sitten, Grafin tokaisi astuen käytävään.
Dorcas kuiskasi hänelle:
- Jos siellä on jotain, väistä VASEMMALLESI ja ammun sen.
Kaksikko joutui ensin etenemään kumarassa, mutta pääsi sitten jo seisomaan suorassa. Grafin yritti pitää oman varsijousensa toisessa kädessä ja kuiskasi Dorcasille:
- Edestä päin kuuluu puhetta.
Käytävässä oli juuri mutka ja sen takaa ilmeisesti Grafin kuuli jotakin. Nurkan takaa tuntui tulevan hiukan valoa. Dorcas terästi kuuloaan, viittoi Grafinia pysähtymään ja kuiskasi virnistäen:
- Ei tänne istumaan tultu. Jos jätämme soihdun tähän, niin näemme ne ensin.
Grafin asetti soihdun luolan seinää vasten ja eteni varsijousen kanssa kurkistaen nurkan taakse.
Siellä näkyi mieshahmo seisomassa juuri nurkan takana. Hahmon takaa loimotti valoa. Miehen tyhjät silmät tuijottivat Grafinia ja miehen suusta kuului urinaa. Mies liikahti ja Grafin nosti varsijousensa miestä kohti ja tähtäsi.
Ritarit ehtivät huomata miehen yllä raskaan panssarin, joka välkähti heikossa valossa. Grafinin varsijousen napsahdusta seurasi luolassa kaikuva kopahdus vasaman upotessa suurella voimalla miehen rintaan. Mies korahti ja vaipui maahan nuoli rinnassa. Grafin perääntyi Dorcasin taakse lataamaan. Dorcas puolestaan nosti jousen valmiiksi odottaen, että miehen takaa ilmestyisi jotain ammuttavaa.
Samassa ritarit huomasivat soihdun valossa, että mies oli itse asiassa Taran, mutta hän ei näyttänyt olevan ihan kunnossa. Hänen suustaan lähti eläimellistä urinaa ja hänen silmänsä hehkuivat keltaisina ja pelottavina.
- Hitto poika, pakkoko oli yksin lähteä tutkimaan, Dorcas tuhahti.
Taran ei päässyt ylös, vaan haroi turhaan maata. Kuola valui eläimellisen ilmestyksen suusta ja hän ärisi hampaitaan näytellen. Dorcas ojensi jousensa Grafinille ja käänsi Taranin selälleen.
- Hienoa, riivattu ritari, Grafin murahti. Pitäisiköhän siihen käyttää nuijanukutusta?
Grafin tarttui tuumasta toimeen ja humautti Tarania kunnolla ohimolle puukon perällä varoen kuitenkaan lyömästä liian kovaa. Taran vaipuu maahan ilmeisesti tajuttomana.
- Vahdi sinä tuota luolaa, Dorcas kehotti. Katson, jos saan jotain tehtyä tälle pojulle.
- Katso sitä vasamaa, Grafin ehdotti. Taisi upota aika syvälle.
Dorcas nykäisi vasaman Taranista ja alan mumisemaan loitsua sanottuaan virnistäen:
- Niin taisi.
Dorcasin kädestä lähtevä valo pysäytti verenvuodon, mutta verta oli melkoisesti.
Samassa ritarit näkivät jonkin lähtevän pois Taranin ruumiista. He näkivät läpikuultavan hahmon ilmestyvän Taranin nenästä. Hahmo näyttää suurelta karhulta, jonka molemmat takajalat olivat poissa. Se karjui äänetöntä karjuntaa.
- Varo! Grafin huudahti ja Dorcas hypähti pelästyneenä taaksepäin.
- Epäpyhä henki, et voi vastustaa Yhden Jumalan voimaa! Grafin huudahti.
Taran makasi nyt maassa täysin liikkumattomana. Läpikuultava hahmo katosi tunneliin, siihen suuntaan, josta loisti valoa.
- Se... Se... Hitto, Dorcas sopersi järkyttyneenä. Siis se henkikarhujuttu ei ollut mikään vitsi.
- ... mitä .. nyt .. tehdään.. Grafin kysyi takellellen.
Dorcas ravisti hieman päätäni ja sanoi vetäen syvään henkeä:
- Katsotaan ensin tämä poika ulos täältä.
Dorcas kyykistyi vielä Taranin viereen parantamaan häntä ja virkkoi sitten:
- Jos saamme hänet edes jotenkuten kuntoon, niin voimme mennä ulos lepäämään ja ajattelemaan.
Grafin tähyili ja tähtäsi varsijousellaan pitkin käytävää, vaikkei uskonutkaan enää jousensa voimaan. Jostakin edestäpäin kuului vieläkin hiljaista muminaa. Dorcas katsoi Grafinia kysyvästi ja sanoi:
- Poika selviää kyllä.
- Jätä se poika, Grafin vastasi. Saamme varmaan kohta niskaamme lisää henkiä ellemme etene.
- Etene, eh? Dorcas sanoi poimien jalkajousen.
Edestä kuuluva mumina voimistui.
- No katsotaan mikä shamaani siellä oikein lymyää - se oli ihmisen puhetta, mitä kuulimme, Dorcas tokaisi kävellen ripeästi eteenpäin.
- Nopeasti sitten! Eteenpäin! Grafin kehotti.
Dorcas kulki ensimmäisenä valmiina ampumaan ensimmäistä liikettä. Nyt ritarit olivat hieman hermoheikkoja. He kulkivat enää vähän matkaa ja sitten eteen ilmestyi uusi luola.
Luola oli valaistu ja melkoisen suuri ja sen seinillä oli soihtuja. Sen yhdellä reunalla näkyi jonkinlainen alttari, jonka ääressä makasi jokin karvainen olento. Se ei ollut niin suuri kuin karhu, mutta silti karvainen. Alttarin päällä ritarit näkivät jonkin epämääräisen verisen möykyn...
Dorcas ampui kiireesti miekkosta, mutta hätäinen nuoli upposi luolan takaseinään. Dorcas kirosi ja alkoi ladata joustaan. Grafin laukaisi myös nopeasti, mutta jälleen huti kohteesta. Grafin hylkäsi jousensa ja juoksi hurjasti huutaen ja nuijaansa heiluttaen karvapalloa kohti.
Samassa karvainen olento nousi pystyyn. Nyt ritarit näkivät, että se oli karhunnahkaan pukeutunut ihminen. Silti olennon pää oli kokonaan karhunpää ja sen käsissä olivat pelottavat kynnet. Mumina muuttui karjunnaksi, aivan kuin uroskarhu olisi karjunut.
Dorcas luki mielessään rukouksen. Pyhimykset pitäkööt huolta Grafinista ja antakoot tämän pidätellä kerettiläistä, Dorcas toivoi ladaten jousta vikkelästi. Samassa hän kuuli murinaa jostakin nurkasta takaansa. Dorcas tiputti jousen ja veti miekan esiin samalla kääntyen.
Grafin pysähtyi karhumiehen eteen ja valmistautui iskemään. Hän karjaisi, nuija kohosi ja teki raskaan kaaren kohdaten lopulta karhumiehen oikean jalkaan suurella voimalla. Isku teki kuitenkin vain pienen haavan ja näytti lähinnä suututtavan karhumiestä.
Dorcas näki luolan nurkassa karhunpennun, joka ärhenteli ja lähestyi hitaasti hampaat irvessä. Dorcas huokaisi syvään.
Karhumies yritti huitaista Grafinia käpälällään. Miehen huitaisu meni kuitenkin pahasti ohitse, mutta hän yritti heti perään purra Grafinia hampaillaan. Terävät hampaat raapaisivat onneksi vain pienen naarmun.

Taran jälleen tolkuissaan
Taran alkoi tulla tajuihinsa. Hänen päänsä tuntui olevan ihan pyörällä ja takaraivoa kivisti aivan kuin häntä olisi lyöty. Taran nousi istumaan, piteli päätään ja katsoi ympärilleen tuntien kipua rinnassaan.
Kun Taran ihmetteli, mitä se on, hän huomasi lähelle pudonneen vasaman. Ritari mietti kuumeisesti oliko nähnyt luolan miehellä jousta. Mutta hän huomasikin sitten nuolen olevan jalkajousesta, jollaisia vain ritarit käyttivät. Taran ihmetteli, miksi Grafin tai Dorcas olisivat ampuneet häntä ja koko homma tuntui kummalliselta.
Taran vavahti vieläkin muistaessaan aavekarhun ja sitten mustan tyhjyyden. Samassa hänen korviinsa kantautui jonkinlaista karjuntaa, joka tuli edestäpäin luolaa. Taran näki miekkansa lojuvan lattialla ja hän nappasi sen käteensä nousten ylös.
Taran lähti juoksemaan käytävää eteenpäin niin nopeasti kuin lyödyltä ololtaan pääsi. Hän ryntäsi miekka ojossa luolaan.

Ritarit taas yhdessä luolassa
Samassa esiin syöksyi raivokkaasti sisään ryntäävä mies - Taran, joka oli toipunut. Hän jäi seisomaan luolan suuaukolle ja tarkasteli tilannetta.
- Missä se on?! Taran huusi hiukan pöllämystyneenä kohottaen miekkansa.
Dorcas viilsi kimppuunsa käynyttä pikkukarhua käpälään, jolla se uhitteli hänen suuntaansa. Verta lensi leveämiekan terästä luolan lattialle Taranin eteen, kun se repäisi pikkukarhulta vasemman etujalan pahasti irti. Pikkukarhu makasi kohta tajuttomana lattialla.
Grafin mäjäytti nuijansa käsittämättömällä voimalla suoraan karhumiehen vatsaan ja nuija muotoili hiukan uudelleen karhumiehen vatsaa. Isku murskasi suolia ja ällöttävä löyhkä tunkeutui luolaan. Mies kaatui koristen lattialle ja kieriskeli siinä kouristuksenomaisesti hetken. Sitten hän jäi liikkumattomana makaamaan.
Dorcas siirtyi Grafinin luokse ja he huomasivat nyt vasta kunnolla luolaan rynnänneen Taranin, joka näytti olevan aika hurjannäköinen verisine rintoineen. Päähänkin näytti nousseen iso kuhmu. Dorcas sanoi Taranille heti:
- Päätit lopettaa lepäilemisen poika?
Taran siirtyi myös Grafinin viereen.
- Nätti isku, Grafin, Dorcas totesi karhumiehen ruumista katsellen ja survaisi miekkansa terän miehen niskaan varmuuden vuoksi.
Nyt ritarit huomasivat, että luolasta johti kaksi aukkoa jonnekin muualle. Grafin potkaisi raadon kyljelleen ja tutkaili sitä lähemmin.
- Taran, hoida itsesi kuntoon ja varmista, että apujoukot tulevat, jos meitä ei kuulu, Dorcas käski vielä pyörryksissä olevaa nuorukaista.
- Hyvä on, en ole varma, olisinko edes pystynyt taistelemaan, Taran sopersi.
Dorcas nyökkäsi Taranille ja meni poimimaan jalkajousensa. Sitten hän sanoi Taranille:
- Jos meitä ei kuulu iltaan mennessä, niin hae kasa sotilaita tänne.
Taran nyökkäsi ja lähti hoippumaan pois luolasta. Hän ei ollut selvästikään vielä ihan täysin toipunut.
Karhumiehen kasvot näyttivät muuttuneen tavallisen ihmisen kasvoiksi ja karhunpää oli poissa. Kuollut näytti olleen suunnilleen kolmekymppinen mies. Hänen kasvoissaan näkyi tasaisia viiltoja, ilmeisesti jonkinlaisia rituaalimerkkejä.
- Eteläisillä mailla on ollut ongelmia yhdestä karhusta, Dorcas sanoi Grafinille paronia imitoiden pyyhkien sitten veret miekastaan ja aloittaen jousen lataamista.
Alttarilla lojui vieläkin epämiellyttävä verinen kappale. Grafin lähestyi alttaria hitaasti yrittäen nähdä mahdollisimman kaukaa sen, mitä arvaa alttarilla makaavan.
- Lapsi, veikkaan, Dorcas arveli.
- Sydän. Ehkä lapsen, Grafin vahvisti. Täältä voi löytyä vielä ruumiita.
Dorcas nyökkäsi ja asetti jalkajouseen vasaman.
Alttari oli selvästikin puusta valmistettu ja ilmeisen vanha. Se oli aivan punainen, ilmeisesti veren tahrima.
- Tämä ei selvästikään ole mikään uusi ilmiö, Dorcas päätteli.
- Pistetäänkö paskaksi vai raportoidaanko vaan papistolle? Grafin kysyi karkeasti.
- Parempi antaa olla, emme tiedä, mitä henkiä siihenkin on sidottu, Dorcas huomautti.
Dorcas vilkuili ympärilleen, erityisesti käytäviin, joita siis oli kaksi. Toinen oli suoraan vastapäätä aukkoa, josta ritarit olivat tulleet, ja toinen taas vastapäätä alttaria.
- No, katsotaan ainakin ensiksi, ettei täällä ole mitään muuta, Grafin ehdotti. Jos kaikkialla on hiljaista, pistetään alttari palasiksi. Voidaan tarvittaessa sitten perääntyä taktisesti ulos.
Dorcas nyökkäsi.
- Mennäänkö? hän sitten kysyi nyökäten tuloaukkoa vastapäätä olevaa käytävää kohti.
- Katso sinä edeltä, jos se ei ole liian pitkä, Grafin kehotti. En haluaisi antaa millekään mahdollisuutta leikata taaksemme.
Dorcas kävi poimimassa soihdun ja ojensi sen Grafinille
- Minulla on meistä tarkempi käsi jousessa, Dorcas huomautti. Parempi, että otat soihdun.
Grafin otti soihdun, käveli Dorcasin osoittamalle aukolle ja tiiraili eteenpäin. Dorcas käveli heti Grafinin perässä valmiina jousen kanssa huomauttaen vielä toverilleen:
- Ja väistö vasemmalle, jos aihetta tulee.
- Juu juu, mutta pidä sitten huoli, ettei taaksemme ilmesty mitään, Grafin kehotti. Olisi pitänyt jättää se Taran tänne kyttäämään.
Ritarit kulkivat pitkin käytävää, joka jatkui eteenpäin ja nousi ylöspäin. Sen sijaan käytävän oikealla puolella oli luola.
- Odota hetki, Dorcas pyysi. Tämän voi tehdä helpommallakin tavalla.
Dorcas laski jousen ja asetti molemmat kädet otsalleen loitsien. Sitten hän totesi:
- Ei mitään, mikä haluaisi meille pahaa. Tosin eivät välttämättä tiedä meistä, jos jotain onkin täällä, hän jatkoi poimien jousen.
- No, edetään sitten, Grafin päätti.
Ritarit astuivat luolaan, joka näytti olevan hiukan pienempi kuin iso alttariluola. Tämä luola oli kuitenkin tyhjä ihmisistä tai eläimistä, mutta sen lattialla lojui puoli tusinaa likaisia huopia ja nahkoja. Näytti siltä, että ne olivat toimineet nukkuma-alustoina. Luolassa haisi ummehtuneelle, muttei lainkaan eläimelle.
- Näitä pirulaisia ei ole ihan vähän, Dorcas tuhahti.
- Jatketaan, Grafin kehotti ja Dorcas nyökkäsi hänelle.
Ritarit jatkoivat ylösnousevaa käytävää pitkin. Se tuntui kääntyvän koko ajan vasemmalle päin. Kun ritarit olivat nousseet jo hyvän matkaa, alkoi edestäpäin kajastaa Ehilmin valoa. He näkivät nyt, että olivat tulleet kalliolle.
- Pääsemme tästä varmaan sinne tasanteelle, josta tiputimme sen jousimiehen, Dorcas arveli.
Ritarit tosiaankin näkivät kohta edessäpäin jyrkänteen reunan. Jotakin lojui reunan lähellä maassa, ilmeisesti jonkinlainen kirves. Dorcas kävi poimimassa sen ja tarkasteli sitä. Kirves näytti olevan itse asiassa pronssinen taistelukirves.
- Hmmm, Dorcas mutisi.
- Lähdetään takaisin, Grafin murahti.
Miehet kulkivat käytävää pitkin takaisin alttariluolaan ja valitsivat nyt toisen käytävän. Dorcas asetti kirveen vyölleen selkään ja piti jalkajousen valmiina.
Käytävä ei ollut kovin pitkä, vaan päättyi sitten alttariluolaa pienempään luolaan. Tämän luolan lattialla ritarit näkivät jonkinlaisen laudoista kootun levyn, jonka päälle oli asetettu isoja kiviä pitämään sitä paikoillaan. Muuta luolassa ei sitten näkynytkään.
- Hmm, Grafin mutisi.
- Mitä lienee tuon alla? Dorcas tuumaili.
- Haluammeko edes tietää? Grafin kysyi pessimistisesti.
- Emme, mutta siitä meille maksetaan, Dorcas tokaisi.
- Meille maksettiin siitä, että poistimme kreivin maita kiusanneen karhun, Grafin sanoi vastaan. Papistolle maksetaan siitä, että he tuhoavat kerettiläisiä.
Dorcas nyökkäsi.
- Mutta OK, Grafin myöntyi. En minä pelkuriksi rupea. Kansi pois vaan! hän huudahti ja alkoi vierittää kiviä pois kannen päältä.
Kivet olivat kohta poissa levyn päältä.
- Sitä paitsi kuka ties karhuille on uhrattu jotain arvokastakin, Dorcas sanoi virnistäen.
Dorcas suojasi Grafinia jalkajousella tähdäten lankkuja. Grafin yritti potkia lankkuja pois tieltä mahdollisimman kaukaa, mutta ne olivat tiukasti kiinni toisissaan. Dorcas viskasi kirveen Grafinille ja lausahti:
- Tälläköhän halkeaisi?
Grafin ei aikaillut, vaan humautti kirveellä keskelle kantta. Laudat pirstoutuivat ja levy halkesi kahtia. Levynpalasien väliin ilmestyi rako, josta näkyi vain pimeää. Grafin valaisi aukkoa soihdulla ja Dorcas asteli lähemmäs ja tähtäsi vinosti alas varoen kuitenkaan tiputtamasta vasamaa.
Raosta ritarit näkivät, että levyn alla oli jonkinlainen matalahko kuoppa. Siellä näkyi kaksi epämääräistä myttyä, jotka liikkuivat hiukan.
- Halojaa, ihmislapsia vai karhunpentuja? Grafin huusi alas.
- Nosta se levy pois, Dorcas kehotti toveriaan. Eivät nuo surkea yksilöt mitään kykenisi tekemään vaikka haluaisivatkin.
Grafin poisteli levynpalat kuopan päältä ja kuopan pohjalla maanneet otukset kohottivat päänsä kohti soihdunvaloa ja räpyttelivät silmiään. Mytyt olivat kaksi lasta, tyttöjä, molemmat repaleisissa vaatteissa, laihoja ja peloissaan.
- Loistavaa, kaksi likaista maaorjanpenikkaa, Grafin ärähti. Pitääkö ne vielä hitto raahata ylös?
Dorcas kääntyi Grafiniin päin:
- Toinen lienee sen komentajan tyttö. Ei niitä nyt tuonnekaan voi jättää, joten kaipa ne on otettava mukaan.
- Mutta minä en niihin koske, Grafin ilmoitti inhoten.
- Hoi, teitä kaivataan kylässä, Dorcas huusi alas kuoppaan.
Tytöt vikisivät vain kuopan pohjalla peloissaan. He eivät selvästikään käsittäneet, keitä ritarit oikein olivat ja mitä oli tapahtunut.
- No hitto, olkoot, Dorcas luopui. Minä sitten nostan ne ylös sieltä, hän jatkoi ojentaen jousensa Grafinille.
- Haetaan se maaorja tänne, se saa nostaa ne ylös, Grafin ehdotti. Varo, varmasti purevat sinua, jos yrität niitä nostaa. Saat jonkun hyvän taudin vielä
Dorcas tuhahti hieman kuopalle ja nyökkäsi Grafinille. Sitten Dorcas otti jousensa takaisin.
- Minä voin käydä hakemassa sen, Grafin ehdotti.
- Tuskin tuolta mihinkään karkaavat, joten haetaan ne orjat tänne, Dorcas päätti.
Ritarit astelivat luolan läpi ulkoilmaan. Ulkona maaorja oli laittanut jo nuotion palamaan ja Taran istui sen ääressä vieläkin pyörällä päästään. Karhut oli jo melkein kokonaan nyljetty ja oli iltapäivä, joten Ehilm oli korkealla.
- Tuolla on pari teidän kylän kakaraa kuopassa, Grafin ilmoitti maaorjalle. Voisit käydä noukkimassa ne sieltä.
Maaorja katsoi pelokkaasti Grafinia ja pudotti sitten verisen veitsensä maahan.
- Seuraa minua, Dorcas käski maaorjaa kääntyen sitten Grafinin puoleen. Käy katsomassa, mikä sillä Bautilla kestää, Dorcas kehotti isoa toveriaan.
Dorcas käveli luolaan maaorja kannoillaan ja suuntasi kulkunsa kohti vankiluolaa. Maaorja näytti olevan peloissaan joutuessaan synkkään luolastoon. Hän jäi vapisemaan kauaksi kuopasta. Dorcas selitti maaorjalle:
- Olen hieman huono lasten kanssa. Katso, jos saisit tytöt edes hieman rauhoitettua. Ja tuossa on niille vettä, hän jatkoi ohentaen leiliä. Ota itsekin hiukka. Kuitenkin olet väsähtänyt.
Maaorja otti huikan leilistä, mutta katsoi sitten kuoppaa pelokkaana. Hän näytti olevan haluton menemään sinne.
- No, hae ne pennut sieltä, Dorcas käski kyllästyneenä. Vai et kai lapsia tuonne mieluummin jätä?
Maaorja meni kuopan luokse vastahakoisena ja laskeutui sinne varovasti. Maaorja kantoi ylös lapset, jotka vain vapisivat peloissaan. Maaorja laski resuiset olennot lattialle. Dorcas laittoi jousen selkäänsä ja meni katsomaan lasten kuntoa.
- Ota nuo lapsoset kantoon, Dorcas käski Tuskin jaksavat nälästä itse kävellä.
Maaorja otti lapset vastahakoisena kainaloonsa. Dorcas lähti kevyesti kävelemään ulos luolasta ja katsoi, että maaorja seurasi. Maaorja tuli innolla pois synkästä luolasta.

Grafin ulkosalla
Dorcasin ja maaorjan kadotessa luolaan Grafin päätti, ettei ainakaan lähtisi etsimään Bautia. Hän päätti kokata vähän karhunlihaa, joka näytti paljon herkullisemmalta kuin talon ateriat. Grafin otti pari hyvää lihapalaa ja pisti ne kepinnokkaan kypsymään. Niistä nousi herkullinen tuoksu ja Grafin malttoi vain vaivoin odottaa niiden kypsymistä. Taran oli nukahtanut nuotion ääreen.
Dorcasin ja maaorjan astellessa ulos lihanpaloja oli jo runsaasti kypsinä.
- Ahhh, mainiota! Dorcas huudahti.
Dorcas istahti Grafinin viereen ja otti jousen pois latauksesta. Sitten hän lausahti:
- Syödään ja syötetään hieman noita penikoita. Baut saisi jo tulla, jotta pääsemme lastaamaan hevosia.
Käristyvästä lihasta nousi taivaallinen tuoksu; paistettu karhunkäpälä oli jotakin aivan muuta kuin sir Lujakäden pöperöt. Lapsetkin katselivat anovasti lihavartaita. Niinpä Dorcas ojensi niistä lapsille syötävää ja leilin juotavaksi. Lapset söivät ja joivat ahneesti ja näytti siltä, etteivät he olleet syöneet pitkään aikaan. Dorcas jakoi auliisti maaorjallekin muutaman vaatimattoman palan, jotka mies otti nöyrästi vastaan.
Lapset olivat ahmineet hetkessä kaiken heille annetun lihan ja katselivat jo nälkäisinä lisää. Dorcas viittoi lapsia hyväntahtoisesti syömään vartaasta. Sitten hän tuumi huvittuneena:
- Vaikuttaa siltä, Grafin, että paronille jää kovin vähän lihaa.
Lapset ottivat innolla, joskin näppinsä polttaen, käristynyttä lihaa.
- Ehkä niitä karhuja oli vain yksi, Grafin pohti.
- Näin minäkin luulisin, Dorcas vastasi. Tai oikeastaan, se kookkaampi yksilö oli selvästi jonkun tautihengen saastuttama.
- Ai niin, minä kyllä käyn nyt pistämässä vielä sen hiton alttarin palasiksi, Grafin muisti.
- Tee se, Dorcas kehotti. Tuskin tarvitset apua.
Samassa ritarit huomasivat alhaalla metsänrajassa liikettä. Sinne näytti ilmestyneen joukko ratsastajia ja joukossa näytti olevan myös sir Baut. Hänen kanssaan oli neljä ritaria ja Dorcas ja Grafin tunnistivat lisäksi itse sir Lujakäden. Heillä oli mukanaan useita kuormahevosia. Seurue näytti huomanneen leirinuotion. He laskeutuivat ratsailta ja saapuivat jyrkänteiden luokse.
- Sielläkö ne karhut ovat? sir Lujakäsi huusi.
- Täälläpä hyvinkin, Dorcas huusi alas. Taisimme myös löytää sen kadonneen penikkasi.
- Miten sinne pääsee? Lujakäsi kysyi.
- Kierrätte tuolta mutkan kautta... Dorcas aloitti. Hitto, lähetän orjan hakemaan teitä.
- Tee niin, mies, Lujakäsi vastasi.
- Käypä poimimassa herrasi, Dorcas sanoi viittoen maaorjan suuntaan.
Maaorja lähti kiireen vilkkaa kiertämään alas. Pian hän ilmestyi alhaalle ja johdatti joukon ylös tasanteelle.
- No, täällähän niitä karhuja näyttää olevan, Lujakäsi totesi heti ensitöikseen.
- No todella. Mutta on täällä muutakin, Grafin murahti.
- Olette tehneet ihan kelvollista työtä, karhunkaatajat, Lujakäsi jatkoi.
Dorcas kumarsi nyökäten Lujakädelle ja heilautti päätään lasten suuntaan:
- Jompikumpi noista sinun jälkipolveasi?
Lujakäsi katsoi lapsia ja virkkoi lopulta:
- Enpä osaa sanoa. Likaisia ja rähjäisiä olentoja.
Dorcas virnisti hieman ja sanoi peitellyn ironisesti:
- Hitto, kukapa tytöistään osaisi lukua pitää edes puhtoisina?
- Niin, ei raavas mies tyttäristään piittaa, Lujakäsi murahti.
- Niin, tuolla sisällä on vielä muutakin. Alttari, verimenoja, karhuhenkiä, koko höskä, Grafin selosti.
- Mitä mitä? Lujakäsi kysyi hämmästyneenä. Mistä ihmeen kultista höpiset, mies? hän tiukkasi.
- Avitimme kulttia siirtymään henkitasolle, jonne niin halusivat, mutta lisää saattaa olla maastossa, Dorcas selosti. Palvoivat jotain karhuhenkiä, eivätkä aivan syyttä.
- No onpas aikoihin eletty! Lujakäsi ällisteli.
- Todellakin, mutta syrjäseutujahan nämä ovat, Dorcas sanoi muka viattomasti.
- Väitätkö sinä mies, että minun maillani palvottu karhuja? Lujakäsi ärähti.
- Sinun maillasi? Ei toki. Vain maidesi rajoilla elelleet kerettiläiset harjoittivat likaisia menojaan, Dorcas vastasi.
- Käykää itse katsomassa, Grafin kehotti. Jonkun karhupäämiehen minä erotin suolistaan verisen alttarin viereltä.
Lujakäsi tuhahti, sytytti soihdun nuotiosta ja käski muutaman miehen mukaansa. He katosivat luolaan. Yksi jäljelle jäänyt ritari ryhtyi komentelemaan mukanaan tuomiaan maaorjia. Maaorjat ryhtyivät kantamaan lihaa alas hevosten luokse.
- Löysinpäs tänne vihdoinkin, Baut murahtaa tovereilleen. Nuotionne savu opasti meidät tänne. Se toinen typerä maaorja ei löytänyt koko paikkaa. Täytyy pitää huoli, että se saa kunnon rangaistuksen moisesta. Mitenkäs teillä täällä on mennyt?
- Jäit paitsi kaikesta huvista, Dorcas vastasi. Grafin tuossa pääsi täräyttämään ihmiskarhulta suolet pihalle tuolla nuijallaan.
- Juu-u, Grafin mörähti.
- Ei noista karhuista niinkään, mutta tuo luola ei ole ihan niin pieni kuin miltä näyttää, Dorcas jatkoi.
- Mikäs tässä. Lävistin Taranin rinnan vasamalla, murjoin karhumiestä ja sen sellaista. Ihan normaali päivä, Grafin kertoi virnistellen.
- Poju tuolla, Dorcas sanoi viittoen Taraniin, on nyt untenmailla kiitos pienen tällin, jonka jouduimme hänelle antamaan. Oli jonkun hengen vallassa, kun löysimme hänet poukkoilemasta luolasta. Mutta kuten Grafin sanoi, niin ihan tällainen ritarin päivähän tämä, hän lisäsi virnistäen.
- Äh, aina minulta menevät huvit sivusuun, Baut valitti.
- No, sinä saat tasoitukseksi sen matamin, Dorcas virnisti Bautille.
Maaorjat ryhtyivät lastaamaan lihoja. Alhaalla seisoi vielä yksi ritari hevosten luona vahdissa. Taran vain nukkui autuaan tietämättömänä siitä, mitä ympärillä tapahtui. Dorcas kävi katsomassa turkkien kunnon ja huolehti siitä, että ne tulivat mukaan.
Lopulta Lujakäsi miehineen palasi luolasta. Dorcas sanoi heti hänelle:
- Voisin suositella papin hankkimista. Paikallinen väestö kaipaa vielä opetusta Oikeasta Jumalasta.
- Minun väkeni ei ole tätä tehnyt, sir Lujakäsi karjahti.
- Puhunkin näistä metsien pakanoista, Dorcas kiirehti lisäämään.
- Minun maideni metsässä ei ole pakanoita! Lujakäsi huusi.
- No hienoa. Hyvä että se karhuäijä ja tuo luola ja se henkikarhu olivatkin vain unta, Grafin kommentoi.
- Parempi hoitaa nyt ennen kuin tilanne uusiutuu, Dorcas jatkoi. Vai kehotammeko paronia lähettämään miehiään?
- Pistän kyllä kirkon selvittämään asian juurta jaksain, Lujakäsi vakuutti.
- Mutta mitä me tässä kinastelemme Dorcas virkkoi. Me olemme hoitaneet työmme, Lujakäsi hoitaa omansa. Miten olisi tuopilliset olutta kylässä?
- Kuka karhut on kaatanut? Lujakäsi kysyi. Heille kuuluvat sitten turkit.
- Näin on laki, Dorcas nyökkäsi.
- Mmmrhm, Grafin mutisi harmissaan.
Dorcas kuiskasi Grafinille:
- Ja sinä voisit katsoa, että toinen karhu on tautihengen valtaama.
- Mitä sillä enää... Grafin kuiskasi takaisin.
- No, kuka turkit saa? sir Lujakäsi kysyi uudelleen
- Ne kuuluvat minulle ja pojulle tuolla, Dorcas vastasi viittoen Tarania kohti.
- Hyvä on sitten, Lujakäsi sanoi. Nyt lähdemme tästä kirotusta paikasta. Papit saavat tulla sitten myöhemmin puhdistamaan koko loukon Ehilmin tulella.
- Mutta poika itse on hieman huonossa kunnossa kamppailustamme kerettiläisiä johtuen, Dorcas vielä lisäsi.
- Heittäkää hänet hevosen selkään, Lujakäsi määräsi. Eiköhän tuo tuosta tokene.
Dorcas nyökkäsi Grafinin suuntaan:
- Jaksat varmaan hieman auttaa poikaa eteenpäin? Sinähän sen vasaman ammuitkin, hän jatkoi virnistäen.
Maaorjat keräsivät viimeisetkin lihat ja lähtivät alas. Lujakäsi ritareineen seurasi heitä, kuten myös Dorcas ja Grafin, joka kantoi Tarania.
Sitten alkoi ratsastus takaisin kylään ja Lujakäsi johti itsevarmana joukkoa. Kylässä koko seurue otettiin riemuiten vastaan. Vihdoinkin paljon pelkoa aiheuttaneet karhut olivat kuolleet. Toki kaatajiakin katseltiin kunnioittavasti, kuten myös hienoja turkkeja. Sinä iltana Lujakäden linnassakin hiukan juhlittiin ja vieraat saivat jopa kohtuullista olutta.
Seuraavana aamuna alkoi matka takaisin Viherlinnaan. Mukana kulkivat lihat ja muutama ritari. Lujakäsi lähetti myös kirjeen paroni Viherlinnalle, jotta tämä toimittaisi paikalle pappeja. Saastunut paikka olisi siunattava ja puhdistettava kunnolla.
Viherlinnassakin ritarit saivat oikein hyvän vastaanoton. Ja karhujuhlissa kaatajille oli luvassa kunniapaikat.

Karhunkaadon pääsivu.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja