Hullu Prax - Aurinkokupolin takana, osa 1

Oli Harmonian viikon Tulipäivän aamunkoitto Meren vuodenaikaan vuonna 1621. Viisi olentoa oli kokoontunut kreivi Solanthos Rautapeitsen, Auringon kreivikunnan hallitsijan, audienssikammioon, majesteettiseen, kullattuun huoneeseen, jota reunustivat asiakirjakääröt. Loisteliaassa huoneessa oli karu ja ylväs valtaistuin ja sen sivuilla seisoi kaksi temppeliherraa.
Samassa sisään huoneeseen astui parrakas mies, suunnilleen keski-ikäinen ja isokokoinen. Hänellä oli musta parta, mutta keltaiset hiukset - erikoinen yhdistelmä, joka pisti heti kaikkien silmään. Huoneessa olijat saattoivat tunnistaa hänet itse kreiviksi.
Kreivin eteen oli kutsuttu Yelanda Kultakutri, naispuolinen temppeliherra, joka oli hyvin lähellä valon tyttären, Yelmalion kultin riimulordin, asemaa. Miespuolisten kollegojensa vastustuksen vuoksi hän ei ollut kuitenkaan vielä saavuttanut tätä himoittua arvoa, johon aiemmin oli vain yksi nainen yltänyt. Yelanda oli tavattoman kaunis ja vastasi täysin Auringon kreivikunnan kauneusihanteita, mutta korkea arvo oli vielä saamatta.
Yelandan lemmikkihaukka Bob oli myös huoneessa. Hän istui emäntänsä käsivarrella ja tarkkaili tilannetta ja muita huoneessa olijoita.
Kreivin kammioon oli eksynyt myös eräs tavallinen nostomies, Mars Melus, joka oli saanut kiinni paviaanin läheltä temppelin kellareita. Mars inhosi suuresti moista tunkeilevaa eläintä ja vangitsi sen. Maanviljelijä kun oli, Mars oli varmasti joutunut kokemaan joskus sen, että paviaanit olivat käyneet hänen pelloillaan varkaissa.
Marsin vanki oli nimeltään Melo Yelo, paviaaniksi hyvin erikoinen. Hän oli ajellut kaikki karvansa pois näyttääkseen hurskaalta yelmaliolaiselta ja saadakseen liittyä kulttiin. Papit eivät kuitenkaan olleet suostuneet, mutta Melo yritti silti yhä sitkeästi löytää konstia päästä Yelmalion kulttiin. Melo sattui vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, kun Mars pidätti hänet.
Sarshas Yarallo oli lunarilainen viestinviejä, joka jäi väsyneenä nukkumaan Aurinkokupoliin. Nukkumisesta huolimatta hän näytti hiukan väsyneeltä Lunarin armeijan panssarissaan, jota Seitsemän äidin riimut koristivat. Sarshasin päältä päinkin jo näki, että hän oli hyvästä perheestä.
Kreivi viittasi ensimmäisenä Yelandaa ja Bobia tulemaan eteenpäin. Nämä tottelivat heti, kun taas muita kehotettiin kädenheilautuksella pysymään taaempana. Kreivi puhkesi puhumaan tiukasti Yelandalle:
- Tämän surkean näytöksen jälkeen, jonka esitit meille eilen, on ihme, että me enää koskaan käskemme sinua suorittamaan meille jälleen tärkeän tehtävän. Sen jälkeen, kun pappimme ovat heittäneet tarpeelliset lumoukset ja loitsut (joita me emme voineet tehdä viime yönä, sillä ne täytyy tehdä päivänvalossa), sinä toimitat nämä kultasormukset luotetulle päälordi Invictuksellemme Harppuunan kaupunkiin ja odotat hänen lisäkäskyjään. Sinun täytyy tehdä tämä kaikki kiireesti ja saapua sinne tänä keskiyönä. Varo orlantheja, jotka voivat järjestää sinulle väijytyksen ja ottaa sormukset sotasaaliina.
- Minä varon, Yelanda tokaisi nopeasti.
- Tiedä, että tuleva asemasi meidän luonamme riippuu siitä, kuinka hyvin selviydyt tästä tehtävästä, kreivi jatkoi.
- Vien sormukset vahingoittumattomina perille, Yelanda vakuutti.
Sitten kreivi viittasi Sarshasia lähemmäksi. Tämä oli ilmeisesti hiukan hämillään ja kreivi joutui toistamaan liikkeensä ennen kuin lunari ymmärsi, mitä häneltä vaadittiin. Kreivi sanoi hänelle:
- Tiedä lunari, että sinun kuvernöörisi viesti sisälsi jälkikirjoituksen minulle, että meidän hallitustemme välisten suhteiden parantamiseksi sinut pestataan minun palvelukseeni näiden merkityksellisten tapahtumien ajaksi. Panen sinut tämän palvelijani Yelandan komentoon ja sinä saat saattaa hänet Harppuunaan.
- Kyllä, kreivi, Sarshas tokaisi nopeasti lunarilaisella korostuksellaan. Kreivi nyökkäsi hänelle ja viittasi sitten Marsia lähemmäksi.
- Miesvoimaa on kovin vähän tällä hetkellä, kreivi aloitti. Sinä, mies, lähde tämän valon palvelijan kanssa vartijana.
- Kyllä, oi kunnioitettu kreivi, Mars vastasi nöyränä. Anteeksi, että keskeytän, mutta löysin tämän kurjan paviaanin lymyämässä kellarin lähellä, rohkeni Mars jakaa.
- Kyllä, kyllä, tämä takaperoinen olento on meille tuttu, papit ovat kertoneet meille siitä, kreivi murahti. Melo säpsähti ymmärtäessään, että puhe oli nyt hänestä.
- Hän yritti aivan selvästi varastaa jotain, Mars esitti Meloon viitaten.
- Mitä se sitten tekikin, me voimme käyttää sitä nyt, päätti kreivi. Se näyttää tarpeeksi leveäharteiselta; se saa kantaa sormukset.
- Loista, Pojan palvoja, Melo lausui selvästi innostuneena. Vartijat säpsähtivät moista etiketin rikkomista. Kreivi tyytyi kuitenkin suomaan vain ärtyneen katseen paviaanille. Myös Mars näytti vihaiselta, kun hänen vankinsa käyttäytyi noin sopimattomasti.
- Jos se tekee tämän tarpeeksi hyvin, se säästyy minun enemmältä vihaltani, kreivi sanoi armeliaasti. Nyt se, mitä edellytetään teiltä, on tottelevaisuus.
- Teen ihan ylimmäisen kaikkeukseni Yelmalion eteen, Melo selosti kreiville innoissaan.
- Tietysti, mutta nyt menkää! kreivi ärjäisi.
Sarshas yritti vielä kysellä kreiviltä, haluaisiko tämä lähettää viestin kuvernöörille, mutta kreivi kehotti häntä vain lähtemään. Toinen temppeliherroista johdatti seurueen pois audienssikammiosta ja keittiöön. Melo alkoi heti lipoa huuliaan ja haistella keittiön ihastuttavia tuoksuja. Keittiöhenkilökunta latoi joukolle taatelipuuroa ja juomaksi laihaa olutta.
- Kiitos, kiitos… Oi pojan palvoja! Melo sanoi kohteliaasti ruokaa saadessaan. Keittiöhenkilökunta ei tosin näyttänyt kovin iloiselta, kun saivat apinan vieraakseen keittiöön. Melon maiskutus ei ainakaan parantanut asiaa.
- Käyttäydy kunnolla paviaani! Mars ärjäisi syödessään tukevasti ja sentään jonkinlaisia tapoja noudattaen.
- Sinullapas on komea haarniska ja haukka, Sarshas aloitti keskustelun Yelandan kanssa pyöritellen lusikkaansa taatelipuurossa. En ole nähnyt kreivikunnassa aikaisemmin naista haarniskassa. Ilo tutustua. Nimeni on Sarshas Yarallo
- Kiitos, voit kutsua minua ihan Yelandaksi, nainen sanoi.
- Voitko kertoa lisää näistä sormuksista? kysyi Sarshas.
- Itse asiassa en ja eiköhän laiteta puurot naamaan, Yelanda vastasi.
- Syödään nyt kun kerran ruokaa on, Mars pyysi ja sai vastaansa Sarshasin alentuvan katseen, jollaisen vain moukka voi saada.
Samassa yksi keittiöhenkilökunnasta tuli syöjien viereen norkoilemaan.
- Olettekos jo kuulleet, että lunarit aikovat hyökätä? mies aloitti.
- Mitä! Sarshas huudahti kovaa.
- Hyökätä! Minne? Yelandakin kysyi hämmästyneenä
- Niin, totta se on, keittiömies vakuutti. Kuulin veljeltäni.
- Tännekö? Yelanda kysyi epäuskoisena.
- Lunarit aikovat pakottaa meidät palvomaan Punaista Kuuta, keittiömies sanoi varmana.
- Niin ei saa tapahtua! Mars tokaisi.
Yelanda mulkaisi epäilevästi Sarshasia.
- Voin vakuuttaa, että veljesi on erehtynyt, tämä selitti keittiömiehelle. Kreivit ovat sopineet koskemattomuussäännöt puolin ja toisin.
- Emme aio palvoa vääriä jumalia! Mars huudahti jörösti.
- Lunarit saavat maistaa keihästäni, jos sellaista aikovat, Yelandakin vakuutti päättäväisesti.
Toinen keittiöapulainen liittyi mukaan keskusteluun:
- Ei, ne ovat biisoninsaastoja, jotka hyökkäävät. Temppeliherrat ovat lähteneet niiden kimppuun, jotta hyökkäys torjutaan. Aikovat ajaa meidät autiomaahan kuolemaan. Mutta siinä eivät tule onnistumaan, kautta Yelmalion puhtaan valon!
- Katsokaa nyt, täysin perättömiä huhuja, Sarshas yritti todistella.
- Hy- hyökkäys? Hyökätään mekin? Melo kysyi aika pihalla keskustelusta.
Bob tuijotti kuolettavan terävästi Sarshasia silmiin, kun kolmas keittiömies astui muiden luokse.
- Ne ovat susipiraatteja, kolmas mies vakuutti. Tulevat pitkin jokea. Polttavat raiskaavat ja ryöstävät.
- Imperiumin mahtavat armeijat saattavat jopa tulla apuunne, Sarshas selitti.
- Kolme hyökkäystä! Tämähän on kauheaa! valitti Mars.
- Tuhoavat kyliä tullessaan, keittiöapulainen jatkoi kiihkeästi. Onneksi urheat soturimme torjuvat heidät.
- Rauhoittukaas nyt, temppeliherrat ja Paviksessa olevat imperiumin joukko-osastot pystyvät kyllä puolustamaan aluetta, yritti Sarshas rauhoitella muita.
- Susipiraatit, keitä he ovat? Yelanda kyseli.
- Varmasti joitain lunarien apulaisia, otaksui Mars ja sai Sarshasilta vihaisen katseen.
- Susipiraatit ovat pahoja merirosvoja, keittiömies selitti. Riehuvat merellä kuin villipedot. Ja palvovat julmia ja verisiä jumaliaan. Syövät kuulemma pikkulapsia. Ja kiduttavat uhrejaan.
- He ovat alhaisia roistoja, eivätkä mitenkään tekemisissä loistavan kuun kanssa, Sarshas selitti toisille.
Melo nyökytteli tietäväisen näköisenä, vaikka ei ollutkaan kärryillä asioista. Mars taas käytännöllisenä miehenä otti uuden annoksen puuroa.
- Ei, lunareita ne oikeasti ovat, tokaisi toinen keittiömies.
- Minä arvasin tämän, Mars myönsi.
- Ei tänne mitään merirosvoja tule, toinen keittiömies väitti. Mutta lunarit ovat vaara.
- Oletteko te aivan varmoja tästä? Yelanda kysyi kärsivällisesti keittiömiehiltä.
- Kyllä, kaikki kolme vakuuttivat, vaikka olivatkin asioista selvästi eri mieltä.
- Mutta kertokaa nyt, mistä tämä tieto on peräisin, Sarshas pyysi. Mars kyllästyi keskusteluun ja kiinnitti huomionsa Bobiin.
- Olen kuullut veljeltäni.
- Kuulin temppeliherrojen puhuvan siitä.
- Yksi tuttava kertoi.
- Teidän pitäisi kuulla lisää punaisesta jumalattarestamme niin oppisitte, ettei hän ole paha, Sarshas selitti. Päinvastoin, hän on suvaitsevainen ja mahtava jumala.
Keittiöhenkilökunta mumisi vihaisesti tällaisille puheille.
- Kyllä ne paimentolaisia ovat, yksi keittiömiehistä sanoi jälleen. Sellaisia roistoja ja lurjuksia. Kadehtivat meidän auringon maitamme, jotka itse Yelmalio on meille antanut. Likaisia otuksia, nuo biisoninsikiöt!
- Oletko korkea-arvoinen kreivikunnan armeijassa? Sarshas kääntyi Yelandaan päin. Pystyisitkö tarkistamaan asian jostain luotettavasta lähteestä? Arvostaisin sitä.
- Kautta kupolin! Myö murskataan viholliset! Melo huudahti äkisti. Mars puolestaan keskittyi tyhjentämään kuudetta lautasellistaan.
- En halua olla tyly vieraanvaraisuuttanne kohtaan, mutta älkää vetäkö liian hätäisiä johtopäätöksiä, Sarshas pyysi. Yksi keittiöhenkilökunnasta vastasi tähän sylkäisemällä lunarin jalan juureen ja lähti pois. Toisetkin mutisivat uhkaavasti.
Kaltoin kohdeltu Sarshas puri hammasta ja yritti pitää malttinsa. Melo sen sijaan naurahti.
- Eiköhän tämä riitä tälle erää, Yelanda rauhoitteli tilannetta.
Samassa sisään astui joukon keittiöön saattanut temppeliherra.
- Te odotatte täällä keittiössä, kunnes sormukset ovat valmiit, hän määräsi heti. Onko selvä? Kreivin käsky.
- Niin teemme, Mars sanoi ja toiset nyökyttelivät. Temppeliherra vilkaisi porukkaa vielä kerran ja poistui sitten kopeasti.
- Kuinkas te jouduitte tälle retkelle mukaan? kyseli Sarshas kohteliaasti Marsilta. Ette näytä sotilaalta.
- Kreivi käski minut mukaan, Mars totesi jurosti. Mutta koska lähdemme?
- Heti kun saamme sormukset, vastasi Yelanda päättäväisesti.
- Minä vahdin vielä, ettei paviaani hukkaa niitä matkalla, Sarshas sanoi hiljaa Yelandalle. Sinulla on muuten todella kauniit silmät…
- Onpas jalon näköinen haukka, Mars totesi Bobia tarkastellen.
- Komia haukka tosiaan. Oletko itse kouluttanut sen? Sarshaskin kysyi Yelandalta. Bob levitteli ylpeänä siipiään.
- Aikamoinen haukka, miten se pysyy noi heleposti tossa paikoillaa? Melo ihmetteli ja lähestyi haukkaa uteliaana. Hän yritti koskettaa haukkaa, mutta saikin muuta tekemistä, kun Sarshas tarjosi hänelle syömättömän lautasellisensa puuroa.
Nyt alkoi jo olla kohta keskipäivä, eikä mitään ollut vielä kuulunut. Porukka oli jo kärsimätön.
- Oliko jotain valmisteluja, joita piti tehdä päivällä? Sarshas pohti. Toisaalta meidän käskettiin odottaa täällä.
- Missäköhän ne sormukset viipyvät? Yelandakin kummasteli.
Sarshas kaivoi taskustaan lunarilaisia matkakeksejä ja söi niitä muutaman odotellessa.
- Toivottavasti pääsisimme jo pian täältä keittiöstä, huokasi Mars ja hänen toiveensa näytti toteutuvankin, kun ovi aukeni ja sisään astui kaksi miestä kantaen suurta hamppulaukkua. He eivät näyttäneet sotilailta, vaan pikemminkin virkamiehiltä. Miehet laskivat laukun lattialle ja kumarsivat kohteliaan niukasti Yelandalle.
- Tässä ovat nämä "sormukset", toinen miehistä ilmoitti. Pitäkää niistä hyvää huolta. Sitten virkamiehet poistuivat.
- Selvä eli nyt lähdetään matkaan, Yelanda tokaisi tomerasti ja ojensi laukun paviaanille. Melo otti sen vastaan ja alkoi heti hypistellä sitä. Se tuntui hänestä lämpimältä.
- Melo, et avaa laukkua! Yelanda karjaisi. Sarshas nyökkäsi olevansa samaa mieltä.
- En, en, kunnioitettu valon palvoja, Melo kiirehti vakuuttamaan, mutta katseli yhä vieläkin laukkua kiinnostuneena.
- No niin, lähdetään matkaan, Yelanda sanoi. Mennään Haymonin portin kautta vai onko jollakin jotain sanomista siihen?
Kenelläkään ei ollut mitään vastaan sanottavaa, mutta Sarshas kiirehti hakemaan hevosensa, kun toiset jo lähtivät matkaan.
- Lunarilainen ei jaksa edes kävellä, Mars tuhahti halveksivasti.
- Nähdään pian, Sarshas huikkasi vielä Yelandalle hymyn kera lähtiessään juoksemaan hevosta hakemaan.
- Mars, kantaisitko keihääni? Yelanda pyysi tai pikemminkin käski.
- Kannan, Mars vastasi jörösti.
- Minäkin voisin kantaa, yritti Melo ehdottaa. Bob sen sijaan nyökkäsi Marsiin päin ja tämä sai maanviljelijän hämmästelemään taas haukkaa.
- Eiköhän Melolla ole tarpeeksi kantamista siinä laukussa, Yelanda päätti.
- Joo… Kiitos oi rouva, Melo kiitti. Ei kun neiti!
Pieni joukkio asteli jonkin aikaa tietä pitkin, mutta lunaria ei vielä näkynyt. Bob lennähti ilmaan tiedustelemaan. Hän levitti siipensä ja lähti liitelemään helpon näköisesti kohti taivasta.
- Hei! Haukkasi karkaa, Mars huudahti Yelandalle.
- Nyt se karkas, kolmella jalalla tallusteleva Melokin kirkaisi.
- Se on tottelevainen, ei se karkaa, Yelanda selitti. Jatketaan me vaan matkaan. Melo, onhan laukku vielä avaamaton ja ehjä? Yelanda kysyi epäluuloisena.
- Kyllä, kyllä, Melo vastasi kerkeästi. Rouvan komentoa noudatan aina, hän jatkoi kumartaen kömpelösti, joskin omasta mielestään kunnioittavasti. Minä piän siitä parasta huolta! Luottakee minuun.
- Minneköhän se lunari jäi? Mars ihmetteli.
- Kyllä se sieltä kohta tulee, mikäli saa heppaansa otetta, Yelanda virnisti.
Samassa Sarshas ilmestyi jo näkyviin ratsastaen täyttä ravia. Hän pysäytti hevosen taidokkaasti muun joukon vierelle ja jatkoi kävelytahtia. Sarshas taputti ratsuaan ja sanoi:
- Ratsuni on yksi Paviksen hienoimmista ja mikä menijä!
Yelandakin katseli ihailevasti hevosta, mutta Melon katse vaikutti lähinnä nälkäiseltä - vaikka oli juuri ahtanut itsensä täyteen puuroa!
- Onpas komia ori, Yelanda myönsi.
- Hieno heppa, Melo säesti. Mauk… uljaan näköinen.
- Kyllä sitä voi taputtaa, Sarshas sanoi Yelandalle. Se on ihan mukava ystäville. Taisteluissa se toimii kuitenkin urheasti apunani.
Tie oli hyvä kulkea ja matkaa taittui. Tie kiemurteli tasaisen peltomaan poikki, toisinaan oli satunnaisia kukkuloita. Ihmisiä kohdattiin harvoin. Sen sijaan sää alkoi muuttua pilvisemmäksi ja kauempana näkyi uhkaavia ja synkkiä pilviä.
Sarshas kertoili Yelandalle pienehköjä urotekoja, joita oli suorittanut imperiumin armeijassa palvellessaan. Lisäksi hän kertoi sivistyneiden kaupunkien huvituksista. Antoipa muutaman korunkin esimerkkeinä sivistyksen ihanuuksista ja kehotti Yelandaa joskus poikkeamaan kreivikunnan ulkopuolella.
Toisinaan näkyi maanviljelijöitä ohrapelloillaan kevytkylvöjä valmistelemassa. Mars tuntui myös kaipaavan kovasti omille pelloilleen ja huokaili hiukan. Melo yritti piristää häntä kyselemällä kukkienkasvatuksesta, mutta se tuskin paljon auttoi.
Samassa näkyviin ilmestyi pieni ryhmä maanviljelijöitä. Ryhmä hidasti hiukan tahtiaan. Näytti aivan siltä kuin maanviljelijät piilottelisivat jotakin selkänsä takana vihellellen ja tutkiskellen muka tarkkaavaisina taivaanrantaa. Lähemmäksi saavuttuaan matkalaiset huomasivat, että selkien takana yritettiin pitää härkää.
- Siellä on häräkä, Melo mylväisi kovaan ääneen, mutta pysytellen hiukan kauempana. Maanviljelijät eivät silti olleet huomaavinaankaan koko seuruetta.
- Tarvitsetteko apua? Yelanda huusi maanviljelijöille. Nämä säpsähtivät ja vastasivat yhtenä miehenä:
- Eeei meillä mitään hätää.
- Komea härkä teillä siellä, Sarshas tokaisi
- Missä härkä missä? maaviljelijät olivat ihmettelevinään.
- Miksi teillä on härkä siellä? Marskin tiedusteli.
Maanviljelijät näyttivät pelästyneiltä ja kyselivät hermostuneina:
- Ette kai vie sitä pois niin kuin ne toiset?
- Ketkä toiset? Sarshas ja Yelanda kysyivät yhteen ääneen.
- Toiset? ihmetteli Marskin.
- Iso joukko temppeliherroja, maanviljelijät selittivät. Takavarikoivat "kaikki" härät. Tämä vain jotenkin sattui jäämään…
- Emme vie, Yelanda rauhoitteli. Sanoivatko syytä?
- Eivät. Ottivat vain väkisin härät.
- En voi uskoa että ne olivat temppeliherroja, Mars kommentoi.
- Yöllä tulivat, maanviljelijät jatkoivat selostustaan. Oli valtava joukko.
- Soon sota tulosa, sano muun sanooneen! yksi maanviljelijöistä otaksui.
- Oletteko varmoja, että he olivat temppeliherroja? Yelanda tiedusteli.
- Joo, temppeliherroja olivat, maanviljelijät vakuuttivat. Ja sadoittain.
- Ei, tuhansittain.
- Varmasti ainakin tuhat.
- Temppeliherroja? Yelanda kysyi vielä epäilevänä vahvistusta
- Taatusti, maanviljelijät vastasivat.
- Kylähän mää ny temppeliherrat tunnen!
Melo laski sormillaan kymmeneen ja pudisteli sitten päätään.
- Viime yönä kävivät? Yelanda vieläkin kuulusteli. Menivät siis poispäin Aurinkokupolista?
- Kyllä, kävivät kuin kävivätkin.
- Poispäin menivät.
- Tuonne, minne työki ootte menosa.
- Lunarilaisia ne olivat, sanokaa minun sanoneen! Mars oletti.
- Hehän sanoivat niiden olleen temppeliherroja, Sarshas huomautti närkästyneenä Marsille.
- Kiitos tiedosta, eiköhän meidän pitäisi jatkaa matkaa, Yelanda sanoi.
Melo oli sillä aikaa kumartunut tutkimaan tietä ja sen jälkiä. Sitten hän totesi:
- On tässä menny aika joukko tosiaan.
Samanlaisia kohtaamisia tuli vielä lisää ja kaikki maanviljelijät kertoivat satojen tai tuhansien temppeliherrojen joukosta. Tosin tuhansia temppeliherroja ei ollut koko kreivikunnassa.
- Eivätkä sanoneet syytä, miksi ottivat härkiä, Yelanda tuumi itsekseen.
Jonkin ajan kuluttua näkyi taas tiellä ihmisjoukko, tällä kertaa käveleviä talonpoikia Heillä näytti olevan mukanaan taloustarpeita, työkaluja ja muuta maallista omaisuutta. Mukana oli naisia ja lapsia ja kaikki näyttivät pelokkaita, miehetkin, vaikka yrittivät sen salata. Ihmiset näyttivät kuin olisivat pakomatkalla. Pikkulapset nyyhkyttivät ja naiset olivat kalpeita.
- Mitä on tapahtunut? Yelanda kysyi ihmisjoukolta.
- Lunarit ovat tulossa! hänelle vastattiin.
- Ne aikovat häpäistä Aurinkokupolin! Ja varastaa sen aarteet!
- Arvasinhan minä! Mars murahti ja katsoi Sarshasia.
- Mistä tiedätte? Yelanda tiedusteli ihmisiltä.
- Lunarit tappavat miehet, raiskaavat kaikki naiset ja varrastavat pikkulapset sapeleillaan!
- Punainen Lepakko on tulossa! Paetkaa ennen kuin se syö teidät!
- Mistä te olette moista tietoa saaneet? Sarshas yritti selvittää.
- No, totta se on, ihmiset vain sanoivat.
- Lepakko? Kuka ny lepakkoo pelkäis? Melo tuhahti.
- Vihollisenne ei ole lunarit, vaan biisoniratsastajat tai susipiraatit, Sarshas vakuutteli.
- Me pakenemme ennen kuin ne tulevat. Lunareita ne ovat!
- Katsokaa, lunari! ihmiset kiljuivat huomatessaan Sarshasin tunnukset.
- Olen lunari, mutta kreivinne asialla, rauhoitteli Sarshas, mutta ihmiset alkoivat vain solvata häntä.
- Senkin kaaoksen sikiö!
- Saastainen kuuhullu!
Ihmiset alkoivat ja keräillä kiviä ja Sarshas katseli hermostuneena, voisivatko he päästä ihmisten ohitse. Muutama kivi lensi jo lunaria kohti.
- Lastenraiskaaja, hevosennussija! pakolaiset kiljuvat.
- Kaaoksenpalvoja!
Jokunen kivi kalahti jo Sarshasin panssariin. Melo kirkaisi paviaanimaisesti ja juosta jolkutteli hiukan kauemmaksi epäsuositusta lunarista.
- Puhu heille, Yelanda, pelko on sokaissut heidän mielensä, Sarshas anoi jo hädissään. Lunarit eikä Punainen Lepakko ole hyökkäämässä. Vannon sen sinulle keisarini nimeen!
Kivet vain sinkoilivat ja Sarshas yritti suojata itseään ja hevostaan kilvellä. Hevonenkin alkoi jo vauhkoontua kivisateessa.
- Kuuäpärä.
- Punaisen Kuun paholainen!
- Kuunnussija!
- Lastensyöjä.
Yelanda alkoi vihdoinkin jo toimia ja rauhoitteli väkijoukkoa:
- Ei ole mitään syytä pelkoon. Yelmalio suojelee teitä. Me tuhoamme lunarit, mikäli meinaatte jotakin tuollaista ja olemme matkalla Harppuunaan ja selvitämme siellä, miten asiat oikein ovat.
Ihmiset näyttivät jo epätietoisemmilta.
- Mutta tuo on lunari, ihmiset huusivat Sarshasia osoittaen.
- Kreivi Solanthos antoi hänet meidän mukaamme, ei ole syytä pelkoon, Yelanda vakuutti.
Ihmiset alkoivat pudotella kiviä taas maahan ja rauhoittuivat.
- Päästäkää meidät nyt menemään, Mars kehotti väkijoukkoa.
Ihmiset siirtyivät mutisten syrjään ja aukaisivat kujan, jota pitkin joukko saattoi ohittaa heidät. Ihmiset näyttivät vieläkin vihamielisiltä, mutta eivät enää heitelleet kiviä tai olleet väkivaltaisia.
- Kiitos, Yelanda sanoi väkijoukolle, kun porukka oli päässyt turvallisesti sen ohitse.
Päivä eteni taas matkustuksen merkeissä. Pilvet muuttuivat yhä paksummiksi ja synkemmiksi. Näytti siltä, että alkaisi sataa ennen kuin ehdittäisiin Harppuunaan. Melo onnistui sitomaan kantamuksensa paremmin selkään, koska kolmella jalalla kävely alkoi väsyttää häntä.
- Taisit pelastaa henkeni äsken, Sarshas totesi Yelandalle. Olen palveluksen velkaa. Miten olisi vaikka viinit Aurinkokupolin majatalossa, kun tehtävä on ohi?
Samassa Yelanda valpastui ja käänsi katseensa peltoon. Hän nappasi tukevamman otteen keihäästänsä.
- Mitäs te nyt? Mars kysyi huomattuaan Yelandan valpastumisen.
- Noh, yhdet viinit vain tai ateriakin olisi varmasti mukava tapa rentoutua tämän reissun jälkeen, Sarshas yritti vielä sanoa Yelandalle.
- Hys! Yelanda sihahti.
Kaikki valpastuivat ja yrittivät tähyillä pellolle. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei kuitenkaan näkynyt.
- Mitä siellä on, arvoisa neiti? tiedusteli Melo varovasti.
- En tiedä vielä, Yelanda tokaisi. Mars, pysy lähelläni.
Sarshas nousi pois ratsunsa selästä ja heitti jonkin loitsun.
- Höh, Melo tuhahti. Mitä oikein näit, oi kunnioitettu neiti?
- En mitään, mutta haukkani… Sarshas, näitkö jotain? Yelanda kysyi.
- En, mutta minua on opetettu tekemään näin imperiumin mahtavien kenraalien käskystä, lunarilainen vastasi. Parempi olla valmiina, jos se on vihamielinen.
- Ai! Sun haukka puhuu sulle! Mää luulin jo, että se karkasi, kun sitä ei oo näkynyt, Melo selosti taivaalle katsellen.
- Etkö taistelekaan hevosen selästä, jos taistelu tulee? Yelanda kysyi yhä jalkaisin pysyvältä Sarshasilta.
- Haluan pitää selustasi turvattuna. Hevosen kanssa se on vaikeaa, tämä vastasi.
Seurue kiipesi pienen kukkulan laelle. Sieltä heille aukeni yllättävä näky: kukkulan alapuolalla oli sarvipäinen mies, joka näytti hakkaavan ja silpovan kauhistunutta hevosta. Hevosen ratsastaja makasi vavisten ojassa tien vieressä. Hänen ympärilleen oli roiskunut verta. Toisella puolella tietä riuhtoi vauhkoontunut alticamelus eli korkea laama.
- Heppoja ei saa kittuuttaaa! Melo huudahti ja otti keihäänsä selästään lähtien sitten ryntäämään kukkulaa alas. Yelanda lähti myös juoksemaan heti kohti miestä heittäen samalla jonkin loitsun, jolloin hänen ääriviivansa himmenivät.. Sarshas seurasi näitä kahta, mutta Mars jäi kukkulalle jousensa kanssa. Sarvipäinen mies ei näyttänyt huomaavan tulijoita.
- Jahas, joutui taas tappelemaan näitä primitiivejä vastaan, Sarshas mutisi juostessaan.
Mars ampui jousellaan osuen sarvekasta miestä jalkaan. Nuoli kuitenkin kimposi pois vahinkoa tuottamatta. Mars alkoi kaivaa uutta nuolta esille.
Sillä aikaa Melo oli nopeasti loitsinut sarvipäätä vastaan samalla kun juoksi. Taialla vain ei näyttänyt olleen vaikutusta, joten Melo kävi karjaisten hevosenkiusaajan kimppuun.
Mars ampui uudelleen, mutta jälleen nuoli kimmahtaa harmittomasti pois miehen oikeasta kädestä. Mars reagoi siihen kiroamalla. Sarvipäisen miehen silmät vain pyörivät ja hän mylvi kuin härkä. Mies näytti aivan mielipuolelta.
Mars ampui kolmannen kerran, mutta tällä kertaa laamaa. Nuoli upposi laaman jalkaan ja sai sen vielä suurempaan paniikkiin. Nuoli sattui mylvinnästä päätellen oikein ilkeästi. Mars myhäili ja otti uuden nuolen viinistään.
Melo oli sillä aikaa päässyt apinan ketteryydellä ensimmäisenä sarvimiehen luokse. Hänen keihäänpistonsa meni kuitenkin pahasti ohi aiotusta kohteesta, syynä ilmeisesti Melon kömpelyys keihään kanssa. Se harmitti paviaania suuresti.
Nyt Yelandakin ehti taisteluun ja onnistui iskemään keihäällä mielipuolta jalkaan. Iskulla ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään vaikutusta. Ilmeisesti panssari suojasi ja jotakin muutakin siinä oli mukana, arvattavasti taikuutta. Sarvimies vain jatkoi hevosen teurastusta, eikä huomannut koko iskua.
Mars ampui neljännen nuolensa laamaa kohti. Se osui laaman eturuumiiseen ja sai sen suuttumaan kovasti, joskaan ei vahingoittanut pahasti.
Melo koetti sillä aikaa puhutella sarvimiestä praxiksi, mutta siitä ei ollut apua. Niinpä Melo huusi tälle tulipuheella:
- Ei saa kituuttaa hepoa!
Yelanda iski taas keihäällään ja tällä kertaa hän sai siihen valtavasti voimaa. Keihäs lävisti miehen jalan ja kaiken järjen mukaan tuollaisen iskun olisi pitänyt jo kaataa mies. Mutta tämä seisoi vain sinnikkäästi pystyssä, keihäs jalasta törröttäen. Sen sijaan mies huomasi jo tulijat ja kääntyi Yelandaan päin, joka oli nyt aseeton.
Melo onnistui raivoisasti puraisemaan miestä vasempaan käteen, mutta sai terävillä hampaillaankin aikaan vain naarmuja.
Sarshas ehti juuri ajoissa paikalle, kun sarvipää oli tehnyt hevosesta selvää ja kohotti valtavan bastardimiekkansa. Isku suuntautui kohti sopivasti paikalle ilmestynyttä Sarshasia. Lunarilaisparka ei onnistunut saamaan kilpeään eteen, vaan miekka iski kilpikäteen. Onneksi lunarilainen panssari suojasi hyvin ja käteen tuli vain pieni naarmu. Sarshas hiukan vavahti iskun voimasta ja huudahti:
- Lepakko sentään! Tapan sinut Seitsemän äidin kunniaksi! Yritä löytää uusi ase, hän jatkoi Yelandalle. Pitelen sen aikaa tätä petoa.
Silloin Melo näki tilaisuutensa tulleen ja tökkäisi koko vartalonsa voimalla keihäänsä hullun miehen oikeaan käteen. Sarvipää korahti tuskallisesti keihään lävistäessä hänen kätensä. Mies otti muutaman horjahtelevan askeleen ja lyyhistyi sitten maahan. Melo huusi ja kirkui verenhimoisesti saatuaan vainolaisen kaadettua.
Yelanda saattoi nyt kiskaista keihäänsä irti miehen jalasta. Se onnistui vaivattomasti, sillä iso sarvipää oli nyt tosiaan kuollut. Melo irrotti myös oman keihäänsä.
- Mikä hiton monsteri tämä oli? Yelanda ihmetteli päätään pudistellen.
Melo katseli kuollutta hevosta nälkäisen näköisenä ja tuumi:
- Se tappo tota herkull… komeaa hevosta.
- Sarshas, tarvitsetko parannusta? Yelanda kysyi.
- Ei tämä niin paha haava ole, lunarilainen virkkoi päätään pudistellen.
Sarshas meni tutkimaan ojassa makaavaan miestä.
- Käytän jumalani antaman tehokkaan taian ja yritän pelastaa ystäväni, hän huudahti äkkiä.
- Ystäväsi, kenet? Yelanda kysyi hämmästyneenä.
- Tuo maassa oleva tyyppi, Melo huomautti. Se on lunari.
- Mitä se täällä tekee? Yelanda ihmetteli ottaen askeleen taaksepäin.
Sarshas kiskaisi maassa makaavalta mieheltä keihään pois rinnasta ja polvistui hänen vierelleen. Pian kuului pelorialaista puhetta ja ilmassa hehkui voimakas taikuus. Mies parantui taian vaikutuksesta ja verenvuoto lakkasi. Sarshas paransi miestä vielä henkitaikuudella.
Melo huomasi kuolleen hevosen selässä jonkinlaisen laukun ja meni heti tutkimaan sitä.
- Miksiköhä tällanen hullu nomandi tappo tota lunaria? Melo ihmetteli tutkien samalla kiinnostuneena laukkua.
- Irti laukusta! Sarshas karjahti Melolle.
Melo kavahti ylös ja irvisti lunarille:
- Okei… Okeeeii…
- Melo, onhan sinun laukkusi tallessa? Yelanda kysyi varmuuden vuoksi.
- Turvassa, neiti! Melo huudahti taputtaen selkäänsä.
Sarshas ponnahti ylös ja riensi nappaamaan laukun paviaanilta. Vieras lunarilainen kohottautui vaivalloisesti hiukan ylös. Sarshas palasi laukun kanssa vieraan miehen luokse ja he keskustelivat jotakin vieraalla kielellä. Melo meni sillä aikaa tutkimaan kuollutta sarvipäätä.
- Mitäs te puhutte? Yelanda kysyi epäluuloisena Sarshasilta. Hei, eiköhän meidän pitäisi alkaa jatkaa matkaa.
- Hetki vain, hän on ystäväni, lunari vastasi.
- Sormukset on saatava perille ennen keskiyötä, Yelanda painosti.
Vieras lunari nousi tuskallisesti seisomaan
- Laita hänet hevosesi selkään, niin lähdetään, Yelanda määräsi Sarshasia ja lähti katselemaan myös kuollutta sarvipäätä.
Melo oli löytänyt sarvipäältä nahkaisen narun ja hypisteli nyt sitä höpöttäen praxin kieltä.
- Sarshas, ymmärrän kyllä, että hän ystäväsi, mutta meidän pitäisi olla jo jatkaa matkaa, Yelanda huikkasi taas.
- Tässä narussa lukee että joku Jok-niminen tyyppi etsii apua, Melo selitti. Siinä lukee näin: "ok etsii apua (epäselvää) liittyvät meihin siellä, missä (epäselvää) Kehtojoen".
Sillä aikaa vieras lunari oli horjahdellut Sarshasin hevosen luokse ja kiivennyt vaivalloisesti sen selkään.
- Hän ottaa hevoseni, jatkakaamme, Sarshas ilmoitti. Vieras lunari sanoi vielä jotakin Sarshasille ja karautti sitten hevosen kera matkoihinsa.
- Siinä lukee, et jok kaipaa apua, Melo selitti vieläkin. Et jossain Kehtojoen varrella.
- Hei!! Se karkas!! Melo huudahti lunarilaisen lähdön huomatessaan. Sarshas, mihin se okein lähti?
- Hän lähti viemään sanaa, lunarilainen vastasi.
- Ai mitä sanaa? Melo ihmetteli. Mitä se tiäl teki? Kysyn vuan.
- Sanansaattajamme toimivat ripeästi ja kunniakkaasti. Ei ole sopivaa kysyä mitä he kuljettavat mukanaan, Sarshas selosti.
- Ai jaa, Melo tuumi. Saatko selvää paremmi tosta kirjotuksesta, neiti? hän jatkoi Yelandan puoleen kääntyen.
- En minä tässä mitään kirjotusta näe, tämä väitti.
- Ai… Se on sellasta narukirjotusta, mitä nuo laamatyypit osaa… ja miekin osaan, Melo valisti. Siin lukkee, et Jok-niminen heppu kaipaa apua Kehtojoen varrell.
Yelanda tarkasteli, ettei vain Melo ollut saanut täräystä päähänsä taistelun aikana, kun noin outoja puhui.
- Jos hän on noita kirottuja laamaratsastajia, hän ei saa muuta kuin valuttaa verensä Praxin autiomaahan. Miekkani kautta! Sarshas vannoi.
- Se laamatyyppi huus et "kaaosta", kun se kituutti hepoa, Melo selosti.
Porukka lähti jatkamaan matkaansa kohti Haymonin porttia ja Harppuunaa pilvien synkentyessä.

Hullu Prax - Aurinkokupolin takana, osa 2.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja