Ehilmin valo, osa 55

Sir Ferant leirissä
- Maistakaapa, sir Lujakäsi kehotti ja ojensi sir Ferantia kohti keppiä, johon oli työntänyt lihaa.
Sir Ferant otti kepin ja maistoi lihaa. Se vaikutti olevan aika kärventynyttä, mutta sir Ferantilla oli jo aikamoinen nälkä.
- No olen parempaakin maistanut, sir Ferant sanoi ja jatkoi syömistä.
- Siinäkö kaikki? sir Lujakäsi kysyi ärtyneesti.
- Voisin ottaa toki lisää, sir Ferant sanoi hieman törkeästi ja maiskutteli.
- Minähän sanoin hallitsevani grillauksen, kuten ritarin kuuluu, sir Lujakäsi sanoi mahtipontisesti ymmärtäen ilmeisesti sir Ferantin puheet kehuiksi.
- Hyvä niin, sir Ferant sanoi. Olisiko sinulla muuten antaa minulle edes lainaksi tikaria tai puukkoa?
- Mihinkä olette aseenne hukannut, ritari? sir Lujakäsi kysyi kulmiaan kurtistaen.
- Taisi se Ayzabel sen rikkoa, sir Ferant vastasi.
- Mitä te naiselle aseita annatte? sir Lujakäsi kysyi paheksuvasti.
- No pikemmin hän sen otti, sir Ferant sanoi. No, onko sinulla antaa?
- Vasta sen jälkeen, kun olen pitänyt teille nuhdesaarnan, sir Lujakäsi ilmoitti.
- Kerro lisää, sir Ferant kehotti.
- Tulen ilmoittamaan teistä herrallenne, sir Lujakäsi sanoi.
- Sepä mukavaa, sir Ferant sanoi.
- Hänen täytyy rangaista teitä, koska olette palveluksessa puutteellisin varustein, sir Lujakäsi ilmoitti.
Samassa Ayzabel ilmestyi kuin aave metsästä leiriinne.
- Teidän on ymmärrettävä, että tämä on vakava asia, sir Lujakäsi jatkoi Ayzabeliä huomaamatta.
Sir Ferant nousi ylös ja huudahti ilahtuneena:
- Ayzabel!
Sir Lujakäsi näytti ärtyneeltä ja käännähti ympäri.
- Vihdoinkin! Ayzabel huudahti sir Ferantille.
Sir Ferant hymyili hetken mutta muutti sitten katseensa vakavaksi.
- Meillä on kiire, Ayzabel, sir Ferant sanoi koittaen kuulostaa tärkeältä ja vakavalta. Paroni on pulassa!
Ayzabel harppasi sir Ferantin luokse ja katsoi tätä miettivästi.
- Mitä Daegam on nyt taas tehnyt? hän kysyi hiukan ärtyneesti.
- Pahat ja voimakkaat miehet ottivat meidät vangeiksi! sir Ferant kertoi. He suunnittelivat meidän surmaamista, mutta onneksi pääsin pakoon, hän selitti kiihtyneenä. Paroni on vielä vankina ja meidän on pakko kiirehtiä!
- Keitä ne miehet ovat? Ayzabel kysyi.
- Heillä oli jotkin huput päissään, mutta kovia sotureita olivat! sir Ferant sanoi. Lähdetään jo! hän huudahti anovasti ja katsoi myös sir Lujakättä anovasti.
- Lieneekö heitä paljon? sir Lujakäsi tiedusteli. Ehkä apujoukot olisivat tarpeen.
- Näin vain viisi, sir Ferant ilmoitti.
- Sellaisesta ei ole vastusta, Ayzabel tuhahti.
- Ei heitä varmaan enempää ole, ja onhan meillä Ayzabel, sir Ferant sanoi hymyillen.
- Mennään, kultaseni, Ayzabel sanoi ja tarttui sir Ferantista kiinni.
- Minä voin viedä meidät sinne, sir Ferant sanoi nyökäten.
- Turhaa, Ayzabel totesi ja kietoi kätensä sir Ferantin ympärille tiukasti.
Sitten hän lähti nousemaan ilmaan.
- No käy se näinkin, sir Ferant sanoi hymyillen, vaikkei ollut kovin mieltynyt tilanteesta. Tuonne päin! hän huudahti osoittaen suuntaa, josta oli tullut.
Sir Lujakäsi jäi äimistelemään alas harmissaan. Ayzabel lähti lentämään sir Ferantin neuvomaan suuntaan eikä katsonut taakseen. Sir Ferant neuvoi suuntaa parhaansa mukaan ja kysyi siinä välissä ystävällisesti:
- No mitä olet puuhaillut?
- Etsinyt tietysti sinua, kultaseni, Ayzabel vastasi.
- Miksi vaivautua? sir Ferant kysyi.
- Kunhan saamme tämän homman hoidettua, rankaisen sinua, kun lähdit seikkailemaan, Ayzabel lisäsi merkitsevästi.
- En lähtenyt seikkailemaan! sir Ferant huudahti hieman pelästyneenä. Minä ja Daegam jouduttiin vedestä suoraan niitten miesten vangiksi! Tulin heti luoksesi kun pääsin, sir Ferant lisäsi vakuuttavasti ja viehättävästi hymyillen.
- Hmp, Ayzabel tuhahti. Katsotaan nyt, mitä sinulle keksin.
- Tiedätkös muuten, että aion ryhtyä sen erään naisen palvojaksi, sir Ferant sanoi. Hänen, jonka tapasimme silloin sinun ulottuvuudessasi. Kauniin ja viehättävän pyhän Calanarin oppiin aion.
- En ja sinä ryhdyt vain minun palvojakseni, Ayzabel kivahti.
Sir Ferant ei ollut kuulevinaankaan Ayzabelin kivahdusta vaan selitti hurmiossa:
- Jätän aseet ja tuon rauhaa, kuten sir Kennard. Autan apuani tarvitsevia. Ja levitän pyhän Calanarin oppia!
- Hullu, Ayzabel tuhahti. Minä pieksen sinusta tuollaiset hullutukset pois.
- Jos vielä vahingoitat minua, niin teen itsemurhan! sir Ferant kivahti Ayzabelille ja nyt tunteella.
- Minä en anna sinun tehdä sitä, Ayzabel sanoi huvittuneesti. Henkesi on minun ja vain minun omani.
Sir Ferant ärisi jotain ja alkoi murjottaa. Ayzabel naurahti ja silitti sir Ferantin poskea ilmassa lentäessään.
Vielä oli paljon matkaa edessä, mutta Ayzabel näytti nyt keskittävän tarkkuutensa lentämiseen. Sir Ferant oli muuten hiljaa mutta neuvoi kulkemansa reitin välillä vähän oikaisten. Alhaalla näkyi pari kertaa talonpoikapartioita, mutta ne eivät edes yrittäneet ahdistella heitä, pikemminkin juoksivat kauhuissaan karkuun.
Vihdoin kaksikko alkoi olla niin lähellä, että luostari tulisi pian näkyviin.
- Laskeudu, sir Ferant kehotti.
Ayzabel lähti laskeutumaan pitäen sir Ferantista yhä kiinni. Sitten he pääsivät maahan metsään ja Ayzabel suuteli rajusti sir Ferantia, joka yllättäen vastasi suudelmaan. Ayzabel naurahti pehmeästi ja irrotti huulensa sir Ferantin huulista.
- Näytä tietä, hän komensi.
Sir Ferant lähti kävelemään reippaasti kohti luostaria.
- Marssitaan vain suoraan, niin he pelkäävät, sir Ferant sanoi ja johdatti suoraan Ayzabeliä luostariin.
- Stop tykkänään, Ayzabel sanoi ennen kuin he ehtivät luostarin luokse ja tarttui sir Ferantista kiinni. Meidän täytyy suunnitella, jotta maksimoimme tuhon.
- Äh, turhuutta, sir Ferant sanoi matkien Ayzabelin ääntä. Mennään vain suoraan luostarin pihalle ja haasta heidän johtaja, muut varmaan antautuvat heti. Heidän johtaja on joku Humbert.
- Hölmö, Ayzabel tuhahti. Sinne täytyy hyökätä äkisti ja yllättäen. Paras on toimia yöllä.
- Ei, sir Ferant sanoi asiantuntevasti. Tunnen nämä. He ovat kunniallisia pohjimmiltaan ja eivät kieltäydy kaksintaistelusta, ja ilman johtajaa he ovat kuin lampaat ilman paimenta.
- Mistä sinä heidät tunnet? Ayzabel kysyi epäluuloisena.
- He ovat olleet riesa meille ja olen kuullut heistä, sir Ferant valehteli.
- Missä Daegam sitten on? Ayzabel kysyi.
- Toverini sir Hacon on taistellut monesti heitä vastaan ja kertonut taistoista, sir Ferant valehteli vakuuttavasti. Daegam on vankina luostarissa, mutta jos voitat heidän johtajan, niin varmasti saamme Daegamin vapaaksi.
- Missä siellä? Ayzabel kivahti.
- No tyrmässä tietenkin! sir Ferant huudahti. Luota minuun, hän sanoi anovasti. Vai pelkäätkö? sir Ferant kysyi silmää iskien. Taidat pelätä.
- Missä on tyrmä? Ayzabel kysyi sir Ferantin puheesta piittaamatta.
- Sisällä luostarissa, sir Ferant sanoi. Meidän täytyy toimia, koska Humbert sanoi tovereilleen, että Daegam ja minut surmattaisiin tänään! Pakko tehdä jotain ennen kuin on liian myöhäistä!
Ayzabel nousi lentoon ja kohosi puiden tasolle tarkkailemaan.
- Missä noista rakennuksista? Ayzabel kysyi hiljaa ylempää.
- Siellä päärakennuksessa, sir Ferant vastasi. Mennään jo! Saatamme olla nyt jo myöhässä!
- Siellä on vartijoita pihalla, Ayzabel totesi. Nitistän heidät helposti.
Sir Ferant nyökkäsi ja lähti reippaasti kävellen kohti luostaria. Ayzabel laskeutui ja sanoi:
- No, mennään sitten, kultaseni.
Hän tarttui sir Ferantista kiinni, vaikka tämä pyrki portille. Ayzabel piteli sir Ferantista kiinni ja nousi ilmaan ottaen tämän mukanaan. Hän lisäsi vauhtia lentoonsa ja lensi sir Ferantin kanssa luostarin muurien yli kohti päärakennusta.
Alhaalla pihalla oli ehkä puoli tusinaa aseistettua talonpoikaa. Sir Ferant huusi niin kovaa kuin pystyi:
- Hahaa! Me tulimme!
Talonpojat huusivat kauhuissaan Ayzabelin nähdessään. Tämä oli taas punainen väriltään.
- Humbert esiin! sir Ferant huusi.
Yksi talonpojista ampui jousellaan, mutta peloissaan hän ei edes osunut. Ayzabel piteli sir Ferantia siten, että hän suojasi tätä ruumiillaan.
Talonpojat huusivat alhaalla hälytystä. Kolme rohkeinta kävi Ayzabelin kimppuun, kun tämä laskeutui talon oven luokse. Sir Ferant livahti sivummalle.
Ayzabel vetäisi nopeasti tikarinsa esiin ja se muuttui silmissä suureksi miekaksi. Ayzabel ei välittänyt edes torjua hyökkääjien keihäitä, jotka kimposivat vaarattomasti Ayzabelistä.
- Humbert esiin! Me tulimme! sir Ferant huusi niin kovaa kuin pystyi.
Ayzabel heilautti miekkaansa ja se silpoi yhdellä iskulla kaksi talonpoikaa. Kolmas lähti kiljuen karkuun ja Ayzabel nakkasi hymyillen miekkansa talonpojan selkään. Sir Ferant juoksi keskelle pihaa, kauemmas päärakennuksesta.
- Älä tapa turhaan heitä, odottakaamme johtajaa, sir Ferant sanoi.
Porttirakennuksesta ilmestyi lisää talonpoikia, jotka jähmettyivät katsomaan kauheaa Ayzabeliä ja kaatuneita tovereitaan. Ayzabelin miekka singahti Ayzabelin käteen verisenä.
Sir Ferant seisoi tukevasti keskellä pihamaata ja huusi vielä:
- Humbert esiin!
Hän risti kätensä rinnalle mahtipontisesti.
Ayzabel potkaisi päärakennuksen oven auki ja työntyi sisään huutaen sir Ferantille:
- Ala tulla, kultaseni!
Sir Ferant jäi pihalle. Ayzabel käännähti ovelta ja huusi hänelle vihaisesti:
- Tottele!
- Tule itse tänne ja odottakaamme johtajaa! sir Ferant huusi Ayzabelille.
Päärakennus oli L-kirjaimen muotoinen talo, jonka toisessa päässä oli aika korkea torni. Taloa vastapäätä oli pääportti, joka oli lukittu. Talonpoikia lähestyi päärakennuksen kulmalta. He olivat tulossa porttirakennuksesta ja aikoivat ilmeisesti käydä sir Ferantin kimppuun rohkenematta tulla Ayzabelin lähelle. Sir Ferant seisoi kädet rinnallaan mahtipontisesti eikä välittänyt talonpojista.
- Hölmö! Ayzabel karjaisi ja juoksi sir Ferantin luokse.
Talonpojat pysähtyivät.
- Haetaan Daegam ja häivytään, Ayzabel ärähti ja tarttui sir Ferantiin kovakouraisesti.
- Hakekaa inkvisiittori Humbert! sir Ferant huusi talonpojille.
Ayzabel ärähti ja kiskoi sir Ferantin pääovelle. Talonpojat lähestyivät pelokkaina keihäät tanassa. Muutama nuoli lensi Ayzabeliä kohti, mutta ne joko eivät osuneet tai kimposivat pois.
Inkvisiittoria ei näkynyt missään, vaikka äänien oli täytynyt kuulua sisällekin. Sen sijaan tuvassa, joka oli etuovesta heti ensin, oli talonpoikia keihäineen. Sir Ferant seurasi lammasmaisesti Ayzabeliä, kun näemmä ei voinut muutakaan.
Talonpojat kävivät Ayzabelin kimppuun tämän vetäistyä oven kiinni. Ayzabel torjui talonpojat leikiten ja heilautti muutaman kerran miekkaansa silputen heidät. Ayzabelin miekka näytti tekevän vielä kamalampaa jälkeä kuin silloin ritareita vastaan. Sir Ferant potkaisi oven auki.
- Hups, hän sanoi vahingoniloisesti.
Ayzabel ärähti ja vetäisi oven uudelleen kiinni ja tempasi sir Ferantin pois.
- Missä Daegam on? Ayzabel kysyi uhkaavasti.
- Tänne päin, sir Ferant sanoi ja lähti johdattamaan Ayzabeliä kirkkoon.
Ayzabel pakotti sir Ferantin nyt kulkemaan edellä.
- Me tulimme Humbert! sir Ferant huusi täysillä matkalla.
Hän aukaisi kirkon oven.
Oven takana oli kirkkohuone, jossa sir Ferant oli aikaisemmin käynyt. Siellä oli alttari ja puulaatikko, jossa olivat luut. Muutama munkki rukoili sivummassa. Alttarin edessä sen sijaan oli suuri pronssinen häkki. Siellä olivat Daegam, Kudast ja Ganrist. Huoneen kattoon näytti ilmestyneen jonkinlaisia kankaita. Sivummassa oli portaat, jotka johtivat torniin. Seinillä oli yhä seinämaalauksia ja sellaista.

Vankilassa
Daegam mutisi kirosanoja pimeydessä. Aika kului verkkaiseen, kun vangit istuivat toimettomina.
- Pakenemisen yrittäminen on varmaankin suhteellisen turhaa? Ganrist kysyi. Vartijat varmaan nappaisivat meidät pian vaikka ovesta pääsisimmekin.
- Pitäisi saada jotain aseita ennen kun on mitään järkeä koittaa vartijoiden ohitse, Daegam totesi.
- Minulla on taikuutta, jolla voimme liikkua nopeammin, Kudast ilmoitti.
- Ei se nopeus ratkaise, Daegam sanoi. Vartijat ovat jo valmiiksi valppaana kun on tapahtunut paljon.
- Eivät he silti välttämättä ole tarpeeksi valppaina, Kudast epäili. Ja oven takana on vartijoita, jotka eivät varmasti osaa odottaa hyökkäystä tästä suunnasta ja heiltä saatte sitten aseet.
- Minusta se ei ole kannattavaa, Daegam vastusti.
- Omalla taikuudellani voisin saada sammutettua soihtuja, mutta vain vähitellen, käytävältä, Ganrist kertoi. Etu olisi meidän joiden silmät ovat tottuneet pimeään. Mutta soihtuja lienee turhan paljon siihen nähden että ehtisin niitä tarpeeksi nopeasti sammuttaa.
Kudast huokaisi synkkänä:
- Tehän sen päätätte.
- Ihan turha on murehtia, vieras mies sanoi pimeästä. Kääntymällä voitte saavuttaa ikuisen elämän.
- Miksi sinä olet täällä? Ganrist kysyi.
- Vallanpitäjät pelkäävät minua, mies vastasi. Mutta minä tiedän, mitä muutosta täytyy tapahtua.
Ganrist hymähti.
Samassa oven suunnasta kuului kolahdus ja se aukesi. Oven takana näytti seisovan aseistettuja talonpoikia keihäät tanassa. Vartijoita oli ehkä tusinan verran ja he olivat selvästi varuillaan. Daegam katsoi ovelle.
- Vauhtia, ulos, saastat! yksi miehistä huusi.
Ganrist nousi ylös ja käveli oviaukolle päin rauhallisesti. Daegam lähti ulos. Kudast nousi kömpelösti ylös yhdellä jalalla ja lähti ovelle puoliksi nilkuttaen, puoliksi pomppien metallijalallaan.
- Pitäkää kädet ylhäällä! vankeja komennettiin.
Daegam nosti laiskasti kädet ylös. Nel nousi ylös ja sanoi:
- Nyt se lähtö tuli. Saamme ainakin aikaan komean rovion.
Hän nostaa myös kätensä ylös alistuneesti. Ganrist laittoi kädet pään päälle. Kudast piti käsiään ylhäällä silloin, kun ei joutunut ottamaan niillä tukea seinästä.
Vangit piiritettiin ja heitä uhattiin koko ajan keihäillä. Nel heitettiin tylysti takaisin tyrmään. Vangit ehtivät vielä kuulla hänen ällistyneen äännähdyksensä, kun heitä alettiin johdattaa ylös. Koko ajan vangit saattoivat nähdä keihäänteriä ympärillään. Ne välillä koskettivat ja tuuppivat heitä eteenpäin.
Vangit johdatettiin ylös tupaan ja sieltä sitten huoneeseen, joka ilmeisesti oli jonkinlainen kirkko. Huoneen katto näytti verhotun jonkinlaisella kankaalla. Siellä oli seinämaalauksia ja alttari.
Daegam katseli, näkyikö muita vahteja talonpoikien lisäksi. Huoneessa näkyi myös rukoilevia munkkeja. Alttarin luona seisoi joku mies, joka oli pukeutunut kaapuun ja peittänyt hupulla kasvonsa.
Alttarilla näytti olevan suurehko puulaatikko.
Vangit hätisteltiin alttarin luokse. Kaapumies tarkasteli heitä kylmillä silmillään. Hän heilautti sitten kättään ja samassa katosta siirtyivät kankaat alttarin takaa syrjään ja sieltä laskeutui alas suurehko pronssinen häkki. Sitä nähtävästi laskettiin pronssisilla ketjuilla jostakin kankaan ja huoneen katon väliin jäävästä tilasta.
Kaapumies meni häkille ja avasi sen oven pienellä avaimella. Sen jälkeen hän heilautti vankeja ja häkkiä kohti kädellään. Daegam ei lähtenyt liikkeelle miehen huitomisesta huolimatta, ei myöskään Ganrist.
- Vauhtia! yksi vartijoista ärähti ja tökkäisi Daegamia kevyesti keihäällään.
Vartijat vaikuttivat nyt jokseenkin hermostuneilta, mutta heidän keihäänsä osoittivat yhä vankeja kohti.
Daegam ärähti hieman ja katsoi vahtia vihaisesti mutta lähti sitten menemään häkin luokse. Paronin lähtiessä häkkiin Kudast seurasi perässä horjahdellen. Ganrist seurasi myös. Kaapumies katsoi kylmästi sivusta eikä näyttänyt varovan vankeja yhtään samalla tavalla kuin vartijat.
Kaapumies viittasi vankeja menemään sisälle häkkiin. Daegam astui häkkiin ja Ganrist seurasi perässä. Kudast astui häkkiin tavalla, joka muistutti lähinnä kaatumista. Kaapumies sulki häkin oven ja lukitsi sen pienellä avaimellaan.
Vaikka häkki oli aika iso, siellä ei ollut suorastaan ruhtinaallisesti tilaa. Vangit saattoivat nyt huomata, että häkin jokaisessa tangossa näytti olevan riimuja. Lukossa niitä oli erityisen paljon.
Kaapumies antoi merkin ja talonpojat lähtivät pois vaikuttaen selvästikin helpottuneilta. Vangit jäivät kirkkohuoneeseen häkkiin kaapumiehen ja muutaman rukoilevan munkin kanssa. Kaapumies polvistui alttarin eteen rukoilemaan hiljaa. Kukaan ei näyttänyt kiinnittävän häkkilintuihin huomiota.
Rukoilevat munkit olivat selvästi rokarilaisia, kuten saattoi tonsuurista havaita. Sen sijaan kaapumiehestä oli vaikeampi saada selvää, koska hän oli täysin yksinkertaiseen kaapuunsa verhoutunut.
Daegam katseli häkistä kaapumiestä.
Kaapumies näkyi olevan vieläkin polvillaan rukoilemassa. Kudast istui häkin nurkassa synkkä ilme kasvoillaan.
Yksi munkeista nosti katseensa ja katsoi vankeja. Hän irvistää heille julmasti.
Ganrist pyrki pysymään muiden takana piilossa ja elehti ja mutisi jotain. Hänen kädestään lähti hehkua. Hehku voimistui hieman ja katosi sitten. Samassa salama osui laatikosta Ganristin käteen ja käräytti sitä pahasti. Ganrist kivahti ja kaatui lattialle vaikeroimaan.
Daegam katsoi vaikeroivaa Ganristia ja kysyi hiljaiseen ääneen:
- Mitä oikein yritit?
- Sammuttaa liekkejä, Ganrist vaikeroi.
Vankeja katsonut munkki irvisti ja huusi:
- Pyhä Serill näyttää mahtiaan!
Kaapumies ei näyttänyt kiinnittävän tapaukseen huomiota, jatkoi vain rukoilua.
Aika kuului vankien ollessa häkissä. Välillä jokunen munkki poistui ja jokunen tuli tilalle. Kaapumies jatkoi vain rukoiluaan väsymättömänä.
Aikaa oli kulunut pitkään, kun vangit alkoivat samassa kuulla jotakin vaimeaa melua jostakin ulkoa. Kaapumies nousi ylös ja nyökkäsi kuin itsekseen. Hän laski kätensä puulaatikolle ja avasi sen kannen. Vangit näkivät laatikon kannen alta paljastuvan jonkin voimakkaan hehkun.
Kohta kuului taistelun ääniä tuvan suunnasta. Sitten kuului vaimea huuto:
- Me tulimme Humbert!
Kaapumies livahti vikkelästi alttarin taakse piiloon jättäen vangit alttarin eteen häkkiin. Munkit jatkoivat rukoiluaan.
Samassa tuvan ovi aukesi ja vangit näkivät sir Ferantin ilmestyvän sieltä Ayzabel kannoillaan. Ayzabelillä oli kädessään verinen miekkansa. Sir Ferant oli aseeton.
Daegam helpottui nähdessään Ayzabelin.
- Moi, sir Ferant sanoi.
- Tulitte hyvään aikaan, Daegam totesi. Päästäkää meidät pois tästä häkistä!
Ayzabel tönäisi sir Ferantin häkkiä kohti. Sir Ferant kaatui maahan Ayzabelin tönäisystä.
- Missä se kuulustelija on? sir Ferant kysyi Daegamilta.
Munkit jatkoivat rukoiluaan keskeytyksestä huolimatta.
- Tuolla alttarin takana piilossa, Daegam sanoi.
Ayzabel astui häkkiä kohti miekka valmiina ja varuillaan. Daegam koetti päästä mahdollisimman kauas siitä suunnasta, johon Ayzabel aikoi iskeä. Hän sanoi hieman peläten:
- Kaapumiehellä on kyllä avainkin.
Kudast pysytteli paikallaan nurkassa katsellen tapahtumia jännittyneenä.
- Humbert perkele tee tehtävästi nyt! sir Ferant huusi maasta.
Samassa kaapumies huppuineen ilmestyi alttarin takaa. Hän teki kädenliikkeen ja samassa katosta kankaat lennähtivät pois alttarin luota. Katosta putosi salamannopeasti suuri häkki Ayzabelin ympärille, eikä tämä valppaudestaan huolimatta ehtinyt kuin hypähtää kuin liian myöhään. Ayzabel iskeytyi häkin tankoja vasten ja ilmassa kuului kaamea jysähdys. Ayzabel lennähti taaksepäin huudahtaen. Sir Ferant oli jäänyt häkin ulkopuolelle.
Daegam katsoi ympärilleen huolestuneena. Sir Ferant nousi maasta arvovaltaisesti pyyhkien vaateista likaa.
Kaapumies huudahti jotakin vieraalla kielellä ja Ayzabelin kasvoille levisi raivokas ilme. Ayzabel puristi miekkaansa - ja sen koko tuntui kasvavan vielä entisestään. Ayzabelin miekka alkoi myös hehkua voimakkaasti raa'an voimakasta magiaa. Huoneessa olijat pystyivät jopa aistimaan sen ilmassa.
Samassa katosta leijui alas kaksi muuta kaapumiestä, joiden välissä leijui ilmassa jonkinlainen ristikko. Ayzabel huudahti raivokkaasti ja iski häkkiä miekallaan. Kuului hirveä räjähdys ja huoneessa olijat tunsivat ilmassa valtavan maagisen tärskyn. Ayzabel huusi ilmeisesti tuskasta, eikä häkki näyttänyt kärsineen ollenkaan. Sen sijaan Ayzabelin miekan voima tuntui himmenneen.
Sir Ferant nauroi paskamaisesti ja huusi Ayzabelille ilosta, suoranaisesti riemusta kiljuen:
- Kuole helvetin narttu!
Ayzabel huusi raivosta ja paiskasi miekkansa kaapumiestä kohti häkin raosta. Kaapumies ei ehtinyt liikahtaakaan, kun hirvittävällä voimalla ladattu ase kulki hänen lävitseen jättäen ammottavan aukon miehen ruumiiseen. Kaksi katosta laskeutunutta toimi nopeasti ja iski ristikon seinään uponneen miekan päälle.
- Tappakaa se nopeasti! sir Ferant huusi toisille kaapumiehille.
Ayzabel näytti kiskovan maagisesti miekkaansa. Se iskeytyi ristikkoon ja miehet paiskautuivat taaksepäin. He kuitenkin saivat yli-inhimillisin ponnisteluin pidettyä miekkaa niin, ettei Ayzabel saanut sitä. Miehet iskivät miekan lattian ja ristikon väliin painaen epähuomiossa ristikon miekan lävitseen saaneen kaapumiehen jalan päälle.
Sir Ferant käveli kuolleen kaapumiehen luo ja etsi avainta. Kaapumiehet olivat keskittyneet pitelemään ristikkoa paikoillaan vastustaen ylös pyrkivää miekkaa. Ayzabel oli jännittynyt henkiseen kamppailuun häkissään.
Sir Ferant löysi avaimen ja kurkkasi samassa miehen hupun taakse, minkä jälkeen hän hieman virnuillen tuli häkin luo.
- Jopas jopas, sir Ferant sanoi sovitellen avainta lukkoon. Ayzabelin kaverit ovat saapuneet, hän sanoi ja aukaisi häkin samassa.
Kaapumiehet painoivat alas miekkaa, jonka vastustelut tuntuivat heikkenevän. Vangit näkivät, että ristikko tuntui kuin imevän voimaa miekasta muuttumatta silti itse mitenkään maagisemman tuntuiseksi. Ayzabel huusi voimattomana raivosta, kun hänen miekkansa ponnistelut hiipuvat.
Daegam odotteli oven vieressä levottomana oven avausta ja kysyi:
- Tiedätkö ketä nuo miehet ovat?
- Joo, niitä ruskeita vadeleita, sir Ferant sanoi.
Hän aukaisi häkin oven ja siirtyi Ayzabelin häkin eteen, tosin turvallisen matkan päähän. Daegam työnsi oven auki ja astui ulos häkistä nopeasti. Kudast lähti ripeästi ulos kirkkohuoneesta kiertäen Ayzabelin häkin ja kaapumiehet sopivan kaukaa.
Ayzabel katsoi häkistä raivosti irvistäen. Kaapumiehet olivat vielä ristikon kimpussa.
- Mitäs nyt sanot huora! sir Ferant huuteli Ayzabelille.
Ganrist lähti häkistä Kudastin perään. Sen sijaan munkit näyttivät makaavan liikkumattomina maassa.
- Odotahan, kun pääsen pois! Ayzabel karjaisi sir Ferantille.
Sir Ferant nauroi. Ayzabel ryntäsi päin häkkiä ja paiskautui rajusti takaisin jysähdyksen saattelemana.
- Palaa takaisin nussimaan tulisia rovioita, sir Ferant sanoi vihaisesti ja lähti toisten perään.
Ayzabel huusi raivoissaan jotakin vieraalle kielellä.
- Mitä täällä on oikein tekeillä? Ganrist huudahti.
Daegam meni katsomaan kaapumiestä ja vetäisi miehen hupun taakse.
Sir Ferant tuntui erittäin iloiselta, suorastaan vahingoniloiselta Ayzabeliä kohtaan.
Kaapumiehet nostivat samassa ylös ristikon. Miekka jäi maahan liikkumattomana. Se näytti enää vain varsin surkealta ja vaatimattomalta kapistukselta. Sen kokokin oli pienentynyt.
- Eiköhän lähdetä, sir Ferant sanoi toisille. Ei tuon huoran voihketta viitsi kuunnella, hän lisäsi varsin kovaan ääneen osoittaen sanat ilmeisesti Ayzabelille.
Kaapumiehet laskivat ristikon maahan Ayzabelin häkin viereen. Ayzabel ryntäsi sir Ferantia kohti, mutta häkin seinä paiskasi hänet taas takaisin. Sir Ferant ei luonut edes katsettakaan taakseen vaan poistui kirkkohuoneesta.
- Kuka hän oikein on? Ganrist kysyi osoittaen Ayzabeliä.
Daegam havahtui ja sanoi:
- Lähdetään pois täältä.
- Missä teidän varusteet on? sir Ferant kysyi toisilta.
Daegam lähti kävelemään pois huoneesta ripein askelin. Ganrist lähti myös menemään pois huoneesta. Ayzabelin häkki kohosi vähän ilmaan ja miehet alkoivat työntää varovasti ristikkoa häkin ja lattian väliin.
Seurue suuntasi tuvan suuntaan Daegamin johdolla. Tuvassa näkyi melkoinen verilöyly: siellä oli ehkä viiden talonpojat ruumiit, jotka olivat aika palasina.
- Käteni on käyttökelvoton, Ganrist sanoi. En pysty taistelemaan ellei joku paranna minua.
Daegam katsoi Ganristin kättä. Kudast katseli nopeasti jotakin asetta tuvasta. Tuvassa lojui talonpoikien keihäitä. Yhdellä näytti olevan jousi ja nuoliakin. Kudast poimi yhden keihäistä ja juoksi ulos.
- Hei, annapas kun minä, sir Ferant sanoi ystävällisesti Ganristille ja täysin eri sävyllä kuin aikaisemmin.
Ganristin käsi näyttää aika kärsineeltä. Sir Ferant loitsi jotain mutta ei tuntunut onnistuvan. Hän aloitti alusta, muttei onnistunut vieläkään vaan aloitti vielä sitkeästi uudestaan.
Daegam katsoi itselleen keihään ja otti hieman tuntumaa siitä parilla heilautuksella Sir Ferant sai vihdoin parannettua Ganristia hieman.
- Koitan vielä, mutta en ole kovin hyvä, sir Ferant sanoi Ganristille ja alkoi taas loitsia.
Daegam käveli Ferantin viereen katsomaan tämän loitsimista. Sir Ferant loitsi pitkään ja hartaasti mutta sai vihdoin yhden epäonnistumisen jälkeen taas parannettua hieman.
- Kiitos, Ganrist kiitti. Meitä ei ole esitelty. Sir Ganrist, hän sanoi ja nyökkäsi syvään sir Ferantille.
- Olen sir Ferant, sir Ferant sanoi hymyillen Ganristille. Oletko varma, että voit käyttää nyt kättäsi? Voin yrittää vielä parantaa, mutta voimani ovat aika heikot.
- Kyllä tämä jo toimii taas. Se taisi kärähtää aika pahasti. Säästä voimasi tärkeämpiin asioihin, Ganrist sanoi ystävällisesti.
Kirkon suunnasta kuului jysähdyksiä.
- Molemmat ottaa keihään ja lähdetään, Daegam määräsi.
- En käytä aseita enää, sir Ferant sanoi paronille. Muistatkos, aion vihkiytyä pyhän Calanarin oppiin.
Ganrist otti keihään. Daegam pudisti päätään ja katsoi sir Ferantia kuin hullua ja lähti sitten ulos. Ganrist virnisti leveästi ja juoksi sitten perään hymyillen. Sir Ferantkin seurasi virnuillen.
Seurue pääsi ulos. Ilmeisesti oli iltapäivä, koska oli valoisaa tai ainakin suhteellisen valoisaa vuodenaikaan nähden. Ulkona oli pihalla oli ehkä tusinan verran aseistettuja talonpoikia, mutta he näyttivät olevan kovin epätietoisia ja pelokkaita. Maassa lojui myös kolme varsin pahaan kuntoon hakattua ruumista.
Sir Ferant käveli kohti portteja ja huusi talonpojille:
- Inkvisiittori Humbertin nimeen päästäkää meidät menemään.
Talonpojat mutisivat eivätkä tehneet tilaa. Daegam vilkaisi, näkyisikö maassa parempia aseita kuin keihäs, mutta seurasi sir Ferantia. Parempia aseita ei ollut näkyvissä.
- Humbert rankaisee teitä, jos ette tottele hänen käskyään! sir Ferant uhosi talonpojille ja käveli määrätietoisesti eteenpäin.
- Hän on liitossa paholaisen kanssa, yksi miehistä huudahti ja osoitti sir Ferantia keihäällään.
- Hän tappaa parasta aikaa paholaista, sir Ferant huusi takaisin.
Muutama muukin mieskin sai nyt rohkeutta ja lähestyi sir Ferantia. Daegam ärjäisi vihaisena:
- Perkele! Joudutte kaikki hirsipuuhun, ellette väisty!
Hän asteli sitten keihäs valmiina talonpoikia kohti. Talonpojat pysähtyivät epävarmoina.
Sir Ferant käveli pelkäämättä portteja kohti, vaikka hänellä ei ollut aseita eikä panssaria. Ganrist seurasi hieman epätietoisena. Talonpojat väistyivät epävarmoina tieltä. Näytti siltä, että heidän taistelutahtonsa oli jokseenkin lamaantunut.
Sir Ferant käveli portille. Portti oli lukittu yksinkertaisella salvalla. Sir Ferant nosti salvan ja avasi portit sitten. Portit olivat aika raskaat, mutta sir Ferant sai niitä auki sopivasti.
- Missäs Kudast muuten on? sir Ferant kysyi samassa.
- Hän juoksi ulos, mutta ei meillä ole aikaa etsiä häntä, Daegam vastasi. Parempi lähteä pois täältä ennen kuin kuollaan itsekin.
Sir Ferant nyökkäsi.
- Tunnen tien, seuratkaa, hän sanoi ja lähti juoksemaan kevyesti.
Daegam lähti seuraamaan sir Ferantia mutta sanoi heti:
- En minä ala pitkään juoksemaan tässä haarniskassa.
Luostarin lähellä oli metsää, jonne seurue pääsi nopeasti. Talonpojilla ei näyttänyt olevan suurta halua ajaa heitä takaa.
- Ai niin, sir Ferant sanoi ja hidasti vauhtiaan reippaaseen kävelyyn.
- Kuka ihme se punainen nainen oli? Ganrist kysyi.
- Sir Lujakäsi on vielä siellä sillalla ja pitää leiriä siellä, sir Ferant sanoi kävellessään. Siellä on pari hevosta ja ruokaa.
Daegam vastasi Ganristille:
- Ayzabel Hän änki mukaamme sankarimatkalta. Emme oikeastaan voineet estää häntä, kun hän oli niin voimakas.
- Kudastin hevonen on myös tuolla metsässä ja Gildon myös, Ganrist sanoi. Jos ovat.
- Näytä tietä, sir Ferant sanoi Ganristille.
Ganrist lähti johdattamaan seuruetta leirille, jossa oli Gildonin viimeksi nähnyt. Daegam seurasi muita ja sanoi:
- Toivottavasti Ayzabel saadaan kukistettua. Muuten olemme vainaita.
- Eiköhän, sir Ferant sanoi hymyillen.
Sade tuntui viimeinkin lakanneen.
- Ne huppumiehet olivat myös vadeleita, sir Ferant kertoi. Mietityttää vain, miten he ovat tänne tulleet ja ilmeisesti Ayzabel ei ole mikään mitätön tyyppi.
- Leirimme oli tuossa hieman lähempänä ja Kudastin hevosen jätin pidemmälle metsään, Ganrist sanoi mennessään.
- Kiva, sir Ferant kommentoi.
Seurue saapui kohta paikkaan, jossa Gildon näytti makaavan ja kuorsaavan. Siinä lähellä oli joitakin ruotoja ja sellaista. Gildon oli kietoutunut viittaansa tiukasti puun juurella.
- Etsitään hevoset ja lähdetään, sir Ferant sanoi.
- Gildon! Herää! Ganrist huudahti ja jatkoi matkaansa suuntaan, johon oli hevosen jättänyt.
Gildon hätkähti hereille ja tavoitteli sauvaansa unenpöppörössä.
- Mitä? hän mumisi ja katsoa tihrustaa tulijoita.
Sir Ferant seurasi Ganristia ja puheli samalla:
- Mitenkäs sinä muuten tänne saavuit?
Daegam seuraili muita hiljaisena ja huolestuneena.
- Sain sanan herra paronilta saapua alueelle ja sir Kudast ja Gildon ikään kuin pelastivat minut suosta ja liityin heidän seurueeseensa, Ganrist kertoi. Talonpojat väijyttivät minut.
Gildon kömpi pystyyn vielä unesta sekavana mutta tunnistaen tulijat.
- Ai Daegamilta vai entiseltä paronilta? sir Ferant kysyi.
Daegam katsoi Ganristia ihmetellen.
- Daegamilta toki, Ganrist sanoi ja katsoi Daegamia kysyvänä.
- Olet varmaan ritari? sir Ferant kysyi.
Daegam sanoi hieman hämmentyneenä:
- Olen hieman ulkona ollut lähiaikoina, enkä oikein mistään mitään. Miten sinä suohon olit joutunut?
- Pääsin karkuun minut vanginneilta talonpojilta ja joku virvatuli houkutteli minut liian syvälle metsään, Ganrist vastasi. Tajusin vasta kun olin jo suossa.
- Oletko kova soturi? sir Ferant kysyi.
Gildon mutisi jotakin hämmentyneenä ja vilkuili ympärilleen. Ganrist naurahti sir Ferantille ja sanoi:
- En muista miten hyvin osaan miekkaa käsitellä kun olen niin kauan siitä joutunut erossa olemaan mutta antakaapa minulle nuija...
Sir Ferant hymyili ja etsiskeli sitten hevosia.
- Tuolla pitäisi yhden olla, Ganrist sanoi. Omastani onnistuin hankkiutumaan eroon hieman ennen kuin miekastani.
- Onkohan meidän järkevää ottaa Kudastin hevosta, jos hän aikoo itsekin selvitä hengissä? sir Ferant kysyi.
- Toisaalta hän ei nytkään tiedä missä se on, Ganrist sanoi. Osaahan hän varmaan toki sitä täältä metsästä suunnilleen etsiä, mutta minä sen tänne hieman pidemmälle toin.
- Viedään se tuonne leiriin, sir Ferant ehdotti. Kudast varmaan sen tietää.
- Ei sitä hevosta tänne kannata jättää, Daegam huomautti. Ei sitä tiedä ottaako hän sitä täältä.
- No ei matkamme sen nopeampaa ole, kun kaikilla ei hevosta ole, sir Ferant totesi.
Daegam nyökkäsi:
- Mutta hevosta olisi ikävä jättää tänne.
- No sinä sen päätät, sir Ferant sanoi. Tosin voimme oikaista sellaista reittiä, jota pitkin hevoset eivät varmaan selviäisi.
Gildon näytti aivan pöllähtäneeltä.
- Parempi, ettemme enää oikaise mistään, Daegam sanoi. Viimeksikin olin miltei kuolla kun lensin jokeen.
- Kuljin sitä reittiä juuri eilen, sir Ferant sanoi. Vai tänään, hän lisäsi raapien päätään.
Hevosta ei tuntunut löytyvän siitä läheltä.
- Kuinka kaukana se suunnilleen on? sir Ferant kysyi Ganristilta.
- Ehkä meidän pitäisi mennä? Daegam kysyi. Tulemme sitten tänne vielä takaisin isommalla ryhmällä, niin saatamme kapinalliset kunnollisiksi.
- No mennään, sir Ferant sanoi ja lähti johdattamaan joukkoa.
Daegam lähti seuraamaan sir Ferantia ja kysyi:
- Kuinka pitkä matka tästä on sillalle?
Ganrist seurasi toisia myös. Gildon lähti mukaan vieläkin hämmentyneenä.
- Joudumme ehkä yöpymään reitillä, sir Ferant sanoi paronille. Mutta jos pidämme kovaa tahtia, niin saatamme ehtiä ennen yötä.
- Ennen kuin päädyin tuonne, niin yövyin jossain talossa tien varrella joka johtaa sillalle, Daegam sanoi. Tiedätkö missä se on?
- En ole varma, sir Ferant vastasi. Mutta tiedän nopeamman reitin.
Sir Ferant johti joukkoa sitten nopeaan tahtiin eikä puhellut pahemmin.
- Hei, mihin meillä näin kiire on? Gildon kysyi läähättäen.
- Pois täältä, Daegam vastasi.
- Hidastetaan nyt vähän, Gildon kehotti.
Sir Ferant kiristi vain tahtia. Daegam koetti pysyä sir Ferantin perässä.
- Hei! Gildon huusi. Odottakaa, en minä jaksa tällaista tahtia!
- Ehkä pitäisikin hidastaa hieman, varmaan jaksamme pidemmälle niin? Ganrist esitti.
- Totta, Daegam myönsi.
- Niin, Gildon puoltaa hengästyneenä. Vähemmälläkin tohinalla ehditään.
Daegam hidasti. Sir Ferant muutti tahdin vain siihen, mistä Gildon ensimmäiseksi oli valittanut, ja sanoi:
- En tiedä teistä, mutta itse tahdon sillalle ennen yötä.
- Toivottavasti sitä ei vahdita, Ganrist totesi.
- Tuskin, Daegam arveli.
Aika kului kulkiessa ja Gildon vähän väliä valitti vauhdista ja vaati sitä hiljennettävän. Hän valitti, ettei hän jaksanut sitä vauhtia ja että toiset eivät voisi jättää häntä yksin kaikenlaisten fanaatikkojen armoille, etenkään sen jälkeen, kun hän oli auttanut pelastamaan paronin.
Sir Ferant ei hidastanut vauhtia, joten Gildon koetti vedota Daegamiin. Ganrist loitsi hieman ja kumartui. Sen jälkeen hän suoristautui ja näytti jälleen virkeämmältä.
Daegam jatkoi samaa tahtia synkän oloisena.
Ganrist katsoi Gildonia ja kysyi:
- Tarvitsetko apua?
- Kyllä, hidastetaan vauhtia, Gildon vastasi. Olen tarinankertoja, en mikään kilpahevonen.
Ganrist loihti taas ja keskittyi ja kosketti Gildonia. Gildon nostaa katseensa hämmästyneenä ja sanoi:
- Mitä ihmettä sinä teit?
Ganrist hymyili ja muisti näyttää hieman veikeältä perään. Gildon huokaisi ja lähti jatkamaan matkaa vähentäen valituksiaan.
Seurueen kulkiessa iltapäivä alkoi kääntyä iltaan ja alkoi hämärtää. Sir Ferant jatkoi matkaa ja kehotti toisia:
- Olkaa varovaisia, matkaa ei ole enää paljoa jäljellä.
Ganrist nyökkäsi.
Sir Ferant johti porukkaa nyt hieman hitaammin ja pysähteli arvioimaan suuntaa satunnaisesti. Pimeys syveni koko ajan ja alkoi olla jo hiukan vaarallistakin kulkea, kun seurue ei enää nähnyt, olisiko edessä joki tai muuta ikävää.
Sir Ferant kulki varovaisemmin mutta jatkoi.
- Tuota, Ganrist sanoi. Näkeekös täällä enää oikeasti kulkea?
- Älä hätäile, sir Ferant rauhoitteli.
Äkkiä sir Ferant siinä edessä kuin kompastui johonkin.
- Perse, sir Ferant ärähti.
- Olkaapas varovaisia ja auttakaa, taidan olla suonsilmäkkeessä, sir Ferant ilmoitti.
Daegam huudahti pelästyneenä:
- Häh!
- Köyttä kellään? Ganrist kysyi.
- Ei ole, Gildon mumisi.
Ganrist yritti löytää turvallisia jalansijoja, jotta saisi vedettyä sir Ferantia suosta.
- Pakko kyllä myöntää, että en tiedä missä olemme, sir Ferant sanoi virnistäen ja vajosi alaspäin. Kaipa olemme aika lähellä.
Ganrist ryömi paikasta, jonka oletti pitävän vähän enemmän.
- Pitäkäähän minusta kiinni hieman, hän kehotti.
- Ojenna keihästä sitten, niin siitä saa hyvin kiinni, Daegam sanoi.
Ganrist ojensi keihästä sir Ferantille. Tämä sai sitä kiinni. Ganrist ei saanut pidettyä keihäästä kunnolla kiinni ja se jäi Ferantin käteen heilumaan.
- Äh! Ganrist puuskahti.
Sir Ferant koetti venyttää keihästä takaisin Ganristille, joka puolestaan yritti ottaa kiinni jälleen keihäästä. Sir Ferant husi pimeässä pahasti ohi keihään kanssa mutta nakkasi sitten keihään toisten suuntaan.
Daegam sanoi Ganristille:
- Anna minä tulen siihen.
Ganrist perääntyi nopeasti. Daegam meni suunnilleen samaan kohtaan kuin Ganrist ja ojensi keihästään sir Ferantille:
- Ota siitä sitten vain kiinni niin minä koitan kiskoa.
Sir Ferant koetti ottaa kiinni keihäästä ja sai siitä otteen. Daegam koetti vetää voimiensa takaa sir Ferantia suosta ylös. Daegam saikin kovin ponnistuksin kiskottua sir Ferantin suosta pois. Ahne suonsilmäke päästi valittavan imaisevan äänen, kun sir Ferantin jalat lennähtivät sieltä irti.
- Kiitos, sir Ferant sanoi hengästyneenä.
Sir Ferantin housut olivat aivan märät ja haisivat suolta.
- Mennään hiukan takaisinpäin ja leiriydytään, Daegam sanoi.
- Itse tahtoisin kyllä vielä jatkaa, sir Ferant ilmoitti.

Kudast luostarin pihalla
Ulkona pihalla oli varmaan tusina pelokasta talonpoikaa aseineen, kun Kudast saapui sinne. He olivat selvästikin epätietoisia ja peloissaan. Pihalla lojui myös kolme ruumista, jotka Ayzabel oli ilmeisesti silponut miekallaan. Oli ilmeisesti iltapäivä.
- Painukaa helvettiin ennen kuin tapamme teidätkin! Kudast huusi talonpojille toivoen, että onnistuisi hämäämään heitä.
Talonpojat kavahtivat hiukan taaemmas.
- Vauhtia! Kudast ärähti.
Hän lähti astelemaan eteenpäin rauhallisesti ja potkaisi matkalla yhtä ruumista metallijalallaan toivoen sen tekevän vaikutuksen talonpoikiin. Kukaan heistä ei näyttänytkään olevan tulossa innolla Kudastin kimppuun.
Kudast suuntasi joen toiselle puolelle. Hän huomasi, että joen yli kulki nyt lankkusilta. Toisella puolella seisoi joku ehkä keski-ikäinen nainen, joka tähysteli silmiään siristellen päärakennuksen suuntaan. Joen toisella puolella näytti olevan kaksi taloa sillasta katsottuna oikealla. Vasemmalla puolella taas oli jonkinlainen kasvimaa.
Nainen hätkähti huomatessaan Kudastin, joka lähti ripeästi lankkusillalle. Nainen kiljaisi, kun Kudast lähestyi ja kumartui kömpelösti aikoen kiskoa lankkusillan pois. Kudast lähti juoksuun ja ehti lankkusillalle juuri ennen kuin nainen ehti joelle asti. Nainen päästi parahtaen lankkusillasta irti, kun Kudastin paino naulitsi sillan paikoilleen.
Kudast ryntäsi sillan yli. Nainen kiljahti ja hoiperteli taaksepäin. Muita ei ollut näkyvissä. Kudast tönäisi naisen sivuun ja lähti tutkimaan taloja.
Kudast pääsi ensimmäisen talon oven luokse. Se oli yksinkertainen ja koruton puuovi. Kudast avasi sen ja katsoi varovasti sisälle. Siellä näytti olevan jokin pieni tupa, jossa oli ruoanlaittotarpeita ja sellaista. Sieltä johtaa yksi ovi jonnekin. Kudast katsoi siitäkin ovesta sisälle Siellä oli käytävä, jonka kummallakin puolella oli kolme ovea.
Kudast katsoi nopeasti jokaisesta ovesta sisälle. Ovien takaa paljastui pieni munkinkoppeja. Niissä oli kaksi kovaa laveria kussakin ja muutamassa huoneessa näytti lavereilla oli vielä okaita lavereilla. Huoneet itse olivat tyhjiä, eikä niissä ollut paljon mitään. Ilmeisesti kuitenkin nunnat niissä asuivat.
Kudast meni ulos ja seuraavalle rakennukselle. Hän pääsi toisen rakennuksen ovelle. Se oli suunnilleen saman kokoinen kuin aikaisempi.
Kudast katsoi taas varovasti sisälle. Sieltä paljastui laaja huone, jota päreet valaisivat. Siellä oli kangaspuita ja penkkejä, joilla istui yksinkertaisiin nunnankaapuihin pukeutuneita naisia. Pari kangaspuiden ääressä olevaa olivat nuoria tyttöjä - ja toinen heistä oli Kudastin rakastettu. Heitä valvomassa oli kaksi vanhempaa naista. Seinustalla istui vielä kolme muuta naista kutomassa.
Lynette näytti väsyneeltä ja rasittuneelta suuria kangaspuita käyttäessään. Hänen kauniit hiuksensa oli peitetty tiukalla huivilla, kuten ainakin rokarinunnilla.
- Lynette! Kudast huudahti ja ryntäsi hänen luokseen muista naisista välittämättä.
Naiset kiljaisivat. Kudast näki kuin hidastetusti, kuinka Lynette kohotti kasvonsa hänen suuntaansa. Lynetten tylsä ja rasittunut ilme muuttui äkisti yllätystä kuvastavaksi. Hänen kasvoilleen ilmestyi tuskaisa ja epätoivoinen hymy. Sitten Kudast oli Lynetten luona kangaspuilla.
Kudast suuteli Lynetteä varovasti suulle samalla, kun halasi tätä hellästi. Samassa Kudast tunsi jonkun tarttuvan häntä kirkuen olkapäästä. Se oli vanha nainen, joka vahti Lynetteä. Toisetkin naiset kirkuivat ja heidän äänensä tuntuivat Kudastista ärsyttäviltä.
- Pyhäinhäpäisijä! nainen kirkui pistävällä äänellä.
Kudast tönäisi naisen kauemmas. Nainen horjahti hieman mutta tarrasi sitten Kudastin päähän kiinni ja raapi kynsillään häntä kirkuen.
Kudast koetti potkaista naista muttei osunut häneen. Nainen jatkoi kirkumista ja kynsi Kudastin kasvoja. Toisetkin yhtyivät hänen hysteeriseen kirkunaansa ja Lynette alkoi nyyhkyttää kauhuissaan.
- Pyhän Rokarin voima suojelee! nainen kirkui ja teki selvästi parhaansa tehdäkseen selvän Kudastin kasvoista.
Kudast yritti lyödä naista nyrkillään, kun tämän sormet tavoittelivat jo Kudastin silmiä. Nyrkiniskusi paiskasi naisen kiljuen pois ja hän hoiperteli ulvoen pidellen kättään. Toinen nuori nainen ryntäsi kirkuen pakoon.
Kudast tarttui Lynetteä kädestä ja lähti taluttamaan häntä ulos. Lynette seurasi Kudastia nyyhkyttäen ja ympäristöään kunnolla tiedostamatta.
Ulkona nuori nainen juoksi kirkuen pois ja huusi:
- Häpäisijöitä! Apua! Jumalanpilkkaajia! Apua!
Joen toisella puolella talonpojat näyttivät reagoivat nuoren naisen huutoihin. Kudast halasi Lynetteä uudelleen päästyään ulos ja ryntäsi sitten vetämään siltaa pois paikaltaan. Hän ehti napata sillan pois ennen kuin talonpojat ehtivät joelle. He jäivät hölmistyneinä ihmettelemään, kuinka pääsisivät Kudastin kimppuun.
Kudast palasi Lynetten luo.
- Kaikki on nyt kunnossa, hän yritti epäröiden rauhoitella tätä.
Lynette katsoi Kudastia pelokkaana ja sopersi:
- Kuinka, miten sinä...
Toinen tyttö kiljui kauhuissaan joen toisella puolelle ja Kudast kuuli hänen sopottavan hysteerisesti nostakin paholaisesta, joka hyökkäsi nunnien kimppuun.
- Jousia! Kudast kuuli talonpoikien huutavan joen toisella puolella päärakennuksen suuntaan.
Muureissa ei ollut Kudastin puolella mitään aukkoa, josta olisi päässyt pakoon. Kudast talutti Lynetten tyhjään taloon ja Lynette tuli vapisten pelosta.
Tuvassa Lynette alkoi nyyhkyttää ja painautui Kudastia vasten. Ulkoa kuului vielä mekastusta, kun talonpojat yrittivät keksiä, miten pääsisivät vuolaan joen yli. Kudast silitti Lynetten hiuksia ja suuteli tätä hellästi ennen kuin sanoi:
- Odota hetkin tässä.
Lynette rauhoittui hiukan. Kudast jätti hänet istumaan tupaan ja meni sitten katsomaan varovasti, voisi muurin yli kiivetä. Hänen arvionsa mukaan muurin yli voisi päästä kiipeämään. Hänelle se varmaan onnistuisi helposti, mutta Lynettelle se voisi olla hankalaa.
Kudast huomasi samassa, että ulkona ollut nainen oli juuri sillan kimpussa. Kudast ryntäsi naisen kimppuun ja tönäisi tämän veteen. Nainen kiljaisi pudotessaan ja molskahti jokeen. Kudast repi sillan takaisin ja ryntäsi sitten turvaan,
Muutama talonpoika ampui Kudastia jousilla. Yksi niistä tosin vain osui ja sekin kimmahti Kudastin haarniskasta pois.
Kudast pääsi takaisin tupaan. Lynette katsoi häntä pelokkaana penkiltä.
- Missä helvetissä paroni ja muut kuhnivat? Kudast mutisi vihaisena ja kääntyi sitten puhumaan Lynettelle. Meidän pitää kiivetä muurin yli. Luuletko että kykenet minun avullani siihen?
Lynette näytti pelokkaalta ja sanoi pienellä äänellä:
- En tiedä.
Kudast katseli hetken Lynetteä ja tarttui häntä sitten kädestä ja talutti ovelle. Kudast lähti Lynetten kanssa oven ja talon seinän suojissa muurille. Talonpojat huudahtivat kohta huomatessaan heidät. Yksi nainen oli menossa juuri lankkusiltaa kohti. Kudast antoi naisen mennä.
Kudast ja Lynette pääsivät muurille. Talonpojat kohottelivat jousiaan mutta ilmeisesti Lynetten takia epäröivät ampua. Muurille päästyään Kudast alkoi heti auttaa Lynetteä ylös. Hän sai Lynetten yli yllättävän helposti, kun hän oli aika kevyt. Talonpojat alkoivat kuitenkin ampua Kudastia. Yksi nuolista osui päähän, mutta se kimposi Kudastin kypärästä.
Nainen oli juuri vetämässä ähkien siltaa joen yli. Kudast hyppäsi alas muurilta. Hän pääsi jaloilleen maahan ja se oli varsin onnistunut suoritus. Lynette seisoi siinä pelokkaana ja hiljaisena.
- Tule, Kudast sanoi nopeasti, tarttui Lynetteä taas kädestä ja lähti puolijuoksua johdattamaan häntä kauemmas muurista.
Lynette antoi Kudastin johdattaa itseään. Hän oli selvästi vieläkin aika shokissa äkillisistä tapahtumista.
Kudast meni Lynetten kanssa ensin kauemmas muurista ja lähti sitten joen myötä suuntaan, josta he olivat alun perin tulleet. Vähän matkan päästä he palasivat taas joelle ja jatkoi samaan suuntaan.
Kudast ja Lynette pääsivät kohtuullisen ripeää tahtia etenemään. Iltapäivä kulki iltaa kohti, joten jokainen hetki oli heidän edukseen, sillä pimeässä oli varmasti vaikea jäljittää heitä.
Kudast ja Lynette pääsivät sitten kiertämään joelle, mutta Lynette tuntui olevan kovin uuvuksissa. Kudast kantoi Lynetteä jonkin matkaa, mutta sitten muutaman päivän paasto ja rasitus iskivät päälle ja Kudast etsi heille sopivan piilopaikan metsästä puun ja pensaikon luota.
Kudast suuteli Lynetteä hellästi ennen kuin kävi nukkumaan piiloon. Lynette oli aivan uupunut, eikä hän jaksanut kuin luoda Kudastiin väsyneen katseen. Sitten hänen silmänsä painautuivat kiinni.

Ehilmin valo, osa 56.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja