Ehilmin valo, osa 51

Daegam mietiskeli ja meni istumaan penkille.
- Sellaista on nyt tekeillä, sir Lujakäsi sanoi.
- Tätä kapinaongelmaa on jo hoitamassa muutama ritari, Daegam ilmoitti. Jos asia vaatii lisää panostusta, niin kyllä he osaavat tulla pyytämään sitä.
- Niin, minä olen asiantuntija tällaisissa asi-, asioissa, sir Lujakäsi vakuutti.
- Niinkö? Daegam vastasi. Sepä mukavaa. En kuitenkaan tee nyt mitään tämän asian eteen, kunnes saan tietoa mitä siellä luostarin sisällä oikein tapahtuu. Sitten voimme arvioida vakavuuden ja ratkaista tilanteen.
- Niin, tuota, kulukorvauksista, sir Lujakäsi sanoi hiukan hapuilevasti.
Daegam kysyi hieman välinpitämättömästi:
- No paljonkos teillä kului tässä rahaa?
- Kymmenen hopearahaa, sir Lujakäsi tokaisi. Ei ole halpaa saada hyviä tietoja.
- Mitä? Daegam kysyi. Tuollaisista tiedoista ei tarvitsisi maksaa hopearahaakaan.
Hän jatkoi hieman ärtyneenä vaatimukseen:
- Ja tiesin sitä paitsi tuon kaiken jo etukäteen.
- On minulla muutakin, sir Lujakäsi puolusteli.
Daegam odotti, lisäisikö sir Lujakäsi jotain muuta. Sir Lujakäsi yritti näyttää salaperäiseltä siinä pahemmin onnistumatta lievän juopumuksen vuoksi. Daegam katseli sir Lujakättä hieman vihaisena.
Samassa ovelta kuului pari ytimekästä koputusta ja sen jälkeen ovi aukesi. Inkvisiittori astui sisään.
Inkvisiittori tuli sisälle. Daegam nyökkäsi hieman hänelle tervehdykseksi.
- Paroni, tulin pyytämään isointa tornia haltuuni, inkvisiittori ilmoitti.
Daegam katsoi inkvisiittoria hämillään ja kysyi:
- Miksi?
- Tarvitsen jonkun tilan missä voin kuulustella krjalkeja, inkvisiittori sanoi ilmeettömästi paronille.
- Mistä sinä sellaisia olet löytänyt? Daegam kysyi.
- Vankityrmässä on ainakin joitain vangittuja, inkvisiittori vastasi. Tai niin minulle ainakin kerrottiin.
- Eikö vankityrmässä voi kuulustella? Daegam kysyi.
- Minä olen valmis avustamaan rautaisella asiantun-, -tuntemuksellani, vanhempi ritari sanoi.
Hänellä oli käden kuva tunnuksenaan.
Inkvisiittori alkoi kävellä ympäri salia.
- Niin. Etkö voi kuulustella niitä vankityrmissä? Daegam kysyi.
- Voihan vankityrmässäkin kuulustella mutta tarvitsen jonkun toisen tilan, koska vankityrmän katto on liian matala, inkvisiittori sanoi. No, saanko sen tornin vain en? Voitte tulla vaikka katsomaan kun kuulustelen.
Daegam kysyi hämillään:
- Tarvitset koko tornin?
- No, ei siellä näytä kukaan olevan, inkvisiittori vastasi. Siis tarvitsen vain sen isoimman tornin.
- No jos torni on tyhjä, niin käytä sitä toki, Daegam suostui. Mutta mihin tarvitset korkeaa tornia? Kyllä kuulustelu käy ihan normaalissa huoneessakin.
- Se on sitten minun hallussani? inkvisiittori varmisti. Sinne ei saa sitten tulla kuka vaan ilman minun tai sinun lupaa.
Daegam mietti hetken ja sanoi:
- En tiedä mihin torniin Kudast on aikonut jotain omia juttujaan väsätä. Käskin hänen kyllä nukkua muiden ritareiden kanssa.
Daegam tokaisi ohimennen:
- Voisit muuten miettiä mitä teemme sille laatikolle jonka sain matkalta.
- Se hullu ritari asustaa yhdessä niistä pienistä torneista, inkvisiittori sanoi paronille. Täällä Daranmaassa ei taida olla yhtään Arkatin temppeliä?
Daegam nyökkäsi inkvisiittorin ensimmäiseen kysymykseen ja vastasi sitten toiseen:
- Ei kyllä minun tietääkseni ole. Mutta ei se sitä tarkoita, ettei niitä olisi.
- Ottakaa selvää siitä sitten, inkvisiittori kehotti. Minä tuskin saan mitään irti tuosta laatikosta. Ainakaan avaamatta sitä.
- Sen vieminen ei nyt kuitenkaan ole mikään kiireinen tehtävä, Daegam tuumi. Kunhan vain vien sen joskus hänelle.
- Arkatille vai? Luulen että itse Arkatia sinä et täältä löydä, inkvisiittori sanoi paronille.
Daegam huokaisi.
- Mutta saan siis sen tornin? inkvisiittori varmisti.
- No voit olla siellä niin kauan kun toisin sanon tai jollain on jotain järkevää käyttöä sille, Daegam lupasi. Ei tarvitse heittäytyä typeräksi sen suhteen. Mutta käytä nyt sitä kuulusteluihin.
Inkvisiittori lähti kävelemään pois mutta sanoi vielä paronille:
- Voitte sitten huomenna tulla katsomaan kun kuulustelen vankeja.
- Tulen varmasti, vanhempi ritari sanoi.
Inkvisiittori poistui.
Daegam jäi istuskelemaan penkille inkvisiittoriin lähdettyä.
- Niin, niistä kulu- , kulukorvauksista, sir Lujakäsi virkkoi.
- Mene nyt jo, Daegam komensi. Sinä ja ritarisi muutenkin syötte jo täällä ja vielä tyttäresikin jää tänne asumaan. Täällä tehdään työtä ruoan eteen. Ei vain istuta.
- Minä tein tärkeän palveluksen teille, sir Lujakäsi sanoi mahtipontisesti.
Daegam nousi ylös penkiltä ja avasi oven. Sir Lujakäsi ei tehnyt elettäkään poistuakseen.
- Poistukaa, Daegam käski. Olet humalassa.
- Tapaamme vielä, paroni, sir Lujakäsi sanoi hitaasti ja lähti pois.
- Sitä en epäile, Daegam sanoi ja sulki oven.
Hän meni sitten kirjastohuoneeseen katselemaan, mitä kaikkea siellä olikaan. Tyttö seurasi häntä. Kirjastohuoneessa oli kirjojen ja kääröjen lisäksi joitakin seinävaatteita. Siellä oli myös pöytä ja tuoli.
Daegam meni takaisin salin puolelle istumaan penkille. Tyttö seurasi häntä ja istui Daegamin viereen.
Jossakin vaiheessa kuului ovelta koputus. Daegam nousi ylös avaamaan ovea Oven takana oli Gildon, joka hymyili hiukan.
- Terve, hän tokaisi.
- Iltaa, Daegam vastasi.
- Ajattelin liittyä seuraasi, Gildon sanoi.
Daegam katsoi hieman kummastellen Gildonia.
- Täällä linnassa on hienoa ja ajattelin sinun kaipaavan henkevää seuraa, tämä naurahti.
- No lähinnä kaipaan ruokaa ja sir Garinia, Daegam sanoi. Mutta eipä seura pahaksi ole.
Daegam asteli takaisin penkin luokse ja istahti.
- Oletko kuullut jo huhuja suuresta kapinasta? Gildon kysyi.
- Olen, Daegam vastasi. Muutama ritareista on jo mennyt tarkastelemaan mistä on oikein kyse.
- Kovat taistelut edessä, Gildon tuumi.
- Niinkö luulet? Daegam kysyi.
- Kuulemma sir Garin on jo lähettänyt jonkun tiedustelemaan, Gildon kertoi. Hän on valmis lähtemään murskaamaan kapinalliset.
- No minun toimesta on kai lähtenyt jo kaksi ritaria, Daegam ilmoitti. Mutta olen luullut, että kyseessä on ihan pari hassua maalaista keskustelemassa toistensa kanssa.
- Toisin on asian laita, Gildon sanoi huokaisten. Sir Garin aikoo napata suuren voiton kapinallisista.
Daegam kurtisti hieman kulmiaan ja kysyi:
- Tiedätkö missä sir Garin on?
- Luultavasti pihalla tai jossakin velvollisuuksiaan hoitamassa, Gildon vastasi olkapäitään kohauttaen. Kuulin muutaman ritarin puhuvan sotaretkestä.
- Sir Garinin pitäisi tulla luokseni puhumaan linnan tulevasta toiminnasta ruokailun aikaan, Daegam sanoi. Toivottavasti hän ei sitä ennen koita mitään.
Daegam huokaisi. Gildon kohautti olkapäitään ja sanoi:
- Ehkä teidän pitäisi itse johtaa sotaretkeä.
- Hänellä on kyllä kova halu tehdä kaikkea aivan järjetöntä, Daegam mutisi itsekseen. Teetkö minulle palveluksen? hän kysyi sitten. Jos jäät tänne pitämään vahtia jos palvelijat tuovat ruokaa, niin päästät heidät sisälle.
- Tietysti, herra paroni, Gildon lupasi.
- Lähden itse etsimään sir Garinia, Daegam ilmoitti.
- Tämä on kunnia, Gildon vakuutti.
- Sinun on parempi sitten pitää sanasi, Daegam varoitti.
Daegam nousi ylös ja lähti ulos huoneesta.
- Totta kai! Gildon huudahti perään.
Tyttö seurasi Daegamia hiljaisena. Daegam meni suoraan pihalle. Pihalla hän huomasi sir Ferantin pyristelemässä Ayzabelin sylissä. Kudast ja inkvisiittori olivat sivummassa.

Pihalla
Daegam tuli pihalle ja katseli hetken ympäri pihaa. Sitten hän asteli sir Ferantin luokse. Daegam kysyi sir Ferantilta:
- Oletko nähnyt sir Garinia missään?
- Mitä sinä haluat ritari? inkvisiittori kysyi Kudastin tullessa hänen luokseen.
Inkvisiittori puhui Kudastin kanssa sivummalla.
Sir Ferant koetti heittää Ayzabeliä muttei saanut mitään aikaan. Sir Ferant ärähti.
- Ajattelin että sinua kiinnostaisi tulla mukaan, kun kuulin että eräässä luostarissa on ehkä suunnitteilla kapina ja paroni käski minut tutkimaan sitä, Kudast sanoi inkvisiittorille.
- Kuulitko? Daegam kysyi.
- Paroni, käske tuota päästämään minut irti, sir Ferant sanoi paronille.
- Missä luostarissa? inkvisiittori kysyi.
Daegam sanoi Ayzabelille:
- Päästä hänestä irti.
Ayzabel naurahti ja pudotti sir Ferantin maahan.
- Pyhän Serillin luostarissa, Kudast vastasi inkvisiittori. Tuletko? Minulla on kiire.
- Onko se joku rokariluostari? inkvisiittori kysyi.
Sir Ferant nousi ylös ja käveli kauemmas Ayzabelistä. Herraltaan hän kysyi:
- Niin mitä?
- En minä tiedä, Kudast vastasi inkvisiittorille.
- Pitäisikö meidän jo tänään lähteä? inkvisiittori kysyi.
- Lähtisimme heti, Kudast vastasi.
- Tiedätkö missä sir Garin on? Daegam kysyi sir Ferantilta.
- En, sir Ferant sanoi Daegamilla ja lähti inkvisiittorin luo.
Ayzabelillä oli miekka kädessään. Hän lähti sir Ferantin perään.
- Missä se luostari on? inkvisiittori kysyi.
- Sir Durrin mailla, Kudast vastasi. Minulla on opas.
- Ehdimmekö tänään takaisin? inkvisiittori kysyi.
- Emme varmaankaan, Kudast arveli.
Daegam lähti kulkemana muiden perässä. Sir Ferant vaihtoi suuntaansa ja lähti ritareitten luo. Daegam jatkoi matkaansa inkvisiittorin luokse. Ayzabel astui sir Ferantin tielle ja sanoi:
- Etkö sinä jo kultaseni usko, että me harjoittelemme kahdestaan.
Sir Ferant tuhahti Ayzabelille ja koetti nopeasti juosta tämän ohitse.
- Minä en taida ehtiä. Minun pitäisi kuulustella krjalkeja jo huomenna, inkvisiittori sanoi Kudastille.
Kudast nyökkäsi ja asteli pois.
Ayzabel liikahti nopeasti ja painoi miekan sir Ferantin kurkulle. Sir Ferant tarttui Ayzabelin miekkakäteen ja koetti vääntää kättä sivummalle. Ayzabelin käsi ei edes värähtänyt sir Ferantin väännöstä vaan miekka pysyi kurkulla.
Daegam kysyi inkvisiittorilta:
- Tiedätkö missä sir Garin on?
- Vanhempi vai nuorempi? inkvisiittori kysyi.
Sir Ferant lähti taaemmas ja koetti taas kiertää Ayzabelin.
- Nuorempi, Daegam vastasi inkvisiittorille.
- En tiedä, inkvisiittori sanoi.
- Hän kuulemma suunnittelee jotain sotaretkeä, Daegam sanoi. Ajattelin ottaa asiasta selvää, ennen kuin mitään typerää tapahtuu.
- Paroni, voisitteko käskeä tuota vadelia palauttamaan kirveeni? inkvisiittori pyysi.
- Voin minä pyytää, Daegam vastasi.
- Tuo ritari puhui jotain että jossain luostarissa on syntymässä kapina, inkvisiittori sanoi.
Daegam lähti astelemaan Ayzabelin luokse. Ayzabel asteli sir Ferantin mukana uhaten tätä miekallaan.
Samassa sir Malot Garin astui pihalle muutamien ritarien kanssa.
- No työnnä se miekkasi perseeseesi! sir Ferant ärähti Ayzabelille ja koetti potkaista tätä osumatta. Ayzabel piteli miekkaansa niin, ettei potkaiseminen ollut ihan helppoa, jollei olisi halunnut osua miekkaan.
- Ja sinä olit kuulemma määrännyt hänet tutkimaan asiaa, inkvisiittori sanoi paronille ja lähti tämän perään.
- En, Daegam kiisti.
Daegam lähti sittenkin menemään sir Malot Garinin luokse. Inkvisiittori seurasi paronia.
- Arvasin, inkvisiittori mutisi. Mitäköhän se hullu ritari oikein suunnittelee?
Sir Ferant lähti paronin luo. Sir Garin katseli huvittuneena sir Ferantin puuhia. Sir Ferant tuntui ärsyyntyneeltä Ayzabelin läsnäolosta.
Daegam kysyi hieman ärtyneenä sir Garinilta:
- Olen kuullut, että suunnittelet jotain kapinallisten taltuttamishyökkäystä?
- Olen lähettänyt mieheni tutkimaan huhuja jostakin kapinasta, sir Garin vastasi ilmeettömästi.
- Tuletkos nyt kiltisti, kultaseni? Ayzabel kysyi sir Ferantilta lähestyen tätä miekka kädessään.
- Eikös se tiedetä jo missä se luostari on vai missä sitten pitävätkään kokoustaan? Daegam kysyi.
- Tietysti tiedetään, sir Garin sanoi hiukan ärtyneesti.
- Mitä sinä olet mennyt tekemään Mirielalle? sir Ferant kysyi vihaisena sir Garinilta ja astui tätä uhkaavasti lähemmäksi.
- Teidän ei tarvitse huolehtia, paroni, sir Garin sanoi sir Ferantista piittaamatta.
- Oletko lähtemässä sinne nyt? Daegam kysyi.
Ayzabel seurasi sir Ferantia miekkansa kanssa.
- En todellakaan, sir Garin totesi kuivasti.
- Hei! sir Ferant ärähti sir Garinille ja astui tämän eteen.
- Muista sitten tulla tapaamiseen ruoka-aikaan luokseni, Daegam muistutti. Meidän täytyy keskustella tärkeistä asioista.
Sir Garin nyökkäsi ja katsoi sir Ferantiin päin.
- Milloin te aiotte hyökätä sinne? inkvisiittori kysyi sir Garinilta.
- Mitä sinä olet mennyt tekemään Mirielalle? sir Ferant ärähti.
- Te puhutte vasta, kun annan luvan! sir Garin ärähti sir Ferantille.
- Puhun nyt! sir Ferant huusi vasten sir Garinin kasvoja. Olet saastuttanut jo tarpeeksi linnan naisia muutenkin!
Daegam kääntyi niin, että näki Ferantin ja Garinin. Hän käski sir Ferantia:
- Ole hiljaa.
Sir Ferant seisoi sir Garinin edessä ja katsoi tätä tappavasti.
- Menkää vartioon! sir Garin komensi sir Ferantia. Menette torniin, jossa olitte aikaisemminkin. Rangaistusvartiota kaksitoista tuntia siellä.
- Hah! sir Ferant tuhahti. Mene itse vartioosi.
Daegam sanoi Ayzabelille:
- Vie hänet nyt sinne torniin.
- Ayzabel ei näes tahdo, että vartioin, sir Ferant sanoi sir Garinille ja katsoi Ayzabeliä anovasti.
Ayzabel naurahti ja tarttui sir Ferantista kiinni.
- Helvetin lehmä päästä irti! sir Ferant kiljaisi.
Daegam katsoi sir Ferantia vakavana.
- Minä en mitään vartioi siitä, kun olet saastuttanut naisia, sir Ferant ärähti vielä sir Garinille.
- Herrasi käskee, Ayzabel sanoi sir Ferantille naurahtaen ja nosti tämän syliinsä.
- Osaan kävellä! sir Ferant karjui Ayzabelille ja koetti rimpuilla vapaaksi.
Ayzabel piteli sir Ferantia helposti ja lähti kantamaan tätä linnaan päin.
Daegam sanoi vielä sir Garinille:
- Muista sitten tulla huoneistolleni, äläkä lähetä mitään hyökkäystä sitä ennen.
Sir Garin nyökkäsi niukasti.
- Sir Garin, milloin te aiotte hyökätä sinne? inkvisiittori kysyi sir Garinilta.
- En aio sellaista, sir Garin sanoi lyhyesti.
Daegam lähti takaisin huoneistolleen. Inkvisiittori suuntasi vankityrmälle.
Kudast tuli Daegamia käytävällä vastaan Gildonin kanssa.

Kudast talleilla
Kudast meni talleille. Gildonia ei kuitenkaan näkynyt siellä. Sen sijaan tallipoikia ja renkejä siellä oli kyllä.
- Olette nähneet Gildonia? Kudast kysyi.
- Sitä suurta tarinankertojaako? eräs renki kysyi.
- Niin, Kudast vahvisti.
- Hän lähti herra paronin luokse, eräs tallipoika sanoi.
Kudast asteli takaisin pihalle ja katseli, näkyisikö Gildonia siellä. Häntä ei näkynyt. Sen sijaan sir Malot Garin oli pihalla ja Daegam hänen luonaan.
Kudast lähti katsomaan paronin huoneistolta päin. Hän pääsi paronin ovelle ja kokeili ovea. Se ei ollut lukossa, joten Kudast katsoi sisälle. Gildon näytti olevan kirjaston puolella.
- Lähdetään, Kudast sanoi.
Gildon hätkähti ja oli pudottaa kirjan kädestään. Kudast vilkaisi, mitä kirjaa Gildon oli lukemassa. Se näytti olevan jokin uskonnollinen teos.
Gildon pisti kirjan kiireesti takaisin hyllyyn ja sanoi:
- Minä aivan säikähdin.
- Lähdetään, Kudast sanoi ja painoi mieleensä, mikä kirja ja missä kohti se oli.
Gildon nyökkäsi ja meni salin puolelle. Kudast asteli suoraan ulos.
- Onko sinulla ratsua? Kudast kysyi matkalla pihalle.
- Minä mieluiten kävelen, Gildon vastasi seuraten.
Käytävällä tuli vastaan Daegam, mutta Kudast aikoi kävellä vain ohi.

Käytävässä
- Gildon, jäikö huoneistolle ketään? Daegam kysyi.
- Ei jäänyt, Gildon vastasi. Olemme juuri lähdössä.
Daegam tuhahti hieman ja kysyi:
- Minne menette?
- Jonnekin luostariin kai, Gildon vastasi katsoen kysyvästi Kudastiin.
- Niin, Kudast sanoi lyhyesti.
- Älkää tehkö siellä sitten mitään vielä, Daegam varoitti. Voitte kyllä tiedustella, mutta älkää alkako mitään taltuttaman vielä.
Kudast nyökkäsi. Daegam jatkoi sitten matkaansa huoneiston suuntaan.

Daegam Paronin salilla
Tyttö kulki Daegamin takana ja he pääsivät ovelle. Daegam avasi oven ja asteli sisälle Ovi ei ollut lukossa, mutta sisällä ei näkynyt ketään sisällä. Daegam laittoi oven kiinni ja kävi kurkkaamassa huoneissa. Niissä ei näkynyt ketään.
Daegam meni sitten istumaan takaisin penkille. Tyttö istui hänen viereensä.
Aika kuuluu. Lopulta ovelta kuului koputus. Daegam huokasi ja nousi ylös avaamaan ovea. Oven takana oli sir Garin, joka nyökkäsi ja sanoi:
- Tahdoitte puhua kanssani.
- Kyllä, Daegam totesi. Hyvä, että tulit.
Hän astelen sitten takaisin pöydän luokse ja istui penkille. Sir Garin asteli toiselle puolelle pöytää ja sanoi:
- Sallinette minun istua.
- Toki, Daegam sanoi. Ajattelin, että meidän olisi hyvä nyt käydä kahdestaan läpi mitä täällä pitäisi tehdä.
Sir Garin nyökkäsi ja istui.
- Yksi asia on tämä kapina ja toinen olisi se, että sir Kesterin linnassa kuhisee kaaosta, Daegam sanoi. Onko sille ihmeen laatallekaan tehty mikään, mikä on siellä pimeässä tyrmähuoneessa?
- Olen antanut eristää sen paikan, sir Garin vastasi.
- Siis sen paikan missä niitä kapinallisia on? Daegam kysyi.
- Huoneen tyrmässä, sir Garin korjasi.
Daegam nyökkäsi.
- Olen lähettänyt tiedustelijan tutkimaan huhuja, sir Garin lisäsi katsoen tyttöön päin.
- Kapinallisten joukkoon on lähtenyt minunkin toimesta pari miestä, Daegam ilmoitti.
- Minun mieheni tuntee paikalliset olosuhteet, sir Garin totesi lyhyesti.
Daegam kysyi epävarmana:
- Onko muuten sitä reittiä mitenkään vahdittu joka johtaa piispan huoneeseen?
- Piispa on itse huolehtinut siitä, sir Garin vastasi. Toivoisin saavani teiltä nyt teloitusmääräyksiä niitä vankeja varten.
- Ketä vankeja? Daegam kysyi.
- Sir Kesterin mailta kotoisin olevat ritarit ja palvelijat, sir Garin vastasi.
- Inkvisiittori haluaa kuulustella heitä, Daegam sanoi.
- Suosittelen pikaista teloitusta, sir Garin ilmoitti katsoen tyttöön.
Daegam katsahtaa itsekin tyttöön. Sitten hän käänsi katseensa takaisin sir Gariniin ja sanoi:
- Lupasin inkvisiittorille, että hän saa kuulustella heitä. Voin myöntää teloitusmääräykset, heti kun hän on saanut kuulusteltua heitä. Hän aloittaa jo huomenna, eikä siinä varmaan kovinkaan kauaa mene. Tyttö ei ole sir Kesterin mailta.
- Sallinette minun olla mukana, sir Garin pyysi.
- Voitte minun puolestani mennä kuulusteluihin mukaan, Daegam lupasi.
Sir Garin nyökkäsi ja sanoi:
- Menen tiedustelemaan inkvisiittorilta asiasta. Tiedättekö, mistä hänet löytää?
- Varmaankin isoimmasta tornista, Daegam vastasi. Sinne hän sanoi menevänsä kuulustelemaan ja nyt varmaan valmistelemassa siellä.
Sir Garin nyökkäsi.
- Voi olla parempi ensin hoitaa tämä kapinaongelma ja sen jälkeen miettiä uudestaan mitä teemme sir Kesterille, Daegam arveli.
- Näin olen ajatellut, sir Garin totesi. Tosin talonpojista ei ole vaaraa, niin uskon.
- Mutta ei ole hyvä olla muualla tappamassa kaaosta, kun silloin ei ole ritareita täällä pitämässä kuria, Daegam sanoi. Mutta tuskin tästä kapinasta nyt mitään haittaa on.
Sir Garin nyökkäsi.
- Ritaritilanteemme on vajaa, hän sanoi sitten. Sillä olemme menettäneet ritareita.
- Minun pitikin kysyä, Daegam muisti. Onko linnassa missään jotain rahasäästöä? Minulla ei ole yhtään mitään tietoa onko meillä varaa pitää tämänhetkisiäkään ritareita tai sitten palkata uusia.
- Paronilla oli jossakin rahakätkö, sir Garin vastasi. Talousrahoista huolehtii rouva Garin.
Daegam nyökkäsi.
- Mutta paronin omat aarteet ovat jossakin, ellei niitä ole jo tyhjennetty, sir Garin huomautti.
- Linnan asevarasto on ainakin aika huonossa tilassa, Daegam pohti. Voi olla, että aarteetkin on otettu.
- Sir Esmond ehkä tietäisi, sir Garin tuumi. Monikaan ei tiedä aarrekätkön sijaintia, joten ne saattavat olla vielä tallessa.
Daegam nyökkäsi ja kysyi:
- Kuka tämä sir Esmond on?
- Isäni, herra paroni, sir Garin vastasi.
Daegam sanoi hieman nolona:
- Ah.
Hän yskäisi. Sir Garin nyökkäsi.
- Voisin muuten itselleni ottaa hieman rahaa, Daegam sanoi. Mitä vanhoista ritariaikani rahoista on jäljellä... Noh. Eipä paljoa ole enää. Olisi mukava olla hieman rahaa mukana, jos joskus joutuu jotain maksamaan. Mutta minun varmaan kannattaa kysyä asiaa rouva Garinilta?
- Niin, sir Garin sanoi hiukan nuivasti. Linnan taloudellakin ovat vaikeat ajat.
- Sen uskon, Daegam vakuutti.
Samassa ovelta kuului kaksi jykevää koputusta ja sitten se aukesi. Inkvisiittori saapui.
Daegam katsahti inkvisiittoria odottavana.
- Tiedätkö tämän linnan leipuri mestarin? inkvisiittori kysyi.
Daegam pudisti päätään.
- Hän kuitenkin halusi minun sanovan että hän on uskollinen alamaisesi ja haluaisi ritarin arvon, inkvisiittori sanoi. Hänessä on kyllä jotain epäilyttävää.
Daegam kysyi hieman kummastuneena:
- Leipuri haluaa ritariksi? Se ainakin kuulostaa omituiselta.
- Niin, juuri, inkvisiittori vahvisti. Sehän se tässä kummallista onkin Hän on hankkinut minulle tarvikkeita ja vastalahjaksi olen sanonut hänelle että kerron sinulle kuinka uskollinen alamainen hän on. Ja haluaa nyt ritariksi.
Daegam katsahti sir Gariniin:
- Tiedätkö sinä mitään hänestä?
Sir Garin vastasi:
- Minä en asioi rahvaan kanssa.
- En minä kyllä tuollaisen perusteella ketään nimeä ritariksi, Daegam totesi.
Tyttö otti Daegamia kädestä kiinni. Daegam katsahti tyttöön. Tyttö katsoi vain maahan. Daegam katsoi sitten takaisin muihin. Sir Garin katseli tyttöä epäluuloisena.
Daegam totesi sir Garinille:
- Tyttö tuli mukaamme sankarimatkalta.
- Niin, sir Garin sanoi kuivasti.
- Piispa on sitä mieltä, että tyttö on hyvä säilyttää, koska hän voi tietää paljon asioita, Daegam selitti.
Sir Garin nyökkäsi näyttämättä kovin vakuuttuneelta.
- Phedrus, aloitatko huomenna kuulustelut? Daegam kysyi.
- Aloitan, inkvisiittori vastasi.
- Seuraan niitä, sir Garin ilmoitti inkvisiittorille.
- Jos haluatte, inkvisiittori sanoi.
- Heti kuulustelujen jälkeen suoritetaan teloitukset, sir Garin lisäsi.
Inkvisiittori nyökkäsi sir Garinille.
- Mutta nyt minulla on töitä, hän sanoi ja poistui huoneesta.
- Odota, Daegam sanoi.
Inkvisiittori pysähtyi oven eteen.
- Aiotko käydä sen leipurin luona sanomassa, että hän ei pääse ritariksi? Daegam kysyi.
- Aion, inkvisiittori vastasi.
- Voisit samalla käydä siellä sanomassa, että paroni haluaa ruokaa, Daegam totesi.
- Sallinette, että poistun velvollisuuksien pariin, sir Garin sanoi.
- Siitä vain, Daegam sanoi. Oli hyvä, että tulit keskustelemaan.
Daegam nousi seisomaan. Inkvisiittori lähti pois huoneesta. Sir Garin kumarsi niukasti ja poistui.
Daegam istahti takaisin penkille ja huokaisi. Tyttö katsahti häneen kysyvästi. Daegam katsoi tyttöön ja sanoi:
- Kyllä sinäkin olisit turhautunut jos ympärilläsi tapahtuu vaikka mitä ja sinun pitäisi voida tehdä asioille jotain, mutta tuntuu siltä, että kaikki karkaa käsistä.
Tyttö vain katsoi Daegamia sanomatta mitään.
- No pian ainakin saadaan ruokaa, Daegam tuumi.
Ruokaa ei kuitenkaan tuntunut kuuluvan, vaikka aikaa kului parisenkymmentä minuuttia. Kymmenen minuuttia kului vielä, eikä ruokaa kuulunut.
Daegam nousi sitten ylös ja lähti ulos huoneistosta. Tyttö lähti perään. Daegam sulki sitten oven, kun tyttö oli päässyt sieltä, ja lukitsi oven.
Sitten Daegam lähti ruokalaan ja tyttö seurasi häntä. He pääsivät ruokalaan, jossa oli vain muutama ritari juomassa olutta. Daegam meni keittiön puolelle. Keittiössä näkyi pari piikaa töissä.
Daegam kysyi hieman vihaisena:
- Eikö täällä ole tapana paronille antaa ruokaa?
Piiat näyttivät pelästyneiltä ja niiailivat kiireesti. Daegam jatkoi hieman ärtyneenä:
- Haluan jotain syötävää huoneistolleni.
Piiat niiailivat pelokkaasti. Daegam kääntyi sitten ja lähti kävelemään takaisin omalle huoneistolleen. Tyttö seurasi sinua.
Daegam ja tyttö saapuivat takaisin ovelle. Daegam avasi oven avaimella ja meni sitten sisälle istumaan penkille. Tyttö istui hänen viereensä hiljaisena.
Noin viiden minuutin päästä ovelta kuului tarmokas koputus. Daegam meni avaamaan. Oven takana oli joku lihava ja pyöreäposkinen mies, joka sanoi:
- Ateria teille, teidän ylhäisyytenne.
Mies väisti sivuun ja pari piikaa toi sisään ruokaa.
- Vihdoin, Daegam huokasi.
Hän avasi sitten oven kokonaan ja meni istumaan pöytään. Mies tuli sisälle ja komenteli piikoja laittamaan ruoan pöytään. Sitä ei ollut lainkaan yhtä paljon kuin ennen, mutta mukana oli runsaasti leipää.
- Ystävänne taisikin jo mainita asiasta, lihava mies myhäili. Toivottavasti nautitte ateriasta. Leipä on taatusti tuoretta.
Daegam nyökkäsi miehelle. Mies viittasi piikoja poistumaan.
- Niin, puhuisimmeko nyt siitä itse asiasta, mies sanoi nöyristelevään sävyyn. Kuten tiedätte, olen uskollinen alamaisenne.
Daegam otti siitä leivän ja alkoi syödä.
- En voi nostaa tuosta vain leipureita ritareiksi, hän sanoi.
- Mutta olen palvellut teitä uskollisesti, lihava mies huomautti. Ja voin auttaa teitä vielä enemmän ritarina. Ymmärrättehän, voisin palkata ritareita palvelukseeni. Ja sitä kautta voimistaa myös teitä, ylhäisyys.
- Uskon, että ritarien palkkaaminen onnistuu muutenkin, Daegam tokaisi.
- Mutta tokihan nyt minusta olisi ritarina suuresti hyötyä, ylhäisyys lihava mies sanoi lipevästi. Olen aina tuntunut antautumasta Pyhän Ehilmin kirkkoa kohtaan. Tunnen suorastaan uskonnollista kutsumusta.
- En voi nostaa ihmisiä tuosta vain ritareiksi, Daegam sanoi. Pian kaikki haluavat ritariksi.
- Mutta enhän minä tietenkään ole kuka tahansa, lihava mies sanoi nopeasti. Te viisaana miehenä varmasti sen huomaatte.
Daegam sanoi käskevästi:
- Ei.
- Ajatelkaa nyt: voitte luottaa minuun sataprosenttisesti, jos korotatte minut ritariksi, mies yritti sanoa.
- Ei, Daegam sanoi ehdottomaan sävyyn. Enkö muuten voi luottaa sinuun?
- Tietysti, tietysti, mies kiirehti vakuuttamaan. Mutta silloin olisin uskonnollisesti läheisempi. Näin meidän kesken: en ole vakuuttunut rokarilaisuuden sanomasta.
- EI, Daegam jyrähti. Poistu.
Mies näytti tyrmistyneeltä ja sanoi:
- Mutta ystävänne melkein lupasi!
- Hän ei luvannut mitään, Daegam kiisti. Ulos.
Mies lähti jotakin änkyttäen pois.
Tyttö otti Daegamia kädestä kiinni. Daegam katsahti tyttöä. Sitten hän otti ruokaa pöydältä ja söi siinä samalla kehottaen:
- Syö nyt kun ruokaa on.
Tyttö ottaa leipää ja pureskeli sitä valkoisilla hampaillaan. Lihaa oli varsin niukasti, mutta leipää sitäkin enemmän.
Daegam ja tyttö olivat juuri syömässä, kun ovelta kuului koputus. Daegam nousi ylös ja meni avaamaan oven. Siellä oli useita piikoja, jotka kantoivat ruokatarvikkeita. Daegam katsoi piikoja hämillään mutta päästi toki heidät sisälle. Piiat niiasivat ja toivat ruoat pöytään.
- Miksi ruoka tuotiin kahdessa erässä? Daegam kysyi.
Piiat näyttivät pelokkailta. He vain niiasivat ja asettivat ruokatavarat pöydälle.
Daegam meni ottamaan tytöltä leivän pois ja siirsi sivumpaan miehen tuomia leipiä ja muita ruokia. Hän antoi sitten tytölle piikojen tuomia leipiä. Piiat poistuivat niiaten. Nyt ruokaa oli vaikka kymmenelle.
Daegam laittoi oven kiinni ja lukkoon. Sitten hän meni takaisin syömään. Tyttö oli lopettanut jo syömisen. Daegam jatkoi syömistä. Hän sai syötyä kyllikseen ja ruokaa jäi vielä valtavasti yli.
Daegam meni sitten kirjastohuoneeseen ja availi muutamia kirjoja ja katsoi, löytyisikö niiden välistä mitään Yksi kirjoista näytti olevan hiukan vinossa, toisin kuin aikaisemmin. Tyttö seurasi Daegamia kirjastoon. Muutamista kirjoista ei löytynyt mitään kiinnostavaa, ellei sitten sellaiseksi laskenut kuvia ilmeisesti Helvetistä.
Daegam palasi takaisin istumaan saliin penkille. Tyttö istui hänen viereensä.
Sitten alkoi olla jo aika mennä nukkumaan. Daegam meni makuuhuoneeseen ja katsoi, oliko laatikko vielä tallella. Se näytti olevan. Tyttö seurasi Daegamia.
Daegam riisui sitten haarniskat ja samalla mutisi sitä, että tytölle ei ollut vieläkään omaa petiä. Saatuaan haarniskat pois päältä Daegam meni nukkumaan. Tyttö meni vuoteeseen myös ja painautui Daegamin kainaloon. Daegam työnsi tyttöä sivummalle ja tyttö jäi siihen kiltisti.
Daegam koetti nukahtaa ja nukahtikin.

Daegam herää
Daegam heräsi joskus aamulla virkeänä. Hän tunsi tytön nukkuvan hiljaisena Daegamin kylkeä vasten.
Daegam nousi ylös sängystä pahemmin tytöstä piittaamatta ja meni syömään eilisiä ruokia pöydästä ja katsoi, että söi niitä, jotka piiat olivat tuoneet jälkeenpäin. Ruoat olivat jo kylmiä, mutta silti osa oli ihan maittavia. Ruokaa oli runsaasti.
Sitten Daegam meni takaisin makuuhuoneeseen ja laittoi haarniskat takaisin päälle Tyttö heräsi panssarien kalinaan ja avasi silmänsä. Hän katsoi Daegamia hiukan hymyillen. Daegam leppyi hieman kireästä tunnelmastaan ja hymyili itsekin tytölle.
Tyttö nousi ylös ja heilautti hiukan hiuksiaan. Hän istui sängyn laidalla katsellen Daegamia. Daegam laittoi rauhassa varusteensa päälle. Hän nousi sitten ja meni avaamaan salissa olevan oven lukon ja meni istumaan penkille. Tyttö seurasi ja istui Daegamin viereen.
Daegam ojensi tytölle pöydältä leivän. Tyttö otti sen ja alkoi syödä nälkäisesti.
- Syö nyt kun kerran taas on ruokaa, Daegam kehotti. Ei sitä tiedä milloin sitä seuraavaksi saa vaikka onkin paroni.
Tyttö katseli Daegamia syödessään. Daegam katseli tyttöä mietteliäänä. Sitten hän otti pöydältä leivän ja osoitti sitä sormellaan:
- Leipä.
Daegam laittoi sitten leivän takaisin pöydälle. Tyttö osoitti leipää ja sanoi jonkin oudon sanan.
Daegam katsoi vieläkin tyttöä mietteliäänä. Tyttö katsoi Daegamia pureskellen leipää. Daegam mursi siinä odotellessa itselleenkin palan leipää ja alkoi syödä.
Tyttö lopettaa kohta syömisen, ilmeisesti kylläisenä. Daegam lopetti sitten myös syömisen ja meni huoneistostaan ulos. Tyttö seurasi häntä.
Samassa paikalle asteli sir Lujakäsi.
- Huomenta paroni, hän tokaisi.
- Huomenta, Daegam vastasi.
Hän lukitsi oven ulkopuolelta ja lähti kävelemään pihalle.
- Kaunis aamu kuulustelulle, sir Lujakäsi sanoi lyöttäytyen seuraan. Kaunis tytär teillä.
- Hän ei ole tyttäreni, Daegam kiisti.
- Ahaa, sir Lujakäsi sanoi hämmentymättä. Rakastajanne siis?
- Ei, Daegam vastasi.
- Ömh, sir Lujakäsi sanoi koettaen kovasti pohtia. Sukulaistyttönne?
- Hän vain alkoi seuraamaan minua sankariulottuvuudessa ja tuli mukaani sieltä, Daegam kertoi.
Pihalle päästyään hän otti muutaman kerran syvään raitista aamuilmaa.
- Niin, niinpä tietysti, sir Lujakäsi mutisi otsaansa rypistäen.
- Mitäs sinä ajattelit tehdä tänään? Daegam kysyi.
Inkvisiittori tuli paronin luokse sir Garinin kanssa.
- Huomenta, Daegam tervehti.

Kudast ja Gildon lähtevät matkalle
- Se luostari on sir Durrin mailla, Kudast sanoi. Osaatko sinne?
- Kyllä minä sir Durrin tiedän, Gildon myönsi. Sellainen ylimielinen äijä. Joka vähät piittaa muusta kuin omasta hyvästään.
- Hyvä, Kudast totesi. Sinne siis. Kuinka kaukana se on?
- Päivässä sinne ratsastaa, Gildon sanoi. Mutta paroni käski odottaa.
- Hmm? Kudast hymähti kysyvästi.
- Siis minulla olisi vielä asiaa, Gildon sanoi välttelevästi. Jos odotat hetken, niin palaan pian.
- Ei, Kudast kielsi. Me lähdemme nyt heti, palaamme mahdollisimman nopeasti.
- Siinä ei mene kauan, Gildon vakuutti.
Kudast huokaisi ja kääntyi ympäri. Gildon lähti nopeasti poispäin. Kudast seurasi häntä vaivihkaa. Hän huomasi Gildonin menevän ritarisaliin päin huomaamatta ilmeisesti Kudastia. Gildon meni sisälle sinne ritarien nukkumatiloihin ja sulki oven perässään.
Kudast kuunteli, mitä sisältä kuului. Hän kuuli oven takaa kuorsausta. Kudast avasi ovea.
Huoneessa oli hämärää, mutta Kudast näki Gildonin kumartuneena jonkun ritarin luokse. Kudast katsoi, mitä tapahtui. Näytti siltä, että Gildon puhui jotakin ritarille hiljaa. Huoneessa oli nukkumassa ritareita.
Kudast yritti kuunnella ja tunnistaa ritarin tai ainakin katsoa, missä sängyssä tämä nukkui. Kudast ei kuitenkaan kuullut mitään kuorsauksen ja välimatkan vuoksi. Ritari oli aika tavallisennäköinen, eikä Kudast muistanut kohdanneensa häntä ennen. Kudast yritti painaa mieleensä ritarin kasvot.
Kudast käveli nopeasti talleille. Gildon palasi kohta ja sanoi:
- No niin, nyt olen valmis.
- Lähdetään, Kudast sanoi ja talutti ratsunsa ulos.
Gildon nyökkäsi ja otti sauvastaan paremman otteen. Kudast lähti ratsastamaan ripeää tahtia olettaen, että Gildon opastaisi. Gildon kulki edellä ja puheli samalla.
- Kuulin, että sinusta ei oikein pidetä linnassa, Gildon sanoi.
- Miten niin? Kudast kysyi.
- Puhutaan, että olet myynyt sielusi paholaiselle, Gildon totesi. Ja muutenkin olet epäsosiaalinen mies.
- Ahaa, Kudast sanoi.
- Sinulla on kuulemma salainen rakastettu, Gildon sanoi. Sanovat sitä itse piruksikin jotkut.
- Itse asiassa olemme matkalla pelastamaan häntä, Kudast kertoi. Vaikkei se sinulle, tai kellekään muulle kuulu.
Gildon nauroi römeästi.
- Tuo on juuri sitä epäsosiaalisuutta, hän sanoi. Kuinka aiot rakastettusi pelastaa? Gildon kysyi sitten kiinnostuneena.
- Katsotaan sitten kun olemme perillä, Kudast vastasi.
- Toivottavasti olet ottanut tarpeeksi varoja kunnon yöpymistä varten, Gildon sanoi.
- En, Kudast vastasi.
- Noh, ritarin nyt täytyy majoittua hyvin, Gildon sanoi. Muistan kerrankin erään sir Rainardin, joka kitsasteli yöpymisessä. Aamulla hän heräsi vaatteet täynnä ryömiväisiä.
Gildon nauroi jutulleen römeästi.
- Ahaa, Kudast vain sanoi innostumatta.
- Eikös ollut hauskaa? Gildon kysyi.
- Enpä tiedä, Kudast vastasi.
Gildon katsahti Kudastiin kummastuneena ja sanoi:
- Nyt ymmärrän, miksi ritarit eivät pidä sinusta. Vaikka et olisikaan paholaisen kanssa petipuuhissa.
- Minkä ikäinen sinä olet? Kudast kysyi vaihtaen puheenaihetta.
- Minäkö? Neljättäkymmentä minä jo käyn, Gildon vastasi. Niin sitä vuodet vierivät ja kesät jäävät taakse.
- Minä väitän, että minä olen kokenut kolme kertaa sen verran pahoja asioita kuin sinä, Kudast sanoi. Ja minä en ole vielä kolmeakymmentä.
Gildon naurahti ja sanoi:
- Monia pahoja asioita minäkin olen kohdannut, mutta en ole menettänyt huumorintajuani.
Gildon jatkoi kaikenlaista puhelemista ihan kyllästykseen asti. Viimein alkoi olla niin hämärää, että kaksikon piti pysähtyä nukkumaan. Heidän leiriytyessään Kudast yritti kuitenkin pysytellä edes hiukan valppaana Gildonin varalta. Gildon puheli vielä siinä, kun he leiriytyivät.
- Minkäslaista evästä otit mukaan? hän kysyi.
- Tuota...en mitään, Kudast vastasi.
Gildon katsahti tyrmistyneenä Kudastiin ja kysyi:
- Etkö mitään!
- En, Kudast vastasi.
- No johan on piru merrassa! Gildon päivitteli. Etkö yhtään ajattele mitään?
- Ajattelen, Kudast sanoi. Mutta nyt oli kiire. Mutta kyllä minä pärjään.
- Noh, minulla on puolikas makkara ja vähän limppua, Gildon tuumi. Mutta kuvittelin kyllä, että eläisimme herroiksi paronin tehtävällä.
- Emmepä taida, Kudast sanoi.
Gildon tuhahti ja kaivoi repustaan makkaran ja limpun. Hän leikkasi palasen limpusta ja leikkasi makkaraa päälle. Hän tarjosi Kudastillekin makkaraleivän. Kudast ojensi makkaran takaisin ja söi leivän. Gildon katsahti häneen kummastuneena mutta söi itse makkaran.
- Eikä makkara kelpaa? hän kysyi suu täynnä ruokaa.
- Ei, Kudast vastasi lyhyesti.
- Se on ihan hyvää kyllä, Gildon vakuutti. Ei mitään sekundalaatua, johon on tungettu sisäelimiä.
- En syö lihaa, Kudast sanoi.
- Et syö lihaa? Gildon ällisteli. Miten niin et?
- En syö lihaa, Kudast toisti. Muu ei kuulu sinulle.
- Älähän ole nyt noin töykeä, kaveri, Gildon naurahti ja pökkäisi Kudastia vähän kyynärpäällä leikillisesti.
- Olenpas, Kudast sanoi.
Gildon huokaisi ja sanoi:
- Miksi lähdinkään tälle reissulle!
- Koska halusit minun kehuvan sinua paronille, Kudast vastasi.
- Kaikkea sitä saa kestää päästäkseen paronin palvelukseen, Gildon jupisi.
- Ilmeisesti, Kudast totesi.
Samassa jostakin kuului avunhuutoja aika vaimeina. Kudast pomppasi pystyyn ja lähti heti äänen suuntaan. Gildonkin kompuroi ylös.
Ääni oli lakannut, mutta kaksikko näki jonkinlaista valonkajoa edessäpäin. Kudast veti miekan esille ja suuntasi valoa kohti. Gildon tuli perässä hiukan läähättäen.
Maasto tuntui olevan hiukan soista. Kaksikko kuuli jostakin edestäpäin vaimeita sanoja. He eivät erottaneet niitä. Kudast kiihdytti vauhtiaan.
Sitten Kudast kuuli edestäpäin jonkinlaista ponnisteluista viestivää huohotusta.
- Hei! Apua! Täällä on mies suossa! he kuulivat samassa edestäpäin huudon.
Kudast sujautti miekkansa tuppeen ja yritti nähdä, mistä ääni kuului. Se kuului ponnistelujen suunnasta. Kudast oli erottavinaan hämärässä jonkin miehen puoliksi suohon uponneena.
Kudast kaivoi repustaan köyden ja heitti sen miehelle.
- Tartu kiinni, hän kehotti.
Kudast sai köyden osumaan miehen päälle. Hän kokeili nykäisemällä, että mies piti siitä kiinni ja kun tämä piti, Kudast alkoi vetää miestä ylös suosta. Gildon tuli auttamaan ja he saivat kiskottua miehen suonsilmästä takaisin kovalle maalle.

Suolla
Ganrist ähki päästyään ylös suonsilmäkkeestä. Kudast keräsi köyden ja sujautti sen reppuunsa. Isompi miehistä huohotti kiskomisponnistuksista. Ganrist jäi istumaan maahan ja huohotti.
- Mikäs oli kaveri, kun suohon eksyit? isompi mies kysyi.
Ganrist kävi makaamaan selälleen ja sanoi:
- Suuri kiitos kaikille! Ganrist on nimi Tulen Brenasta, olen läpikulkumatkalla. Kirottu virvatuli minut suolle houkutteli!
- Kudast, Kudast sanoi yksikertaisesti ja lähti kävelemään pois. Meillä on leiri tuolla.
- Se on nykyään Ornim, iso mies sanoi opettavaisesti.
Ganrist oli hieman ihmeissään mutta nousi kohta ja lähti kiiruhtamaan perään.
- Minkään en sitä tiennyt aikaisemmin, iso mies sanoi ja seurasi perässä.
- Saanko kysyä, ketä pyhimystä eniten kunnioitatte? Ganrist kysyi.
- Et, Kudast vastasi lyhyesti.
- Pyhää Donandaria tietysti, iso mies sanoi naurahtaen möreästi. Tämä kumppanini on Pyhän Ehilmin kirkosta. Hän on vain vähän töykeä luonnoltaan, niin kuin sanotaan.
- Luojan kiitos! Ganrist huokasi. Nämä rokarit, he väijyttivät minut ja olivat tappaa minut. Olen itsekin Ehilmin seuraajia!
- Hienoa, iso mies murahti. Tämä ajattelematon toverini unohti vain ottaa eväät mukaan, mies pärskähti.
- Vain ihme on minut tänään kaksi kertaa pelastanut, Ganrist mutisi jotain, ja nyt Ehilmin tahto! Omatkin evääni lienen rytäkässä hukannut, hän jatkoi tutkien vyötään. Ehkä saattaisin pystyä metsästämään jotain meille, mikäli minulla olisi oikeanlaiset varusteet.
- Ei näin pimeällä kannata, iso mies sanoi. Minulla on vähän makkaraa ja limppua. Saat siitä vatsaasi täytettä.
- Kiitos paljon, Ganrist kiitti.
Kudast katseli hiukan epäluuloisesti Ganristia ja pysyi hiljaa. Iso mies kaivoi esiin limpun ja viilsi siitä palan. Sitten hän laittoi makkaraa päälle ja ojensi Ganristille. Ganrist katsoi isoa miestä ja nyökkäsi hymyillen.
- Gildon Sulosointu, iso mies esittäytyi. Kiertävä taiteilija, melkein paronin hovitaitelija.
- Melkein hovitaiteilija vai melkein paronin, Ganrist naurahti.
Sitten hän näytti mietteliäältä ja kysyi:
- Olenkohan kuullut teistä? Ette ole sattumoisin Brenassa päin tavanneet esiintyä?
- Tottahan toki! Gildon huudahti. Tuli sitä vanhan paronin aikana käytyä, mutta hän nyt oli niin sotainen ja taiteesta ymmärtämätön mies. Tämä uusi sitten on aivan eri maata. Hän on hyvä ystäväni ja melkein luvannut minulle hovitaiteilijansa paikan.
- Niin, Ganrist sanoi hieman epäröiden.
- Olemme tämän Kudast-kamuni kanssa tärkeällä matkalla, Gildon sanoi vakavoituen ja katsahtaa sitten Kudastiin.
- Aivanko totta! Ganrist huudahti.
- Totta kuin vesi! Gildon huudahti. Mutta pitää paremmin kuin seula, hän naurahti.
Kudast huokaisi.
- Vesi... Ganrist sanoi unelmoiden Tuota. Näillä main tuntuu muukalaisen vaaralliselta liikkua. Olen menossa tapaamaan Sir Durria, voinenkohan lyöttäytyä seuraanne mikäli olemme menossa samaa matkaa? Itsellänikin on tärkeitä asioita täällä toimitettavana.
Kudast nyökkäsi.
- Mainiota! Gildon huudahti. Kolmin aina kaunihimpi, sanoi sananlaskukin.
Ganrist katsoi isoa miestä:
- Kerrotko vielä tästä uudesta paronista.
- Ah, ystäväni paroni on suuri mies, Gildon sanoi pohtivasti. Hän yksin tein löi kerrankin lauman rosvoja kuoliaaksi. Ja vielä päälle kammottavan etanan, liiskaksi jalkansa alle. Paroni on jaloluontoinen ja kaunispiirteinen.
Ganrist nauroi.
- Hän on luonteeltaan antelias ja miehiään kohtaan tiukka mutta uskollinen, Gildon jatkoi. Hän rakastaa rauhaa mutta sotii tarvittaessa. Paroni on syvän uskonnollinen ja suorittanut Pyhän Ehilmin sankarimatkan. Mistä kaverini tietää paremmin, Gildon lisäsi.
- Uskoisitteko jos sanoisin että olen täällä nimenomaan Paroni Daegamin itsensä käskystä? Ganrist kysyi.
- Hyvin mahdollista, Gildon myönsi. Paroni on ovela kuin kettu.
Kudast naurahti.
- Ehkä hän haluaa varmistaa, että suoritamme homman kunnialla, Gildon tuumi.
- Miksi hän olisi käskenyt sinut tänne? Kudast kysyi.
- Olen sir Ganrist Lesarot, paroni Daegamin ritari, Lesarotin sir Bendastin poika, Ganrist sanoi vakavana ja nousi seisomaan. Ja minut lähetettiin tutkimaan alueella alkaneita levottomuuksia ja ihmeellisiä tapahtumia.
- Ilo on kokonaan meidän puolellamme, Gildon sanoi ja nyhjäisi Kudastia kyynärpäällään.
- Valitettavasti minut todellakin väijytettiin ja hukkasin varusteeni ja olin hukkua pahan päiten, ellei... niin... Ganrist hankasi paidastaan mutaa pois.
- Sir Kudast Tivarel, paroni Daegamin, hmm... vasen käsi, Kudast esitteli itsensä hiukan tarkemmin. Epäsosiaalinen ja liitossa paholaisen kanssa. Ainakin eräiden mielestä.
Gildon naurahti. Ganrist nyökkäsi.
- Ja etsimässä rakastettuaan, Gildon sanoi.
Ganrist hymyili.
- Ah, se on niin draagista tämän Kudastin elämä, Gildon sanoi. Ei kun traagista, piti sanomani, hän naurahti.
- Ja huomenna lähdemme varhain, Kudast sanoi. Ja kuljemme nopeasti. Joten käykää nukkumaan.
- Niinpä tietysti, Gildon mutisi. Kaveri ei älyä ottaa matkalle rahaa eikä eväitä ja sitten patistaa eteenpäin kuin hullu.
- Ja mielelläni nukkumaan käynkin, Ganrist sanoi. Olen poikki tämän päivän koettelemuksista.
Gildon kaivoi repustaan ohuen huovan ja levitti sen maahan haukotellen. Kudast seurasi Gildonin esimerkkiä kaivaen repustaan huovan ja käyden nukkumaan. Ganrist mietti hieman, riisui sitten kuitenkin päältään silmukkapaidan ja etsi pehmeän nukkumispaikan, jossa oli hiukan talven jäljiltä lakastunutta ruohoa ja sammalta myös. Ganrist katsoi tyytyväisenä ja kävi makailemaan niiden päälle.
Gildon alkoi pian kuorsata. Ganrist nukahti myös pian mutta nukkui aika levottomasti.
Aamulla Kudast töni muita ylös ja oli itse jo täysissä varusteissa. Gildon räpytteli silmiään ja haukotteli pitämättä erityistä kiirettä ylösnousussa. Näytti olevan aika pilvinen aamu ja tuulikin.
Ganrist näytti hämmentyneeltä, kun heräsi, hymähti sitten hieman iloisesti mutta vakavoitui pian ja puki silmukkapaidan päälleen. Gildon nousi vastahakoisesti sitten ylös ottaen sauvansa. Hän teki kaksi makkaraleipää ja tarjosi toisen Ganristille. Kudastille hän antoi pelkän leivän ilman makkaraa.
Ganrist kiitti Gildonia.
- Oletteko tekin matkalla Pyhän Serillin luostarille? Ganrist kysyi.
Kudast nyökkäsi.
- Mitenkäs se taas olikaan se luostari, Kudast? Gildon kysyi. Pitikös sen rakastettusi olla siellä?
- Kyllä, Kudast vastasi ja kiipesi hevosensa selkään syötyään leipänsä.
Nyt valossa näkyi paremmin, että Ganrist oli hyvin kookas, mustahiuksinen, -partainen ja -viiksinen mies, lähellä kolmeakymmentä. Hänen olemuksestaan sai voimakkaan vaikutelman jäntevästä liikkumisesta ja Ganrist oli yleisesti ottaen suhteellisen vaikuttava näky.
Gildon venytteli ja sanoi:
- Ah, paronin palveluksessa sitä vuodekin olisi parempi.
- Voih, minä menetin hevoseni kapinallisille talonpojille, Ganrist harmitteli. Mutta - mikäs tässä kävellessäkään.
- Niin, se kasvattaa kuntoa, Gildon mörähti.
Päivänvalossa näkyi, että Kudastin jalka oli jonkinlaista metallia. Silti se liikkui aivan luonnollisesti eli taipui polven kohdalta ja muuta. Se ei näyttänyt vaikeuttavan Kudastin liikkumista mitenkään. Gildon ei näyttänyt olevan jalasta moksiskaan. Ganrist hieman katsoi ja hänellä oli kummeksuva katse, mutta hän ei nostanut asiasta puhetta.
- Kudast on elävä legenda, Gildon selitti Ganristille.
- Niinkö? Ganrist kysyi.
- Hän on kuin se tarinoiden äkeä erakko, joka osaa kaikenlaisia ihmeitä, Ganrist selitti. Ehkä Kudast saakin juuri voimansa äkeydestään. Hän on kuin askeetti, joka kieltää kaikki tunteet ja saa siitä voimia, niin kuin kaukana idässä.
Ganrist hyväksyi nyökkäyksellä Gildonin selityksen. Kudast kiristi liikkumistahtia.
- Elä nyt hyvä mies hevosta rääkkää! Gildon huudahti Kudastille.
Kudast ei kuunnellut Gildonia.
- Varmaan ymmärrät, miksi Kudastista ei pidetä, Gildon sanoi Ganristille silmiään pyöritellen.
- Noh. Hänellä on varmaankin omat syynsä kiirehtiä, kunnioittakaamme niitä, hymähti Ganrist.
- Voi hevosparkaa! Gildon huokaisi. Minun sitä tässä pitäisi opas olla.
Ganrist katsoi hevosta ja sanoi sitten:
- Kuka tietää, ehkä se ymmärtää Ehkä se tietää että nyt vaaditaan enemmän ponnisteluja. Että on tärkeitä asioita meneillään.
Kudast vilkaisi hiukan ihmeissään Ganristia muttei vaivautunut sanomaan ihmettelyään ääneen.
- Hohhoh! Gildon nauroi. Taidatkin olla jonkin sortin vilosohvi, hän lisäsi nauraen Ganristille.
- Heh. Ei mikään sellainen, Ganrist kielsi. Ei mikään velho.
- Noh, et ainakaan menninkäinen, Gildon nauroi.
Hän tönäisi Kudastia leikkisästi jalkaan iskien tälle silmää. Kudast ei kiinnittänyt mitään huomiota tönäisyyn. Gildon katsahti Kudastia ja loi Ganristiin merkitsevän katseen. Ganrist hekotteli hiukan itsekseen ja pyöritteli päätään.
Pian seurue sai näkyviinsä jonkin pienen kylän. Siellä oli muutamia ihmisiä ulkosalla.
- Onkohan meidän parasta kiertää tuo? Ganrist kysyi.
- Mitä turhia, Gildon tokaisi. Taiteilija on kaikkialle tervetullut.
- Eihän kummallakaan ole minulle kättä pidempää antaa käyttöön kunnes saan jostain kunnollisen ritarin aseen? Ganrist kysyi.
- Ei minulla ole kuin miekkani, Kudast vastasi. Kierretään se. Emme halua turhia vaikeuksia.
- Miten vain, Gildon sanoi olkapäitään kohauttaen.
Seurue pääsi kiertämään kylän, mutta ihmiset mulkoilivat heitä epäluuloisina.
- Onneksi meitä on nyt monta, Ganrist tuumi. Luulen etteivät he välttämättä epäröisi hyökätä kimppuuni mikäli kulkisin yksin. Kymmenkunta heitä viimeksi oli, jousin ja pitkäkeihäin aseistettuja. Ampuivat minua ja hevostani.
- Juku! Gildon huudahti. Ihanko totta?
Kudast nyökkäsi.
Seurue ohitti päivän aikana muitakin asutuksia ja kaikki asukkaat tuntuivat olevan aika nihkeitä.
- Kummallista kuinka kaikki tuntuvat olevan meitä vastaan, Ganrist ihmetteli.
Kudast nyökkäsi.

Ehilmin valo, osa 52.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja