Ehilmin valo, osa 33

Metsäinen maasto jatkui, kun seurue asteli poispäin aukiosta, jolla kaksi pelottavaa miestä seisoivat ja jolla tuuli. Sir Ferant kantoi sir Kennardia Maelcumin kanssa. Seurueen ympärillä metsä tuntui synkkenevän ja puut kohosivat yhä korkeammalle pimentäen taivaan. Aika tuntui taas jokseenkin hämärtyneen, eikä seurueella ollut käsitystä siitä, kuinka he olivat kulkeneet.
- Tietääkö kukaan tarkalleen keitä ne miehet olivat? Daegam kysyi.
Sir Ferant katseli muita. Piispa kohauttaa olkapäitään.
- Barbaareita, sir Garin mutisi. Tappaa ne olisi pitänyt, mokomat vääräuskoiset.
Sir Ferant tuhahti.
- Emme me heille olisi mitään voineet, Daegam totesi. Joskus on vain hyväksyttävä toisten paremmuus.
Sir Ferant nyökkäsi.
- Taidan tietää keitä he olivat, inkvisiittori sanoi Daegamille.
Sir Ferant katsoi kysyvästi inkvisiittoria, joka sanoi:
- He taisivat olla Humakt ja Orlanth.
Piispa tuhahti inkvisiittorin puheille. Daegam rapsutti parransänkeään.
- Mitättömiä barbaareja, niin se on, sir Garin sanoi itsekseen.
- Sitten on kyllä tosiaan hyvä, ettemme heitä haastaneet taistoon, Daegam totesi. Vaikka ovatkin vääriä jumalia, mutta hehän ovat sentään jumalia.
- On vain yksi Jumala, piispa sanoi terävästi. Ja hänen rinnallaan kaikki on mitätöntä, piispa lisää tiukasti.
- Ja heidän puheistaan päätellen sinä taidat olla nyt Ehilm, inkvisiittori sanoi Daegamille.
Daegam hämmentyi ja mutisi:
- Ahaa...
Sir Ferant keskeytti ja kysyi:
- Mutta keitä me olisimme sitten?
- Ja tämä jumala on? inkvisiittori kysyi piispalta.
- Hän on Luoja, jota sinäkin saat kiittää olemassaolostasi, piispa vastasi inkvisiittorille. Malkion oli hänen profeettansa. Pyhä Ehilm julisti Jumalan sanaa aikana, jolloin pimeys peitti maan. Ei ole muita Jumalia kuin Näkymätön Jumala, piispa päätti.
Matka jatkui metsän halki, joka sitten alkoi taas harventua. Jossakin vaiheessa kuin huomaamatta maasto muuttui tasangoksi, jolla kasvoi siellä täällä puita. Sir Ferant katseli ympärilleen. Kaikki siellä tuntui jotenkin oudon tyhjältä ja hiljaiselta. Kulunut aikakin tuntui kovin epämääräiseltä, kun seurueella ei ollut oikein mitään kiintopistettä ajankululle. He olivat ehkä kävelleet minuutteja, tunteja tai kokonaisia päiviä. Virkeitä he kaikki kuitenkin olivat kuin olisivat vasta lähteneet matkaan.
Vihdoin seurue saapui tasangon päähän, jossa näkyi aaltoilevan meren ranta. Polkukin näytti jo kadonneen. Sen sijaan rannassa he näkivät jonkin ihmisjoukon. Siellä oli ehkä parikymmentä aseistettua miestä täysissä haarniskoissa ja aseissa, jotka tosin vaikuttivat jollakin tavalla hyvin vanhahtavilta. Siitä huolimatta aseet ja haarniskat näyttivät olevan täynnä maagisia riimuja ja hohkaavan suorastaan aistittavaa taikavoimaa.
Miesjoukon keskellä oli risuista kasattu nuotio, jonka keskelle oli isketty suuri puupaalu. Paaluun on sidottuna kaksi ihmistä, mies ja nainen. Seurue erotti vielä sotilaiden joukosta erään miehen, jolla ei ollut aseita eikä haarniskaa. Hänen vaatteensa olivat melko koruttomat ja huppu peitti hänen päänsä ja kasvonsa. Seurue kuuli huppupäisen miehen äänen rannasta päin, mutta he eivät erottaneet sanoja sinne asti, missä nyt olivat. Sir Ferant katsoi kysyvästi Daegamia, joka lähti kävelemään joukon luokse. Toiset seurasivat perässä.
Lähestyessään tasaista hiekkarantaa seurue kuuli kahden paaluun sidotun anelevan armoa. He kuulivat epäselvästi huppumiehen äänen, joka kuulosti kuin messuavan paalun edessä. Daegam pysähtyi hetkeksi ja koetti loitsia. Toiset jatkoivat matkaa rantaa kohti ja loitsittuaan Daegam lähti taas jatkamaan matkaansa ja pyrki saamaan toiset kiinni Kudast latasi varsijousensa kävellessään ja uitti nuolen kärjen taas pienessä pullossa.
Kun seurue saapui lähemmäksi, he huomasivat, että paaluun sidotut ihmiset olivat ihonväriltään aivan ruskeita. Lisäksi heidän kasvoissaan ja raajoissaan näkyi julman kidutuksen merkkejä. Huppumies messusi voimakkaalla äänellä, mutta sanat jäivät seurueelle aivan vieraiksi. Sen sijaan he tunsivat kyllä sanoissa suorastaan käsin kosketeltavaa voimaa. Yhdellä sotilaista oli palava soihtu. Kukaan ei näyttänyt kiinnittävän tulijoihin huomiota. Paaluun sidotut huutelivat runnotuin huulin:
- Armoa, armoa!
Sir Ferant katsoi, mitä muut tekivät. Inkvisiittori lähti kävelemään kohti paalua ja Daegam seurasi häntä. Maelcum laski sir Kennardin käsistään ja jäi katsomaan väkijoukkoa. Miesten kasvot näyttivät kylmiltä ja tunteettomilta, eikä paaluun sidottujen anelu näyttänyt heitä hetkauttavan. Paaluun sidottujen kieli kuulosti omituisen vanhahtavalta. He painottivatkin sanoja aivan oudosti. Ferant laski myös otteensa sir Kennardista. Kudast jäi jonkin matkan päähän joukon ulkopuolelle. Daegam jää ringin ulkopuolelle ja sir Ferant jäi sir Kennardin luo.
- Avttacaa, armolliset herrat! toinen sidotuista anoi seurueelta.
Inkvisiittori yritti ängetä sotilaiden muodostaman piirin läpi. Sotilaat kääntyivät nyt inkvisiittoria kohti ilmeettöminä.
- Ällös tvnge, miespaha! yksi sotilaista ärähti hänelle.
- Päästäkää minut läpi niin minun ei tarvitse tunkea, inkvisiittori ärähti takaisin.
- Pyhään piiriin ei sowi astvman, yksi miehistä tiuskaisi uhkaavasti.
- Keitä te olette? Daegam kysyi.
- Mitä täällä oikein tapahtuu ja kuka tuo mies on? inkvisiittori vaati saada tietää ja osoitti huppumiestä.
Sir Ferant käveli piispan luo ja kysyi:
- Tiedätkö mitä tässä on tapahtumassa?
- On harhaoppiset poispoldettawa, eikä siinä pyhässä töössä häiriö sowi, sotilas sanoi.
Piispa pudisti päätään ja sanoi sir Ferantille hiljaa:
- Täällä on voimaa.
Sir Ferant nyökkäsi.
- Keitä he ovat? inkvisiittori kysyi sotilaalta osoittaen paaluun sidottuja.
Sotilaat tuijottivat uhkaavasti inkvisiittoria ja yksi vastasi:
- Pahoia harhavscoisi, noita kirotvn Wadhelin poikia, iotca maata rööstäwät ia raiscaawat.
- Armahtacaa herrat, olemme wiattomia, paaluun sidotut huusivat kauhuissaan seurueelle.
- Keitä te olette? Daegam kysyi.
- Kuka teidän jumalanne on? inkvisiittori kysyi sotilailta.
- Mixi kyselet moisia, miecconen? yksi sotilaista kysyi epäluuloisesti.
- Koska haluan tietää, inkvisiittori kysyi.
- Mitä Ivmalalla targoitat, miecconen? sotilas kysyi halveksivasti.
- No mitä jumalaa te palvotte! inkvisiittori ärähti ritarille.
Samassa huppumies päätti messuamisensa ja antoi kädellään merkin.
Soihtua pitelevä sotilas nakkasi soihdun suoraan paalun juurella olevaan risukasaan. Ruskeaihoiset kiljaisivat kauhuissaan, kun risut syttyivät palamaan.
- Meillä ei ole mitään Ivmalaa, sotilas vastasi pilkallisesti inkvisiittorille.
Sir Ferant katsoi muita.
- Me olemme parembia kvin ne svrgeat Ivmalixi itzeään wäittäwät miehet, sotilas lisäsi viiltävän ivallisesti.
- Missä me olemme? inkvisiittori kysyi. Mikä tämä paikka on?
- Wähämielinengö olet? sotilas vastasi halveksivasti.
Ruskeaihoiset kirkuivat kamalasti, kun liekit nuolivat heitä. He rimpuilivat köysissään, mutta kerrassaan turhaan. Ilmassa tuntui jo palavan ihon haju. Sir Ferant katsoi Daegamia. Huppumies katsoi vain rovioon päin. Paaluun sidottujen vaatteet olivat roihahtaneet liekkeihin ja kiljunta vain koveni.
- En ole vähämielinen. Mikä tämä paikka on! inkvisiittori raivostui sotilaalle.
- Svvren Cachastin maahan olet saapvnvt, hovcca! sotilas ärähti. Harhaoppisten cohtalo on palaa tvlessa!
Inkvisiittori asteli pois sotilaiden luota. Myös Daegam otti muutaman askeleen poispäin. Tulen uhrien parkuna oli järkyttävää kuultavaa. Eivät raukat näyttäneet edes tukehtuvan savuun.
- Ja teilläkö ei ole sitten jumalaa ja väitätte jonkun jumalan palvojan olevan harhaoppinen! sir Ferant huusi sotilaille.
- Ivmalat, ne owat wain walhetta, peyhkeidhen taitaiien tootetta, sotilas tuhahti.
Sir Ferant murahti.
- Varo mitä päästät suustasi, Daegam sanoi varoittavasti sotilaalle.
- Mitätön rääpäle, Ivmalat owat wain peyhkeitä ihmisiä, sotilas sanoi halveksivasti Daegamille. He iohtawat harhaan ikvisesta elämästä.
- Mikä sinä sitten luulet olevasi? Daegam kysyi.
Sir Ferant asteli Daegamin rinnalle.
- Itzensä Malgionin lihaa ia werda! mies huudahti.
Palavat ihmiset kirkuivat, kun heidän hiuksensakin syttyivät palamaan. Vaikka he paloivat koko ajan, tuli ei tuntunut tekevän heistä nopeasti loppua.
- Malkionhan oli niitä profeettoja? Daegam kysyi hieman hämmästyneenä piispalta.
- Niin, sir Ferant vahvisti.
Piispa nyökkäsi ja näytti hiukan hermostuneelta. Sir Ferant kuiskasi jotakin Daegamille.
- Malkionhan on Näkymättömän Jumalan profeetta, Daegam sanoi sotilaalle.
Sir Ferant liikuskeli paikoillaan hermostuneesti.
- Pötyä. Malgion on Pervstaia ia Looia, mies vastasi.
Inkvisiittori seurasi naisen ja miehen palamista ja ringin sisällä tapahtuvia asioita Sir Ferant sanoi hieman hermostuneesti:
- Lähdetään, herra paroni.
Paaluun sidottujen huudot olivat muuttuneet jo yhdeksi suoraksi kiljunnaksi. Heidän rääkätyt huulensa olivat palamassa karrelle, mutta yhä vain kurkusta kuului ulinaa. Daegam katsoi piispaa.
- Pystyvätkö he tappamaan nuo tulella, inkvisiittori mutisi itsekseen.
Sotilas vain tuhahti.
- Meillä ei varmaan sitten ole mitään asiaa teille, Daegam sanoi. Lähdetään.
Sir Ferant nyökkäsi ja palasi sir Kennardin luo. Daegam lähti kävelemään poispäin.
Samassa mereltä ilmestyi äkkinäisesti laivoja ja laivojen mukana tuli kova tuuli. Valtaisat tuulenpyörteet kuljettivat laivat hetkessä melkein rantaan. Daegam pysähtyi ja katsoi laivoja ja samoin inkvisiittori. Maelcum tarttui sir Kennardin jaloista ja nosti hänet ylös. Paalun ympärille kokoontuneet sotilaat ryhmittyivät nopeasti rantaan.
- Mitä tämä oikein on? sir Ferant kysyi.
Tuli nuoli yhä hiiltyneitä ihmisiä, joiden kurkuista kuului yhä ulinaa.
- Heidän pitäisi olla kuolemattomia, inkvisiittori mutisi. Mitä hyötyä tuosta polttamisesta on?
Sir Ferant osoitti palavia ihmisiä laskettuaan sir Kennardin alas ja kysyi:
- Pelastetaanko nuo ihmiset?
Laivoista laskettiin salamannopeasti kymmenen pienempää venettä vesille miehitettyinä sotilailla. Sir Ferant kysyi hätäisesti:
- Herra paroni, autetaanko noita ihmisiä?
Veneet lähestyivät rantaa kohti nopeasti ja samassa ilmassa alkoi singahdella kerrassaan valtavan voimakasta taikuutta. Valtava voimaisku osui erääseen rannalla olevaan sotilaaseen ja hän suorastaan räjähti kappaleiksi. Sir Ferant katsoi paronia, joka puolestaan tuijotti taistelua hiljaisena. Kudast pakitti kauemmas taistelusta, samoin inkvisiittori. Daegam lähti myös kävelemään poispäin taistelusta. Maelcum katseli tilannetta kiinnostuneena.
Rannalla olevien sotilaiden ilmeet näyttivät tinkimättömiltä, eikä niistä voinut lukea vähäisintäkään pelon merkkiä. Muutama soturi nousi veneistä lentoon ja lähestyi suurella nopeudella rantaa. Seurue huomasi, että mereltä tulevien soturien kasvot olivat punaiset kuin veressä kylpevät. Heidän yllään oli myös raskaasti maagisia haarniskoja ja heidän aseensakin olivat riimujen täyttämiä.
Daegam asteli hetken poispäin ja kääntyi sitten takaisin katsomaan taistelua.
- Maelcum, pelastetaanko nuo ihmiset? sir Ferant kysyi.
Mereltä tulevien taikuus ei tuntunut saavan aikaan enempää vahinkoa puolustajien keskuudessa, mutta ilmassa tuntui silti voiman jysähdyksiä.
- Mahtaako noissa enää pelastettavaa olla, Maelcum epäili.
Sir Ferant murahti. Paaluun sidotut ihmiset ulisivat yhä, vaikka olivat kerrassaan liekkien kärventämiä. Jotakin luonnotonta siinä oli, etteivät he olleet jo kuolleet.
- Ferant, tule auttamaan, Daegam kehotti. Koetetaan vapauttaa heitä köysistä.
Sir Ferant meni Daegamin mukaan.
Samassa ensimmäiset punakasvoiset soturit saavuttivat rannan ja kävivät karjuen rannalla paalun lähelle ryhmittäytyneiden sotilaiden kimppuun. Kaapumies oli sotilaiden keskellä. Hän näytti koordinoivan puolustusta.
Sir Ferant juoksi palavien luokse, eikä kukaan näyttänyt kiinnittävän huomiota häneen. Daegam meni myös palavien luokse.
- Turhaa touhua, inkvisiittori tuhahti Daegamin ja Ferantin puuhille.
Punakasvoiset ja rannan sotilaat ottivat yhteen ja seurue näki valtavan voimallisia iskuja, joita taikuus vahvisti. Miesten aseet hehkuivat raakaa taikavoimaa, niin hyökkääjillä kuin puolustajillakin. Valtavat jysähdykset saattelivat sitä, kun aseet iskivät yhteen. Inkvisiittori kävelee taas hieman pois päin taistelusta. Samassa yksi punakasvoisista sotureista suistui maahan sotilaan miekan kahtia leikkaamana.
Sir Ferant otti miekan ja alkoi iskeä köysiä poikki. Köydet olivat jo aika palaneita, joten sir Ferantin oli melko helppo katkoa niitä. Saatuaan köydet poikki sir Ferant huusi vangeille:
- Hypätkää!
Daegam katseli palaneita, jotka eivät näyttäneet liikkuvan minnekään, vaan pitivät yhä ulinaa. He olivat kerrassaan kärventyneitä ja ilmeisesti heidän ihonsa oli palanut kiinni paaluun.
Rantaa puolustavat sotilaat taistelivat kurinalaisesti ja hyödynsivät tehokkaasti ylivoimaansa rantaan lentämällä ehtineitä sotureita vastaan. Kaksi punakasvoista soturia suistui maahan taikuudella vahvistettujen miekkojen silpomina. Tuuli ei ollut enää kovin kova ja laivat olivat jääneet paikoilleen.
Sir Ferant laittoi miekkansa takaisin huotraan ja hyppäsi toisen palavan luokse repäisten hänet mukaansa. Palanut ruumis irtautui paalusta jättäen jälkeensä palanutta ihoa. Sir Ferant laski naisen maahan ja pyöritteli häntä, jotta palo sammuisi. Daegam seisoskeli vieressä katsoen Ferantin puuhia ja vilkaisi välillä taistelun puoleen. Naisen ruumiin liekit alkoivat sammua rantahietikossa, mutta kierittely irrotti myös palanutta nahkaa. Nahan alta tuli näkyviin palanutta lihaa. Joistakin kohdin lihakin oli tippunut pois ja sieltä pilkotti luuta.
Samassa ensimmäinen vene saapui maihin ja sieltä syöksyi tusinan verran punakasvoisia sotureita kohden paalua puolustavaa miesjoukkoa. Punakasvoiset miehet syöksyivät karjuen rannan sotilaiden kimppuun, jotka olivat ryhmittäytyneet tiiviiksi muodostelmaksi huppuveikko keskellään.
- Tekisit heille palveluksen jos lopettaisit heidät siihen paikkaan, Kudast sanoi sir Ferantille.
Sir Ferant huusi Daegamille osoittaen palavaa miestä:
- Paroni, ota tuo toinen!
Hirvittävä taistelu raivosi aivan sir Ferantin, Daegamin ja Kudastin lähellä. Sir Ferant nosti naisen syliinsä ja lähti kantamaan häntä piispan luo. Toinen veneellinen punakasvoisia sotureita oli ennättänyt ensimmäisten avuksi ja rannan miesjoukkoa ahdisteltiin kovasti.
- Jos hän kuolisi tuohon liekkiin, niin hän olisi jo kuollut, Daegam sanoi ja lähti Kudastin kanssa sir Ferantin perään.
Piispa näytti kovin kalpealta, kun sir Ferant pääsi hänen luokseen. Piispa perääntyi heti pari askelta kärventyneen lihan löyhkän vuoksi. Sir Ferant sanoi hätäisesti:
- Piispa, koittakaa parantaa häntä.
- Turhaan sinä niitä kidutat, Maelcum sanoi.
- No jos eivät ole kuolleet liekkeihin ja muuhun kidutukseen, niin voi olla vielä mahdollisuus! sir Ferant huudahti ja katsoi vihaisena piispaa.
- Minun taitoni eivät riitä enkä edes parantaisi saastaisia vadeleita, piispa sihahti vihaisesti.
Veri ja taikuus lensivät, kun joukot taistelivat hiekkarannalla. Sir Ferant katsoi avuttomana naista ja Daegamia.
- Parempi vain, kun et päästä tuota toista edes köysistä, Daegam sanoi hänelle.
- Ja sinä sanoit äsken, että mennään auttamaan heitä! sir Ferant huudahti kiihtyen.
Puolustajat ovat kärsineet ensimmäiset menetyksensä ja nämä kaatuneet ovat saaneet hirvittäviä vammoja maagisista aseista. Huppumies räiskäytti jonkin voimallisen taian ja yksi punakasvoinen syttyi palamaan räiskähtelevästi. Maelcum käänsi katseensa taistelua kohden ja sanoi:
- Tahtoisinpa nähdä noita aseita hieman lähempää.
- Samoin, Kudast totesi.
Yhä vieläkin naisen kurkusta kuului ulinaa.
- Uskon että kohta niitä lojuu rannalla enemmän kuin tarpeeksi, Maelcum arveli.
- Ferant, vie nainen muualle, Daegam käski. En jaksa katsella sitä valittavaa ruumista.
- Toivottavasti me emme loju niiden vierellä, Kudast sanoi.
Sir Ferant kirosi, nosti naisen syliinsä ja vei hänet kauemmas. Itse hän jäi kuitenkin kauemmas muusta porukasta.
Samassa yksi puolustajista lensi aivan seurueen viereen. Tai pikemminkin hänen savuava yläruumiinsa jostakin rinnan kohdalta katkenneena. Miehen silmät vielä kääntyivät ja räpsähtävät ja suu avautui kuin jotakin sanoakseen. Sitten silmät lasittuivat ja ruumiinkappale jäi lojumaan maahan verisenä. Maelcum kumartui tutkimaan sitä ja Kudast teki samoin. Raadolla oli päässään jokin riimujen täyttämä kypärä. Sen sijaan hänen yllään oleva haarniska oli rikkoutunut sen voimalliselta vaikuttavista riimuista huolimatta.
Samassa kuului hurja jysähdys ja yksi melkein rantaan päässyt vene sinkoutui ilmaan miehineen kaikkineen. Huppumiehen taikuus iski sen yläilmoihin.
- En tiedä kannattaako meidän olla täällä silloin kuin voittaja saadaan selville, Daegam totesi.
Hän katseli ympärilleen. Puolustajilta oli kaatunut lisää miehiä ja heitä oli enää vajaa kymmenen. Siitä huolimatta he jatkoivat taistelua kylmäverisesti ja näyttämättä lainkaan väsyneiltä.
- No eivät nuo puolustajat ainakaan kovin vihamielisiltä vaikuttaneet, Maelcum sanoi. En tiedä sitten noista toisista.
Kudast poimi varovasti kuolleen sotilaan kypärän.
- Arh! Kudast huudahti ja lennähti jonkin matkan päähän kypärästä.
Lisää sotureita riensi paalun luona puolustautuvaa miesjoukkoa vastaan. Moni punakasvoinen soturikin makasi maassa kuolleena, hirvittävällä tavalla silpoutuneena. Daegam katsahti Kudastin suuntaan.
- En suosittele koskemaan noihin varusteisiin, Kudast sanoi noustessaan maasta.
- Olisikohan aika ottaa hieman etäisyyttä? Maelcum ehdotti. En kyllä usko että siitä mitään apua on, jos nuo haluavat kimppuumme.
Inkvisiittori katsahtaa Kudastiin päin mutta ei näyttänyt paljon välittävän vaan jatkoi taistelun seuraamista.
- Oletko kunnossa? Daegam kysyi Kudastilta.
Sir Ferant loitsi mahtavaa taikuutta naiseen ja hänen ihonsa parani hiukan, vaikkei kokonaan.
- Olen, Kudast vastasi herralleen.
Punakasvoisten soturien aalto peitti alleen puolustajat ja kamppailu muuttui äärimmäisen rajuksi lähitaisteluksi. Torjuminen oli vaikeaa ja iskuja paukahteli maagisiin haarniskoihin. Iskut olivat kuitenkin usein niin voimakkaita, että ne tekivät selvän uhristaan. Siksi irtinaisia ihmisenkappaleita lenteli silpoutuneina vähän väliä. Hiekkaranta oli muuttunut paalun luota jo aivan veren tahrimaksi.
- Kohta nähdään miten käy, Maelcum totesi.
Huppumies jysäytti vielä voimakkaita taikoja, joiden ansiosta muutama punakasvoinen soturi kaatui kuolleina maahan. Sitten hänet silvottiin miekoillaan murskaksi.
Lopulta taistelu taukosi, mutta punakasvoiset soturit silpoivat kuin raivon vallassa vihollistensa ruumiit. Jos jossakin näkyi vielä pilkahduskin henkeä, siitä tehtiin heti selvä. Soturit ja heidän haarniskansa ja aseensa olivat myös verisiä, mutta taikuus uhosi niistä väkevänä.
Puolisentusinaa soturia lähestyi nyt seuruetta aseet käsissään, mutta rauhaneleitä tehden. Daegam lähti astelemaan heitä kohti ja tervehti heitä kättä heilauttamalla. Maelcum seurasi perässä, mutta inkvisiittori jäi paikoilleen. Sir Ferant hoivasi naista sivummalla.
- Ravhaa, ystäwät, ravhaa! yksi miehistä huudahti.
Seurue erotti itse asiassa, että mies olikin kasvoiltaan ruskea eikä punainen.
- Emme halua pahaa! Daegam vakuutti.
- Emme mekään, olemme ystäwiä, ruskeakasvoinen sanoi ystävällisesti. Vihollisia, ymmärrättehän, hän jatkoi viitaten paalun luokse ja muuttaen puheensa ymmärrettävämmäksi.
Daegam nyökkäsi.
- Ah, keiden kanssa meidän alamaisten herrojen on kunnia keskustella? ruskeaihoinen kysyi Daegamilta.
Maelcum tutkaili miehiä ja heidän varusteitaan kiinnostuneena. Miesten varustukset vaikuttivat tosiaan maagisilta ja jotenkin hyvin oudoilta ulkoasultaan. Ruskeaihoisella tosin oli paljon kevyempi varustus kuin punaisilla ja aseenakin vain lyhytmiekka vyöllä.
Daegam katseli miehiä hetken ja vastasi sitten:
- Olen Daegam Ornim. Keitä te olette?
- Olemme mahtavan Vadelin vaatimattomia jälkeläisiä suoraan alanevassa polvessa, ruskeaihoinen vastasi kumartaen jokseenkin nöyrästi.
Sir Ferant nosti naisen syliinsä ja asteli ruskeaihoista miestä kohti. Perille tultuaan hän kysyi ojentaen naista sylissään eteen päin:
- Kuuluko hän teihin?
- Oh, kyllä, mies vastasi.
- Hän on kuollut? mies sanoi hiukan kysyvästi viitaten naiseen.
- Ei, käytin häneen parantavaa taikuutta, sir Ferant vastasi.
Miehen kasvot hiukan värähtivät ja sitten hänen kasvoilleen ilmestyi helpottunut ilme.
- Me siis ehdimme ajoissa! hän ilahtui.
- Minä pelastin hänet, muuten hän olisi kuollut, sir Ferant sanoi.
Daegam katsoi naista. Nainen oli pahasti palanut, mutta joissakin kohdin ihoa oli palautunut sir Ferantin voimakkaan magian ansiosta. Luitakaan ei enää näkynyt.
- Kuka hän on? sir Ferant kysyi ja nyökkäsi naista kohti.
- Kiitos, kiitos, mahtava herra! ruskeaihoinen huudahti langeten polvilleen sir Ferantin eteen.
Sir Ferant katsoi kummissaan ja kysyi:
- Kuka hän oikein on?
- Te pelastitte pikku Ayzabelin hengen noiden kirottujen kachastien kynsistä! ruskeaihoinen riemuitsi.
Sir Ferant katsoi vieläkin kummissaan ja kysyi:
- Onko hän jotenkin merkittävä nainen?
- Voi voi, meidän keskuudessamme kaikki ihmiset ovat rakastettuja, ruskeaihoinen vastasi. Me olemme kovin tunteellista kanssa ja jokaisen ihmisen menestys on meille suuri kauheus.
Sir Ferant nyökkäsi.
- Vaikka tänäänkin moni on kaatunut enää nousematta, mies jatkoi huokaisten. Mutta emme alistu vihollistemme orjuuteen ja kidutukseen. Olemme teille kiitoksen velkaa, ruskeaihoinen totesi. Haluamme palkita teidät hyvästä teostanne. Oletteko jotakin vaille?
Sir Ferant katsoi ruskeaihoista ja kysyi:
- Osaatteko parantavaa magiaa?
Ruskeaihoinen pudisti päätään ja sanoi:
- Minä en, mutta meidän laivassamme on osaavia maagikoita.
Daegam vilkaisi paalulle. Liekit olivat jo sammuneet siellä. Paaluun sidottu mies nojasi hiiltyneenä paaluun ja oli ilmeisesti hengetön.
- Minun hyvä ystäväni, sir Kennard, on taudin alainen, sir Ferant selitti. Pystyykö joku teistä parantamaan häntä?
- Se on mahdollista, ruskeaihoinen sanoi nyökäten. Meidän magiamme on vahvaa. Mutta maagikkomme ovat laivassa. Eikä meidän ole turvallista jäädä tänne. Kirottu zzabur ehti lähettää varoituksen omilleen.
Sir Ferant ojensi naista ruskeaihoiselle miehelle ja sanoi:
- Minä tulen laivaanne sir Kennardin kanssa.
- Olemme purjehtimassa heti pois, ruskeaihoinen huomautti. Parannus taas voi kestää pitkään.
- Ja ette voi parantaa sir Kennardia? sir Ferant kysyi. Vaikka pelastin tämän naisen hengen oman henkeni uhalla! Olette sen velkaa.
- Voi voi, emme voi sen takia asettaa koko laivasto vaaraan, ruskeaihoinen vastasi päätään pudistaen. Emmehän voi asettaa vaaraan itsensä amiraalin henkeä!
Sir Ferant murahti.
- Voitteko parantaa hänet laivassa? Daegam kysyi.
Soturit näyttivät kantavan omiensa ruumiita ja ruumiiden kappaleita veneille päin.
- Laivassa maagikkomme varmasti pystyisivät parantamaan kenet tahansa, ruskeaihoinen vastasi Daegamille. Siellä parannamme jopa kuolleet, joten sairaudet ovat pikkujuttu.
- Pystyttekö palauttamaan meidät sitten tänne takaisin parannuksen jälkeen? sir Ferant tiedusteli.
- Ehkäpä, ruskeaihoinen vastasi mietteliäänä.
- Miten niin, eikö teidän voimat sitten kykene siihen? sir Ferant kysyi.
- Silloin vain täällä parveilee laumoina haisevia kachasteja, ruskeaihoinen vastasi. Ja ne haisevat siat janoavat kostoa. Päädytte roviolle, jos palaatte.
Daegam katsahti muihin ja sanoo:
- Meidän ei kannata jäädä tänne, ja tällaista parannustilaisuutta ei tule aina kohdalle.
- Pystyttekö palauttamaan meidän Ehilmin taivaalliseen kirkkoon? sir Ferant kysyi ruskeaihoiselta.
- Paroni! Eikö meidän pitäisi jatkaa matkaa ja viedä se lipas suurelle ja mahtavalle Arkatille! inkvisiittori huudahti taaempaa.
- Häh? ruskeaihoinen kysyi sir Ferantilta ihmettelevästi. Armollinen herra, en tunne sellaista satamaa, hän sanoi pahoittelevasti.
- Pheadrus, sano sitten minne menemme, Daegam tiukkasi. Tästä voi lähteä veden rantaa jompaankumpaan suuntaan, mutta emme voi mennä takaisinpäin.
- Paroni, olisiko sinulle ehdotuksia? sir Ferant kysyi.
- Arkat, se on tuttu nimi, ruskeaihoinen sanoi ilahtuneena. Senniminen mies asuu maassamme meren takana.
Sir Ferant katsoi ihmeissään miestä.
- Siinä tapauksessa menemme laivaan ja meren yli, inkvisiittori päätti.
- Hyvä. Tulemme sitten teidän mukananne meren taakse, jos se teille käy, Daegam sanoi ruskeaihoiselle. Voisitte samalla parantaa ystävämme?
- Olette tervetulleita, pelastajat, ruskeaihoinen vastasi ystävällisesti hymyillen. Vaatimattomille veneillemme on kunnia saada näin mahtavia vieraita. Saatte kaiken apumme, jonka voimme tarjota.
Sir Ferant ojensi naista miehelle.
- Ei, kantakaa te häntä, mies kehotti sir Ferantia.
- Hyvä on, sir Ferant sanoi hieman ihmeissään.
- Te olette pelastaja ja sankari, siksi on parasta, että kannatta, mies sanoi hymyillen sir Ferantille.
- Kudast, auta Maelcumia Kennardin kantamisessa, Daegam käski.
Maelcum menee sir Kennardin luokse ja tarttui häneen. Kudast tuli auttamaan. Soturit olivat jo palanneet veneelle ja ruskeaihoinen suuntasi sinne Daegamin ja muiden kanssa. Sir Ferant kantoi naista.
Seurueen päästessä rantaan pari venettä oli vielä odottamassa, kun taas muut kulkivat jo kohti laivoja. Seurue ohjattiin yhteen veneistä ja mukaan tuli punaihoisia sotureita, kuten myös ruskeaihoinenkin. Veneet lähtivät liikkeelle kohti laivoja magian kuljettamina. Aallot velloivat veneen ympärillä ja vene keikkui, mutta se kulki silti kovaa vauhtia kohti suurinta laivoista.

Ehilmin valo, osa 34.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja