Ehilmin valo, osa 32

Sir Ferant kiiruhti hakemaan muita ritareita. Daegam puolestaan kysyi piispalta:
- Meidän varmana pitäisi mennä sinne kirkolle ja viedä tuo kirottu ritarikin sinne?
- Me pidämme jumalanpalveluksen linnan kappelissa, piispa päätti. Sinne tarvitsemme kaikki oikeauskoiset, jotta meillä olisi maagista tukea takanamme mahdollisimman paljon. Vain siten voimme voittaa paholaisen juonet, jotka vaivaavat linnaa.
Samassa huoneessa olijat näkivät vankityrmän käytäviin johtavan oven aukeavan. Sieltä saapui itse pelätty inkvisiittori sir Phedrus Horicce, joka näytti synkän tyytyväiseltä. Kudast mulkaisi Horiccea tympeästi. Daegam katsoi inkvisiittoria hetken kummeksuen ja kysyi sitten piispalta osoittaen maassa kouriskelevaa ritaria:
- Pitääkö tuo ritari viedä sinne kappeliin?
- Kyllä, välittömästi, sillä vain Jumalan voima voi suojella häntä paholaisen aiheuttamalta kuolemalta, piispa vastasi nopeasti.
- Te kaksi, Daegam sanoi ja osoitti huoneessa olevia vahteja. Kantakaa tuo mies kappelille.
Vahdit vilkaisivat maassa kieriskelevään mieheen vastentahtoisina.
- Hänen henkensä on kiinni teistä! Daegam huudahti. Nopeasti nyt!
Vartijat lähestyivät tuskissaan valittavaa miestä vieläkin vastahakoisina.
- Herra paroni, emme ehkä saa häntä kannettua, kun hän kouristelee, toinen vartijoista sanoi koskematta mieheen.
- Kai täällä sitten kaikki pitää tehdä itse! Daegam tokaisi vihaisena ja kävi nostamaan kouristelevaa miestä ylös vastentahtoisesti.
- Kuka hän on? inkvisiittori kysyi katsoen kouristelevaa miestä.
Mies sätki Daegamin otteessa ja huusi kivusta. Hänen vatsansa pullisteli kerrassaan järkyttävällä tavalla ja miehen suolisto päästi ilmaan kamalaa hajua. Inkvisiittori katsoi hieman ihmetellen miestä ja otti sen jälkeen kivenpalasen miekkansa sisältä.
- Te kaksi, tulkaa mukaan kappelille, jos teistä nyt on edes siihen, Daegam käski koettaen pitää päätänsä kauempana karmeista hajuista.
- Selvä, herra paroni, vartijat sanoivat hiukan noloina.
Inkvisiittori käveli sairaan miehen viereen ja kosketti miestä kiven palasella. Mies kiljaisi kiven koskettaessa häntä. Daegam lähti kantamaan miestä kappelin suuntaan, mutta Kudast lähti kohta myös. Piispa lähtee Daegamin perään ja vartijat seuraavat kannoilla. Inkvisiittori pisti kiven takaisin miekkansa sisään ja lähti ulos.
Seurue saapui sitten jo pihalle, jonka kautta kappeliin täytyi kulkea. Pihalla näytti odottelevan synkässä yössä useita kymmeniä ritareita täysissä varusteissa ja selvästi ymmällään. Daegam mutisi itsekseen. Ritarien katseet suuntautuivat Daegamin suuntaan ja sotilaat ryhdistäytyivät. Maelcumkin näkyi olevan pihalla. Sir Ferant ilmestyi juuri pihalle mukanaan suuri joukko ritareita.
- Paroni. Mitä oikein on tekeillä? inkvisiittori tiedusteli.
Daegamin luokse riensi muutama korkea-arvoisempi ritari, jotka kysyivät:
- Herra, paroni, miksi hälytys?
Maelcum seisoskeli ymmällään ritarijoukossa. Daegam mutisi vain itselleen ja kantoi kouristelevaa miestä kappelia kohti. Inkvisiittori kiiruhti Daegamin luokse.
- Herra paroni, mitä käskette? korkea-arvoiset ritarit kyselivät Daegamilta.
- Mitä täällä oikein puuhataan! inkvisiittori huudahti.
Sir Ferant jätti väliä inkvisiittoriin ja seurasi paronia. Kudast käveli kauempana Daegamin perässä.
- Kaikki kappelille, Daegam käski. Ja äkkiä.
- Niin, pidämme hätäjumalanpalveluksen, piispa vahvisti.
Maelcum pyrki lähemmäs joukon keskeltä ja sir Ferant meni hänen rinnalleen. Ritarien johtajat alkoivat ohjata ritareitaan kappelin suuntaan kurinalaisesti. Inkvisiittori käveli Daegamin vieressä ja kysyi:
- Mitä täällä oikein puuhataan, paroni!
Daegamin joukko asteli sisälle kappeliin. Se oli kohtuullisen tilava ja kuvamaalauksin koristeltu kammio. Sen edessä oli alttari ja kuvilla koristeltu seinä. Kudast jäi oven viereen. Daegam puolestaan kysäisi piispalta:
- Mihin lasken hänet.
- Laskekaa alttarin viereen, paroni, piispa kehotti. Siinä on eniten Jumalan voimaa paholaisen juonien estämiseksi.
Daegam meni viemään miehen alttarin viereen. Ritarit alkoivat ryhmittyä huoneeseen. Maelcum jäi ovelle katselemaan touhua ja sir Ferant meni Maelcumin viereen. Piispa kiiruhtaa alttarin takana sijaitsevasta ovesta jonnekin peräkammioon ja sulki oven perässään. Alttarin viereen laskettu mies ulisi, kouri käsillään kivistä lattiaa ja päästi ilmaan kammottavia hajuja. Daegam otti muutamia askelia pois miehen luota. Pian kaikki ritarit olivat ahtautuneet kammioon jättäen kuitenkin kirkon pyhimmän etuosan tyhjäksi.
- Oletteko kuuro, paroni, inkvisiittori tivasi. Miksi hitossa tänne on koottu näin paljon ritareita?
Sir Ferant katsoi touhua ovelta.
- Pyhää Ehilmiä palvovat jäävät sisälle ja muut menevät ulos! Daegam määräsi.
- Selitä ensin, miksi tänne on koottu nämä ritarit, inkvisiittori vaati.
- Ulos! Daegam ärjäisi inkvisiittorille. NYT!
Ritarit katselivat paroniaan. Inkvisiittori käveli hieman vihaisena oven ulkopuolelle ja Maelcum asteli myös ulos. Sir Ferant katsoi inkvisiittoria halveksuen ja suuntasi sitten katseensa paroniin.
Daegam katsahti oveen, jonka taakse piispa oli mennyt. Ovi oli osa seinän hienoja maalauksia ja sitä oli vaikea erottaa seinästä. Ritarit olivat odottavaisia ja salissa vallitsee hiljaisuus satunnaisia yskähdyksiä ja vaimeaa kuiskuttelua lukuun ottamatta. Ritareita oli jotakin sadan ja kahdensadan väliltä. Valaistus oli hämärä, sillä vain muutamat soihdut valaisivat kammiota. Ritarit vaikuttivat jännittyneiltä ja katsoivat uteliaina tuskissaan kieriskelevää miestä.
Pian Daegam käveli oven luokse ja koputti siihen. Hän avasi sen, mutta sulki sen melkein heti. Sir Ferant katseli kysyvästi paronia. Sairas mies ulisi lattialla ja hänen vatsansa paisui ja laski äkkinäisin nykäyksin. Kammiossa oli muuten hiljaista ja viileää. Daegam asteli pari askelta ovelta ja kääntyi katsomaan sätkivää miestä. Kostea haju tuntui sen hirvittävän löyhkän lisäksi, jota sairas mies levitti ympärilleen. Ritarit olivat asettuneet mahdollisimman pitkälle etuseinästä, mutta koska oli ahdasta, ensimmäiset joutuvat olemaan kovin lähellä hajua. Sir Ferant sanoi Kudastille:
- Mikä sitä piispaa pidättelee oikein?
- En tiedä, Kudast vastasi.
Sir Ferant liikuskeli paikallaan levottomasti ja sanoi:
- Ei tästä tule mitään.
- Odota nyt, Kudast rauhoitteli.
Sir Ferant vastasi levottomana:
- Kyllä minä voin odottaa, mutta en tiedä voiko tuo ritari!
Samassa alttarin ovi paiskautui auki ja piispa asteli sisälle huoneeseen pidellen käsissään paksua kirjaa, jonka kansi oli täynnä maagisia merkkejä, Lain riimu kaikkein selvimpänä. Piispan kasvot näyttivät täysin tyyniltä ja hänen olemuksensa henki arvovaltaa. Piispa asteli alttarin luokse ja laski kirjan sen päälle varovasti ja rituaalinomaisesti.
Silloin kappelin ovi aukesi ja sisään asteli vanha sir Garin. Hän pysähtyi ovelle hätkähtäen sisälle pakkautunutta ihmismassaa. Alttarilla piispa aukaisi kirjan jostakin sen puolen välin kohdalta. Kirjan sivut ovat kellastuneet ja selvästikin vanhat.
- Paroni, teidän tulee kerätä uskollisimmat miehenne rinnallenne, piispa kehotti Daegamia.
Sir Garin tunki ritarien ohitse kohti kirkon etuosaa. Daegam katsahti ritarien joukkioon. Sir Ferant sulki kappelin oven.
- Sir Ferant, sir Tivarel, tulkaa tänne eteen, Daegam kehotti.
Sir Ferant lähti kävelemään paronin luo, mutta sir Garin ehti eteen häntä ennen.
- Herra paroni, saanen tiedustella, mitä tämä kaikki tarkoittaa? sir Garin sanoi Daegamille kuuluvasti.
Piispa oli syventynyt katsomaan kirjaansa. Sir Ferant katsoi Kudastia ihmeissään.
Daegam vastasi sir Garinille:
- Hyvä että sinäkin tulit tänne.
- Minulle ei ole kukaan ilmoittanut mitään, sir Garin valitti.
Sir Ferant asteli paronin viereen.
- Anteeksi, mutta meidän piti toimia ripeästi, Daegam sanoi sir Garinille. Eräs ritari oli taas joutunut taudin valtaan ja päätimme pitää pikaisen jumalanpalveluksen.
- Sallinette minun sitten vetäytyä sivummalle, sir Garin ehdotti.
Sir Ferant katsoi kärsivää miestä, joka ulvoi lattialla ja kärsi kovia kipuja, muttei ollut ihme kyllä heittänyt vielä henkeään. Daegam sanoo sir Garinille:
- Piispa pyysi uskollisimpia ritareita rinnalleni ja minun on sanottava, että olette yksi uskollisimmista.
Sir Garin näytti tyytyväiseltä ja kumarsi asettuen Daegamin luokse. Sir Ferant katsoi takanaan olevaa Kudastia ja kysyi:
- Onko Kudast myös?
- Olen kuullut, että täällä on voimakas inkvisiittori läsnä, piispa sanoi Daegamille. Pitääkö tämä paikkansa?
- Luultavasti, Daegam vastasi.
- Hänet on syytä myös ottaa mukaan riittiin, piispa kehotti. Tarvitsemme kaiken saatavissa olevan voiman.
Kudast siirtyi Daegamin luokse. Sir Ferant sanoi nopeasti:
- Minä haen hänet, herra paroni.
Daegam nyökkäsi ja sanoi:
- Selvä.
Sir Ferant lähti ovelle nopeasti. Hän aukaisi oven ja poistui kappelista.
- Onko teillä enempää luotettuja ystäviä, joista voitte olla varma? piispa kysyi Daegamilta. Tarvitsette ympärillenne kaiken tuen.
Daegam koetti miettiä.
Samassa sir Ferant tuli takaisin inkvisiittori perässään ja suuntasi kiireesti Daegamin luokse. Inkvisiittori asteli sisään ja meni hänkin heti Daegamin luokse. Sir Ferant kumarsi hieman saavuttuaan Daegamin luo ja astui sivuun.
- En usko, että täällä on enempää luetettuja ystäviäni, Daegam tuumi. Ah! Miten voisinkaan unohtaa.
Piispa käänsi kirjansa sivua.
- Maelcum, Daegam lausahti hieman nolona. Hän on eräs luotettava henkilö vielä.
- No, nytkö sitten halusitte minut tänne? inkvisiittori sanoi äksysti Daegamille ilman kumarteluja.
- Hänet sitten myös, mutta pian, piispa kehotti.
- Kudast, Daegam sanoi. Käy hakemassa hänet jostain.
Sir Ferant sanoi nopeasti Daegamille:
- Minä haen hänet, herra paroni.
- Tai jos Ferant hakee, niin ei sitten mitään, Daegam totesi.
Sir Ferant meni ovelle nopeasti. Hän aukaisi oven ja hävisi oven taakse.
Ritarit olivat hiukan jo kärsimättömiä ja liikahtelivat hermostuneina. Piispa pysyi vieläkin tyynenä ja viittasi Daegamia viereensä alttarin taakse. Daegam meni piispan viereen.
- Selittäkääpä nyt, paroni, inkvisiittori kehotti.
- Koetamme nyt pelastaa kärsivän miehen hengen, Daegam suostui sanomaan.
Inkvisiittori näytti ihmettelevän vastausta ja kysyi:
- Miksi nämä ritarit on kutsuttu tänne jos ollaan vain pelastamassa tätä ihmistä?
Sir Ferant saapui Maelcum perässään ja kiirehti paronin luo. Sir Ferant kumarsi hieman saavuttuaan paronin luo ja astui hänen rinnalleen. Maelcum vilkuili ympärilleen.
- Kerätkää kaikki ystävänne ympärillenne, piispa kehotti Daegamia.
Sitten hän painoi katseensa alttarilla olevan kirjan kellastuneisiin sivuihin ja koukeroiseen tekstiin. Daegam viittoi muita tulemaan ympärille. Maelcum astui lähemmäs hieman hämmentyneenä.
- Miksi minun pitäisi tulla? inkvisiittori kysyi.
Kudast astui Daegamin vasemmalle puolelle. Ritarit seurasivat nyt silmä kovana tilannetta. Sir Garin seisoi vankkumattomana Daegamin lähellä, joskaan hänellä ei ollut aseita. Sir Ferant kysyi Daegamilta:
- Aloitetaanko, herra paroni?
- Vauhtia, piispa kehotti. Kaikki tiiviisti tänne alttarin luokse.
- Aloitetaan, aloitetaan, Daegam vastasi ritarilleen.
- Miksi? inkvisiittori kysyi yhä.
- Koska aloitamme rituaalin, piispa vastasi käskevästi.
- Pitäisikö minun osallistua teidän rituaaleihinne? inkvisiittori tuhahti.
Sairas mies rääkyi ja voihki alttarin edessä, mutta ritarit olivat nyt hiljaa. Kuiskutteluakaan ei enää kuulunut.
- Koska tarvitsemme maagista voimakkuuttanne, piispa vastasi inkvisiittorille. Vauhtia, hän hoputtaa. Jumalan voima ei riitä loputtomiin, jos epäuskoiset hidastelevat.
- Eikö minun tilalleni ole ketään? inkvisiittori kysyi.
Piispa loi inkvisiittoriin kärsimättömän katseen ja vilkaisi sitten kireästi Daegamia.
- Tule nyt tänne ja äkkiä, Daegam komensi inkvisiittoria.
Sir Ferant katsoi äkäisenä inkvisiittoria.
- Mitä varten minua sitten tarvitaan? Maelcum tiedusteli.
- Olkaa nyt hiljaa ja tehkää niin kuin käsketään, Daegam määräsi.
- Pulinat pois, piispa käski.
- Olkaa nyt jo hiljaa, jotta voidaan aloittaa, sir Ferant kehotti.
- Aloitamme vasta, kun kaikki ovat koossa, piispa sanoi terävästi sir Ferantille.
Sir Ferant katsoi vihaisena inkvisiittoria ja Kudastkin mulkoili tätä.
- Asettukaa taakseni, piispa kehotti inkvisiittoria kärsimättömästi.
Sairas mies ulisi tuskissaan alttarin edessä ja soihdut savuttivat. Tuntui kuin huone hämärtyisi entisestään.
- Kuka hän oikein on? inkvisiittori kysyi sairaaseen viitaten.
- No käskekää sitten, perkele, Maelcum tokaisi ja astui alttarin viereen.
Piispa katsoi inkvisiittoria taas ärtyneenä. Daegam sanoi inkvisiittorille:
- Nyt tänne taikka saat miehen kuoleman syyn niskoillesi.
- Haluatteko miehen kuolevan takianne? piispa kysyi inkvisiittorilta.
- Kuka hän on! inkvisiittori huudahti.
- Hän on arvon sir Kennard! sir Ferant vastasi.
- Hän on linnamme ritari ja hän on kuolemaisillaan! Daegam selitti.
- No tämän kerran, inkvisiittori tuumi ja käveli hieman ärtyneenä piispan taakse.
Piispa mutisi hiljaa jotakin pihtipiruista ja laski katseensa kirjaan. Hän alkoi nyt lukea kirjasta rituaalisia lauseita. Samalla piispan kädet ryhtyivät tekemään maagisia ja symmetrisiä kuvioita ilmaan. Alttarilla palavan neljän kynttilän valo tuntui vahvistuvan kovasti ja alttari suorastaan säteili maagista hohdetta. Samalla kappelia valaisevat muutamat soihdut himmenivät. Vaikka ne eivät sammuneet, niiden valo ei tunne enää loistavan.
Kun piispa jatkoi pitkää liturgiaansa, jonka sanojen merkityksistä toisilla oli vain hatara käsitys, tunne voimasta vahvistui huoneessa. Salissa hiljaisina seisovat ritarit jäivät pimentoon. Ferant katsoi sir Kennardia. Tämä voihki vieläkin lattialla kipujen vallassa.
Samassa piispa kehotti salin ritareita yhtymään rukoukseen ja jatkamaan sitä. Ritarit alkoivat mumista piispan johdolla rukouksia. He jatkoivat sitä yhtä uudestaan ja uudestaan, vaikka piispa lopetti pian ja siirtyi lukemaan lisää rituaaliaan. Jokaisen piispan sanan myötä tuntui salin täyttävän taas mahtava voima. Edessä oleville salin ritarit tuntuivat kutistuvan vain himmeäksi varjokuoroksi, joka toisteli rukouksia harmaana massana. He eivät enää erottaneet yksittäisiä ritareita. Sen sijaan alttarin valo voimistui vielä kirkkaammaksi ja sen luona olevatkin tuntuivat suorastaan säteilevän valoa.
Piispan sanat soluivat sujuvasti suusta ja ne jatkuivat, vaikka hän irrotti katseensa kirjasta ja kohotti sen kohti kattoa. Läsnäolevan voiman tunne kasvoi yhä. Ilma itsessään tuntui säteilevän jo alttarin etuosassa erittäin kirkasta valoa. Kaikille paitsi Daegamille ja piispalle tämä tuntui olevan jo liian kirkasta, suorastaan silmiin sattuvaa. Sir Ferant ja Maelcum sulkivat silmänsä, mutta Kudast ja inkvisiittori yrittivät pitää ne auki kirkkaudesta huolimatta. Kudast nosti kätensä silmiensä suojaksi.
Kaikki kuulivat piispan jatkavan maagisia sanojaan. Kudast sulki nyt silmänsä, mutta inkvisiittori piti ne auki silkalla tahdonvoimallaan. Piispan sanat soluivat tasaisena virtana ja kohosivat yhä korkeammalle.
Vihdoin valo alkoi himmentyä. Lopulta se oli laskenut ilmeisen siedettävällä tasolle ja piispa lopetti liturgiansa. Silmänsä sulkeneet aukaisivat nyt silmänsä. He huomasivat seisovansa nyt suuressa kirkossa. Heidän edessään näytti olevan sama alttari kuin aikaisemminkin ja sen edessä makasi se mies vaikertaen. Sen sijaan kirkko oli aivan toinen kuin pieni kappelinne: sen kaarikatto näyttää yltävän kerrassaan taivaaseen saakka. Kirkko oli täynnä miellyttävää valoa, mutta sen nurkissa näkyi varjoja. Sir Ferant katseli ympärilleen kummissaan ja myös Kudast tarkasteli kirkkoa.
Kirkko näytti olevan tyhjä, mutta siellä tuntui kaikuvan hiljaisia rukouksia, aivan kuin Daegamin ritarijoukon ääniä. Kirkon kohoavassa katossa näkyi kerrassaan kauniita lasimaalauksia, jotka samalla toimivat ikkunoina, joista ei nähnyt läpi. Kirkko tuntui olevan muodoltaan neliömäinen ja alttari sijaitsi sen yhdellä seinustalla. Sir Ferant vilkaisi sir Kennardia.
Piispa huokaisi syvään ja sir Ferant katsoi häntä kysyvästi. Piispa sulki sitten kirjan ja sanoi:
- Olemme Pyhän Ehilmin taivaallisessa kirkossa.
Sir Ferant katsoi Kennardia:
- Entäs Kennard, eikö hänelle voi tehdä mitään?
- Täältä on parannusta haettava, piispa vastasi.
Kudast hieroi silmiään. Sairaan miehen riuhdonta oli hidastunut, mutta hän näytti yhä olevan tuskissaan. Piispa huokaisi taas. Ilmeisesti rituaalin suorittaminen oli ottanut koville.
- Paroni, piispa sanoi kääntyen Daegamiin päin.
- Niin? Daegam kysyi.
- Täältä teidän on löydettävä parannus, kun miehen kerran halusitte parantaa, piispa sanoi. Täältä voitte myös paikantaa pahuuden lähteen. Helppoa se ei tule olemaan, mutta onneksi teillä on voimallisia ystäviä mukananne.
- Pahuuden lähteen? sir Ferant ihmetteli.
- Miten minä täältä voin löytää parannuksen? Daegam kysyi ja katseli ympäri kirkkoa.
- Teidän on astuttava ulos turvallisesta kappelista, piispa selitti.
Alttaria vastapäisellä seinällä näkyivät suuret kaksoisovet, jotka hohkasivat valoa. Daegam nyökkäsi.
- Seuraan tietysti mukananne, mutta voimani ovat siirtymärituaalin jälkeen heikot, piispa totesi.
Sir Garin oli aivan vaiti ja ällistynyt. Sir Ferant otti askeleen kaksoisovia päin ja kysyi:
- Menemmekö, herra paroni?
- Lähdetään sitten etsimään sitä parannusta, Daegam kehotti.
Hän lähti astelemaan suurien ovien luokse. Toiset seurasivat perässä. Sir Garin kulki tyrmistyneenä ja koneellisesti liikkuen. Seurue saapui suurille oville, jotka hohkasivat valoa. Sir Ferant astui oven viereen ja kysyi:
- Avaanko oven, herra paroni?
- Myös sairas on otettava mukaan, piispa muistutti.
- Sir Ferant ja Kudast, te voisitte kantaa Kennardia, Daegam kehotti.
- Herra paroni, miksei Maelcum voi? sir Ferant kysyi.
Daegam oli hetken hiljaa ja sanoi sitten:
- No käyhän sekin. Maelcum muutenkin soveltuu siihen hyvin.
- Ja sir Garinilla ei ole aseita, Kudast tokaisi. Hän ei voi auttaa jos joudumme kohtaamaan joitakin vastuksia mutta minä ja Ferant voimme.
Maelcum näytti olevan hiukan pyörällä päästään ja hän katseli korkeuksiin kohoavia kaaria.
- Avaanko ovet, herra paroni? sir Ferant kysyi.
- Ei tule kuuloonkaan, että minä, vanha mies, voisin kantaa painavaa ritaria, sir Garin sai nyt sanottua. Joka on vielä kuolemansairas!
- Totta, Daegam myönsi.
- Minäkään en aio kantaa häntä, inkvisiittori ilmoitti.
Daegam katseli muita ja kysyi:
- Kukaan tiestä ei siis voi kantaa häntä?
- Kudast? sir Ferant ehdotti.
- Niin mitä? Kudast kysyi sir Ferantilta.
Sir Ferant katsoi Kudastia:
- Niin, että voitko kantaa sir Kennardia?
- Yksin? Kudast tuhahti. En minä saa häntä edes ylös maasta.
- Kudast ja Ferant, kantakaa te häntä, inkvisiittori komensi.
- Sinä et käske minua, sir Ferant vastasi.
- Enkö? inkvisiittori kysyi uhkaavasti.
- Eikö Maelcum voisi? sir Ferant yritti sanoa.
- Et käske kumpaakaan meistä, Kudast tiuskaisi vihaisesti inkvisiittorille.
- Kantakaa häntä silti, inkvisiittori kehotti.
Daegam katseli hieman hämmentyneenä muiden puheita.
- Minä puolustaisin ennemmin ruumiillani paroni Daegamia, jos se vain sopii, herra paroni? sir Ferant sanoi kysyvään sävyyn.
- Minä voin toki kantaa, mutta en yksin, Kudast sanoi.
Sir Ferant katsoi kysyvästi paronia.
- Te olette vain ritareita joten te kannatte häntä, inkvisiittori sanoi.
- Ferant ja Maelcum saavat kantaa häntä, Daegam päätti. Jos jotain tapahtuu, niin ei teidän ole mikään pakko kantaa häntä silloin.
- Kyllä, herra paroni, sir Ferant sanoi.
Maelcum nyökkäsi ja asteli sairaan miehen luokse, kuten sir Ferantkin. Sir Ferant nosti sairaan varovaisesti ylös Maelcumin kanssa. Maelcum tarttui sumeilemalla miestä jaloista. Yhdessä kaksikko pystyi kantamaan sairasta aika hyvin, koska hänen sätkyttelynsäkin oli laantunut. Silti miehen suusta kuuluu tuskaista valitusta.
- Olemme valmiit, herra paroni, sir Ferant ilmoitti hänen ja Maelcumin astellessa ovelle.
Daegam tönäisi ovia ja ovet lennähtivät auki. Seurue saapui nyt pitkien portaiden juurelle, jotka johtivat jonnekin alas. Koko ympäristö tuntui valtavan maagiselta ja epätodelliselta. Silmänkantamattomiin kohoava kirkko seisoi kalliolla. Daegam lähti kävelemään rappuja alas ja toiset seurasivat perässä. Sir Ferant ja Maelcum astelivat muitten perässä kantaen sir Kennardia.
Seurue laskeutui portaita pitkän matkan, eikä heillä tuntunut olevan oikein enää minkäänlaista ajantajua. He saapuivat viimein jonkin kukkulaisen ja metsäisen tasangon luokse, jonne portaat johtivat. Seurue näki myös vuorenrinteessä synkän luolanaukon, joka näytti johtavan jonnekin vuoren uumeniin.
- Onko tuo Kennard jokin tärkeä henkilö? inkvisiittori kysäisi.
- Tärkeämpi kuin sinä, sir Ferant nälväisi.
- Enpä usko, inkvisiittori vastasi. Onko hän vain tavallinen ritari?
- Hän on sir Kennard ja se riittää sinulle, sir Ferant vastasi.
- Tiedätkö sinä kuka minä olen! inkvisiittori tuohtui.
Sir Ferant ei kuunnellut inkvisiittorin puhetta.
- Teidän pitää päättää, kumpaan suuntaan jatkamme, piispa sanoi Daegamille piittaamatta toisten riitelystä.
- Mennään luolaan, Kudast ehdotti.
Daegam pohdiskeli asiaa yksikseen hetken ja päätti sitten:
- Luolaan.
Daegam lähti kävelemään luolalle ja toiset seurasivat. Kudast viritti varsijousensa valmiiksi. Luolassa oli pimeää ja kerrassaan hyytävää.
- Onko kenelläkään mitään valoa? Daegam kysyi.
- Minulla olisi tulukset, Kudast vastasi.
Sir Ferant seisoi hiljaa ja katseli ulos luolan suuaukosta. Ulkona oli valoisaa vastakohtana luolan luotaantyöntävälle pimeydelle.
- No jos meillä ei ole mitään valonlähdettä, niin meidän on varmaan käännyttävä takaisin, Daegam sanoi.
- Odottakaa, inkvisiittori kehotti.
- Metsästä voisi hakea kepin ja tehdä siitä jonkin soihdun tapaisen, Kudast ehdotti.
- Tasangollahan niitä metsiä on, sir Ferant tuhahti.
Samassa toiset kuulivat inkvisiittorin loitsivan ja luolaan tuli valoa. Valo tuli inkvisiittorin kädessä olevasta sulkakynästä.
- Hienoa, Daegam totesi.
Sir Ferant huokaisi raskaasti. Maaginen valo valaisi luolan käytävää varsin mainiosti.
- Lähdetäänpäs sitten eteenpäin, Daegam kehotti.
Seurue lähti kulkemaan eteenpäin. Käytävä jatkui alaspäin laskeutuvana. Ajantaju katosi taaskin, eikä seurue pystynyt sanomaan, kuinka kauan he olivat jo kävelleet, kun vastaan tuli risteys, josta käytävä jatkui oikealle ja vasemmalle. Daegam ja inkvisiittori suuntasivat kummatkin vasemmalle ja toiset seurasivat.
Matka jatkui taas. Askeleet tuntuivat olevan kevyitä, eikä väsymys painanut. Käytävä oli aika korkea ja leveyttäkin oli mukavasti. Inkvisiittorin sulkakynä tuntui valaisevan hyvin taivalta. Sulkakynän valo oli aika rauhoittavaa. Siinä kävellessä Kudast dippasi vasamansa pienessä pullossa, jonka kaivoi rapusta.
Seurue ei tiennyt, kauanko aikaa oli kulunut, kun he saapuivat taas risteykseen, josta johtivat käytävät oikealle ja vasemmalle. Daegam pysähtyi.
- Odottakaa, hän kehotti. Tänne, Daegam päätti ja lähti kävelemään oikealle.
Toiset seurasivat Daegamia.
- Joku juoksee täällä, lähtee oikealle, inkvisiittori ilmoitti samassa.
Daegam koetti kuunnella tarkemmin ja kysyi sitten:
- Osaatko sanoa mistä se juoksun ääni kuuluu?
Sir Ferant sanoi takaa:
- Ettei vaan kukaan houkuttele meitä sinne, minne ei kannattaisi mennä?
- Se tulee tulosuunnastamme, inkvisiittori ilmoitti.
Daegam jatkoi kävelyä. Kudast kulki porukan viimeisenä. Hän katseli taakse ja käveli välillä takaperin, jotta olisi nähnyt taakse hyvin. Inkvisiittori pysähtyi ja vetäisi miekan esiin.
- Miksi sinä pysähdyit? Daegam kysyi ja pysähtyi, jottei olisi joutunut pimeään.
- Koska joku on tulossa, inkvisiittori vastasi. Luulisin.
Sir Ferant laski sir Kennardin maahan ja asteli paronin viereen ottaen samalla miekkansa ja kilpensä.
- En minä ainakaan kuule vielä mitään, Daegam sanoi. Jos se jokin olisi lähellä, niin kyllä minäkin sen kuulisin.
- Tai tulosuunnastamme ainakin kuuluu juoksuaskelia, inkvisiittori totesi.
Sir Ferant kuiskasi jotakin paronille.
- Jatketaan nyt vain matkaa, Daegam kehotti, eikä pahemmin kuunnellut sir Ferantin kuiskailua.
Sir Ferant astui takaisin Kennardin luo.
- Kuulitteko, Daegam sanoi. Jatketaan matkaa. Ei se vielä hetkeen ole meidän kimpussa, jos nyt edes tulee tänne.
Inkvisiittori lähti jatkamaan matkaa ja samoin tekivät Daegam, sir Garin ja piispa. Maelcum näytti epätietoiselta. Sir Ferant nosti Kennardin ylös Maelcumin kanssa ja jatkoi matkaa mutisten. Kudast jatkoi eteenpäin mutta kääntyi välillä katsomaan taaksepäin.
Seurue kulki jälleen eteenpäin synkkää käytävää. Aivan yllättäen heidän takaansa kuului hyytäviä karjahduksia ja joukko hahmoja syöksyy esiin suoraan pimeydestä. Sulkakynän valossa seurue näki niiden olevan isokokoisia peikkoja, jotka olivat pukeutuneet haarniskoihin. Daegam vetäisi miekkansa huotrasta. Peikkoja oli kolme, mutta niiden takana oli kaksi pienempää, joiden kasvotkin olivat silmikon kätkössä. Sir Ferant laski sir Kennardin maahan ja tempaisi miekan ja kilven esiin.
- Keitä te olette? Daegam yritti sanoa lähestyen Kudastia.
Inkvisiittori alkoi äännellä peikoille. Sir Ferant laskeutui alas Kennardin tasolle ja kuiskasi hänelle jotakin nopeasti. Peikot karjuivat inkvisiittorille ja syöksyivät lähemmäs. Daegam valmistautui taistelemaan. Kudast ampui ensimmäistä peikkoa vatsaan varsijousellaan.
- Hölmö, inkvisiittori ärähti.
Nuoli vain kimmahti peikon suomuhaarniskasta aiheuttamatta vahinkoa. Sen sijaan peikko syöksyi karjuen Kudastia kohti heilauttaen valtaisan moukarinsa murskaavaan iskuun. Peikko huitaisi moukarinsa kerrassaan tappavaan kaareen ja Kudast yritti loikata pois iskun tieltä, mutta siinä onnistumatta. Peikon moukari iski Kudastia käteen niin hirvittävällä voimalla, että Kudastin käsi rusentui pahasti. Kudast lensi komeasti maahan ja jäi siihen makaamaan.
Sir Ferant oli takana sir Kennardin ja muitten välissä. Inkvisiittori äänteli taas peikoille. Peikot karjuivat kamalasti. Daegam katsoi hieman pelokkaana peikkoja. Sir Garin kaatui pyörtyneenä maahan. Sir Ferant sanoi ohimennen takaa:
- Mitä minä sanoin.
Sir Ferant yritti loitsia kolme kertaa Kudastiin jotain, muttei onnistunut.
Daegam asettui suojaamaan haavoittunutta Kudastia ja peikko syöksyi karjahtaen Daegamin kimppuun. Se huitaisi moukarillaan Daegamia, joka koetti torjua peikon hurjaa iskua miekallaan, mutta ei saanut miekkaansa eteen. Peikon moukari pamahti Daegamin vasempaan käteen voimalla. Käsi murskautui pahasti olkapäästä ja valahti veltoksi.
- Alphus, kehota sinä heitä lopettamaan, inkvisiittori sanoi.
Toinen pienemmissä peikoista pysähtyi äkisti. Sir Ferant karjaisi takaa ja hyökkäsi Daegamin kimppuun käyneen peikon päälle. Hän iski peikkoa miekallaan vasempaan käteen, mutta isku pysähtyi panssariin.
Toinen pienemmistä peikoista huusi jotakin eläimellisesti ja samassa kolme suurta peikkoa perääntyivät. Pienempi peikko karjaisi jotakin inkvisiittorille, joka äännähti jotain kovalla äänellä. Sir Ferant meni Daegamin viereen seisomaan. Daegam itse laskeutui toisen polvensa varaan maahan ja laski miekkansa maahan.
Inkvisiittori äännähteli toiselle pienelle peikolle. Pienemmät peikot ääntelivät inkvisiittorille, avaamatta tosin kypäriään. Inkvisiittori jatkoi ääntelyä peikkojen kanssa ja kurtisti kulmiaan puhuessaan.
Daegam loitsi selvästikin mahtavan loitsun käteensä ja käsi palasi taas toimintakuntoon. Hän kummasteli hetken ja poimi sitten maasta miekkansa. Daegam laittoi miekan huotraan ja asteli Kudastin luokse. Inkvisiittori jatkoi ääntelyä peikkojen kanssa ja pisti miekkansa huotraan.
Sir Ferant katseli piispaa, joka seisoi sivummassa. Sir Garin taas makasi maassa tajuttomana. Maelcum oli vetäissyt miekkansa esiin. Inkvisiittori jatkoi ääntelyä peikkojen kanssa, kun taas Daegam loitsi uudestaan mahtavaa taikuutta Kudastiin, joskin epäonnistuen. Peikot kääntyivät ja lähtivät hölkyttämään takaisin siihen suuntaan, josta olivat tulleet. Daegam loitsi vielä lisää mahtavaa taikuutta Kudastiin.
- Jatketaan matkaa, inkvisiittori kehotti.
Sir Ferant katsoi inkvisiittoria mitään sanomatta. Kudast puolestaan nousi istuvilleen päätään ravistaen.
- Outs, Kudast voihkaisi.
Daegam loitsi vielä mahtavaa taikuutta uudelleen vasempaan käteensä ja kysyi sitten Kudastilta katsellen omia käsiään hieman kummeksuen:
- Oletko kunnossa?
- Mitäs luulet tuollaisen tällin jälkeen? Kudast vastasi ja nousi ylös horjuvasti.
- Onko sinun kätesi kunnossa? Daegam kysyi.
- Kukas nyt kantaa sir Garinia? sir Ferant tiedusteli.
Kudast kiikutteli kättään ja vastasi herralleen:
- Kunnossa.
Kudast nosti varsijousensa maasta ja käveli sir Garinin luokse.
- Sir Ferant, anna kilpesi minulle, Daegam kehotti.
- Kyllä, herra paroni, sir Ferant sanoi ja antoi samalla kilpensä paronilleen.
Kudast ravisti sir Garinia hiukan ja tämä alkoi palailla tajuihinsa Kudastin ravistelusta.
- Peikkoja, sir Garin mutisi hiukan sekavana.
- Jos tässä tulee vielä jotain taisteluja edempänä, niin minä voin hoitaa ne, Daegam sanoi.
Sir Ferant katsoi hieman epäillen Daegamia, joka otti kilven vastaan ja kiinnitti sen kätensä.
- Mitä peikoille kävi? Kudast kysyi.
- Ne lähtivät, inkvisiittori vastasi.
- Miksi? sir Ferant kysyi.
- Miksi? Kudast toisti kaikuna.
- Hyvä asia niiden kannalta, Daegam murahti. Lähdetään sitten jatkamaan matkaa.
Sir Ferant naurahti hieman ja nosti sitten sir Kennardin maasta Maelcumin kanssa.
- Ei ole teidän asianne, inkvisiittori vastasi.
- Ihan miten vain, sir Ferant sanoi.
- Kun pääsemme takaisin, minä hankin haarniskan, Kudast mutisi.
Daegam meni taas porukan edelle ja matka jatkui synkkien käytävien halki. Sulkakynän valo valaisi joukon kulkua. Kudast latasi varsijousensa uudelleen ja uitti vasaman kärjen taas pienessä pullossa.
Vihdoin alkoi edestäpäin kajastaa valoa. Seurue putkahti sitten ulkoilmaan. He olivat nyt metsäisellä tasangolla ja näkivät jonkinlaisen tien tai polun kulkevan läheltä luolan suuaukkoa. Daegam lähti kulkemaan polkua pitkin eteenpäin ja muut seurasivat perässä. Inkvisiittori pisti sulkakynänsä pois.
Seurue kulki tietä pitkin hiukan metsäisen maaston halki. Aikasuhteet tuntuivat taas kovin vaikeilta hahmottaa. Jossakin vaiheessa kuitenkin seurue putkahti aukiolle, jolla seisoi kaksi miestä.
Molemmat miehet vaikuttivat olevan barbaareja vaatetukseltaan ja ulkoasultaan. Toinen oli pukeutunut täysin mustiin vaatteisiin ja hänen kasvonsakin vaikuttivat synkiltä. Hänellä oli musta partakin, joka lisäsi synkkää tunnelmaa. Toinen puolestaan oli pukeutunut sinisiin vaatteisiin ja hänellä oli vaatteissaan ilman riimuja. Hänkin oli parrakas. Mustiin pukeutuneella oli isokokoinen ja voimaa säteilevä miekka. Toisella taas oli hiukan pienempi, mutta aivan yhtä pelottava miekka. Aukiolla tuntui voimakas tuuli ja miehet seisoivat siinä seurueen tiellä.
Sir Ferant laski Kennardin alas ja otti miekan käteensä, mutta piti sitä alhaalla.
- Ketäs te olette? Kudast kysyi barbaareilta.
- Päästäkää meidät ohi, inkvisiittori kehotti.
- Olen Paroni Daegam Ornim, Daegam ilmoitti.
- Sinä kirottu tyranni! sinipukuinen huudahti Daegamille.
Tämä hätkähti hieman. Sir Ferant asteli paronin viereen.
- Sinä, joka kahlitset tuulet ja ihmiset kultaisen kahleesi alle! sinivaatteinen mies huudahti Daegamille. Nyt on vihdoinkin aika maksaa potut pottuina! mies huusi ja hänestä uhosi todella suuri voima.
Kudast sihtaili varsijousellaan synkempää miestä. Synkempi mies ei näyttänyt olevan millänsäkään.
- En minä ole mikään tyranni! Daegam huudahti.
Maelcum heilautti kilven selästään ja asetti sen käteensä. Synkkä mies ei vaahdonnut eikä mitään, katseli vain teitä kylmällä ja hyytävällä katseellaan.
- Olen täällä etsimässä apua ystävälleni, Daegam selitti.
- Päästättekö te meidät ohi? inkvisiittori tivasi.
- Tyranni, sairas orjuuttaja! sinivaatteinen huusi vihaisesti Daegamille ja heilautti miekkaansa haastavasti. Turpa tukkoon, nilkki! hän karjaisee inkvisiittorille.
Sir Ferant astui askeleen lähemmäs sinipukuista miestä samalla heristäen miekkaansa.
- Myrsky hallitkoon ja paha liikkumattomuus murtukoon! sinivaatteinen julisti.
Inkvisiittori otti miekkansa huotrasta. Kudast astui muutaman askeleen taaksepäin, pois oletettavan taistelun tieltä. Maelcum veti miekkansa esille. Mustavaatteinen katsahti varoittavasti sir Ferantia. Inkvisiittori katsoi vihaisesti sinivaatteista miestä. Daegam sanoi seuralaisilleen:
- Pysykää takana.
Sir Ferant pysyi kuitenkin edessä ja inkvisiittori otti muutaman askeleen eteenpäin.
- Te kuolette jos taistelette heitä vastaan, Daegam varoitti seuralaisiaan.
- Päästättekö ohi! inkvisiittori huusi.
- Loistava eno, sinun liikkumattomuutesi murretaan! sinivaatteinen huusi Daegamille heiluttaen miekkaansa päänsä päällä.
Sir Ferant sanoi sinipukuiselle miehelle:
- Hän on paroni Daegam, senkin nilkki.
- Tule takaisin Ferant! Daegam käski. Sinulla ei ole edes kilpeä!
Sinivaatteinen ei ollut edes kuulevinaankaan sir Ferantin sanoja. Sir Ferant seisoi paikallaan katsoen sinipukuista miestä valmiina iskuun. Inkvisiittori otti kilpensä esille.
- Polvistu eteeni, sinä tyranni! sinivaatteinen huusi Daegamille.
- Päästättekö ohi? inkvisiittori kysyi.
Maelcum tarkkaili hieman taaempaa. Sinivaatteinen katsahti inkvisiittoriin ärtyneenä.
- Hän on paroni Daegam, senkin koira! sir Ferant karjaisi.
- Veli, sinä tiedät, mitä tehdä, jos kananpoika alkaa isotella, sinivaatteinen sanoi synkälle miehelle.
Synkkä mies vain nyökkäsi kylmän ilmeettömästi.
- Tulkaa takaisin, Daegam käski miehiään.
- Nöyrry eteeni, kurja ja liikkumaton tyranni! sinivaatteinen huusi Daegamille ja heilauttaa miekkaansa haastavasti.
Sir Ferant katsahti paronia ja otti vielä askeleen lähemmäs sinipukuista miestä.
- Päästättekö te ohi vai ette! inkvisiittori huusi miehille.
Samassa Kudast ampui varsijousellaan kohti synkän miehen rintaa. Nuoli kuitenkin kimmahtaa miehestä pois jo ennen kuin se ehti edes koskettaa tämän vaatteisiin. Synkkä mies ei edes kääntänyt katsettaan Kudastiin päin, joka latasi joustaan.
- Kudast, älä, Daegam määräsi.
- Nöyrrytkö eteeni! sinivaatteinen huusi Daegamille lietsoen itseään raivoon.
- Aiotteko te päästää meidät ohi! inkvisiittori ärjäisi.
Sir Ferant katsoi paronia. Daegam sanoi siniviittaiselle:
- Turhaan minä nöyrryn eteesi tapettavaksi!
Maelcum pudisteli epäuskoisena päätään.
- Ei meillä ole aikaa, Kennard kuoli kun me tässä puhutaan, Kudast sanoi.
Synkkä mies lausui salamannopeasti maagisia sanoja ja hänen käsistään syöksähti äkillinen välähdys inkvisiittoria kohti.
- Nöyrry eteeni tai tapan sinut! sinivaatteinen huusi Daegamille.
Sir Ferant katsoi paronia.
- Ferant, peräänny, Daegam käski.
- En, sir Ferant vastasi.
- Käsken sinua! Daegam huudahti. Peräänny!
Sir Ferant astui muutaman askeleen sivuun, mutta jäi iskuetäisyydelle silti. Daegam huokaisi. Kudast loitsi muutaman kerran mutta luovutti, koska näytti epäonnistuvan. Daegam lähti hitaasti astelemaan siniviittaista meistä kohti katsoen tätä silmiin. Inkvisiittori näytti olevan hieman tuskissaan, ilmeisesti synkän miehen magian seurauksena.
- Keitä he ovat paroni? inkvisiittori kysyi.
Sir Ferant tuhahti inkvisiittorille:
- Ole sinä hiljaa.
Daegam asteli siniviittaisenmiehen eteen. Kudast yritti kymmenisen kertaa loitsia ennen kuin onnistui.
- Kumarra pääsi, tyranni! sinivaatteinen huudahti miekkaansa heilauttaen.
Daegam meni maahan toisen polven varaan ja kumarsi päänsä eteenpäin. Sir Ferant katsoi tyrmistyneenä herraansa.
- Molemmille polvillesi, tyranni! sinivaatteinen käski.
- Ole itse, näiden kanssa ei kannata pelleillä, inkvisiittori ärähti sir Ferantille.
- Ei voi... sir Ferant mutisi.
- Teurastettava sika polvistuu molemmille polvilleen, Daegam sanoi.
- Polvillesi, tyranni, tai kuolet! sinivaatteinen huusi fanaattisesti.
Sir Ferant katsoi vieläkin tyrmistyneenä Daegamia, joka laskeutui polvilleen hitaasti.
- Katse nöyrästi maahan, jota olet raiskannut! sinivaatteinen huusi.
Daegam kumartui katsomaan maata. Daegamia lukuun ottamatta muut näkivät sinivaatteisen miehen miekan viuhahtavan kohti Daegamin kaulaa salamannopeasti.
- EI! sir Ferant huudahti.
Samassa synkän miehen käsi pysäytti sinivaatteisen miehen käden yhtä nopeasti. Miekka jäi vain aavistuksen Daegamin niskan yläpuolelle.
- Veli! sinivaatteinen huudahti vihaisena.
Daegam pidätti hengitystään.
- Daegam, nopeasti pois sieltä! sir Ferant huudahti hätäisesti.
Synkkä mies tönäisi veljensä sivuun.
- Saat palvella minua, jos haluat enää, synkkä mies sanoi Daegamille. Veljeni vaatii vertasi. Mutta minulla on sinulle käyttöä.
Synkän miehen sanat kuulostivat yhtä kylmiltä ja ilmeettömiltä kuin hänen olemuksensa. Daegam kysyi pitäen katseensa maassa:
- Mitä haluat?
- Olet matkalla länteen, synkkä mies vastasi Daegamille.
Maelcum pani miekkansa pois. Synkkä mies jatkoi:
- Lännessä on poikani ja hänelle sinun on vietävä jotakin.
Mies vaikeni.
- Mitä minun on hänelle vietävä? Daegam kysyi.
- Tyranni, kuolet vielä! sinivaatteinen huusi raivoissaan Daegamille.
- Tämä rasia, synkkä mies sanoi ja veti vaatteidensa kätköistä pienen ja yksinkertaisen puurasian. Matkasi vie poikani luokse. Hänet tunnistat miekasta, jollaista ei ole toista. Hänelle ojennat rasian. Eikä sitä avaa tai sen sisältöä urki kukaan.
Mies vaikeni ja katsoi Daegamia.
- Selvä. Vien rasian pojallesi, enkä anna kenenkään urkkia sen sisälle, Daegam vakuutti.
- Sinun on vannottava, synkkä mies sanoi. Vannotko?
- Vannon. Vannon että vien rasian pojallesi, enkä anna kenenkään urkkia sen sisälle, Daegam sanoi.
- Vahvistettakoon se myös maagisesti, synkkä mies sanoi ja ryhtyi lausumaan loitsua. Lausu siis valasi! hän kehotti Daegamia.
- Vannon, että vien rasian pojallesi, enkä anna kenenkään urkkia sen sisälle, Daegam toisti.
- Jos tuon valan petät, irtoaa sielusi ruumiistasi, synkkä mies varoitti.
Hän ojensi Daegamille rasian.
- Nyt voit jatkaa matkaasi, mies lisäsi ja siirtyi sivuun kiskaisten veljensäkin pois tieltä tämän vastusteluista huolimatta.
Daegam nousi ylös ja otti puisen rasian Sir Ferant käveli Kennardin luo, nosti hänet ylös ja pyysi Maelcumia auttamaan. Maelcum heilautti kilven pois tieltä ja tarttui sairaaseen. Synkkä mies seisoi siinä sivussa odottavasti ja yhtä viileänä kuin aikaisemminkin. Daegam lähti jatkamaan matkaa ja toiset seurasivat häntä. Maelcum vielä nyökkäsi ja hymyili oudoille miehille. Inkvisiittori pisti aseensa pois. Matka jatkui taas.

Ehilmin valo, osa 33.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja