Ehilmin valo, osa 25

- Piispamme pystyy, vanha mies totesi Daegamille.
- Tiedättekö kuinka kauan kestää vielä, kunnes piispa tulee tänne? Daegam kysyi.
- Piispaa on lähetetty hakemaan, vanha mies vastasi epämääräisesti.
Daegam nyökkäsi.
- Eiköhän heitetä ne tyrmään odottamaan, mustapartainen ritari ehdotti silmäillen Milinaa julkeasti.
Daegam katsoi vihaisesti mustapartaista ritaria.
- Kunpa piispa pitäisi nyt kiirettä, vanha mies mutisi vaivautuneena.
Daegam kysyi mustapartaiselta ritarilta:
- Etkös sinä ole se sama ritari joka huuteli tuolta muurinharjaltakin?
- Miksi meidän pitikin antaa aseet pois? Taran puolestaan mutisi harmissaan.
- Minun edessäni te huijarit antauduitte, mustapartainen sanoi katsoen Daegamia hiukan halveksivasti. Ymmärsitte oman parhaanne.
- Kun tämä tilanne tästä on selvitetty, niin muistuta sitten minua, mitä kaikkea olet tehnytkään, Daegam uhkasi.
Mustapartainen virnisti ja sylkäisi Daegamin jalkojen juureen.
- Kreivillisten paperien varkaudesta saatte vielä lisää rapsuja, mies sanoi ilkeästi.
Samassa joku ritari ilmestyi paikalle ripeästi kävellen. Daegam käänsi katseensa ritariin.
- Herra, piispaa ei löydy, ritari ilmoitti vanhalle miehelle.
Vanha mies näytti yhä vain kiusaantuneemmalta. Mustapartainen vain tuhahti.
- Tiedättekö yhtään missä hän voisi olla? Daegam kysyi.
Ritari ei ollut kuulevinaankaan Daegamin kysymystä. Vanha mies raaputti päätään yrittäen selvästikin miettiä, mitä tekisi.
Daegam osoitti hieman erillään olevaa ritaria ja sanoi:
- Hei! Sinähän olit Sudenveressä Brenan kanssa.
Ritari hätkähti ja muutkin tuntuivat säpsähtävän. Milina kohotti kulmakarvojaan. Daegamin osoittama ritari vilkaisi Daegamia ja ryntäsi samassa linnaa kohti. Kukaan ei näyttänyt tekevän mitään, mutta ritarit olivat hämmentyneitä.
- Menkää perään! Daegam huusi.
Hetken odotettuaan Daegam lähti itse juoksemaan ritarin perään. Jotkut huudahtivat ja mustapartainen karjahti yllättyneenä, kun Daegam puikahti vartijoiden ohi. Taran säntäsi samassa Daegamin perään. Vasta nyt ritarit heräsivät toimimaan ja Milinaa osoiteltiin hilpareilla. Milina seisoi edelleen siinä paikallaan.
- Seis! Daegamin ja Taranin perään huudettiin.
Daegam ja Taran ajoivat pakenevaa miestä takaa. Daegam huomasi miehen livahtavan juuri sisään itse linnan avonaisesta portista. Daegam ryntäsi perään ja Taran hänen kannoillaan.
Takaa ajava kaksikko saapui eteiseen, joka näytti olevan tyhjä ja Daegam ehti nähdä takaa-ajettavansa katoavan edessä olevasta ovesta. Daegam koetti pysyä ritarin perässä ja huusi hänelle:
- Pysähdy!
Daegam tuli nyt linnan pienelle sisäpihalle ja ehti nähdä miehen katoavan eräästä ovesta. Hän kuuli jostakin takaansa huutoja ja Taran juoksi hänen kannoillaan. Daegam jatkoi juoksua ja huomasi sitten ritarin juoksevan alas portaita eräässä huoneessa. Daegam seurasi perässä.
Daegam ja Taran saapuivat alas kosteeseen kammioon, jonka seinillä oli muutamia soihtuja. Edessä näkyi avonainen ja metallivahvisteinen ovi, joka oli auki ja jonka takana näkyi käytävä, jota pitkin ritari juoksi.
Daegam pysähtyi, jotta Taran saisi hänet kiinni. Pysähdyttyään ja käännyttyään Tarania kohti Daegam meinasi sanoa jotain, mutta sitten muistikin, ettei heillä ollut aseita. Niinpä Daegam vain ärähti ja lähti taas juoksemaan ritarin perään.
Daegam ja Taran juoksivat ritarin perässä ja olivat jo saavuttaneet tätä. Mies vilkaisi taakseen ja samassa kompastui juoksussaan. Daegam naurahti voitonriemuisesti ja päästyään ritarin viereen potkaisi ritaria ja osui häntä jalkaan. Ritari ähkäisi pahasti ja yritti hapuilla miekkaansa.
- Mitä ihmettä te touhuatte? kuului jostakin ääni.
Samassa Taran rytkähti koko painollaan ritarin päälle ja naulitsi hänet lattiaan. Daegam kääntyi katsomaan, mistä huuto kuului. Se tuntui tulevan eräästä sellistä ja sen pienestä kalteri-ikkunasta.
- Siinä pysyt, roisto! Taran huudahti painaen miehen kasvot lattiaan.
- Täällä näin, kuului kalterien raosta.
Taran tempaisi ritarilta miekan itselleen. Sillä aikaa Daegam meni katsomaan, mitä kalterien raosta näkyi. Kalterien takana näkyi hämärässä joku melko tummaihoinen mies, jonka kasvot näyttivät nälkiintyneiltä.
Samassa alkoi kuulua askeleita jo siitä suunnasta, josta Daegam ja Taran olivat tulleet. Taran puristi miekkaansa ja painoi ritarin selkää polvellaan. Daegam käänsi katseensa äänen suuntaan. Takana näkyi useita ritareita, jotka olivat saapuneet käytävän toiseen päähän. Ritari voihki kipeää jalkaansa. Daegam tokaisi ohimennen Taranille:
- Älä tapa häntä.
- En tapakaan, Taran vastasi. Mutta minä aion nyt tapella! hän vastaa painokkaasti ja puristi miekkaa.
- Älä, Daegam kielsi. Anna se miekka minulle.
- En anna! Taran huudahti ja hyppäsi samassa pystyyn. Nyt en enää aio antautua!
- Laske miekkasi Taran! Daegam käski.
- Mitä te siellä oikein öykkäätte? mies kysyi sellistä.
- EN! Taran huusi ja kääntyi tulijoita kohti.
Daegam katsoi maassa makaavaa ritaria, joka yritti kömpiä pystyyn jalkaansa kiroillen. Daegam kävi tuuppaamassa ritarin takaisin maahan ja uhkasi:
- Pysy maassa, tai sinulle käy huonosti.
Ritari ärähti ja hapuili jotakin vyöltään. Daegam otti askeleen poispäin ja sanoi Taranille:
- Anna se miekka minulle. Nyt.
- Minä puolustan sinua, herrani, Taran vastasi luopumatta miekasta.
Ritarit lähestyivät nyt varovaisemmin kaksikkoa ja he pitivät hilpareitaan ja miekkojaan valmiina.
- Näpit irti vyöstäsi, Daegam ärähti ritarille ja astui hänen viereensä.
Mies ei piitannut Daegamista vaan hapuili yhtä jotakin.
- Lyökää se tajuttomaksi, kuului sellistä kehotus.
Daegam otti miehen käsistä kiinni ja veti ne pois vyöltä. Mies pyristeli vastaan ja häneltä putosi siinä samassa jotakin vyöltään. Daegam vilkaisi maahan ja siinä näytti olevan nippu avaimia ja pieni tikari.
- Kokeilkaapas, jos niistä avaimista vaikka joku sopisi minun sellini oveen, kuului sellin kalterien takaa kehotus.
Taran kamppaili jo ensimmäisenä paikalle ehtineen ritarin kanssa. Onneksi käytävä oli melko kapea, joten siinä mahtuu etenemään vain hikisesti kaksi miestä vierekkäin. Daegam tuhahti ärtyneesti sellissä olevalle miehelle:
- Kuka sinä oikein olet?
Samalla Daegam painoi maassa olevan ritarin kädet maahan ja huudahti olkansa yli:
- Lopettakaa se taistelu nyt edes hetkeksi! Tapan tämän ritarin jos ette peräänny!
- Ovi auki ja minä teilaan vaikka tusinan teitä jahtaavista ritareista, sellin mies vastasi.
Ritarit katsahtivat Daegamiin päin, mutteivät näyttäneet piittaavan, vaan Taranilla oli nyt jo kaksi miestä vastassa. Daegam kiroili itsekseen. Hilpari oli jo raapaissut naarmun Taranin jalkaan, mutta tämä jatkoi kamppailua.
Taran onnistui nirhaisemaan yhtä ritareista käteen ja tämä perääntyi kiroten. Daegam irrotti oikean kätensä ja huitaisi nyrkillänsä iskun ritarin päätä kohti, mutta nyrkki iskeytyi maahan miehen pään viereen.
- Vittu! mies karjaisi Daegamin nyrkin säikäyttämänä.
- Heitä minulle se avainnippu niin voin ehkä auttaa teitä, sellin mies kehotti ja ojensi kätensä kalteri-ikkunasta.
Daegam noukki maasta tikarin ja avaimet ja sen jälkeen nousi pystyyn ja jätti ritarin maahan. Sitten Daegam rupesi koettamaan avaimia lukkoon. Pari ensimmäistä avainta eivät sopineet, mutta sitten löytyi oikea avain ja lukko kilahti auki. Daegam asteli pois oven luota ja sanoi:
- Heitetään tuo paskiainen tuonne tyrmään.
Taran ahdisti juuri rajusti vastustajaansa, mutta samassa toinen jo ilmestyi hänen kimppuunsa. Sellin mies avasi oven ja astui ulos. Ritari kompuroi juuri pystyyn ja hänen jalastaan valui verta. Vapautettu mies syöksyi ritarin kimppuun ja Daegamkin tarrasi ritariin kiinni. Kahden miehen paine oli liikaa ja mies rojahti lattialle.
Daegam otti otteen ritarista ja rupesi vetämään häntä selliin. Mies rimpuili parhaansa mukaan. Vapautettu vanki tarttui myöskin miehestä kiinni auttaen Daegamia. Niinpä ritari lensi kevyesti kahden miehen voimilla selliin sisälle. Daegam laittoi oven kiinni ja lukitsi sen. Ovi naksahti lukkoon.
Daegam huudahti taistelijoille:
- Perääntykää nyt jo! Luovutamme jos peräännytte ja haette tänne jonkun hieman arvovaltaisemman henkilön! Tällainen verenvuodatus on aivan turhaa!
Ritarit eivät näyttäneet kuuntelevan ja Taran oli saanut jo pari uutta iskua. Hän ei näyttänyt olevan enää kovin hyvässä kunnossa, vaikka tappeli parhaansa mukaan. Vapautettu vanki vilkuilee käytävän kumpaankin suuntaan. Käytävällä oli ainakin tusina ritaria, mutta he vain eivät mahtuneet käymään Taranin kimppuun kuin kaksi kerrallaan ja silloinkin ahtaasti.
- Ei tässä ole mitään järkeä, Daegam sanoi.
Vanki raapi kuivunutta verta ruhjeisilta kasvoiltaan näyttäen miettivältä pälyillessään ympärilleen.
- Tunnen tämän paikan kohtalaisesti, hän sanoi. Pitäisikö meidän yrittää pakoon?
- No se olisi ihan hyvä asia, Daegam myönsi. Keksi äkkiä jotain, taikka menemme tuonne selliin kaikki yhdessä. Siellä ainakin olemme turvassa typeriltä ritareiltani.
- Nuo tukkivat tien ulos, voimme kuitenkin yrittää toiseen suuntaan, vanki sanoi. Koetan keksiä jotain.
- Tiedätkö mihin tämä käytävä päättyy? Daegam kysyi. Olisi hyvä olla samassa paikassa kuin se hemmetin idioottiritari.
- Lisää tyrmiä, vanki muisteli. Olen kuitenkin kuullut jotain huhuja jostain kammiosta tuolla perällä. Se taitaa olla ainoa vaihtoehtomme, jos emme halua antautua.
- Ei tässä kyllä mitään järkeä ole pakoonkaan lähteä, Daegam totesi. Mennään selliin suojaan.
Taran päästi juuri parahduksen, sillä häntä oli osunut hilparin terä pahasti vatsaan.
- Kuten haluatte, vanki sanoi. En kyllä tiedä mitä varten siellä huhutussa kammiossa olisi. Jotain tekemistä sillä on piispan kanssa.
Samassa Daegam lähti juoksemaan käytävää eteenpäin poispäin ritareista ja vanki seurasi hieman ontuen. Käytävän selleistä kuului huutoja, kun kaksikko riensi nopeasti niiden ohitse.
- Olisikohan se tuo ovi? vanki sanoi osoittaen aivan käytävän päässä olevaa ovea ja vilkaisi taakseen. Aivan tuolla perällä.
Daegam juoksi oven luokse. Ovi näytti olevan pronssilla vahvistettua puuta, mutta siinä ei ollut kaltereita tai tirkistysluukkuja. Takaa kuului vielä huutoja ja ilmeisesti Taran pani hanttiin vielä maasta käsinkin. Daegam koetti avata ovea, mutta se ei tuntunut aukeavan. Ovessa ei ollut tosin lukkoa eikä edes mitään kädensijaa.
- Miten ihmeessä tämän pitäisi aueta? Daegam kummasteli.
Vanki koetti potkaista ovea ja sanoi:
- Mistä minä tiedän. En ole ennen tätä nähnytkään.
Vanki silmäili oven reunoja ja arveli:
- Liekö taikaa tai jotain.
Daegam koetti itsekin löytää ovesta jotakin erikoista.
- Olisi vain kunnon työkaluja niin tämä ovi olisi auki hetkessä, vanki tuumi.
Pakenijat näkivät, että kauempana käytävällä Taran makasi maassa verisenä ja muutama ritari lähti juoksemaan heitä kohti. Vanki kirosi syvästi. Daegam koetti laittaa kädessä olevaa puukkoa oven ja seinän väliseen rakoon.
- Antautukaa! yksi lähestyvistä ritareista huusi.
Daegam sanoi kumppanilleen:
- Meidän ei kannata taistella, jos emme pääse tänne. Meillä ei edes ole aseita.
Vanki vilkuili ympärilleen ratkaisun löytämisen toivossa. Daegam väkersi puukon kanssa oven viereisessä kolossa ja koetti avata ovea.
- Anna kun koetan heittäytyä sitä vasten, josko se edes hievahtaisi, vanki ehdotti.
- Täällä on jotain, Daegam mutisi.
Vanki siirtyi lähemmäs katsomaan. Daegam rupesi väkertämään puukon kanssa lisää raossa. Ritarit olivat jo pelottavan lähelle ja heidän haarniskansa kalisivat.
- Pidä kiirettä, vanki hoputti.
Väkerrettyään puukon kanssa oven raossa Daegam koetti taas avata ovea ja tällä kerralla ovi aukesi. Oven takaa paljastui jokin pimeä kammio, jossa ei ollut lainkaan valoja. Ritarit olivat melkein jo kimpussa ja pakenijat livahtivat sisään liukkaasti. Vanki paiskasi oven kiinni. Huomattuaan tämän Daegam sanoi:
- Eii.
Daegam huokaisi.
- Mitä nyt? vanki ihmetteli. Kohta he olisivat syöksyneet sisään.
Kaksikko oli nyt pimeässä ja ovi oli kiinni, muttei lukossa. Daegam koetti käsillään, josko ovessa olisi jonkinlainen salpa. Vanki painoi korvansa ovea vasten.
Samassa ovi vavahti. Joku aivan selvästi iskeytyi sitä päin, mutta se ei näyttänyt kuitenkaan aukeavan. Daegam löysiä kädellään ovesta salvan ja laittoi sen paikoilleen. Kaksikko oli vain todella pimeässä, eivätkä he tienneet oikein yhtään, olivatko edes huoneessa kaksin.
- Toivottavasti tajuavat parantaa Taranin, Daegam mutisi.
Vanki kuiskasi:
- Nyt kun vielä näkisimme jotain.
- Sinulla ei varmaan satu olemaan mitään kätevää taikuutta tähän tilanteeseen? Daegam kysyi.
- Eipä ole tuo taikuus aivan minun alaani, vanki vastasi.
- Lähdetäänpäs sitten tästä koettelemaan missä oikein olemme, Daegam sanoi ja lähti kävelemään seinän vierusta pitkin eteenpäin.
Vanki pyyhki hikeä otsaltaan ja yritti pysyä Daegamin lähellä. Oven takaa kuului rytinää, mutta se tuntui kestävän. Huoneessa olijat kuulivat selvästi, että pronssi iski pronssia vasten ulkopuolella.
- Minkäs takia sinä olit sellissä? Daegam kysäisi vangilta.
Daegam käveli rauhallisesti ja hieman varovasti eteenpäin seinänvierustaa, jos osuisi johonkin.
- Paronihan minut sinne sulki kun kävin liian uteliaaksi, vanki vastasi.
- Ei kyllä ihmekään, Daegam totesi. Sen mitä tiesin tästä paronista, niin oli tosin aika vähäistä, mutta en kyllä itse pitänyt koko miehestä.
- Inha mies myös olihan minunkin leipäni jostain tienattava, vanki totesi.
Ovi rytisi yhä, muttei auennut.
- Toivottavasti tuo ovi kestää, vanki sanoi.
- Tässähän on jokin ovi, Daegam totesi.
- Aukeaako se? vanki kysyi.
Daegam koetti avata ovea ja totesi sitten:
- Ei aukea.
Daegam rupesi koettelemaan puukolla oven vierusta. Toinen ovi ryskyi yhä, muttei vain auennut. Vanki yski raskaasti ja sylkäisi lattialle. Daegam ähisi hieman, kun koetti vääntää puukkoa.
- Toimiiko sama temppu toistamiseen? vanki kysyi.
- Ei, Daegam vastasi. Haluatko sinä koettaa? Tuossa on tuo rako, ja siinä työnnä sitä puukkoa ylöspäin tai alaspäin. Siellä on sellainen pieni kohta jossa se ottaa siis vastan. Minä en ainakaan saa toimimaan millään.
- Voinhan minä koettaa, vanki sanoi ja Daegam ojensi puukkoa varovaisesti miehelle.
Vanki alkoi ähertää oven parissa. Daegam lähti hoipertelemaan keskelle huonetta.
- Perhana, Daegamilta pääsi kohta.
- No mitäs? vanki kysyi.
- Meinasin kaatua johonkin, Daegam vastasi.
- Sehän tästä vielä puuttuu, että kallosi halkaiset, vanki murahti.
- Ei taida onnistua se puukolla säheltäminen? Daegam kysyi.
- Kyllä tämä tästä, vanki ähisi. Tiukassa on. Melkein.
- Täällä on tällainen ihmeen metallinen koroke, Daegam totesi. Ei mikään kovin korkea, mutta reilusti toista metriä leveä.
- Onko siinä mitään kaiverruksia tai uria? vanki kysyi.
- Ei, Daegam vastasi. Jos ritarit tulevat tänne, ennen kuin pääsemme täältä pois, niin on ihan turha ruveta taistelemaan. Heitä on liikaa jopa minulle. Varsinkin, kun ei ole aseita.
Oven jytinä oli lakannut ja oli pahaenteisen hiljaista.
- Olen minäkin monet tappelut voittanut aseitta, mutta aseistetut ritarit taitavat olla hieman liikaa, vanki totesi.
- Äh, ei tästä väkertämisestä mitään tule, vanki sanoi.
Huoneen keskeltä kuului aikamoinen tömähdys.
- Ei tästäkään mitään iloa ole, Daegam sanoi.
- Perhana, pitäisikö meidän yksinkertaisesti antautua? vanki kysyi.
- Voi olla ihan hyvä idea, Daegam myönsi. En usko, että tästä mitään haittaa minulle ainakaan on. Epäilevät kuitenkin. Tule tuonne toiselle ovelle, niin mennään yhdessä pois.
- Enpä tiedä mitä he minusta pitävät, vanki sanoi. Tiedä mistä minua syyttävät. Noh, ei kai tässä muutakaan voi.
Kaksikko hapuili ovelle.
- Noh. Brenan ei ainakaan syytä sinua enää mistään, Daegam tokaisi toverilleen.
Vanki painoi jälleen korvansa oveen. Daegam koetti löytää ovesta salpaa ja kehotti:
- Anna se puukko minulle, etteivät rupea sinua hakkaamaan jos näkevät sen sinun kädessäsi.
- Jotain mutinaa sieltä kuuluu, vanki totesi ja ojensi veitsen Daegamille. Mene sinä ensin.
Daegam otti puukon vastaan ja avasi salvan. Salpa kolahti pois ovesta ja Daegam rupesi avaamaan ovea. Ovi kuitenkaan ei tuntunut kumma kyllä aukeavan lainkaan, vaikka salpakin oli poissa.
- Ovat varmaan teljenneet oven toiselta puolelta, Daegam arveli. Avatkaa ovi! hän huusi. Me antaudumme!
Daegam takoi ovea nyrkillä muutaman kertaa.
- Mitähän he oikein suunnittelevat? vanki ihmetteli.
- Kunhan eivät vain tekisi mitään Milinalle, Daegam mutisi.
Toiselta puolen ovea kuului huudahduksia ja sitten jyskytystä, mutta ovea ei avattu. Daegam siirtyi pois oven edestä ja koetti avata sitä. Ovi vain ei tuntunut antavan periksi tuumaakaan.
- Jospa he eivät saa sitä auki tai jotain? vanki esitti.
- Ovi on voinut mennä hajalle heidän runnomisestaan, Daegam epäili.
Ovea jyskytettiin taas. Vanki painoi jälleen korvansa ovea vasten. Daegam siirtyi pois oven edestä.
- Antaa heidän koettaa hajottaa sitä, Daegam sanoi. Turha meidän täältä vastaan on mitään tehdä.
- Ei kai tässä muutakaan voi, vanki myönsi. Kuulisikohan kukaan jos alkaisimme hakata tuota toista ovea. Sen takaa ei ainakaan kuulunut mitään.
- Kyllä he tuon oven saavat ennemmin hajalle kuin me saamme sen oven hajalle, Daegam arveli.
Samassa huoneen keskeltä alkoi hehkua heikkoa valoa. Daegam käänsi katseensa huoneen keskustaan,
- Mitä helv... vanki huudahti ja kääntyi.
Daegam ja vanki erottivat lattian keskikohdassa hehkuvan ympyränmuotoisen kohdan. Sen valo hiljalleen voimistui. Pian valo oli tarpeeksi kirkas, jotta Daegam ja vanki erottivat koko huoneen. Sen keskellä he näkivät pronssisen korokkeen pyöreän korokkeen, joka säteili valoa. Se oli korkeudeltaan noin 20 senttiä lattiasta ja halkaisijaltaan kaksi metriä. Korokkeen pinnassa näkyi ilmeisesti maalattuja riimuja, jotka hahmottuivat muuta levyä kirkkaammin.
Vanki astui pari askelta koroketta kohti, mutta Daegam pysyi seinän vieressä.
- Uskaltaisikohan tuolle astua? vanki arvaili.
- Jos tuo on joku väline minkä avulla voi mennä paikasta toiseen, niin olemme huonossa paikassa, Daegam sanoi.
- Annapas sitä puukkoa hetkeksi lainaan, vanki pyysi.
Daegam antoi puukon. Vanki silpaisi likaisista vaatteistaan kankaanpalan pois ja antoi puukon takaisin. Daegam uskaltautui katsomaan laattaa itsekin hieman lähempää. Vanki puolestaan meni korokkeen lähelle ja viskasi kankaanpalan sen päälle. Korokkeessa oli reunoilla riimuja ja niitä oli keskelläkin, joskin harvempaan.
- Katsotaanpas jos jotain vaikka tapahtuisi, vanki sanoi.
- Viimeksi kun kohtasin omituisiin laattoihin, niin minulle sanottiin, että se on jonkinlainen vehje minkä avulla voi siirtyä paikasta toiseen, Daegam muisteli. Se oli tosin paljon pienempi.
- Hmm, vanki mutisi. Taidanpa kokeilla, kun eipä tässä oikein vaihtoehtojakaan ole.
- Ihan vain tiedoksi, että minä en ole tulossa perääsi, ainakaan kovin luultavammin, Daegam sanoi.
Samassa Daegam ja vanki tunsivat huoneessa jonkinlaisen tunteen energian tulemisesta. Vanki perääntyi ja myös Daegam siirtyi kauemmas laatasta. Keskeltä koroketta alkoi säteillä jonkinlaista maagista voimaa.
- Tiedoksi vain, että viimekertaiset laatan käyttäjät olivat ogreja, Daegam sanoi. Tai sen toisen laatan käyttäjät.
- Sepä mukavaa, vanki totesi innottomasti. Niihin en toista kertaa tahtoisi törmätä. Ensimmäisessä kerrassa oli jo tarpeeksi.
Äkkiä keskelle koroketta alkoi hahmottua ääriviivoja.
- Mennään huoneen toiselle puolelle, Daegam kehotti.
Hän lähti kiertämään huoneen toiselle puolelle ja vanki meni perässä.
Pian Daegam ja vanki erottivat kaksi häilyvää hahmoa korokkeella. Toinen näytti olevan kaljupäinen mies papinkaavussa ja verinen veitsi kädessä. Toinen taas oli - Milina, jota mies roikotti kädestä! Milina näytti kuolleelta tai vähintäänkin tajuttomalta ja hänen kätensä näytti olevan kämmenen kohdalta aivan veressä. Maaginen voima väreili tästä kaksikosta, mutta kun se lakkasi, he olivat siinä ilmeisesti täysin aineellisina. Ovelta jyskytys oli loppunut taas.
Daegam lähti rynnimään miestä kohden ja ärjyi vihoissaan:
- PERKELE!
Vanki katsoi hetken touhua ja syöksyi perässä. Kaljupäinen mies hätkähti ja päästi irti Milinasta, jonka ruumis lyyhistyi maahan. Daegam rynni täysillä miestä päin ja taklasi häntä suurella voimalla. Mieheltä pääsi älähdys, kun hän lennähti seinää päin.
Samassa kuului narinaa sen oven luota, jota Daegam ja vanki olivat turhaan yrittäneet avata. Daegam meni polvilleen maahan Milinan viereen ja katsoi, missä hänellä oli haavoja. Kohta Daegam nousi ripeästi maasta ja lähti kävelemään kaljupäistä meistä kohti huutaen:
- Tätä saatte katua! Missä on Milinan sormet!
Vanki iski nyrkkinsä vihaisesti kaljun miehen vatsaan. Jokin näkymätön voima tuntui kuitenkin vievän kaiken puhdin iskusta, eikä vangin käsi tavoittanut edes miehen viittaa.
Samassa mies livahti nopeasti pystyyn ja säntäsi kohti nyt avautunutta toista ovea. Daegam lähti toista ovea kohti ja koetti saada sitä kiinni taklaamalla sitä ovea. Vanki puolestaan säntäsi miehen perään.
Daegam sai paiskattua oven kiinni ennen kuin mies ehti sinne, mutta yllättäen ovi paiskautuikin takaisin auki yllättävän kovalla voimalla. Daegam horjahti poispäin ovesta ja kalju mies livahti suoraan hänen ohitsensa ovesta pimeään huoneeseen, joka oli oven takana.
Vanki yritti nähdä jotain seistessään oviaukossa. Daegam yritti rynnätä oviaukosta, mutta jokin näkymätön voima paiskasi hänet takaisin. Niinpä Daegam kääntyi ympäri ja meni Milinan viereen. Daegam polvistui Milinan viereen.
Vanki yritti työntää kätensä oviaukosta toisen huoneen puolelle, mutta jokin voima esti käden pääsyn oven läpi. Vanki murahti harmissaan ja meni Daegamin luokse katsomaan maassa makaavaa hahmoa. Ovi paiskautui samassa kiinni ja sitten kuului kitinää.
Vanki vilkuili ympärilleen. Koroke hehkui vieläkin valoa. Daegam nosti Milinan pois korokkeelta ja ryhtyi loitsimaan.
- Mitä tämä nyt oikein oli? vanki ihmetteli.
Hän rojahti lattialle istumaan selkä seinää vasten. Daegam loitsi loitsunsa, joka oli selvästikin hyvin mahtava ja täynnä Pyhän Ehilmin voimaa. Vanki kohotti toista kulmakarvaansa katsoessaan Daegamin puuhastelua ja kysyi:
- Onko se kuollut vai hengissä?
Daegamin voimakas magia umpeutti Milinan vuotavat haavat. Vanki hieraisi turvonnutta polveaan ja siirtyi hieman lähemmäs katsomaan. Loitsimisen jälkeen Daegam kantoi Milinan seinän viereen ja laskeutui istumaan ja piti Milinaa sylissään. Daegam sanoo hiljalleen:
- He saavat maksaa tästä... ja kalliisti.
- Osaatko yhtään sanoa mitä täällä juuri tapahtui? vanki kysyi. Olen ymmälläni.
Daegam vastasi nostamattaan katsettaan Milinasta:
- En kyllä yhtään tiedä. Luultavasti ovat niitä kaaoksen palvojia.
- On tämäkin päivä, vanki huokasi. No ainakin olen vapaa. Tai melkein. Voisin vaikka tappaa vesitilkasta juuri nyt.
Daegam otti kypäränsä pois päästä ja riisui metallihanskansa.
- Surkea palvelu tässä tyrmässä, vanki naurahti.
Daegam rupesi silittämään Milinan hiuksia. Samassa Daegam ja vanki kuulivat narinaa siltä toiselta ovelta, jota he eivät olleet saaneet auki. Ovi ei kuitenkaan näyttänyt ainakaan vielä aukeavan. Vanki nousi ylös ja käveli ripeästi oven viereen. Daegam katseli ovea. Ovi näytti olevan kiinni ja narina lakkasi.
- Luuletko voivasi niille jotain? Daegam kysyi.
- Voinhan aina yrittää, vanki vastasi.
- On muitakin tapoja kuin hakkaaminen, Daegam muistutti. Tosin, yleensä kaikki päättyy hakkaamiseen.
- Tule nyt pois sen oven vierestä, Daegam kehotti. Ei tuosta ole mitään hyötyä.
Vanki painoi korvansa oveen ja yllättäen ovi liukui raolleen. Daegam säpsähti. Vanki virnisti, mutta säpsähtikin kivusta. Hän kurkisti varovasti ovenraosta, mutta siellä näytti olevan pimeää. Vanki kiskaisi ovea enemmän auki. Toisesta huoneesta heijastuvan valon avulla vanki ja Daegam näkivät siellä jonkin lyhyen käytävän, joka päättyi puiseen oveen.
- Kokeilenpa tuota ovea tuolla, vanki ilmoitti ja lähti astelemaan kohti ovea.
Kun vanki oli astellut käytävälle, ovi liukui kiinni.
- Perse, vanki kuului kiroavan.
Daegam huokaisi ja jäi odottamaan. Hän otti maasta metallihanskansa ja kypärän takaisin päälle, nousi pystyyn ja otti Milinan käsivarsilleen. Sitten Daegam kävelin hohtavalle korokkeelle, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan.
Daegam käveli ovelle, josta he aluksi olivat tulleet huoneeseen. Hän laski Milinan maahan oven viereen nojaamaan seinää vasten ja kokeili avata ovea. Ovi tuntui olevan yhä kiinni, eikä se auennut. Daegam pisti korvan oveen ja kuunteli, kuuluiko toiselta puolelta mitään, mutta mitään ei kuulunut. Daegam koputti raskaasti oveen muutaman kerran ja huusi:
- Onko siellä joku!
Joku tuntui jyskäyttävän ovea toiselta puolelta. Daegam katseli ovea, eikä siinä ei näkynyt mitään merkkejä hajoamisesta. Niinpä Daegam kävi istumaan Milinan viereen ja koetti, oliko Milina hengissä. Milinan sydän tuntui lyövän, mikä lohdutti hiukan Daegamia.
Pian vanki astelee takaisin toisesta ovesta kalistellen metallikahleita, joissa oli useita lukittavia renkuloita raajoille tai kauloille.
- Siellä oli pöytä, josta nämä kahleet löysin, hän sanoi. Jospa näille jotain käyttöä löytyy.
- Ei siellä mitään muuta ollut? Daegam kysyi. Ovia?
- Pyöreä huone, jossa pöytä keskellä, vanki vastasi. Ei ovia.
Vanki punnitsi kahleita käsissään ja sanoi:
- Kyllä tätäkin voi aseena käyttää, jos tarve tulee.

Ehilmin valo, osa 26.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja