Ehilmin valo, osa 24

- Minun pitäisi käydä hakemassa hevoseni, Daegam sanoi.
Kudast lähti kävelemään hevosensa kanssa poispäin.
- Eikö Kudast tuo sitä? Taran kysyi.
- Miksipä et siis tekisi niin? Milina kysäisi Daegamilta.
- Lähdetäänpä sitten tästä tielle. Siellä on parempi kulkea, ja sitä kautta löydän hevoseni paremmin.
Daegam katsoi Milinaan ja kysyi:
- Vai onko täällä jotain mitä vielä pitäisi tehdä?
- Lähdetään vaan, Taran suostui.
- Oletko kadottanut hevosesi? Milina ihmetteli.
- En, Daegam vastasi. Jätin sen tuonne metsän laitaan, kun lähdin tulemaan tänne metsään.
- Ai jaa, Taran totesi.
Milina kohautti olkiaan ja sanoi:
- Miten vain. No lähtekäämme sitten.
Milina kävi kävelemään eteenpäin ja Daegamkin suuntasi tietä kohti. Taran lähti mukaan kohennellen miekkaansa.
- Minne me ollaan nyt menossa? Taran kysyi. Kun Kudast palaa siis?
- Ornimiin? Daegam ehdotti. Toki jos teillä on joku muu paikka mielessä, niin sanokaa vain.
- Ei minulla muita paikkoja ole, herrani, Taran sanoi.
- Minä olen tässä vain Kudastin pyynnöstä, Milina totesi. Menen minne on tarvis.
Seurue saapui kohta tielle ja Daegam katseli vasemmalle ja oikealle hevostaan tähystellen.
- Hevoseni on tästä varmaan hieman Viherlinnaan päin, Daegam arveli. Ja jätin sen hieman metsään, jottei ihan jokainen näkisi sitä tieltä.
Milina huokaisi ja sanoi:
- Noh mennään sitten hakemaan se sieltä. Sinä varmaankin näytät tietä.
Daegam lähti kävelemään tietä itään.
- Jäädäänkö odottamaan me tähän? Taran kysyi.
- Kai te nyt voitte tulla mukaani, vai haluatteko te jäädä tähän seisomaan? Daegam kysyi.
- Ihan miten vaan, Taran sanoi.
- Kudastilla kuitenkin nyt kuluu tehtävässään jonkin aikaa, Daegam lisäsi.
- Minä voisin ainakin jäädä vaikka tähän, Milina sanoi. Etköhän sinä yksinkin selviä.
Daegam nyökkäsi ja jatkoi matkaansa.
- Pieni lepohetki tekee hyvää tuon yöunen jäätyä niinkin lyhyeksi, Milina totesi serkulleen ja istui nojailemaan puuta vasten.
Taran jäi seisoskelemaan Milinan luokse valppaana.
Jonkin ajan kuluttua Daegam palasi takaisin tietä pitkin ratsastaen hevosellaan. Päästyään Milinan ja Taranin lähelle hän laskeutui hevosensa selästä. Milina haukotteli hieman.
- Ai löysit hevosesi, Taran totesi Daegamille.
- Se oli siellä minne sen olin jättänytkin, Daegam vastasi.
Hän laskeutui hevosensa selästä ja talutti hevosensa tien viereen.
- Ja nyt sitten? Milina kysyi.
- Ootetaanko Kudastia? Taran kysyi.
- Voimme odotella Kudastia, taikka sitten voimme lähteä eteenpäin, Daegam totesi. Voisi tosiaan olla ihan viisasta odottaa. Parempi liikkua isommassa porukassa, niin on turvallisempaa.
Daegam kävi istumaan puuta vasten ja Milinakin istuskeli. Taran jäi seisoskelemaan valppaana.
- Tässä kyllä voi kestää tuntejakin, niin ehkä Taran sinun kannattaisi istua vain, Daegam ehdotti.
- En minä istu, Taran sanoi. Jonkun täytyy olla valppaana. Niitä voi ilmestyä niitä ogresalamurhaajia vaikka!
- Niistä tulikin mieleen, Daegam muisti. Milina, voisitko kertoa hieman tarkemmin mitä silloin tapahtui kun kimppuunne hyökättiin? Ymmärrän kyllä jos et halua puhua siitä.
- Milloin? Milina kysyi. Mikä niistä kerroista?
Daegam katseli olkansa yli metsään hieman epäilevästi ja vastasi:
- Silloin, kun minä, Taran ja Tanertam olimme metsässä.
- Huoneeseemme ilmestyi kaksi miestä, toinen kaavussa, toinen panssarissa, Milina kertoi. Tapoin toisen, mutta toinen pääsi pakoon. Miten niin?
- Hmm, Daegam mutisi. No ajattelin vain kysyä. Minusta on ihan hyvä puhella mieluummin kuin istua hiljaa.
- Joo, kerro kaikki, Milina, Taran kehotti.
- Tosin, ei sinun tarvitse jos et halua, Daegam sanoi Milinalle. Kokemus ei varmaan ollut niitä mukavimpia.
- Mitä nyt vielä? Milina ihmetteli. Voin minä vielä sanoa, että käytin aseena paperiveistä, mutta mitä te oikein sitten haluatte kuulla?
Daegam hämmentyi hieman kuullessaan asevalinnan.
- Ei minulla muutakaan käyttökelpoista siellä ollut, Milina selitteli.
Daegam nyökkäsi ja Taran naurahti. Daegam huokasi.
- Milina on kova taistelemaan, Taran totesi. Hän on oppinut minulta.
Daegam naurahti hieman ja Milinakin hymyili hieman paljastukselle.
- Ihan hyvä vain, että osaa puolustaa itseään jos tarve tulee, Daegam sanoi. Ei sitä koskaan tiedä mitä voi tapahtua.
Daegam vilkaisi olkansa yli metsään.
- Minä kyllä puolustan Milinaa uhkia vastaan, Taran vakuutti rehvakkaasti.
Daegam nyökkäsi. Milina venytteli hieman siinä istuskellessaan ja kummasteli:
- Missähän se Kudast viipyy?
- Kudast on sitten hidas, Taran tuhahti.
- Silloin kun ensimmäisen kerran jouduimme taistelun niiden rosvojen kanssa, niin ammuit heidän johtajansa jousellasi, Daegam sanoi Milinalle. Mistä sinä sellaisia taitoja olet oppinut?
- Varmaan Taran opettanut, Milina virnisti.
- Kaipa sitten, Daegam myönsi.
- En minä osaa hyvin jousella ampua, Taran tunnusti. Milina osasi kyllä jo silloin ampua, kun hän tuli luokseni.
Daegam katsahti Milinaan mietteliäs ilme kasvoillaan.
- Kuten jo sanoin, niin ei minusta ole elämään linnassa koruompelijana, Milina sanoi. Vaikka kyllä sitäkin osaan, hän hymähti.
Daegam nyökkäsi ja kysyi Milinalta:
- Kukaan sinua pyytänyt elämään koruompelijana linnassa?
- Sinä? Milina ehdotti.
- En minä ainakaan sellaista muista, Daegam vastasi. Olenko pyytänyt sinua koruompelijaksi? Linnaani olen pyytänyt, mutta en toki sinua korunompelijaksi pakottaisi. Mutta mitä sinä minun puheitani enää kuuntelisit. Olethan tulossa nytkin mukaan vain Kudastin takia? Daegam sanoi kysyvästi ja virnisti hieman.
- Ja minun, Taran sanoi.
- Niin, niin olen, Milina myönsi. Ja naisella ei linnassa paljoa muuta tekemistä tuppaa olemaan, olen kuullut. Ainakaan kun raahaat minulle mukaan sen esiliinankin.
- Mitä? Daegam kysyi hämmentyneenä.
- Se Lynette, muistanet? Milina vastasi.
- Niin, Daegam muisti. Hänkään ei tullut mukaamme käskystäni. Kreivi päätti asiasta itse.
- Mutta taas jälleen olisit voinut sanoa haluavasi muita palvelijoita, Milina huomautti.
Daegam naurahti hieman. Milina kohautti olkiaan:
- Vaan omapa on asiasi, sinulle hän jää.
- Olisinko? Daegam kysyi. Tilanne jossa kuulin, että hän on tulossa mukaamme oli se, kun kävin hakemassa sitä lupaa kreiviltä, ja senkin hän vain mainitsi lopuksi ohimennen.
- Totta kai olisit voinut, Milina vakuutti. Mutta kuten sanottu, ei ole minun ongelmani, ettei sinulla ole omaa tahtoa.
Daegam hymähti ja sanoi:
- Minulla ei ole paljoakaan valtaa alueitteni ulkopuolella. Olen uskollinen kreiville, ja luotan häneen päätöksiinsä. Eikä minulle tullut siinä tilanteessa edes mielenkään valittaa asiasta yhtään. Meillähän oli sentään kiire auttamaan Kudastia.
Daegam katsahti tietä länteen. Milina huokaisi ja nosti myös katseensa samaan suuntaan kuin Daegamkin. Tarankin näytti pitkästyneeltä. Aikaa oli kulunut puolisen tuntia Kudastin lähdöstä. Daegam katsahti pikaisesti metsään ja sanoi:
- Voimme toki lähteäkin, jos ette halua odottaa. Hänellä nimittäin näyttää kestävän jonkin aikaa, vai pitäisikö meidän käydä katsomassa onko siellä jokin vialla?
- Kudast on sitten hidas, Taran tuhahti.
- No eihän hän vielä kauaa ole pois ollut, ottaen huomioon, että hänellä on se nainenkin siellä, Milina huomautti.
Daegam nyökkäsi.
- Kyllä Kudastin pitäisi silti olla nopeampi, Taran moitti.
- Matkoihin menee joku viisitoista minuuttia, ellei enemmänkin, Daegam alkoi laskeskella. Hänen kuitenkin pitää odotella pakkaamiset ja muut sellaiset jutut.
- Ja mikäs tässä odotellessa, Milina totesi.
Hän nosti laukustaan kirjan syliinsä ja kävi lukemaan sitä.
- Niin mikäs tässä, Daegam myönsi ja samalla katsahti olkansa yli ja huokaisi.
- Mikä se on? Taran uteli serkultaan.
- Tämä on se sama kirja jota aina luen, Milina hymyili. Edelleen kuuluu minun yksityisyyteeni.
Daegam naurahti hieman ja sanoi:
- Olisihan se pitänyt arvata.
Milina nosti kysyvän katseensa Daegamiin.
- Pöh, Taran sanoi.
- Mitä? Daegam kysyi. No se tuntuu jotenkin loogiselta minulle, että...
Milina jatkoi kirjan lukemista.
- Anteeksi jos nyt taas loukkasin sinua jotenkin, Daegam sanoi Milinalle ja huokaisi taas.
- Sinä et Daegam osaa miellyttää naisia, Taran sanoi. Sinä olet jotenkin aina niin hienostumaton, hän virnisti.
Daegam hämmentyi hieman Taranin tokaisusta, mutta vastasi:
- Kai se sitten niin on. En vain tiedä mitä pitäisi tehdä.
- En minäkään tiedä, Taran myönsi.
Milina ei kiinnittänyt huomiota keskusteluun, vaan pidän sen kirjassaan.
- Ehkä Milina tietää, mikä sinua vaivaa? Taran sanoi suunnaten sanansa serkulleen.
- Haluaa varmaan hieman rauhaa lukeakseen kirjaansa? Daegam arveli.
- Milina? Taran sanoi.
- Minulla vain ei ole lisättävää keskusteluunne, Milina mumisi korottamatta katsettaan.
Daegam huokaisi ja Taran kohautti olkapäitään.
- Sinä tarvitsisit jonkun muun neuvoja, herrani, Taran sanoi.
- Sitä on kyllä vaikea tehdä jotain, jos ei tiedä miten se tehdään, Daegam tunnusti. Kaipa hienostuneet tavat ja sen sellaiset sitten ovat hyviä asioita..
Samassa seurue huomasi Kudastin tulevan tietä pitkin kaksi ratsua kannoillaan. Toisen selässä oli yksi kamarineidoista ja toisen selässä joku keski-ikäinen naisihminen, jonka kasvot olivat vakavat ja jonka hiuksen huivi peittää tiukasti. Nainen istui Milinan hevosen selässä.
- Vihdoinkin, Daegam ilahtui ja nousi seisomaan.
Taran katsoi tulijoihin päin ja Daegam teki samoin. Milina laittoi lukemansa kirjan laukkuunsa ja nousi seisomaan puun juurelta Kudast ja muut olivat nyt toisten luona. Kudastin mukana oleva kamarineito katsahti tielläodottajiin.
- Auttaisitteko minut alas, sir Kudast? hän pyysi muodollisesti.
Kudast hyppäsi ratsunsa selästä ja auttaa neidon alas. Kamarineito riensi Milinan luokse ja niiasi.
Daegam katsoi keski-ikäiseen naiseen ja sanoi:
- Aamupäiviä.
Milina katseli hymyillen tulijoita, erityisesti niiaavaa kamarineitoa, Lynetteä.
- Tässä olen, emäntä, Lynette sanoi.
- Ja vielä sulhasesi saattamana, huomaan, Milina totesi.
Lynette karahti punaiseksi ja Milina virnisti hänelle.
Daegam kysäisi keski-ikäiseltä naiselta:
- Ketäs te olette?
- Rouva Arbella, nainen vastasi hiukan tuikeasti.
Daegam nyökkäsi ja kysyi:
- Ja tulit mukaan, koska?
- Saatan neiti Lynetteä ja huolehdin hänen kunniastaan, nainen vastasi kuivasti.
Daegam nyökkäsi.
- Eikös lähetä? Taran tokaisi.
Daegam katseli hieman hevosia ja mietti. Milinan hevosen selässä näytti olevan myös naistensatula.
- Hevosellani näyttää olevan jo ratsastaja, Milina totesi.
Daegam nyökkäsi ja sanoi:
- Joidenkin pitää ratsastaa samalla hevosella.
- Minun kanssani mahdutte, Arbella sanoi Milinalle. Voitte tulla seuraani, paronitar.
- Ilmeisesti se lienee ainoa vaihtoehto, Milina sanoi ja nousi hevosensa selkään Arbellan seuraan.
- Voit kyllä tulla minunkin kanssa, Daegam sanoi Milinalle ja huokaisi.
Kudast auttoi Lynetten takaisin ratsunsa selkään. Lynette nousi ratsunsa selkään ja nyökkäsi Kudastille kiitokseksi. Daegam katsahti metsään ja nousi hevosensa selkään. Tarankin nousi nyt ratsaille.
- Lähdetään, Daegam sanoi ja lähti ratsastamaan eteenpäin.
- Joo, Taran sanoi ja lähti liikkeelle.
Toisetkin lähtivät matkaan.
Matkan aikana Milina luki kirjaa ja soitteli hieman huiluaan. Hän myös syötti haukkaansa ja leikki sen kanssa, mutta pysyi omissa oloissaan. Daegam koetti olla Milinalle auttavainen ja muutenkin ystävällinen, vaikka onnistumisesta ei ollut takeita. Daegam ehti puhdistaa aseensakin vihdoin verestä.
Arbella osoittautui matkan aikana kovin uskonnolliseksi ja hurskaaksi palvelijattareksi. Hän oli kaikenlisäksi rokarilainen ja jakeli jokseenkin auliisti Milinalle ja Lynettelle neuvoja siitä, kuinka naisen sopisi käyttäytyä. Erityisesti Arbella muuten paheksuu Milinan haukkaa tyyliin "Eihän tuollainen ole naiselle sopivaa!".
Lynette pysytteli emäntänsä luona ja oli kerkeä auttamaan häntä tarvittaessa. Kudast roikkui koko ajan Lynetten lähettyvillä. Arbella tietysti vahti silmä kovana Lynetteä, joka näytti moisesta kiusaantuneelta.
Matkan aikana seurue kulki Viherlinnan ohitse ja saapui Ornimin maille eräänä iltapäivänä, mutta alkoi olla sitten jo ilta, kun he saapuivat itse linnan luokse.
Brenanin maiden alkupuoli oli aika kivikkoista ja vuoristoista. Sen jälkeen alkoivat viljavammat maat ja kyliä oli tiheämmin. Matkalla jotkut kyliä hallitsevat ritaritkin osuivat seurueen luokse vakuuttaen uskollisuutta Daegamille. Maat näyttivät joka tapauksessa ihan hyvältä, vaikka näin talvella peltoja oli vaikea arvioida. Seutu vaikutti kohtuullisen vauraalta, joskin kylät olivat toki pitkälti maaorjien hökkeleitä. Mutta aateliston kartanot ja linnat olivat kohtuullisen komeita.
Seurueelle tarjottiin myös innolla saattojoukkoa. Samalla Arbella sai hevosen ja Milina puolestaan vaihtoi itselleen miestensatulan, vaikka Arbella vastustikin, että Milina käyttäisi moista siveetöntä satulaa, kun paronitar ei kerran ollut mikä tahansa tytönheilakka. Daegam huomautti naiselle, että hänen kannatti huolehtia enemmän Lynettestä, eikä niin suuresti paronittaresta, joka varmaan tiesi mikä on hänelle hyväksi.
- Ei todellakaan aivan mikä tahansa, vaan juuri tällaista satulaa käyttävä, Milina sanoi tiukasti Arbellalle.
Arbella mutisi vielä jotakin synnistä ja huonoista elämäntavoista, mutta Milina sanoi kuitenkin satulan.
Saattueesta seurue keskusteli hiukan. Taran huomautti, ettei ritareista tiennyt, saattoiko heihin luottaa.
- Taran, emme tiedä voiko hevosiimmekaan luottaa, Milina totesi. Tahi tiehen jota seuraamme. Parempi vain toivoa parasta.
- Mutta joku niistä voi olla salamurhaaja, Taran huomautti.
- Tuskinpa, Milina epäili. Ja sinähän hoitelisit sen jo rutiinilla.
- En minäkään voi tunnistaa niitä noin vain, Taran vastasi. Kyllä minä ne muuten hoitelisin. Mutta en minäkään voi nukkuessani vahtia, Taran jatkoi.
- Otamme mukaan saattueen, ja sillä se, Daegam päätti. Parempi vain, että on enemmän porukkaa jos tulee tiellä väijytys. Sitä ne todennäköisemmin yrittää.
- Entä jos joukossa on salamurhaaja, Taran tivasi.
- Entä jos ja vielä entä jos! Daegam vastasi. Parempi ottaa saattue mukaan, kuin jättää ottamatta. Uskoisit nyt kerrankin herraasi.
- Sinun kaulasihan ne sitten ensimmäisenä katkaisevat, Taran mutisi.
- Yrittävät katkaista, Daegam korjasi.
Taran ei kuitenkaan vastustellut sitten enempää ja viisi kokenutta ritaria liittyi seurueeseen saattojoukoksi.
Ilta alkoi jo lähestyä, kun seurue matkasi Ornimin maita. Linna oli jo kohtuullisen lähellä. Alamaiset olivat kerääntyneet välillä tienvarteen osoittamaan kunnioitusta herralleen. He olivat suurimmaksi osaksi resuisia ja laihoja maaorjia. Maaorjat kumartelivat ja kohottelivat hattujaan nöyrinä tien varressa seurueen kulkiessa ohi.
Sitten seurue näki synkkenevässä illassa edessäpäin linnan jykevät muurit ja linnan ympärillä myös muurien ympäröimän kaupungin. Linnan läheltä alkoi suo ja linna oli rakennettu joen varteen. Linnan kohdalta joen yli kulki myös vankka silta. Itse linna oli kohtuullisen kokoinen kivilinna, joka sijaitsi kaupungin ympäröimänä ja joen varren kivisellä maaperällä. Kaupungin portit olivat vielä auki ja sinne johti tie, jota pitkin seurue ratsasti.
Seurue ratsasti kaupunkiin, jossa joukko herätti suuresti huomiota. Ihmiset näkyivät heti oivaltavan, keitä tulijat olivat, mutta he näyttivät jokseenkin varautuneilta. Kaupungissa seurue näki paljon selvästi vauraita ja vapaita porvareita. Maaorjia ei näkynyt lainkaan kaupungissa, eikä samanlaista nöyryyttä kuin peltojen varsilla. Ei sillä, että ihmiset olisivat erityisen röyhkeiltäkään vaikuttaneet, mutta varovaisilta ja varautuneilta. Lapset olivat enemmän innoissaan kuin aikuiset ja tuijottivat silmät pyöreinä joukkoa, jolle viiden ritarin saattue antoi toki arvokkuutta.
Linna häämötti kohta seurueen edessä, mutta sen suuret portit näyttivät olevan kiinni. Seurue saattoi silti havaita vartijoiden katselevan muureilta. Kaupunkilaiset eivät olleet seuranneet linnan luokse. Portit pysyivät kiinni, kun seurue oli saapunut linnan luokse. Daegam huudahti muureilla oleville vahdeille:
- Avatkaa portit!
- Keitä olette? muureilta huudettiin.
- Olen paroni Daegam Ornim, Daegam vastasi.
- Asiasta ilmoitetaan eteenpäin, muureilta huudettiin.
Portit kuitenkin pysyivät kiinni.
Kohta muureilta huudettiin seurueelle:
- Poistukaa hyvän sään aikana!
- Mitäh! Daegam huusi ällistyneenä.
Kudastin leuka loksahti auki. Milina kävi nauramaan. Taran näytti yllättyneeltä. Daegam katsahti Milinaan. Arbella katsoi Milinaa paheksuvasti.
- Olit oikeassa, maillasi on pieni ongelma, Milina nauroi.
- Paronittaren ei sovi nauraa, Arbella sanoi paheksuvasti.
- Pienen pieni ongelma, Kudast totesi.
Daegam nyökkäsi vakava ilme naamallaan.
- Mistä nyt tehdään? Kudast kysyi.
- Miksi, ette päästä minua sisälle omaan linnaani! Daegam huusi muureille. Avatkaa ne portit NYT!
- Poistukaa, tai annamme ampua teitä! muurilta uhattiin. Temppunne eivät tepsi!
Nyt loksahti Daegamin omakin suu auki.
- Mennäänkö väkisin? Taran kysyi taistelunhaluisena.
- Väitättekö, että minä EN ole paroni Daegam Ornim? Daegam huusi muureille vihaisesti.
- Poistukaa heti tai ammumme, muureilta vastattiin vain.
Daegam katsahti muihin ja sanoi vihaisena:
- Meidän ei kyllä kannata ruveta uhoamaan linnaa.
- Kyllä minä portin murran, kunhan Milina tekee lumouksen miekkaani, Taran vakuutti.
Daegam huokaisi.
- Epäilen, Kudast sanoi.
- Enkö murrakin, Milina? Taran kysyi.
- Viimeisen kerran, poistukaa, huijarit! muurilta huudettiin. Seuraavaksi saatte nuolikuuron päällenne!
- Todellakin murrat, Milina sanoi serkulleen.
Daegam käänsi hevosensa.
- Mitäs minä sanoin! Taran huudahti.
- Millä perustein syytätte meitä huijareiksi? Milina huusi ylös. Saanen tiedustella motiiveitanne?
Samassa muureilta lennähti nuoli Milinaa kohti. Se osui kuitenkin vain tämän ratsun eteen.
- Tulkaa! Daegam huudahti.
Kudast lähti ratsastamaan rauhallisesti pois päin linnasta.
- Eivät he meitä nyt sisälle päästä, Daegam sanoi. Parempi tulla uudestaan.
- Pakenet omasta linnastasi? Milina kysyi Daegamilta.
- Hyökkäätkö sinä yksin linnaa vastaan? Daegam kysyi.
Taran näytti empivältä.
- En, kunhan ihmettelin, eihän se minun linnani ole, Milina vastasi ja lähti ratsastamaan Daegamin perään.
Lynette ja Arbella lähtivät heti pois.
Kaupungissa näytti olevan jokin kivinen kirkolta vaikuttava rakennus ja seurue ratsasti sitä kohti Daegam ohjaamana. Ihmiset näyttivät nyt pysyttelevän kauempana ja joillakin näkyi jopa keihäitä ja muuta aseistusta.
- Minä voin lähteä hiukan tutkimaan linnaa yöllä, Kudast ilmoitti.
- Minä tulen mukaan, Taran innostui.
- Et tasan tule! Kudast vastasi.
- Tämä on Jumalan langettama rangaistus synneistä, Arbella totesi hurskaasti.
- Tasan tulen! Taran huudahti.
- ET! Kudast sanoi vastaan.
- Taran, tarvitsen varmaankin sinun apuasi illalla ja yöllä, Milina sanoi.
- Olkaa hiljaa! Daegam käski ja katseli muita. Ehkä on parempi puhua näistä asioista jossain muualla.
- Minä haluan mukaan, Taran sanoi itsepintaisesti.
- Menemme nyt kirkkoon, Daegam sanoi ja laskeutui hevosensa selästä, sillä seurue oli päässyt juuri kirkolta näyttävän rakennuksen luokse. Voitte odottaa täällä, jos haluatte. Käyn sisällä hoitamassa pari asiaa.
Kudast laskeutui hevosen selästä ja lähti auttamaan Lynetteä alas ratsunsa selästä. Lynette laskeutui sorjasti alas ratsailta ja soi Kudastille pienen hymyn. Daegam lähti kävelemään ripeästi ja vihoissaan kirkkoon sisälle.
- Jään hevoseni selkään, Milina sanoi ja sen tekikin.
Arbella jäi myös ratsaille.
- Teidän on ajateltava syntejänne, paronitar, Arbella sanoi ankarasti. Jumala rankaisee meitä teidän synneistänne, hän jatkoi.
Milina nyökkäsi rouvalle.
- Kääntykää siis Pyhän Menenan malliin, Arbella kehotti Milinaa. Sillä nainen joka mieheksi tahtoo, hän Helvetin kadotukseen on joutuva.
Kudast otti kyyhkyn reppunsa päältä ja silitti sitä mietteissään.
- Naisen on oltava nöyrä ja paronittaren näytettävä mallia valtakunnan alemmille naisille, Arbella sanoi tuikeasti.
- Olen aivan tyytyväinen naisena oloon, saanen vakuuttaa, Milina vastasi. Ja nöyryys on sitä, mitä oletan lähinnä alamaisiltani. Joihin te taidatte lukeutua täällä ollessanne?
- Jumala on yllä kaikkien, Arbella sanoi rohkeasti. Ken Jumalan lakia ei noudata, ei hän pääse Helvetistä, vaikka olisi mitä sukua tahansa.
Kudast mutisi hiljaa jotakin.
- Synti on synti vaikka voissa paistettaisiin, Arbella jatkoi. Eikä synti ole jäävä rankaisematta. Synnin palkka on turmio ja kadotus.
Daegam asteli kirkosta ulos hyvin vihaisena.
- Kun joukossamme syntinen on, niin Jumala kostaa, Arbella sanoi.
- Mikä on, herrani? Taran kysyi.
Päästyään hevosensa luo Daegam nousi sen selkään. Kudast auttaa Lynetten tämän ratsun selkään ja kiipesi sitten omansa selkään.
- Sattuisitteko tietämään missä täällä on Pyhän Ehilmin kirkko? Daegam kysyi ja katseli ympärilleen.
Ihmiset vetäytyivät kauemmaksi, eikä kukaan vastannut mitään. Taran pudisti päätään.
- Synnin palkkana kaikki on oleva hankalaa, Arbella sanoi hiljaa.
- Mitä teemme, herrani? Taran kysyi.
- Sinä siellä! Daegam huudahti ja osoitti erästä miestä siinä lähistöllä.
- Mennäänkö linnaan väkisin? Taran kysyi.
Daegam lähti hitaasti ratsastamaan miestä kohden. Mies väistyi heti sivumpaan ja perääntyi Daegamin edestä.
- Sano, missä täällä on Pyhän Ehilmin kirkko, Daegam käski.
- Linnassa, mies vastasi ja livahti pois.
Daegam huokaisi.
- Hienoa, Kudast sanoi kuivasti.
Daegam palasi muiden luokse.
- Hyökätäänkö jo linnaan? Taran kysyi.
- Ei, Daegam vastasi.
- Ei, ei vielä, Milina säesti.
- Höh, Taran harmitteli.
- Mennään vaikka jonnekin majataloon, Kudast ehdotti. Pois kadulta.
- Menen käymään uudestaan vielä siellä portilla, Daegam ehdotti. Teidän ei välttämättä kannata tulla mukaan. He saattavat ampua tällä kertaa hieman enemmänkin. Niin. Voi kyllä olla, ettei kovinkaan moni halua majoittaa meitä.
- Minä tulen mukaan, Taran sanoi heti.
- Parempi jos menen yksin, Daegam vastasi.
- Minä haluan suojella herraani, Taran sanoi.
- Me muut voimme etsiä sillä aikaa majatalon tai jonkin yöpymispaikan, Kudast sanoi.
- Turha riskeerata sinun henkeäsi, Daegam sanoi Taranille. En aio hyökätä sinne nyt. Jos hyökkäisin, niin varmasti ottaisin sinut mukaani.. Voimme nyt vaikka kaikki yhdessä etsiä sen majatalon, niin sitten teidän missä olette.
- Mutta minun täytyy suojella sinua, Taran sanoi.
- Etsitään se majatalo nyt ensin, Daegam kehotti.
- Jep, Kudast kannatti.
Daegam katseli ympärilleen, näkyisikö jossain majataloa. Mitään sellaiselta vaikuttavaa ei kuitenkaan näkynyt kirkon tienoilla. Saattajajoukko odotti kauempana.
- Syntien tähden kaikkea pahaa, Arbella mutisi.
Kudast näytti siltä, että hän alkoi kyllästyä Arbellan valitukseen. Milina loi ymmärtävän katseen Kudastiin.
- Ehdottaisin että lähettäisimme ainakin arvon rouvan parin ritarin kanssa takaisin Sudenvereen koska täällä saattaa hyvinkin seurata taistelu, Kudast ehdotti.
Daegam miettii.
- Minut on määrätty pitämään huolta neiti Lynettestä, Arbella huomautti. Itsensä kreivittären käsky.
- Mihin saakka? Daegam kysyi. Siihen, että saavumme kaupunkiin?
- Ornimiin asti? Kudast arvasi.
- Linnaan asti, Arbella vastasi. Ja tarpeen mukaan pidempäänkin.
Daegam huokaisi.
- Taistelu on seurausta synnistä, Arbella sanoi tuikeasti Milinalle.
Kudast mulkaisi tympeästi Arbellaan. Milina ei jaksanut vaivautua kommentoimaan.
- No nyt se majatalo, Kudast sanoi..
- Se olisi ihan hyvä idea, Daegam myönsi..
- Emäntäänikin varmasti jo väsyttää, Lynette sanoi.
- Sanokaapa missä on lähin majatalo? Kudast kysyi väkijoukolta.
Väkijoukko pysyi hiljaa. Daegam sanoi puoliääneen pohdiskelleen itsekseen:
- Saamme kyllä pappeja muualtakin kuin vain täältä. Joillakin vasalleilla voi olla pappeja, taikka sitten palaamme Viherlinnaan saakka, jossa ainakin on pappeja.
- Älkääkä vain sanoko että linnassa on ainoa majatalo, Kudast sanoi väkijoukolle.
- Pimeä on jo tulossa, Taran totesi.
Daegam nyökkäsi.
- Mutta me Kudastin kanssa voimme tunkeutua linnaan pimeällä tiedustelemaan, Taran lisäsi..
- Olisi varmaan helpompi saada joku pappi todistamaan aatelisuuttani, Daegam arveli.
- Minä voin, sinä et, Kudast vastasi Taranille.
- Minä tulen ehdottomasti mukaan, Taran sanoi.
- Sinä et mene nyt minnekään vielä, Daegam käski.
- Emme vielä, herrani, Taran sanoi. Vasta kun on pimeää. Minä osaan kyllä mennä sisään. Meninhän silloin Vihreään ankkaankin.
Daegam käänsi hevostaan taas ja valitsi katseensa kohteeksi erään miehen.
- Nyt kakistatte ulos missä on majatalo! Kudast huusi väkijoukkoon.
Mies perääntyi Daegamia, joka käski:
- Sinä. Sano missä täällä on majatalo.
- Portin luona, mies sanoi hermostuneesti.
- Eikä missään muualla? Daegam tivasi.
Ihmiset alkoivat vetäytyä pidemmälle pois.
- Ei, mies sanoi ja perääntyi.
- Ja kadulla nukutaan, Kudast puuskahti. Voi kuinka mukavaa.
- Kuinka lähellä se on porttia? Daegam kyseli. Kiinni siinä?
Mies ei vastannut, vaan juoksi pois. Milina katseli tilannetta kovin kiinnostuneesti. Daegam huokaisi.
- Synnin palkka, Arbella mutisi.
- Rouva, jos ette hiljalleen kykene pidättäytymään hiljaisuudessa, niin katson, että teidät saatetaan takaisin Sudenvereen, Milina uhkasi. Oli tehtävänne mikä tahansa. Ymmärrän neuvonne, mutta herjausta en siedä.
- Minä vain kerron, mistä kaikki johtuu, Arbella sanoi tuikeasti.
- Lähdetäänpä etsimään mukavaa kujaa missä nukkua itsemme kipeiksi, Kudast sanoi.
- Minähän en kujalla nuku! Taran sanoi ponnekkaasti.
Daegam kääntyi Arbellan puoleen:
- Alan saada tarpeekseni tästä synnin selittämisestä! Käsken sinua olemaan sanomatta mitään synnin palkasta tai sellaisesta.
Arbella nyökkäsi niukasti.
- Hyvä, Daegam sanoi sitten. En tiedä onko meidän kannattavaa mennä siihen majataloon. Voi olla että vartijat tulevat pidättämään meidät.
- Ja millä perustein? Milina kysyi. Mielestäni sinun todella kannattaisi kohdata tämä eikä koittaa vältellä tilannetta. Saat vain itsesi vaikuttamaan syylliseltä johonkin, josta et edes tiedä.
- No menkäämme sinne majataloon sitten, Daegam suostui.
Hän meni saattajajoukon luokse ja Taran seurasi perässä. Ritarit ryhdistäytyivät heti.
- Kuten huomaatte, olemme kohdanneet ongelmia, Daegam selitti.
- Sen olemme huomanneet, yksi ritareista totesi.
- Sattuisitteko tietämään, missä olisi lähin vasalli jolla olisi pappi? Daegam kysyi. Tai muutenkin. Missä on lähin teidän tietämänne pappi. Pyhän Ehilmin kirkon pappi.
Ritarit katsoivat toisiinsa ja pudistelivat päitään.
- Meidän herroillamme ei ole pappia, yksi ritareista ilmoitti.
Daegam nyökkäsi.
- Nyt lähdetään sinne majataloon, Kudast hoputti.
Daegam nyökkäsi ja lähti portille päin. Toiset seurasivat, Kudast Lynetten vietellä ratsastaen.
Seurue huomasi portille saapuessaan, että se oli suljettu ja sen edessä seisoi viisi keihäillä aseistautunutta miestä, selvästi porvareita. Seurue huomasi siinä lähellä myös jonkin majatalon kyltin, jossa oli kuvattu silta ja jossa oli tekstiä. Sen kivirakennuksen ovi näytti olevan kiinni.
- Eivät varmaankaan halua meitä tuonne, eikä tässä verilöylyä kannata aloittaa, Daegam sanoi toisille.
Kaduilla oli nyt hiljaista, eikä ihmisiä paljon näkynyt. Portilla seisovat miehet katselivat seurueeseen päin hermostuneina. Kudast ratsasti kohti majataloksi epäilemäänsä rakennusta. Sen edessä hän hyppäsi ratsunsa selästä ja koputti majatalon oveen. Ovesta aukesi pieni kurkistusluukku, josta katsoi silmä ulos. Daegamkin laskeutui hevosen selästä.
- Iltaa, Kudast tervehti.
Luukusta kuului epämääräinen murahdus.
- Haluaisimme asettua yöksi majataloonne, Kudast sanoi.
Luukku sulkeutui.
- Joten päästäisittekö meidät sisään? Kudast vielä yritti sanoa.
Ovi ei kuitenkaan näyttänyt aukeavan. Kudast koputti napakasti oveen, mutta mitään vastausta ei tullut.
- Hienoa, Kudast puuskahti.
Daegam käänsi katseensa porttia vahtiviin porvareihin. Yksi heistä näytti johtajalta, sillä hänellä oli kypärä päässä.
- Nyt emme taida päästä edes ulos kaupungista vai? Kudast sanoi kysyvästi.
Daegam meni takaisin hevosensa selkään ja Kudast teki samoin. Daegam lähti menemään hevosellaan portille. Porvarit kohottivat hermostuneina keihäitään. Daegam sanoi seuralaisilleen:
- Haluaako joku vielä jäädä tänne? Mielestäni olisi vain parempi etsiä joku pappi joka voisi todistaa aateluuteni, kuin ruveta taistelemaan linnaa vastaan.
Kudast kohautti olkiaan.
- Minusta meidän pitää mennä yöllä linnaan, Taran sanoi. Minä ja Kudast voimme tehdä sen.
Kun Daegam oli puhe-etäisyydellä vahteihin, hän kysyi:
- Ajattelitte sitten pitää meidät täällä sisällä?
- Pidätämme teidät, jos yritätte jotakin, joukon johtaja sanoi hermostuneena.
- Ja me emme saa poistua kaupungista? Daegam kysyi.
- Olemme kutsuneet jo linnasta apua, mies lisäsi. Te odotatte siinä, hän sanoi muka uhkaavasti.
Daegam naurahti ja sanoi:
- Meitä on tässä kahdeksan aseistettua ja taisteluun koulutettua ja teitä on siinä viisi.
- Meille on tulossa apujoukkoja, mies sanoi yrittäen näyttää rohkealta.
- Voisin yksinkin voittaa teidät, jos niin tahtoisin, enkä näe teidän apujoukkoja täällä, Daegam sanoi ja meni ratsullaan hieman lähemmäs.
- Apujoukot tulevat pian linnasta, porvaripäällikkö vakuutti. Jos käytte kimppuumme, teidät hirtetään. Olemme varmoja, että olette nyt huhuttuja huijareita.
Daegam huokaisi ja kysyi:
- Kuka täällä teillä on johtajana? Kuka johtaa linnassa?
- Sir Esmond Garin, mies vastasi.
Daegam nyökkäsi.
- Hänellä on paljon ritareita, joten turha yrittää mitään, mies sanoi hermostuneesti ja vilkuili linnan suuntaan.
- Mistä te tällä hetkellä meitä syytätte? Daegam kysyi. Siitä että tulimme kaupunkiin?
- Te olette niitä huijareita, jotka väittävät olevansa muka paroni ja hänen seurueensa, päällikkö vastasi. Linnassa tietävät petoksestanne ja niin tiedämme mekin. Papit ovat välittäneet jo tiedon taikuuden kautta.
- Tämä on sen ogreritarin tekosia, Kudast mutisi.
- Niin minun poikani sanoi, mies jatkoi puhettaan nyökyttäen päätään vahvistukseksi.
Daegam mietti.
- Oletteko ajatelleet seurauksia, jos emme olekaan pettureita ja huijareita? Milina puuttui pitkän hiljaisuuden jälkeen keskusteluun.
- Ette voi olla oikeita, koska papit ovat välittäneet tiedon, mies sanoi Milinalle hermostuneesti. Oikea paroni on vielä Sudenveressä.
- Papit voivat tulla tapaamaan minua ja toteamaan minut aateliseksi, Daegam sanoi.
- Sanoisin että meidän ei kannata kauaa vatvoa tätä koska jos ne apujoukot ovat tulossa niin olemme kohta vankeina, Kudast huomautti.
- Se ei ole meidän asiamme, mies sanoi tiukentaen otettaan keihäästä.
- Mennäänkö läpi voimalla? Taran kysyi hiljaa Daegamilta.
- En halua tappaa alamaisiani, mutta en kyllä tiedä haluanko taas vaihteeksi vankilaan, Daegam sanoi äänekkäästi.
- Ette voi paeta, sillä teidät saadaan kiinni, porvaripäällikkö varoitti. Tuomionne on ankarampi, jos pullikoitte esivaltaa vastaan.
- Mitä luulet saavasi siitä rangaistukseksi, kun vastustat paronia? Daegam kysyi naurahtaen hieman.
- Paroni ei ole täällä, mies sanoi hiukan jo epävarmemmin.
- Asiat tulevat muuttumaan täällä paljon, kunhan tästä selvitään, Daegam vakuutti. Mitä jos sanon, että minulla on todisteita siitä että olen lähtenyt Sudenverestä jo päiviä sitten, oikein kreivin luvalla.
Mies näytti nyt jo kovin epävarmalta.
- Miten muka? hän kysyi.
- Jouduin erikseen pyytämään ja anelemaan häneltä lupaa, että saisin lähteä heti mailleni katsomaan mikä täällä on vikana, koska olin saanut tietoja, että täällä oli jotain vialla, Daegam paljasti. Ja on hyvä huomata, että saamme tällaisen vastaanoton.
- Papit ovat sanoneet niin, mies puolustautui.
- Mitkä papit? Daegam kysyi. Haluaisin tavata jonkun Pyhän Ehilmin kirkon papin.
- Minun poikani on kuullut, että piispa itse on varoittanut huijariparonista, mies sanoi. Antautukaa linnan väelle, jos uskallatte, hän kehotti. Muu todistaa teidän olevan pettureita.
- Ehdin melkein toivoa saavani täällä uudet ja ehjät vaatteet, Kudast mutisi.
- Sattuiko tämä piispa olemaan entisen Brenanin maiden piispa? Daegam kysyi.
- Täh? mies kysyi hämmentyneenä.
- Milina, tutkitko muuten sen salamurhaajan raadon? Kudast kysyi.
- Tutkin, Milina vastasi. Miten niin?
- Oliko siinä jotakin erikoista? Kudast kysyi. Tuli vain mieleeni.
- Vain hampaat ja tatuointi, Milina vastasi.
Porvarispäällikkö vilkuili hermostuneesti linnaan päin, mutta vielä ei näkynyt sieltä lähestyvää apujoukkoa.
- Mitkä hampaat ja millainen tatuointi? Kudast kysyi Milinalta.
- Hän oli ogre, siitä ei epäilystäkään, Milina vastasi. Tatuoinnista piirsin talteen kuvan, hetkinen.
Milina kävi kaivamaan laukkuaan.
- Se oli sellainen musta, Taran muisti.
- Kuka piispa tällaista tietoa on lähettänyt, että olisimme pettureita jotka kulkevat täällä? Daegam kysyi päälliköltä.
- Tässä, Milina sanoi ja ojensi Kudastille laukusta piirustuksen tatuoinnista.
Kudast otti piirustuksen ja katseli sitä.
- Ehilmin kirkon piispa Videl Estakerwis, niin poikani on sanonut, porvarijohtaja vastasi hermostuneena Daegamille.
- Ja hän oli Brenan piispa? Daegam kysyi.
- Kyllä kai, mies sanoi.
- Satutteko tietämään, että hän ei ole enää piispa, vaan hänen tilalle on valittu uusi piispa tietyistä syistä? Daegam kysyi. Tiedättekö miksi Brenan kohtasi surmansa miekkani kautta?
- En, mies vastasi epävarmana.
- Häntä syytettiin kreivin ja kreivittären murhayrityksestä, ja parista muustakin asiasta, Daegam ilmoitti.
- Sellaista on kuultu, mies sanoi varovasti.
- Tämä piispa joka oli täällä ennen piispana, ei ole enää kauaa virassaan, Daegam totesi. Hänet vaihdetaan uuteen, joka on jo valittu käsitysteni mukaan.
- Siitä meillä on vain teidän sananne, mies vastasi epävarmasti.
Daegam huokaisi.
- Meidän, ritarisaattueen sana, Milina huomautti. Vastaan kenen sana? Jonkun pojannulikan?
Sitten Milinakin huokaisi väsyneenä.
- Alan tosiaan hieman kyllästymään tähän keskusteluun, Daegam tokaisi. Ymmärrätte varmaan, että voimme pyyhkäistä teidät noin vain, jos niin haluamme.
- Apujoukot ovat tulossa, mies sanoi ja vilkaisi linnaan päin.
Kudast ojensi piirustuksen takaisin Milinalle ja sanoi:
- Olen nähnyt tuollaisen jossakin.
- Voisitteko ystävällisesti siirtyä sivuun, ja avata portin, Daegam pyysi. Lupaan olla rankaisematta teitä, sitten kun minua täällä uskotaan paroniksi.
Milina laittoi piirustuksen takaisin laukkuunsa.
- Jos olisitte paroni, te voisitte mennä linnaan ja selvittää asian, päällikkö sanoi Daegamille.
- Koittakaa ymmärtää, ettei minun anneta mennä sinne, Daegam vastasi. Kaikilla teillä täällä on joku ihmeellinen käsitys siitä keitä me olemme.
- Paronini, jospa menisimme todellakin linnaan ja selvittäisimme asian kunnolla? Milina ehdotti.
- Antautukaa vartijoille, mies kehotti. Piispa selvittää kyllä asian. Ja sir Garin.
Daegam huokaisi ja meni muiden luokse. Hän puhui hieman hiljempaa:
- Tämä piispa... hän on luultavasti myös kaoottinen, ja hänet tullaan vaihtamaan hyvin pian pois, mutta meidän ikäväksemme tästä ei tiedetä vielä täällä. Uskoisin myös, että tämä uusi johtaja täällä on myös kaoottinen.
- Mennään tappamaan ne, Taran ehdotti. Kudast havaitsee, jos ne ovat kaoottisia.
Kudast nyökkäsi.
- He molemmat ovat linnassa, ja se vaikeuttaa tätä, Daegam huomautti.
Kudast raksautti vartijoiden huomaamatta yhden vasamistaan poikki, kastoi sen terävän pään jossakin pullossa ja sujautti hihaansa.
- En halua ryhtyä tappamaan omaa kansaani, Daegam sanoi. Mutta jos apujoukot olisivat tulossa linnalta, ne olisivat jo täällä.
- Tapetaan vain ne kaoottiset, Taran ehdotti.
- Ja mitä teet lopuille jotka tulevat kimppuusi? Daegam huomautti. Ei. Me emme pärjää heille kaikille.
- Eihän ne kaikki voi olla kaoottisia, Taran arveli. Mitä sinä sanot, Milina? hän kysyi sitten.
- Tällä hetkellä kirkon piispa ja alueiden hallitsija ovat meitä vastaan, Daegam totesi. En usko, että selviäisimme jos me joutuisimme kuulusteluun.
- Milina? Taran kysyi.
- En vain halua nukkua kadulla, Milina sanoi. Daegamin linna se on, hänen asiansa mitä sille tehdään. Minä toki marssisin sisään.
- Ajattelit kävellä portin läpi? Daegam sanoi ja huokaisi.
Samassa paikalle marssi kauempaa viisi keihäillä aseistautunutta porvaria lisää. Linnan suunnasta tosin ei näyttänyt vieläkään tulevan ketään.
- Hienoa, Kudast mutisi.
- Käydään sitten siellä linnalla, ja jos siellä ei mitään tulosta tule, niin sitten lähdemme pois täältä, Daegam päätti.
- Ja noista porvareista en välittäisi, he kykenevät hädin tuskin pitämään keihäänsä tanassa, Milina totesi.
- No heistä ei mitään haittaa olekaan, Daegam totesi. En vain haluaisi tappaa kansaani.
- Kannattaako meidän kaikkien lähteä linnalle? Kudast kysyi.
- Niin, Daegam myönsi Kudastille. Voi olla parempi jos menen yksin.
- Lähetetään Milina, Taran ehdotti. Hän näyttää vaarattomalta ja osaa neuvotella.
- Milina yksin? Daegam sanoi epäilevästi.
- Jos ja kun joudutaan ongelmiin on parempi ettemme ole yhdessä sumpussa, Kudast perusteli ideaansa.
- Minä voin tulla Milinan mukaan, Taran ehdotti.
- Pärjään kyllä yksinkin, Milina sanoi.
- Pakko Daegamin on olla mukana, Kudast huomautti.
- Mutta en usko, että he paljoa kunnioittavat naista, jota luulevat petturiksi, Daegam arveli.
- Minä ainakin jään sitten lähelle linnaa, Taran sanoi.
Daegam mietti kuumeisesti.
- Tehdään nyt hitto vieköön jo jotakin! Taran huudahti.
- Aivan kuinka herra paroni vain haluaa, Milina sanoi.
- Uskoisin, että minun pitää mennä sinne ainakin, Daegam sai pääteltyä. Olisi toki hyvä jos Milina olisi auttamassa neuvotteluissa..
Daegam katsoi Milinaan vakavasti.
- Minä tulen sitten mukaan, Taran sanoi. Kudast voi vahtia naisia.
- Nyt ei tarvitse ruveta siten yhtään kenkkumaiseksi, Daegam huomautti Milinalle. Minä, Taran ja Milina menemme portille. Kudast saa jäädä vahtimaan naisia, samoin kun myös saattueryhmä.
- Selvä, herrani, Taran sanoi innokkaasti.
Kudast nyökkäsi.
Daegam lähti ratsastamaan porteille päin. Milina seurasi häntä. Taran käänsi heti hevosensa linnaa kohti ja lähti Daegamin perään.
Kolmikko saapui kohta taas linnan luokse. Daegam pysähtyi hetkeksi ja ottaa hevosen selästä kilven, laittaa sen käteensä ja sitten jatkoi matkaa. Taran oli ottanut miekastaan kiinni ja oli valppaana.
- Pidä kätesi irti siitä miekasta, Daegam käski.
- Selvä, herrani, Taran sanoi ja hellitti hiukan otettaan.
Kolmikko saapui portille. Muureilta heitä tarkkailtiin.
- Haluamme päästä sisälle, Daegam huusi.
- Pudottakaa aseenne maahan, muurilta käskettiin kohta.
- Olemme kuulleet, että kaupungin ainut Pyhän Ehilmin kirkko on linnanmuurien sisäpuolella, Daegam sanoi.
- Pudottakaa heti aseenne, muurilta vain vastattiin.
- Ei tässä ole mitään järkeä, Daegam valitti.
- Voittehan te aseennekin pudottaa, Milina sanoi Daegamille.
Daegam huokaisi.
- Minä en asettani pudota, Taran sanoi.
Daegam katsoi Milinaan ja kysyi:
- Oletko aivan varma, että haluat meidän pudottavan aseet?
- Mitä te menetätte? Milina kysyi puolestaan. Ei teillä ole kuitenkaan jousia millä ampua tuonne.
- Viimeisen kerran: pudottakaa aseenne, muurilta huudettiin.
- Niin, mutta jos... Daegam mutisi.
Daegam huokaisi ja pudotti aseensa.
- Minä en pudota, Taran sanoi.
- Jos he sieltä säntäävät ulos, porttien avaaminen kestää, ehditte poimia aseenne, Milina neuvoi.
- Taran, pudota aseesi! Nyt, Daegam käski.
Taran heitti aseensa maahan kovin vastahakoisesti.
- Laskeutukaa ratsailta, muureilta käskettiin.
Daegam laskeutui ratsunsa selästä. Taran laskeutui myös hampaitaan kiristellen.
- Kenkäni eivät sovellu mudalle laskeutumiseen, Milina valitteli.
Taran murahti jotakin.
- Paronitar ei suostu laskeutumaan hevosen selästä, Daegam huusi muureille. Hän ei mitään saisi kuitenkaan aikaan, joten sen ei luulisi teitä haittaavan.
- Laskeutukaa ratsailta tai ammumme, muureilta huudetaan.
Daegam katsoi Milinaan.
- Ammutte ja kreivi nylkee teidät, Milina vastasi uhmakkaasti. Minun ei tarvitse ottaa käskyjä vastaan rivimiehiltä.
- Alas ratsailta tai ammumme, muureilta kuului. Tämä on viimeinen varoitus!
- Tuo on jo kolmastoista varoitus, Milina huusi muureille. Jos haluatte minun tottelevat, teidän on hankittava puhumaan joku, jolla on edes arvonimi.
- JOS olisin sinä, niin en haluaisi ottaa sitä riskiä, että tappaisin paronin! Daegam huusi. Voin luvata, että kreivi tulee kostamaan teille jos vastustatte meitä vielä!
Samassa nuoli lennähti aivan Milinan ratsun eteen, joka pelästyi ja karkasi pystyyn. Milina lensi hevosensa selästä ja tömähti maahan. Daegam meni heti katsomaan, oliko Milina kunnossa. Taran riensi myös Milinan luokse. Daegam aikoi nostaa Milinan pystyyn, mutta tämä työnsi Daegamin pois ja pääsi itsekin pystyyn.
- Satutitko itseäsi? Daegam kysyi huolissaan.
- Nyt heti kaikki seinää vasten seisomaan, muurilta komennettiin.
- Vain ylpeyteni, Milina vastasi Daegamille.
- Käydäänkö niiden kimppuun? Taran kysyi vihaisena.
Milina siirtyi seinää vasten ja vastasi serkulleen:
- Vaikea taistella muurille asti.
- Jos ette NYT hae sir Esmond Garinia sinne muurille puhumaan, taikka päästä meitä sisälle, niin saatte liittyä köyden jatkeeksi, kunhan selviää kenet olette tappaneet! Daegam uhkasi.
- Seinää vasten! muureilta huudettiin uhkaavasti.
Daegam lähti hyvin vihoissaan kävelemään seinää vasten.
- Minä en mene! Taran sanoi uhmakkaasti.
- Tule nyt, Milina sanoi Taranille.
- Sinä TULET nyt tänne, Daegam ärähti Taranille.
Milina kävi loitsimaan. Taran käveli vihaisesti muurin luokse.
- Älä sitten tee mitään typerää, Daegam varoitti Milinaa.
Samassa portit alkoivat avautua.
- En en, Taran mutisi luullen Daegamin puhuneen hänelle.
Portista tunkeutui ulos tusinan verran haarniskoituja ritareita, jotka olivat täysissä aseissa. He ympäröivät Daegamin, Milinan ja Taranin heti ja uhkasivat heitä miekoilla ja hilpareilla.
- Sisään siitä, yksi ritareista ärähti.
He ohjasivat seurueen portista sisään. Daegam lähti menemään sisälle kumppaniensa edellä. Taran meni myös uhmakkaana. Milina tuotiin viimeisenä.
Vangit kuljetettiin nyt linnanpihalle tai oikeastaan se oli vasta ulompi suojavarustus ja itse linna oli vielä edessä. Daegam katseli ympärilleen. Seurueen luokse kiiruhti ritari, joka oli nostanut ylös kypäränsä silmikon. Hänellä oli musta kokoparta ja kooltaan hän oli keskikokoa.
- Nyt olette kiikissä, huijarit, ritari sanoi omahyväisesti.
- Ja sinä sitten kun huomaat olevansa väärässä, Daegam vastasi.
- Vai että tällainen valeparoni, ritari sanoi katsoen Daegamia. Luulitko temppusi onnistuvan? hän kysyi Daegamilta ivallisesti.
- Millä perustein luulette minua valeparoniksi? Daegam kysyi.
- Piispamme antoi siitä tiedon hyvissä ajoin, ritari sanoi huvittuneena.
- Lupaudun vaikka testattavaksi, Daegam tarjoutui. Joku papeistanne voi tarkistaa minut, ja voin luvata, että minä olen aatelinen.
- Piispamme itse tulee katsomaan teitä pian, ritari sanoi. Hän ja isäni sir Garin hoitelevat teidät.
Daegam naurahti hieman ja sanoi:
- Tiedättekö mitä. Hän ei oikeastaan ole enää virassaan.
Ritari naurahti ja sanoi:
- Pääsette nauttimaan mukavista tyrmistämme. Tiedätte kai, että aatelisena esiintymisestä on rangaistuksena kuolema.
- Edes te ette voi olla niin typeriä, että heittäisitte mahdollisen paronin tyrmään kun Viherlinnaan, jossa asian voi tarkistaa, on näinkin lyhyt matka, Milina sanoi.
Samassa paikalle riensi joku vanhahko ja harmaahiuksinen pitkä mies.
- Voi. Asian voi tarkistaa täällä ihan hyvin, jos vain rehellinen pappi tulisi tarkistamaan asian, Daegam sanoi.
- Malot, tässäkö ne ovat? vanha mies kysyi ritarilta.
- Tuossa tuo huijariparoni on, ritari sanoi.
Vanha mies katseli vankikolmikkoa. Daegam katsoi takaisin vanhaan mieheen. Tämä näytti aika kunnianarvoisalta mieheltä, joka arvista päätellen oli taistellutkin, vaikka hänellä ei ollut haarniskaa yllä tai aseita.
- Tämmöinen mies se sitten on, vanha mies sanoi mietteliäänä. En voi ymmärtää, miksi tuollainen salskea mies ryhtyy huijariksi.
- Saanen pyytää erästä asiaa? Daegam kysyi.
Vanha mies katsahti Daegamiin.
- Mitä? hän kysyi.
- Haluaisin tietää, miten te tiedätte, etten ole oikea paroni vaan olisin muka huijari, Daegam sanoi.
- Piispamme Videl Estakerwis on saanut tiedon Sudenverestä aikeistanne, vanha mies vastasi.
Daegam nyökkäsi ja sanoi:
- Minulla on todiste siitä, että lähdimme Sudenverestä tänne hyvin pikaisesti paroniksi tulemisen jälkeen.
- No? vanha mies kysyi kulmiaan kohottaen.
- Vaikka liikkeellä olisikin mahdollisesti huijareita, niin miksi me emme voisi olla oikea paroni ja hänen saattueensa? Daegam kysyi.
- Piispan mukaan paroni on mukana turnajaisissa, vanha mies vastasi.
- Lähdimme Sudenverestä turnajaisten jälkeen, Daegam ilmoitti.
- Turnajaiset eivät ole vielä päättyneet, vanha mies sanoi.
Daegam kaivoi vyöllään olevia nahkapusseja. Ritarit olivat valppaina Daegamin ympärillä, kun tämä kaivoi esiin paperinpalasen.
- Tämä on kreivin kirjoittama lappu jonka tarkoituksen oli päästää meidät lähtemään hänen palatsistaan jo samana yönä, kun minusta tuli paroni, Daegam selitti.
Vanha mies otti paperinpalasen ja näytti lukevan sen.
- Lähdin sen takia tulemaan tänne mahdollisimman nopeasti, koska kuulin, että täällä oli jonkinlaisia ongelmia, tosin en kyllä tiedä olisinko vaivautunut lainkaan tänne jos olisin tiennyt millainen vastaanotto tulee, Daegam jatkoi.
- Kyllä tämä kreivin allekirjoitukselta näyttäisi, mies totesi. Ja se on osoitettu paroni Ornimille. Mutta tämähän on kummallista, vanha mies huokasi.
- Suosittelen, että lähetätte haettavaksi Viherlinnan paronilta tiedon tapahtumista, Milina kehotti. Viherlinnaan ei ole pitkä matka.
- Mutta mitä me teemme teille sillä aikaa? vanha mies kysyi vaivautuneena.
- Jospa majoitatte meidät vaikkapa kaupungin majataloon, Milina ehdotti. Meillä on kuitenkin mukana tuo ritarisaattue ja jos haluaisimme rähinöidä, niin olisimme jo täältä päässeet pois.
Daegam nyökkäsi.
- En voi päästää teitä pois, vanha mies sanoi. Minun täytyy varmaan laittaa teidät talteen jatkotutkimusten ajaksi, hän huokasi.
- Emmekä me ole lähdössä vaikka päästäisittekin, nämähän ovat meidän maitamme, Milina todisteli.
- Ajattelitko laittaa meidät selliin? Daegam kysyi.
- En tiedä, vanha mies huokasi. Minun täytyy keskustella piispan kanssa.
- Vaadin, että ainakin naiset pääsevät parempiin oloihin, Daegam vaati. He tuskin mitään harmia saisivat aikaa, vaikka koittaisivatkin, hän lisäsi ja huokaisi.
- Katsotaan, katsotaan, vanha mies sanoi epämääräisesti.
- Pystyttekö ottamaan mitenkään yhteyttä Sudenvereen täältä? Daegam kysyi.

Ehilmin valo, osa 25.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja