Ehilmin valo, osa 2

Seurue kulki tietä pitkin ja vettä satoi kaatamalla. Tiekin oli märkä ja liukas. Mitään majatalolta näyttävää ei osunut silmiin, mikä johtui varmaankin siitä, että seutu oli melkoisen rajaseutua.
- Ääääh mua väsyttää ja vituttaa. Jollei tämä kohta muutu hauskemmaksi, teen jotakin rajua, Filasimos uhkasi aivan äärimmäisen ärtyneenä. MITÄ ME NYT SIIS TEEMME!? hän huusi stressinsietokyvyn alkaessa tulla vastaan.
Milina nuokkui etukenossa hevosensa selässä huppu pitkällä naamansa edessä.
- NO EN MINÄ AINAKAAN NUKU METSÄSSÄ KAATOSATEELLA! Daegam ärähti.
- Mennään johonkin majataloon tai MIHIN TAHANSA. Täällähän jäätyy! Filasimos valitti.
Minuutit seurasivat toisiaan ja jonkin ajan kuluttua sade hiukan hiljeni. Aikaisempi majatalo oli jäänyt jo kauas taakse. Näkyi vain pieniä maataloja ja maaorjien hökkeleitä.
- Mennään noihin majataloihin. Jokaiseen. Maksoi mitä maksoi, Filasimos vaikersi.
- No maksatko sinä?! Daegam kysyi.
- MINÄ ainakin aion tehdä niin. Tehkää TE mitä teette, mutta minä en aio sietää tällaista yhtään enempää! bardi parahti.
Jonkin ajan päästä silmiin sattui suurempi talo, jonka piha oli valaistu. Se näytti olevan useista suurehkoista rakennuksista koostuva paikka ja vaikutti hieman joltakin majatalolta.
- Nonin, tohon taloon menen, tuletteko te? Filasimos kysyi.
- Mennäänkö? Kudast tiedusteli toisilta.
- Mennään, Milina vastasi hiljaa.
- No katsotaan nyt ainakin, Daegam myöntyi.
Filasimos hyppäsi ratsun selästä talon pihaan tultuaan ja katsoi, seurasivatko muut häntä. Daegam laskeutui myös hevosen selästä ja Kudast seurasi isäntänsä esimerkkiä. Milina ratsasti pihalle ja antoi Taranin auttaa hänet alas. Kun he saapuivat lähemmäs taloa, niin erään katoksen alta tuli esiin palvelijalta vaikuttava mies.
- Herrat haluavat yösijaa? mies kysyi.
- Heippa, hoidapa hevosemme talliin, palvelija hyvä, Filasimos. Joo, haluamme, hän vastasi sitten kysymykseen.
- Hmm, Daegam mutisi. Joo, jos vain mahdollista.
- Kyllä, herra, palvelija sanoi nöyrästi ottaen hevoset ja kuljettaen ne yhteen rakennukseen, joka näytti melko suurelta.
- LOISTAVAA! Filasimos huudahti lähtien lampsimaan itse taloa kohti.
- No mennään sitten sisään, Daegam totesi lähtien perään.
Milina noukki hevosensa selästä laukkunsa ennen kuin mies vei hevoset ja sitten seurasi toisten perässä.
Seurue huomasi talon päärakennuksen oven yläpuolella kyltin, jossa oli kaksi miekkaa ristikkäin ja niiden alla kilpi.
- Jonkin sortin varuskunnan lomailutalo tämäkin, jossa ei takuulla saa unta, Filasimos jupisi astuessaan sisään.
Sisällä näytti olevan kohtuullisen paljon väkeä. Keskellä tupaa oli hyvin vanhanaikainen tulikuoppa, jonka yllä paistui kokonainen lammas. Tuvassa oli useita pöytiä, sekä suuria että pieniä. Niiden ääressä istuskeli niin ritareita kuin maalaisia, tosin ritarit syrjässä muista. Tulikuopan ääressä näytti pieni ja lihava mies komentelevan palvelijoita. Palvelijat leikkasivat lampaasta herkullisia lihanpaloja.
Filasimos käveli miehen luo ja tokaisi:
- Huoneita ja sapuskaa, kiitos. Juomaa kanssa. Ai niin, ehtoota vaan.
Daegam tuli myös isännän luokse, joka käänsi katseensa seurueeseen. Isännällä oli yllään rasvainen esiliina. Hiukset olivat mustat, joskin jo osittain harmaantuneet. Hänen viiksensä olivat silti tummanmustat. Isäntä rypisti kulmiaan ja sanoi:
- Mitäs väkeä te olette? Luulenpa, ettei teillä ole asiaa majatalooni.
- Matkalaisia, menossa Sudenveren turnajaisiin, Filasimos vastasi.
- Olen kuullut aivan toista, isäntä murahti.
- Mikä teidät moista saa luulemaan? bardi kysyi.
- Olen sir Daegam Ornim Viherlinnan joukoista. Tarvitsisin... Daegam aloitti, mutta isäntä keskeytti:
- Teidän tuntomerkkinne taitavat kuulua maantierosvoille, joista eräs ystävällinen sielu minua varoitti.
- Ahaa. No, eikös kuitenkin raha lähinnä ratkaise, eikä se että olemme maantierosvoja? Filasimos yritti.
- Varoitan teitä, sillä maantierosvot eivät ole tarvetulleita talooni, isäntä vastasi. Minulla on myös riittävästi väkeä pitämään puoleni.
Filasimos alkoi näyttää kyllästyneeltä, mutta Daegam tokaisi:
- Siis... Tämä on NAURETTAVAA!
Kudast palasi Milinan ja Taranin luokse.
- Aivan, Daegam, aivan, bardi myönsi. Ellen olisi niin julmetun rauhallinen ja kerrassaan hyvä ihminen, mukiloisin äijän, hän jupisi hiljaa.
- Siis. Mistä te kaikki olette saaneet tietonne? Kuka väittää MINUA maantienrosvoksi? Daegam kysyi.
- Täällä kävi muutama matkamies varoittamassa, isäntä vastasi. Olette kuulemma tappaneet erään yksinäisen matkamiehen. Ja olitte tappaa nämäkin matkalaiset.
- Mikä saa teidät luottamaan sellaisten maantierosvojen sanaan? Filasimos kysyi.
- He vaikuttivat kunnon miehiltä, isäntä vastasi. Niinpä pyydän teitä poistumaan.
- Ai että muutama matkamies, Daegam tuhisi. Ei kai he sattuneet olemaan niitä rosvoja, jotka tappoivat kyseisen matkamiehen?
- Ähh, olisi pitänyt päästää Daegam niiden rosvojen kimppuun, Kudast mutisi.
- Luuletteko tosiaan, että olisimme päästäneet heidät karkuun, ja sen jälkeen vielä uskoa saavamme yösijan? Filasimos ihmetteli.
- No, mutta isäntä hyvä, eivät nämä rosvoja ole, kuului samassa kauempaa huuto.
Huuto kuului ritarien keskuudesta ja Filasimos ja Daegam käänsivät sinne heti katseensa. Yksi ritareista nousi seisomaan ja asteli isännän luokse. Mies oli aika nuori ja iloisen näköinen. Hän asteli hiukan teeskennellynkin varmoin askelin. Filasimos vaikeni.
- Isäntä hyvä, tämähän on hyvä ystäväni sir Daegam, virkkoi mies.
- Hyvä että sinäkin olet täällä Goldin, Daegam huudahti. Voisit nyt vakuuttaa hänelle että emme ole rosvoja.
- Hän on urhea ritari, ei maantierosvo, ritari jatkoi. Ja valtavan hyvä tyhjentämään olutkolpakoita, hän lisäsi naurahtaen.
Milina huokaisi helpotuksesta ja Daegam virnisti hiukan. Filasimos oli liian väsynyt edes iloitsemaan, mutta mutisi silti:
- Puuh, onneksi.
- Ah, siinä tapauksessa minulle on valehdeltu, isäntä sanoi kurtistaen kulmiaan. Sir Goldinin tutut ovat tietysti tervetulleita.
- Hyvä niin, Daegam murahti. Kiitos Goldin että autoit minua tässä ongelmassani.
- Eipä mitään, Dae, ritari naurahti.
- Haluavatko herrat syötävää? isäntä kysyi. Ja varmaan haluaisitte lämmitellä tulen ääressä.
- Joo, miten vain, mutta ne huoneet nyt ja vähän vikkelään sittenkin, Filasimos kehotti ollen yhä vihainen isännälle, eikä vähiten väsymyksensä ja märkyytensä vuoksi, mutta sanoen kuitenkin sen kohtalaisen ystävällisesti, vaikkei sitä sanoista saattanutkaan päätellä.
- No nyt kun sanoit asian noin, niin tahdomme toki, Daegamkin virkkoi. No meille myös kelpaisi muutama huonetta, jos teillä on yhtään vapaana.
- Olkaa hyvät, tulkaa, isäntä sanoi ja johdatti seurueen toiseen huoneeseen.
Koko konkkaronkka seurasi isäntää. Toisessa huoneessa näytti olevan takka ja sen ääressä muutamia ritareita istuskelemassa. Huoneessa oli myös pari pitkää pöytää ja seinänvierustalla lavereita.
- Istukaa, olkaa hyvät, isäntä kehotti.
- Onko ruokaa saatavilla heti? Filasimos tiedusteli heti.
- Palvelijat toimittavat teille pian purtavaa ja juotavaa, isäntä lupasi.
- Kiitos, Daegam kiitti isäntää, joka katosi kiireen vilkkaa.
Daegam otti kypärän päästään ja hänen aseenkantajansa istahti mielihyvin pöydän ääreen. Milina istui alas hieman sivummalle ja veti hupun päästään. Filasimos lepuutti päätään pöydällä, sivuttain, kädet pöydän alla. Se näytti hassulta.
Huoneessa oli miellyttävän lämmintä, kun takka lämmitti sitä. Filasimos avasi silmänsä ja katseli seinää. Kudast otti reppunsa selästä ja laski sen maahan.
Ei mennyt kuin hetki, kun muutama piika asteli sisään kantaen kulhoja, joissa oli herkullista lammasta. Filasimos nosti päänsä ja alkoi syömään heti, kun se vain oli mahdollista. Myös leipää tuotiin ja suuret olutkolpakot.
Milina kysyi hiljaa lähellä olevalta Kudastilta:
- Missäköhän nukumme?
- Varmaankin täällä, Kudast vastasi lyhyesti.
Daegam siemaisi heti aluksi suuren hörppäyksen kolpakostaan. Filasimos söi leipää, joi olutta, söi pääruokaa, joi olutta, joi olutta.
Daegamin kanssa jutellut ritari astui pian sisään ja sanoi Daegamille:
- Dae, sinun täytyy liittyä seuraamme. Täytyy vaihtaa kuulumiset. Ja hyvää olutta on tietysti tarjolla, mies jatkoi silmää iskien.
- Joo, iso ritari myöntyi ja nousi pöydästä, mutta otti olutkolpakkonsa mukaan.
Daegam lähti Goldinin kanssa tuvan puolelle.
- Taidamme nukkua tässä huoneessa, Kudast virkkoi uudelleen Milinalle.
- Mmm, Milina mutisi ripustaen viittansa läheiseen naulaan.
- Tässä huoneessa... Eeeenpä tiedä. Kuulostaisi oudolta ottaen huomioon majatalonpitäjän oletetut aatokset paikkansa maineesta, Filasimos sanoi.
- Taitaa arvostaa paikkaansa vähän liikaa, Kudast arveli. Mikäköhän paikan nimi muuten on?
- Enpä tiedä, bardi vastasi. Ihan mainiolta tämä tuntuisi näin äkkiseltään. Olut on mainiota, ja ruoka samoin. Tosin näin nälkäisenä menisi alas hevonen poikineen, ja palan painikkeeksi kiviä yksi jos toinenkin.
Milina alkoi harjata vettä hiuksistani ja mumisi. Hän näytti hieman närkästyneeltä siitä, miten hankalaa kihartuvia hiuksia oli harjata suoriksi. Filasimos puolestaan jatkoi syömistään, kunnes vatsa oli täysi. Lammas oli tosiaan herkullista ja makoisasti maustettua. Lopuksi Filasimos röyhtäisi kuuluvasti.
- Olipas hyvää. Nyt poltan piipullisen. Tahtooko joku teistä? bardi kysyi katsellen kysyvästi kumppaneihinsa.
- En, Kudast vastasi niukkasanaisesti.
- Jaa jaa, te olette kyllä kummaa väkeä, Filasimos tuumi.
Bardi täytti piippuaan. Sen jälkeen hän etsi mukavampaa paikkaa salista lähempää takkaa ja kävi sinne istuskelemaan ja polttelemaan piippuaan. Takan ääressä istuvat ritarit rupattelivat hiljakseen. He puhuivat taistelutaktiikoista. Kudast hörppi hiljalleen olutta. Filasimos kuunteli aikansa kuluksi ritarien juttuja miettien päivän taistelua.
Harjattuaan hiuksensa Milina haki itselleen kulhollisen paistipataa ja siihen palanpainikkeeksi hieman vettä. Näitä hän sitten siirtyi nautiskelemaan puolimaaten laverilla. Väsymyksen euforisoiva pörinä tuntui pitkin Filasimoksen ruumista yhdistyen ruoan ja oluen jo aikaansaamaan pörinään. Takka lämmitti ihanasti, kaarnan lempeä savu hyväili keuhkoja ja rauhoitti mieltä. Kudast siirtyi laverille makailemaan.
- Isoisäni oli mukana vuoden 71 sodassa, yksi ritareista sanoi. Se oli häpeällinen tappio.
Toiset ritarit mumisivat myöntävästi. Filasimos tajusi, että vaatteidenvaihto olisi asiallinen homma. Hän päätti tehdä sen piipullisen jälkeen.
- Onneksi nykyinen kreivi on sentään soturi, yksi ritareista tokaisi.
Milina haukkasi palan leipää ja katseli pöydän ääressä istuskelevaa sakkia. Kudast riisui turhat panssarit yltään.
- Vielä me valtaamme menetetyn maan takaisin! nuorehko ritari huudahti.
- Tiedä tuota, eräs vanhempi vastasi. Nyt ollaan liitossa Tiskoksen kanssa.
Filasimos sai piippunsa poltettua, otti säkkinsä, etsi sopivan syrjäisen ja häveliään paikan ja vaihtoi vaatteensa. Märät vaatteet hän levitti takan lähelle kuivumaan. Milina vinkkasi Filasimokselle silmää, sillä tiesi mokoman huomaavan sen silmäkulmastaan.
- On mukavaa, kun on kaksi vaatekerrastoa, Filasimos kurisi Milinalle tyytyväinen, väsynyt ja hieman huumaantunut hymy naamallaan.
Kudast veteli hirsiä rankan matkan takia. Filasimos odotti, kunnes vaatteet olivat kuivuneet takan lämmössä. Sitten hän asetteli niistä tyynyn itselleen mahdollisimman pehmeäntuntuiseen paikkaan. Bardi otti säkin syliin tiukasti ja nukahti heti.
Milina astui ylös laverilta istumasta ja nosti laukun olalleni. Hän käveli Taranin luokse, jossa kumartui hänen viereensä kysäisemään:
- Missäköhän voisin vaihtaa vaatteet?
- Enpä tiedä, Taran vastasi neuvottomana.
Horroksensa läpi Filasimos luuli kuulleensa Milinan vaatteidenvaihtoaikeista ja toivoi jaksavansa mennä katselemaan. Milina huokaisi syvään ja lähti kävelemään ulos huoneesta.
- Krooh, pyyh, Filasimos kuorsasi.
Taran nukahti laverille istuviltaan kaikki panssarit yllä.
Kudast heittelehti unissaan. Filasimos käänsi kylkeä keskiyön jälkeen ensimmäisen kerran heräten pikkuriikkisen kovaan lattiaan, mutta jatkaen välittömästi uniaan siitä huolimatta.
Taran heräsi yöllä lihakset puutuneina. Hän kolisteli niin, että Filasimos heräsi ja ärähti:
- Turpa kiinni.
Sitten bardi kuitenkin jatkoi uniaan. Taran puolestaan vilkuili ympärilleen. Samassa Daegam hoiperteli huoneeseen sisään. Filasimos heräsi taas, tahtoi kuristaa Daegamin tämän metelöinnin vuoksi, kiristi hampaitaan ja jatkoi uniaan.
- Missä olit? Taran kysyi kuiskaten Daegamilta.
- Vähän phuhelemassa khavereiden kanssha, Daegam sai sanottua.
- Sen kyllä huomaa, Taran totesi.
Daegam meni istumaan ja sitten rysäytti selkänsä seinää vasten ja rupesi nukkumaan.
- Aahh, Kudast huudahti ponnahtaen pelästyneenä pystyyn laverillaan ja katsellen ympärilleen kunnes tajusi, missä oli.
- HILJAA! Filasimos ärähti ja jatkoi taas nukkumista.
Taran laittoi sormen suulle ja kuiskasi:
- Shhhh, ei ärsytetä sitä.
Sitten Taran lähti tuvan puolelle.
Kudast meni takan lähelle istumaan ja jäystämään leipää. Daegam liikahti hiukan unissaan. Filasimos käänsi kylkeä, heräsi kovaan lattiaan ihan hivenen ja nukkui taas. Kudast käveli huoneesta ulos.
Kohta Daegam yritti kääntää kyljelleen, mutta kaatuikin lattialle seinustalta kuitenkaan heräämättä siihen. Filasimos sen sijaan avasi silmäänsä, mutta sulki sen jälleen. Hän jatkoi untaan, tällä kertaa mahallaan, pää poispäin seinästä käännettynä.
Daegam liikahteli unissaan mutisten samalla jotakin. Pian Kudast asteli sisälle ja kävi laverilleen nukkumaan.
Vihdoin koitti aamu ja Kudast oli ensimmäisenä hereillä. Hän nousi ylös haukotellen ja venyttelen. Filasimoskin alkoi heräillä, mutta päätti jatkaa uniaan vielä hetken uskoen jonkun herättävän, kun olisi tarpeen. Daegam mutisi jotain nukkumisesta. Taran nousi ylös laveriltaan haukotellen.
Aamu näytti vieläkin olevan aika synkkä, mutta sade kuului lakanneen. Filasimos yritti jatkaa uniaan, mutta Kudast töni hänet hereille. Daegam yritti päästä pystyyn seinästä tukea ottaen. Filasimos heräsi nopeasti niin ettei ollut oikeastaan edes väsynyt, vaan pikemminkin nälissään.
- Aih, Daegam voihkaisi.
- Ruoka maittaisi, Filasimos lausahti.
- Autapas mut istumaan, Daegam käski aseenkantajaansa.
Kudast meni auttamaan Daegamia, jolla näytti olevan vielä panssari yllään, joskaan ei onneksi kypärää. Taran käveli tuvan puolelle etsimään aamiaista heti aseteltuaan panssarin päällensä huolellisesti. Filasimos istui penkinpäähän odottamaan sapuskaa haukotellen. Kudast auttoi Daegamin penkille.
- Kiitos, iso ritari sanoi ja samalla rojahti pöydälle.
Daegam nousi suoraan ja yritti pitää hyvää ryhtiä katsellen ympärilleen.
- Sir, lähdemmekö jatkamaan matkaa milloin? Kudast kysyi isännältään.
- No ollaan täällä ainakin hetki, Daegam sanoi tuskissaan. No tässä huomasin että Milina puuttuu. Missäs hän on?
- En tiedä, sir, Kudast vastasi.
Daegam rupesi pitelemään kädellään päästään kiinni. Filasimos oli hiljaa ja odotti Taranin tuovan sapuskaa.
- Voin etsiä hänet jos haluatte, sir, Kudast tarjoutui.
- Mahtavaa. Teepä se, Daegam käski huonovointisena.
- Selvä, sir. Ehkä teidän kannattaisi vielä levätä vähän, sir, Kudast ehdotti varovasti.
- Ei tässä mitään, Daegam mutisi.
Kudast käveli ulos huoneesta. Daegam rupesi vaikertelemaan tuskissaan:
- Sattuuu.
Filasimos haukotteli.
Kohta Kudast käveli takaisin huoneeseen syli täynnä ruokaa. Filasimos haisteli nälissään ja näytti nälissään olevalta.
- En löytänyt Milinaa mutta toin teille ruokaa, sir, Kudast sanoi isännälleen ryhtyen tarjoilemaan ruokaa.
- No näitkös mihin se Taran meni? Daegam kysyi ottaessaan ruokaa vastaan ja ruveten syömään.
- En, Kudast vastasi ojentaen kolpakollisen olutta.
- Syö sinäkin, Daegam kehotti aseenkantajaansa. Ei sitä tiedä milloin seuraavaksi saa ruokaa käsiinsä.
- Söin jo tarpeeksi, tämä vastasi.
Daegam hörppäsi hieman olutta kivun vastapainoksi. Samassa Taran palasi huoneeseen.
- Hyvää huomenta. Sadekin on jo loppunut, nuori ritari ilmoitti.
Taran istui alas ja otti miekkansa pois huotrasta teroitusta ja huoltoa varten. Kudast meni laverilleen ja puki panssarit ylleen. Daegam rupesi syömään. Filasimos syöpötteli ja juopotteli nälkäisenä.
- Taran, tiedätkös missä serkkusi on? Daegam kysyi.
- En ole nähnyt, Taran vastasi. Ehkä hän on naisten tiloissa?
- No tästä ollaan jossain vaiheessa lähdössä, Daegam huomautti. Ehkä sinun kannattaisi etsiä hänet jostain. En haluaisi odotella naisen takia täällä.
- Kyllä Milina pitää itsestään huolen, Taran vakuutti. Ei naisia tarvitse odotella sen enempää kuin miehiä.
Daegam tuhahti ruveten etsimään kypäränsä jostain. Se löytyikin laverin alta.
Kudast lähti pois huoneesta.
- Taran, eikös nyt sitten lähdetä menemään? Daegam kysäisi.
- Noh? Milloin pitäisi lähteä? Filasimoskin kysyi saamatta vastausta.
Kudast kävi kohta taas sisään ja sanoi:
- Löysin Milinan ulkoa ja hänellä vaikuttaisi olevan seuraa.
- Kuka? Daegam kysyi.
- Joku nuori ritari, sir, Kudast vastasi.
- Pitänee käydä katsomassa, Daegam tokaisi lähtien kävelemään varovaisesti ulos huoneesta.
Taran nosti hieman päätään muttei erityisemmin kiinnostunut asiasta. Kudast laittoi aseensa paikalleen ja repun selkäänsä.
Päästyään ulos huoneesta Daegam kävelee isännän luokse, joka oli tulikuopan äärellä. Filasimos lähti Daegamin perään. Kudast saapui pian myös tuvan puolelle.
- Hyvää huomenta, sir Daegan, isäntä toivotti. Pahoittelen vieläkin eilistä töykeyttäni.
- Huomenta, ritari vastasi vielä epävakaasti. Tästä kun nyt ollaan lähdössä, niin pitäisi maksaakin tästä jotain. No ei sillä niin väliä. Saihan täältä kunnon oluttakin.
- Ah, tosiaan, lasku, isäntä mutisi.
Daegam rupesi kaivamaan rahapussiaan.
- Se tekisi neljä hopearahaa, isäntä ilmoitti. Saatte siis hiukan alennusta.
- Sepä mukavaa, Daegam sanoi.
- Se hyvityksenä eilisestä töykeydestäni, herra, isäntä selitti.
- No eipä siitä mitään suurempaa ongelmaa syntynyt, Daegam sanoi suurpiirteisesti, kaivoi kaivaa rahapussistaan rahat ja antoi ne isännälle. Lähinnä se hyvä olut tuotti ongelmia, hän jatkoi naurahtaen hiukan.
- Kiitän, isäntä sanoi ottaen rahat.
- Lähdemmekö nyt saman tien? Filasimos kysyi.
Kolmikko marssi suoraan ulos. Siellä he näkivät Milinan ja hänen seurassaan oli joku nuori ritari. Ritarin asepaidassa oli apilan kuva.
- Oi, herra, imartelette minua sanoillanne, Milina sanoi juuri. En kuitenkaan millään tohdi...
- NIIN ETTÄ KOSKAS ME LÄHDETTÄIS, HÄH? Filasimos huusi Daegamin korvaan.
- Odota nyt! Daegam huusi. Ei tässä mikään kauhea kiire ole.
- Ihan pikaisesti vain, nuori ritari ehdotti Milinalle. Näin aamun piristykseksi. Voisin ehkä antaa sinulle jotakin mukavaa...
Daegam lähti lähestymään Milinaa ja ritaria. Taran asteli ulos miekkansa hihnaa nykien istuvammaksi.
- Oke, mä meen pienelle kävelylle sit tähän lähiseudulle, Filasimos ilmoitti. Palaan varmaan pian. Odottakaapa minuu sitten. Mooi.
Milina punastui ja sanoi:
- Herra...
Filasimos lähti kävelemään säkkeineen kaivaen piippua. Kudast lähti seuraamaan bardia.
Milina vilkaisi hieman epätoivoisen näköisesti Daegamiin päin.
- Ah, neidille taitaa olla tulossa seuraa, ritari totesi ja poistui.
- Äh, Daegam tuhahti ja lähti Filasimoksen perään kävellen.
Milina heilautti hieman vasenta kättään ja siinä istunut haukka lähti lentoon.
- Siltä laiskottelijalta kuluu kuitenkin tunteja, Daegam puhisi.
Taran katseli hieman hämillään ympärilleen ja päätti mennä katsastamaan hevosensa. Filasimos huomasi toisten seuraavan itseään ja kysäisi:
- Mitä nyt?
- Kuinkas kauan aiot olla muualla? Daegam kysyi häneltä tuikeasti.
- Enpä kovinkaan pitkään kai, hetken pari, bardi vastasi.
- Daegam, Daegam! Milina huudahti samassa.
- Niin?! Daegam kysyi käännähtäen.
Nuori ritari oli taas liittynyt Milinan seuraan ja Milina kysyi Daegamille:
- Sinähän lupasit viedä minut kävelylle nyt aamulla? Sinun piti näyttää minulle se.. se.. kuuluisa... puu?
- Minä? Err... Ai niin. Niin lupasinkin, Daegam sanoi katkonaisesti.
- Minäkin tulen, ellei neitiä Milinaa haittaa rahvas seurani? Filasimos kysäisi.
- Tulepas nyt sitten, Daegam sanoi Milinalle.
- Ehkä minä voisin näyttää siltä neidille? ritari kysyi. Tunnen tämän maaston kuin omat taskuni.
Daegam katseli ritaria. Kudast käveli talleille. Milina nousi ylös ja otti kirjan kainaloonsa ja laukkunsa olalle näyttäen kovin pieneltä ja heikolta.
- Ei kun neiti pysyy nyt meidän seurassa, Daegam vastasi ritarille. Lupasin ensin ja saanen sen kunnian itselleni.
Nuori ritari kohautti olkapäitään hiukan ivallisesti hymyillen. Sitten hän kääntyi ja käveli tallin suuntaan. Milina huokaisi syvään. Filasimos tutkiskeli tilanteen kehittymistä.
- No kaipa sitten mennään? Daegam kysyi.
Milina hymyili hänelle ja kuiskasi:
- Kiitos.
Daegam veti vyötään hieman paremmin ja kampasi hiuksiaan kädellään. Kirja kainalossa Milina astui pari askelta eteenpäin. Filasimos lähti mukaan apaattisen näköisesti halveksuen heidän touhuaan.
- Tätä tietä neiti, Daegam sanoi osoittaen puiden suuntaan.
Milina vilkaisi Filasimosta kysyvästi kävellessään eteenpäin. Daegam näytti hiukan turhautuneelta. Filasimos vihelteli niin kuin ei olisi olemassakaan ja potki kiveä maassa.
- No ei sinun ole pakko tulla kävelylle, Daegam sanoi Milinalle. Ei tuosta pojasta mitään haittaa ole.
Milina katsoi Daegamia ja kysyi:
- Olenko huonoa seuraa? Pidätkö minua epäkelpona?
Milina istahti tien varrella olevalle kivelle.
- No et tosiaankaan! Daegam vastasi. No mennään sitten.
Samassa joukko ritareita lähti ratsastamaan majatalon pihasta. Heidän joukossaan oli myös ritari, jonka paidassa oli apila.
- Hienoa, Milina hymyili Daegamille ja nousi kävelemään. Filasimos, mitä aiot tehdä Sudenveressä?
Daegam lähti kävelemään Milinan vieressä ja katseli taivaalle.
- Enpä juuri mitään, bardi vastasi. Mukavia tapahtumia tuollaiset suuret juhlat. Joskin muusikoita ja muita siellä varmasti on enemmän kuin tarpeeksi, joten siinä mielessä reissu on hyödytön. Viihdyn kuitenkin tuonkaltaisissa tapahtumissa ja uskon saavani elantoni. Eli toisin sanoen lähinnä tappamaan aikaani. Ja nyt kun näihin suuriin SANKAREIHIN, bardi korosti tätä ivallisesti, olen tutustunut, on varsin mukava nähdä heidän voittavan koko homma. Voin sitten kirjoittaa suuria eepoksia heistä.
- En ole itse käynyt ennen Sudenveressä, Milina kertoi. Ajattelin, että kun ritarit kiirehtivät otteluissa, niin voisit hieman näyttää minulle kaupunkia? Osallistuvat ja voittavat, hän lisäsi hymyillen hieman Daegamille.
- Hohoh, mikäs siinä, mikäs siinä, Filasimos myöntyi. Tarkoitan, se olisi erittäin suuri kunnia.
Kudast ratsasti juuri muiden luokse.
- Saanen keskeyttää, Daegam sanoi. Minusta tuntuu että jos haluamme tänään Sudenvereen, niin olisi parasta lähteä pian.
- Hmm, entäs se Kuuluisa Puu? Filasimos kysyi.
- Ah, unohdin aivan ajankulun Daegam, Milina virkkoi hymähtäen hieman Filasimokselle.
- Käykää te siellä jos se niin hieno on, Daegam tuhahti. Mutta muistakaa että se on sitten rankempaa taas, jos rupeaa satamaan, hän lisäsi kääntyen takaisin talleille päin.
- Mikä ihmeen puu? Milina kysyi. Jos me jatkamme kävelyä, niin tuotko meidänkin hevosemme? hän huudahti Daegamin perään.
- Tässä kunnossa? En, Daegam huikkasi.
- Se puu, jonka Daegam sinulle lupasi näyttää, Filasimos vastasi Milinalle. Se Kuuluisa Puu josta en koskaan ole kuullutkaan.
Daegam käveli talleille hieman varovaisen näköisesti.
- Minä voin hakea ne, sir, Kudast sanoi herralleen.
- No hae, Daegam kehotti.
Kudast ratsasti talleille hakemaan hevosia.
Milina lysäytti olkapäänsä kasaan ja huokasi:
- Miehet. Ei mitään puuta ollutkaan, halusin vain siitä pojusta eroon
- Ai. Hmh, minä ajattelin jotain paljon rivompaa, mutta OLKOOT MITEN ON, HOHOOH! Filasimos mutisi. Anteeksi, olen varmasti väsynyt vielä. Ajatus ei taida oikein kulkea. Eh.
Milina katsoi Filasimosta hieman närkästyneen näköisenä ja totesi:
- Eipä taida, ei.
Filasimos oli näyttävinään väsyneemmältä kuin olikaan.
Kohta Kudast saapui hevosten kanssa ja ehdotti:
- Ehkä voisimme alkaa jo lähteä.
- Jospa katsomme Puun vasta sudenveressä? Milina puolestaan ehdotti.
Daegam otti hevosensa Kudastilta ja rupesi penkomaan satulalaukkua. Taran saapui ratsastaen Kudastin perässä paikalle.
- Mmmmm, Milina, TOKI, Filasimos mutisi katsoen hevostaan vastenmielisesti. TAAS tuon selkään, puuuuuuuuuuuuuuh. Arvon ritarit, paljonko vielä on matkaa jäljellä?
Milina nousi hevosensa selkään. Daegam otti laukusta purkin ja rupesi vahaamaan viiksiään.
- MATKAAN! Filasimos huudahti. Matka ALKAA.
Daegam nousi hevosensa selkään vaivalloisesti.
Vihdoin seurue ratsasti taas tietä pitkin. Filasimos lauloi matkalauluaan:
- Matka matka matka matka matka matka matka matka.
Milina ratsasti kevyesti laitettuaan kirjansa satulalaukkuun. Matkaa taittui, eikä onneksi edes satanut. Viileä tuuli tosin kyllä puhalsi.
- Mitenkäs muuten se kirje mikä silloin löytyi siltä mieheltä? Taran kysäisi.
- Mitä siitä? Kudast kysyi vaitonaisesti.
Filasimos muisti miehen tappelun ja kaiken muun inhottavan ja hänen mielensä laski.
- Puuh, jos heitetään koko kirje jorpakkoon? bardi ehdotti. Tai ei, ei sittenkään. Pidä sinä kirje Kudast, mutta jätetään tutkimatta. Jos joku tulee kyselemään siitä, niin annetaan se hänelle.
- Minneköhän se pitäisi toimittaa? Taran kysyi Kudastilta. Eikö siinä päällä lukenut joku nimi?
- Varmaankin Tanertamille, Kudast vastasi.
- Ei TOIMITETA sitä minnekään! Filasimos huudahti. Tulkoot hakemaan ne rosmot. Tällä tavoin hankkiudumme vain vaikeuksiin!
- Kirjeen voisi varmaan jättää johonkin temppeliin Sudenveressä? Milina kysäisi.
- Minä voin toimittaa sen, Kudast vastasi.
- Mielestäni on meidän velvollisuutemme toimittaa se kirje, Taran huomautti. Se oli kuolevan viimeinen toive.
- Päällä luki myös vihreä ankka, Kudast sanoi. Se voisi olla majatalo.
Daegam höpisi jotakin itsekseen.
- Majatalo tai taverna, kuulostaa kyllä sellaiselta, Milina sanoi nyökäten Kudastille.
- Äääh, se voisi olla vaikka mikä. Viedään se nyt vain jonnekin temppeliin ja annetaan olla, Filasimos ehdotti. En jaksaisi millään sekaantua mihinkään älyttömään.
- Minä voin toimittaa sen, joten sinun ei tarvitse sekaantua siihen, Kudast vastasi.
Milina sitoi auki olevat hiuksensa kiinni poninhännälle, jotta tuuli ei olisi tuivertanut niitä aina välillä hänen silmilleen.
- Oliko siinä kirjeessä sinetti? Daegam kysyi äkkiä.
- Kyllä, sir, Kudast vastasi.
- Ja menitte tietenkin avaamaan sen? Daegam jatkoi.
- Kyllä, sir, aseenkantaja vastasi.
Tie hevosten kavioiden alla oli vielä aika märkä. Kohta alkoi jälleen tihuttaa.
- Ne rosvot kulkivat muuten samojen majatalojen kautta kuin mekin, Milina mietiskeli. Lieneekö heillä sama määränpää? hän jatkoi vetäen hupun päänsä ylle.
- Varmaankin, Kudast arveli. Mutta en usko että he tietävät keitä olemme.
- Ritarien vaakunat eivät ole kovin peitettyjä, Taran sanoi hymyillen Kudastille. Mutta tietävätköön, emme me pelkää heitä.
Aamu eteni matkatessa. Kohta koitti jo keskipäivä. Tosin Ehilmiä ei näkynyt, vaan oli yhä sateista. Vähän väliä tihutti, mutta suuremmilta sateilta seurue välttyi. Aamupäivä muuttui iltapäiväksi, vaan ei sekään tuonut yhtään kauniimpaa ilmaa. Seutu alkoi muuttua yhä asutummaksi. Peltoja näkyi vieri vieressä ja kyliäkin oli paljon. Tiekin muuttui paremmaksi.
Kudast kaiveli repusta omenoita. Filasimos puolestaan parahti:
- Sattuuuuuuuuuuuuuuuuu.
- No lainaan sinulle tätä haarniskaa, niin saat kokeilla nukkua se päälläsi, Daegam tuhahti.
- Ääh, sinä olet soturi, bardi väheksyi. Sinun tehtäväsi on kärsiä. Tuollaiset vellihousut eivät koskaan tule saavuttamaan minkään sortin mainetta tai kunniaa, eivät ainakaan minun kynäni kautta! hän tuhisi naureskellen.
- Noh, Filasimos, tokihan suurimmatkin bardit ovat kärsineet maineensa vuoksi? Milina kysäisi. Ei kai legendoja kotona istuen kirjoitella.
- Niiiin no, totta, totta. Mutta bardeilla on oikeus valittaa siinä missä ritareilla ei! Filasimos tokaisi.
- Toki, Milina sanoi hihittäen hieman.
Daegam murahti Filasimokselle.
- Mutta ajattele, jo tänäänkin olette ehtineet pelastaa neidon hädästä, eikä ole kuin vasta iltapäivä, Milina sanoi virnistäen.
- Maksoin yöpymisesi ja ruokasi, Daegam murahti bardille. Tuota meno joudut pian itse maksamaan kaiken.
- Daegam! Ai maksoit vai? Minä kuules ihan itse annoin tavernan äijälle hopearahan korvaukseksi vaivoistani! Filasimos vaahtosi.
- Jaa, no sepä mukavaa, Daegam mutisi.
Milina alkoi hieman nauraa miehille:
- No majatalonpitäjä ei taatusti pahastunut tuplamaksusta.
- Ei varmasti, HMPH! Filasimos tuhahti. Mutta MINÄ sen sijaan menin tuhlaamaan rahani aivan turhaan!
- Olen varma, että sinun taidoillasi sen hopean tienaa tuollaisessa kaupungissa aivan hetkessä, Milina sanoi osoittaen kohti jo näkyviin ilmestynyttä kaupunkia.
Vihdoin seurue näki edessäpäin kaupungin jykevät muurit. Kaupunki sijaitsi tasangolla ja sen punaruskeat muurit henkivät synkkää uhkaa. Muureilla seurue näki vartiomiehiä, joita parveili myös portilla. Pian seurue oli jo sen verran lähellä, että he erottivat vartijoiden paidoissa tunnuksen, mustan suden punaisella pohjalla.
Toivotaan, bardi sanoi. Epäilen kyllä, että siinä kaupungissa enää bardeja kaivattaisiin. Niitä kun tällaiset tapahtumat vetävät kuin muurahaiset karhuja.
Daegam ryhdisti hieman itseään hevosen selässä. Kudast sanoi Filasimokselle:
- Taran ei tainnut tarjota sinulle kolpakollista vai?
- Mitä ihmeen kolpakollista? Taran ihmetteli.
- Kudast, ei juu, mutta korko kasvaa, Filasimos virkkoi. Nyt hän on jo lupautunut kahteen kolpakolliseen!
Portilla oli jonkin verran jonoa, sillä ilmeisesti vartijat kuulustelivat kaikkia sisäänmenijöitä. Portilla jonotti niin maalaisia kärryineen ja tavaroineen kuin ylväitä ritareita.
- Olkaahan asiallisesti, Daegam kehotti tovereitaan. Täällä kuulustellaan matkaajia. Toivotaan vaan etteivät he kysele siitä kirjeestä.
- Onpa paljon väkeä, Filasimos päivitteli. Toivotaan samalla ettei ne rosmot ole usuttaneet vartijoita meidän kimppuumme. Pitäisikö mennä erillään tuonne konfliktien välttämiseksi?
- No luultavasti tunnistavat Viherlinnan vaakunan ainakin, Daegam vastasi. Sen luulisi olevan yksi heidän antamista tuntomerkeistä.
Milina katseli ihaillen kaupungin suuria muureja. Filasimos vastasi Daegamille:
- Joo, mutta sitä kautta sinä vain joutuisit vaikeuksiin ja selviäisit kyllä mitä mainioimmin.
- No mene muualle, jos niin huvittaa, Daegam murahti. Ethän ole mitenkään sidoksissa minuun? Tavataan vaikka muurien sisäpuolella.
- Eenpä taida kuitenkaan, Filasimos kieltäytyi. Voisin vaikka eksyä, enkä tahdo joutua vaikeuksiin yksinäni noiden ilkimysten kanssa, ainakaan vielä. Tulen siis mukananne.
Jono kulki harmillisenkin hitaasti. Seurueen ollessa jonossa Milina kävi harjaamaan hiuksiaan. Hän istui koko ajan hevosen selässä. Muutamat ritarit loivat kiinnostuneita katseita Milinaan. Kudast otti kyyhkyn reppunsa päältä ja alkoi silitellä sitä.
- Milina, sinun ei kannata joutua erilleen meistä, Daegam huomautti.
- Ellet sitten halua kokea jotakin erikoista, Filasimos lisäsi. HÖÖHÖHÖHÖHHÖHÖ, hän naureskeli rajusti omille jutuilleen.
- Ole hiljaa niin ehkä kaikki eivät katsoisi meitä päin, Daegam ärähti bardille.
- Hmmmmmmmmmmmmmmmmpf, Filasimos mutisi hiljeten, mutta silti virnuillen niin kuin itse Ehilm.
- Kyllä minä osaan pitää itsestäni huolta, Milina sanoi Daegamille. Mutta ehkäpä todella parempi pysyä lähettyvillänne, hän jatkoi kuitenkin hymyillen, eikä näyttänyt lainkaan vaivautuneelta tilanteesta.
Jono liikkui taas hiukan eteenpäin. Maalaisten kärryjenakselit vinkuivat. Milina otti laukustaan kirjan ja kävi lukemaan sitä. Daegam yrittää putsata kypäräänsä. Taran liikkui viimeisenä ja oli kovin hiljainen.
Jono liikkui taas ja nyt seurue oli enää yhden porukan päässä portista. Seurueen edellä oli joukko maalaisia, joilta vartijat kyselevät jotakin. Maalaiset änkyttävät selvästi hermostuneina.
Kudast laittoi kyyhkyn takaisin reppunsa päälle. Milina kääntyi häneen päin ja kysyi kyyhkystä osoittaen:
- Lieneekö tuo ystäväsi?
Samassa vartijat päästivät maalaiset menemään ja seurue pääsi astelemaan vartijoiden luokse.
- Päivää, vartija tervehti tuimasti
- Päivää, Daegam vastasi.
Vartija oli jo vanhahko ritari, jolla oli arpia kasvoissa ja muutenkin kokeneen näköinen. Taran meni Daegamin perässä antaen tämän hoitaa puhumisen.
- Keitä olette? vartija kysyi rutiininomaisella äänellä.
- Olen sir Daegam Ornim. Kuulun Viherlinnan joukkoihin, Daegam vastasi.
Eräs kirjurinnäköinen mies kirjoitti nimen ylös.
- Muut? vartija kysyi.
- Taran Tulisilmä. Olen myös Viherlinnasta, Taran vastasi.
Kirjuri raapusti nimen ylös.
- Kudast Tivarel, sir Daegamin aseenkantaja, Kudast sanoi.
- Filasimos Areilenior, krhm, sir Daegamin henkilökohtainen bardi, krhm, ilmoitti Filasimos ylpeästi.
Ritarit hiukan naurahtivat Filasimoksen puheelle. Kirjuri raapusti nimet kuuliaisena kirjaansa. Daegam katsoi Filasimosta hieman vihaisesti, mutta Milina melkein pakahtui tukahduttaessaan nauruaan, kun kuunteli Filasimosta.
- Ja neiti? vartija kysyi Daegamilta.
- Milina De Lucan, Milina ilmoitti.
Filasimos mietti, joutuisiko nyt koko ikänsä todella olemaan kyseisen äijän henkilökohtainen bardi.
- Mikähän neidin nimi on? vartija kysyi Daegamilta kuin ei olisi Milinaa kuullutkaan.
- Sir Daegam Ornim, Daegam vastasi.
Ritarit römähtivät nauruun. Vanha ritarikin virnisti huvittuneesti. Milina näytti hyvin, hyvin, tympääntyneeltä.
- HAHAHHAHAHAHHAHAHHAHA, Filasimos nauroi myös aivan sairaalloisesti. AHHAHHAHHHAHHHHHHAHHHAHHAHAHAHHAHAHHHA.
- Niin! Daegam tokaisi ymmärtämättä, mikä nauratti.
Kudast yritti pidätellä nauruaan.
- Bardi! Nyt HILJAA! Daegam ärähti Filasimokselle.
- Kysyin siis NEIDIN nimeä, vanha vartija selvensi. Te ette liene neiti.
Filasimos yritti tukahduttaa naurun siinä kovin hyvin onnistumatta.
- Hänen nimi on Milina De Lucan, Daegam virkkoi nolona.
- Hyvä on, vartija sanoi. Entä matkanne tarkoitus?
Milina oli avaamassa suutansa, mutta sitten huomasi, miten turhaa se oli ja oli vain hiljaa.
- Tulimme turnajaisiin, Daegam vastasi.
- Hyvä, vartija sanoi ja kirjuri kirjasi sanotun ylös.
- Tehdä Herrasta Daegamista mies, Filasimos pärskyi. Hän joi jo ekan kerran pilsneriä tällä matkallaan! bardi nauroi aivan villiintyneenä.
- Entä missä aiotte viipyä? vartija tiedusteli. Ja kuinka kauan?
- No onko teillä mitään ehdotuksia yöpymisen suhteen? Daegam kysyi vartijalta. No turnajaisten ajan, hän lisäsi.
- Vihreä Ankka, Milina sanoi.
- Joo, Kudast vahvisti.
- Eeeeeei! Filasimos parahti.
- No, majataloja on paljon, vartija sanoi Daegamille. Löydätte varmasti sopivan. Asia on osaltanne selvä.
- No onko täällä sellaista kuin Vihreä Ankka? Daegam kysyi.
- Kyllä, se on sijaitsee tuolla torista jonkin matkan päässä, vanha vartija vastasi. Aivan kelvollinen majatalo. Mutta minun puolestani hyvää oleskelua kaupungissamme.
- Kiitoksia, Daegam kiitti.
Vartijat väistivät sivuun ja seurue pääsi ratsastamaan kaupunkiin. Milina seurasi selvästi tyytymättömän oloisena muita. Seurue oli tullut sisään Itäportista.
- Niin. Sitten tuosta pienestä epäselvyydestä joka sattui muurilla. Siitä ei sitten puhuta enää. OK? Daegam kysyi.
- Hahahhahahhaha, HAHAHHAHHAHAHHA, Filasimos hörötti ja Daegam koppasi häntä päähän.
- Kyllä, sir, Kudast sanoi kuuliaisesti.
Kadulla näytti olevan paljon ihmisiä. Sen tosiaan huomasi, että turnajaiset olivat tulossa.
- Mennäänkös nyt sinne majataloon ensin? Kudast kysyi.
- Vaikkapa, Daegam suostui.
- Menkäämme todellakin hankkimaan ne huoneet ensiksi, sitten ainakin minä haluaisin nähdä kaupunkia, Milina ilmoitti.
- Mut ei vihreästä ankasta! Filasimos vastusti.
- Pääs kii bardi, Kudast ärähti.
- Mistä ikinä vain hyväntekijämme meille huoneet hankkikaan, Milina lausahti vilkaisten Daegamiin päin.
- No ei minulla niin väliä ole, kunhan ei mikään kovin kallis ole, Daegam sanoi.
- Äh, miksi mennä vihreään ankkaan, kun siellä voimme muutenkin käydä? Filasimos valitti. Se on varmasti ihan nuija paikka, ja siellä on niitä rosmoja kauheasti tappamassa meitä.
- Mennään sinne Vihreään Ankkaan, Taran ehdotti. Sillä tavoin saamme ehkä löydettyä ne rosvot.
- En tiedä onko ongelmien etsiminen sinällään hyvä idea, mutta voisi olla hyvä pitää viholliset lähellään - kuten vanha sanonta kuuluu, Milina huomautti. Daegam ja Taran eivät varmaankaan haluaisi tulla diskatuiksi turnajaisista joidenkin rosvojen levittämien huhujen takia?
- VIHOLLISET!???!???!????!??!? Eivät ne ole meidän vihollisiamme! Ne eivät ole MITÄÄN meille! Niistä TULEE vihollisiamme jos sotkeudumme! Joten jätetään sotkeutumatta, Filasimos pyysi.
Samassa joku pieni mies ilmestyi Milinan luokse ja sanoi:
- Haluaisiko neiti kuulla tarinan? Vain yhden kuparirahan!
Milina kääntyi kovin hämmentyneenä katsomaan miestä, joka elehti liikuttavasti. Hän oli todella lyhyt ja vääräsäärinen. Kasvot olivat rumat, mutta oudolla tavalla liikuttavat.
Daegam katseli ympärilleen ja rapsutti partaansa. Milina hymähti ja kaivoi pikkumiehelle viittansa sisätaskusta kuparikolikon.
- Kiitos, neito! pikkumies huudahti.
Milina vilkaisi muita ja sanoi:
- Menkää vain edeltä, löydän kyllä sinne itsekin.
- Mitäh? Mitä sinä nyt aiot? Daegam huudahti.
- Haluan saada rahalleni vastinetta, Milina vastasi.
- Tarina kertoo pahasta naisesta, pikkumies aloitti.
Milina katsoi pikkumiestä kysyvästi ja hymyili kuunnellessaan. Daegam näytti vasta nyt huomaavan pikkumiehen. Kudast tuli myös kuuntelemaan.
- Hänen poikansa tapettiin sodassa, pikkumies jatkoi elehtien hurjasti kertoessaan tarinaa. Nainen katkeroitui tästä suuresti. Ja niinpä nainen otti yhteyttä itseensä Paholaiseen!
Milina vavahti hieman, teennäisesti toki, kuten kuului asiaan. Pikkumies väänteli naamaansa ja huitoi käsillään paholaismaisesti. Hän ärisi ja hypähteli muutaman kerran ilmaan.
- Nainen oli niin paha, että hän suostui makaamaan Paholaisen kanssa, pikkumies kiljahti.
Pikkumies asteli pelottavin askelin Milinan ympäri ja heilutteli käsiään pelottavasti. Milina seurasi miestä silmillään hevosensa selästä.
- Nainen synnytti sitten lapsen, mies jatkoi. Ja lapsi oli Paholaisen. Lapsi oli poika, mutta se oli kuin ihmisen irvikuva. Kun se syntyi, niin kaupunki vajosi järveen. Kun se lausui ensimmäisen sanansa, tuhannet ihmiset kuolivat kauhusta. Niin syntyi Argin Kauhu, joka vieläkin terrorisoi maailmaa, pikkumies päätti. Pyhä Ehilm hänet hävittäköön!
Pikkumies kumarsi kohteliaasti Milinalle ja kysyi:
- Pitikö neito tarinasta?
Milina hymähti hiukan ja sanoi:
- Liian todentuntuinen minun makuuni.
- Kiitos, neiti, pikkumies sanoi ja kääntyi poistuen.
- Mutta meidän on jo kiirehdittävä eteenpäin, Milina jatkoi katsoen Daegamia kysyvästi.
- Varmaankin, Daegam myönsi.
- Mennään, Kudast vastasi kannustaen ratsuaan.

Ehilmin valo, osa 3.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja