Ehilmin valo, osa 10

Ritarit laskeutuivat ratsailta heitellen kokkapuheita. Rengit kiiruhtivat heti ottamaan vastaan ritarien hevosia, mutta Daegam kääntyi niin, että oli selin ritareihin nähden. Yksi kuudesta ritarista näytti olevan joukon johtaja.
Milina veti hupun päänsä ylle ja siirtyi istuskelemaan talon nurkalle varjoon. Myös Kudast asteli syrjään. Taran käveli juuri tallia kohti Filasimosta etsiäkseen.
Ritarijoukon johtaja antoi korvatillikan yhdelle tallipojista, joka hidasteli hänestä liikaa.
- Vauhtia, poika, mies ärähti.
Ritarit odottelivat, että hevoset oli viety talliin. Milina istuskeli vain varjoissa seuraillen sivusilmin, mitä pihalla tapahtui. Daegam seisoskeli pihalla ja lähti tallustelemaan Milinaa kohti.
- Ilmoittakaa niistä kahdesta ruumiista isännälle, ritarien johtaja käski yhtä alaistaan.
- Kyllä, sir, ritari, jolle käsky oli osoitettu vastaa, vastasi ja riensi majataloa kohti.
Toiset ritarit jäivät maleksimaan pihalle ja katselivat hiukan ympärilleen. Daegam meni istuskelemaan Milinan viereen.
- Hei, moukka, onko täältä yhtään ritareita kateissa? ritarien johtaja huusi Daegamille.
- Ei ainakaan minun tietääkseni, sir, Daegam vastasi nöyrästi.
- Hmp, ritari tuhahti.
Daegam istuskeli vain rauhassa ja katseli maata päin.
- Mitä lienevät hulluja, yksi ritareista sanoi toisille.
- Mistähän ne olivat tapelleet? yksi ritareista ihmetteli.
- Mistä niistä hulluista tietää, yksi sanoi.
Sisälle mennyt ritari palasi kohta parin miehen kanssa.
- Kuolleitako tiellä? yksi miehistä kysyi.
- Kyllä, kaksi miestä, jotka ovat tappaneet toisensa, ritarien johtaja vastasi. Huomasimme matkalla. Saatte luvan hoitaa ruumiit pois. Meillä ei ole halua tuhria moisiin käsiämme.
- Mitä miehiä he olivat? mies kysyi.
- Jotakin ritareita kai, johtaja vastasi. Toisella oli punaiset hiukset. Se kaveri oli saanut miekasta vatsaan. Todella sotkuinen kuolema.
Daegam kuiskasi Milinalle:
- Toivottavasti se punahiuksinen ei ole Filasimos. En kyllä sitten tiedä miten häntä voisi luulla ritariksi.
- Tuskinpa, Milina arveli. Enkä usko että hän jäisi taistelemaan miekan edessä.
- Se vatsaan iskun saanut oli onnistunut katkaisemaan toiselta kaulan, ritari jatkoi. Uskomaton temppu, mutta sellaisia sattuu.
Samassa Taran käveli talleilta Daegamin ja Milinan luokse.
- Minusta siinä oli jotakin aavemaista, sanoi yksi ritareista. En voi uskoa, että vatsaan miekasta saanut ehtisi katkaista toiselta kurkun.
- Mistä nuo puhuvat? Taran kuiskasi Milinalle ja Daegamille.
- Pahat henget ovat olleet asialla, ritari sanoi synkästi.
- Joistain tyypeistä jotka olivat tappaneet toisensa, Daegam vastasi. Luulevat ritareiksi.
- Kuulin jotakin punahiuksisesta, Taran huomautti. Ei kai...?
- Meidän isäntämme kyllä manaa pahat henget pois Jumalan avulla, toinen ulos tullut mies sanoi.
- Punaiset hiukset ovat merkki paholaisesta, ritari sanoi synkkänä. Hyvä, että moinen on kuollut.
- Vai että paholaisesta, Milina mumisi.
- No ei Filasimos nyt saisi edes mustelmaa miehelle, Daegam kuiskasi. Ei hän kenenkään kaulaa saisi katkaistuksi.
- Onko mahdollista että Filasimos...? Taran kysyi.
- Pitäisikö tästä ilmoittaa kirkolle? yksi ritareista kysyi hiukan epävarmana.
Muutkin näyttivät hiukan hermostuneilta kuultuaan pahoista hengistä ja paholaisesta.
- No, on se kyllä vähän vaikea ajatella Filasimosta taistelemassa ritarin kanssa, Taran naurahti.
- Isäntämme kyllä tutkii tapauksen, majatalon mies sanoi. Taitaa olla parasta, että hän tulee mukaamme, hän jatkoi hermostuneesti.
- Varataan mukaan ristejä, sillä pahoista hengistä ei aina tiedä, toinen majatalon mies sanoi.
- Missäköhän se Filasimos oikein sitten on? Taran ihmetteli. Katsoin jo tallista, ei ollut siellä.
- Tehkää mitä teette, mutta me menemme juomaan olutta, ritarien johtaja päätti.
Ritarit lähtivät kiireesti sisälle välittämättä enempää aprikoida asiaa, josta olivat päässeet eroon. Kaksi miestäkin palaili sisälle. Hetken kuluttua he palasivat mukanaan keihäät ja kahdesta laudasta naulattu risti ja jäivät odottelemaan pihalle.
- Pitäisi varmaan käydä katsomassa, Daegam arveli.
- Mitäs täällä tapahtuu? Taran kysäisi.
Daegam puhui edelleen hiljaisella äänellä:
- Niin. Mihin me nyt sitten menemme? Onko meillä nyt jotain suunnitelmaa mihin meidän pitäisi mennä? Jos he eivät salamurhaa epäile, niin tuskin sellaista sitten tuleekaan. Tai mitä sellaisiin rosvoihin nyt luottamista olisi.
Kohta pihalle asteli mies munkinkaapu yllään. Hän piti kädessään suurta miekkaa ja hänen kaapunsa oli harmaa. Milina vilkuili hieman epäluuloisena miestä.
- Mutta, onko teillä tässä nyt jotain ideoita mitä tehdään? Daegam kysyi toisilta. Itselläni ei ainakaan ole mitään ideoita. Toki voisimme mennä etsimään sitä Filasimosta jostain.
- Joo, mennään etsimään Filasimos, Taran ehdotti.
- Lähdetään, kaapumies sanoi kahdelle muulle. Jumalan rukouksien edessä pahat henget ovat voimattomia.
Toiset miehet näyttivät silti hermostuneilta, mutta kaapumies lähti astelemaan rivakasti portista. Hänen kaksi apulaistaan seurasivat perässä selvästikin vastentahtoisesti.
- Jotain ideoita missä Fila saattaisi olla? Daegam kysyi. Voisikohan hän olla se punahiuksinen?
- Vahvasti epäilen, mutta toisaalta... Milina mietiskeli.
- Hmm. Mennään katsomaan niitä ruumiita, Taran kehotti. Minulla on nimittäin kammottava aavistus.
Milina kääntyi Kudastiin päin ja kysyi:
- Onko meillä täällä vielä jotain tehtävää?
- Ei varmaankaan, Kudast vastasi lyhyesti.
Daegam nousi seisomaan ja meni laittamaan kärryt matkaamisvalmiuteen. Munkinkaapuinen ja hänen apulaisensa olivat jo kadonneet. He olivat kääntyneet siihen suuntaan, josta seurue oli tullut.
- Mennäänkö katsomaan niitä ruumiita? Taran kysyi kärsimättömästi.
Milina nyökkäsi Taranille ja hypähti vankkureihin. Taran hypähti myös ja Kudastkin kipusi kärryihin. Kärryt lähtivät naristen liikkeelle vanhojen konien vetäminä ja vauhti oli nyt entistäkin hitaampi. Daegam ohjasi kärryjä itse kävellen.
Seurue pääsi portista ulos kaikessa rauhassa. Joukko suuntasi kohti länttä.
- Kudast, mitä sinä tuumit, voisiko se olla Filasimos? Taran kysäisi.
- Voi hyvinkin, Kudast arveli. Punahiuksisia ei kuitenkaan ole aivan valtavasti.
- Ei niin, Taran myönsi.
Daegam sanoi vähän hiljempaa:
- Tarkistakaa onko varusteet vielä heinien joukossa, ja joku voisi tulla pois sieltä kärryiltä; tätä menoa nuo miehet pääsevät meiltä karkuun.
- Mutta miksi Filasimoksen kimppuun olisi käyty? Taran pohti.
- Hän osaa olla ärsyttävä, Daegam huomautti.
- No kyllä minä sen tiedän, mutta tappaa sen takia? Taran kummasteli.
Milina hymyilen hieman ja sanoi:
- Mutta ei hän sentään kuolemantuomion arvoinen ärsyttäjä ole. Niin, tuskinpa.
Kudast hyppäsi alas kärryistä.
- Taran, sinäkin varmaan jaksat kävellä, Daegam sanoi. Alas sieltä.
- Joo, Taran suostui ja hyppäsi alas.
Milina kaivoi heinistä jousensa ja nuolensa katsoen vain, että ne edes olivat olemassa. Kärryt alkoivat liikkua hiukan nopeammin painon kevennyttyä.
- Jos Filasimos olisikin tapettu, niin en usko että ärsyttämisen takia, Taran spekuloi.
- No mutta mitäs meidän olisi tässä tarkoitus tehdä sitten jos löydetään Filasimos? Daegam kysyi.
Seurue sai pidettyä miehet näkyvissään, vaikka he harppoivatkin ripeästi. Eikä matka ollut pitkäkään, kun he jo siirtyivät tien sivuun ja kumartuivat maahan kahden liikkumattoman hahmon ääreen.
- Jos se on Filasimos, on aika outoa että hän olisi saanut tappajansa hengiltä, Kudast huomautti. Hän ei kuitenkaan ole mikään taistelija.
- Kiinni siitä, että onko hän yhtenä kappaleen, Milina sanoi.
- Vaikka voihan Filasimoksestakin paljastua uusia puolia, Taran jatkoi huvittuneena. HEH.
Seurue saapui lähemmäksi ja huomasi tosiaan siellä sivummassa makaavan kaksi ruumista. Miehet olivat kerääntyneet niiden ympärille, mutta seurue ei vain nähnyt kunnolla ruumiita, kun miehet olivat edessä. Munkinkaapuinen näytti rukoilevan.
Daegam pysäytti kärryt vähän matkan päähän ja lähti kävelemään miesten luokse.
- Mennään sinne, Taran sanoi.
Miehet kuulivat tulijoiden askeleet ja kääntyivät heihin päin. Munkinkaapuinen rypisti otsaansa.
- Päevää, Daegam tervehti. Ketäs täällä on kaatuneena?
Taran osoitti ruumiita ja esitti rukoilevaa. Daegam astui hiukan lähemmäksi nähdäkseen ruumiit. Munkinkaapuinen mulkoili tulijoita epäluuloisesti. Kudast pysytteli hiukan kauempana.
Seurue huomasi nyt, että ruumiit olivat sellaisia kuin ritarit sanoivat. Mutta punapäinen ei näyttänyt olevan Filasimos, vaan selvästi lihaksikkaampi kaveri. Punapäisellä ei näkynyt mitään tunnuksia, mutta silti hän näytti aivan ritarilta. Toisella sen sijaan näytti olevan asepaidassa tunnuksetkin.
- Aiaiai, Daegam sanoi. Aika pahaa jälkeä. No jätämme teidät puuhiinne.
Daegam ja Taran kääntyivät poispäin. Munkinkaapuinen tuhahti ja Milina katsoi miehiä kysyvästi.
- Miksi te tänne tulitte? mies kysyi seurueelta. Ettekös te olleet majatalossani?
Daegam pysähtyi ja kääntyi mieheen päin vastaten:
- Oltiinhan me. Ollaan tässä menossa Sudenveriin.
- Ja tämä oli se paholaisen riivaama akka, munkinkaapuinen sanoi ilkeästi osoittaen Milinaa. Joko olet hakannut hänestä paholaisen pihalle? hän kysyi Daegamilta.
Milina katsoi ihmeissään miestä.
- Juu. Niin tein, Daegam vakuutti. Ainakin kovasti yritin.
- Miksi te sitten tänne tulitte? munkinkaapuinen kuulusteli Daegamia.
- Mut eikös tästä siis pääse Sudenveriin? Daegam hämmästeli esittäen tyhmää ja raapien hiukan päätään.
- Sudenveri on toisessa suunnassa, munkinkaapuinen sanoi. Tollo, hän tuhahti.
- No huh, Daegam puuskahti.
- Oletteko te aivan ääliöitä? munkinkaapuinen kysyi Taranilta.
- Ööööö, Taran sanoi.
- Anteeksi että häirittiin, Daegam pahoitteli.
- Minähän koitin sanoa, että se kaupunki on aivan toisessa suunnassa, Milina sanoi puoliääneen Daegamille.
- Ole sinä ny hiljaa siinä ämmä! Daegam kivahti. Sinä se tässä viimäseksi jotain tierät.
Munkinkaapuinen tuhahti taas ja kääntyi ruumiiden pariin. Daegam taas rupesi kääntämään kärryjä. Seurue kuuli munkinkaapuisen lukevan taas rukousta pahan hengen karkottamiseksi. He saivat kärryt käännettyä, eivätkä miehet näyttäneet heistä piittaavan. Daegam lähti menemään takaisin majatalolle päin. Kärryt kitisivät ja hevoset nostelivat koipiaan vastahakoisesti.
- Meidän ei enää parane pysähtyä majatalolla, ei ainakaan kovinkaan pitkäksi aikaa, Daegam huomautti.
Seurue sai jo majatalon näkyviinsä.
- Kudast, käy katsomassa majatalon pihalta ja tallista, sekä sisältä näkyykö siellä Filasimosta, Daegam käski aseenkantajaansa. Meidän ei enää parane mennä kärryjen kanssa sisälle.
- Selvä, Kudast sanoi.
- Ei se tallissa oo, Taran huomautti.
- No se on voinut nyt tässä vaikka mennä sinne, Daegam vastasi.
Kudast lähti kävelemään majataloon. Daegam ohjasi kärryjä hitaasti eteenpäin ja pysäytti ne sitten hieman porttien jälkeen.
Päivä oli päässyt jo puoleen väliin asti. Ehilmiä ei näkynyt taivaalla, muttei ollut mikään kamalan kylmä. Joku ratsumies lähti juuri majatalon pihasta ratsastamaan Sudenveren suuntaan.
Kudast käveli kohta majatalosta muiden luokse.
- En löytänyt häntä, aseenkantaja ilmoitti toisille.
Daegam huokaisi.
- Mihin helvettiin hän on mennyt? Taran sadatteli.
- No tässä nyt kannattaisi sitäkin ajatella, että mitä ME teemme nyt? Daegam totesi. Hän varmaankin osaa jotenkin selvitä ihan itsekseenkin.
- Epäilen, Taran sanoi.
- Eikö meidän pitänyt mennä sinne Sudenvereen tutkimaan asioita? Kudast muistutti.
- Voidaan me sinne mennä, mutta ei siellä paljoa ole mitä voitaisiin tehdä, Daegam arveli.
- Ensin etsitään Filasimos, Taran vaati.
- No ei sillä koiralla nyt niin väliä ole, Daegam tuhahti. Hän osaa selviytyä itsekin.
Seurue kuuli samassa rahinaa hiukan kauempaa metsän luota. Seurue kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja metsästä putkahtaa tielle juuri Filasimos, muttei yksin. Hänen seurassaan oli joku hienoihin vaatteisiin pukeutunut nuori nainen, iältään ehkei vielä kahdeksaatoistakaan. Nainen talutti hevosta.
- Tulkaa, herra, nuori neito sanoi juuri Filasimokselle. Haluatteko ratsastaa kanssani, urhea herra? hän kysyi.
- Jooooooooooo, mikä jottei, Filasimos suostui ja kiipesi hevosen selkään.
- Filas, olemme lähdössä... Nyt, Taran huudahti bardille.
Neito nousi Filasimoksen taakse ratsun selkään ja kietoi kätensä bardin ympärille. Filasimoksen seuralainen oli hyvin kaunis ja aika pienikokoinen. Hänellä oli kauniit vaaleat hiukset, jotka oli sidottu taakse. Filasimos ratsasteli muina miehinä tietä pitkin Sudenveren suuntaan ohi seurueen.
- Nyt on tapahtunut jotakin todella outoa, Taran kummasteli.
Daegam lähti menemään eteenpäin kärryineen.
Seurue huomasi, että neito suuteli Filasimosta poskelle.
- Te olette sitten urhea, herra, neito sanoi suorastaan palvovasti.
Daegam mutisi jotain itsekseen.
- Filasimos, mitä on tapahtunut? Taran yritti kysyä bardilta.
Filasimos ei vastannut ja kohta hän, hänen seuralaisensa ja hevonen katosivat seurueen näkyvistä. He näkivät vielä, kuinka Filasimos kannusti ratsuaan.
- No nyt on yksi ongelma vähemmän tällä reissulla, Daegam totesi kuivasti.
- Ja me ehdimme jo ajatella että hän on kuollut, Taran nauroi.
Matka jatkui tasaisen hidasta vauhtia. Majatalo oli kohta jäänyt jo kauas taakse, kuten myös Taranin tuleva appiukkokin. Hevosten kaviot iskivät tiehen ja rattaat narisivat.
- Minä pystyn tunnistamaan ogret joten jos seuraamme jotakuta heistä, ehkä keksimme miten todistaa että me emme polttaneet sitä majataloa, Kudast sanoi.
- Voipi olla, Daegam vastasi.
- Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, Milina kehaisi. Ensimmäinen toimivanoloinen jonka olen tähän mennessä kuullut
- Onko joillain jotain tekemisiä kaupungissa vielä? Daegam kysyi. Ne hevoset olisi hyvä saada takaisin.
- Minulla on pari asiaa hoidettavana siellä, Milina vastasi.
- Niin. Sinullahan oli siellä se joku vaate? Daegam muisteli.
- Muun muassa, Milina myönsi.
- Meidän pitää kuitenkin todistaa ettemme ole murhapolttajia joten eikö sekin ole tekemistä, Kudast totesi. Ja se onnistuu varmaankin kaupungissa parhaiten.
- Kyllä, mutta kannattaa ehkä hoitaa joitakin muita asioita ennen sitä, koska saatamme joutua taas lähtemään aika vikkelään, Daegam huomautti.
- Niin, Kudast vahvisti.
- Minä ehdotan että haemme hevosemme, Taran ehdotti.
- Se voisi olla hyvä idea mutta en usko että pääsemme niiden kanssa pois kaupungista salaa jos siihen tulee tarvetta, Kudast arveli.
- Minä kyllä maksoin hevoset vain päiväksi, Taran harmitteli. Montakohan päivää siitä nyt on, kun meidät vangittiin?
- No hevoset on vähän hankalia, Daegam pohti. Ei oikein sovi, että jokaisella landella olisi oma hevonen. No en silti usko että hevosille heti mitään tehdään. Niistä luultavasti halutaan joku summa korvaukseksi kun ovat olleet siellä yliaikaa.
- Ehkäpä hevoset voisi hakea ja yrittää myydä? Milina ehdotti. Ei niitä kannata sinne sille tallipojallekaan jättää.
- No ei, Daegam myönsi.
- Jos käymme kauppaamaan niitä herätämme turhaa huomiota, Kudast huomautti.
- Enkä minä muutenkaan halua myydä hevostani, Taran lisäsi.
Seurue alkoi jo lähestyä Sudenverta ja liikenne näytti käyneen vilkkaammaksi. Huomasi kyllä, että turnajaiset olivat ovella. Seurue sulautui silti aika hyvin joukkoon.
- No oikeastaan pari hevosta saadaan mukaan, jos vaihdetaan ne näihin luuskoihin, tai siis laitetaan ne vetämään kärryjä, Daegam suunnitteli.
- Oli miten oli, epäilen että meitä ei pahemmin edes yritetä etsiä tämän juhlatouhun keskeltä, Milina arveli. Väittäisin meidän olevan melko turvassa. Vartijoilla on juuri nyt parempaakin tekemistä.
Seurue sai jo kaupungin näkyviinsä. Portilla jonotti paljon väkeä ja vartijoilla oli täysi työ valvoa tulijoita.
- Noniin. Jokainen voisi keksiä itselleen jonkun toisen nimen, ihan varmuuden vuoksi, Daegam ehdotti. Vai onkohan se tarpeen?
- Miksi suotta? Milina vastusti. Tietääkö joku muka nimemme?
- Nooo... Ehkä siellä vankilassa joku vähän kailotti kenenkin nimiä sattui, Daegam vastasi. No vartijat tosin kuolivat.
- Kyllähän porttivahdit kysyivät nimemme, Kudast muistutti.
- Niin. Se on kyllä, Daegam myönsi.
Seurue liittyi portilla olevaan jonoon, joka oli pitkä mutta eteni jokseenkin rivakasti.
- Siis keksitäänkö nimet? Taran kysyi.
- Sovitaan että olemme tulossa turnajaisiin ja keksitään ne nimet, Kudast ehdotti.
- No minua voi sanoa vaikka Kediksi, Daegam ilmoitti. Olisi muuten ihan hyvä sanoa kanssa miksi meillä on kärryllinen heinää mukana?
Milina huokasi syvään. Jono eteni ja seurue pääsi koko ajan lähemmäksi porttia.
- Minä olen Serfiat Goyle, Taran päätti.
- Minä ole tästä eteenpäin vaikka Varel, Kudast sanoi.
- Olisi hyvä tietää, jos taas joutuu vain yksi henkilö sanomaan kaikkien nimet, Daegam totesi.
- No olkoon, Milina suostui. Sanokaa minua sitten vaikka vain Linaksi.
- No siis. Miksi meillä on nää heinät mukana? Daegam kysyi toisilta. Huvin vuoksi?
Nyt oli enää pari maalaismiestä seurueen edellä. He saivat selitettyä änkyttäen nimensä ja asiansa ja pääsivät jatkamaan. Nyt oli seurueen vuoro astua vartijoiden eteen. Potilla ei näkynyt olevan samaa vanhaa soturia, joka silloin oli vartiota johtamassa, kun seurue tuli viimeksi kaupunkiin. Nyt oli johtajana iso ja kookas mies, jonka suupielet näyttivät olevan alhaalla. Hän näyttää muutenkin aika happamalta.
- Nimet, kookas vartija kysyi joukolta, kun he astuivat portille.
- Minä olen Ked, tuo tuossa Serfal ja toi on Varel ja hän on Lina, Daegam selitti osoittaen kutakin nimen sanottuaan.
Kirjuri kirjasi nopeasti nimiä ylös, mutta kysyi sitten:
- Mitenkäs ne kaksi viimeistä menivät?
- Variel ja Lina, Daegam ilmoitti.
- Variel ja Lina, kirjuri toisti ja kirjoitti nimet ylös.
- Matkanne tarkoitus? vartiopäällikkö tiedusteli.
- No täällähän on ne turnajaiset, ni niitä tultiin kattelemaan, Daegam sanoi maalaisesti.
- Miksi heiniä? vartiopäällikkö kysyi tympääntyneenä.
- No ajattelin että niitä voisi vaikka saada myytyä jollekin, ja siinä on myös mukavasti ruokaa hevosille, ku nää syö aika paljon, Daegam selitti ja taputti toista hevosista.
- Tarkastakaa heinät, vartiopäällikkö käski alaisiaan. Ikivanha temppu kätkeytyä niihin, hän sanoi väsyneesti.
- No teillä tässä hommia kyl riittää muutenkin, mut ei kai täss sit mitään, Daegam sanoi hiukan hermostuen.
Yksi vartijoista asteli kärryjen luo pitkän keihään kanssa. Hän virnisti ja kohotti keihäänsä. Milina vilkuili hieman kysyvän näköisenä, josko pitäisi astua pois.
- Jos siellä joku on, niin kohta se kiljaisee, virnuileva vartija sanoi.
- Ei kiljase, Daegam vakuutti. Ei siellä ketää oo.
Vartija nauroi ja tuikkasi keihäänsä heinien läpi. Hän pisteli vielä muutaman kerran niitä ja siirtyi sitten sivuun.
- Voitte mennä, vartiopäällikkö ilmoitti ja vartijat väistyivät.
Daegam huokaisi hiukan ja sanoi:
- Kiitos, sir.
Seurue kulki portin läpi kaupunkiin ja vartijat kääntyivät katsomaan jo seuraavaa tulijaa.
- Mennään Vihreään ankkaan, Kudast ehdotti hiljaa. Siellähän niitä ogreja piti olla.
Daegam lähti vetämään kärryjä Vihreää ankkaa kohti. Kaduilla näytti olevan vilskettä.
- Nii muuten. Milina, kuinkas kalliita ne sun tilaamat vaatteet oli? Daegam kysäisi.
- Mmm. Kalliita, Milina mutisi.
Daegam naurahti hiukan ja Milina hymyili sanoen:
- Aivan liian kalliita.
- Sitä vähän pelkäsinkin, Daegam sanoi. Voi hiukan herättää huomiota kun haet ne.
- En usko, että se herättää huomiota, päinvastoin, Milina arveli. Kukaan tuskin epäilee minua tuhopolttajaksi kunhan saan ne päälleni.
- Mitäs muuta olet tilannut kuin vaatteita? Daegam kysyi.
- Omapa on asiani, Milina vastasi hieman virnistäen.
Seurue saapui pian Vihreän ankan lähistölle. Kukaan ei kiinnittänyt heihin ihmeellisempää huomiota.
- Taran, saisinko lainata miekkaasi hetkeksi? Milina pyysi.
- Miksi? Taran kysyi.
- Hei! Ei täällä saisi olla miekkoja, joten älä edes uneksi, Daegam kielsi hiljaa.
Kudast kävi loitsimaan jotakin.
- Voisin parantaa sen leikkauskykyä näin ennalta käsin, varmuuden vuoksi, Milina vastasi.
- Se on jo valmiiksi aivan tarpeeksi iso muutenkin, Daegam vastusti.
- Miten vain, voin minä voimani säästääkin, Milina totesi.
- Niin, mitenkäs sitten sisälle mennään? Daegam kysäisi. Jonkun varmaan täytyy jäädä näitä vahtimaan. Varmaan parikin voisi jäädä.
- Minulla ainakaan ei ole suurempaa halua astua tuonne sisään, Milina sanoi Vihreään ankkaan viitaten.
- Haluatko sinä Taran mennä sisälle? Daegam kysyi.
- Joo, miksen, Taran vastasi.
- No menet sisälle varmaan sitten Kudastin kanssa kun hänhän ne ogret tietää, Daegam päätti.
- Joo, Taran suostui. Onko siellä ogreja?
- No en minä tiedä, Daegam vastasi. Mene kattomaan, sehän tässä on homman idea.
- Joo, älysin, Taran vastasi. Siis Kudast, mennäänkö?
Kudast nyökkäsi ja lähti kävelemään hitaasti kohti majataloa. Taran seurasi häntä. Kudast ja Taran pääsivät majatalon ovelle. Daegam jäi seisoskelemaan hevosten viereen ja Milina istuskelemaan kärryjen reunalle. Daegam rupesi nojailemaan seinää vasten, mutta piti silti hevosten suitsista kiinni.
- Niin. Mitäs muuta sinä oikein olet tilaillut? Daegam kysäisi Milinalta. Ei kai mitään erityisen isoa tai näkyvää?
- En mitään ihmeellistä, mitä nyt yleensä kaupunkiin tullessa kaikenlaista, Milina vastasi vältellen.
- Eli siis jotain hyvinkin henkilökohtaista? Daegam kysyi.
- Ehkäpä, Milina vastasi.
Taran yritti avata majatalon oven, mutta se tuntui olevan lukittu.
- Ja mistä minä tietäisin mitä naiset ostelevat kun kaupunkiin pääsevät törsäämään. Kerro nyt edes jotain, Daegam pyysi huokaisten.
- Vaatteita lähinnä, sellaisia tarvikkeita joita ei matkalta saa, Milina kertoi. Ehkäpä kaipasin uuden peilin, saippuani saattoi olla loppu. Milloin mitäkin, hän lisäsi kohauttaen olkiaan Daegamille.
- No voitko edes kertoa jotain siitä mekosta minkä tilasit? Daegam kysyi. Noilla kahdella näyttää kestävän aikaa ton ovenkin kanssa
- Murranko oven? Taran kysyi Daegamilta.
- Häh? Daegam tuhahti. No et tietenkään.
- Älä, Kudastkin kielsi Tarania.
- Ei se muuten aukea, Taran totesi.
- Se on siis lukossa? Daegam kysyi.
- No ei meidän sinne pakko ole mennä, Kudast totesi. Se aukeaa varmaankin vasta illalla.
- Mitäs nyt tehdään? Daegam kysyi.
Kudast käveli takaisin kärryille.
- Koputetaan, Taran ehdotti.
- Älä koputa, Daegam kielsi. Mennään vaikka nyt ensiksi syömään.
- Ja saatamme me törmätä niihin muuallakin, Kudast lisäsi.
Samassa ovi raottui.
- Mitä? joku ääni kysyi ovenraosta.
- Päivää. Onko majatalo auki? Daegam kysyi.
- Ei ole. Tämä on kiinni. Menkää muualle, sama ääni, joka kuului selvästi miehelle, sanoi ja oven takana olija vetäisi oven kiinni.
- Olipas tyly, Taran hämmästeli.
- No mennään sitten jonnekin syömään, Kudast ehdotti.
- Ruoka voisi kieltämättä maittaa, Milina myönsi.
- Te kaksi voitte vaikka kävellä nyt välillä, niin ei rasiteta hevosia liikaa, Daegam kehotti.
- Minne me voisimme mennä syömään? Kudast kysyi.
- Torilta varmaan saa sapuskaa, Daegam vastasi. Majatalotkin on varmaan ihan täynnä, jos nyt ovat edes auki.
- Niin, Kudast totesi ja lähti kävelemään toria kohti.
Daegam lähti vetämään kärryjä torille päin.
- Minä tiedän montakin ruokapaikkaa, Taran ilmoitti.
- Missä? Kudast kysyi.
- Menemmekö lähimmälle ruokapaikalle? Taran kysyi.
Porukka saapuikin samassa torille. Siellä näytti olevan vielä enemmän kojuja kuin aikaisemmin ja ihmisvilinää oli paljon. Ruokakojujakin oli tuhkatiheässä. Tuoksut olivat suorastaan ruokahalua kiihottavia.
- Missä muuten Filasimos? Taran kysyi.
- No ketä kiinnostaa, Daegam murahti. Varmaan toteuttamassaan unelmiaan jossain puskassa kaupungin ulkopuolella.
- Mitäköhän se on tehnyt, että sai sen naisen suosion? Taran ihmetteli.
- Auttanut häntä kolhaisemaan päänsä, veikkaisin, Kudast vastasi Taranille kuivasti.
- Voipi olla. Tai nainen on muuten päästään vialla, Daegam heitti. Ei niistä koskaan tiedä.
Daegam koetti katsoa jonkun ruokakojun läheltä, joka myisi jotain, missä olisi lihaa. Herkullisia lihaleipiä näytti olevan tarjolla ja myös vartaassa paistettua lammasta tai lihakeittoa.
- Tai sitten se nainen on sokea, Taran tokaisi.
Kudast etsi torilta katseellaan hedelmiä. Hedelmiä ja vihanneksia näytti olevan kaupan useissakin kojuissa. Kudast meni ostamaan itselleen hedelmiä, kun taas Daegam valitsi lihakeiton. Milina tarkasteli toria noin yleensä ja osti sitten kaksi lihaleipää ateriaksi.
Turnajaiset olivat jo lähellä, kun oli jo 44. päivä. Oli enää kaksi päivää aikaa turnajaisiin ja torilla oli oikein hilpeä tunnelma ja paljon väkeä. Siellä oli niin hienoa sakkia kuin maalaistollojakin ja parikin soittoniekkaa, jotka kilpailivat yleisön huomiosta. Seurue oli kohta nauttinut ateriansa ja olo oli virkeämpi.
- Mitäs sitten tehdään? Daegam kysyi kylläisenä.
- Kannattaisin että yritämme saada huoneen jostain majatalosta kun meillä kaksi päivää aikaa etsiä niitä ogreja, Kudast ehdotti.
- Olettaen että haluamme yrittää estää tämän epäillyn salamurhan, Milina huomautti.
- No minulla on aavistukset kuinka hyvin saamme niitä huoneita varatuksi, Daegam tokaisi. No minä ainakin haluaisin pelastaa maineeni, jotta pääsisin takaisin ritariksi, ja saisin otettua osaa itse turnajaisiin.
- No emmekö me yritä estää salamurhaa? Kudast kysyi.
- Minäkin haluaisin ottaa osaa turnajaisiin, Taran sanoi.
- No eivätkös ne sinunkin kaverit sanonut ettei tässä mitään salamurhaa ole? Daegam kysyi aseenkantajaltaan. Vai onko heihin uskomista?
- Eivät he tienneet siitä ja kyllä heihin voi luottaa, Kudast vastasi.
- No mutta, jos olemme täällä kaupungissa turnajaisiin saakka, niin jotkut huoneet voisivat olla mukavat, Daegam jatkoi.
- Sitä paitsi oletatko että siinä kirjeessä puhuttiin yllätysjuhlista tai jostain, Kudast huomautti.
- Joo, ogret järjestävät kreiville yllätysjuhlat! Taran vitsaili. Eikös se ole ihan selvä!
- Turha tässä nyt on ruveta miettimään sitä, Daegam päätti. Yhtä hyvin voimme nyt yrittää samalla saada huoneita.
- No jos kirje onkin totta, niin paljoako me olemme ketään estämässä? Milina huomautti pessimistisesti. Eivätköhän kreivin omat miehet osaa hoitaa nuo asiat.
- Ehkä, Kudast sanoi epäilevästi.
- Mutta todellakin, pohtikaamme asiaa enemmän kunhan olemme majoittuneet jonnekin, Milina kehotti.
Daegam lähti vetämään kärryjä pois torilta ja toiset seurasivat.
Porukka kävi läpi useita majataloja, mutta missään niistä ei näyttänyt olevan tilaa. Kaikista sanottiin, ettei tilaa ollut turnajaisten ja häiden vuoksi.
- No onneksi voimme sentään yrittää nukkua näissä kärryissä, Daegam keksi. Niissä on sentään heiniä pehmusteena.
- Hei, minä nukun ainakin ihan mielelläni ulkona, Milina ilahtui. Se lienee helpointa meille kaikille.
- Jep. Pitää nyt nää hevosetkin ruokkia ja juottaa, Daegam sanoi.
Seurue meni torille juottamaan hevosensa, jotka olivatkin jo janoissaan.
- Mitäs te sitten haluaisitte tehdä? Daegam kysyi toisilta sitten. Nyt näyttäisi siltä ainakin että olisi ihan hyvää aikaa hakea vaikka joitain tavaroita mitä on tilannut tai aikonut ostaa.
- Minulla ei ole mitään asiaa kaupungissa, Kudast sanoi.
- Eipä kyllä minullakaan, Daegam myönsi.
- Ja minulla on, Milina puolestaan ilmoitti.
- Sitä vähän ajattelinkin, Daegam totesi.
- Joten jospa hoidan oma asiani, sitten voin ehkä etsiä teidät jostain? ehdotti Milina.
- Tavataan vaikka itäportin luona, Kudast esitti.
Milina nyökkäsi ja sanoi:
- No, nähdään.
Hän lähti kiireesti liikkumaan torin laitaa kohti.
- Kudast, hoida sinä Taranin kanssa näitä hevosia hiukan aikaa, Daegam käski.
Kudast ja Taran nyökkäsivät.
- Nähdään sitten viimeistään portilla, Daegam sanoi ja lähti kävelemään ihmisten sekaan.
Kudast ja Taran jäivät hevosten ja kärryjen kanssa torille tappamaan aikaa. Kudast loitsi kertaalleen loitsun, mutta muuten ihmeellisempiä ei tapahtunut.
- Hei! Milina huikkasi Taranille ja Kudastille torin vilinän läpi jonkin ajan päästä.
Kudast käveli Milinan luokse ja jätti Taranin hevosten luokse.
- Pukuni ei ollut vielä valmis, joten minulla ei ole mitään sen ihmeellisempää tehtävää täällä, Milina sanoi Kudastille.
- No eipä minullakaan ole täällä tekemistä, tämä totesi.
- Mikä tässä nyt on oikein suunnitelmana? Milina kysyi. Toivomme vain törmäävämme niihin meidän kimppuun käyneisiin miehiin?
- Niin tai johonkin muuhun ogreen, Kudast vastasi.
- Mistä me tunnistamme nuo ogret? Milina kysäisi.
- Loitsullani, Kudast vastasi lyhyesti.
Seurue lähti kulkemaan porttia kohden keskustellen yhä. Taran tuli Milinan ja Kudastin takana hevosia ohjaten, joskin valittaen, että oli joutunut kaakkien ohjaajaksi.
- Loitsulla? Milina hämmästeli.
- Niin, Kudast vastasi.
- Kykenisitkö opettamaan sitä minulle? Milina kysyi.
- Varmaankin, Kudast arveli.
- Ja entä tekisitkö sen? Milina kysyi hymyillen.
- En oikeastaan, Kudast vastasi.
Milina naurahti hieman ja alkoi sitoa hiuksiaan kiinni. Eivätpähän tulleet silmille.
Seurue saapui portille, mutta ketään muista ei vielä näkynyt. Vähän ajan kuluttua paikalle kuitenkin ilmestyi Filasimos ratsastaen kuin kuningas. Ratsu näytti olevan sama, jolla Filasimos oli ratsastanut pois seuralaisensa kanssa. Daegam seurasi Filasimoksen perässä kävellen.
- Missäs herra on viipynyt? Milina kysyi Filasimokselta.
Filasimos esitteli rannassaan olevia paloarpia porukalle ja selitti tohkeissaan:
- Se muija oli demoni! Joka lumosi minut. Ja sitä rataa.
- Löysin tämän Filan tuolta kirkon edestä, Daegam sanoi. Samalla selvisi se naisen halukkuus Filasimokseen.
- Demoni? Milina sanoi katsoen hieman epäilevästi, mutta vavahtaen.
- Jepulis, lamiaksi pappi häntä nimitti, Filasimos kertoi.
Daegam huokasi.
- Mutta mennään jo, Filasimos sanoi.
- Oletteko saaneet mitään aikaan? Daegam kysyi. Hakeneet tavaroitanne? No mihin sinä olet menossa? hän kysyi Filasimokselta.
- Mistäs nuo palovammat tulivat? Kudast puolestaan kysyi bardilta.
- Minä olen päättänyt ruveta cowboyksi, Filasimos ilmoitti ylpeänä. Pappi teki ne, jotta puhdistuisin demonista, hän selitti Kudastille.
- Cow... boy...ksi? Milina toisti ällistellen.
- Ole sinä hiljaa ja tule sieltä hevosenselästä alas, Daegam ärähti bardille.
- Jepulis, partneri, lehmipojaksi, Filasimos sanoi Milinalle.
- No mutta, saitteko te tehtyä asianne kaupungissa? Daegam kysyi toisilta.
- Alan ajamaan karjaa! Filasimos intoili.
Päivä oli nyt jo reippaasti iltapäivässä ja kallistumassa jo vähitellen iltaa kohti.
- Käyn yöllä tutkimassa sitä Vihreää ankkaa, Kudast ilmoitti äkkiä.
- Mitä, olemmeko me nyt taas täällä? Filasimos hämmästyi. Eikös me oltu menossa ihan toiseen suuntaan? Ja missä Taran on?
- Tuossa, Daegam ärähti Tarania osoittaen. Oletko sokeaksikin tullut?
- Eikö meidän pitänyt mennä ihan toisaalle kuin tänne Sudenvereen? Filasimos kysyi.
- Ei, Daegam vastasi ärtyneesti.
- Ai. En näemmä ole kuunnellut sitten niin tarkasti kuin olisi ehkä pitänyt, buahahahah, Filasimos sanoi ja nauroi kuin vanha merirosvo.
- Koitetaan nyt saada selvitettyä mitä ne ogret tekee, ja jos vaikka pääsisi takaisin vanhaan asemaan, Daegam ehdotti.
Porukka näki juuri sotilaspartion kulkevan ohi. Milina koetti olla välittämättä sotilaista. Daegam sanoi hieman hiljaisemmalla äänellä:
- Mennään vähän kauemmas porteista. Täällä liikkuu paljon vartioita.
- Minä taidan mennä ratsastelemaan pitkin maita ja mantuja, leikkien kauboita, Filasimos ilmoitti. Joten nähdään sitten huomenissa taas.
Sotilaita johti joku kopealta vaikuttava mies, jolla oli tumma panssari ja kalpeat kasvot. Seurue kuuli portinvartijan puhuttelevan miestä kunnioittavasti paroni Brenaniksi. Tämä Brenan tiedusteli tiukasti ja kopeasti, eikö ketään rikollisia ollut näkynyt. Kudast loitsi jotakin salaa.
Samassa Filasimos ratsasti siihen portille sotilaiden ja Brenanin luokse. Hän laskeutui ratsultaan ja sanoi:
- Arvon herra paroni.
Paroni kääntyi Filasimokseen päin ja katsoi häntä halveksivasti.
- Kuulin että kyselitte rikollisista, Filasimos selitti. Näin tuossa taannoin kaksi varasta, jotka olivat kaupungista ilmeisesti tulossa. Yrittivät ryöstää minut! Mokomat. Pääsin kuitenkin karkuun.
Filasimos kumarsi lopuksi.
- Paroni ja kaksi hänen sotilaistaan ovat kaoottisia, Kudast sanoi hiljaa tovereilleen.
- Täällä on kaikki turvallista, kun minä valvon kaupunkia, paroni suvaitsi sanoa Filasimokselle ja kääntyi portinvartijan puoleen taas.
Filasimos nousi ratsaille ja karautti kohti porttia. Siellä hän odotti hillitysti vuoroaan.
- Siinä kirjeessä puhuttiin silloin paronista? Milina kysyi hiljaa.
- Seuraan paronia yksin, Kudast päätti.
Milina nykäisi vielä Kudastia ja kysyi:
- Oletko varma, ettet kaipaa apua?
- Olen, Kudast vastasi lyhyesti. Tavataan Ehilmin kirkolla.
- Miten vain, Milina sanoi.
Paroni näytti keskustelevan portilla hetken ja kääntyi sitten pois. Hän lähti sotilaidensa seuraamana kulkemaan torille päin ja Kudast livahti perään.
Filasimos ratsastamaan portista ulos ja huusi sitten:
- JIIHAA!
Vartijat katsoivat hullua miestä, joka huusi ratsunsa selästä.
Daegam sanoi Milinalle Kudastin lähdettyä:
- Oletko sitten aivan varma että olet hakenut kaikki mitä aiot hakea? Täältä kun voi tulla todella pikainen lähtö.
- Pukuni ei ollut vielä valmis, muuten kaikki on hoidettu, Milina vastasi. Kaikki välttämätön joka tapauksessa.
- Hyvä. Varmaan tästä nyt voitaisiin mennä vähän kauemmas portin läheisyydestä, Daegam ehdotti.
- Ja mennään toki, Milina kehotti.
- Kävikö joku katsomassa niitä hevosia? Daegam kysäisi.
- Ei tietääkseni, Milina vastasi. Sinä voisit tehdä sen? Ota vaikka Taran mukaasi. Tai oikeastaan, jos minä ja Taran etsimme paikan leiriytyä kaupungin ulkopuolelta. Ja sinä katsot ne hevoset?
- Taran, pyysikö se tallipoika siellä talleilla sinulta jotain nimeä kun veit ne sinne? Daegam kysyi nuorelta ritarilta.
- Ei pyytänyt, Taran vastasi. Minä vain maksoin sille.
- Antaakohan hän ne hevoset minulle takaisin, kun sinä veit ne sinne? Daegam kysyi.
- Menkää molemmat? Milina sanoi kysyvästi.
- Joo, mennään, Taran ehdotti. Ei se mies sinua tuntisi.
- Minä hoidan rattaat, Milina lupasi. Pysyn porttien näköpiirissä.
- Ei millään pahalla, mutta Milinan ei varmaan parane liikkua yksin, Daegam huomautti.
- Kyllä minä selviän, Milina vakuutti ja virnisti hieman. Älä minusta huoli.
Milina hyppäsi ohjaamaan vankkureita ulos porteista. Daegam lähti menemään mutisten jotakin ja Taran seurasi perässä.
Daegam ja Taran astelivat erään tallin luokse ja Taran meni ensimmäisenä sisälle. Tallinhoitaja tunnisti Taranin ja näytti hiukan hermostuneelta, kun Taran selitti asiansa.
- Valitettavasti myimme jo hevosenne pois, kun niitä ei haettu, tallinhoitaja sanoi.
- Täällä on aika surkea palvelu, Daegam sanoi vihaisesti. Luulisi että pitäisitte ne hevoset edes pari päivää täällä, ja pyytäisitte vaikka viikon maksun. Ja aika nopeasti löysitte niille ostajatkin. Juuri sopivasti VIISI hevosta saatiin myytyä?
- Hevoset takaisin tai mottaan! Taran huudahti.
- Taran, rauhoitu, Daegam komensi. Ei se miehen vika ole jos hän on tyhmä. Mies, kuunteles nyt, Daegam jatkoi. En millään haluaisi antaa tämän kaverini Tarandelokin vetää sinua turpaan. Haluamme vain hevoset takaisin.
- Mutta kun... mies sanoi hermostuneesti.
- No jos minä tästä maksan vaikka parin ylimääräisen päivän tallipaikat, niin löydättekin ne hevoset? Daegam kysyi.
- Se ei taida onnistua, mies sanoi lipevästi huuliaan nuolaisten. En voi auttaa teitä.
- Siis, te olette myyneet hevosemme jollekin? Daegam jatkoi. Voitko sanoa kenelle? Ja olisi kohtuullista jos saisimme edes osamme hevosista.
- En voi auttaa teitä, mies sanoi hermostuneesti. Mutta voisin antaa hiukan korvausta hevosista.
- Hiukan? Daegam kysyi.
- Hitto! Taran huudahti ja koetti motata miestä.
Mies onnistui nipin napin hyppäämään iskulta sivuun.
- Hei! Anna miehen olla! Daegam kehotti Tarania. Älä nyt hakkaa sitä.
- Mä hakkaan siitä ilmat pihalle! Taran uhkasi.
Tallinhoitaja näytti pelästyneeltä. Hän avasi suunsa ja aikoi ilmeisesti huutaa, mutta Daegam sai käden hänen suunsa eteen.
- Älä huuda! Daegam murahti.
Mies katsoo kauhuissaan Daegamia ja nyökkäsi pelokkaana.
- Taran mene pihalle, Daegam käski toveriaan. Nyt. Käyt ihan liian kuumana.
- Sinä et käske minua! Taran huudahti.
- No perhana. Älä hakkaa tätä miestä, Daegam varoitti. Ei sinulla ole oikeutta hakata häntä vaikka hän olisikin tyhmä. Rauhoitu nyt edes vähän.
Daegam kääntyi takaisin miehen puoleen ja Taran puhisi vihaisena.
- No kuinka paljon sait kun myit hevosemme? Daegam kysyi mieheltä, joka oli peloissaan.
- E-en mitään, mies änkytti pelokkaana.
- Siiiiiiiiisss. Myit hevosemme ilmaiseksi? Daegam ällisteli. Vai myitkö niitä ollenkaan?
- Tuota, mies sanoi ja hänessä näyttivät kamppailevan ahneus ja pelko.
- Vastaa! Daegam ärjäisi. Ja kannattaa antaa aika miellyttävä vastaus, koska kaverini ei ole mikään kovinkaan pitkäjänteinen.
- Öh, hevoset ovat tallessa, mies sanoo vastahakoisesti.
- Käydäänpäs hakemassa ne, Daegam käski. Ja mitäs täällä maksaa kun pitää viittä hevosta yhden päivän?
- Sanotaan vaikka kymmenen hopearahaa, mies sanoi nopeasti.
- Häh! Daegam huudahti.
- Niin, mies sanoi.
- Taran, kuinka paljon maksoit tälle miehelle kun toit hevosemme tänne? Daegam kysyi. Nimittäin minullakin alkaa pian tässä menemään hermot, kun yrität joka hetki vohkia kaikki rahamme, hän jatkoi tallimiehelle. Ymmärrätkö?
- En minä muista, Taran sanoi ärtyneesti. Motataan sitä, niin se kyllä antaa ne.
- Minusta sinä yritit saada paria kuparirahaa pelleltä silloin iltapäivällä? Daegam sanoi kysyvästi. Siis korvaukseksi sen hevosen majoittamisesta. Pari kuparirahaa viisi kertaa ei ole kymmenen hopearahaa. Sen nyt tajuaa tyhminkin pummi.
- No, sanotaan seitsemän hopearahaa, mies tinki.
- Sovitaan niin, että saat korvaukseksi kolme hopeaa siitä, että pidit hevosiamme täällä ylimääräisen ajan, Daegam sanoi. Ymmärrätkö? Se on aika hyvin parista yöstä. Ja sekin on tuollaiselle lurjukselle aivan liikaa. Ja nyt haetaan ne hevoset.
- Viisi, mies tinki ja Daegam huokasi. Hevoset ovat syöneet hurjasti ja niitä on hoidettu paljon.
- Anna mä mottaan sitä, Taran ehdotti.
- Saat neljä jos olet hiljaa tästedes, Daegam ilmoitti. Ok? Ja samalla säästät henkesi, kun tuo kaveri ei tule hakkaamaan sinua.
- Sanotaan neljä ja puoli, mies tinki.
- Jumalauti! Daegam kiivastui. Jos neljä ei kelpaa ni me haetaan ite ne hevoset ja ei anneta sulle mitään muuta kuin mustelmia muistoksi. Ymmärrätkö?
- No, neljä sitten, mies sanoi vastahakoisesti.
- Mennään nyt hakemaan ne hevoset, Daegam kehotti kaivaen esiin rahapussinsa.
Mies ohjasi Daegamin ja Taranin talleille. Siellä tosiaan näyttivät olevan seurueen hevoset.
- Neljä hopearahaa, tallimies sanoi.
Daegam otti rahapussistaan neljä hopearahaa ja mies nappasi ne nopeasti.
- Menkää, hän kehotti Daegamia ja Tarania nyreänä.
Daegam lähti menemään hevosten kanssa. Kun hän ja Taran olivat päässeet ulos talleilta, Daegam sanoi toverilleen:
- Taran, ota sinä sinun ja Milinan hevonen ja mene valmiiksi porttien ulkopuolelle. Minä käyn katsomassa olisiko se Kudast tullut sinne kirkon eteen.
Taran teki mutisten työtä käskettyä.
Daegam suuntasi kolmen hevosen kanssa kirkolle. Kudastia ei vielä näkynyt siellä, joten Daegam odotteli häntä. Ilta oli jo alkanut. Daegam sitoi kohta hevoset ja pistäytyi kirkossa rukoilemassa.
Odotellessaan taas ulkosalla Daegam kuuli muutamien pappien juoruilevan jostakin demonista, jota ei ollut kuulemma vielä löydetty. Papit puhuivat myös häistä ja niiden valmisteluista. Kreivi ja hänen morsiamensa vihittäisiin kuulemma kirkossa. Daegam kuuli pappien puhuvan siitä, että pian alkaisi sota seshnelalaisia vastaan ja kuinka Dangim vapautettaisiin seshnelalaisten ikeestä.
Daegam kuuli pappien myös puhuvan kamalista murhapolttajista ja kuuli, että heidät kerrottiin nähdyn kaupungissa. Papit olivat kuulleet jostakin ilmiannosta, mutteivät tienneet tarkemmin. Daegam hivuttautui lähemmäksi. Papit tuntuivat uskovan, että murhaajat olivat hajaantuneet.
Samassa Kudast asteli ulos kirkosta ja jatkoi matkaansa Daegamin luokse.
- Mitä sinä tuolla teit? Daegam kysyi hämmästyneenä.
- Keskustelin uskonasioista, Kudast vastasi lyhyesti.
- Ja nyt on juuri hyvä aika ruveta salamyhkäiseksi, Daegam tuhahti. Noh tässä on sinun hevosesi, hän lisäsi antaen hevosen ohjakset Kudastille.
- Kiitos. En kylläkään tarvitse sitä nyt, Kudast sanoi.
- Miten niin? Daegam kysyi. Oletko menossa jonnekin?
- Kyllä yöllä, Kudast vastasi.
- Hmph, Daegam tuhahti.
- Mutta tule, Kudast kehotti. Näytän missä brenan asustaa.
Daegam nyökkäsi ja Kudast lähti taluttamaan hevostaan kohti Brenanin taloa. Hän osoitti herralleen erään rakennuksen kaupungilta.
- Meidän pitää pysyä yöllä poissa vartijoiden tieltä, Kudast totesi sitten.
- No sepäs olikin uutinen, Daegam vastasi. Muuten tossa ohimennen kuulin pappien puhelevan jotain että joku olisi nähnyt murhapolttajan kaupungilla.
- Missä kärryt ovat? Kudast kysäisi.
- Ne on kaupungin ulkopuolella, Daegam vastasi. Siellä on hyvä paikka yöpyä.
- Minä en tule, Kudast ilmoitti.
- Jaahas, Daegam mutisi. No minä tästä nyt menen. Onko jotain asiaa vielä?
- Menkää te minä käyn vielä torilla ennen kuin sen kauppiaat pakkaavat tavaransa, Kudast sanoi.
- Nähdään sitten joskus. Älä tee mitään tyhmää sitten, Daegam varoitti aseenkantajaansa.
- Nähdään huomenna Ehilmin kirkolla, Kudast sanoi. Ota minun hevosenkin, hän vielä pyysi.
Daegam otti Kudastin hevosenkin ohjakset ja suuntasi Itäporttia kohden Kudastin lähtiessä torille päin. Taran näkyi olevan portin ulkopuolella odottamassa ja Daegam asteli hänen luokseen.
- Moi! Taran hihkaisi.
- Moi moi, Daegam sanoi hiukan vaisummin.
- Missä Milina on? Taran kysyi. Ja missä Kudast on?
- Häh? Siis et tiedä missä Milina on? Daegam kummasteli. Hänhän tuli tänne jonnekin muurien lähistölle? Ja Kudastista ei sinun kannata huolehtia.
- Ei Milina täällä ole, Taran sanoi.
- Oletko katsellut ympärillesi? Daegam kysyi.
- Mitä katselemista täällä on? Taran kysyi vastaan. Ja missä on Milina?
- Oletko yhtään katsellut tästä ympäristöstä? Daegam kysyi.
- Ei häntä täällä näy, Taran vastasi. En minä tiedä, missä Milina on.
- Hän minusta sanoi tulevansa johonkin muurin lähettyville, Daegam muisteli.
- Kierretään kaupungin muuri, Taran ehdotti.
- Joo, Daegam suostui. Jos sitten Milinaa ei löydy, niin ollaan kusessa. Sillä oli meidän tavarat... mun miekka... perhana.
- Hitto! Ja mun miekka myös! Taran huudahti.
Kaksikko kiersi koko kaupungin muurin ympäri, mutta Milinaa ei näkynyt.
- Koitetaan mennä Itäportista johtavaa tietä hiukan eteenpäin, Daegam ehdotti. Katotaan jos hän olisi sen varrella.
- Selvä, Taran suostui. Vai pitäiskö kysyä joltakin?
- No keneltä sinä kysyisit? Daegam kysyi. Vartijoilta? No jos haluat, niin voit toki mennä kysymään vahdeilta, että ovatko he nähneet tästä menevän naisen joka kulki kärryillä, tai jotain sellaista.
- En mene, Taran sanoi. Mutta missä se Milina voi olla?
- No keneltä me sitten kysyttäisiin? Daegam kysyi.
- En minä tiedä, Taran sanoi ärtyneesti.
- Mennään tätä tietä nyt hiukan matkaa eteenpäin, ja katotaan onko se tien varrella, Daegam suunnitteli. Jos ei ole, ni sitten voin tulla kysymään vahdeilta.
- No okei, Taran myöntyi.
Kaksikko kulki jonkin matkaa tietä pitkin, mutta Milinaa ei vieläkään näkynyt. Sitten he palasivat takaisin portin luokse. Ihmisiä tuli enää kaupunkiin harvakseltaan, koska oli jo ilta. Daegam asteli portilla olevien vartijoiden luokse ja tervehti:
- Iltoja.
- Iltaa, vartija sanoi väheksyvästi.
- Sattuisitteko muistamaan onko tästä portista tullut ulos kaunis nainen joka luultavasti oli kulkenut kärryillä mitä vetää kaksi huonokuntoista hevosta? Daegam kysyi kohteliaasti. Varmaan joku tunti sitten.
- Varmasti, vartija sanoi virnistäen. Se oli puolisen tuntia sitten.
- Noh. Minne hän meni tästä? Daegam kysyi maltillisesti.
- Se likka lähti vartiopäällikön kanssa metsään, vartija sanoi silmää iskien.
Daegam hymyili hiukan.
- Jos se sinulle edes kuuluu, vartija lisäsi tylymmin.
- No kyllä se nyt hiukan, Daegam mutisi. Nooh. Tiedätkös milloin vartiopäällikön on tultava takaisin? En toki halua mennä häiritsemään heitä nyt. En toki. Vartiopäällikkö suuttuisi. Kun olisi asiaa sille neidille.
- Varmasti päällikkö tulee takaisin muutaman tunnin päästä, vartija sanoi. Kunhan on peuhannut likan kanssa.
- Juu. Kiitoksia oikein paljon, Daegam mutisi.
Vartija ei viitsinyt vastata.
- Mitäs nyt? Taran kysyi, kun kaksikko siirtyi hiukan kauemmaksi.
- Ei jumalauti, Daegam kirosi. Nyt perkule etitään se äijä ja hakataan siitä henki pois! Jotenkin musta tuntuu ettei Milina mennyt suosiolla mukaan.
- Joo, etsitään Milina, Taran vahvisti.
- Voineet mennä aika syvällekin metsään, Daegam tuumi. Etitäänkö erikseen vai yhdessä?
- Mennään yhdessä, Taran ehdotti.
- Ok, Daegam myöntyi. Kummalta puolelta tietä etitään? Pohjosesta?
- En tiedä, Taran sanoi.
- No mennään ensin jonkin matkaa tietä pitkin, ettei vartijat epäile niin kauheesti, sitten pingotaan niin perkuleesti, ja koitetaan löytää Milina, Daegam selosti suunnitelmansa. Ei ne niin kauheen kauas oo voinu mennä.
Daegam lähti kävelemään tietä pitkin eteenpäin Taranin kanssa. He lähtivät sitten pohjoisen puolen metsään etsimään Milinaa.
Samassa taivaalta laskeutui haukka kaksikon luokse ja he tunnistivat sen Milinan haukaksi. Daegam ja Taran pysähtyivät ja katsoivat haukkaa. Se kierteli heidän ympärillään ja lähtee sitten kaartelemaan toiseen suuntaan heitä katsellen.
- Perkuleen haukka, Daegam mutisi. Johdata meijät ny takas Milinan luokse ni sitten on kaikki hyvin.
Daegam säntäsi haukan osoittamaan suuntaan vauhdilla Taran kannoillaan. Haukka johdatti heidät metsän läpi aukiolle. Aukiolla oli kärryt ja hevoset - ja Milina kärryjen päällä. Daegam juoksi aukion poikki kärryjen luokse.
- Milina! Taran huudahti.
Milina nosti päätään heinistä ja kysyi:
- Niin?
- Missä se perkeleen äijä on! Daegam puuskutti hengästyneenä juoksemisesta.
- Hahah, Milina naurahti. Käveli pois housut kintuissa.
Taran naurahti myös.
- Näitte hänet ehkä matkalla tänne, kukaties? Milina kysyi.
- Ei nähty, Taran sanoi.
Daegam naurahti hiukan mutta retkahti sitten maahan makaamaan.
- Ihan hyvä niin, hänen varustuksensa ei ollut niin edustava, Milina sanoi huvittuneesti.

Ehilmin valo, osa 11.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja