Ydinvoimaan liittyvät riskit

Ydinvoimaan liittyvät riskit

Darlingtonin ydinvoimala

Hiroshima elokuussa 1945 atomipommin pudottamisen jälkeen

Johdanto
Ydinvoima on eräs tehokkaimpia energianlähteitä, mutta haittapuolena on onnettomuuksien mahdollisuus. Ydinonnettomuudet ovat yleensä vakavia ja pitkäaikaisia. Ne voivat vaikuttaa satoja vuosia ja tehdä koko lähiympäristön asuinkelvottomaksi. Lisäksi ydinvoimalat tuottavat radioaktiivista jätettä, joka on käsiteltävä ja varastoitava turvalliseen paikkaan maan uumeniin.
Säteilyvaara

Monien ongelmien, mutta myös valtavien etujen vuoksi ydinvoima on herättänyt, herättää vieläkin ja tulee luultavasti vielä tulevaisuudessakin herättämään voimakkaita reaktioita ihmisten keskuudessa. Suomessa on herännyt keskustelu lisääntyvästä energiantarpeesta samaan aikaan, kun hiilidioksidipäästöjä tulisi rajoittaa. Tähän ratkaisuksi tarjotaankin ydinvoimaa ja viidettä ydinreaktoria. Samaan aikaan eräät valtiot, kuten Ruotsi, ovat tehneet periaatepäätöksen ydinvoimasta luopumisesta. Sen sijaan köyhempiin ja kovin vähän muita energiavaihtoehtoja omaaviin maihin suunnitellaan lisäydinvoimaloita.

Ydinvoima tulee vaikuttamaan vielä monien tulevienkin sukupolvien elämään ydinjätteenä, mutta on syytä huomioida ydinvoimaan liittyvien riskien lisäksi sen mahdollisuudetkin. Energiaa tuotetaan sillä suuria määriä ilman hiilidioksidipäästöjä tai ympäröivän luonnon tuhoutumista. Pyrimme tässä tekstissä selittämään myös ydinvoiman mahdollisuuksia uhkien rinnalla ja niitä unohtamatta.

Ydinenergia ja ydinjäte
Fissioreaktio

Ydinvoimalassa energiaa saadaan hajottamalla radioaktiivisten uraaniatomien ytimiä, jolloin raskas ydin hajoaa kahdeksi kevyemmäksi. Tässä fissioksi kutsutussa reaktiossa ytimenvälisiin sidoksiin varautunut suuri määrä energiaa vapautuu. Sen määrä on kaksikymmentä miljoonaa kertaa tavallisessa palamisreaktiossa vapautuvaa energiaa suurempi.

Ydinreaktiossa käytetystä polttoaineesta syntyy radioaktiivista jätettä, joka on vaarallista ja jota ei voi jättää siksi minne tahansa. Lisäksi metalliset sauvat, joihin uraani ennen reaktiota laitetaan, ovat myös radioaktiivisia. Nämä molemmat lasketaan runsasaktiivisiksi jätteiksi. Aluksi jäte varastoidaan joiksikin vuosikymmeneksi vesialtaisiin, jotta aktiivisuus ja lämmöntuotto pienenisivät. Sen jälkeen jäte valetaan keraamiseen materiaaliin tai lasiin ja seuraavaksi se sijoitetaan vähintään puolen kilometrin syvyyteen kallioperään. Ydinvoimalassa käytetyistä metalleista, suodattimista ja työvälineistä koostuva keskiaktiivinen ydinjäte on runsasaktiivista vaarattomampaa, mutta sekin on sijoitettava maan alle, usein vanhoihin kaivoksiin tai vastaaviin paikkoihin. Vielä kolmas laji on vähäaktiivinen ydinjäte. Sitä syntyy voimalassa eniten, eikä sen käsitteleminen vaadi erityisiä turvatoimia.

Ydinjätteen loppusijoittaminen on hyvin hankala ongelma. Vaikka se sijoitettaisiinkin syvälle kallioon, saattavat tulevaisuudessa ilmenevät suuret luonnonmullistukset, kuten maanjäristykset, siirtää ydinjätettä tai jopa tuoda sen maan pinnalle. Toisaalta ydinjäte voi joutua myös kosketukseen pohjaveden kanssa ja pilata sen. Suomen kallioperä voisi olla maailman parhaita ydinjätteen loppusijoituspaikkoja geologisen vakautensa vuoksi. Sijoitukseen liittyy kuitenkin myös poliittisia tekijöitä, sillä kukapa haluaisi asua lähellä ydinjätettä?

Ydinjätteen kuljetuksessakin on omat riskinsä. Niitä täytyy valvoa tarkasti mahdollisten terrori-iskujen tai onnettomuuksien varalta. Jos esimerkiksi ydinjätettä kuljettava laiva uppoaa, vaikutukset voivat olla merien kannalta hyvin tuhoisia.

Ydinaseet
Fat Boy, Nagasakin tuho

Vaarallisuutensa vuoksi ydinvoimaa ja radioaktiivisuutta käytetään aseteollisuudessa. Atomipommilla hävitettiin toisessa maailmansodassa kaksi suurta japanilaista kaupunkia, Hiroshima ja Nagasaki, käytännöllisesti katsoen kokonaan pois maailmankartalta. Ainakin 130 000 ihmistä kuoli heti räjähdyksissä ja niiden aiheuttamiin radioaktiivisiin jälkivaikutuksiin ja säteilysairauksiin kuoli vielä myöhemmin lisää japanilaisia. Ilmeisesti presidentti Harry Truman ei pomminpudotuskäskyn antaessaan tiennyt kunnolla, millaisia atomipommin tuhovaikutukset todellisuudessa olivat. Kaiken lisäksi Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetut pommit olivat nykyisiin ydinaseisiin vielä kovin heikkoja.

Kylmän sodan aikana ydinaseiden kehittely oli kuumimmillaan. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kehittelivät ydinohjusten ja -pommien lisäksi myös ydinreaktorilla toimivia sukellusveneitä ja laivoja. Välien kiristyessä vaarallisen ydinsodan riski leijui koko ajan ilmassa. Ydinkokeita tehtiin molemmin puolin usein kovin varomattomastikin, eivätkä suojavarustukset olleet aina riittävät.

Vuonna 1963 Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Iso-Britannia allekirjoittivat Moskovassa osittaisen ydinkoekieltosopimuksen. Myöhemmin tähän liittyi yli sata valtiota, mutta ydinaseita omistavat Ranska ja Kiina jäivät sen ulkopuolelle vuoteen 1992 saakka. Ydinaseiden leviämistä rajoittava ydinsulkusopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 1968, mutta sopimus tuli voimaan vasta kaksi vuotta myöhemmin, kun 47 valtiota ratifioi sen. Sopimusta vielä paranneltiin 1990-luvulla ja sen mukaan ydinasevaltiot eivät saa toimittaa ydinaseita ydinaseettomille valtioille ja nämä vastaavasti eivät saa hankkia niitä. Kuitenkaan sopimus ei estä ydinaseiden hallussapitoa tai niiden käyttämistä.

Sopimusten ja lientyneiden suurvaltasuhteiden vuoksi pelko ydinsodasta on viime vuosina vähentynyt. Kuitenkin jokaisen suuren sotilaallisen kriisin, kuten Balkanin sodan, yhteydessä on vaara, että pieni paikallinen konflikti voi laajeta maailmansodaksi ilman tarkkaa tasapainottelua ja neuvotteluja. Eräs riski liittyy valtioihin, jotka hamuavat ydinasemahtia myös itselleen. Tällöin on vaarana, että mahdollisesti suhteellisen pieni ja tiukasti valtaa pitävä maan johto päättää käyttää ydinaseita sodassa naapuria tai muuta vihollista vastaan. Tästä voi lähteä käyntiin syöksykierre, jossa ydiniskun kärsinyt valtio kostaa omalla ydinaseistuksellaan ja katastrofi on valmis. Etenkin Intian ja Pakistanin kiristyneet suhteen Kashmirin alueen vuoksi ovat huolestuttaneet, sillä ne saattavat reagoida toistensa vihamielisiin tekoihin ydinaseilla, joita on molemmilla valtioilla. Nykyisillä ydinaseilla käydyssä sodassa nimittäin saattaa suuri osa maapallosta saastua, eikä kukaan voita tätä sotaa.

Tšernobylin onnettomuus
Säteilyn mittaus pakolaisista

Tähän mennessä maailman pahimpana ydinonnettomuutena pidetään 26.4.1986 neuvostoliittolaisessa Kiovan pohjoispuolella sijaitsevassa Tšernobylin ydinvoimalassa tapahtunutta ydinonnettomuutta. Tämän vuoksi se sopiikin hyväksi esimerkiksi ydinonnettomuuden vaaroista ja syistä, jotka niitä aiheuttavat.

Onnettomuus sai alkunsa voimalan turbiinimoottoreilla tehdyistä kokeista, joissa selvitettiin hidastuvan reaktorin sähköntuottamiskykyä. Samaan aikaan neljättä reaktoria suljettiin huoltotöitä varten, kun sen teho nousikin yllättäen. Reaktorin tehoa yritettiin vähentää, mutta turhaan. Uraanipolttoaine kuumeni nopeasti ja hajosi jäähdytysveden sekaan. Kaksi suurta räjähdystä hajotti koko reaktorin, jolloin ympäristöön sinkoutui laitoksen osia ja reaktorin jäänteet olivat avoimina ulkoilmalle. Välittömästi kuoli 31 ihmistä ja yli 200 joutui sairaalaan säteilyvammojen vuoksi. Näistä suurin osa kuoli vammoihinsa. Kuitenkin myöhemmin onnettomuuden aiheuttamat vaikutukset enemmän tai vähemmän suoraan tappoivat tuhansia ihmisiä, eikä uhrien tarkkaa lukua voida arvioida. Esimerkiksi syöpäsairauksista on mahdoton sanoa, ovatko ne Tšernobylin vai jonkin muun seikan aiheuttamia.
Mutanttisikiö

Lähes viikon ajan ympäristöön pääsi leviämään valtava määrä radioaktiivisia aineita, kunnes reaktorin palo saatiin kukistettua savella, hiekalla, lyijyllä ja betonilla, joita pudotettiin suoraan ilmasta. Vasta puolen vuoden kuluttua reaktorin päälle tehtiin kiireesti betonista suoja ja myöhemmin sitä vahvistettiin estämään haitallisen säteilyn pääsyn ympäristöön.

Radioaktiiviset päästöt kulkeutuivat tuulen mukana Liettuan kautta Suomeen ja Ruotsiin ja myöhemmin Keski-Eurooppaan. Nämä laskeumat eivät kuitenkaan aiheuttaneet merkittäviä terveyshaittoja, Suomessa laskeuma-alueelle lehmien väliaikaisen laidunnuskiellon ja kalanpyynnin rajoittamisen. Toisaalta taas Tšernobylin lähialueilta, Ukrainasta ja Valko-Venäjältä, jouduttiin evakuoimaan onnettomuuden johdosta noin 135 000 ihmistä. Tämä evakuointi tapahtui 30 kilometrin säteellä onnettomuuspaikalta, joten suuri määrä maata muuttui asumiskelvottomaksi.

Onnettomuudesta tiedottamisessa oli vakavia puutteita. Neuvostoliitto julkaisi ensimmäisen tiedotuksen onnettomuudesta vasta kahden ja puolen vuorokauden kuluttua. Myös Suomessa tiedotus oli tehotonta ja perättömiä huhuja oli liikkeellä. Tämä saattoi osittain johtua siitä, että ydinonnettomuuden varalle kehitettyä varoitus- ja tiedotusjärjestelmää ei ollut ennen tarvittu, olihan onnettomuus ensimmäinen laatuaan.

Neuvostoliiton politbyroo julkaisi 19. heinäkuuta lausunnon, jonka mukaan onnettomuuden oli aiheuttanut riittämätön valvonta, henkilökunnan ammattitaidottomuus ja laiminlyödyt turvatoimenpiteet reaktorin kokeiden aikana.

Ydinonnettomuuksien ehkäisy ja niiltä suojautuminen
Loviisan ydinvoimala

Tietysti kaikkein paras tapa poistaa ydinonnettomuuksien vaarat olisi ydinvoiman ja ydinaseiden poistaminen kokonaan. Tämä tosin ei ole oikein mahdollisuuksien rajoissa.

Ydinvoimalan henkilökunnan koulutuksen tulisi olla riittävä ja turvatoimenpiteiden pitäisi olla selvillä jokaiselle. Suojavarusteiden pitää olla käyttökelpoisia ja ehjiä. Myös valvonnan täytyy olla tarkkaa, jotteivät esimerkiksi terroristit pääse käsiksi voimalaan, joka on itsessään melkoinen ase, jos se räjäytetään. Sama riski koskee polttoaine- ja ydinjätekuljetuksia.

Ydinvoimalaa ei ole tietenkään järkevä sijoittaa aivan suuren kaupungin viereen mahdollisen onnettomuuden aiheuttamien ympäristöhaittojen vuoksi. Tärkeää on sekin, että ydinvoimalaa ei päästetä rapistumaan ja että se rakennetaan kestämään normaalin käytön. Tämä koskee myös ydinaseita, joista onkin käyty kiivasta keskustelua. Esimerkiksi Venäjällä, Ukrainalla, Valko-Venäjällä ja Kazahstanilla on rapistuvaa ydinkalustoa, jonka poistamiseen ja siitä tulevien radioaktiivisten jäännösten käsittelyyn valtioilla ei ole varaa. Tämän vuoksi ne ovatkin neuvotelleet rikkaampien valtioiden kanssa tuen saamiseksi ydinaseiden purkuun.

Maan säteilytilannetta tulee valvoa jatkuvasti. Suomessa on noin 500 säteilyasemaa eri puolilla maata, jotka varmistavat, etteivät säteilyarvot voi kohota aivan huomaamatta. Tämän lisäksi pitää myös siinä maassa, jossa ydinonnettomuus tapahtuu, tiedon kulun toimia, jotta naapurit saavat ajoissa varoituksen uhkaavasta vaarasta ja voivat ryhtyä toimenpiteisiin.

Yksittäisen ihmisen paras suojautumiskeino radioaktiiviselta säteilyltä on sisätiloissa pysytteleminen. Ovet ja ikkunat on syytä pitää tiukasti kiinni, kuten myös ilmastointi, ettei sitä kautta pääse radioaktiivisia hiukkasia. Maan alle tai kallion sisään rakennettu väestönsuoja tarjoaa paksun suojakerroksen, jonka läpi säteilyn on vaikea päästä. Jos ulkona liikkuminen on välttämätöntä, tulee pukeutua tiivispintaisiin ja koko ihon peittäviin vaatteisiin, jotka on helppo puhdistaa. Esimerkiksi sadeasu ja kumisaappaat ovat tähän tarkoitukseen oivallisia. Suun ja kasvojen edessä kannattaa pitää pyyhettä tai muuta kangasta suojana radioaktiivisten hiukkasten pääsyltä hengityksen mukana keuhkoihin.
Olkiluodon ydinvoimala

Ydinonnettomuuden sattuessa, kuten muulloinkin onnettomuustilanteissa, paniikin välttäminen on ensiarvoisen tärkeää. Ei siis kannata ryhtyä juoksemaan pakoon tai soittelemaan viranomaisille. Suojaan paenneille tarkoitettuja ohjeita voi kuunnella radiosta.

Elintarvikkeet ja juomavesi on hyvä suojata onnettomuuden sattuessa muovipusseilla tai astioilla tai ne voi panna jääkaappiin. Säilykkeet ovat jo valmiiksi tarpeeksi hyvässä turvassa metallin sisällä, mutta ulkoa ei missään nimessä kannata poimia marjoja tai sieniä. Myös eläinten lihassa voi olla korkeita säteilypitoisuuksia.

Itse säteilyllä on haitallisia vaikutuksia ihmisruumiiseen. Säteilylle altistuminen aiheuttaa luuytimen ja suoliston vaurioita, jotka yleensä tappavat uhrin. Luuytimen tuhoutuminen estää veren uudelleenmuodostumisen ja suolistossa säteilysairaus ilmenee ripulina, oksenteluna, verenvuotona ja nestetasapainon häiriintymisenä. Verisuoni- ja hermostovaurioita voi aiheutua hyvin suurista säteilyannoksista ja silloin kuolema on selvä parissa päivässä. Pitkäaikaisempia säteilyvaikutuksia ovat syöpäriskin, etenkin leukemian, lisääntyminen, kuten myös geenivauriot DNA:ssa. Siksi säteilylle altistuneiden ihmisten lapset saattavat olla usein epämuodostuneita, jos säteily on muuttanut heidän vanhempiensa sukusolujensa DNA:ta.

© Copyright Matti Järvinen ja Riku Sinisalo