Rooman imperiumin hajoaminen



Tulivuorenpurkauksessa tuhoutuneen roomalaisen Pompejin rapistuneet rauniot




Johdanto

Rooman valtakunta oli suuri ja mahtava organisaatio, joka kohosi aikansa voimakkaimmaksi valtakunnaksi hajoten sitten vuosisatojen kuluessa. Entäpä miksi tämä valtava ja nerokas rakennelma hajosi? Syitä hajoamiseen on monia, mikään ei yksinään aiheuttanut tuhoa, mutta yhdistelmänä ne murensivat Rooman imperiumin. Näistä lukemattomista syistä pyrin käsittelemään omasta mielestäni tärkeimpiä ja eniten vaikuttaneita.
Rooman tuho ei tapahtunut hetkessä, ei yhtenä päivänä, ei vuoden aikana, vaan vuosisatojen kuluessa. Osa tuhon syistä löytyy jopa Rooman perusrakenteista. Toiset syyt ovat taloudellisia, ilmastollisia, poliittisia, sotilaallisia, jopa keisarien aikaansaamia.
Rooma valtakuntana hajosi, mutta sen sivistys siirtyi jälkipolville ja vaikuttaa vielä nykyäänkin eurooppalaisen ihmisen ajatteluun. Roomalaisia saamme siis ehkä kiittää osaltaan nykypäivän hyvinvoinnistamme.

Kristittyjen vainot

Vuonna 54 jKr. Rooman keisariksi kohosi Nero. Neron äiti oli myrkyttänyt miehensä, keisari Claudiuksen, turvatakseen valtaistuimen pojalleen. Viisi ensimmäistä vuotta Nero hallitsi hyvin ja viisaasti, erityisesti hyvien neuvonantajien vuoksi. Sitten hän kuitenkin antoi periksi irstailunhalulleen ja hyvä hallinto muuttui julmaksi.
Neron aikana Rooma syttyi palamaan ja liekit raivosivat kuusi vuorokautta yhtäjaksoisesti. Tulipalon aikana Neron kerrotaan kuljeskelleen kaduilla laulaen ja soittaen Troijan palosta kertovaa laulua. Rooman paloon tarvittiin syntipukkeja ja siksi Nero syytti sen sytyttämisestä kristittyjä, joihin oli jo aiemmin suhtauduttu epäilevästi. Väite ei luultavastikaan pitänyt paikkaansa, mutta keisari pani toimeen ensimmäisen kristittyjen vainon, jonka aikana heitä ristiinnaulittiin ja poltettiin elävinä.
Neron vaino oli vain tilapäinen ja ohimenevä, eikä kristittyjä etsitty järjestelmällisesti. Uusi vaino alkoi kuitenkin keisari Trajanuksen aikana, 200-luvulla, kun hän yhtenäisti kristittyjen rankaisukäytäntöä. Trajanus salli kuitenkin heidän säästää henkensä, mikäli he luopuivat uskostaan. Myöskään nimettömien ilmiantojen perusteella ei ihmisiä saanut tuomita.
Kristityt olivat helppo vihan kohde, sillä he olivat yleensä köyhiä ja vailla suojelijoita. Lisäksi heitä kadehdittiin hyvien tapojen ja ylevän moraalin vuoksi. Kristityillä oli vain yksi ja oikea Jumala, eivätkä he siksi suostuneet palvomaan myöskään keisaria jumalana. Tämä antoi hallitsijoille hyvän syyn tappaa ja kiduttaa kristittyjä.
Vainot eivät saaneet kitketyksi kristinuskoa Rooman valtakunnasta. Vainot eivät myöskään yhdistäneet kansaa, vaan pikemminkin jakoivat sen. Kristityt olivat usein uutteria ja rehellisiä työntekijöitä, korkean kristillisen moraalin vuoksi, joka leimasi kristillistä alkuseurakuntaa. Vainoissa he saivat surmansa ja siten Rooma menetti itselleen hyödyllisiä ihmisiä.
Kansa oli epäyhtenäistä ja kristityt elivät pelon vallassa, peläten koko ajan henkensä puolesta. Edes ei-kristityt eivät olleet turvassa syytöksiltä. Vihamies saattoi tehdä perättömän ilmiannon, jonka perusteella saatettiin tuomita kuolemaan. Muutos tähän tuli kuitenkin, kun Rooman keisariksi nousi Konstantinus Suuri. Hän käsitti, ettei voisi enää kitkeä kristinuskoa pois valtakunnasta, koska se oli jo liian syvälle juurtunut. Siksi Konstantinus salli kristinuskon harjoittamisen ja pyrki yhdistämään siten kansaa.

Henkinen rappeutuminen

Rooman imperiumista oli tullut valtava mahtitekijä ja sen ylimystö oli rikasta. Siksi keisarin arvoasema oli luonnollisesti todella haluttu. Keisarikunnan sisällä käytiin useita sisällissotia, kun ahneet ylimykset kamppailivat keisariudesta. Tämä tietysti heikensi kansan yhtenäisyyttä.
Sisäisen kamppailun aikana ylimykset ajoivat ainoastaan omaa etuaan, eivätkä välittäneet kansan tai isänmaan hyvinvoinnista. Myös vanhat ja kunnioitetut arvot ja tavat heitettiin pois. Keisarit näyttivät usein huonoa esimerkkiä irstailuillaan, tuhlailuillaan ja mielipuolisilla teoillaan.
Valtakunnan ollessa valtava roomalaiset eivät enää pyrkineet välttämättä tavoittelemaan mitään parempaa, kun kaikki oli hyvin ja valtakunta tuntui olevan hallinnassa. Imperiumi nähtiin itsestäänselvyytenä, eikä sen hajoamista kukaan edes osannut arvella.
Rooma oli uskonnollisesti melko salliva. Tästä johtuen valtakunnassa oli lukemattomia erilaisia uskonnollisia ryhmittymiä, erityisesti siksi, että imperiumi sisälsi myös paljon eri kansoja, joilla oli omat uskomuksensa. Uskontokaan ei siis yhdistänyt roomalaisia pyrkimään samaan tavoitteeseen eli valtakunnan koossapysymiseen.

Armeijan tärkeys

Rooman valtakunnan sotilaallinen mahti perustui hyvinkoulutettuun ja kurinalaiseen palkka-armeijaan. Armeijan ylläpitäminen maksoi tavattoman paljon ja se kustannettiinkin erityisesti valloitettujen maiden rikkauksilla.
Armeija alkoi heikentyä, kun Italiasta ei ollut saatavilla enää riittävästi armeijaan sopivia miehiä. Nyt jouduttiin legiooniin värväämään sotilaita myös provinsseista. Provinsseista pestatut eivät luonnollisestikaan olleet kovin innokkaita taistelemaan heidät alistaneen valtion puolesta.
Rooman valtakunnalla oli tarve vallata uusia alueita armeijan palkkojen, mutta myös orjien saannin vuoksi. Kun imperiumista oli tullut valtavan laaja kokonaisuus, uusien sopivien alueiden löytäminen oli kovin hankalaa. Lisäksi raja-alueilla oli jatkuvaa valtakunnan sisäistä kapinointia, mikä omalta osaltaan sitoi legioonalaisia kukistamaan niitä. Roomalaiset olivat sotimisellaan saaneet valtavan määrän vihollisia eri kansoista ja myös näiden ulkopuolisten kansojen hyökkäykset vaativat sotavoimaa aina vain enemmän.
Armeija alkoi kärsiä tappioita, eikä ryöstösaalista enää tullut. Niinpä arvometalleja oli vähemmän ja siksi rahan arvometallipitoisuutta täytyi vähentää. Rahaa lyötiin paljon, mutta se oli arvottomampaa kuin ennen, mistä seurasi suuri inflaatio. Lisäksi veroja nostettiin ja talonpoikien asema hankaloitui. Kaupungin käsityöläisille määrättiin ammattipakko, jolloin heidän oli pysyttävä isiensä ammateissa.
Nämä taloudelliset toimet eivät auttaneet valtakuntaa, vaan saivat aikaan kapinointia ja tyytymättömyyttä. Ihmiset alkoivat muuttaa kaupungista takaisin maalle, sillä tulevaisuus ei luvannut köyhälistölle mitään parempaa ja kaupungeissa nopeasti levinneet taudit aiheuttivat tuhoja erityisesti alaluokan parissa. Varsinkin vuosina 165-180 ja 215-266 rutto vähensi Rooman kansalaisten lukumäärää.
Inflaation myötä Rooman rahaan perustuva talous romahti. Talouden romahtaminen luhisti kaupankäynnin, jolle epävarmat olosuhteetkaan eivät olleet avuksi. Verot ruvettiin keräämään luontaistuotteina ja rahatalouden tilalle tuli vanhanaikainen luontaistalous.

Orjuus

Rooman valtakunnan hyvinvoinnin pohjana oli, kuten jo antiikin Kreikassakin, orjuus. Orjat olivat yleensä vieraista heimoista vangittuja ihmisiä, sodan tai kaupankäynnin avulla hankittuja. Orjat tekivät isäntiensä puolesta raskaita töitä, mutta toiset oppineimmat saattoivat päästä paljon mukavampiin oloihin, opettajiksi, jopa johtotehtäviin.
Kun veroja nostettiin ja ammattipakko määrättiin, kaupunkien keskiluokka ja itsenäiset talonpojat alkoivat kadota. Maaseudulla maanviljely keskittyi yhä enemmän suuriin orjavoimalla toimiviin maatiloihin, joiden omistajat olivat rikkaita ja rikastuivat vain lisää. Vastaavasti köyhät tulivat aina vain köyhemmiksi ja tuloerot syvenivät. Sama asia tapahtui kaupungissa.
Orjavoimalla toimivat tilat eivät nähneet tarpeelliseksi kehittää viljelytekniikkaa tai parantaa viljan laatua. Olihan heillä sentään rajattomasti orjia työtä tekemässä! Armeijan tappioiden myötä orjia ei saatu enää lisää ja tämä aiheutti ongelmia.
Roomalainen vilja joutui kilpailemaan halvan provinsseista tuodun viljan kanssa. Välimeren seudun pellot alkoivat myös olla ravinteellisesti melko köyhtyneitä jatkuvan viljelyn vuoksi. Metsää hakattiin surutta raudanvalmistuksen ja laivanrakennuksen tarpeisiin. Tästä aiheutui tulvia ja eroosiota, jolloin maa vieläkin heikentyi.

Valtakunnan viimeiset ajat ja sen perintö

Vuonna 330 keisari Konstantinus Suuri päätti nimittää uuden pääkaupungin, josta pystyisi valvomaan paremmin Rooman itäisiä osia kuin itse Rooman kaupungista. Hän valitsi pääkaupungiksi Byzantiumin, josta oli mainiot yhteydet sekä Eurooppaan että Aasiaan. Konstantinus nimesi kaupungin itsensä mukaan: kaupungista tuli Constantinopolis, Konstantinuksen kaupunki. Pääkaupungin siirto heikensi Rooman kaupungin asemaa ja se alkoi nopeasti rapistua.
Yhtenäisen Rooman viimeinen keisari Theodosius Suuri jakoi ennen kuolemaansa vuonna 395 valtakunnan kahdelle pojalleen. Toinen sai Rooman valtakunnan itäosan ja toinen puolestaan länsiosan. Tämä jako oli valtakunnan repeytymiselle lopullinen sinetti.
Kansainvaelluksien myötä molemmat hajonneen valtakunnan osat joutuivat torjumaan tunkeilevia barbaareita sekä väkivallan että juonien avulla. Itä-Rooma onnistui pysymään barbaarien vaikutuksesta vapaana ja säilyttämään itsenäisyytensä.
Länsi-Rooma joutui kokemaan kovempia ja sen viimeinen keisari, Romulus Augustulus, pantiin viralta Rooman armeijan toimesta, johon siihen aikaan kuului lähinnä barbaareita. Valtaan nousi germaanipäällikkö Odovakar, jonka puolestaan itägootit kukistivat parinkymmenen hallintovuoden jälkeen.
Rooman imperiumi kukistui, mutta sen perintö jäi. Roomalaista perintöä säilytti Länsi-Rooman kukistumisen jälkeen Bysantti, mutta myös Rooman kukistaneet barbaarit omaksuivat roomalaisia tapoja ja sivistystä. Kristinusko periytyi roomalaisilta ja barbaareista ensimmäisinä sen omaksuivat germaanit. Kristilliset luostarit säilyttivät paljon roomalaista kirjallisuutta, mm. Rooman kuuluisan lain, Lex Romanan.
Rooman piispan aseman vahvistumisen myötä tämä nimitti itsensä paaviksi. Rooman kaupungista käsin paavi johti koko hajanaisiin ruhtinaskuntiin jakautunutta länttä. Paavin katolinen kirkko jatkoi Rooman valtakunnan perinteitä, kopioiden virkamiesjärjestelmänsä suoraan Rooman systeemistä. Paavi toimi samalla eräänlaisena uutena keisarina, vaikkakaan asema ei ole aivan verrattavissa Rooman valtakunnan keisareihin. Kirkon kielenä toimi Roomasta periytyvä latina, jota käytettiin messuissa ja kirjoituksissa. Lisäksi monet Roomalaisten pakanalliset jumaluudet sulautuivat kristillisiin hahmoihin, kuten monet jumalattaret suosittuun Neitsyt Mariaan.
Frankkien valtakunta nousi 700-luvulla johtajansa Kaarle Suuren myötä hetkellisesti läntisen Euroopan mahtitekijäksi. Paavi kruunasi Kaarlen Rooman keisariksi. Kaarle Suuri hallitsi laajaa keisarikuntaansa ja pyrki sivistämään alamaisiaan. Hän ihaili antiikin perinteitä ja sen sivistystä. Kaarlen valtakuntaa piti kuitenkin koossa vain hänen persoonallinen voimansa ja kun hän kuoli, valtakunta alkoi hajota Kaarlen poikien kiistellessä vallasta.
Roomalaisen sivistyksen vaikutteet jäivät elämään myös islamilaisessa kulttuurissa, joka hyödynsi antiikin perintöä ja kehitti sitä itse eteenpäin. Keskiajan loppupuolella kaupankäynnin vilkastuessa vaikutteet palasivat länsimaiseen kulttuuriin.

Roomalaiset vaikutteet nykyaikaisessa länsimaisessa kulttuurissa

Vielä tänäkin päivänä parissamme on paljon asioita, jotka periytyvät Rooman valtakunnan kukoistusajoilta. Toisaalta harva varmaankaan ajattelee Gaius Julius Caesaria, kun tutkii viikonpäiviä kalenterista. Silti käytössämme oleva juliaaninen kalenteri on yksi hyvä esimerkki kovin tavanomaisista asioista, jotka ovat säilyneet Rooman valtakunnan tuhosta nykypäivään saakka. Myös roomalaisia numeroita käytetään tänäkin päivänä, vaikkakin kätevämmät arabialaiset numerot ovatkin ne paljolti syrjäyttäneet.
Roomalainen laki oli pohjana monille sen jälkeen laadituille lakikokonaisuuksille. Nykypäivän eurooppalaisten valtioiden lait pohjautuvat osaltaan vanhaan roomalaiseen edeltäjäänsä. Muutakin roomalaista kirjallisuutta on säilynyt nykypäivään asti ja ne toimivat hyödyllisinä lähteinä historiantutkijoille.
Gaius Julius Caesar
Roomalaisten perintö ei ollut ainoastaan fyysistä, vaan henkinen perintökin näkyy. Kristinusko syntyi Rooman imperiumissa ja se jos joku on vaikuttanut valtavasti nykyaikaiseen länsimaiseen ihmiseen ja tulee vaikuttamaan vielä tulevaisuudessakin. Vaikka kristinuskoa ei välttämättä heti yhdistäisikään pääasiassa pakanalliseen imperiumiin, täytyy muistaa, että juuri Roomassa kristityille annettiin ensimmäisenä vapaus harjoittaa uskontoaan.
Länsimaisessa ajattelutavassa on paljon vaikutteita antiikin Roomasta. Erityisesti roomalainen hallitsemismentaliteetti näkyy länsimaiden halussa johtaa muita. Toisaalta siihen liittyy myös halu "sivistää" muita kansoja eli muuttaa heidän tapansa ja kulttuurinsa oman kaltaisiksi. Nämä tavoitteet ovat selvästi heijastuneet esimerkiksi brittiläiseen imperialismiin.
Roomalaisilta me olemme omaksuneet myös sen käytännöllisyyden, jonka ansioista roomalaiset onnistuivat luomaan valtakunnan, eivätkä tyytyneet vain haaveisiin siitä. Ehkäpä juuri tämän tärkeän ominaisuuden vuoksi monet hyödylliset keksinnöt ja uudistukset ovat nähneet päivänvalon länsimaisen kulttuurin piirissä.
Tästä kaikesta voi tulla siihen yksinkertaiseen johtopäätökseen, että vaikka valtakunta katoaa, jotakin jää kuitenkin jäljelle. Kukapa tietää, mitä meidän kulttuuristamme peräisin olevia vaikutteita tuhannen vuoden kuluttua elossa olevilta kansoilta löytyy.


© Copyright Matti Järvinen

Pääsivu
RuneQuest
Lukeminen
Linkit
Tietokonepelit
Filosofia
Matematiikka
Tulevaisuuspeli
Palaute
Vieraskirja